Part 15

-- Varmasti voit, ja mielestäni sinun pitäisikin. Saanko puhua sinulle ihan suoraan -- muista, että oma äitisi tässä säälii ja nuhtelee.

-- Puhu minulle ihan kuin olisin vielä pikku Meg. Tunnen tarvitsevani nyt entistä enemmän oppia, kun minun on opetettava lapsilleni kaikenlaista.

Meg veti jakkaransa äidin tuolin viereen ja he keskustelivat luottavaisesti ja heistä tuntui, että äitiys yhdisti heitä entistä enemmän.

-- Sinä olet vain erehtynyt siinä missä useimmat nuoret äidit erehtyvät -- olet lapsiesi tähden unohtanut miehesi. Se on hyvin ymmärrettävä erehdys, mutta on parasta korjata se, ennen kuin kumpikin alatte kulkea omia teitänne. Lasten pitäisi liittää teidät yhä lujemmin toisiinne eikä erottaa teitä, ikään kuin ne olisivat yksinomaan sinun ja Johnin virkana olisi vain elättää teitä. Huomasin tämän jo kauan sitten, mutta en ole puhunut mitään, sillä olin varma, että asia korjaantuisi ajoissa.

-- Mahtaako se korjaantua. Hän luulee että olen mustasukkainen, jos pyydän häntä jäämään kotiin, enkä tahtoisi loukata häntä sellaisella ajatuksellakaan. Hän ei huomaa, että kaipaan häntä, enkä ymmärrä miten voin osoittaa sen.

-- Tee hänen olonsa niin mukavaksi, ettei hän halua lähteä vieraisiin. Lapsi kulta, hän ikävöi pieneen kotiinsa, mutta koti ei ole hänelle minkään arvoinen ilman sinua, ja sinä olet aina lastenkamarissa.

-- Eikö minun sitten pitäisi olla?

-- Ei aina. Sinä hermostut liiasta eristäytymisestä etkä sitten pysty mihinkään. Sinulla on sitä paitsi velvollisuuksia yhtä hyvin Johnia kuin lapsia kohtaan. Älä lyö laimin miestäsi lasten vuoksi, älä sulje häneltä lastenkamarin ovea, vaan neuvo miten hän voi auttaa sinua siellä. Hän kuuluu sinne yhtä hyvin kuin sinäkin, ja lapset tarvitsevat häntä. Anna hänen tuntea, että hänkin voi tehdä osuutensa, ja hän tekee sen mielellään ja tunnollisesti. Se olisi parasta teille kaikille.

-- Oletko tosiaan sitä mieltä, äiti?

-- Minä tiedän sen omasta kokemuksestani. Annan harvoin neuvoja, joita en itse ole käytännössä havainnut hyviksi. Kun sinä ja Jo olitte pieniä, menettelin ihan niin kuin sinä nyt ja luulin laiminlyöväni velvollisuuksia, ellen omistautuisi kokonaan teille. Isäraukka uppoutui kirjoihinsa, kun minä olin kieltäytynyt avuntarjouksista, ja hän antoi minun koettaa omin voimin. Ponnistelin yksinäni minkä jaksoin, mutta Jo oli jo liikaa minulle. Hemmottelin hänet melkein pilalle. Sinä olit sairaalloinen ja minä olin huolissani sinusta, kunnes itse sairastuin. Silloin isä tuli hätään, järjesti rauhallisesti kaiken ja oli niin suureksi avuksi, että huomasin erehtyneeni, enkä ole sen jälkeen tullut toimeen ilman häntä. Kotionnemme salaisuus on siinä, että hän ottaa työnsä ohella osaa kodin yhteisiin huoliin ja velvollisuuksiin, ja minä taas koetan kotitöiltäni olla kiinnostunut hänen harrastuksistaan. Meillä on kummallakin omia puuhia, mutta kotona teemme aina yhteistyötä.

-- Niinhän se on, äiti; minun hartain toiveeni onkin tulla yhtä hyväksi puolisoksi ja äidiksi kuin sinä olet. Kerro miten se käy päinsä, minä teen mitä sinä vain neuvot.

-- Sinähän olet aina ollut tottelevainen tyttäreni. Sinun sijassasi minä antaisin Johnin osallistua enemmän Demin hoitamiseen. Pojan kasvatus vaatii miehen kättä, eikä ole suinkaan liian aikaista aloittaa. Sitten voisit antaa Hannan tulla avuksesi, niin kuin olen ehdottanut. Hän on erinomainen lastenhoitaja, ja sinä voit huoleti uskoa lapset hänen huostaansa sillä aikaa kun itse teet taloustöitä. Sinä tarvitset liikuntaa, Hanna pysyisi mielellään paikoillaan, ja John saisi vaimonsa takaisin. Käy enemmän ulkona. Hyväntuulisuus on yhtä tärkeätä kuin työnteko, sillä jos sinä olet synkkä, menee koko kodin taivas pilveen. Koeta ottaa osaa Johnin harrastuksiin, keskustele hänen kanssaan, anna hänen lukea sinulle; voitte vaihtaa mielipiteitä ja kehittää toisianne sillä tavoin. Älä sulje silmiäsi sen vuoksi, että olet nainen, vaan seuraa maailman tapahtumia ja valmistaudu täyttämään oma tehtäväsi elämässä.

-- John on kauhean viisas. Luulen että hän pitää minua typeränä, jos rupean kyselemään politiikasta ja muusta sellaisesta.

-- Enpä usko. Rakkaus peittää paljon, ja keneltäpä sinä kysyisit, jollet häneltä? Koeta, niin saat nähdä, että hän pitää paljon enemmän sinun seurastasi kuin rouva Scottin illallisista.

-- Minä koetan. John parka, olen todella tainnut laiminlyödä häntä, mutta minä luulin tekeväni oikein eikä hän koskaan huomauttanut asiasta.

-- Hän yritti olla epäitsekäs, mutta on varmaan tuntenut olevansa hylätty. Tässä vaiheessa nuoret aviopuolisot helposti alkavat vieraantua toisistaan, ja juuri silloin heidän pitäisi entistä enemmän etsiä toistensa seuraa. Ensi hellyys haihtuu pian, jollei sitä varjella huolellisesti. Kauneinta ja kalleinta aikaa vanhemmille ovat heidän huostaansa uskottujen ihmistaimien ensimmäiset elinvuodet. Älä anna Johnin vieraantua lapsista, he pystyvät parhaiten tekemään hänet onnelliseksi ja opettavat teitä tuntemaan ja rakastamaan toisianne. Hyvästi nyt, kultaseni. Mietipäs äitisi saarnaa ja noudata sitä, jos huomaat sen hyväksi. Jumala siunatkoon teitä kaikkia!

Meg ajatteli äitinsä sanoja, havaitsi neuvot hyviksi ja alkoi noudattaa niitä, vaikka ensimmäinen yritys ei sujunutkaan niin kuin hän oli suunnitellut. Lapsista oli tietenkin tullut talon itsevaltiaita heti kun he huomasivat, että kirkumalla ja potkimalla sai mitä ikinä halusi.

Äiti oli täydellisesti lasten oikkujen orja, mutta isä ei alistunut yhtä helposti, ja silloin tällöin hellämielistä vaimoa huolestutti isän ankaruus kuritonta poikaa kohtaan. Demi oli näet perinyt isänsä lujan luonteen, ja jos hänen pieneen päähänsä pälkähti haluta jotain tai tehdä jotain, eivät kuninkaan sotajoukotkaan olisi saaneet hänen mieltään muuttumaan. Äidin mielestä oli liian aikaista opettaa pientä kullanmurua voittamaan mielihalujaan, mutta isä arveli, että lapsen oli alusta alkaen opittava tottelemaan. Niinpä nuoriherra Demi pian huomasi joutuvansa tappiolle, milloin hän ryhtyi rimpuilemaan isän kanssa. Mutta hän kunnioitti miestä, joka oli häntä voimakkaampi, ja rakasti isää, jonka päättäväinen kielto vaikutti paremmin kuin kaikki äidin hellät hyväilyt.

Kun keskustelusta äidin kanssa oli kulunut muutama päivä, Meg päätti järjestää Johnille hauskan koti-illan. Hän suunnitteli hyvän illallisen, järjesti olohuoneen, pukeutui sievästi ja pani lapset aikaisin nukkumaan, jotta mikään ei häiritsisi hänen tuumiaan. Mutta pahaksi onneksi Demi vastusti lannistumatta nukkumaanmenoa, ja tällä kertaa poika näytti päättäneen panna vastaan mahdollisimman kauan. Meg-raukka lauloi ja tuuditti, kertoi satuja ja pani liikkeelle kaiken viekkautensa houkutellakseen pojan uneen, mutta turhaan, suuret silmät eivät sulkeutuneet. Kun kiltti pikku Daisy oli jo kauan ollut höyhensaarilla, makasi Demi yhä valveilla ja tuijotti valoon masentavan virkeän näköisenä.

-- Nukutko, kiltti pieni, ihan hiljaa sillä aikaa kuin äiti menee antamaan isäraukalle teetä? kysyi Meg kuullessaan eteisen oven sulkeutuvan ja tuttujen askelien hiipivän ruokasaliin.

-- Demille teetä! vastasi Demi ja valmistautui saamaan osansa ilosta.

-- Ei teetä, mutta saat aamulla piparkakkuja, jos heti panet silmät kiinni niin kuin Daisy-sisko. Panethan, kultaseni?

-- Juu, ja Demi sulki silmänsä tiukkaan, ikään kuin hän siten pikemmin nukkuisi ja odotettu päivä nopeammin koittaisi.

Meg käytti otollista hetkeä hyväkseen ja juoksi hymyillen alakertaan tukassaan pieni sininen rusetti, joka oli Johnista erityisen ihastuttava. Hän huomasikin sen heti ja sanoi iloisen hämmästyneenä:

-- No, pikku äiti, sinähän olet korea tänä iltana. Odotatko vieraita?

-- Vain sinua, rakas.

-- Onko nyt syntymäpäivä tai hääpäivä tai jokin muu juhla?

-- Ei, mutta kyllästyin olemaan homsu ja pukeuduin kunnolla vaihteen vuoksi. Sinä siistiydyt aina aterialle tullessasi, vaikka olisit kuinka väsynyt, miksen sitten minä?

-- Minä teen sen kunnioituksesta sinua kohtaan, kultaseni, sanoi vanhanaikainen John.

-- Samoin, herra Brooke, nauroi Meg jälleen sievänä ja nuorekkaana nyökätessään teekannun takaa miehelleen.

-- Täällä on niin kodikasta, ihan kuin ennen. Ja tee maistuu hyvältä. John maisteli teetään hiljaisen tyytyväisenä. Ei kuitenkaan kauan, sillä kun hän laski kupin kädestään ovenripa rapsahti salaperäisesti ja kuului pieni, kärsimätön ääni:

-- Avaa ovi, Demi tattoo teetä!

-- Se tuhma poika! Käskin hänen nukkua, mutta nyt hän on tassutellut alakertaan paitasillaan ja kylmettyy kuoliaaksi, sanoi Meg mennessään avaamaan ovea.

-- Aamu tuli jo, ilmoitti Demi iloisesti ja astui huoneeseen kannattaen pitkää yöpaitaansa sirosti käsivarrella. Kiharat heilahtelivat hilpeästi, kun hän hyppi pöydän ympärillä ja katseli himoiten piparkakkuja.

-- Ei vielä ole aamu. Sinun täytyy mennä nukkumaan ja jättää äiti rauhaan. Voit saada piparkakun ja sokeripalan.

-- Demi lakattaa itiä, sanoi ovela poika ja aikoi kiivetä isän polvelle nauttimaan kiellettyä hedelmää. Mutta John pudisti päätään ja sanoi Megille:

-- Jos käskit hänen pysyä yläkerrassa ja nukkua itsekseen, sinun on saatava hänet tottelemaan, muuten hän ei milloinkaan opi sitä.

-- Niin, tietysti. Tule, Demi, Meg talutti pojan pois tuntien suurta halua läimäyttää pientä rauhanhäiritsijää, joka hyppeli hänen vieressään uskoen varmasti saavansa luvatun palkkion, kunhan saavuttaisiin lastenkamariin.

Hän ei pettynytkään toivossaan, sillä lyhytnäköinen äiti antoi hänelle sokeripalan, peitteli hänet vuoteeseen ja kielsi ankarasti kävelyretket ennen aamua.

Valapatto Demi myhähti myöntävästi ja imi autuaana sokeripalaansa huomattuaan, että ensimmäinen yritys oli onnistunut erinomaisesti.

Meg palasi alakertaan ja illallinen jatkui mukavasti, kunnes pieni haamu taas ilmestyi ja paljasti äidin rikoksen vaatimalla rohkeasti:

-- Vielä tokelia, äiti.

-- Tämä ei käy, sanoi John paaduttaen sydämensä. -- Emme saa rauhaa ennen kuin tuo lapsi oppii menemään ajoissa nukkumaan. Sinä olet jo tarpeeksi kauan ollut hänen orjansa. Anna hänelle sellainen opetus, että tuo kerta kaikkiaan loppuu. Pane hänet vuoteeseen ja jätä yksin, Meg.

-- Ei hän pysy siellä, jollen minä istu hänen vieressään.

-- Minä saan hänet pysymään. Demi, mene yläkertaan ja käy nukkumaan niin kuin äiti on käskenyt!

-- Enkä! vastasi kapinoitsija, otti pöydältä haluamansa piparkakun ja ryhtyi röyhkeästi nakertelemaan sitä.

-- Sinä et saa vastata isälle noin. Minä kannan sinua, jollet itse mene.

-- Mene poit, Demi ei lakatta itää, ja Demi vetäytyi äidin helmoihin.

Mutta sekin turva petti, kun äiti luovutti hänet viholliselle lausuen:

-- Ole lempeä hänelle, John!

Kauhu valtasi pienen rikollisen, sillä kun äiti jätti hänet, silloin oli tuomion hetki käsillä. Kakku ryöstettiin kädestä, ilonpito estettiin ja poika kannettiin inhottavaan vuoteeseen. Demi-parka ei voinut hillitä kiukkuaan, vaan tappeli rohkeasti vastaan, potki ja kirkui koko matkan yläkertaan. Kun isä laski hänet vuoteeseen, hän kierähti heti toiselle reunalle ja lähti ovelle päin. Mutta hänet vedettiin häpeällisesti paidanliepeestä takaisin. Näytös toistui, kunnes pojan voimat uupuivat ja hän rupesi ulvomaan täyttä kurkkua. Nämä ääniharjoitukset olivat yleensä liikaa Megille, mutta John istui kuurona ja taipumattomana paikallaan. Ei puhettakaan maanitteluista, ei sokerista, ei saduista eikä kehtolauluista. Valokin sammutettiin ja vain uunin punainen kajo valaisi 'suurta pimeyttä', jota Demi katseli pikemmin uteliaana kuin peloissaan.

Uusi asiain tila ei ollut pojalle mieleen, ja hän alkoikin onnettomana huutaa äitiä, kun viha vähitellen lauhtui ja vangittu itsevaltias taas muisti hellän orjattarensa. Surkea valitus, joka seurasi kiihkeää ulvomista, kävi Megin sydämeen. Hän riensi yläkertaan ja rukoili:

-- Anna minun jäädä hänen luokseen. Hän on jo kiltti, John.

-- Ei, rakkaani. Sanoinhan että hänen täytyy nukkua niin kuin sinä käskit. Hänen on toteltava, vaikka saisin istua tässä koko yön.

-- Mutta hän itkee itsensä sairaaksi, todisteli Meg soimaten itseään siitä, että oli pettänyt poikansa.

-- Älä pelkää. Hän on niin väsynyt, että nukahtaa tuossa tuokiossa ja sitten on kaikki hyvin. Hänen on opittava tottelemaan. Älä sekaannu tähän, minä hoidan hänet.

-- Hän on minun lapseni, enkä tahdo että hänet masennetaan kovuudella.

-- Hän on minunkin lapseni, enkä minä salli että hänet hemmotellaan pilalle. Mene sinä alas ja jätä poika minun haltuuni.

Kun John puhui näin käskevässä äänilajissa, totteli Meg eikä hänen koskaan tarvinnut katua sitä.

-- Saanhan sentään antaa hänelle suukon, John?

-- Totta kai. Demi, sano hyvää yötä äidille ja anna hänen mennä lepäämään, sillä hän on väsynyt häärättyään sinun kanssasi koko päivän.

Jälkeenpäin Meg väitti että suudelma oli rauhoittanut pojan. Sillä sen jälkeen nyyhkytys vaimeni ja Demi makasi aivan hiljaa syvällä peiton alla, jonne oli murheissaan paennut.

-- Pikkumies parka, hän on itkusta ja väsymyksestä ihan lopussa. Nyt peitän hänet ja sitten menen lohduttamaan Megiä, mietti John ja hiipi vuoteen viereen toivoen löytävänsä kapinoivan perillisensä unessa.

Mutta tämä ei nukkunut. Kun isä kurkisti peiton alle, Demin silmät avautuivat ja pieni leuka alkoi väristä ja hän ojensi kätensä nikottaen katuvaisena:

-- Demi on kiltti jo.

Meg joka istui portailla oven ulkopuolella, ihmetteli pitkää äänettömyyttä. Hän kuvitteli kaikenlaisia onnettomuuksia ja pujahti vihdoin huoneeseen ottamaan selvää asiasta. Demi oli sikeässä unessa. Mutta hän ei nukkunut tavalliseen tapaansa kädet levällään, vaan alistuneena käppyrässä isän käsivarren ympäröimänä ja piti kiinni isän sormesta ikään kuin olisi tuntenut, että armo kävi oikeudesta. John oli kärsivällisesti odottanut, että lapsi hellittäisi otteensa, mutta olikin odottaessaan itse nukahtanut väsyneempänä tästä ottelusta kuin koko päivän työstä.

Meg hymyili itsekseen katsellessaan noin kahta päätä, jotka lepäsivät tyynyllä, sitten hän hiipi pois ja sanoi tyytyväisenä:

-- Ei minun tarvitse pelätä, että John olisi liian ankara lapsille. Hän tietää miten heitä on käsiteltävä ja hänestä on paljon apua, sillä minä en yksinäni selviä Demistä.

Kun John vihdoin tuli alakertaan, odottaen tapaavansa Megin mietteliäänä tai harmissaan, hän yllättyi iloisesti, kun tämä istui rauhallisena koristamassa hattuaan ja pyysi, että John lukisi lehdestä vaalikeskustelun, jollei hän ollut liian väsynyt. John huomasi heti, että jonkinlainen mullistus oli käynnissä, mutta oli kyllin viisas jättääkseen kyselyt sikseen. Meg oli niin läpinäkyvä, että salaisuus tulisi kumminkin pian ilmi. John luki auliisti pitkän keskustelun ja selitti sen vaimolleen niin selvästi kuin taisi.

Meg koetti näyttää kiinnostuneelta, tehdä järkeviä kysymyksiä ja estää ajatuksiaan vaeltamasta valtion tilasta hatuntekeleeseen. Mielensä syvyyksissä hän ajatteli että politiikka oli yhtä kamalaa kuin matematiikka ja että politiikkojen päätyönä oli ilmeisesti keksiä haukkumanimiä toisilleen, mutta hän piti naiselliset mielipiteensä omana tietonaan. Ja kun John lopetti, hän pudisti päätään ja sanoi mielestään diplomaattisen kaksimielisesti:

-- Niin, en tosiaan ymmärrä mihin me päädymme.

John nauroi ja katseli, kuinka hän käänteli käsissään pientä pitsi- ja kukkarakennelmaa. Se kiinnosti selvästi häntä paljon enemmän kuin Johnin puheet.

-- Hän koettaa minun tähteni harrastaa politiikkaa; niinpä minun täytyy yrittää osoittaa kiinnostusta noihin hänen muotinäperryksiinsä, se on reilua peliä, tuumi oikeamielinen John ja lisäsi ääneen:

-- Tuohan on sievä: tuleeko siitä jonkinlainen yömyssy?

-- Voi hyvä mies, tämähän on hattu! Minun hienoin teatteri- ja konserttihattuni.

-- Anteeksi. Se näytti niin pieneltä, että minä luulin sitä sellaiseksi pitsimyssyksi, joita toisinaan aamuisin käytät. Miten se pannaan päähän?

-- Nämä pitsikaitaleet kiinnitetään ruusunnupulla leuan alle, näin. Meg havainnollisti asiaa panemalla hatun päähänsä ja katsoi Johnia vastustamattoman tyytyväisen näköisenä.

-- Sievä hattu, mutta kasvosi ovat vielä sievemmät, sillä ne ovat taas nuoret ja iloiset. John suuteli hymyilevää Megiä ja aiheutti samalla vaurioita leukanauhojen ruusunnupulle.

-- Hauskaa että pidät siitä, sillä haluaisin että menemme jonakin iltana konserttiin. Minä tarvitsen musiikkia, että pääsisin taas vireeseen. Mennäänkö, John?

-- Tietysti, mennään mihin ikinä haluat. Olet niin kauan istunut sisällä, että se tekee sinulle tosiaan hyvää, ja minustakin on hauskaa lähteä. Mistä sinä sen sait päähäsi, pikku äiti?

-- No, minä juttelin pari päivää sitten äidin kanssa ja kerroin hänelle, miten hermostunut, ärtyisä ja pahantuulinen olen nykyisin. Hän sanoi, että tarvitsen vaihtelua ja huojennusta huoliini. Hannan on nyt määrä auttaa minua lastenhoidossa, ja minä aion pitää enemmän huolta kodista. Joskus minun täytyisi vähän huvitella, etten ihan ennen aikojani tulisi kärttyisäksi ja väsyneeksi. Tämä on vain kokeilua, John. Ja teen sen yhtä paljon sinun kuin itseni tähden, sillä olen viime aikoina lyönyt sinua ihan häpeällisesti laimin, ja nyt koetan saada kotimme ennalleen. Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan?

Sillä ei ole väliä mitä John sanoi eikä silläkään, minkä vuoksi hattu oli vähällä ruhjoutua lopullisesti. Tärkeää on vain, että niistä muutoksista päätellen, joita vähitellen tapahtui pienessä kodissa ja sen asukkaissa, Johnilla ei näyttänyt olevan mitään Megin järjestelyä vastaan.

Megin aikoinaan uneksimaa paratiisia kodista ei tietenkään tullut, mutta työnjaon ansiosta kaikilla oli mukavampaa. Demi ja Daisy viihtyivät isän komennossa, sillä täsmällinen ja järkkymätön John piti yllä järjestystä ja kuuliaisuutta lasten valtakunnassa. Meg sai takaisin hyvän tuulensa ja paransi hermonsa tekemällä paljon terveellistä työtä, huvittelemalla jonkin verran ja keskustelemalla usein luottamuksellisesti järkevän miehensä kanssa. Kotona oli taas viihtyisää eikä John tahtonut lähteä ilman Megiä mihinkään. Scottit kävivät nyt Brookella, ja kaikkien mielestä heidän kotinsa oli onnen, tyytyväisyyden ja yhteenkuuluvuuden tyyssija.

16

LAISKA-LASSI

Laurie oli aikonut viipyä Nizzassa viikon, mutta jäikin sinne kuukaudeksi. Hän oli kyllästynyt yksin kiertelemään maita mantereita, ja Amyn seura tuntui kotoisalta. Hän kaipasi jo hemmottelua, johon oli tottunut, ja oli iloinen saadessaan taas hiukan tuntea sitä. Vieraiden imarteleva huomio ei ollut läheskään niin mieluisaa kuin tyttöjen kotona osoittama sisarellinen palvonta.

Amy ei tosin hemmotellut Laurieta niin kuin toiset, mutta oli todella iloinen nähdessään tutun Teddyn ja tarrautui häneen, koska hän tuntui edustavan kotiväkeä, jota Amy jo ikävöi enemmän kuin tahtoi myöntääkään. Kumpikin haki lohdutusta toisen seurasta ja he olivat usein yhdessä, ratsastivat, kävelivät, tanssivat tai laiskottelivat. Nizzassa näet ei voi tehdä työtä huvikauden aikana.

Mutta samalla kun he näyttivät huolettomasti huvittelevan, he tahattomasti tarkkailivat ja muodostivat mielipiteitä toisistaan. Amyn arvo nousi päivä päivältä ystävän silmissä, kun taas Laurien laski, ja molemmat tunsivat sen ennen kuin asiasta oli vaihdettu sanaakaan. Amy koetti olla mieliksi Laurielle ja onnistuikin, sillä hän oli kiitollinen Laurien tarjoamista hauskuuksista ja palkitsi hänet pikku palveluksilla, jotka hän osasi tehdä naisellisen viehättävästi.

Laurie taas ei välittänyt nähdä vaivaa mistään, vaan antoi kaiken mennä omaa latuaan ja piti luonnollisena, että toiset naiset olivat hänelle ystävällisiä, koska yksi oli ollut kylmä. Hänelle ei tuottanut vähintäkään vaivaa olla avokätinen, ja hän olisi lahjoittanut Amylle kaikki Nizzan kalleudet, jos tämä vain olisi ottanut vastaan. Mutta samalla Laurie tunsi, ettei voinut muuttaa käsitystä, jonka Amy hänestä oli muodostanut, ja hän melkein pelkäsi ankaria sinisilmiä, jotka tuntuivat tarkastelevan häntä puolittain surullisen, puolittain ivallisen hämmästyneinä.

-- Toiset menivät täksi päiväksi Monacoon, mutta minä jäin mieluummin kirjoittamaan kirjeitä. Nyt ne on kirjoitettu ja minä aion lähteä Valrosaan piirtämään. Tuletko mukaan? kysyi Amy kerran, kun Laurie tapansa mukaan puolenpäivän maissa tuli käymään.

-- Hm, miksikäs en! Mutta eikö nyt ole vähän liian kuuma kävelyilma? Laurie vastasi verkkaisesti, sillä viileä salonki näytti houkuttelevalta auringonpaahteen jälkeen.

-- Otan pienet vaunut ja Baptiste voi ajaa, niin että sinulla ei ole muuta tehtävää kuin pitää päivänvarjoa ja suojella hansikkaitasi, sanoi Amy vilkaisten merkitsevästi tahrattomiin nahkakäsineisiin, jotka olivat Laurien heikko kohta.

-- Siinä tapauksessa tulen mielelläni. Laurie ojensi kätensä ottaakseen Amyn luonnoslehtiön. Mutta tyttö työnsi sen omaan kainaloonsa ja tokaisi:

-- Älä vaivaudu. Se ei häiritse minua, mutta sinua se rasittaisi.

Laurie kohautti kulmakarvojaan ja seurasi hätäilemättä Amya, joka juoksi alakertaan. Mutta vaunuihin istuuduttuaan Laurie tarttui omin käsin ohjaksiin ja jätti Baptisten ristissä käsin torkkumaan pukille.

He eivät sentään riidelleet -- Amy oli liian hyvätapainen, Laurie taas liian laiska. Niinpä Laurie hetken kuluttua vilkaisi kysyvästi sivulleen, tyttö vastasi hymyllä ja matka jatkui sovinnollisen mielialan vallitessa.

Oli hauskaa ajella, kiemurtelevan tien varrella oli maalauksellisia näkymiä: vanha luostari, josta kuului munkkien juhlallinen veisuu; paljassäärinen, puukenkäinen paimen kivellä soittelemassa huiluaan karkea viitta toisella olkapäällä ja päässä suippolakki, vuohet hyppelemässä kallioilla tai makaamassa hänen jalkojensa juuressa. Sävyisät harmaat aasit kulkivat kantaen kahta puolen koreja, joiden vastaniitetyn heinän keskellä istui sievä tyttö, tai tiellä asteli värttinällä kehräävä mummo. Kivihökkeleistä juoksi ulos ruskeita, suurisilmäisiä lapsia kauppaamaan kukkakimppuja tai appelsiineja, jotka vielä olivat oksassa kiinni. Kukkuloita peitti ryhmyisten öljypuiden tiheä lehvistö, puutarhoissa riippui kullanvärisiä hedelmiä ja suuret, tulipunaiset vuokot reunustivat tietä. Vihreiden rinteiden ja kallionhuippujen takana kohosivat Merialpit terävinä ja valkoisina taivasta vasten.

Valrosa ansaitsi hyvin nimensä, sillä siellä ikuisessa kesässä ruusut kukkivat kaikkialla. Ne kurottuivat holvikäytävän ylle, työntyivät suuren portin pienojen välistä ja toivottivat iloisesti tervetuloa ohikulkijoille, reunustivat puistokatua ja kiertelivät pitkin sitruunapuita ja viuhkapalmuja aina kukkulalla sijaitsevalle huvilalle asti. Jokainen varjoisa nurkkaus, jossa kulkija saattoi levähtää oli suurena kukkakimppuna. Jokaisessa vilpoisessa luolassa oli marmorinymfi hymyilemässä kukkaharson takaa, ja jokaiseen suihkulähteeseen kuvastui punaisia, valkeita tai vaaleanpunaisia ruusuja, jotka kurottautuivat ihailemaan omaa kauneuttaan. Ruusut peittivät talojen seiniä, ne verhosivat reunuslistat, kiipesivät ylös pylväitä ja rönsyilivät pitkin kaiteita laajalla pengermällä, mistä näki aurinkoiselle Välimerelle ja valkomuuriseen kaupunkiin.

-- Tämä on oikea paratiisi kuherruskuukautta viettäville, vai mitä? Oletko ikinä nähnyt tuollaisia ruusuja? kysyi Amy pysähtyen pengermälle ihailemaan näköalaa ja vastaan tulvahtavaa ylellistä tuoksua.

-- En, enkä tällaisia piikkejä, vastasi Laurie peukalo suussa koetettuaan turhaan tavoittaa tulipunaista ruusua, joka kasvoi muita korkeammalla.

-- Yritä alempaa ja poimi noita, joissa ei ole piikkejä, neuvoi Amy ja taittoi kolme hentoa, kellertävää kukkasta, jotka riippuivat muurilta. Hän kiinnitti ne Laurien napinläpeen rauhan merkiksi, ja Laurie jäi hetkeksi katsomaan niitä omituinen ilme kasvoillaan. Hänen luonteessaan oli häivähdys taikauskoa, ja nyt hän oli sellaisen raskasmielisyyden vallassa, joka saa nuoret keksimään pikkuasioista salaisia viittauksia ja kaikkialta romanssinaiheita.