Part 15

-- Kautta sen suuren Voiman, joka sinut lähetti ja johon sielusi palaa!

-- La-Li, minä lupaan.

Hänen kätensä luisti polveltani. Kaamea kirahdus leikkasi jälleen kaivoksen pimeyttä.

Minä värisin lupaustani. --

* * * * *

Laskupasuunalla vaikeni kolmattakymmentä ääntä. Ja kuinka paljon oli niitä, joiden nimiä pasuuna ei huutanut? Ja viimein laskeutui polttotanko Shi-Kain nimen toistuessa hoputtavana törinänä.

-- Shi-Kai, vastasi ääni, jossa soinnahti sille tavaton väsymys.

-- Montako ruumista, Shi-Kai?

-- Vaikea laskea, oi suuri Tai-Lane.

-- Käänne havaittavissa?

-- Jo sivuutettu, oi suuri Tai-Lane.

-- Pilleri.

Näin selvästi, että Shi-Kain koura täyttyi putken sisällöstä. Ja silloin tunsin jotakin olevan tulossa.

-- Suuri Tai-Lane, sanoi Shi-Kain muuttunut ääni.

-- Orja Shi-Kai, tärähti vastaus, -- puhu!

-- Minä tahdon puhua jalkaisi juuressa ja hartiat suuruutesi painosta luhistuen, oi suuri Tai-Lane.

-- Sinä tiedät, mitä seuraa, ellei asiasi vastaa pyyntösi julkeutta, orja.

-- Poltettakoon saastainen aineeni kolmen kohtisuoran paisteen helteessä, oi suuri Tai-Lane.

-- Odota, orja Shi-Kai. --

Kuulin korkeudesta tutun äänen. Shi-Kain kasvoilla liikehti ilme, jonka ilonsekainen julmuus pani käteni puristumaan nyrkkiin. Minut valtasi silmitön katumus siitä, etten noita kasvoja ollut valmistanut polttotangon kipinälle silloin, kun ne odottaen makasivat nyrkkini alla. Enkä ole ihan varma siitä, etten nyt laiminlyöntiäni olisi korvannut, ellei Kara-Hun samassa olisi koskettanut käsivarttani.

Tunsin Kara-Hunin levottoman kysymyksen ja Kara-Hun ymmärsi äänettömän vastaukseni. Siinä se oli: varjona valahti ylhäältä tumma kapine, rysähtäen piirsi sen ovi valokehän reunaa, ja kun uudelleen rysähti, oli Shi-Kain ilkkuva naama nieltynyt kapineen mustaan kitaan.

-- Kara-Hun! sanoin, kun ilmiö katosi korkeuteen. -- Joudu!

Yksi ainoa ajatus oli ottanut vallan tajunnassani, ja minä tunsin sen pohjalla järkeni vilkkaan juoksun. Vasta louhoksen pimeimmässä sopessa pysähdyin.

-- Kara-Hun! virkahdin. -- Sinä ymmärrät. Jos vaara uhkaa, niin pudistat ruumiini hereille. Minä makaan. --

Se oli Tai-Lanen ääni. Naisekkaana se leperteli, mutta pohjalla kumisi järkähtämätön raakuus.

-- Orja Shi-Kai, sinä puhut! sanoi se.

Shi-Kain katse vilahti Tai-Tan-Liin ja takaisin Tai-Laneen.

-- Oi suuri Tai-Lane, sanoi hän, -- orja Shi-Kai on pitänyt velvollisuutenaan ylläpitää järjestystä kaivoksessa. Sitten Lao-Koon tulon se ei enää ole onnistunut. Hänessä astui kaivokseen kapinan henki. Ensin hän villitsi Feo-Fanin ja sitten kauniin La-Lin. Edellisen tapoin, jälkimäistä olen pitänyt silmällä. Lao-Koon olisin tappanut; mutta hän merkitsi sinulle kaksikymmentä tonnia.

-- Asiaan, orja! keskeytti Tai-Lane. -- Mitä olet huomannut?

-- Oi suuri Tai-Jeo, hän lyöttäytyi yhteen vanhan Ka-Haran kanssa. Jo aikoja ennen oli Ka-Haralla ollut epäiltävää asiaa läntisiin pohjukkoihin, ja Lao-Koon tultua tämä epäiltävyys kasvoi. Minä koetin ottaa siitä selkoa, mutta he olivat ovelia eivätkä paljastaneet toimiaan. Nyt, Kara-Hunin tultua, heidät yllätin.

-- No? innostui Tai-Lane ja Tai-Tan-Li astui askeleen lähemmä.

-- Oi suuri Tai-Lane, jatkoi Shi-Kai, -- he tappoivat kaksi apuriani, Seo-Manin ja Ira-Hain, ja minä pääsin vaivoin hengissä paikalta. Mutta minä näin, mitä he tekivät; he kantoivat raskaita mittoja --

-- Metallia! kivahti Tai-Lane, ja hänen silmissään leimahti.

-- Metallia, kertoi Shi-Kai tärkeänä.

Tai-Lane katsahti Tai-Tan-Liin.

-- Mutta mitä he sillä? sanoi hän nähtävästi järkeään pinnistäen.

-- Kenties vain tarpeen varalta, sanoi apulainen kuin muuta ajatellen.

Silloin Shi-Kai nousi.

-- Oi suuri Tai-Lane, sanoi hän, -- he kantoivat kolmin miehin ja ainakin yhden lepokauden. Ja Kara-Hunilla oli toistakymmentä miestä, jotka joka nousussa liikkuivat leposijoiltaan. Eiliseen mennessä olin tappanut heistä seitsemän, ja tänään kuulin jäljellä olevien puhuvan louhoksen jättämisestä. Tai-Lane nousi.

-- Oletko puhunut, orja Shi-Kai? sanoi hän.

-- Olen, suuri Tai-Lane. Mutta yhtä kunniaa anon sinulta, oi kaivosten viisas valvoja: jos tahtosi on, että tämä petollinen Lao-Koo kuolee polttotangon kipinästä, niin salli, oi suuri Tai-Lane, minun viheliäisen käteni ohjata liekkiä.

-- Minä sallin sen, orja Shi-Kai. Sinä jäät valopatsaalle ja odotat siinä.

Shi-Kai poistui kolmen polttajan saattamana, ja Tai-Lane lausui apulaiseensa katsoen:

-- Mitä arvelet, Tai-Tan-Li?

-- Että on viisainta laskea alas parisataa polttajaa ja eristää itäinen pääty.

-- Ja sitten?

-- Shi-Kain opastamana tutkia jokainen soppi ja pidättää Lao-Koo, Kara-Hun ja Ka-Hara.

-- Vain Kara-Hun ja Ka-Hara. Entä sitten? Mitä luulet itse asiasta? Onko se kapinan luontoista?

-- Ka-Hara on Tai-Millin väkeä, Kara-Hun tämän uuden villityksen ja Lao-Koo --

-- Tai-Tan-Li, keskeytti Tai-Lane jälleen haukotellen, -- Lao-Koota ei enää ole.

-- Ei ole? sammalsi Tai-Tan-Li.

Ja myönnänpä, että hänen hämmästyksensä ei ollut suurempi kuin minun.

-- Tyhmyri! Suuren Tai-Simonin tahdosta häntä ei enää ole, kertasi Tai-Lane kärsimättömästi. -- Mutta asia on vakava. Se sietänee hetken levon. Mieti suunnitelma valmiiksi; nousussa laskemme polttajat alas. Ja jos Lao-Koon _tulee_ kuolla, niin sen tulee tapahtua rekisteröimättä.

He vaihtoivat omituisen silmäyksen, ja minä ymmärsin, että jotakin sanottavaa jäi sanomatta. Tai-Tan-Lin silmiin oli kohonnut saamaton ilme, ja hänen olkapäänsä alkoivat kuin väkipakolla luhistua.

Silmänräpäyksessä minulle selvisi tilanteen vakavuus. Lähteä nyt tunneliin oli samaa kuin antautua polttajille ja nähdä Shi-Kain osoittavan todeksi väitteensä metallista.

Kuolema ja kirous! Se, mikä minua oli arveluttanut tiedonantovälineenä Tai-Masonille, oli nyt ainoa mahdollinen tehtävä. Tai-Tan-Li näytti selvästi tuntevan vieraan hengen läsnäolon; minä jätin hänet ja seurasin Tai-Lanea.

Nähdessäni hänet naisensa sylissä ymmärsin, että minulla oli ainakin puoli hetkeä aikaa. Kiiruhdin Kara-Hunin luo kaivokseen.

-- Kara-Hun! sanoin ainettani ravistaen, -- Shi-Kai on paljastanut salaisuutemme. Huomenna kenties ei ole olemassa meitä eikä meidän metalliamme. Kuuntele tarkoin: Jos Tai-Lanen polttajat ajavat tähän louhokseen La-Lin, Ka-Haran ja sinut miehinesi eivätkä itse astu louhoksen sisäpuolelle, niin ole varuillasi. Eläkä ole huomaavinasi heidän puuhiaan, vaikka joku polttajista hiipien tulisikin louhoksen puolelle.

-- Minä en ymmärrä, Lao-Koo, sanoi hän.

-- Sinun ei tarvitsekaan ymmärtää _nyt_, kunhan tottelet sokeasti. Totteletko, Kara-Hun?

-- Kautta suuren Tai-Masonin. Mutta sitten?

-- Sitten, jos suuri Kaikkeus sen suo, minä herään.

Jätin ruumiini ja sen ällistyneen vartijan. Louhoksen etualalla katselin La-Lia: hän oli jo aloittanut työnsä.

_Minun_ työni oli myöskin aloitettava. --

* * * * *

Minusta se kesti iankaikkisuuden. Viimein kuitenkin Tai-Lanen ruumis osoitti väsymisen merkkejä, ja hänen kätensä herposi liikkumattomaksi. Kelmeytynyt silmä sammui, jäsenet venähtivät lepoverkon tuudintaan, ja naisen käsi silitteli uupuneen miehen veretöntä otsaa.

Nyt, Lao-Koo! sanoin itsekseni.

Mutta epäilys valtasi henkeni. Tai-Joon oli sitä aina väittänyt, itse olin sitä luulotellut ja suuren Tai-Jeon palatsissa olin sille luulolleni saanut vahvistusta. Mutta miten kävisi nyt, kun oli kysymyksessä elämä ja kuolema, kun puolustuksen sijasta piti hyökätä!

Katselin Tai-Lanen ruumista; se inhotti minua. Ja kuitenkin --

Nyt! sanoin itselleni. --

Minä tahdoin ajatella tuon otsaluun alla, tuntea kyllästystä noissa laihoissa nivusissa ja oikoa laiskalla nautinnolla noita vähän vaivautuneita raajoja. Ja minä tahdoin käännähtää, ojentaa torjuvan käteni tuon tympäisevän naisen puoleen ja sanoa: mene, nainen!

Suuri armias Kaikkeus! -- Eikö tuo itsepäinen velttous ottanut karkotakseen?

Ah! Käsihän nousi, taipui -- torjui.

-- Mene, nainen! sanoi uninen ääni. -- Minä tahdon nukkua.

Ja ikäänkuin hengenpidätyksellä estellen toista veltosti vastustavaa voimaa, työnsin Tai-Lanen kädellä pehmeän lonkan yli lepoverkon laidan. Ja naisen ruumiin notkuttua punakeltaisesta kajasteesta seinän suojaan, mutisin huulien sisäpuolella voiton varman huudahduksen:

-- Minä olen Tai-Lane, kaivoksen suuri valvoja! Samassa tuokiossa seisoin lattialla. Tuntui siltä kuin olisi tonnin riippa olkapäitäni painanut, ja jaloissa vapisi outo voimattomuus.

-- Tai-Tan-Li! huusin äänellä, jota olin kuullut Tai-Lanen käyttävän.

Silmänräpäyksessä Tai-Tan-Li ilmestyi eteeni, ja seinän takaa näin vilahduksen polttajain ketjusta.

-- Mitä käsket, suuri Tai-Lane? sanoi hän.

-- Onko suunnitelmasi valmis, Tai-Tan-Li? kysyin lievän pyörrytyksen vallassa. -- Anna kuulua!

-- Polttajat seisovat jo rivissä. Puolen hetken kuluttua he ovat alhaalla, ja Shi-Kai osoittaa heille epäiltävät paikat.

-- Lähteekö henkesi heidän avukseen?

-- Jolleivät Shi-Kain neuvot auta, Tai-Lane. Soraseinän tutkiminen käy raskaaksi irtauneimmallekin hengelle.

-- Olet oikeassa, Tai-Tan-Li. Mutta siitä huolimatta kuule neuvoni: me annamme heidän itsensä ilmaista kätkönsä.

-- Miten, oi suuri Tai-Lane?

Silloin pälkähti mieleeni suunnitelma selkiselvänä. Tunsin Tai-Lanen ruumiin vapisevan henkeni puistatuksessa.

-- Minä näytän, Tai-Tan-Li, sanoin astuen aukkoa kohti, -- Nämä kaksisataa miestä -- Masonia muistellen masensin säälin tunteen sisimmässäni -- saartavat Lao-Koon louhokseen La-Lin, Ka-Haran, Kara-Hunin ja tämän apurit.

-- Ja Lao-Koon --

-- Minä olen määrännyt, Tai-Tan-Li, kivahdin Tai-Lanen kiivaalla äänellä. -- Siis La-Lin, Ka-Haran, Kara-Hunin ja hänen apurinsa. Pimeikön turvissa, mutta kuitenkin niin, että joku vangeista sen näkee, sijoittaa joku polttajista kolmen sadanneksen räjähdyskoneen louhoksen sisäpuolelle, ja muut pysyvät visusti aukon ulkopuolella, kunnes uusi määräys annetaan.

Tai-Tan-Lin kasvoilla välähti tyytymättömyys.

-- Luuletko, Suuri Tai-Lane, että he pelosta kaivavat esiin aarteensa? sanoi hän.

-- Luulenko! -- Sisässäni leimahti kärsimättömyys, joka oli liiaksi omaa itseäni. -- Tai-Tan-Li, tämä on Tai-Lanen määräys, ja sinä, turvallisuuden vaalijana, pidät polttajain etunenässä sen tarkoin noudattamisesta huolen.

-- Tai-Tan-Li! kuulin pyörrytyskohtauksessa oudon äänen, -- Kaivosalueelle on tunkenut vieras henki!

Salamana se iski tajuntaani ja pani Tai-Lanen olemuksen otteessani värisemään. Polttajain rivit alkoivat liikehtiä ja Tai-Tan-Li tuijotti avuttomana eteensä.

Oli minun pelastukseni, että otteeni tuokioksi herpaantui. Samassa tuokiossa tunsin toisen voiman yrittävän huuliani liikuttaa. Ja silloin muistin Tai-Joonin varoituksen: on pidettävä jännitys mahdollisimman lähellä tasapainoa; muuten saattaa tapahtua, että häädetty henki oman ruumiinsa ulkopuolella kykenee toimimaan riippumattomasti.

Väkipakolla itseäni tyynnytellen virkoin veltosti:

-- Se oli jo kolmas kerta. Meidän toimintaamme seuraa korkeampi henki, Tai-Tan-Li. Mene!

Hänen viittauksestaan polttajain lauma suoltui pimeään käytävään. Kun rivin viimeinen oli kadonnut, palasi Tai-Tan-Li luokseni. Hänen kasvoillaan kuvastui tekopyhä katumus.

-- Tahdoin salata polttajilta Lao-Koon jutun, sanoi hän hiljaa. -- Suuri Tai-Simon ilmoitti puoli hetkeä sitten, että hän Tai-Maran vuoksi oli pakotettu peruuttamaan Lao-Koon kuoleman.

-- Ja mitä -- se merkitsee? epäröin hämmentyneenä.

-- Suuri Tai-Lane, Tai-Simon sen itse minulle ilmaisi, niinkuin olisin asiasta ollut perillä, änkkäsi hän nähtävästi väärinkäsittäen hämminkini. -- Ja sehän merkitsee siis, että on tilitettävä takaisin kuusikymmentä sadannesta ja lähetettävä ne jollakin tekosyyllä Tshung-Kingiin.

Aloin ymmärtää.

-- Eikö suuri Tai-Simon ole erehtynyt ajassa? Niin kauan ei Lao-Koo ole ollut kuolleena, sanoin epävarmasti.

-- Kaksikymmentä nousua on siitä, kun suuri Tai-Simon sai poltto-ilmoituksen. Täytyy keksiä veruke, tehdä henkilövaihdos. Olen jo lähettänyt Kian-Tsaon metallia noutamaan.

-- No hyvä, sanoin uskaltamatta enempää haparoida, -- puhun asiasta Tai-Simonin kanssa. Mene, Tai-Tan-Li!

Yksin jäätyäni minut valtasi tilanteen koko outous. Tunsin olevani puutannaisena aavan ulapan yllä vaappuvalla yhden miehen siivellä. Kummanko meistä tämä ahdas aine ulapan poikki kantaisi?

Silmäni osui kontakti koneeseen. Sen neula seisoi Tshung-Kingin kohdalla. Mieleeni juolahti Tai-Simon, ja sormeni tavoittivat virranpäästäjää.

Silloin näin käytävän pimeiköstä valoon suoltuvan kantajain jonon. Ne pyrkivät taakkoineen lentokuormaston raitille.

-- Kian-Tsao! sanoin umpimähkään.

-- Suuri Tai-Lane, kuulin vastauksen, -- me tuomme kuusikymmentä sadannesta Tai-Tan-Lin käskystä. Kolmekymmentä on tässä.

Katselin heidän työtään. Aivoissa tunsin kovan pinnistyksen; hiki kihosi ruumiille.

-- Joutukaa! sanoin äkkiä.

Ja tuskin olivat miehet kadonneet käytävään, kun sormeni sysäsi virranpäästäjää. Tarkistusneula tärisi Tai-Simonin palatsin kohdalla.

-- Pasuuna! huusin taakseni Tai-Lanen sanontatapaa matkien, -- Tai-Tan-Li ylös!

Tiesin tulleeni kuulluksi ja pistin pääni koneen hattuun.

Siinä jo vilahti Tai-Simonin tuttu naama.

-- Sinäkö, Tai-Lane! sanoi hän kerkeästi.

-- Minä, sanoin hätäisesti ja uskaltaen kaikki yhteen iskuun. -- Aarteemme on hukassa!

-- Tai-Lane, sinä suuri, keskeytti hän, -- se koskee vain kuuttakymmentä sadannesta. Se on harmillista, mutta saanemme sen korkoineen takaisin. Tai-Maralle merkitsee Lao-Koo niin paljon, että hän kerta kaikkiaan ei _saa_ kuolla. Hänet on herätettävä henkiin. Sinun tulee se selittää jollakin --

-- Kirous ja kuolema, Tai-Simon! tiuskasin. -- Kysymyksessä on kaikki. Alueella liikkuu vieras, suuri henki. Jos paljastus tulee, ei metallia saa löytyä. Meidän pitäisi se siirtää, hävittää --

Näin hänen kasvojensa vääntyvän. Syrjästä äkkäsin vilahdukselta Tai-Tan-Lin naaman.

-- Armias Kaikkeus! huohotti Tai-Simon, -- sanot, että paikka oli varma. Se merkitsisi -- ah! -- se voisi merkitä --

-- Asemasi, suuri Tai-Simon, puhumattakaan kunniastasi. Ja henkesi se nuolaisee armotta.

-- Minun? Ah, suuri Tai-Lane, myöskin sinun ja Tai-Tan-Lin. Hävitä se, räjähytä -- ei, ei, siirrä, kätke! Sinunhan on kolmannes --

-- Se on vähän, Tai-Simon. Puolet! tiuskasin, ja samassa säikähdin kiihtymystäni. -- Mutta minä siirrän, minä yritän --

Sanani kuolivat Tai-Lanen hengen epätoivoiseen rynnistykseen. Hellitin virran ja lepuutin tahtoani.

Katseeni kohtasi Tai-Tan-Lin kauhistuneen naaman.

-- Hukassa! sanoin. -- Pian! Metalli alas kaivokseen!

-- Kaivokseen?

-- Suuri armias Kaikkeus! -- Kaivokseen, kaivokseen! Joudu!

-- Lunarian sokeus! Neljäkymmentä tonnia tuossa paikassa kaivokseen! Se veisi sadalta mieheltä kolme neljä hetkeä.

Tunsin vapisevani ilosta.

Ja samalla tunsin, etten hänen verukkeitaan pitemmältä kestäisi.

-- Kuolema ja kirous! Sen täytyy tapahtua! kivahdin. -- Kautta kaiken hyvän, se on ainoa pelastus! Ajamme metallin läntiseen louhokseen. Räjähdyskone on siellä. Telkeämme aukon. Vangit ja metalli samassa sopessa! -- Mikä keksintö! Näetkö, Tai-Tan-Li, me odotamme, toivomme viimeiseen hetkeen, ja jos tarkastuslentue saapuu, annamme koneen räjähtää --

-- Metalliin?!

-- Se vie metallin ja vangit, möyrii umpeen koko läntisen louhoksen. Ja jos sorassa pengotaan, Tai-Tan-Li, niin levitämme kätemme ja sanomme levollisesti: se oli heidän työtään, kapinallisten kätköä. Joudu, Tai-Tan-Li!

Hän ei enää siekaillut. Äkillinen kirkastus oli valahtanut hänen hämmästyneille kasvoilleen.

-- Oi suuri Tai-Lane, sanoi hän, -- sinä olet nero!

Ja hänen äänensä kuului kohta käytävän pimeikössä.

Kolme, neljä hetkeä! kertasi tajuntani kärsimättömästi. Ja Tai-Lanen ruumista alkoi vaivata kiusallinen näläntuntu. Käännähdin vasemman seinän puoleen ja astuin askeleen. Se avautui, ja katseeni hipoi haalakassa keltahohteessa kimaltelevia maljakkoja, joiden sisällystä viehkeä kaunotar varovasti sormieli.

-- Oi suuri Tai-Lane, helähti ääni, -- hyytelö on sinua odottanut. Olen sivellyt huuleni sen makealla hetteellä.

Kuin pakosta lähenin lepoverkon viekoittelevaa keinua. Mielihyvällä lysähdin siihen ja annoin kauniiden hymyhuulien syöttää Tai-Lanen suuta herkulla. Naisen käsi siveli ruumistani.

-- Olen väsynyt, sanoin nautittuani ravinnon. -- En, en halua mitään. Tanssi minulle.

Tuo viimeinen tuli kuin vasten tahtoani. Naisen suloinen notkeus ihastutti minua, ja toisinaan sain vastustamattoman halun koskea hänen hipiäänsä.

Minun se ei ollut, tuo halu; se oli Tai-Lanen ruumiin. Ja välimmiten olin antamaisillani sen voittaa. Mutta sitten häpesin. Enkö minä, Lao-Koo, ollut nyt tuon pyyteissä mässänneen Tai-ruumiin herra?

Minä hymyilin keskellä kiusallista jännitystä.

Naisen tultua lähelleni katselin hänen kauniita jäseniään. Minua huvitti päästää tajunjännityksen avulla Tai-Lanen henki kokonaan ruumiinsa ulkopuolelle, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hellitin jännitystä, kunnes tunsin hänen tahtonsa taistelevan kielenkannasta. Mitähän, jos hänen henkensä liikapinnistyksen painosta tyyten vapautuneena olisi hälyttänyt apua Tshung-Kingistä!

Se oli ajankulua, mutta se oli kiusallisessa yksitoikkoisuudessaan hirvittävää. Minä aloin kauhistua omaa jännitystäni.

* * * * *

Aurinkokellon osoittaessa toista hetkeä työnsin naisen luotani. Melkein pakahtuneena horjuin etuhuonetta kohti.

-- Tai-Tan-Li! huusin huoneen kolkossa yksinäisyydessä.

Joku tuli vastaani.

Se oli Kian-Tsao.

-- Herra, sanoi hän, -- suuri Tai-Tan-Li on kaivoksessa.

-- Oletteko lopettaneet työnne?

-- Viisitoista tonnia on vielä jäljellä, oi suuri Tai-Lane.

Enhän _voinut_ enää odottaa.

-- Silloin lopetamme, tiuskasin. -- Laittakaa viiden sadanneksen räjähdyskone jäljellä olevan luo. Vie sana Tai-Tan-Lille: louhos suljetaan.

Hän kiiruhti tiehensä.

Kuin kuumeessa mittelin huoneen siloista lattiaa. Tämä käsky kaipasi kenties selitystä, mutta siihen ei minulla ollut voimaa. Minua vaivasi kova kaipuu oman aineeni kahleisiin. --

-- Suuri Tai-Lane! kuului Tai-Tan-Lin hätäinen ääni. -- Louhos on suljettu, kone on paikallaan. Mutta miten käy --?

-- Hyvin, Tai-Tan-Li, katkaisin utelun. - Kian-Tsao saa valvoa jäljellä olevaa aarretta. Sinun paikkasi on nyt polttajain luona. Meillä on kuusi hetkeä laskuun, siitä kolme lentueen tuloon. Jollen sitä ennen anna määräystä, palaat tänne.

-- Yhdeksän hetkeä! virkahti hän. -- Purtujen mylvinä on helvetillinen. Kaksi polttajaa jo olen menettänyt. He eivät pelkää tankoa.

-- Teitä on monta, Tai-Tan-Li. Mene! Sinun tottelemisestasi riippuu pelastuksemme.

Kiivas viittaukseni kuoletti vastauksen hänen huulilleen. Hän totteli.

-- Ja nyt, Tai-Lane, kuiskasin hänen kadottuaan käytävään, -- nyt on vaikein jäljellä.

Vapisten astuin kontaktikoneen ääreen. Vielä kerran viipyi katseeni sen virranpäästäjällä.

-- Suuri Kaikkeus, enkö tällä säästä Tai-Lanen hengeltä tarpeetonta riutumista viheliäisessä kuoressaan! höpisin itsekseni.

Kontakti irtosi. Kipinä sen nenässä hyppelehti kuin saalista vaanien. Tai-Lanen ruumis, hiestä märkänä, kuroittui sen yli kyynärpäihin nojaten.

Kuolema ja kirous! -- Ehtisinkö irtautua ennenkuin lihasjännitys höltyisi? --

-- Mene, Tai-Lane! sihahti sisimmästäni. Ruumis vavahti, kyynärvarret nytkähtivät.

-- Kirous! kahahti sen huulien väänteestä.

Suuri Tai-Lane oli suhahtanut höyryksi kipinöivän puikon ympärille. --

Kara-Hun päästi ihastuksen äännähdyksen. Ympärilläni liikehti säikähtyneitä kasvoja. Hohteista taustaa vasten erotin La-Lin rakkaat piirteet.

-- Hetki on tullut, kuiskasin jäseniäni verrytellen. -- Tunneli odottaa. Meillä on metallia lähes kolmekymmentä tonnia. Järjestä miehesi. On tehtävä sadan miehen työ.

-- Tuoko? sanoi hän hohtaviin harkkoihin viitaten.

-- Kaikki, vastasin ponnahtaen jaloilleni.

Neljänneshetken kuluttua oli hiljainen työ täydessä käynnissä. Kara-Hunin kanssa sukelsin kaivantooni.

Ensimmäisen kannoksen siroitimme tunnelin pohjalle.

-- Vaunu! huudahti Kara-Hun tuijottaen hohteessa eteensä. -- Mutta siinä ei voi olla virtaa.

-- Me työnnämme sitä. Olen yksin koetellut sitä tyhjänä; täytenä se liikkuu kymmenen miehen voimalla.

Se antoi uutta intoa. Kara-Hun kapaisi aukolle, taakka toisensa perään vierähti sen mustasta suusta tunnelin pohjalle, ja kierrossatoja hievahtamatta seisonut vaunu nytkähteli hohtavien harkkojen painosta.

Vajaaseen kahteen hetkeen laskin päässeemme puoleen määrään. Orjan työnä se olisi vienyt yhtä monta päivää. Kuumeisella kiireellä aloin hyppelehtiä edestakaisin louhoksen ja tunnelin välillä, täällä innostaen, siellä kuiskaten kannustaen.

Räjähdyskonetta hakiessani osuin La-Lin lähettyville. Hänen työskentelynsä näytti minusta ilottomalta. Olin sanomaisillani hänelle sanan, mutta samassa äkkäsin sen, mitä hain, ja syvennyin seuraamaan sen johtolankaa.

Aukon lähellä pysähdyin kuuntelemaan. Helvetillisen mylvinän ohella olin kuulevinani hillittyä puheen sorinaa. Terävällä metallisirulla taitoin langan ja panin painavan lohkareen jäännöksen pitimeksi.

Metallitaakat kulkivat kuin aaveet ja niiden hohteessa vilahtelivat kaivannosta palaavien työteliäät kädet.

Lankaa oli kymmenkunta miehenmittaa. Voidakseni saada sen pään tunnelin puolelle täytyi minun siirtää räjähdyskone peremmäksi. Asetin sen kahden kannatinkaaren väliin ja odotin, kunnes viimeinen mies oli hävinnyt kaivantoon.

-- Lao-Koo, kuulin äänen, kun kiiruhdin lanka kädessä aukolle, -- mihin he menevät?

-- Tunneliin, sanoin lyhyesti.

-- Olen sen kuullut, intti hän hiljaa, -- mutta miksi he sinne menevät? Ja miksi sinne menee tuo metalli?

-- La-Li! sanoin tarttuen häneen kiihkeästi. -- Silmänräpäyskin on kallis. Elä kysy enempää, ennenkuin olemme seinän tuolla puolen. Kautta veljesi hengen, joka sinulle ennusti minun tuloni, tottele minua, La-Li.

Kenties ääneni epätoivoinen sävy sen vaikutti; hän kiipesi vastustelematta aukkoon ja ryömi edelläni eteenpäin.

-- Kara-Hun! huusin hänen ohitseen. -- Ojenna kätesi La-Lille!

-- Miten _hän_ on sinne päässyt? helähti La-Lilta.

-- Hyppäämällä, La-Li.

-- Jos siinä pohja on, voin minäkin hypätä, tuli uhmaavasti, ja La-Li katosi tunneliin.

Mutta hän viipyi yhä aukon suulla. Alas tullessani näin hänen silmäilevän näkyä. Se olikin jylhän suurenmoinen. Tomuna tunnelin pohjalla hohteleva metalli valaisi palan tuota pitkulaista suojaa, ja sen keskellä seisoi vaunun haamu liekehtivine suineen kuin satumainen jättiläishirviö puikkelehtivien ihmis-syöpäläisten kynsissä.

-- Kaikki mukana, Kara-Hun? huusin innostuneena.

-- Kaikki, oi suuri Tai-Kee, tuli Kara-Hunin julkea vastaus.

-- Ja vaunu liikkuu? jatkoin kaihtaen La-Lin katsetta.

-- Helposti.

-- Siispä matkaan, Kara-Hun!

Sitten hänen käskystään kajahti vaunun lähtiessä liikkeelle sen ympäriltä valtava huuto:

-- Suuri Kaikkeus auttakoon Tai-Masonia! -- Suuri Kaikkeus suojelkoon Tai-Keeta!

Sen haamu hohti jo etäisessä pimeydessä, kun hellitin La-Lin käden. Sorakimpale kipenöi metallisirulla ja sähähdys ilmaisi sen sytyttäneen johtolangan.

-- Lao-Koo! helähti terävästi La-Lin ääni. -- Mitä olet tehnyt? Kaivoksessa on _minun_ veljiäni!

-- Ja _minun_, vastasin painokkaasti. -- Mutta louhoksen suulla on vain Tai-Lanen apuri ja kaksisataa polttajaa. Tule!

Hän kiskoutui otteestani ja ryntäsi takaisin aukolle. Onneksi hänen kätensä eivät ylettyneet sen suulle. Sanaakaan hukkaamatta sieppasin tuon rimpuilevan pikku olennon syliini ja kiiruhdin kauhistuneena pois, eteeni katsomatta, taakseni pälyämättä. -- --

Suuri armias Kaikkeus! Se vyöryi kuin miljoonan kaivospanoksen voima miljoonien tonnien sortuessa. Yltympäri sen kaiku jyrisi lukemattomain pasuunain törinänä, ja ilmanpaine rutisti minut taakkoineni hirvittävään puristukseen, joka ajoi ilman keuhkoistani ja pusersi pääni viepoittavaksi massaksi.

Suuri Kaikkeus! Tunneli oli luhistunut kokoon ja minä taakkoineni olin saanut ikuisen haudan sen armottomassa sorassa.

-- Oi La-Li! -- La-Li! -- --

KOLMASKOLMATTA LUKU

Yksiraiteinen ja kaksiraiteinen tunneli