Part 5

Kerrotaan Rowland Hillin kerran matkallaan ollessa olleen pahoitetun menemään yöksi ravintolaan, kun muuta paikkaa ei löytynyt. Ja kun hänellä oli mukanaan pari hevosia ruokittavina, ja kun hän meni ravintolan parhaaseen huoneesen, pidettiin häntä arvokkaana vieraana. Tulipa isäntä sisään ja sanoi: "On hauska nähdä teitä, herra Hill". "Tahdon jäädä taloonne yöksi," oli vastaus. "Sallitteko pitää perherukousta kanssanne tänä iltana talossanne!" "En koskaan ole pitänyt perherukouksen laista talossani," vastasi ravintoloitsia, "eikä minulla ole haluakaan sen pitämiseen nyt". "Vai niin; laita hevoseni ulos; minä en tahdo pysähtyä taloon, jossa ei haluta rukoilla Jumalaa. Vie hevoset ulos". Kun hän kumminkin oli liika hyvä vieraaksi, ajatteli mies enemmän asiaa ettei häntä kadottaisi ja lupasi että perherukouksen saisi pitää. "Se on hyvä," sanoi Hill; "mutta", jatkoi hän, "tahdon sanoa teille, että minulla ei ole tapana johtaa rukousta toisten huoneissa. Teidän itsenne täytyy sitä johtaa." Mies vastasi, ettei hän voi rukoilla. "Teidän täytyy," sanoi Rowland Hill. "Niin, mutta en ole koskaan rukoillut". "Silloin, ystäväni, on teidän tänä iltana aljettava," oli vastaus. Kun ilta sitten tuli ja perhe oli polvillaan, sanoi Rowland Hill: "Jokainen rukoilee omassa huoneessaan: teidän tulee rukoilla tänä iltana". "En voi rukoilla, _minä en voi_", sanoi isäntä. "Miten, ihminen, olette saaneet kaiken tämän siunauksen tänä päivänä ja voitteko kumminkin olla niin kiittämätön, ettette voi kiittää Jumalaa sen edestä? Ja lisäksi, millainen synnintekijä olettekaan olleet! Ettekö voi sanoa Jumalalle, millainen syntinen olette ollut ja pyytää anteeksi?" Mies alkoi itkeä ja sanoi: "Minä en voi, Herra Hill, minä en voi, se on tosi, etten voi!" "Niin sanokaa siis Herralle, ett'ette voi; sanokaa hänelle ett'ette voi rukoilla ja pyytäkää häntä itseänne auttamaan." Ravintolan isäntä parka lankesi polvilleen. "Oi, Herra," sanoi hän, "minä en voi rukoilla; minä toivon että voisin sen". "Näettekös nyt," sanoi Rowland Hill, "nyt olette jo alkaneet rukoilla ja älkää koskaan lakatko siitä. Niin pian kuin Jumala on saanut teidät rukoilemaan, olkoon sitte vähänkin, niin älkää koskaan lakatko. Nyt tahdon rukoilla puolestanne". Ja niin hän tekikin, eikä kauan kulunut aikaa ennenkuin Herra näki hyväksi tämän ihmeellisen keinon kautta pehmittää ravintolan isännän kova sydän ja johdattaa hänet Kristuksen tykö. Tahtoisin vielä sanoa kaikille teille, jotka ette rukoile: puhukaa Herralle tästä puutteestanne. Esitä Herralle toivomuksenasi, että Hän opettaisi sinua rukoilemaan: että hän osoittaisi sinulle halusi tulla vapahdetuksi; ja ellet voi rukoilla, niin sano hänelle aivan yksinkertaisesti, että hän antaisi sinulle kaikki mitä tarvitset. Kristus on muusta huolen pitävä. Hän on verensä priiskoittava rukouksesi ylitse; ja niin on Isä lähettävä Pyhän Hengen antamaan sinulle enemmän uskoa ja enemmän luottamusta Kristukseen.

Kuoleman rangaistus.

Sijaissovituksen uhri.

Joku aika sitten kävi eräs naishenkilö luonani, "saadakseen minut," kuten sanoi, kuoleman rangaistuksen vastustajaksi. Kuuntelin niitä päteviä syitä, joita hänellä oli tuotavana vastustaakseen ihmisten hirttämistä murhasta, ja vaikka hän ei saanut minua asiasta vakuutetuksi, en tahtonut vastustaa häntä. Hän esitti, että joku murhantekijä suljettaisiin elinajakseen vankeuteen. Minä muistutin silloin, että ihmiset, jotka puolet ijästään ovat olleet suljettuina vankeuteen, eivät sillä ole tulleet rahtuakaan paremmiksi. Ja hänen arvelunsa, että heitä pitäisi pakoittaa katumukseen, pelkäsin minä, että se on vaan unelma. "Niin", sanoi hän hyväsydämisesti, "se johtuu siitä, että meillä on ollut aivan väärä käsitys rangaistuksesta. Rankaisemme ihmisiä, koska luulemme heidän ansaitsevan rangaistusta. Meidän tulisi kumminkin näyttää heille rakastavamme heitä". "Aivan niin, rouvaseni", sanoin hänelle, "sen toivon olen kuullut esitettävän useita kertoja ja nähnyt monta kaunista kirjoitusta siitä, mutta en luota siihen. Rangaistuksen tarkoituksena tulisi olla parannus, mutta rangaistuksen perustana on rikollisen positiivinen rikollisuus. Luulen, että kun ihminen tekee jotakin pahaa, on hän rangaistava sen tähden, että synnin teossa löytyy rikollisuus, joka oikeuden mukaisesti on rangaistava". Ei, tätä hän ei saattanut käsittää. Synti hänen mielestään on jotakin aivan väärää, mutta rangaistus ei ole mikään sopiva aate. Hän luuli että ihmisiä kohdellaan vankeudessa liian julmalla tavalla ja että sen sijaan tulisi meidän osoittaa, että rakastamme heitä. Jos heitä kohdeltaisiin hellästi ja rakkaasti vankeudessa, tulisivat he sitä paremmiksi, siitä hän oli vakuutettu.

Tarkoituksella kehittääkseni hänen omaa teoriaansa, sanoin hänelle: "Minä otaksuisin siis, että te tahdotte valmistaa rikoksen tekiälle kaikkea elämän sulostusta vankeudessa, sillä saattaisi löytyä esim. joku maankulkija, joka tusinoittain on tehnyt murtovarkauksia -- otaksun että antaisitte hänen illoilla istua mukavalla tuolilla suloisen takkavalkean ääressä, sekoittaisitte hänelle lasin väkiviinaa ja vettä, antaisitte hänelle hänen piippunsa ja kaikin tavoin kokisitte tehdä häntä onnelliseksi, näyttääksenne hänelle kuinka paljon häntä rakastamme! Ei, väkiviinaa ei hänelle annettaisi, mutta kaikki muu tekisi hänelle hyvää. Minusta tuntuisi tuo mitä tehokkaimmalta menettelyltä saada siten syntymään suurimpia pahantekijöitä. Luulen, että tällä tavalla saataisiin hyvin suuri lukumäärä rosvoja; sillä se olisi erinomainen keino edistämään rikoksia ja kaikellaisia konnan töitä. Nämät kauniit teoriiat olivat niin yksinkertaisen kuin minun mielestäni loppumattoman ilon lähde; roikaleitten hemmoitteleminen ja heidän rikoksiensa käsitteleminen lasten leikkeinä, oli ajatus, joka sai minut sydämellisesti nauramaan. Luulin huomaavani hallituksen luovuttavan virkansa näille mainituille henkilöille ja noille mainioille tuloksille heidän kanssaan rakkaudella kokeilemisesta. Esivallan miekka muuttuisi rauhalliseksi puurokapustaksi, ja vankilat mieluisiksi pakopaikoiksi niille, joiden maine on jonkun tahran saanut.

"Vähä toivoin kumminkin saavani nähdä aikakautta, jolloin tällaisia aatteita saarnatuolista julistettaisiin, en luullut silloin että jonakuna päivänä syntyisi jumaluustiede, joka polkisi alas Jumalan siveellisen hallituksen korkeasta vakavuudestaan, joka on luonteenomaista sille raamatussa! Mutta emmehän koskaan tiedä tänään, mitä saattaa huomenna kohdata. Olemme saaneet elää aikana, jolloin joku laji ihmisiä -- kiitos Jumalan, että ne eivät ole baptisteja, vaikkakin surulla minun täytyy myöntää, että suuri joukko baptistejakin on ruvennut heitä seuraamaan -- kokevat levittää sitä oppia kansaan, että Jumala on kaikkein isä ja että meidän aatteemme Jumalan menettelystä katumattoman kanssa tuomarin eikä isän tavoin, ovat jäännöksiä vanhoista harha-opeista. Synti on näitten ihmisten mielestä enemmän säännöttömyys kuin rikos, mieluummin erehdys kuin pahe. Rakkaus on ainoa lisääntö, jota he saattavat käsittää. Ja Jumalaa täydellisyydessään he eivät ole koskaan tunteneet. Muutamat näistä ihmisistä ovat tunkeuneet kauvas epätotuuksien heteiköille ja vetisille soille ja ovat valmiit selittämään meille, että oppi ijankaikkisesta rangaistuksesta on naurettavaa. Itse teossa ilmestyykin nykyaikana kirjoja, jotka pyytävät opettaa ettei löydykään mitään Herran Jesuksen Kristuksen sovitusuhrin kaltaista. He käyttävät kyllä sanaa sovitus, mutta sen merkityksen suhteen ovat he ottaneet paikaltaan vanhan kulmakiven. He tunnustavat että Isä on osoittanut suurta rakkauttaan köyhiä syntisiä kohtaan lähettämällä poikansa, mutta eivät myönnä ettei Jumala olisi ollut järkähtämättömän vanhurskas armotyössään, ei että hän olisi rangaissut Kristusta kansansa tähden, tai ettei Jumala koskaan rankaisekaan ketään vihassaan, tai että yleensä ei löydykään mitään vanhurskautta, lukuun ottamatta kasvattavaa oikeutta. Myöskin synti ja helvetti ovat ainoastaan vanhoja sanoja, joita vast'edes käytetään muutetussa merkityksessä. Ne ovat vanhanaikaisia käsitteitä, ja me raukat, jotka jatkuvasti puhumme valitsemisesta ja armosta, olemme jäljellä ajastamme.

"Olen usein ajatellut parhaaksi vastaukseksi näille uusille aatteille, että todellista evankeliumia saarnattaisiin köyhille: 'Köyhille saarnataan evankeliumia'. Olen varma siitä etteivät köyhät koskaan opettele tämän uuden jumaluusopin evankeliumia, sillä he eivät voi selvittää sen sotkettua vyyhtiä, ja sitä eivät voi tehdä rikkaatkaan; sillä luettuasi loppuun tällaisen teoksen, ei sinulla ole pienintäkään aatetta mistä kirja puhuu, ennenkuin olet lukenut sen lävitse kahdeksan eli yhdeksän kertaa, ja silloin joudut miettimään, että olet ollut sangen hullunkurinen olento ryhtyessäsi sellaiseen pintapuoliseen väärään oppiin, sillä se katkeroittaa mieltäsi nähdessäsi Jumalan totuuksia täten poljettavan jalkojen alle. Meidän täytyy torjua tällaiset hyökkäykset totuutta vastaan, vaikkakaan emme hyväksyisi taistelua. Me annamme kernaasti tunnustuksemme kanssaihmistemme tunnon rauhalle ja toivomme myöskin että he lausuvat julki vakuutuksensa, mutta jos he ryhtyvät näihin kalleisiin asioihin, silloin koskevat he silmäteräämme. Voimme suvaita tuhansia ajatuksia maailmassa, mutta sitä, joka loukkaa kallista oppia lunastuksesta Kristuksen ansion kautta, häntä vastaan tahdomme panna suoran ja vakavan vastalauseen, niin kauvan kuin Jumala suo meidän elää. Jos riistät meiltä nämät ihanat opit, niin mihin joudumme, veljeni? Saamme laskeutua alas kuollaksemme, sillä ei mitään ole jäljellä, joka ansaitsee elämää. Olemme joutuneet silloin kuoleman varjon maahan, jos pidämme tämän opin vääränä. Jos nämät asiat eivät olisi Kristuksen totuutta, jos ne eivät olisi todellisuuksia, ei löytyisi mitään iloa viheliäisille ja kurjille ihmisille Jumalan taivaan alla ja silloin olisi parasta ett'emme koskaan olisi syntyneetkään. Voin sanoa Jonathan Edvard'in tavoin: 'Jos joku voisi tyhjäksi tehdä evankeliumin oppeja, tulisi hänen kumartua maahan itkeäkseen että ne eivät voi olla tosia sillä', jatkaa hän, 'se olisi kauhein onnettomuus, joka maailmaa voi kohdata, että ne nähtyään olisi pakoitettu havaitsemaan ne häviäviksi ilmaan, ikäänkuin niillä ei itsessään olisi mitään todellisuutta'. Nouse, varustautuaksesi Kristuksen totuudella, en tahdo sinun olemaan teeskentelijän, mutta että olet varma. Älä anna näitten huonojen mielikuvien johtaa itseäsi väärälle tielle, vaan seiso lujana. Älä anna vetää itseäsi pois lujuudestasi jonkun järkiperäisen ja filosoofisen syvämielisyyden kautta, mutta taistele lujasti sen opin puolesta, joka kerran pyhille miehille annettiin ja pysy lujana vanhoissa, voimallisissa sanoissa niiden alkuperäisessä muodossa, kuten meiltä olet kuullut, oppinut nuoruudessasi, lukenutkin vielä kirjojen kirjassa, sillä tämä on ijankaikkisen elämän tie."

Rowland Hill ja neiti Erskine.

Kerran kun Rowland Hill saamasi, sattui neiti Erskine ajamaan siitä ohitse. Hän näki tuon lukuisan kuulijakunnan, joka saarnaajaa ympäröi ja hän kysyi ajajalta: mitä ihmisillä siellä oli tekemistä. "He kuuntelevat Rowland Hilliä," oli vastaus. Niin, hän oli paljon kuullut tästä erinomaisesta miehestä, jota pidettiin sangen etevänä saarnamiehenä, ja sentähden ajoi hän lähemmäksi. Tuskin sai Rowland Hill hänet nähdä, ennenkuin hän sanoi: "Tulkaa, minä pidän huutokauppaa, minä myön neiti Anna Erskinen". Neiti tietysti säpsähti ja ihmetteli mitä saarnaaja aikoisi tehdä. "Kuka tahtoo hänet ostaa?" Maailma astuu esille. "Mitä tahdot hänestä antaa?" "Tahdon antaa hänelle kaikki tämän elämän loiston ja turhuuden; hän on tuleva onnelliseksi naiseksi täällä, hän on tuleva hyvin rikkaaksi, hän on saava monta ihailijaa, monta riemua on hän saava nauttia tämän elämän ajalla. Sinä et häntä saa; hänen sielunsa on ijankaikkinen; liika halvan hinnan tarjoot; annat vaan hiukkaisen; ja mitä se auttaa häntä jos hän kaiken maailman voittaisi ja sielunsa kadottaisi".

Astuupa silloin esille toinen ostaja -- se on saatana. "Mitä tarjoat hänestä?" "Niin" sanoo saatana, "minä antaisin hänen jonkun aikaa nauttia kaikkia synnin huvituksia; hän on antautuva kaikkeen, joka houkuttelee hänen sydäntänsä; hän on saava kaikki, mikä hyväilee silmää tai korvaa; hän on syöksyvä joka syntiin ja paheesen, joka vaan voi nautintoa hetkeksi tarjota". Miten aijot saatana, hänen kanssaan menetellä ijäisyydessä? Sinä et häntä saa, sillä tiedän mitä tarkoitat, antaisit hänestä polkuhinnan ja turmelisit hänen sielunsa ijankaikkisesti.

Mutta tulee toinenkin -- tunnen hänet -- se on Jesus. "Mitä tahdot hänestä antaa?" Herra Jesus vastaa: "Ei ole kysymys siitä mitä olen antava, vaan siitä mitä olen antanut. Olen antanut henkeni ja vereni hänen edestään; olen ostanut hänet, ja minä tahdon antaa hänelle taivaan ijankaikkisesti; minä tahdon nyt antaa armoni hänen sydämeensä ja kunnian ijankaikkisesti".

"Herra Jesus Kristus", sanoi Rowland Hill, "sinä saat hänet. Neiti Anna Erskine, onko teillä jotakin kauppaa vastaan?" Hän oli kauniisti vaiti; ei ollut vastausta annettavana. "Se on päätetty" sanoi Hill; "te olette vapahtajan oma; olen kihlannut teidät hänen kanssaan, älkää koskaan rikkoko tätä liittoa". Ja sitä hän ei tehnytkään koskaan. Iloisesta ja pintapuolisesta ihmisestä tuli tästä hetkestä alkaen sangen vakava ihminen, evankeliumin totuuden parhaita tukia niinä aikoina, ja hän kuoli ihanassa vakuutuksessa saada astua taivaan valtakuntaan. Jokaisen, joka tahtoo Kristuksen omakseen, hänet tahtoo myös Kristus omakseen.

Jumala kaikille puhuvana,

Jokainen ihminen saa erityisen saarnan osakseen silloin kuin häntä kutsutaan. _Talonpoika_ saa kuulla tuhansia saarnoja. Hän ei voi ottaa askeltakaan, kuulematta enkelien äänten ja henkien äänen kehoittavan häntä vanhurskauteen; sillä koko luonto puhuu enkelien kieltä hänen ympärillään, jos vaan ihmisellä on korvaa sitä kuunnella. Löytyy kuitenkin toisia, joilla on aivan vähän tilaisuutta ottaa huomioon luonnon varoituksia, mutta Jumala kuitenkin on varustanut heillekin varoituksia. Esimerkiksi sopii leipuri. Hän heittää puita uuniin, siitä tulee uuni hehkuvaksi ja kuumaksi, jonne hän sitte leivät sysää. Jos hän on jumalaton ihminen, on hänellä syytä vapista kuuman uunin aukon edessä seistessään, sillä löytyy eräs teksti, joka hänen tulisi hyvin ymmärtää siellä seistessään: "Sillä päivä on tuleva, joka palaa kuten uuni, ja kaikki ylönkatsojat ja jumalattomat ovat kuten oljet ja poltetaan. Heidät sidotaan kokoon ja heitetään tuleen poltettaviksi". Uunista tulee kuuma ja polttava varoitus, ja leipurin sydän sulaisi kuten vaha, jos vaan hän jotakin siitä välittäisi.

Katsele teurastajaa. Kuinka syytön eläin puhuukaan hänelle! Hän näkee karitsan ikäänkuin nuolevan veistä, ja mulli menee mitään ymmärtämättä teurastuspenkille. Miten tulisikaan hänen ajatella omaa loppuansa teurastaessa näitä itsetiedottomia eläimiä! Meitä kaikkiahan ruokitaan teurastusrahia varten, jotka elämme ilman Kristusta. Emmekö ole hullumpia kuin mullikka, sillä eikö jumalaton seuraa pyöveliänsä, ja eikö hän kulje tuhoojansa jäljessä helvetin kammioihin saakka? Kun näemme juopon antautuvan paheesensa tai irstaan ihmisen heittäytyvän synteihin, eikö hän ole härkä, joka kulkee teurastuspenkille? Eikö Jumala ole teroittanut veistänsä ja asettanut kirvestänsä valmiiksi kuolettaakseen tämän maan syöttökarjaa, jolloin hän on sanova ilman linnuille ja kedon eläimille: "Olen valmistanut teille kosto-pidot, ja te saatte kylläksenne syödä tapetun verta ja juopua sen virroista?" Teurastaja, tässä on luento sinun ammattiasi varten; ja sinun toimesi varoittakoon sinua.

Ja sinua, jonka kutsumuksena on istua päiväkaudet ja tehdä kenkiä jalkoihimme, muistuttakoon se alusta, jonka päällä nahkaa taot, ettei sydämesi olisi niin kova kuin se. Eikö sinua ole lyöty yhtä monasti kuin sinä olet lyönyt tuota alustaa, ja kuitenkaan ei kivi-kova sydämesi ole tullut särjetyksi tai pehmitetyksi? Ja mitä on Herra lopulta sanova sinulle, jonka rinnassa hän löytää kivi-kovan sydämen, sinulle, joka et ota varteen hänen kuritustansa ja varoittavaa ääntänsä.

_Juoman valmistaja_ muistakoon että millaista juomaa hän valmistaa, sellaista saa hän juodakin. Muistakoon _astian tekijä_ varoa, ettei hän tulisi rikki menneen astian kaltaiseksi. Katsokoon _kirjapainaja_ että hänen elämänsä painettaisiin taivaan kirjoihin eikä synnin mustaan kirjaan. Maalari, ota huomioon, sillä maali ei ole riittävä, meidän täytyy omistaa maalaamatonta todellisuutta.

Kukaties toimit siellä missä alinomaa käytetään vaakaa ja pituusmittaa. Etkö voisi usein itseäsi opettaa tälle vaalle? Etkö voisi kuvitella mielessäsi että suuri tuomari seisoisi evankeliumineen toisessa vaakakupissa ja sinä toisessa ja hän sanoisi juhlallisella vakavuudella sinulle: "_Mene, mene, tebel_ -- sinä olet punnittu ja köykäiseksi havaittu". Sinä käytät myöskin pituusmittaa, ja kun olet mitannut, leikkaat sen palan, jota ostaja tahtoo. Ajattele omaa elämääsi, sillä on oleva määrätty pituutensa, ja joka vuosi viepi mittapuikkoa lähemmäksi määräpaikkaansa, ja viimein tulevat saksit, jotka leikkaavat elämäsi langan, ja pian se on päätetty. Mistä tiedät, milloin olet viimmeiseen tuumaan päässyt? Mitä on se sairaus, jota nyt kärsit muuta kuin saksin ensimmäinen leikkaus? Mitä on tämä jäseniesi vapistus, tämä näkösi heikkous, tämä muistin puute, tämä voimasi väheneminen muuta kuin saksien ensimmäisiä haukkauksia? Kuinka pian voitkaan olla leikattuna kappaleiksi, päiväsi lasketut, kulutetut ja ikuisesti kadotetut.

Mutta sanot, että sinulla on palvelijan toimi, jolla on kaikellaisia askareita. Silloin pitää Jumalakin kaikellaisia luennolta sinulle. "Palvelija odottaa palkkaansa, ja päivämies täyttää työpäivänsä". Ajattele itseäsi kun kerran olet täyttänyt päiväsi maan päällä ja olet vastaan ottava palkkasi. Kuka on silloin kanssasi? Jos palvelit saatanaa ja lihan himoja, olet löytävä palkkasi maksuna kuuman metallin, tai jos palvelet jaloa ruhtinasta Emanuelia, on palkkasi oleva taivaan kultanen kruunu. Oi, onnellinen olet jos palvelet hyvää herraa, sillä isäntäsi mukaan sinulle palkka maksetaan; työsi mukaan on loppusikin oleva.

Tai työskentelet kynällä kirjoittaen taukoamatta hetkestä hetkeen. Oi ihminen, tiedä että elämäsi on myöskin kirjoittamista. Myöskin silloin kun et kynää pitele, kirjoitat lakkaamatta; kirjoitat alituisesti ijäisyyden sivulle; joko kirjoitat syntejäsi tai pyhän luottamuksen häneen, joka sinua rakasti. Onnekasta on oleva, oi kirjoittaja, jos nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan ja jos se muste, jolla olet taivaan tiesi historiaan kirjoittanut on Kristuksen veren haihduttama ja Jehovan suloinen nimi on otsallesi kirjoitettu ikuisesti luettavaksi.

Olet kenties lääkäri tai kemisti -- joka määräät lääkkeitä tai valmistat niitä. Jumala seisoo silloinkin vierelläsi ja kuiskaa korvaasi: "Ihminen, sinä olet sairas; voin määrätä sinulle jotakin, Kristuksen veri ja vanhurskaus, uskolla omistettuina, voivat sinun sielusi parantaa. Voin valmistaa sinulle lääkkeen, joka sinut päästää kaikista kivuistasi ja vie siihen paikkaan, jossa ei kukaan sano: 'Minä olen sairas.' Käytätkö lääkettäni tai hylkäätkö sen?"

"Onko se niin katkerata, että sitä pakenet? Tule ja juo, lapseni, sillä elämäsi siitä riippuu; miten olet säilyvä, jos hylkäät lunastuksen?" Jos sulatat rautaa tai lyijyä tai muita metalleja, pyydä silloin Herraa sulattamaan sydäntäsi ja valamaan sinut evankeliumin valimessa. Jos teet ihmisille vaatteita, niin pidä silloin huolta että löytäisit itsellesi ijankaikkisesti pysyvän vaatetuksen.

Jos olet rakennus-työssä päivät pitkään asettaen kiviä toisiinsa saviruukulla. Ajattele silloin, että myös rakennat ijäisyyden varalta. Oi, jospa itse olisit rakennettu hyvälle perustalle! Ja jospa rakennuksesi ei olisi puusta, heinistä tai korsista, vaan kullasta, hopeasta, jalokivistä ja sellaisista aineista, jotka eivät tulessa kulu! Ota huomioosi ihminen, ett'et olisi Jumalan rakennusteline, ett'ei sinua käytettäisi maan päällä rakennustelineenä kirkkoa rakentaessa ja sitte kirkon rakennettua poltettaisiin sammumattomalla tulella. Katso, että olet rakennettu kalliolle ja kivet ovat kiinni perustassa tuolla punaisella cementillä, jonka nimenä on vapahtajan kallis veri.

Kenties olet jalokivien kauppias ja hiot jalokiviä päivästä päivään, suokoon Jumala että ottaisit huomioosi eron itsesi ja kiven välillä, jonka kanssa työskentelet. Sinä hiot kiveä, ja sitä kauniimmaksi se tulee, jota enemmän sitä hiot; mutta vaikkakin sinä olet tullut tahkotuksi ja hiotuksi, vaikka sinä olet sairastanut kuolettavia ruttotauteja ja kuumetauteja, seisten monasti kuoleman portilla, et ole tullut sen selvemmäksi, vaan pimeämmäksi päin vastoin, sillä sääli sinua, sinä et ole mikään timantti. Olet ainoastaan joku puron kiillotan, kivi; ja sinä päivänä, jolloin Jumala tutkii jalokiviään, ei hän ole paneva sinua niitten joukkoon; sillä sinä et ole jäsen Sionin veljeskunnassa, jotka ovat kultaa arvokkaampia.

Mutta olkoon asemasi elämässä millainen hyvänsä, kutsumuksesi mikä tahansa, niin kumminkin taukoamaton saarna on omallatunnollasi kuunneltavana. Toivon että tästä hetkestä alkaen tahtoisit avata sekä silmäsi että korvasi kuullaksesi niitä asioita, joita Jumala tahtoo sinulle opettaa.

Epäluulonalainen ravintola.

Ananias-parkaa peloitti mennä Sauluksen tykö; hän piti sen yhtä vaikeana kuin jalopeuran luolaan meneminen. "Jos menen hänen huoneesensa", sanoi hän, "on hän samalla hetkellä vievä minut Jerusalemiin, sillä olen yksi Kristuksen oppilaista, minä en tohdi mennä". Jumala sanoo silloin: "Katso, hän rukoilee". "Jos niin on", sanoo Ananias, "on se minulle kyllin. Jos hän on mies, joka rukoilee, ei hän tee minulle mitään pahaa: jos hän on totisesti Jumalaa pelkäävä mies, olen turvattu". Ole varma että aina voit luottaa ihmiseen, joka rukoilee. En tiedä mistä se tulee, mutta myöskin jumalattomat ihmiset pitävät arvossa vakavaa kristittyä. Monen isännän mieleen on, että palvelijat rukoilevat; jos hän ei itse välitä uskonnosta, niin pitää hän mielellään hurskasta palvelusväkeä, ja hurskaaseen hän luottaa enemmän kuin muihin. On totta, että monta löytyy näistä ihmisistä, jotka rukoilevat muodon vuoksi, joilla ei todellisuudessa ole mitään rukouksesta omanaan; mutta niin pian kuin tapaat ihmisen, joka todellisuudessa rukoilee, saat luottaa häneen ummessa silmin. Jos hän todella rukoilee, et tarvitse häntä peljätä. Joka elää Jumalan yhteydessä hiljaisuudessa, siihen voi myöskin julkisesti luottaa. Tunnen aina itseni turvalliseksi sen seurassa, jonka tapana on lähestyä armo-istuinta.