Part 6

Kallen kä'ess on kahvipannu, Oota antaapi enissä Ruman rau'an Ruokoveellä Rokkajauhosta ryätyn, Soturiksi suolapalli. Ranssi vakkoja vetääpi, Seisoi säkki kainalossa, Johon kutsui kuoreheita, Kiiskin poikia kivoitti. Aaroni enissä antoi Säkin täy'en särpimeksi, Tahi paistiksi papille. Vielä Kalle vaikuttaapi: "Kovin nyt kahveni meneepi, Rokkaruoka runsahasti. Pistä Pietari liseä, Katso vielä Karhunenkin, Nälkä ompi nähtävästi, Särpimestä suuri puutos, Keittoruu'asta kovempi. Juhla ompi joutumassa, Hetikohta helluntaki; Anna veikkonen apua. Eipä sitä evästä jäänyt Paljon suuhun pantavata, Kissan kuivatut nivuset, Lauta-Husson koiran kylki, Ratikaisen leivän loppu, Räkänenän rieskan kanta, Voita viimeinen vipale, Taisi olla tiaisen verta. Viina loppui varsin kaikki, Olutta ei ou ollenkana."

Hätä saattoi haihtumahan, Kellarihin kertymähän, Tuomarin tukon sisälle, Yöllä aivan yksinänsä, Luvata lukon sisällen, Salvan taakse suuri paatos. Olisi ottanut apua, Varsin varkahan tavalla Herkkuruu'at helluntaiksi, Sunnuntaiksi suuruspullon.

Alpiini asian tunsi, Kuuli riskehen rasian, Putelista pulputuksen, Kellarista kehnot tuumat. Huudon nosti huikeasti: "Tuokaten minullen miekka, Jolla rosvot rohkeasti Kartanosta karkottaisin."

Otti lyh'in oivallisen, Lasiseinän selkeämmän, Valkean nä'ön varaksi. Kallen halsissa havaihti, Keksi narrin kellarissa. Silmät katsoopi sikana, Alahalla arveleepi, Nenä kengän kantapäissä.

Alpiini sanoi samassa: "Ompa sulla oiva reisut, Askarehet aivan vissit, Kulet toisin kuoporoihin, Luvata lukon sisälle. Tavaton on tutentille, Mah'oton magisterille, Koulun käyneelle kovempi. Filosohvia ei suvata Olla yöllä yksinänsä Luvata lukon takana."

Kyllä Kalle kärttämässä Monen moitti mustilaisen, Haakerinkin haastamassa, Jätti akkoineen jälelle. Se on varsin vaikiata, Nytkin kuulla kummempata, Kun se painui polvillensa, Alas maahan ahkerasti. Antoi aivan ainoankin Rukouksen runsahasti, Kumarteli, kunnioitti Puolen tunnin polvillansa.

Huuto kuului Hussolassa, Saaresta sanoma kumma: Koira on kuollut kunniatta, Ammuttuna aivun kautta, Joka on Kallen kainalossa, Penuherran reen perässä, Kurjan kulkiissa kotia. Koiran kinkku kirstun alla, Kirstu täynnä kissan päitä, Kattia kapusäkissä, Kuoreheita kukkarossa, Jotka tuopi tuomisiksi, Salin pöy'älle paneepi.

Ranssi on vielä vikkelämpi: Kun se Ouluhun osasi, Kulki suolakaupungissa, Turkit tuopi tullessansa, Mustapuuhkan Pohjanmaalta, Kainuhusta karvapelsin, Nahkavaattehen varasti. Vielä syöpi viilipytyt, Maksamatta maitokannut. Koko Kainuhu valitti, Hulikoita huutelivat, Mainitsivat maitojansa Papin pojalta perästä.

Kerran katsoin katkerasti, Äkkäsin yh'en asian, Tunsin varsin tuhmimmaksi, Ilkeäksi ihmetyöksi, Kuinka Kalle kauhiasti, Istui miesi ilkeämpi, Alttarai'allen asettui. Saarna ajan aika narri Istui paikalla pyhällä, Kopeasti korkealla. Tupakissa oli turvan seutu, Karetsissa kasvot kaikki, Viinapottu oli povessa, Lasi-pullo lakkarissa. -- Ei ole se istuin ilkiöitten, Eikä tuoli tupakka-Jussin!

Vielä minä vihastuin siitä, Kun ne laittoi laulamahan, Panivat pyhälle työlle Luvattomat lukkariksi, Parkumahan paskahousut, Kissan syöjän kiljumahan, Kunniahan koiravouvin. Vaan ei oo kumma kunniaksi, Jok' on kaikki koulut käynyt, Opin oikian hakenna. Magisteri on mah'oton, Filosohvi suuri viisas, Käynyt kaikki koiran konstit, Akatemiat asunna, Tavinniemen tallin alla, Tahi tallitunkiolla, Peräniemellä peh'ussa, Uunin päällä oivallisen, Kyökin piisillä paremman.

Vielä sanon viimeiseksi, Sanan puolen pulskiasti, Tahi kaksi kaunistusta. Paljo on tehnyt pappilassa, Rakentanut raskahasti Seurakunta surkeasti: Seinät suuret seisomahan, Jotk' on kaikki kaatununna, Rakennukset rau'ennunna. Nyt on tehty toiset seinät Paljon ennistä paremmat, Pytingit papin varalle, Kun oisi kunnolleen pitäjä, Hallitsia huonehien. Ei la'asta lattioita, Siivota salin sisusta, Kammaria kaunistella, Vahingossa viikon päästä. Pesust' on peräti laiskat, Kerran vuossa, kerran kuussa, Joulukuussa kuuluisassa. Lattiall' on lapsen paskat, Kanan paskat kaapin päällä, Syöttöporsahat sisällä, Tinakooli koiran e'essä, Posliinit porsaan jal'oissa.

Kun se rouva lapsen saapi, Tahi siittäpi sikiön, Likasia on raukan rievut, Ryökäleitä rievut kaikki, Kovia kun koskuttormi, Tahi talon säkkivaate. Ei niitä kestä kehno ruumis, Iho nuori itkeväisen. Huuto huikea tuleepi, Valitukset vaikiaksi.

Elä suutu seurakunta, Vielä nytkänä vihastu, Jos minä sanan sanoisin, Vielä virteni lisäksi. Papin poi'sta pahoista, Maaningassa mainitussa. Ei niitä keisari kehoita, Eikä huoli hovirätti, Pispat pilkkana pitävät, Poies viskovat virasta, Sotaherrat heittiöiksi, Antoi apsietin käteen, Kirjottivat kiirehesti, Harmahan paperin päälle; Kun ei ole opin ottajata, Toimitusten täyttäjätä, Papin poi'ssa pahoissa, Vaikk' on kasvot kaunihimmat, Miehen mitta mieltä vailla; Josta muistan muutamiksi Sananlaskun suomalaisen: Kanna vettä kaivohosi, Lainehia lähtehesen, Ei se pysy polvenansa, Istu ilmoissa ikänä: Ei mieltä mitalla saaha, Panemalla päähän panna.

Nekin virkahan viruvat, Toimituksihin tulevat, Joihen ei ou isästä iloa, Eikä auta äi'in armot, Syntyjänsä suomalaiset, Oppimattomat olevat: Kopeikan kylästä saavat, Leipäpalan palkaksensa, Jyväkouran kohtalaisen Virren värsyn veisattua. Opin käyvät yhtä kaikki, Läpi maita matkustavat, Akatemiat asuvat. Mistä tulee mittaria, Mistä pappia pyhiä, Vielä tuomarit tuleepi, Siitä herrat suuremmaiset. Ei sie'ä sinä ikänä Papin pojat paksupäiset Kuulla kunnian nimeä, Joill' on pää kun pässin otsa, Maitolasku laavullinen.

Vielä ne virsiä tekevät, Laulun teille laittelekset, Rupeevat runon tekohon! Ei se tule tuhman päästä Sanat säätyksi sialle, Paikallensa passatuiksi. Sanat toistansa sahaavat, Kirjoitukset kihnuttavat. Ei si'an pitäisi siihen Runotyölle työnnätellä, Jok' ei oo luotu laulajaksi, Virren töille toimitettu. Ei ne tule tuhman päästä Lauluvirret laa'ulliset; Sillä pitääpi parempi Oppi olla oikeampi. Häpiäksi hyö rupeevat, Virren töille työntelekset.

Voi minä polonen poika, Kun olen kuitenni puhunna, Puhunna parempiani, Isompia itseäni, Sukuani suurempia, Pappia pahoin puhunna, Papin pojat pilkanunna, Nauranunna nappirinnat; Jos vielä joutunen itsekin, Sattunen Savon sanaksi, Suomen maassa maineheksi! Joko laaten laulamasta Lasken lauluni lopulle? Kosk' en jaksane jutella, Enkä yksin ymmärtäne, Tarinoi'a tarpeheksi. Uni minun uuvuttaapi, Kiini silmäni sitoopi. Suuni sulkea pitäisi, Kiini kielen kantimeni; Pää on kieleni kipeä, Kuiva kurjan kulkkutorvi.

Vaan en saata vaiti olla Ikävässä iltakautta, Sanat suuhuni tulevat, Ajatukset aivohoni, Öitä pitkin maatessani, Koiras-pelit korvilleni Papin poikien pahojen; Kun niitä kylä puhuupi, Nurisevat nuoret miehet, Valittavat vanhemmatkin. Sanat kuuluvat Savosta, Kainuhusta kaipaukset, Mainitsevat markkinoilla, Kuopiossa kummeksivat Papin poikia pahoja, Ilkiöiksi ihmisiksi. Kumu kuuluupi kylähän, Tohu toisehen talohon, Missä miehet Maaningalta Hurjapäiset kuleksivat. Kaikki niitä kauhioiksi Julistavat juomariksi.

Elä suutu seurakunta, Kanna mieltä kankeata, Viaton vihasy'äntä Minulle miesi paralle, Jos minä mitenkin lienen Paljonkin pahoin puhunna! Tämä on kirja kirjoitettu Tuolla puolla tuulimyllyn Koivusen kiven takana, Leppä lehmän lautasella. Kyll' on tässä kerraksensa, Eipä se lukia laiska Lu'e loppuhun tätänä.

27. Talonpoika Tuovisesta.

Suitset suuhun hullun varsan, Päitset päähän mielipuolen, Sananlaskussa sanovat Suomen syvät Suomalaiset. Pah' on kuulla kummitusta, Näh'ä varsin vaikeampi.

Sanat kuului Kuopiossa, Markkinoilla mainitsivat Tuota Tuovilan taloa Rikkahaksi riistan vuoksi, Elosta erinomate. Se oli kuulu Kuopiossa, Maaningalla mainittava, Rahan vuoksi varsin vahva, Tavarasta täy'ellinen, Suomen maassa suurempia, Vielä arvosta isompi, Kunniasta kuuluisampi Ollut aina näihin asti.

Siin' oli itse isäntä Lakikunnan lautamiesi, Viel' oli uskottu hänelle Rahakassat seurakunnan Kirkon töissä tehtävissä, Pantu paljon kansan päälle. Vaan nyt kuuluupi kylästä Puhelevat puuttuneeksi, Kadonneeksi kattiloita Tuohon Tuovilan talohon, Seurakunnan kuuluisahan.

Juho kantoi kattilata Varsin varkahan tavalla, Tuopi Tuovisen käsille Kuparia kumman joukon, (En minä enempi tiennyt, Mitä se painoi puntarissa; Liekkö leiviskät lu'etut, Naulat kaikki kirjoitetut.) Paita kastui kaikki tyyni, Tukka tuntuupi mär'älle Kattilata kantaessa.

Viel' on toinenkin to'istus Mulla tuttu Tuovisesta, Kun se vaimon viekotteli Lauttaheitto langoltansa, Teki juutas julkiseksi Ruma henki rohkeaksi, Kutsui kultarenkahita, Sormuksia saahaksensa; Hussolan hyvät hopeat Otti lahjaksi lusikat, Koko kolmet kappaletta Vähin hinnoin vaimovä'eltä.

Hussoll' on hyvä to'istus, Lusikoissa lu'etut merkit, Jost' on juttu julki tullut, Niinkun aina annetahan Ilmi oikeat asiat, Saapi julki suuri luoja.

Vielä väärät velkakirjat Tietty Jussi Tuovisella, Nähty kirkon nähtävillä Luona laiskan lautamiehen. Niist' oli nimeksi juuri Antanunna aineheksi, Velkakirjan vastimeksi, Merkiksi mitä hyvänsä: Joko kahmalon kapasta, Eli kapan kymmenestä, Kellen kapan, kellen kaksi, Liekkö kolmatta lisännyt.

Ei sovi Suomen maassa, On tuo outo muuallakin, Ilkeä etempänäkin, Turkin maalla tunnotonta Ottoa omin lupinsa Maksoa mah'ottomasti. Eikä noita ennen tietty, Ennenkun kuulin Kuopiossa, Mainitsivat markkinoilla Oikeutta onnetonta Tutkittua tuomarilta.

Se on kuulla kummempia Rikkahasta riettahampi, Vielä vääryyttä tekevän, Ihmisille ilkeyttä; Vaikk' on kyllä kymmeniä, Itsellänsä yltäkyllin, Tuhansia turkin alla, Taalerit takana vielä Kirstut täynnä kirjoitusta, Velkakirjoja kovia.

Synti on suuri synkeämpi, Jos arvotta ottaisivat Köyhät konstilla eläisi, Varastaisi vaivasetkin; Vaan se on sitä pahempi, Hirmu synnin hirviämpi, Kun tuo rikas riettahasti Vielä vääryyttä tekeepi. Kun se otti onnettoman, Varsin vaivaisen tavaran, Vielä lapset lahjan kanssa Viekkahasti viekotteli.

Mieli miestä hallitseepi, Omatunto oikaseepi, Mutt' ei tunne Jussin tunto Tuota synnin synkeyttä, Kadotuksen kauheutta, Kun on hirmu helvetissä, Liekki tuonelan tulinen, Johon sielu siirtyneepi, Kautta kuolon kulkeneepi, Kun on saanut synnin kuorman Täytehen ajassa täällä.

Nyt minun puuttuvat puheeni, Jutut Jussi Tuovisesta, Eikä anna aika myöten E'empätä etsiksellä To'istusta Tuovisesta, Jussin juttuja hakea; Vielä puuttuupi paperi, Läkki kaatu kaikki tyyni, Käsi kanssa kankiana Vapiseepi vaikeasti, Suoni sormia vetääpi, Pakottaapi peukalota, Vaikk' on vielä viekkautta, Mielessäni miesten juonet, Aina ainoset asiat, Korvakuulon kummitukset, Mitä pojat pulskeammat, Puhelevat pulloturvat Tuosta Tuovilan talosta, Jussin töistä julmimmista.

IV. Tapain parannusta tarkoittavaisia.

28. Talonpojille.

Ei oppi ojahan kaa'a, Ei taito takaisin työnnä, Neuvo syrjähän syseä. Ensin mies opetetahan, Siitte hattu hankitahan.

Joll' on oppia otsassa, Sill' on nappia nutussa, Housuissa hopiakello. Kuninkaall' on kultaruunu, Herrat hattua pitävät, Kyntömiehell' on kypärä. Herrat käyvät saappaissa, Toisen vuoron tohvelissa, Viertomies on virsuillansa; Herran on kä'essä keppi, Puhe pulska mestarilla, Peltomies on pel'on alla; Herroilla kupera kappa, Syvä säkki mestarilla, Talonmies, takana silmin, Astuupi aitan ovelle. Joll' on virka pienempikin, Sill' on paita palttinasta; Palomies on paikkaisissa, Riihenpuija rikkuneella.

Kuules kuitenkin minua, Taitava talonisäntä: Elä suutu säätyhysi, Elä virkahas vihastu; Vaikka vaivalla kovalla Maasi mahtihin rakennat, Pi'ät pellon pehmeänä, Hankit halmetta lisäksi, Ojit korpia kovia, Väännät leivän lapsillesi, Kannat kontissa evästä, Viikon muonan mennessäsi; Vaikkas vanhana valitat Jäykäksi jäseniäsi, Ruumistasi raukeaksi, Kun ompi kipiä selkä, Kaikki hartiat hajalla.

Ei elätä pännä meitä, Jos ei atrasta apua; Kun et kyntöhän kykene, Etkä kestä korpitöissä, Pi'ä pojille porua, Opeta työtä tyttärille, Aja pellolle perettä, Palolle paljon väkeä, Kaskimaille kaikki joukko, Niinkun niitylle ikähän. Siitte siunoaa Jumala, Tuopi aittahan oloa, Rahakassan kammarihin, Ettei jää verot vajaalle, Maksot puutu puolitiehen. Papit saavat saatavansa, Lukkari oman osansa; Kaikki muutkin kappamiehet Suorittelet suosiolla.

Sitä miestä mielellänsä Herratkin hyvin pitävät, Jolta saavat saatavansa, Vähät viemiset välistä. Sille vielä viipymättä Kirkkoherrankin kotona Kahvikuppi kannetahan, Luona lukkarin samate Aamuryyppy annetahan. Nimismiehet mielellähän Kelpomieheksi kehuvat, Sanovat salituvissa: "Istu nyt, hyvä isäntä, Ota ryyppy oivallinen. Pane'pa paritsat päälle." Sille mestarit menevät Työhön ilman tinkimättä; Sille rengitkin rupeavat Ilman paljon pyytämättä; Pii'at vielä pyrkimällä Laurinpäivänä paneivat. Kasakoita kaikin ai'oin Hänen työhönsä tuleepi.

Tämmöinen talonisäntä Saapi hankkia hatunkin, Pai'an puhtahan piteä, Ja siihen siniset housut, Vielä västin oivallisen.

Saankohan vielä sanoa, Eli pikkuisen puhua Oman sää'yn suosioksi, Muihen mieliksi samassa? Eihän maailma mahissa Paitsi herroja pysyisi; Herrat ei herrana kävisi, Eikä mestarit eläisi, Kun ei maata kynnettäisi. Maasta maalima elääpi; Sekä suuret, että pienet Maastapa makeat saapi, Maasta vääntyypi väkevät, Hapan kaikki hankitahan Kaiken kansan tarpeheksi.

Siis sinä, siveä vaari, Taitava talonisäntä, Jolla on omasta työstä Tavaroita tarpeheksi! Et huoli hätäillä siitä, Jos herra hevosen kanssa Tuleepi tuvan etehen; Käske kohta kiirehesti Rengin riisua hevonen, Kanna kauroja etehen; Käytä herra kammarihin, Pane pöy'älle pötyä, Laita lapsi naapurihin, Rannin vaarille varoitus, Kutsu kanssanne ruu'alle; Itse istu pöy'än päähän, Ota pottu polvillesi, Pi'ä kä'essäsi pikari. Siitte haastele hyvästi, Herran kanssa kaunihisti, Tie'ustele taitavasti Kaikki yhteiset asiat, Kanssa kaukaiset sanomat. Kun on siitä siitte päästy, Laita saatavat samalla, Panepa paras hevonen Kyytihin kylänväliksi. Anna ruokoa rahalla Vielä muille vierahille; Pi'ä vaivaisten varalla Kala, leipä kaikin ai'oin; Maksa palkka mestarille, Rengille rehellisesti, Koska kohtuutta anovat; Vaan jos paljosta puhuvat, Mahdotonta mainitsevat, Suutu ja sano sinuksi, Elä toiste työtä anna. Ole muorille mukava, Pi'ä perettä hyvänä, Polta pirtissä pärettä, Kammarissa kyntteliä. Elä liiku li'assa silmin, Elä astu einehettä, Pi'ä kohtuutta kotona, Reissuissa rehellisyyttä; Niin sä astut arviossa Pienen porvarin sivuhun, Kauppamiehen kunniahan, Etkä väärähän vaella, Vaikka vanhaksi eläisit.

29. Nöyryy'estä ja ylpey'estä.

Nöyryys on näkynyt aina Joka sää'yssä sopivan, Sill' on onnesta osansa, Ajatustakin etua; Ylpeys on yksi niistä Vihattavista vi'oista. Se se Aatamin alensi Alas onnen kukkulalta, Vajottipa Varaonin Meren pohjahan punaisen, Alensi myös Apsalomin, Tammen oksahan kakisti Hivuksistansa hyvistä. Sama sattui Sauliinkin Kuninkaalle kuuluisalle, Ehkä päätänsä pitempi Oli kansasta katsellen. Vaikka sankari so'assa, Leirissä leviä herra, Pisti miekalla mahansa, Satutti oman sapelin. Vielä kovan Koljatinkin Toinen otsahan osasi, Ehkä herra haarniskoittu, Rautapai'alla pu'ettu. Sovinto on suurin niistä Auttavaisista avuista, Joista Paavali puhuupi, Opettaa apostolimme; Sovinto on suora polku Onnen ovien sisälle, Sekä korkeimman kotona, Että majassa matalan.

30. Entisestä ja nykyisestä ajasta.

Savon ukko, sarkahousu, Pikimusta, pitkäparta Päästi äänen uunin päältä, Laski pankolta pakinan Puhe oli aivan pulska, Sanat kaikki sarvipäitä, Jotka rikkoi miesten mielet, Akat näytti närkästyvän.

Lausui ukko uunin päältä, pani pankolta sanansa: "Elettihin ennen meillä, paistettihin paksut leivät, Verot markoin maksettihin Taalerin talon asiat, Kun ei kul'ettu kuvissa, Maalatuissa matkusteltu: Ajokalut kaikkityyni, Voi'eltiin voitehella, Siveltihin juuri sillä, Jolla voi'ellaan venekin. Akat vaipoissa vaelsi, Villaröi'yissä röhötti. Ukot sarkakauhtanoissa, Kelsiturkissa köhötti, Oli kellona otava, Kukon virret viisarina. Arveltihin ajan juoksu, Tulo päivän tunnettihin Ilman uuritta tuvissa, Seinäkellon kertomatta.

"Minä miessä ollessani, Kun ma kul'in kaupungissa, En kauan katuja käynyt, Puhutellut puotimiestä; Suolat survasin rekehen, Rautakangin kannoin siihen; Luoti pari painehia, Vaimolleni lakkivaate, Lapsille lakeripalli, Inkivääriä vähäisen. Olin ilmankin iloinen Kapineilta kauppamiehen. Heti valjastin hevosen, Heti kukkaron kuristin, Kissan nahan kiini käärin, Koivet solmisin kovasti; Enkä ennen lievittänyt, Vasta vouvin vaatimalla, Veroherran huutamalla. Herrat veti vissit viivat, Kaksi kuuta kuittihini. Kesti silloin kissan nahka, Vaikk' ei nyt vasikan nahka.

"Nyt on aika aivan toinen, Vouvin luku loppumaton, Rahanpuute puuttumaton; Rästikirjat kiirehtivät, Nahka naukuupi punainen, Monen karja kirjan päällä, Alla ausionin hevonen, Pannut panttina kylässä, Hyvät ryysyt ryöstön alla. Herra teillä, toinen meillä, Ruunun käskyllä kovalla; Mikä piti pitkin maita, Toinen pyrki poikki maita, Lautamiehet laukun tuovat, Joista arkit aukiavat Niiss' on rästit räknättynä, Nurkissa pahat numerot."

Ei ukko unessa ollut, Ei paljon valetta pannut; Vaan se oli sangen vanha, Muisti muinoiset asiat, Tiesi tämänaikaisetkin, Vaikka nuoret naurahteli, Pojat pisti pilkkojansa.

31. Viinasta.

Kuules, viina, kun ma laulan! Kuules, pulloni, puheeni! Empä moiti mahtiasi, Enkä voimias vähennä: Olet kyllä oiva ruoka, Siivosyöjälle suloinen, Joka ryypyn ryyppeääpi, Harvoin kaksi kallistaapi, Kolmannest' ei konsa huoli.

Kuinka kultainen kuleksit, Herran lahja heilukselet, Sy'ämessä syömättömässä Eineryyppynä esitte Annat aamusta varahin Ruokalystin ruumihille; Vaan jotk' ovat ystävänä Suunsa kanssa suuttumatta, Hankkivat halulla siihen Kaikin ai'oin kaatamista, Niillen on ikänsä ollut Viina varsin vaarallinen, Eikä se sukua katso, Eikä säätyä eroita.

Teki se ennen tengan rei'än Talonpojankin povelle; Potkasi se porvarinkin Kauppakaaret kallellensa. Saavutti se saarnamiestä, Pani valmihin papinkin Uu'ellehen teinin teille, Lipan leu'alta pudotti, Laulatteli lukkareilla Väärän virrenkin välistä. Toimittaapi toisen kerran Tuomaritkin tuhnioiksi, Lautamiehet laitteleepi Juttumiesten mieltä myöten: Käymähän käräjämiesten Arkun kautta kaiket öiset, Josta siitte päivän päällä Kyllä torkkuvat tuvissa, Oikeutta istuttaissa, Virka vaihtui kohmeloksi, Oikeus unennä'öksi.

Minkä teki mittareille, Minkä muille muutamille, Virkamiehille vähille? Nimismiehet niinkun muutkin Paneepi pahalle tielle, Viskoaa virattomiksi, Toimittaapi torppariksi. Se se seppiä pilaapi, Suutaria, räätäliä, Äkäseksi ärryttääpi, Viepi tukkanuottasille. Vielä vaimotkin vetääpi Penkin päähän pyllyllensä. Lakki päästä pyörähtääpi, Pois nokka nenän koh'alta, Joita varjele Jumala Näkemästä, kuulemasta! On outo näh'ä näkevän, Kumma kuulla kaukaisenkin.

Vasta minä vanhoillani Oivalsin tämän asian, Kuinka kunnia meneepi, Aleneepi miehen arvo, Kaikki rakkaus katoopi Entisiltä ystäviltä, Miesi velkahan vetäiksen, Joka ryyppääpi rysyltä, Viinan viljassa elääpi Monet päivät pääksyttäisin. Maaliman makea seura, Tapa vanha tarttuvainen, Jot' ei arvata alusta, Saapi semmoiset vahingot. Sill' on sielulla enemmän Tekemistä tuonelassa. Kun on kuolema tukinnut Kulkun kuohuvan peräti, Vettä viepi viimeiseksi, Hunajasta ei hän huoli, Eikä viinoja valitse.

Yksi on ankara asia, Joka täällä tutkintoa Tarkempata tarvitseepi, Varotusta vanhempata Ihmisiltä ansaitseepi. Kun jo kasvavat musikat Kaksin kupin kaatelevat, Ettei matkoilla evähät, Eikä määrätyt rahaset Kestä keskitiehenkänä.

Kunpa häntä kuusin markoin Poika pikkuinen paneepi, Sievä siit' on siitte tulla Kolmen taalerin koh'alle, Tott' on tolppa irtanaissa, Eikä lou'usta lukua, Vähä riksistä rätinki. Uskaltaapa ukko vielä Toisellensakin tokaista: "Ele ystäväin, pakene! Seisoksele näillä seu'uin, Niin saat suuhusi sinäkin; Minä annan aika ryypyn, Enkä heitä huomeneksi."

Annas aika aamun tulla, Miehellä on toinen mieli, Kuitenkin kulunnin täh'en Miesi päältänsä puhuupi, Haikeasti haasteleepi: "Vaikkas jo, kipeä kallo, Tahdot harmista hal'eta; Empä säästä sittenkänä, Totta maksan minkä jaksan. Tuolle taaleri tuleepi, Tolppa toiselle koh'alle, Koko loutu kolmannelle; Vaan ei nyt varsin ruveta Kuitenkana kuolemahan, Vielä on viinoa kylässä, Vielä sittenkin sivallan Koko korttelin velaksi: Autas, veikkonen, vähäisen! Toiste maksan, jos ma jaksan."

Aivan on asian kanta Tällä lailla, lapsukaiset! Minä sen to'eksi tie'än, Ett' olen itsekin ollut Taipuva tähän tapahan, Saanut semmoiset vahingot: Terveys on turmeltuna, Kaikki rikkaus ka'onnut, Matti taskussa makaapi. Tällä suututin sukuni, Esivaltani vihoitin Näytin itseni olevan Hyvänsuoville suruksi, Irvihampaillen iloksi. Olkohon opiksi muille Jotka saanevat sanoa: "Muita on mies opettanunna Itse oli oppimaton!"

32. Turhuudesta.