Part 6

Ja Amy punastui yhä enemmän ja näytti vieläkin vaivautuneemmalta, kun puhe samassa kääntyi vaatteisiin. Eräs nuorista neideistä tiedusteli Jolta, mistä tämä oli ostanut kauniin hattunsa, joka hänellä oli huviretkellä päässään. Jo ei kaikessa tyhmyydessään älynnyt mainita kauppaa, josta se kaksi vuotta sitten oli ostettu, vaan virkkoi tarpeettoman avomielisesti:

-- Oh, Amy värjäsi sen. Ostohatuissa ei ole milloinkaan hienoja värejä, sen vuoksi värjäämme hatut itse. On kätevää, kun sisar on taiteilija.

-- Sehän on mainio keksintö! huudahti neiti Lamb, jota Jon puhe kovasti huvitti.

-- Se ei ole vielä mitään verrattuna hänen muihin kykyihinsä.

Se tyttö osaa tehdä mitä vain. Esimerkiksi hän tarvitsi siniset tanssikengät Sallien kutsuihin, ja silloin hän vain maalasi valkeat likaantuneet kenkänsä mitä ihanimman taivaansinisiksi, ja ne näyttivät ihan silkkikengiltä, lisäsi Jo niin ylpeänä sisarensa taidoista, että Amy olisi tahtonut heittää käsilaukkunsa vasten Jon kasvoja.

-- Luimme hiljattain erään teidän kertomuksenne, ja se oli mielestämme oikein hyvä, huomautti vanhempi neiti Lamb tahtoen lausua kohteliaisuuden kirjailevalle neidille, vaikkei häntä tällä haavaa olisi sellaiseksi uskonut.

Jo tuli aina huonolle tuulelle, jos joku puhui hänen kyhäyksistään. Hän joko jäykistyi ja näytti loukkaantuneelta tai vaihtoi nopeasti puheenaihetta. Niin nytkin. -- Ikävä ettei teillä ole parempaa luettavaa. Kirjoitan roskaa, koska se menee kaupaksi ja kansa pitää siitä. Aiotteko käydä New Yorkissa tänä talvena?

Jo huomasi heti hairahtuneensa melkoiseen epäkohteliaisuuteen, mutta peläten vielä pahentavansa asiaa hän päätti äkkiä lähteä ja sanoi hyvästinsä niin töksähtäen, että kolmelta henkilöltä jäi lause kesken.

-- Amy, meidän on heti mentävä. Näkemiin, rakkaat ystävät, tulkaa toki pian meitä tervehtimään, odotamme teitä kernaasti joka päivä. En uskalla pyytääkään teitä, herra Lamb, mutta jos tulisitte, en varmastikaan hennoisi lähettää teitä pois.

Jo jäljitteli niin hullunkurisesti May Chesterin teeskentelevää puhetapaa, että Amy ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, ja hän kiirehti huoneesta minkä pääsi.

-- Enkö ollutkin hyvä? Jo kysyi tyytyväisen näköisenä, kun he jatkoivat matkaansa.

-- Et olisi voinut olla hirveämpi, vastasi Amy murhaavasti.

-- Mikä kumma sinut sai kertomaan minun satulastani ja hatuista ja kengistä ja kaikesta muusta.

-- Mutta sehän oli hauskaa, ja ihmiset pitävät semmoisesta. He tietävät meidän olevan köyhiä, on ihan turhaa uskotella, että meillä on palvelijoita tai että ostamme kolme, neljä hattua vuodessa ja käytämme yhtä hienoja ja kalliita tavaroita kuin he.

-- No ei sinun silti tarvitse mennä kertomaan kaikkia meidän niksejämme ja turhanpäiten julistaa köyhyyttämme. Sinussa ei ole hitustakaan ylpeyttä etkä ikinä opi tietämään milloin pitää puhua ja milloin olla hiljaa, virkkoi Amy epätoivoissaan.

Jo-rukka näytti masentuneelta ja hieroi äänettömänä nenänpäätään tärkätyllä nenäliinallaan.

-- Miten minun pitää täällä käyttäytyä? kysyi Jo heidän lähestyessään kolmatta paikkaa.

-- Käyttäydy miten haluat; minä pesen käteni, vastasi Amy lyhyesti.

-- Sitten pidänkin hauskaa. Pojat ovat kotona ja meille tulee oikein mukavaa. Tarvitsen totisesti hiukan vaihtelua, sillä hienous ei sovi minun rakenteelleni, vastasi Jo, joka tunsi päänsä olevan kerrassaan pyörällä näiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen.

Kolme pitkää poikaa ja parvi herttaisia pikku lapsia tervehti tulijoita riemuissaan, ja Jon ärtyneet tunteet tyyntyivät heti. Hän jätti Amyn seurustelemaan emännän ja herra Tudorin kanssa, joka sattui parhaillaan olemaan talossa, liittyi nuorempien joukkoon ja huomasi vaihdoksen sangen virkistäväksi. Hän kuunteli kiinnostuneena koulujuttuja, leikki mukisematta koirien kanssa ja myönsi täydestä sydämestään, että "Tom Brown oli yliveto kaveri", huomaamatta mitään vikaa kiitoksen sanamuodossa.

Eräs pojista halusi näyttää kilpikonna-aitaansa, ja Jon innostus oli niin suuri, että talon emännän täytyi hymyillä oikoessaan päähinettään, joka poikien rutistusten jäljiltä oli sekasortoisessa tilassa.

Jätettyään sisarensa oman onnensa nojaan Amy nautti häiritsemättä olostaan. Herra Tudorin setä oli mennyt naimisiin englantilaisen naisen kanssa, joka oli ilmielävän lordin pikkuserkku, ja siksi Amy tunsi suurta kunnioitusta koko perhettä kohtaan. Sillä huolimatta amerikkalaisesta kasvatuksestaan hän ihaili suuresti hienoa syntyperää.

Mutta näinä autuuden hetkinäkään -- keskustellessaan englantilaisen lordin etäisen sukulaisen kanssa -- Amy ei unohtanut ajan kulkua. Säädettyjen vierailuminuuttien mentyä hän erosi vastahakoisesti ylhäisestä seurastaan ja lähti etsimään Jota toivoen, että parantumaton sisar ei olisi ryhtynyt mihinkään, mikä tuottaisi häpeää Marchin nimelle.

Olisi voinut tapahtua pahempaakin, mutta Amyn mielestä tämä jo oli kyllin hirveää. Jo näet istui nurmikolla poikaliudan ympäröimänä ja selosti ihailevalle kuulijakunnalleen Laurien uusimpia kujeita savikäpäläisen koiran loikoessa hänen juhlahameellaan. Yksi lapsista hätyytti kilpikonnia Amyn rakkaalla päivänvarjolla, toinen söi piparkakkua pitäen Jon hienoa hattua lautasena ja kolmas pelasi palloa hänen hansikkaillaan. Mutta kaikilla oli hauskaa, ja kun Jo keräili hujan hajan viskellyn omaisuutensa lähteäkseen, tuli koko joukko saattelemaan ja pyysi häntä tulemaan pian uudelleen.

-- Reiluja poikia, vai mitä? Tunnen itseni taas nuoreksi ja virkeäksi, virkkoi Jo astellen tietä kädet tapansa mukaan selän takana, mutta tällä kertaa myös pitääkseen piilossa tahraantuneen päivänvarjon.

-- Miksi sinä välttelet herra Tudoria? kysyi Amy huomauttamatta sanallakaan Jon kurjasta ulkoasusta.

-- Minä en pidä hänestä; hän leuhkii aina, tiuskii sisarilleen, tuottaa harmia isälleen ja puhuu epäkunnioittavasti äidistään. Laurie sanoo että hän hurjistelee, enkä minä välitä hänen tuttavuudestaan.

-- Pitäisi sinun olla edes kohtelias. Nyökkäsit hänelle vain kylmästi, sen sijaan hymyilit äsken kerrassaan ystävällisesti tervehtiessäsi Tommy Chamberlainia, jonka isä on vain sekatavarakauppias. Päinvastoin sinun olisi pitänyt menetellä, virkkoi Amy moittivasti.

-- Eikä olisi, intti Jo. -- En ihaile enkä pidä arvossa Tudoria hiukkaakaan, olkoon vain hänen isänsä sedän kummin kaima kolmannessa polvessa sukua lordille. Tommy on köyhä ja ujo, mutta hyväsydäminen ja hyvin lahjakas. Minä pidän hänestä ja osoitan sen mielelläni, sillä hän on gentlemanni isänsä ruskeista paperipusseista huolimatta.

-- Sinun kanssasi ei kannata väitellä, valitti Amy.

-- Ei kannatakaan, hyvä ystävä, myönsi Jo, niin että näytetään iloisilta ja jätetään tänne käyntikorttimme. Koko Kingin perhe näyttää olevan poissa kotoa, ja siitä olen syvästi kiitollinen.

Kun tuo velvollisuus oli suoritettu, jatkoivat tytöt matkaansa ja Jo sai taas uuden kiitoksen aiheen, kun viidennessä paikassa, johon he saapuivat, talon nuoret neidit eivät voineet ottaa vieraita vastaan.

-- Mennään nyt kotiin ja jätetään Marchin tädin vierailu toiseen kertaan. Sinne voimme mennä milloin hyvänsä, ja on aika tylsää laahata tomussa parasta pukuaan, kun on vielä väsynyt ja pahalla tuulella.

-- En minä ole pahalla tuulella, puhu vain itsestäsi. Täti on mielissään, jos osoitamme niin paljon kohteliaisuutta, että tulemme varta vasten vierailuasussa hänen luokseen; siitä ei ole meille paljon vaivaa, mutta se ilahduttaa häntä. Enkä usko, että pukusi likaantuu tiellä läheskään niin paljon kuin telmiessäsi likaisten koirien ja rajujen pojanviikareiden kanssa. Kumarruhan hiukan, että saan karistaa muruset hatustasi.

-- Sinä olet hirveän kiltti, Amy, Jo sanoi katsahtaen nolona omista ryppyisistä vaatteistaan sisaren siistiin ja tahrattomaan pukuun. -- Minä en ikinä huomaa ilahduttaa ihmisiä tuollaisilla pikku asioilla. Toisinaan aion tehdä jotakin, mutta en oikein sillä hetkellä ennätä. Siksi päästän pikku tilaisuudet käsistäni ja odotan hetkeä, jolloin voisin tehdä jonkin suuren palveluksen. Mutta loppujen lopuksi kai pienet ystävällisyyden osoitukset merkitsevät enemmän.

Amy hymyili ja lauhtui heti neuvoen äidillisesti:

-- Naisen, varsinkin köyhän naisen, olisi opittava olemaan ystävällinen, sillä tavoin hän voi palkita muiden osoittaman hyväntahtoisuuden. Jos muistaisit sen ja käyttäytyisit sen mukaisesti, sinusta pidettäisiin enemmän kuin minusta, sillä sinä pystyisit parempaan.

-- Minä olen oikukas otus ja sellaisena pysyn, vaikka myönnän, että sinä olet oikeassa. Minun vain on helpompi panna henkeni alttiiksi toisen edestä kuin koettaa miellyttää häntä, silloin kun se ei huvita. Onnetonta, että täytyy joko pitää ihmisistä kovasti tai inhota heitä.

-- On vielä onnettomampaa, ettei voi peittää sitä. En pidä Tudorista sen enempää kuin sinäkään, mutta ei ole minun asiani osoittaa, että hän on sietämätön, eikä sinunkaan. Ei meidän kannata olla epämiellyttäviä, vaikka hän onkin.

-- Mutta minun mielestäni tytön on näytettävä, milloin hän ei hyväksy pojan käytöstä; ja miten hän muuten sen osoittaisi kuin käytöksellään. Saarnaamisesta ei ole apua; tiedän sen surukseni yritettyäni turhaan paasata Laurielle. Mutta voin vaikuttaa häneen monin pikku keinoin sanomatta sanaakaan, ja sellaisia niksejä meidän olisi käytettävä toisiinkin.

-- Teddy on ihan erikoistapaus, ei häntä voi ottaa esimerkiksi, sanoi Amy niin juhlallisen vakuuttavasti, että se olisi saanut tuon 'erikoistapauksen' vääntelehtimään naurusta. -- Jos olisimme kauniita tai rikkaita ja ylhäisiä, voisimme käyttäytyä niin kuin meitä haluttaa. Mutta meidän ei auta rypistellä kulmiamme jollekin pojalle sen vuoksi, ettemme pidä hänestä, ja hymyillä toiselle, koska hän meitä miellyttää. Meitä ruvettaisiin vain pitämään omituisina ja ahdasmielisinä.

-- Täytyykö sitten muka olla pitävinään ihmisistä, joita inhoaa, vain siksi, ettei ole kaunotar ja miljonääri? Hienoa moraalia tosiaan.

-- En minä pysty siitä väittelemään, mutta niinhän kaikki tekevät, ja jos joku asettuu poikkiteloin, hänelle vain nauretaan. Minusta maailmanparantajat ovat hassuja, älä sinä vain rupea sellaiseksi.

-- Mutta minä haluan olla maailmanparantaja. Vaikka heille nauretaan, ei mikään mene eteenpäin ilman heitä. Tästä ei kyllä kannata väitellä, sillä sinulla on vanhanaikaiset mielipiteet, minä taas olen uudenaikainen. Sinä pääset kyllä mukavammin elämän läpi, mutta minulla on hauskempaa. Minä nauttisin varmasti vihellyksistä ja kivityksestä.

-- No rauhoitu nyt äläkä vaivaa tätiä uudenaikaisilla aatteillasi.

-- Minä koetan olla siivosti, mutta hänelle minun tekisi mieli esittää aivan erityisen teräviä ja vallankumouksellisia mielipiteitä.

Carrolin täti oli parhaillaan vierailemassa vanhan neidin luona ja he näyttivät syventyneen mielenkiintoiseen keskusteluun. Tyttöjen tullessa puhe lakkasi heti ja tädit vilkaisivat toisiinsa niin syyllisen näköisinä, että saattoi arvata keskustelun koskeneen veljentyttäriä. Jo oli pahalla tuulella ja vastustushalu sai hänessä taas vallan. Amy joka oli kiitettävästi täyttänyt velvollisuutensa, pysynyt tyynenä ja tehnyt kaikille mieliksi, oli herttaisimmalla tuulellaan. Tämä rakastettava mieliala teki heti vaikutuksen, tädit tuhlasivat hänelle hellyyttään ja jäljestäpäin he virkkoivat merkitsevästi toisilleen:

-- Tuo lapsi se aina vain kehittyy.

-- Tuletko auttamaan myyjäisissä, kultaseni? kysyi rouva Carrol Amylta, kun tämä istuutui hänen viereensä olemuksessaan sellaista luottavaisuutta, josta vanhat ihmiset erityisesti nuorissa pitävät.

-- Tulen, täti. Rouva Chester kysyi, tahdonko ottaa osaa puuhaan, ja minä tarjouduin hoitamaan jotakin pöytää, koska minulla ei ole muuta annettavaa kuin aikani.

-- Minä en tule, puuttui Jo päättävästi puheeseen. -- Minä en siedä, että minua kohdellaan alentuvasti. Chesterit pitävät suurenmoisena armonosoituksena, että sallivat meidän olla mukana noissa muka hienoissa myyjäisissä. Merkillistä että sinä suostuit, Amy; he tahtovat vain saada sinut työhön.

-- Minä teen mielelläni työtä. Sehän koituu vapautettujen orjien hyväksi eikä vain Chesterien, ja minusta he ovat ystävällisiä antaessaan minun saada osani sekä työstä että hauskuudesta. Ei minua kiusaa, että ihmiset ovat minua kohtaan alentuvia, jos he tarkoittavat hyvää.

-- Aivan niin. Pidän siitä, että sinulla on noin kiitollinen mieli, ystäväiseni. On hauskaa auttaa ihmisiä, jotka antavat arvoa vaivannäölle; muutamat eivät sitä ymmärrä ja se tuntuu vaikealta, huomautti Marchin täti katsellen silmälasiensa yli Jota, joka istui syrjässä keinutuolissa ja kiikkui jokseenkin synkän näköisenä.

Jos Jo olisi aavistanut mikä suuri onni häälyi vaa'assa heidän välillään, hän olisi hetkessä muuttunut lempeäksi kuin kyyhkynen. Se mitä Jo nyt sanoi, riisti häneltä monen vuoden hauskuudet ja antoi hänelle aiheellisen opetuksen pitää kielensä kurissa.

-- Minä en pidä suosionosoituksista. Ne vaivaavat minua ja saavat minut tuntemaan itseni orjaksi. Hoidan mieluummin asiani omin päin ja olen riippumaton.

-- Vai niin! myhähti Carrolin täti ja katsahti Marchin tätiin.

-- Enkös minä sanonut, virkkoi Marchin täti nyökäten Carrolin tädille.

Jo ei onnekseen tiennyt minkä tyhmyyden oli tehnyt, vaan istui nenä pystyssä ja uhmaavan näköisenä, eikä se suinkaan parantanut hänen asemaansa.

-- Puhutko sinä ranskaa, kultaseni? kysyi rouva Carrol Amylta.

-- Jonkin verran. Siitä saan kiittää Marchin tätiä, joka antaa Esterin puhua sitä minun kanssani niin usein kuin haluan, Amy vastasi luoden tätiinsä kiitollisen katseen, joka sai tämän hymyilemään ystävällisesti.

-- Miten sinun kielitaitosi laita on? kysyi rouva Carrol Jolta.

-- Minä en osaa yhtään. Minulla on kova pää enkä voi sietää ranskaa, se on lipevää ja tyhjänpäiväistä kieltä, kuului Jon töykeä vastaus.

Vanhat ladyt vaihtoivat taas katseen, ja Marchin täti virkkoi Amylle:

-- Olet kai terve ja hyvissä voimissa, kultaseni? Eivät kai silmäsikään enää vaivaa sinua.

-- Kiitos, eivät ensinkään, täti hyvä. Voin oikein hyvin ja aion olla oikein ahkera ensi talvena, jotta olisin valmis matkustamaan Roomaan, kun se ihana aika koittaa.

-- Se on oikein, tyttöseni! Sinä ansaitset sen matkan, ja olen varma, että kerran sinne pääsetkin, virkkoi Marchin täti ja taputti Amya hyväksyvästi päälaelle tämän kumartuessa ottamaan hänen lankakeräänsä lattialta.

-- Ärripurri, musta murri, istuu pankolla ja kehrää,

kirkui Polly, lensi orreltaan Jon tuolin taakse ja kurkisteli häntä niin lystikkään tunkeilevasti ja nenäkkäästi, että kaikki purskahtivat nauruun.

-- Erittäin huomiokykyinen lintu, virkkoi vanha lady.

-- Tule kävelemään, kultaseni! huusi Polly ja lensi astiakaapille kerjäten sokeripalasta.

-- Kiitos, kyllä minä lähden. Tule, Amy.

Jo päätti vierailun ja tunsi nyt selvemmin kuin milloinkaan, että kylässäkäynti vaikutti epäedullisesti hänen mielialaansa. Hän kätteli tätejä miesmäiseen tapaan, Amy sen sijaan suuteli kumpaakin, ja he lähtivät jättäen jälkeensä toinen varjon, toinen auringonpaisteen. Kun he olivat menneet, virkkoi Marchin täti:

-- Niin on parasta tehdä, Mary; minulta saat rahat.

Ja Carrolin täti vastasi päättävästi: -- Asia on selvä, jos vain hänen isänsä ja äitinsä suostuvat.

7

SEURAUKSIA

Rouva Chesterin myyjäisiä pidettiin niin hienoina ja maineikkaina, että seudun nuorten naisten mielestä oli suuri kunnia saada siellä myyntipöytä hoidettavakseen. Amy sai kutsun, mutta Jo ei saanut. Se oli onneksi kaikille asianomaisille, sillä Jo oli näihin aikoihin oikea vastarannan kiiski ja hänen täytyi saada monta kovaa kolausta ennen kuin hän oppi sopeutumaan. 'Mahtava, ikävä olento' jätettiin syrjään, mutta Amyn kyvyt ja aisti saivat asiallisen tunnustuksen, kun hänen huostaansa uskottiin taidepöytä. Hän panikin parhaansa valmistaakseen ja hankkiakseen pöydälle kauniita ja arvokkaita esineitä.

Kaikki sujui rauhallisesti avajaispäivän aattoon saakka. Mutta silloin syntyi erimielisyys, jollaista on melkein mahdotonta välttää, kun työskentelemässä on parikymmentä naista, joilla kullakin on omat ennakkoluulonsa ja eturistiriitansa.

May Chester kadehti Amya siksi, että tämä oli häntä suositumpi, ja juuri nyt sattui useita pikku tapauksia, jotka vahvistivat tuota tunnetta. Amyn sievä tussipiirros jätti täydellisesti varjoon Mayn maalaamat maljakot -- siinä oli yksi pistävä piikki; vastustamaton Tudor oli äskettäin kutsuissa tanssinut neljä kertaa Amyn kanssa ja vain kerran Mayn kanssa, se oli toinen piikki; mutta pahin harmi, joka Mayn mieltä kaiveli ja sai hänet käyttäytymään epäystävällisesti, johtui hänen korviinsa kantautuneesta huhusta.

May oli kuullut, että Marchin tytöt olivat tehneet hänestä pilaa Lambilla käydessään. Syyn olisi tietysti pitänyt langeta Jon niskoille, sillä hänen vallaton matkimisensa oli onnistunut niin hyvin, että kaikki huomasivat ketä hän tarkoitti, ja Lambin tytöt olivat ihastuksissaan levittäneet juttua. Syyllisillä ei kuitenkaan ollut siitä pienintäkään aavistusta. Niinpä saattoi hyvin ymmärtää Amyn pahoittaneen mielensä, kun rouva Chester tuli Amyn luo tämän viimeistellessä sievää pöytäänsä ja lausui ystävällisesti, mutta silmissään kylmä ilme:

-- Hyvä ystävä, nuoret neitoset näyttävät täällä oudoksuvan, kun en ole antanut tätä paikkaa omille tyttärilleni. Koska tämä on edustavin pöytä ja minun tyttäreni ovat nähneet suurimman vaivan myyjäisistä, on kai parasta, että he saavat tämän paikan. Olen kovin pahoillani, mutta sinähän olet niin innostunut asiaamme, ettet välitä pienestä pettymyksestä. Saat kyllä toisen pöydän, jos haluat.

Rouva Chester oli kuvitellut, että olisi helppo lausua nämä sanat. Mutta hänen olikin vaikea esittää asiaansa luontevasti, kun Amy katsoi häntä luottavasti, silmät täynnä ihmetystä ja levottomuutta.

Amy huomasi, että asiassa piili jotakin, mutta ei voinut arvata mitä. Hän sanoi hiljaa, niin että sanojen huomasi sattuneen häneen:

-- Ehkä on parasta, etten tule ensinkään myymään.

-- Ei, hyvä ystävä, älä huoli pahastua. Tämä on vain sopivaisuuskysymys, ymmärräthän. Minun mielestäni pöytä oli oikein sopiva sinulle ja olen kiitollinen kaikesta vaivannäöstä, jolla sait pöytäsi noin kauniiksi. Mutta tietysti täytyy luopua yksityisistä toiveistaan. Minä hankin sinulle kyllä hyvän paikan jostakin muualta. Haluaisitko kukkapöydän? Pikku tytöt ottivat sen huostaansa, mutta he ovat väsyneet kesken. Sinä saat siitä ihastuttavan ja kukkapöytä vetää aina ostajia luokseen, niin kuin tiedät.

-- Varsinkin herroja, lisäsi May sellainen sävy äänessään, että Amy alkoi aavistaa, miksi oli kadottanut suosionsa. Hän punastui harmista, mutta ei muuten ollut huomaavinaan lapsellista ilkeyttä, vaan vastasi odottamattoman ystävällisesti:

-- Kuten haluatte, rouva Chester. Siirryn heti kukkapöytään.

-- Voit ottaa omat tavarasi mukaan jos haluat, aloitti May tuntien hiukan omantunnonvaivoja katsellessaan sieviä naulakkoja, simpukankuoria ja hauskoja koristuksia, jotka Amy oli järjestänyt huolellisesti ja aistikkaasti. Hänen tarkoituksenaan oli olla ystävällinen, mutta Amy käsitti hänet väärin ja vastasi nopeasti:

-- Tietysti, jos ne ovat tiellä. Hän pyyhkäisi kaikki tuomansa tavarat pöydältä sikin sokin esiliinaansa ja lähti loukkaantuneena sekä omasta että taideteostensa puolesta.

-- Nyt hän suuttui. Voi jospa en olisi ensinkään pyytänyt sinua puhumaan hänelle, äiti, virkkoi May katsellen surullisena tyhjiä paikkoja pöydällään.

-- Tyttöjen riidat menevät pian ohi, vastasi hänen äitinsä, vaikka hänkin hiukan häpesi, että oli ollut osallisena jutussa.

Pikku tytöt ottivat Amyn ja hänen aarteensa iloisina vastaan. Heidän sydämellisyytensä lievitti hiukan hänen kiihtymystään, ja hän ryhtyi työhön aikoen vakaasti onnistua kukkatyttönä, vaikka taiteellinen menestys häneltä olikin riistetty.

Mutta kaikki näytti kääntyvän häntä vastaan. Aika oli täpärällä ja Amy oli väsynyt; kaikilla oli omat toimensa eikä kukaan ehtinyt auttamaan häntä. Pikku tytöistäkin oli vain haittaa, sillä he hääräsivät ja lörpöttelivät kuin harakat ja olivat vain häiriöksi koettaessaan järjestää parhaansa mukaan. Murattilaite ei ottanut pysyäkseen pystyssä, vaan uhkasi kaatua heti kun siihen ripustetut korit oli täytetty. Amyn parhaalle maalaukselle roiskui vettä ja siitä jäi sinipunainen kyynel Cupidon poskelle; hän iski vasaralla sormeensa ja vilustui ristivedossa, niin että oli huolissaan seuraavan päivän takia.

Kun Amy illalla kertoi asian kotiväelleen, se herätti suurta paheksumista. Rouva Marchin mielestä juttu oli häpeällinen, mutta hänestä Amy oli menetellyt oikein; Beth selitti jäävänsä kokonaan pois myyjäisistä, ja Jo kysyi, miksi Amy ei korjannut mukaansa kaikkia tavaroitaan ja jättänyt noita halpamaisia ihmisiä oman onnensa nojaan.

-- Ei minun tarvitse olla halpamainen, vaikka he ovatkin. Minä en pidä sellaisesta, ja vaikka minulla mielestäni on täysi syy loukkaantua, en aio näyttää sitä heille. Se vaikuttaa paljon tehokkaammin kuin vihaiset sanat ja ajattelemattomat teot, eikö niin, äiti?

-- Olet oikeassa, kultaseni; on aina parasta maksaa isku suudelmalla, vaikka se usein onkin vaikeata, sanoi äiti niin kuin konsanaan henkilö, joka on oppinut tuntemaan eron sanojen ja tekojen välillä.

Siitä huolimatta, että Amyn monta kertaa teki mieli näyttää olevansa loukkaantunut ja maksaa samalla mitalla takaisin, hän pysyi päätöksessään koko seuraavan päivän ja halusi voittaa vihollisensa ystävällisyydellä. Alku meni hyvin, sillä hän sai oikealla hetkellä hiljaisen muistutuksen asiasta.

Järjestäessään myyjäispäivän aamuna pöytäänsä sillä aikaa kuin pikku tytöt viereisessä huoneessa täyttivät namuskoreja, Amy otti esiin rakkaimman työnsä -- pienen kirjasen, johon isä oli aarrevarastostaan löytänyt vanhanaikaiset kannet ja jonka pergamenttilehdille Amy oli koristeellisesti tekstannut raamatunlauseita. Kun hän ylpeänä selaili sen taidokasta kuvitusta, hänen silmänsä osuivat lauseeseen, joka pysähdytti hänet ajattelemaan. Punaisin, sinisin ja kullanvärisin kiehkuroin kehystetyllä pergamenttisivulla näkyi pieniä enkeleitä, jotka taluttivat toisiaan kädestä, ja kukkien ja orjantappuroiden keskellä olivat sanat: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Niinhän sitä täytyisi, mutta minä en rakasta, mietti Amy vilkaistessaan Mayn tyytymättömiin kasvoihin, jotka pilkistivät isojen kukkamaljakoiden takaa; maljakot eivät kyenneet täyttämään tyhjiä paikkoja, jotka Amyn sievät työt olivat jättäneet jälkeensä. Amy käänteli lehtiä ja luki sieltä täältä lauseen, joka lievitti hänen kiihtymystään ja katkeruuttaan. Omatunto piti Amylle pienen saarnan, kun hän luki kirjoittamansa raamatunlauseen; ja hän otti opetuksesta vaarin ja toteutti sen heti käytännössä.

Mayn pöydän ympärillä seisoi joukko tyttöjä ihaillen sieviä esineitä ja keskustellen myyjättärien vaihdoksesta. He puhuivat hiljaa, mutta Amy tiesi, että he puhuivat hänestä, ja kuultuaan asian Maylta he arvostelivat sitä vain hänen kannaltaan. Se ei tuntunut Amysta hauskalta, mutta hyvä tahto oli päässyt hänessä voitolle ja nyt tarjoutui tilaisuus osoittaa sitä. Hän kuuli Mayn sanovan surullisesti:

-- Tämä on onnetonta: en ehdi enää hankkia tänne uusia tavaroita enkä pane pöydälleni minkälaista romua hyvänsä. Pöytä oli täydellinen, mutta nyt se on piloilla.

-- Hän voisi tuoda tavarat takaisin jos pyytäisit, ehdotti muuan tytöistä.

-- Kuinka minä tämän sotkun jälkeen voisin pyytää..., aloitti May, mutta ei ehtinyt lopettaa lausettaan, sillä salin toiselta puolen kuului Amyn ystävällinen ääni:

-- Sinä saat ne pyytämättäkin jos haluat. Aioin juuri tarjota niitä takaisin, sillä ne sopivat paremmin sinun pöydällesi kuin minun. Ole hyvä ja ota ne ja anna anteeksi, että eilen illalla ajattelemattomasti otin ne pois.

Amy vei tavaransa, nyökkäsi hymyillen ja kiiruhti takaisin, sillä ystävällinen työ oli helpompi suorittaa, jollei tarvinnut ottaa siitä kiitosta.

-- Se oli kiltisti tehty! huudahti yksi tytöistä.

Mayn vastausta ei voinut kuulla; mutta eräs tytöistä, jonka mieliala oli käynyt hiukan happameksi mehujen sekoittamisesta, lisäsi ilkeästi naurahtaen:

-- Erittäin kiltisti; hän taisi tietää, että ne eivät menisi kaupaksi hänen omalla pöydällään.