Part 9

Tämän täh'en tarvitahan Ruukin herralla halua, Että piisaisi paperi, Huoli ruukin riivarilla, Ett' ei puuttuisi paperi. Täst' on vielä ilmeiseksi Lumppu-vouville varoitus, Että tarkasti tapailla Paperiksi vanhat pai'at Hankkia halun perästä, Lii'at liinaiset kokohon, Kuletella suuret kuormat Talvikau'et Tampereelle.

44. Turun palosta.

Pääskynen teki pesänsä Laulu-lintu laitoksensa, Tälle maalle tultuansa, Katon alle kartanolle. Siinä siitteli sukunsa, Kasvatteli kaltaisensa; Vaan ei saanut sille vielä Laulu-ääntä laitetuksi Tällä maalla täy'ellistä. Otti matkan ulkomaalle Mennäkseen meren ylitse, Siellä nuoret nuotin oppi, Lapset laululle osasi, Kerkeisi keväillä tänne, Pani sanat säntillensä, Aivan äänellä samalla, Emän entisen tavalla.

Saman linnun laatuisiksi Papin pojat pantaneenko, Kun ei koskana kotona, Ikänään isän tykönä Saaha niistä saarnamiestä, Menevätä messun töille, Ennenkun etäällä käyvät, Aina aikansa asuvat Akatemian tuvissa. Siellä ne sanoja saavat, Miehet miehiksi tulevat, Astuviksi alttarille, Meneviksi messun töille.

Vaan se oiva oppi-huone Akatemia Turussa, Jok' oli kaikelta koh'alta Juuri julkinen rakennus, Joutui valkean varaksi Tuimassa Turun palossa, Joka siellä seinät särki, Kivi-muuritki murensi, Kaasi kirkon kelloinensa, Torni-uurit urkuinensa, Monta kallista kalua, Jotk' on kaikki kaivattavat. Kuss' on kulta ja hopea, Kussa vaski, missä rauta, Tina tuhkana vajosi, Posliini kävi poroksi, Lasi lankesi muruiksi; Talot ja talon tavarat, Katupuo'it kaikkityyni, Tässä täysineen menivät, Nousivat nojassa tuulen Pilven mustan muotoisiksi Ala taivahan tasaisen.

Te'eppä mulle muistokirja, Ve'äppä vuo'elle lukunsa Parahaksi passoava Milloinka tämä tapahtui. Silloin pisti sulkamiehet Tekivät täh'en tuhannen Kah'eksan numeron kanssa, Joka satoja sanoopi, Lisäsivät siihen siitte Kyllä kaksi kymmenystä Vielä siitten viimeiseksi Selvän seitsemän numeron.

45. Väinämöisen veljenpojasta.

Väinämöisen veljenpoika Otti kuusesta oravan, Petäjästä pöyryhännän; Kantoi ensiste etehen Kuusen kuivia käpyjä, Siitte toi on tuorehia, Kantoi kauroja väliste, Heitti heiniä sekahan.

Hän teki tekoa tuota Kokonaista kolme vuotta; Muuttu orava oriiksi, Tulipa oronen oiva, Yli korttelin yh'eksän, Häntä pitkä, harja paksu, Lautaset hyvin leviät; Vaan ei kasvanna kaviat, Kyllä kynsille kokoa. Väinämöisen veljenpoika Arvasi asian uu'en, Katseli ajokaluja, Suihtet suuhun, päihtet päähän, Antoi puntista punoa, Riimut rautarenkahista, Teki länget tervaksista, Luokin karhun kylkiluista. Ajoi tuonne tunturille, Meni jäiselle mä'elle, Pysy kynnet kalliolla, Ei livennyt liukkahalla.

Ajoi aikansa mäkeä, Tuuritteli tunturia; Laskihen Lapin kedolle, Sille suurelle sileelle. Siellä ajoi aikalailla, Aikahollia hojotti, Lapin kammiot kumohon. Lapin äijät ne ärisi, Pienet poikaset porisi, Ei hän siitä säikähtynyt.

Viimein mielehen majahti, Äijän tolkkuhun tolahti, Kuulustella kuoharia, Saahaksensa salvuria Orihillensa hyvälle. Kun ei kuullut kuoharia, Eikä saanut salvuria, Innosti itse samassa; Teki tulen tervaksista, Pani pai'an palkeheksi, Alakiven alasimeksi. Takoi veitsen vuoren alla, Kirkasti kiven välissä. Veti sillä veitsellänsä, Puotti kellukset kedolle. Ei hän köysiä kysellyt, Eikä kaatanut oroa, Teki salvon seisoalta, Vaan ei suonia sitonut, Eikä solminut sanoilla.

Veri pääsi vallallensa, Tulipa puro punainen Lakeelle Lapin ke'olle. Ruuna horjaten horusi, Äijä itki ja porusi Veren juoksun julman täh'en. Livahti Vipulan Liisa, Häilähti tähän hätähän, Sylkäsi syl'en tulisen Ruunan reisihin välihin, Tuli solmut suonten päihin, Kuivi se puro punainen. Sanoi äijälle samassa: "Jos olet itse isäntä, Mä olen itse emäntä, Kaksi kauppaa tekeepi, Omallansa kumpanenkin. Ota peura, anna ruuna, Viel' annan vähän väliä, pikkuruisen päällisiä."

Väinämöisen veljenpoika Heilutteli helmojansa, Teki kaupan, ei katunut; Astui peuran ahkiohon Ajoi tuonne tunturille, Meni jäiselle mä'elle. Äijä parka äkkinäinen Ei hän ohjata osannut, Eikä kierteä kiviä, Eikä pel'ätä petäitä. Alta ahkio hajosi, Pää se kiljahti kivehen, Aivot kaatui kalliolle. Peura pötkähti takaisin, Haki vanhan haltiansa.

Liisa arvasi asian: "Nyt on kuohari kumossa, Hevoslanko langennunna." Istui kohta kiirehesti Ruunan ruskean rekehen, Haki peuran haltiata. Tuon hän löysi tunturilta, Puotti aivot äijän päähän, Pani päälle peukalonsa. Pianpa sekin parani, Tuli aivan terveheksi.

Väinämöisen veljenpoika Alkoi nai'a ja nahista, Siitten istuivat yh'essä Ruunan ruskean rekehen, Laskivat Lapin ke'olle.

Väinämöisen veljenpoika Sanoi Liisalle samassa: "Pane paljolta patahan Hirven huulta, peuran kieltä, Kyllä mä hapanta hankin." Tuotti viinan Torniosta, Hoiti Oulusta olu'en, Kutsui vanhan Väinämöisen Vielä siihen soittajaksi. Setä vanha siinä soitti Hau'inluista harppuansa, Että kalliot kajahti, Vuoret urkuna ujersi, Kivet hyppi kankahilla, Nä'illä pelmusi petäjät. Häät loppui, väki hajosi, Väinämöisen veljenpoika Teki talon ensimäisen Lakeille Lapin ke'olle. Siinä vaati vaimoansa, Likisteli Liisoansa, Siit' on saatu salvuria, Siitä kuoharin sikiä.

46. Ilmarisesta.

Itse Seppä Ilmarinen Kerran kengitti hevosta, Reistasi rekivetosta, Vaskesta oli vasara, Hopeaiset huohtinvarret. Veisteleepi värkkiänsä, Käänteleepi kenkiänsä. Pih'it pikkusen ramahti, Jopa heilahti hevonen, Sälkö säikähti äkisti, Potkasi jalan pitäjän, Kirvotti kisällipojan Polviketran porstuahan.

Siinä seppä Ilmarinen Vähän suuttua suhahti, Otti ryypyn oivallisen, Pullon kulkusta kumosi, Veti maahan marhaminnan, Ruuvipenkkihin rutisti, Turmeltihin lapsen tuutu, Pöytä honkanen hajosi.

Seppä otti uu'et neuvot Köytti kuoharin tavalla, Sitoi salvurin mahilla. Ennättääpi ensimäisen Naulan kenkähän nakata. Siitte sälkö sääriänsä, Soristeli sorkkiansa; Katkesivat kaikki nuorat, Nousi melkonen meteli. Kaatoi kiukahan kivisen, Löyhytteli leipäuunin.

Emäntä ovelta katsoi, Se antoi sepälle neuvon, Sepä pisti tuiman tuuman: "Eroita etuinen jalka, Ota oikea kavia Poikki polvesta sahalla. Kuse kuumia vesiä, Suihkauta suonten päälle." Sen teki seppä samassa, Kantoi kavian pajahan, Takoi kengän siellä kiinni, Takoi toisenkin kovasti, Jopa kohta kolmannenkin, Saman neuvon neljännelle. Eipä hyppinyt hevonen, Eikä sälkö säikähtellyt, Pysyi kengät kesti kauan, Yli kymmenen yh'eksän Ajastaikoa ajella.

47. Panenta rokosta.

Suvahteeko Suomen kansa, Salliiko Savon isännät, Että kiitän keisaria, Ylivaltoa ylistän, Joka aina ajan kunkin Asetukset armolliset Luotansa lähetteleepi, Joka vaksiinin valitsi, Ylensi myös ymmärryksen Rokon entisen etehen. Ei miehet etelämaalla, Eikä pojat pohjan alla Liene luontoa samoa Vasten vaksiinin panoa.

Nyt kun kulkeepi rupuli, Vaeltaa tuo vanha herra, Joka on Jumalan tauti, Kysyen kyliä myöten, Tahtoen talossa työtä: "Laita lapsia käsiini, Minä mestari likellä." Vanha saapi vastauksen: "On mulla tuvassa tuolla Musikoita muutamia, Ilman arvitta jokainen." Vaan jos vaksiinin pania Sille samalle sanoisi: "Minä tai'an rokkotau'in Teh'ä tiellä työttömäksi:" Saisipa samassa kuulla Kovan kohta vastauksen: "Olkohot ololla sillä Vanhan luojansa varassa, Turmissa totisen herran! Jos saisin satakin lasta, Tuhansia tuuvittaisin, Empä antaisi sinulle. Siitä synnistä minua Varjele, vakainen luoja, Että pieneni panisin Tahallani tautiseksi."

Mutta muistakaa musikat, Arvatkaa asian laita, Kun ennen oletten ollut Rupulin ruman käsissä, Joka teillen arvet antoi, Otti kasvon kauneu'en, Teki monta turmiota, Sokeata silmäpuolta, Rasitteli rampausta. Arvatkaa asia uusi, Kuinka käypi vaikeaksi Keisarille korkealle Vaatia väkisten teille, Sakon haastella hakea Omituista onneanne, Vahingoita välttämähän.

48. Syyhelmästä.

Syyhyn synty syntisestä: Syyhy syntisen toveri, Se on maassa moitittava, Vihattava viivakuono, Jok' ei anna öillä maata, Eikä päivillä levätä. Kyllä kynsiä kysyypi, Kaikki vuoleepi kuluksi.

Sill' on monta seuramiestä! Apulaisina ajokset, Märkäkuplat kumppalina. Kyytimiehinä kipeät. Joist' on vastus vanhoillakin, Aikavä'elläkin asia.

Siinä se siivon tekeepi Kun tuleepi tuutusehen, Kätky'ehen käännähtääpi Itkettää imevät lapset, Paruttaapi pikkuruiset.

Niin se on nimeltä syyhy; Vaan on varsin viekas vieras. Kun se kulkeepi kylillä, Tuleepi talon tupahan, Hetikohta hän kysyypi: "Onkohan likellä kaivo, Saako tuossa saunapuita, Onko ko'ottuna kesällä Vastoja varaksi talven? Oisin taassa yötä ollut, Kaksi kaikkien enintä." Siitte saatua siansa Ensin kinkun kääntimiä Kitkuttaapi, kutkuttaapi, Näppylöitä näytteleepi, Väistäksen vähän ylemmä, Reisille rehenteleksen. Siitä annaksen ylemmä, Väännäksen vähän etemmä, Hajoitaksen hartioille; Sieltä kautta kainaloien Käsivarsille valuupi, Välit sormen väänteleepi; Tuo tuoll' on tapana ollut Monen muorin muistoajan.

Syy on syyhylle sanoa: Kuules, syyhy, kun sanelen, Saat nyt tästä kumman kyy'in, Löy'ät kyy'in löylyttömän: Pistän pääsi pik'öljyssä, Neuvon siitte neljä tietä Sy'änmaalle synkeälle, Kust' ei miehet milloinkana, Ihmiset sinä ikänä Näille maille matkustele.

Jos et siellä öitä olla Tarkenisi talvisia, Pistäte karhun pesähän, Kontion peräkololle; Kutkuttele, katkuttele, Kutauta karhun kuvetta. Elä, syyhy, sikiä huoli, Vaikka on vihainen karhu Karhu kaikella kurilla, Perijulma persieltä; Ja jos karhu käänteleksen Eli annaksen pakohon, Ota häntä häppöihinsä, Ve'äte villojen sisähän. Sen tie'än toteen sanoa, Saat sa siinä kumman kyy'in, Kyy'in kyllä toisellaisen Kun on myötä matkamiehen, Kulkiessa kaupunkihin.

Tie'än vielä toisen keinon: Voi'e on jo valmistettu, Kauan aikoja katsottu, Varsin vanhoilta ukoilta, Jok' on tehty tervan kanssa Keltiäisen keltaisesta, Kusiaisen kutkelmasta; Sillä sä siveltänehen, Pantaneen paha pakana Tielle tietämättömälle, Talviselle taipaleelle, Sanattomalle salolle.

49. Omasta elämästänsä.

"Vuosi vanhan vanhentaapi, Kaksi lapsen kasvataapi." Sama se minulle sattui; Niinkun on minun nimeni, Niin on ruumihin rakennus Kohta maahan kaatumassa.

Lassa lauluja latelin, Tulin siitä tuntemahan Vielä puolet puustavia, Aloin kirjoittaa kynällä, Ja panna paperin päälle Jouto-aikana jotakin Miesten muihenkin katsella, Tulevaisten tunnustella. Piti kyllä kyntämänkin; Koko viikot vieretysten, Kulkea kuressa aatran. Kynä kuivi sill' ajalla, Leveämmäksi levisi, Aatran kär'en kaltaiseksi.

Olin oppinut ojalle, Viivyin siellä toiset viikot, Kuivi läkkini kuraksi, Ei juossut kynästä kyllin. Palotyössä paljon uuvuin, Siellä silmätkin pilauntui, Näkö oli niistä näistä. Elon aikana enemmän Sirpin kammissa kamusin, Viikot viljoa kokoilin, Suunnitelin sunnuntaina Piirteä paperin päälle, Mikä mielessä makasi. Olipa käsi ol'asta Kovin käynyt kankeaksi, Oli se kanssa kyynäspäästä, Kaiketikkin kalvosesta. Eipä peukalo pitänyt Kylläksi kyneä kiini, Koko koura painoi paljon, Se painoi paperin puhki; Eikä tullut miehen mieltä, Ett' oisin heti her'ennyt, Työstä turhasta lakannut.

Palkka mulle maksettihin, Vieteltihin viinan kanssa. Pyytihin aluksi ensin A:ta, B:tä antamahan, Viimein virret tykkänänsä, Koko laulut laittamahan. Se oli opista voitto, Että jou'uin juomariksi, Ratkesin kylänratiksi. Kaikk' on virret verrattavat Semmoisen sepän tekeihin, Joka ahjolle ajaapi, Hiilet polttaapi poroksi, Rau'an tuiki turmeleepi, Ei kunnon kalua saahen.

50. Kuolemasta.

Kaikki luonto kauhistuupi Kuolon tullessa tupahan, Hellä luonto hämmästyypi Tuohon tuimahan tapahan, Kun ei valta vanhemmilla Yksin lastensa ylitse, Eikä puolta puolisolla Toisen puolesta puhua; Ei ole lapsilla lakia, Viepi vanhemmat molemmat, Lyöpi kuolema kumohon.

Tämän Aatami alotti, Luoja lopun tietäneepi, Aatami isä imeisten, Eeva äiti ensimäinen. Ei ole sitä sanottu, Kumpi heistä ensin kuoli, Siitä vaan on vahva tieto, Ett' on kuollut kumpanenkin. Muut ne menevät perässä, Varsin vaipuvat sekasin, Niinkun ilmassa itikat. Kaks' on miestä kaikkinensa, Ne on Enok ja Elias, Jotk' on päässyt kuolematta, Tuskin kolmatta tuleepi.

VII. Lauluja ja virsiä.

1. Jänikselle.

Ah sinä jänis parka Kuinkas olet arka! Niin sun tosin tulee olla'kin; Se on luonnon laki, Tarves kanssa vaatii, Vaara vielä pyörii siittenkin; Ei ole pitkää suuta, Eikä hammasluuta, Ei myös suurta voimaa, Eikä kynttä julmaa; Siitä olet vapa, Et sinä ketään tapa, Et sie etsi saa'a voittoa.

Ajat ensimmäiset, Pojat pienimmäiset Ilman linnutkin ne iskevät; Isästä ei ole turvaa, Äitin neuvo ou turha, Oman onnen nojaan laskevat; Pesää heille ei tehdä, Suurta ei vaivaa nähdä, Emät ei ne anna, Leipää kaukaa kanna, Kesäksi harmaa takki, Talveksi valkea turkki, Valmistettu on vanhemmiltansa.

Kaikki kun maalla käyvät Häntä peljättävät, Paitsi omaa hyvää sukua, Metsän pedot vahtaa, Kissat, koirat jahtaa, Kumppalista ei ole apua. Jos pyyn lennon kuulee, Senkin haukaksi luulee, Ei voi sotaa nostaa, Poikain puolta kostaa, Pakko ottaa täytyy Kussa kolo löytyy Mikä linna lienee vieläkin.

Tulee syksykuura, Metsämiehet luuraa, Varsin tarkan vaarin ottavat; Jälet luoksi vetää Kierosilmän kiertää Leposiaan hänen pettävät. Kerran keksii hyyryn Löytää pienen lymyn, Kohta rikkoo rauhan, Antaa paukun pahan; Ei se muuksi muutu, Ruvaksi on hän luotu Pyyten tuota pannaan pyytäkin.

Tulla talvikeli, Pannaan toinen peli, Mikäs siitte miehen mielessä? Jänis antaa alun Hyppää hyvän polun, Virkut värkit taas on tallessa. Monet kummat koukut, Juuri julmat loukut, Sangen kovat sangat, Varsin vahvat langat; Jos se käypi laatuun, Niin on saalis saatu, Mieltä tarkoin tuossain tarvitaan.

Jo nyt lienee tässä Kyllin jäniksestä, Ei hän meidän mieltä tarvitse. Häll' on ruumis raitis, Leipä aina valmis, Vähä ruoka hänen ravitsee. Pitkän paaston pitää, Ei pane kokoon mitään; Siellä taikka täällä Ei ole toisen tiellä, Käy'en eli juosten, Syö'en, maaten, nosten, Siittämään on sievä sukuaan.

Kun nyt tämän kuulet Mitäs tuostai luulet? Etsi ylös oma elämäs: Vaarat vaikiammat, Kahta kauhiammat, Ehk' on omassakin e'essäs. Jos niin olet raitis, Kuolemahan valmis, Kun on jänis raukka Altis joka aika. Pian jänis kuolee, Mutta meillen tulee Kuolemassa kova metsämies.

2. Häälaulu.

Noh miehet, miehet veikkoset! Näin näitä häitä juo'aan: Lopussa viel' ei entiset Ja toista aina tuo'aan.

Vaan ei täällä kauvan eletä, Et päälle tämän päivän, Jos ei vaan poikia laiteta, Kihloja kylään viemään.

Pianpa tästä paikasta Ukot uralle joutuu, Kohmelon saavat palkasta, Kuinkas se käypi laatuun.

Vaan laita pojille naiminen Niin pian, kuin he täyttää Viis vuotta päälle kymmenen, Jos kohta pieniksi näyttää.

Et sitte puutu pitoja, Jos muutoin onni seuraa; Voi tyhmät pojat jotk' ei nai, Pii'atkin teille nauraa.

Miks' ette liiku liukkaammin Näin aika asioissa, Ja puhu piioille sievemmin Kuin huokii teille tuossa?

Vai eikö olle tullunna Teille oikiata käskyy, Ettekö ole kuullunna Sitä vanhaa sananlaskuu:

Se kaikkiansa katuupi, Ken nuorta naimistansa; Sitäpä kaikki kiittääpi, Ja se on tosi kanssa.

Kun lassa lapsen tekeepi, Ja onni pojan antaa, Niin silmillänsä näkeepi, Että se neuvo auttaa.

Toisia tehdään paraillans', Toiset jo työtä vääntää; Kun terve lienee vanhin laps', Jos poika on, niin kyntää.

Sanoisin vielä sanoja, Jotka toisiansa vastaa, Ja eivät olisi vanhoja, Jos noita kuulla lystää.

Vaan ellei ensin ehdolle Nyt panna paloviinaa, Niin minä sanon miehille Olkoonpa se sinään.

Tämäpä ompi kulkulle, Kun rattaillen ihra; Nyt laulu lankee nuotille, Eik' yhtään kaipaa kirjaa.

Kas nyt mä tahdon tanssia, Jos suinkin konnat kestää, Nyt on mulla mieli marsia, Jos ei vaan vanhuus estä.

Kun ennen viulut vinkasi, Huonotkin silloin yr'tti; Kun pelimannit pelasi, Vanhatkin vähän hyppi.

Vanhat pitävät varansa, Etteivät ensin huoli, Vaan kunpa saavat päähänsä, Virkuksi syttyy mieli.

Ei malta enään istua, Vaan jalan kah'en kanssa Kokevat kohta astua, Eikä kaipaa lakkiansa.

Mieli myös nuorten tekeepi, Kun viulun äänen kuulee, Ja naurusuulla näkeepi, Että vanhat tanssiin tulee.

He pian koko joukolla Lähtevät lattialle, Tekevät tansin taidolla, Jos minkä pelin jälkeen.

Pojat ne polskan hyppelee, Vaan vanhat sinne tänne Nurkasta nurkkaan kiitelee, Yhteenpä tuokin käynee.

Pojat ne ensin pyytävät Sulhasta suosiolla, Väkiste viimein vetävät, Jos ei se tahdo tulla.

Morsianpiiat puhuvat: "Eiköhän me jo mennä!" Vaan yritykset viipyvät Likellen illan päivää.

Sitte ne temput tekevät, Kun kokit maidon keittää, Ja tansin koukut kokevat, pois nutut päältään heittää.

Isäntä itse ilossaan Istuu putelin viereen, Kurkisteleepi kuppiaan, Mielessä mikä lienee.

Hän taiten kantaa, kallistaa Kullenkin kupin viinaa, Käskee myös ottaa palasta Sen jonka mieli pitää.

Viina se sitte välehen Nostaapi ilon vallan, Ja laulu yltyy äänehen, Va ralla ralli ralla.

Vaan joka paikat pahentaa Ja räyhyää ja ryskää, Sen miehet väestä vähentää, Ja pojat poies viskaa.

Jokainen tuon nyt ymmärtää, Mihin se sitte pannaan, En tuota huoli nimittää, Ja lasten kuulta laulaa.

Ken ei taas tahdo tanssia, Kun kuulee kurauksen, Hän saapi jouten kollottaa Sen polskan purauksen.

Ei siihen panna pakkoa, Pitäköön mielen päässään. Ja olkoon ruokain kantaja, Sill' ompi työtä työssään.

Tai tupakkia polttakoon, Ja jaaritelkoon juttui, Toistansa kylkeen korkatkoon, Ettei se uneen nukkuis.

Vaan minä vainen yritän Sulhasen kanssa tanssiin, Oluttakin, jos taritaan, Ensin kulahuttaisin.

Nyt mielelläni läh'enkin Jos aivan yksinäni, Vaan täytyy tulla mui'enkin, Kun nousi pelin ääni.

3. Omistus Nuorelle vaimolle häissä.

Mä sanon suuren kiitoksen, Ja kiitoksia paljon, Se on mun velvollisuuten', Ja mielelläin sen sanon. Vaan se on sitä värkkiä, Kuin itse kukin tietää, Ettei se täytä säkkiä, Vaikka sitä paljon pietään.

Mutta jos aika antaisi Laulella nuorell' vaimoll', Ja vanha väki salleisi Puhella onnen toivoll', Niin minä mielialani Ilolla ilmoittaisin, Ja sanoisin ne sanani, Kuin tullessani löysin.

Jumala kaikkivaltias, Se hyvä onnen isä, Aviosäädyn haltia, Kuin sitä aina lisää, Antakoon sinun askeleis Tääll' onnelliset olla, Ja päälle pannut askareis Hyvästi toimeen tulla!

Suokoon sun saa'a saalista Silloinkin, kosk' et luule, Ja enemp' olla valmisna, Kuin tarvestakaan tulee! Hän onnen sulle antakoon Karjalles katsojaksi! Toimi sinulle pantakoon Talossa haltiaksi!

Ett' onni sinnn maatessais Jo hyvän neuvon pitäis, Ja toimi sinua nostessais Kä'estä ylös vetäis, Taluttais toimituksissais Pitämään järjestyksen, Ja siivon asumisessais, Se tuo sulle ylistyksen.

Ja koskas olet kulkenut Pois sinun isäs luota, Ja myös sen oven sulkenut, Josta nyt sinua tuo'aan, Onni sulle olkoon parempi, Kuin sinun oma isäs. Sillä se on häntä vanhempi, Ja tavaroista rikas.

Olet jo eron ottanut Sun äitis kartanosta, Seuraamaan itses antanut Nyt tätä nuorta miestä; Toimi sulle töitä neuvokoon Enee kuin oma äitis, Varemmin tähtes valvokoon, Ett' aina hyvin kävis!

Ja niinkuins olet siunattu Aikahan tähän asti, Ja kaiken aj'an suojeltu, Kun olet ollut lapsi, Niin onnellinen, siunattu, Olkoon sun ikäs vielä, Jos pian olis aivottu Sun äitiksikin tulla!

Se sama onni olkohon Silloinkin valvomassa, Ja lapsesi kukoistakoon Kuin sinä itse lassa! Vaarat ja vastoinkäymiset Pa'etkoon silloin poies, Ja vuorokau'et iloiset Astukoon aina e'es!

Että sun lapses kasvaisit Rauhass' ja tervey'ess', Kuin istutukset seisoisit Isäns' ja äitins' e'es', Ja sitte teille tekisit Vanhemman palvelusta, Ja joka päivä etsisit Perheellen elatusta!

Suokoon myös teidän suvusta Maan perilliset tulla, Omista teidän pojista Myös kyntömiehet olla, Jotka perintömannertans Toimell' asua taitaa, Omalla käsivarrellans; Niskaans' ei orjaksi taita.

Tai on mun toivotukseni Hyvästä aivoitukseni, Aljettu sydämestä, Hartaasta kiitoksesta; Jumala armias isä, Joll' ompi onnen ohjat, Vielä paremmin tehdä osaa, Kuin sanat tässä soivat.

4. Nimismies Kokista.