Part 2

Ujo naisraukka, harvoinpa hän saattoi sanoa kenenkään olleen samaa mieltä kanssaan! Hänen oli niin vaikeaa paljastaa ajatuksiaan kenellekään muulle kuin lähimmille ystävilleen, joita hänellä oli vähän. Hän luotti siihen, että hänen puolisonsa suojelisi häntä pahalta maailmalta. Nikolai oli hänen harhaileva ritarinsa. Kun hän oli poissa, tunsi Aleksandra olevansa hylätty, tajusi sen kylmän vihan ja tuomitsevaisuuden, jonka voittamiseen hänen voimansa eivät riittäneet. Niin laajalle on levinnyt tuomitseva arvostelu keisarinna Aleksandrasta, että harvat ovat uskaltaneet puolustaa hänen muistoaan ja pitää hänen hyveitään niin arvokkaina kuin ne ansaitsevat. Jos koskaan on historiassa kohtalo käyttänyt viatonta henkilöä tuhon välikappaleena, niin ainakin Aleksandraa. Hän oli henkisen ja ruumiillisen perinnöllisyyden uhri. Ylhäisten sukujen taipumus solmia avioliittoja keskenään vaikuttaa sen, että perinnöllisyydellä on heidän elämässään suurempi osuus kuin ylimalkaan tavallisten kuolevaisten keskuudessa. Tämä vaikutus kasvaa polvi polvelta. Perimiensä henkisten ja siveellisten piirteiden lisäksi Aleksandra oli saanut erään ruumiillisen perinnön, jonka kohtalokasta vaikutusta Venäjän asioihin ei voi arvioida liian suureksi. Tarkoitamme "verenvuototautia", sitä salaperäistä sairautta, joka vaivaa joidenkin sukujen miespuolisia jäseniä ja siirtyy seuraavaan sukupolveen naisten välityksellä, vaikka nämä itse ovatkin ulkonaisesti terveitä.

V. 1574 Ranskan kuningas Kaarle IX, joka oli vasta kahdenkymmenen ikäinen, kuoli Parisin Louvressa kauheaan tautiin: verta tihkui hänen hikihuokosistaan, eikä mikään suuren lääkärin Ambroise Parén koettamista keinoista voinut pysähdyttää kuolettavaa vuotoa. Niin kuoli viimeinen Valois, ensimmäinen kuninkaalliseen sukuun kuuluva historian tuntema hemofilian uhri. Tälle taudille on tunnusmerkillistä se ominaisuus, ettei potilaan veri kykene hyytymään. Pieni haava tai hierouma saattaa aiheuttaa kuolettavan vuodon. Sysäys voi saada aikaan sisäisen verenvuodon, jota seuraa tulehdus ja kiduttavat tuskat. Aleksandran eno Leopold [12] oli tämän sairauden uhri. Hänen kärsimyksiään kuvailee järkyttävästi kirjeissään hänen sisarensa Alice,[15] joka oli naimisissa Hessenin prinssin Ludvigin kanssa ja _tulevan_ keisarinnan äiti. Yksi Aleksandran veljistä [14] poti samaa tautia. Ja Aleksandran ainoaa poikaa tsarevitsh Alekseita, Romanovin suvun viimeistä jälkeläistä suorassa polvessa, vaivasi sama sairaus. Se saattoi Aleksandran Rasputinin, "Jumalan miehen", turmiollisen vaikutuksen alaiseksi, sen miehen, joka "pysähdytti verenvuodon taikavoimalla" ja suuresti joudutti vallankumousta.

III. SUNNY JA NICKY

"Hessenin ja Reinin" pikku prinsessa, joka syntyi kesäk. 6 p:nä 1872, sai kuninkaallisilta ja keisarillisilta kummeiltaan nimekseen Victoria Alix Helena Louise Beatrice. Hänen englantilainen äitinsä nimitti häntä kuitenkin Sunnyksi,[15] koska hän oli niin suloinen ja iloinen, aina hymyilevä pikku olento, jolla oli tummat, mustien ripsien reunustamat silmät, hymykuoppa kummassakin poskessa ja punertavan ruskea tukka. Vaikka nenä olikin hiukan liian pitkä, ennustettiin hänestä kaunotarta. Hänen kasvaessaan täyttyivätkin nämä lupaukset edullisesta ulkomuodosta. Kahdenkymmenen ikäisenä hän oli kaunis tyttö, vaikka ujo ja umpimielinen. Hänen kasvonpiirteensä painuivat helposti mieleen, ja niitä varjosti väliin surullinen ja liikuttava ilme. Eräs henkilö, joka tuli tuntemaan hänet hyvin, kirjoitti:

Vihdoin tuli hitaasti kävellen tuuheiden vihreiden oksien lomitse pitkä solakka olento. Katselin häntä ihailu sydämessäni ja silmissäni. En ollut osannut kuvitella häntä puoleksikaan niin viehättäväksi. Enkä koskaan unohda hänen kauneuttaan, jonka näin tuona heinäkuun aamuna... Hänen kasvojensa väri oli hennon vaalea, mutta kun hän kiihtyi, kohosi hänen poskilleen viehättävä punerrus. Hänen hiuksensa olivat punertavan keltaiset, hänen silmänsä — nuo äärettömän alakuloiset silmät — olivat tummansiniset, ja hänen vartalonsa oli norja kuin pajunvitsa... Hymy oli suloinen, ja silmistä säteili rajaton ystävällisyys.[16]

Vaistosiko äiti pitäessään suloista lasta polvillaan, mikä tragedia piili noissa ihmeellisissä silmissä? Sillä prinsessa Alice,[17] kuningatar Viktorian toinen tytär, oli monessa suhteessa merkillinen nainen, eikä hänen vähäisin ominaisuutensa ollut hänen outo kykynsä nähdä tulevaisuuteen. Hän oli aina voimakkaassa vireessä ja uskoi olevansa yhteydessä näkymättömien asioiden kanssa. Hänen isänsä, prinssipuoliso, jonka muistosta leskikuningatar Viktoria piti kiinni epätoivon voimalla, oli tyttären mielestä todella läsnäoleva. Prinsessa Alice ponnisteli ruumiillisen heikkouden kahleissa ja koetti parhaan kykynsä mukaan nähdä, mitä tulevaisuudella oli huomassaan niitä varten, joita hän rakasti. Hänen kuningatar Viktorialle lähettämissään kirjeissä on profeetallisia kohtia. Merkillisin on se lause, jossa hän varoittaa saksalaisia prinsessoja siirtymästä oikeauskoisen opin helmaan. Ne rivit hän on kirjoittanut muutamia päiviä ennen sen tyttären syntymistä, josta sittemmin tuli Venäjän keisarinna ja jonka uskonnonvaihdos oli hänen onnettomuuksiensa pääsyynä!

Prinsessa Alice oli älykäs nainen, jolla oli ylevät periaatteet. Hän oli sitä mieltä, että "elämä on työntekoa eikä huvittelua varten". Hän inhosi hienostelemista ja uskalsi pysyä mielipiteessään. Hän itse ei suinkaan ollut vapaa-ajattelija, mutta kunnioitti toisten ihmisten mielipiteitä eikä hävennyt ystäviään. Niinpä hän salli tunnetun filosofin David Straussin omistaa hänelle Voltairesta kirjoittamansa teoksen. Hessen-Darmstadtin vähäisen suurherttuakunnan hoviin, sen pieneen pääkaupunkiin prinsessa Alice toi jalon ihmisen henkilöllisyyden. Ollen harvinainen johtajakyky hän asettui erään naisliikkeen etunenään, ja tämä liike loi sellaisia lääkintö- ja hyväntekeväisyyslaitoksia, joiden vertaisia ei ollut missään muualla Saksassa. Prinsessa Alicen ja hänen miehensä prinssi (myöhemmin suurherttua) Ludvigin avioelämälle oli tunnusmerkillistä perherakkaus ja yhteiset harrastukset — vaimo toi liittoon ylevän luonteen jalostavan vaikutuksen.

Sellaisen äidin suojelu olisi ollut Alixille verrattoman arvokas. Onnettomuudeksi äiti kuoli lapsen ollessa vasta kuusivuotias. Tytön kasvattajina olivat isä — hyvä mies, mutta katkeroitunut korvaamattomasta menetyksestään sekä ankaran sotilaallinen kurinpidossaan — ja isoäiti — kaikkien hyveiden täydellinen esikuva, mutta ankaran itsevaltias. Prinsessa Alix kehittyi naiseksi janoten toisten ihmisten myötätuntoa, mutta tietämättä, kuinka saisi sitä. Hänet oli opetettu hillitsemään tunteensa ja katselemaan maailmaan kuin torninhuipulta, jossa ei uskaltanut tehdä ainoaakaan vapaata liikettä. Hänelle oli synnynnäistä kiukkuisuus, joka kehittyi erittäin silmiinpistäväksi hänen kolmen vanhemman sisarensa [18] naimisiinmenon jälkeen, jolloin Alix jäi ainoaksi naiseksi veljensä Hessenin suurherttuan hoviin. Kerrotaan, että muuan venäläinen diplomaatti, joka kyseli kautta rantain suurherttuan hovimarsalkalta, millainen prinsessa Alixin luonne oli, hämmästyi nähdessään vanhan herran nousevan seisoalleen, sulkevan oven ja kuiskaavan sitten varovasti, että kaikki olisivat tyytyväisiä nähdessään Hänen Korkeutensa lähtevän Darmstadtista. Keisarinna Maria Feodorovna, Nikolain äiti, oli saanut tilaisuuden katsella prinsessaa tämän ollessa vierailulla sisarensa Elisabetin luona, joka oli v. 1884 mennyt naimisiin suuriruhtinas Sergein, Aleksanteri III:n nuorimman veljen kanssa. Hänen mielestään nuorella tytöllä oli kova luonne, eikä hänestä tuntunut mieluiselta kuvitella häntä tulevaksi miniäkseen. Maria Feodorovna olikin suunnitellut toista henkilöä poikansa, vaimoksi: prinsessa Helenaa, jonka isä oli Parisin kreivi, Ranskan kruununtavoittelija, ja jonka sukulainen keisarinna oli veljensä Tanskan prinssin Valdemarin kautta, tämä kun oli naimisissa Parisin kreivin sisaren, Orleansin prinsessan Marian kanssa.

Todellinen rakkaus on itsepintaista, ja vaikk'ei Nikolai uskaltanut asettua vanhempiensa toiveita vastustamaan, hän uneksi yhä prinsessasta, jolla oli hallussaan hänen sydämensä. Olemme kuvailleet [19] keisari Aleksanteri III:n kuolemansairauteen liittyviä seikkoja, jotka murtivat vanhempien vastarinnan avioliittoasiassa ja tekivät Nikolaista onnellisen miehen. Kuningatar Viktoria oli suunnitellut, että hänen tyttärensä tyttären oli mentävä naimisiin Eddyn, Clarencen herttuan Edvardin kanssa, joka oli Walesin prinssin vanhin poika, joten prinsessasta olisi myöhemmin tullut Yhdistyneiden kuningaskuntien hallitsijatar. Nikolai mainitsee tästä suunnitelmasta päiväkirjassaan. Mutta Clarencen herttua ei ollut asiaan innostunut, eikä Alixin sydän ollut vapaa, joten koko hanke raukesi.

Virallisena esteenä Hessen-Darmstadtin prinsessan ja Venäjän kruununperillisen välillä oli eri uskontunnustus. Alix kieltäytyi omaksumasta oikeauskoisen kirkon oppia yksinomaan valtiollisista syistä. Mutta, niinkuin Alix myöhemmin tunnusti, hän oli näihin aikoihin syvästi rakastunut Nikolaihin ja "kaipasi niitä suudelmia, joita ei luullut koskaan saavansa". Perhe käytti vaikutusvaltaansa haihduttaakseen hänen uskonnolliset ennakkoluulonsa. Kuningatar Viktoria hyväksyi avioliiton, joka oli ehdottomasti kerrassaan loistava. Mutta varsinkin keisari Wilhelm II puuhasi itsepintaisesti ja kiihkeästi tätä liittoa. Hän toivoi, että Alix saksalaisena prinsessana Venäjän valtaistuimella korvaisi ne haitat, jotka Saksan eduille oli aiheuttanut Aleksanteri III:n tanskalainen puoliso. Alixin veli — suurherttua Ernest — oli kihloissa, ja uuden suurherttuattaren asettuminen Darmstadtiin aiheuttaisi sen, että Alix joutuisi syrjään maan ensimmäisen naisen asemasta. Nämä seikat ja ennen kaikkea Alixin rakkaus Nikolaihin saivat aikaan sen, että Alix alkoi kuunnella selityksiä, joita hänelle esitettiin oikeauskoisen opin erinomaisuudesta. Hän alkoi jo horjua, ja keväällä 1894 pidettiin hetkeä sopivana Nikolain tulla itse esittämään kosintansa. Onneksi meillä on käytettävissämme ne osat hänen päiväkirjaansa, jotka käsittelevät tätä kautta. Tämän vierailun näennäisenä syynä olivat Koburgissa vietettävät suurherttua Ernestin häät "Duckyn" — Viktorian kansa, joka oli Saksi-Koburg-Gothan herttuan Alfredin [20] tytär. Nikolai lähetettiin edustamaan isäänsä keisaria näissä juhlallisuuksissa. Hänen mukanaan saapuivat eräs setä, suuriruhtinas Vladimir ja viimeksimainitun puoliso Maria Pavlovna.[21] Nikolai itse kuvaili näitä tärkeitä elämänsä päiviä seuraavalla tavalla:

Huhtik. 4 p.,[22] maanantai... puoli tuntia ennen perille saapumista pukeuduimme univormuihin, ja kello 5 olimme Koburgin asemalla. Meitä vastassa oli suuri joukko: Alfred setä, Maria täti, Alix, Ernie, Missy,[23] Ducky sekä toisia, alhaisempia henkilöitä. Kunniavartiosto 95:nnen rykmentin sikäläisestä pataljoonasta. Viimeksimainitun ohitse marssittuamme ja kun meille oli esitetty joitakin henkilöitä, nousimme vaunuihin ja ajoimme linnaan, jossa oli kaikki järjestetty suurenmoisesti. Kadulla Bürgermeister [24] lausui meidät tervetulleiksi herttaisella puheella. Ihmiset ottivat meidät vastaan hyvin, kenties siinä on jonkinlainen osuus uudella Saksan kanssa tehdyllä sopimuksella.[25] Purimme tavaramme matkalaukuista ja 7.30 menimme Alfred sedän ja Maria tädin luokse sukupäivällisille heidän viihtyisään kotiinsa. Sitten lähdimme jalkaisin teatteriin, jossa esitettiin erinomainen operetti: Vogelhändler. Istuimme sen jälkeen iltaa Maria tädin luona ja palasimme kotiin puoliyön aikaan.

Huhtik. 5 p., tiistai. Jumalani! Millainen päivä! Kahvin jälkeen noin klo 10 menimme Ella tädin [26] luokse Ernien ja Alixin huoneisiin. Viimeksimainittu on kauniimpi kuin koskaan ennen, mutta niin surullinen! Jäin hänen kanssaan kahden kesken. Silloin keskustelimme siitä asiasta, josta olin niin kauan ja kiihkeästi toivonut pääseväni puhumaan. Keskustelumme kesti klo 12 asti. mutta se ei johtanut mihinkään lopputulokseen, koska hän vastustaa uskonnon vaihdosta. Tyttöraukka! Hän itki aika paljon. Me erosimme tyynemmällä mielellä. Söin aamiaista Maria tädin luona. Sitten ajoin Ella tädin ja Sergei sedän kanssa vieraisille leskisuurherttuattaren luokse, joka on täti Olga Feodorovnan [27] sisar. Hänellä on kaunis linna aivan kaupungin laidassa. Kävimme myöskin Koburgin Filipin ja hänen puolisonsa luona.[28] Satoi kovasti kello kolmeen asti. Olin kävelyllä Vladimir sedän kanssa kukkulalla olevan vanhan linnan luona. Kuningatar Viktoria saapui 4.30 juhlallisen komeasti: puolet hänen henkivartioratsuväkeään avonaisten vaunujen edessä ja toiset puolet niiden jäljessä ja kokonainen pataljoona kunniavartiostona. Sotaväki marssi hänen ohitseen aukiolla kunniantekoasennossa Alfred sedän johtaessa. Me kaikki katselimme paraadiunivormussa hänen asuntonsa ikkunoista. Suoritettuamme kunniatervehdyksemme hajaannuimme huoneisiimme nauttimaan teetä. Oli järjestetty niin, että toinen puoli sukua söi päivällisen hänen seurassaan klo 9, toiset Maria tädin luona klo 7. Olin teatterissa, jossa esitettiin komedia "Das Stiftungsfest". Istuin biljardihuoneessa ja menin sitten asuntooni. Olen tämän päivän tapauksista henkisesti uuvuksissa.

Huhtik. 6 p., keskiviikko. Nousin varhain ja lähdin Vladimir sedän kanssa kävelylle klo 8.15 kukkulalla olevalle vanhalle linnalle päin. Sitä käytetään nyt vanhanaikaisten aseiden museona. Palasimme 9.30 ja joimme kaikki yhdessä kahvia arkihuoneessa. Alice tuli, ja me keskustelimme taas. Vältin mahdollisimman paljon sitä aihetta, josta puhelimme eilen. Olen tyytyväinen siihen, että hän suostuu tapaamaan minua ja juttelemaan kanssani. Klo 12 menimme aamiaiselle Maria tädin luokse. Muiden täytyi odottaa kuningatarta klo 2:een asti. Kulutettuamme jotenkuten aikaa lähdimme kaksilla ajopeleillä Rosenauhun, joka kuuluu Alfred sedälle... Paluumatkalla tapasimme keisarinna Fredrikin [29] ja Beatricen.[30] Kaikki astuivat ajopeleistä maahan ja alkoivat suudella keskellä tietä. Pukeuduimme preussilaisiin univormuihin ja menimme asemalle Vilhelm II:ta [31] vastaan. Hän saapui klo 6 ja on myöskin asettunut linnaan. Klo 8 sukupäivälliset, minkä jälkeen oli pieni näytäntö yläkerrassa. Esitettiin kaksi pientä näytelmää, erittäin hyvin, pienoisnäyttämöllä eräässä oleskeluhuoneessa. Teen jälkeen kaikki vetäytyivät huoneisiinsa. Vilhelm istui meidän seurassamme klo 2:teen asti.

Huhtik. 7 p., torstai. Duckyn ja Ernien hääpäivä. Jouduin ikävään tilanteeseen myöhästyessäni puoli tuntia aamiaiselta, jolle minut oli kutsuttu Maria tädin luokse. Siellä oli jo koko suku koolla. Minun oli pakko rientää aivan yksin aukion poikki juoksujalkaa. Klo 12 kokoonnuimme kaikki yläkerran saliin. Kun siviiliavioliittosopimus oli allekirjoitettu, menimme kirkkoon. Juhlamenot olivat lyhyet. Ernie ja Ducky ovat kaunis pari. Pastori piti kauniin saarnan, jonka sisällys sopi hämmästyttävän hyvin minun nykyiseen pulmaani. Sillä hetkellä tunsin hurjaa halua saada kurkistaa Alixin sieluun! Vihkiäisten jälkeen perhepäivälliset, ja 3.30 nuori pari lähti Darmstadtiin. Olin kävelyllä Vladimir sedän kanssa. Kiipesimme vihdoin linnaan ja tarkastimme museon yksityiskohtaisesti. Ennätimme juuri palata asuntoomme, kun puhkesi myrsky ja alkoi sataa illan pimeydessä. Keisarin vuoksi, joka ei käytä siviilipukua, muutimme univormut yllemme päivälliseksi, jonka söimme Maria tädin luona. Sen jälkeen menimme, toisin sanoen juoksimme, teatteriin. Siellä esitettiin Pajatson ensimmäinen osa ja hyvä kappale. Olutta ja samppanjaa tarjoiltiin biljardihuoneessa.

Huhtik. 8 p., perjantai. Ihmeellinen, unohtumaton päivä elämässäni! Kihlauspäiväni rakkaan Alix kultani kanssa. Klo 10 jälkeen hän tuli Miechen tädin luokse. Me puhelimme, ja välimme olivat aivan selvät. Jumalani! Kokonainen vuori on pudonnut hartioiltani. Mikä riemu onkaan saada ilahduttaa rakkaan isän ja äidin mieltä! Kuljeskelin koko päivän aivan huumaantuneena. En voinut uskoa, että kaikki tämä oli tapahtunut minulle. Vilhelm istui viereisessä huoneessa tätien ja setien kanssa odotellen keskustelumme lopputulosta. Alix ja minä menimme suoraapäätä kuningattaren ja sitten Maria-tädin luokse, jossa suku iloissaan rupesi suutelemaan aivan hurjasti. Puolisen jälkeen menimme Maria tädin kirkkoon, [32] jossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus. Sitten Rosenauhun, jossa oli tanssiaiset, mutta kun tanssiminen ei huvita minua, kävelin ja istuskelin morsiameni kanssa. Palasimme kotiin 6.30. Siellä oli jo joukko sähkösanomia. Söimme päivällistä klo 8, ajelimme katselemassa juhlavalaistusta ja menimme sitten yläkertaan, jossa oli juhlakonsertti. Suurenmoista musiikkia esitti Baijerin rykmentin jouhiorkesteri. Lopun iltaa vietimme arkihuoneessamme.

Huhtik. 9 p., lauantai. Aamulla kuningattaren rakuunat suorittivat soitannollisen ohjelman ikkunoitteni alla. Hyvin liikuttavaa! Klo 10 tuli armas Alixini. Menimme yhdessä kuningattaren luokse kahville. Ilma oli kylmä ja päivä harmaa, mutta minun sieluni oli tulvillaan iloa ja valoa. Klo 11.30 Bertie setä [33] vaati, että koko suku oli valokuvattava yhteisesti puutarhassa. Istuin aamiaisen jälkeen Alixin huoneessa vastaillen sähkösanomiin. Ajoimme yhdessä ponin vetämillä rattailla Rosenauhun. Minä hoidin ohjaksia. Ihmeellistä...

Huhtik. 11 p., maanantai... Alixin käytös minua kohtaan on muuttunut täydellisesti, ja olen kuin taivaassa. Tänä aamuna hän kirjoitti kaksi lausetta venäjäksi tekemättä ainoaakaan virhettä...

Huhtik. 12 p., tiistai... klo 10 menin Alixin kanssa kuningattaren luokse kahville. Minun on nyt sanottava kuningatarta — Grannyksi...[34]

Mutta kaikki loppuu kerran, ja muutamien päivien kuluttua Nikolain ja Alixin oli erottava. Kuningatar Viktoria vei prinsessan Windsoriin, kun taas Nikolai palasi Venäjälle vanhempiensa luokse, jotka odottivat kärsimättömästi kuulevansa yksityiskohtaisesti hänen ihmeellisestä rakkaustarinastaan. Eron Alixista oli määrä kestää vain muutamia viikkoja, mutta Nikolaista tuntui siltä, että ilo oli kokonaan kadonnut hänen elämästään. Käytämme tätä välivaihetta hyväksemme tarkastellaksemme sitä nuorta miestä, johon Alix oli nyt korviaan myöten rakastunut ja josta oli tuleva suuren valtakunnan yksinvaltias.

Vaikka Nikolaita pidettiin Venäjällä virallisesti Romanovina, hän oli todellisuudessa saksalaista alkujuurta, sillä keisarinna Elisabet, Pietari suuren tytär, oli ottanut perijäkseen sisarensa Annan pojan. Anna taas oli ollut naimisissa erään Holstein-Gottorpin herttuan kanssa, joka oli vähäpätöinen ruhtinas Tanskan rajalla. Tästä nuorukaisesta tuli keisari Pietari III, jonka syöksi valtaistuimelta ja murhautti hänen puolisonsa, Anhalt-Zerbstin prinsessa Sofia Fredrika, joka tunnetaan historiassa paremmin keisarinna Katariina II nimisenä. Heidän poikansa — Paavali I — on sen Romanovien suvun kantaisä, jonka jäsenet istuivat keisarin istuimella aina Venäjän vallankumoukseen asti v:een 1917. Paavalin oikeutta kruunuun puolustellaan sillä, että Romanovien suonissa voi kuitenkin olla muutamia pisaroita venäläistä verta. Mutta jos perinnöllisyys merkitsee mitään, niin Nikolai oli hesseniläinen, vieläpä suuremmassa määrin kuin itse Alix. Viimeksimainitulla oli kuningatar Viktorian tyttären, prinsessa Alicen, lapsena saksi-koburgilaista ja guelfilaista verta suonissaan. Nikolain molemmat vanhemmat olivat kuitenkin enemmän kuin puoleksi hesseniläistä alkuperää. Isä, Aleksanteri III, oli Hessenin suurherttualliseen sukuun kuuluvan prinsessan Maximiliennen (Maria Aleksandrovnan) poika. Myöskin äidin puolelta Nikolain suonissa virtasi hesseniläistä verta, sillä Tanskan prinsessa Dagmar (Maria Feodorovna), hänen äitinsä, oli Hessenin maakreivien sukuun kuuluvan Louisen tytär, ja hänen isänäitinsä oli hesseniläinen prinsessa Louise Caroline. Nikolain ja Alixin pojan Aleksein — viimeisen tsarevitshin — sukupuu osoittaa selvästi tämän sukulaisuuden. Se osoittaa myöskin, että Nikolai ja Alix olivat yhteisen isoisän (Hessenin Ludwig II:n) kautta pikkuserkkuja: he eivät ainoastaan olleet samaa verta, vaan he olivat myöskin läheistä sukua suoraan alenevassa polvessa. Edellisissä sukupolvissa solmituista suvun keskisistä avioliitoista johtuvien sairaustaipumusten vuoksi oli paljon huomauttamista tätä avioliittoa vastaan. Mutta epäiltävää on, olivatko suvunvarjeluseikat syynä siihen, että Nikolain vanhemmat eivät aluksi suosineet poikansa rakkaussuhdetta. Hänen äitiään Maria Feodorovnaa ei miellyttänyt se umpimielisyys ja sulkeutuneisuus, jonka hän aavisti olevan Alixille ominaista. On myöskin mahdollista, että hänen arvosteluunsa vaikutti hänen sisarensa Aleksandra, Walesin prinssin puoliso, joka tunsi prinsessan hyvin nähtyään hänet niin usein pitkäaikaisilla vierailuilla Englannin hovissa. Nikolai, joka oli sokeasti rakastunut, ei varmasti hetkeäkään ajatellut mitään sellaista. Hän ei olisikaan voinut ajatella niin, sillä hän oli tavallinen mies, jonka kasvatus oli keskinkertainen ja näköpiiri ahdas, joten rotuhygieeniset kysymykset kävivät yli hänen ymmärryksensä.

Oikeus esitetään sokeana, mutta Cupidon pitäisi kävellä teiskaroida toisessa silmässä suurennuslasi ja toinen peitettynä. Sillä rakastuneiden hämmästyttävä kyky liioitella ihailunsa kohteen miellyttäviä ominaisuuksia ja olla näkemättä hänen puutteitaan on kerrassaan rajaton. Sekä miehet että naiset ovat epäluotettavia todistajia, kun on kysymyksessä jokin selvä asia, mutta rakastuneet ihmiset ovat väärine arvosteluineen oikea julkinen vaara. Tässä suhteessa rakastava on vieläkin vaarallisempi kuin historioitsija, jolla on piilu hiottavanaan. Alixin kirjeissä Nikolai ei esiinny sellaisena, jollainen hän todellisuudessa oli, vaan sellaisena kuin Alix näki hänet mielikuvituksessaan: kauniina miehenä, jolla oli kunnioitusta herättävä käytös, jalo luonne ja sydän kultaa, suurena ruhtinaana — ihailevan kansan johtajana, ylenmääräisten hyveiden täyttämänä viisauden lähteenä. Nikolai oli hänestä sellainen ja vielä enemmänkin! Jos joku olisi uskaltanut vihjaistakaan, että hänen sulhasensa oli tavallinen nuori mies, sanoja olisi ikipäiviksi joutunut rakastuneen Alixin epäsuosioon.