Part 2

Vaikka osoitammekin sydämellistä osanottoa ystäväämme kohtaan, rohkenemme kumminkin sanoa, että nämät onnettomuudet, jotka ovatkin niin lyhyitä ja vaikuttavat niin paljon pysyväistä hyvää, eivät kristitylle ole mitään kuolettavia suruja. "Niin", sanoo hän, "teillä, joilla on usko, voitte niin puhua, mutta sitä en minä voi; tämän sanon teille, että se on todellisuutta." Kuten kerran englantilainen merimies, nähdessään erästä kappaletta näyttämöllä näyteltävän, hyökkäsi näyttämölle auttaakseen erästä neitiä jostakin pulasta, luullen, että kaikki oli todellisuutta, samoin itkevät ja surevat sellaiset ihmiset ikäänkuin heidän tulisi ijankaikkisesti surra, kun jonkin maallisen hyvän ovat menettäneet. Oi, jospa tietäisivät, että surun syvyyttä ei kukaan kuolevainen ole pohjannut! Oi jospa tahtoisivat paeta niitä pohjattomia syvyyksiä, missä kuolemattomat sielut valittavat ja vaikeroivat kurjuuden määrättömyydessä! Hetkelliset surut ovat pieniä asioita kun niitä verrataan ijankaikkisen rangaistuksen kipuihin; ja toiselta puolen aavistamme me, että ne eivät ansaitse vertailua sen kunnian kanssa, joka meille ilmestyvä on. Ne ovat ainoastaan mitättömiä tuskallisuuksia, jotka kestävät ainoastaan hetken, ainoastaan neulan pistoja uskovaiselle. Autuas se ihminen, jonka silmät ovat avoinna sille totuudelle, että taivaan perilliset eivät sure kuten ne, jotka ovat toivottomia. Todellinen ilo, joka on taivaallista alkuperää, löytyy aina uskovaisessa ja ainoastaan surun varjo lankee heidän päällensä. Siellä laskeutukoon esirippu alas -- astukaamme vaan ijäisyyteen, -- ja mitä ja missä ovat nämät hetken surut.

Mutta kolmas näytös alkaa ja meillä ovat nähtävänä ne, jotka riemuitsevat. Esikoinen on tullut täysi-ikäiseksi, ja suuria juhlia vietetään. Syödään ja juodaan palvelioitten huoneessa, isännän juhlasalissa; kosolta löytyy ilonosoituksia ja onnentoivotuksia, ja hymyilevä perheen isä on niin iloinen kuin ihminen olla voi. Tai on tyttären häät ja hyvät ystävät toivottavat tuhannet siunaukset hänelle, ja isä iloitsee ja loistaa riemusta. Tai on kysymys liikevoitoista, onnistuneesta keinottelusta; tai on ahkeruuden siunaus tullut huoneesen, pitkäveteisesti kenties, mutta varmasti joka tapauksessa, ja mies on sula riemu; hänellä on koti ja kontu, ystäviä, arvoa, kunnioitusta ja on kaikkien tuttujensa luullen onnellinen; ne, jotka häntä eivät tunne luulevat ettei hänellä ole mitään suruja, että hänen elämänsä täytyy olla taukoamaton juhlallisuus, että varmasti hänen auringossaan ei löydy tahraa, hänen elämässään ei mitään talvea, ei mitään pakovettä, joka seuraa hänen nousuvettänsä. Ystävämme tämän valoisan taulun edessä hymyilee. "Katso tuonne", sanoo hän, "eikö tämä ole todellista? Niin, onhan siinä jotakin; Mitä voikaan enemmän toivoa? Salli minun vaan se nähdä, ja minä jätän valta-istuimen, toivon ja kuolemattomuuden riemut omaan arvoonsa; täällä on jotakin minua varten; anna minun nauraa ja olla iloisen, ja sinä saat kernaasti rukoilla niin paljo kuin tahdot. Täytä minun lasini; pane paisti pöydälle, ja salli minun syödä ja juoda, sillä huomenna minä kuolen."

Jos lempeästi selitämme ystävällemme, että kaikki tämä katoaa kuten öinen näky sekä että me pidämme itseämme sellaisina ettei sitä ole olemassakaan, nauraa hän meille ja pitää meitä hulluina, kun hän itse parhaallaan on hulluna. Mitä meihin itseemme tulee, olemme niin kauan etsimättä maan päällä sangen pehmoista päänalusta, että me täydellä syyllä halveksimme sen tyhjiä nautinnolta.

Mutta näytelmän neljäs kohtaus alkaa; ne jotka ostavat, kiinnittävät huomiotamme. Kauppias ei ole sureva eikä riemuitsevakaan; muutamien mammonan miesten silmissä on hän sellainen, joka toimii välttämättömimmän asian kanssa. Täällä saavat silmänne herkutella, kovat, käytännölliset rahan kokoojat. Ja sitte rahapussit; kuulkaa niiden kilinää pöytää vastaan; Pankkisetelit, panttilaput, kiinnityskirjat, valtionobligatsioonit kimaltavat silmissänne! Hänellä on hyvä elinkeino, ja kuitenkin hän on asioissaan kiinni, ikäänkuin hän olisi pakoitettu siihen; kuten orja, kokoo hän vielä ja lisää kasaansa, liittää pellon toiseensa, tilan tilukseen, kunnes hänellä on kohta melkein koko kreivikunta. Hän on äskettäin ostanut suuren ja muhkean talon, jossa hän aikoo viettää lopun ikäänsä, sillä hän on aikeessa jättää liikkeensä; asianajaja on järjestämässä laillisia asiakirjoja, kauppasumma odottaa, maksuaikaa, ja koko asia on näin valmis. "Mitä", sanoo ystävämme, "sanotko, että tämäkin on varjoa?" "Mutta sitä se ei ole; se on jotakin todellista, jossa on perustus, jotakin, joka ainakin minua täydellisesti tyydyttää," Me sanomme hänelle, että hän mahdollisesti löytää siinä tyydytyksensä, mutta että meidän toivomme ulottuu pitemmälle ja ett'ei mikään muu kuin loppumattomuus voi sitä täyttää. Voi ihmistä, joka voi löytää tyydytyksensä maallisissa asioissa! Se käy päinsä ainoastaan joksikin aikaa; sillä kun hän joutuu kuolemanvuoteelleen, on hän huomaava että kaikki ostamansa ja myymänsä ei kelpaa muodostamaan kuolevalle pehmeää päänalustaa. Hän on huomaava että kaikki mitä on voittanut ja koonnut, kykenee aivan huonosti parantamaan tuskallista sydäntä, eikä kykene antamaan lepoa omalletunnolle, joka pelkää tulevaa vihaa. "Oi todellakin," hän huudahtaa ja hymyilee ivallisesti, sillä hän ei tuhlaa sanoja puhutellakseen meitä, jotka hänen mielestään olemme sopivia hulluin huoneesen; "jos vaan saan harjoittaa liikettäni ja koota rikkautta: se on minulle kyllin, ja siihen olen sangen tyytyväinen!" Voi sinua, hullu raukka, lumi ei sula niin nopeasti kuin rikkauden miellyttäväisyys, ja savu, joka pyörteleikse uunin piipusta on yhtä pysyväistä kuin ilo, jonka maatilat tarjoovat!

Mutta älkäämme unhottako viidettä kohtausta. Rikas mies, meidän ystävämme, joka äskettäin nai ja jonka sitten näimme surevan ja joka sen jälkeen iloitsi ja onnistui asioissaan, on tullut vanhaksi. Maailma arvostelee häntä viisaaksi mieheksi, koska hän on toimittanut kaikki hyvin, sillä kaikki ihmiset sinua ylistävät jos vaan olet tehnyt hyvin itseäsi kohtaan. Nyt viettää hän hyviä päiviä, hänellä on komea puutarha, mainiot hevoset ja paljon palvelijoita. Hänellä on käytettävänään kaikki rikkauden tuottamat edut. Ja kun katselet ympärillesi hänen komeassa puutarhassaan, näet käytävät, juhlallisine puineen tai jos jäät pariksi päiväksi hänen kotiinsa ja näet kaiken loiston siellä, kuulet ystäväsi sanovan: "Tämä on jotakin oikein todellista; tai mitä siitä luulet?" Kun sanomme hänelle, että harmaat hiukset ilmoittavat kaikkien näiden rikkauksien omistajalle että hän on kohta kuoleva, ja että vaikkakin kaikki tämä loisto on hänen, on hän kumminkin sangen köyhä, koska hän pian on pahoitettu kaikesta tästä luopumaan, ja että tämän eron tuottama suru tekee kuoleman vielä katkerammaksi, niin vastaa ystävämme: "Niinhän sinä aina puhut. Minä sanon että tämä ei ole unta. Olen vakuutettu että tämä on pelkkää todellisuutta, ja enkä minkään puheesi kautta ota uskoakseni että se olisi katoovaista."

Oi maailma, sinulla tulee olla loistavia näyttelijöitä voidaksesi näin hyvin pettää ihmisiä, tai on ihminen suruton houkkio, joka antautuu verkkoosi kuten kala meressä. Tiima kaikki kokonaisuudessa näyttäytyy sangen selvästi näyksi, ja kumminkin antavat ihmiset sielunsa sitä saavuttaakseen. Miksi te ihmislapset olette niin mielettömiä? "Miksi tuhlaatte rahanne siellä, missä ei leipää ole ja työnne, missä ette tyydytystä löydä?"

Paholaisen pidot.

Paheen pöytä.

Meitä varoittava katse siihen juhlasaliin, jonka saatana on rakentanut; sillä, kuten viisaus on rakentanut talonsa ja veistänyt seitsemän pilariansa, niin on myöskin hulluus valmistanut temppelinsä juhlasalineen, jonne se alinomaa houkuttelee ajattelematonta ihmistä. Käy katsomaan juhlarakennusta, niin minä näytän sinulle neljä pöytää ja ne vieraat, jotka niitten ääressä istuvat; ja kun näitä pöytiä katselet, voit myös oppia tuntemaan niitten kestityksen.

Ensimmäisen pöydän ääressä, johon sinun pyydän kiinnittämään huomiotasi, vaikkapa en koskaan vaivaakaan sinua istumaan sen pöydän ääreen juomaan, istuu paheen harjoittaja. Paheen harjoittajan pöytä on katettu ilahduttavalla tavalla; pöytäliina on hohtavan punainen, ja kaikki astiat näyttävät sangen kiiltäviltä. Monta on istumassa sen ääressä; mutta he eivät tiedä olevansa vieraina helvetissä ja että juhla vihdoin on loppuva turmion kuilussa. Näetkö juhlan komean toimeenpanijan, kun hän esiintyy? Hän hymyilee suloisesti; hänen pukunsa ei ole musta, mutta hänen vaatteensa ovat useaa eri väriä; hänellä on suloisia sanoja huulillaan, ja viettelevä tenhovoima on hänen säihkyvässä silmäyksessään. Hän kohottaa maljan ja sanoo: "Nuoret miehet hoi, juokaa, malja säihkyy ja vaahtoilee. Näettekös? Tämä on huvin viinimalja". Tämä on ensimäkien malja saatanan juhlapalatsissa. Nuori mies tarttuu maljaan ja maistaa nestettä. Ensin maistaa hän hyvin varovaisesti, sillä hän tahtoo maistaa ainoastaan vähän ja sitte pidättää hän itseänsä. Hän ei tahdo antautua irstailemaan, hän ei aijo syöstä itseänsä suin päin perikatoon. Jyrkän kallion reunalla kasvaa kukka: hän tahtoo ojentaa itsensä yli kuilun sitä ottaakseen; mutta ei hän aijo syöstä itseänsä tuota viettävää kalliosyvännettä myöten turmellakseen itsensä. Ei varmaankaan! Ei hänellä ole ajatustakaan heittäytyäkseen sen huumattavaksi. Hän luulee voivansa helposti työntää malja luotaan, kun on vain makua koettanut. Hän maistaa kerran. Mutta miten suloista se on! Miten se panee veren liikkeelle. Mikä hullu olen ollutkaan, kun en ennen ole maistanut tätä, ajattelee hän. Löytyykö koskaan riemua tämän vertaista? Olisiko voinut luulla jonkin muun olevan niin hurmaavaa kuin tämä? Hän juo taasen; tällä kertaa maistaa hän enemmän, ja viini virtaa tulisena hänen suonissaan. Miten olenkaan onnellinen! Mitä sanoja hän olisikaan valmis käyttämään tehdäkseen ihaniksi Bachusta tai Venusta tai jotakin muuta Beltsebubin ilmestysmuotoa. Hän tulee varsin kaunopuheliaaksi, ja hänen puheensa aiheena on synnin ylistys! Se on kaunis, se on suloinen; nautinnon syvä kirous näyttää yhtä iloiselta kuin taivaan riemut. Hän maistaa kerta toisensa perään ja juo juomastakin päästyään, kunnes hänen ajatuksensa alkaa pimitä synnillisen nautinnon huumaamana. Tämä on saatanan ensimäinen kestitys, joka hänellä on tarjottavana. Juokaa te Efraimin pojat, vääntäkää ylpeyden seppele päänne ympäri ja kutsukaa meitä hulluiksi, koska työnnämme pois maljan tyköämme. Juokaa porton kanssa ja riemuitkaa nautinnon himoisen seurassa; pitäkää itseänne viisaina sen takia, että niin teette, mutta me tiedämme, että kaiken tämän jälkeen seuraa jotakin pahempaa; sillä viininne on Sodoman ja Gomoran lakeuksien viiniä; viininne kätkee sapen katkeruuden; viininne on käärmeen myrkkyä.

Häijysti katsellen nousee nyt juhlan kavala johtaja paikaltaan. Hänen uhrinsa on saanut kyllikseen parhaasta viinistä. Hän ottaa pois tämän maljan ja laittaa toisen maljan sijaan, joka ei ole niin säihkyvä. Katsele nestettä, se ei vaahtoa ilahduttavista hedelmistä; se on tylsyttävää, laimeata ja mautonta: se on yltäkylläisyyden malja. Mies on saanut kyllikseen huvista; koiran tavoin oksentaa hän ja koiran tavoin tulee hän oksennuksensa luo: Kellä on itku? Kellä punaiset silmät? Niillä, jotka viipyvät maljan ääressä. -- Minä puhun kuvaannollisesti yhtä hyvin kuin todellisesti viinistä. Nautinnon viini tekee samoin silmät punaisiksi; irstaileva ihminen havaitsee pian, että huvituksen malja tyhjennyksellään synnyttää kyllästymistä vain ja vastenmielisyyttä. "Mitä minä voin", sanoo hän, "enempi tehdä? Olen tehnyt itseni syypääksi kaikkiin irstauden muotoihin, olen tyhjentänyt kaikenlajisten nautintojen maljat pohjaan. Anna jotakin uutta! Olen kaikkia näytelmiä katsellut, enkä tahdo antaa penniäkään niistä yhteensä. Olen koetellut jokaista nautinnon lajia. Kaikki on ohitse. Itse ilokin on mauton ja tukala. Mitä tulee tehdä?" Ja tämä on perkeleellisen kestityksen toinen -- kyllästymisen kestitys -- juonikas horroksiin vievä tulos edellä käyneestä irstailemisesta. Löytyy tuhansittain niitä, jotka maistavat tuosta kyllästyttävästä maljasta joka päivä; ja jokainen uusi keksintö, jolla voisivat antaa tuoreutta, olisi arvoton heille; ja jos löytyisi ihminen, joka keksisi heille uuden irstaisuuden muodon, jonkun syvemmän turmion kuilun nautinnon syvimmässä helvetissä, siunaisivat he hänen nimeänsä siksi, että hän kykeni antamaan heille uutta kiihoitusta. Tämä on pahan hengen toinen kestitys. Ja näettekö niitä, jotka siitä ottavat osaa? Monet heistä ovat paljon siitä maistaneet. Olette nautinnon perkeleen uuvuksiin ajamia hevosia, nautinnon ruhtinaan pettämiä seuralaisia. Jumala tietää, että jos puhuisitte suunne puhtaaksi, olisitte pakotetut sanomaan: "Olen maistanut huvia ja tunnen ett'ei se ole huvittavaa; olen käynyt ympäri, ja kuten sokean hevosen myllyn tykönä, täytyy minunkin käydä taas ympäri. Olen taikavoimalla syntiin sidottu, mutta en tunne siitä nautintoa kuten ennen, sillä sen kiilto on kuten kuihtunut kukka, kuten ennen kesää kypsynyt hedelmä."

Joksikin aikaa pysähtyy renttuilija lumouksessansa, mutta toinen näytös alkaa. Juhlanjohtaja käskee tuoda toista juomaa. Tällä kertaa kohottaa paholainen mustan maljan ja ojentaa sen, silmät täynnä kuoleman tulta, liekiten palavaa kirousta. "Juo tästä", sanoo hän, ja uhrinsa maistaa siitä, mutta kauhistuen menee hän takaperin ja huudahtaa: "Jumalani, oi etten koskaan olisi tullut tähän saakka!" Sinun täytyy juoda. Se, joka juo ensi maljan, hänen tulee myöskin juoda toinen ja kolmas. Juo, vaikkakin se polttaisi kuten tuli kaulassasi! Juo vaikka se olisi Etnan laavaa sisälmyksissäsi! _Juo, sinun täytyy juoda!_ Joka tekee syntiä, hänen täytyy myös kärsiä; ken on nuoruudessaan paheen harjoittaja, hänen ruumiinsa tulee veltoksi. Joka asettuu Jumalan lakeja vastaan, hänen täytyy koota hedelmät omassa ruumiissaan täällä maan päällä. Oi, minä voisin kertoa teille monta kauhistavaa seikkaa tästä saatanan kolmannesta vierasvaraisuudesta. Saatanan rakennuksessa on etumainen huone täytetty kaikella silmää houkuttelevalla ja sellaisella, joka voi mielen hurmata; mutta taaempana löytyy myös rakennus, jonka kauhuja ei ole kukaan nähnyt eikä niitä tunne. Löytyy salahuone, jonne hän sysää ne olennot, jotka itse on turmellut -- huone, jonka lattian alla helvetin tulet liekitsee ja jonka lattian raoista polttava kuumuus pistää esiin. Tarvittaisiin lääkäri kertomaan niitä kauhuja, joita monella on kärsittävänä paheittensa seurauksena. Jätän tämän; mutta anna minun sanoa pahetta harjoittavalle tuhlarille, että se köyhyys, jota hänen tulee kärsiä, on seurauksena hänen vimmatusta tuhlaamisestaan; anna hänen myöskin tietää, että omantunnon miekka, joka on myrkyttävä hänen elämänsä, ei ole mitään tilapäistä, joka sattumalta putoo alas taivaasta, mutta on pakollinen seuraus hänen omista irstailuistaan; sillä luottakaa siihen miehet ja veljet, synti kulkee käsikädessä kurjuuden kanssa ja aikaisemmin tai myöhemmin on se tuottava kauheat hedelmänsä. Jos me kylvämme, on meidän myöskin niittäminen. Näin on laki helvetissä -- "ensin hyvä viini ja sitte huonompaa. --"

Vielä on puhuttava viimeisestä kestityksestä. Ja nyt, te vankat miehet, jotka ivaatte varoitusta, jonka tahtoisin teille antaa veljellisellä äänellä ja hellällä mielellä, joskin sattuvilla sanoilla. Tulkaa tänne ja juokaa tästä viimeisestä maljasta. Synnintekijä on vihdoinkin ehtinyt hautansa partaalle. Hänen toivomuksensa ja riemunsa olivat kuten kulta kukkarossa, joka oli täynnä reikiä, ja josta ne ovat kadonneet ikuisiksi ajoiksi, nyt hän on tullut viimeiseen. Hänen syntinsä ahdistavat häntä, hänen ylitsekäymisensä kauhistuttavat häntä; hän pyydystetään kuten juhta verkkoon, ja miten hän on siitä pakeneva? Hän kuolee ja kulkee kärsimyksistä tuomioon. Tuleeko kuolevaisen koettaakaan kertoa kaikkia tämän viimeisen maljan kauhuja, joka pahantekijällä on tyhjennettävänä ikuisiksi ajoiksi? Katsele sitä. Et voi huomata sen pohjaa, mutta heitä silmäys sen kuohuvalle pinnalle. Kuulen kadotettujen sielujen valituksen ja hampaitten kiristyksen. Katson maljaan ja kuulen äänen, joka sen pohjalta kuuluu: "Näiden täytyy mennä ijankaikkiseen kadotukseen". Sillä "kadotus on kauvan sitte valmistettu, sen roviot vaativat paljon polttoaineita ja tulta, Herran henki, kuten tulikiven virta on sen sytyttävä". Ja mitä sanotte tästä saatanan viimeisestä vierasvaraisuudesta? "Kuka meistä on kituva tuossa kuluttavassa tulessa?" Paheen harjoittaja, minä varoitan sinua Isän nimessä, nouse tästä pöydästä! Oi, älä noin huolettomana tyhjennä kadotuksen maljaa; Älä ole niin välinpitämätön, älä kadota rauhaasi, jota nyt nautit! Ihminen, kuolema on ovellasi ja sen jäljessä seuraa pian perikato! Niiden suhteen, joita on pidättänyt rakastava isä tai huolestunut äiti, annan tämän varoituksen: paetkaa tätä synnin ja hulluuden asuntoa. Olkoon viisaan sanat sydämeesi kirjoitetut, ja muista kiusauksen hetkellä: "Eroita tiesi kauvas hänestä ja älä mene lähellekään hänen huoneensa ovea, sillä vieraan naisen huulilta valuu hunaja ja hänen kitansa on öljyä liukkaampi; mutta koiruohoa katkerammaksi hän lopulta tulee, teräväksi kuin miekka. Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, hänen askeleensa johtavat helvettiin".

Paholaisen pidot.

Itsevanhurskaat vieraat.

Näettekö tuota toista pöytää palatsin keskellä? Voi heikkouskoisia sieluja! Monet teistä eivät luulleetkaan menevänsä helvetin pitoihin; mutta siellä löytyy pöytä teillekin. Se on kauniin valkoisen liinan peittämä, ja kaikki astiat pöydällä ovat sangen puhtaat ja sievät. Viini ei näytä Gomoran viiniltä. Se on ikäänkuin Eskolin rypäleistä puserrettua; se ei näytä päihdyttävältä; Se on vanhan viinin kaltaista, joka rypäleistä on maljaan puserrettu ja joka ei ole myrkyllistä ja kuolettavaa. Näettekö niitä ihmisiä jotka istuvat tämän pöydän ääressä? Miten he näyttävätkään itseensä tyytyväisiltä! Kysy valkeilta perkeleiltä, jotka ovat tarjoilemassa ja he sanovat sinulle: Tämä on _itsevanhurskasten_ pöytä: fariseus siellä istuu. Sinä voit tuntea hänen; hänellä on pergamentti-side raamatunlauseineen otsalla; hänen pukunsa poimut ovat leveät; hän on parhaimpia opettajia parhaiten joukossa. "Kuulkaahan", sanoo saatana ja vetää esiripun sen pöydän eteen, missä paheenharjoittajat ilakoitsevat, "olkaa vähemmällä, älkää pitäkö suurta melua etteivät nämät tekopyhät, synnin orjat arvaisi missä seurassa he ovat. Nämät itsevanhurskaat ihmiset ovat yhtä hyvin minun vieraitani kuin tekin, yhtä varma olen niistäkin". Valon enkelinä ottaa saatana sitte esille kullatun maljan, joka on ehtoollis-kalkin näköinen. Ja mitä viiniä se on? Se näyttäisi olevan itse pyhää ehtoollisviiniä; sitä kutsutaan itseensätyytymisen viiniksi, ja sen pinnalla voit nähdä ylpeyden kuplia. Katsele sen vaahtoa: "Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut, koronkiskoja, väärä, juomari, tai niinkuin tämä publikaani." Te tunnette tämän maljan, itsenne pettäneet lukijat. Oi jospa myöskin tuntisitte sen kuolettavan höysteen, joka siihen on sekoitettu! Synti, jota muut ihmiset tekevät? Ette te; ei ollenkaan! Ettehän siis te ainakaan tahdo antautua Kristuksen vanhurskautettaviksi; mitä te sitä tarvitsette?

Olette yhtä hyviä kuin naapurinnekin; jollette ole vapahdettuja, niin luulette ansaitsevanne tulla vapahdetuiksi, uskotte te. Ettekö maksa jokaiselle satapenniä markasta? Ryöstättekö koskaan ketään elämässänne? Annatte naapurillenne hyvää esimerkkiä, olette yhtä hyviä kuin kaikki muutkin.

Tämä on ensimmäinen malja, jonka saatana asettaa esille; hyvä viini paisuttaa teidän kuviteltua arvoanne, sen höyryt tunkeutuvat sydämiinne ja paisuttavat rintaanne turmelevalla ylpeydellä. Näen teidän istuvan siellä niin sievinä ja somina; ihastelijoita seisoo joukoittain ympärillänne, niiden joukossa myöskin Jumalan lapsia, ja he sanovat: "Olisinpa puoleksikaan niin hyvä kuin hän!" Kumminkin on niin, että vanhurskaan totinen nöyryys antaa yllykettä teidän ylpeydellenne. Odotappas vähäsen, sinä liukas kerskaaja, odota, sillä kohta tulee toinen kestitys esille. Saatana näyttää yhtä tyytyväiseltä vieraineen tälläkin kertaa. "Niin" sanoo hän "iloiset pojat hurmasin huvin maljalla ja annoin heille sitte yltäkylläisyyden mauttoman maljan, teitä olen myöskin hurmannut. Luulette olevan hyvin kaikki teidän asianne, mutta minä petin teidät kaksinkertaisesti, sokaisin teidät kokonaan". Näin tuo hän esille maljan, jonka tarjoomisesta hän ei itse toisinaan pidä. Tämä malja on tyytymättömän ja levottoman mielen malja, ja monet ovat ne, joiden täytyy juoda tämäkin malja kaiken itseensä tyytymisen jälkeen.

Sinä, joka niin hyvä omasta mielestäsi olet, etkä Kristuksesta välitä, etkös huomaa ijäisyyden varalta tilejä tarkastaessasi, että sille puolelle minne tahtoisit vaakaa kallistuvaksi, se ei kallistukaan. Etkö ole joskus havainnut, että luullen seisovasi kalliolla, luisti se jalkojesi alta? Kuullessasi kristityn laulavan riemullisesta varmuudesta, että hän Kristuksen veren kautta on pelastettu synnin kirouksesta, sanoit sinä: "Ei, minä en voi laulaa samalla tavalla. Olen ollut niin ahkera kirkossa kävijä enkä koskaan näinä vuosina ole laimin lyönyt mennä kirkkoon, mutta en voi sanoa että minulla olisi lujaa vakuutusta". Kerta sinulla oli itseesi tyytymyksen toivo; mutta nyt on toinen juoma tuotu sisälle, ja nyt et olekaan enään niin tyytyväinen. "Niin", sanoo joku toinen, "olen ollut rukoushuoneessa, olen kastettu ja minulla on ollut uskonnollinen tunnustus vaikkapa en koskaan ole oppinut tuntemaan Jumalaa yksinkertaisuudessa ja totuudessa; ja kerran luulin että hyvin on laitani, mutta nyt tunnen tarvitsevani jotakin jota en saata löytää." Nyt alkaa sydän vapista. Ei olekaan niin suloista kuin olisi luullut rakentaa omalle vanhurskaudelleen. Oi, tämä on toinen kestitys!

Odota vähän. Kenties jo tässä maailmassa, mutta varmasti ainakin kuoleman hetkellä, tarjoo saatana kolmannen maljan, _joka on kauhua herättävä paljastaessaan todellisen tilasi_. Kuinka moni, joka itsevanhurskaudessa on elämänsä viettänyt, onkaan lopulta huomannut toivonsa perustuksen horjuvan!

Olen kuullut kerrottavan sotajoukosta, joka vähäpätöisen tappion jälkeen tahtoi pelastautua pakenemalla. Niin nopeasti kuin voivat, pakenivat sotamiehet eräälle joelle, missä he luulivat löytävänsä sillan, voidakseen sitä myöten pelastua. Mutta kun olivat tulleet joelle, kuultiin kauhun huuto: "Silta on rikottu, silta on rikottu!" Turha oli kumminkin tämä huuto, sillä heidän takanaan olevat joukot hyökkäsivät eteenpäin vastustamattomalla voimalla, pakottaen edellänsä olevia jokeen menemään, kunnes joki oli hukkuneiden ruumiiden täyttämä. Sellaiseksi on myöskin itsevanhurskaan kohtalo tuleva. Luulit löytäväsi Jumalan palveluksen muodoissa jonkun sillan, luulit kasteen, kasteenliiton uudistuksen ja Herran ehtoollisen muodostavan hyvien töiden ja velvollisuuksien sillan. Mutta kun olet kuolemaisillasi, kuuluu huuto: "Silta on rikottu, silta on rikottu!"

On liika myöhä kääntyäksesi takaisin. Kuolema on aivan lähelläsi; se pakoittaa sinua eteenpäin, silloin olet huomaava mitä merkitsee joutua kadotukseen, hylkäämällä todellisen vapahduksen ja koettamalla tulla lunastetuksi omilla hyvillä töilläsi.

Tämä on viimeisen edellinen kestitys: kaikkein viimeisin, huonoin viini, kohtalosi ijäisyydessä on oleva sama kuin irstaankin kohtalo. Hyvänä kun itseäsi pidit ja halveksit pöyhkeänä Kristusta, täytyy sinun juoda Jumalan vihan maljasta, joka on kauhistuksella täytetty. Maailman jumalattomat ovat tyhjentäneet tämän maljan viimeiseen pisaraan sakkoinensa; ja sinunkin täytyy juoda siitä yhtä paljon kuin heidänkin. Ota sen takia ajoissa vaaria! Poista ylpeytesi ja nöyryytä itseäsi Jumalan väkevän käden alla. Usko Herraan Jesukseen Kristukseen, niin sinä tulet autuaaksi.

Paholaisen pidot.

Maallisesti viisas.