Chapter 4

Älä, pikku lintuseni, kummastele lainkaan, Jos mä tulin luoksesi näin tavattomaan aikaan! Tokko ikävä on sulla edes mua ollut, Kun en koko viikossa ma luokses ole tullut?

_Liisa._

Tervetullut olet sinä aina luokseni, Ikävöinyt olen sua, Juhani! Miksi viipynyt sä olet multa poissa näin? Ainoahan sinä olet ystäväin.

Tiedän, kaikki mun soisivat sortuvan, Soisit minusta sun luopuvan, Mutta ystävääs et sinä unhoita, Vaikka sulta on hän kaukana.

_Juhana._

Syystä viivyin, armahani; asioit' ol' mulla, Mutta nytpä olikin sen kiiruhumpi tulla. Luokses' riensin, Liisaseni, apuas mä pyydän, Jalon työn mä aion tehdä, jalon tuuman tiedän.

_Liisa._

Tuuma tuo jo lausu mulle, auttaa koittelen, Mielelläni sua aina auttelen. Ken ei auttaisikaan ystäväänsä ainoaa, Jota oikein sydämestä rakastaa. Se on totta: mun voimani heikko on, Vaan sun rinnallas' oon pelvoton. Eikä suurikaan vaara nyt pelkoa tuo, Rakkaus kun apuaan vain suo.

_Liisa._ Mutta, Jussi, mitä tämä merkitsee? Mitä varten olet itsesi tuollaiseksi pukenut? Olethan niin hassun näköinen, ettei isäsikään sinua tuntisi.

_Juhana._ Kuule sitten! Me olemme päättäneet pelastaa Juvakan Matin tuolta lukon takaa.

_Liisa._ Olette päättäneet! Luuletko sen niin helposti käyvän päinsä?

_Juhana._ Sinä sanoit kerran minulle tietäväsi, missä avainta säilytetään.

_Liisa._ Kyllä minä sen tiedän, mutta ei sitä sieltä voi mitenkään saada.

_Juhana._ Etköhän sentään?

_Liisa._ En, en mitenkään.

_Juhana._ Älähän toki! Ja minä kun annoin ukoille varman lupauksen pelastavani hänet.

_Liisa._ Annoitko varman lupauksen? Miksikä sen teit?--Niin no, ei lupaus taloa hävitä!

_Juhana._ Mutta sanasta miestä, sarvesta härkää. Etköhän sinä koittaisi kumminkin jollakin tavalla kaapaista? Minä pyydän!

_Liisa._ Kyllä mielelläni sinulle sen hyvän työn tekisin, jos se olisi mahdollista?

_Juhana._ Mutta eihän maailmassa ole mitään mahdotonta.

_Liisa._ Niin--no--jos minä tohtisin...

_Juhana._ Mutta minun tähteni sinä tohdit enemmän kuin jonkun toisen takia. Eikö niin?

_Liisa._ No, sinun tähtesi koetan. Ihmisiä kuuluu tulevan. Ei minun sovi tässä sinun kanssasi kahden kesken jutella. Tule tänne syrjään piiloon! _(Menevät)._

6:S KOHTAUS.

*Juhana, Liisa, Wasjka.*

_(Vouti tulee Wasjkan kanssa; he keskustelevat ja Wasjka jää kellarin suulle vahtiin; vouti menee pois)._

_Juhana._ Katso, he panevat vartian.

_Liisa._ Siltä näyttää.

_Juhana._ Mitä tämä merkitse?

_Liisa._ Kummallista! Ei siinä ennen koskaan vartiaa ole ollut.

_Juhana._ Meidät on petetty. Mihin keinoon nyt ryhdymme?

_Liisa._ Vartia pitää saada pois.

_Juhana._ Mutta mitenkä?

_Liisa._ Minä tiedän keinon. Minä viekoittelen tuon kasakan siitä pois, ja sinä sill'aikaa pelastat Matin.

_Juhana._ Se on oivallista.

_Liisa._ Minä lähden avainta ottamaan. Ole sinä täällä piilossa! _(Menee Wasjkaan päin)._

_Wasjka._ Kas, sinähän se olet, lintuseni, sinä, joka neulalla minua pistit; luuletko, ett'en minä tunne sinua!

_Liisa._ Ähä, soltatti, siinä nyt pyhän-aattona seisoa töllöttää saat!

_Wasjka._ Voi, lintuseni, kuinka ikävältä se tuntuu, kun tässä seistä saa toisten iloitessa viinapöydän ääressä!

_Liisa._ Miksikä ovat he nyt vahdin tähän panneet?

_Wasjka._ Perhana heitä tiesi! Pistäähän niille joutaville kaikenlaista päähän. Eikö sekin ole hävytöntä, että tuo kelpo poika, Matti, tämän oven takana viikon päivät on istua saanut!

_Liisa._ Kyllä se todella on kauheata!

_Wasjka._ Vouti, se on suoraan sanoen aika lurjus! Enkä minä sinä iltana olisikaan Mattiin tarttunut, vaikka olin tarttuvinani, joll'ei herra itse olisi tullut.----Mutta mitäs tehdä! Kun käsketään, niin tottele, se on sotamiehen asia.

7:S KOHTAUS.

*Edelliset, Vouti.*

_Vouti._ _(Tulee oikealta)._ Mitä siinä lörpöttelette? Sinä, sotamies, varo itseäsi! _(Liisalle)._ Tule tännemmäksi! _(Vetää kädestä näyttämön suulle päin)._ Kuinka kauan luulet minun kärsivän tätä vastahakoisuuttasi? Etkö tiedä, että herra voipi tehdä kanssasi mitä tahtoo? Minä olen häneltä saanut täyden vallan. Sanon sinulle nyt viimeisen kerran: tähän asti olen sinua mielistellyt, nyt ai'on käyttää ankarampia keinoja.

_Liisa._ Käytä vaikka mitä keinoja tahansa, kiusaa, vaivaa, toimita minut johonkin kaukaiseen Venäjän maakuntaan, taikka surmaa minut, mutta raiskata et minua saa.

_Juhana._ _(Piilossa)._ Sinä olet kelpo, jalo tyttö, Liisaseni!

_Vouti._ Vai en saa, vai en saa! Kylläpä nähdään! Huomiseen asti annan ajatus-aikaa, huomis-illalla saat olla varoillasi.

8:S KOHTAUS.

*Edelliset, Kosmin.*

_Kosmin._ _(Ikkunassa)._ Ivan Petrovitsch!

_Vouti._ Mitä käskette?

_Kosmin._ Missä ovat sotamiehet?

_Vouti._ Ne ovat tuolla Repolassa. Minä lähetin sinne sanan. Kello on nyt 11. He ovat täällä tunnin kuluttua.

_Kosmin._ Hyvä!

_Vouti._ Niin kauaksi aikaa sain tuon kasakan vahdiksi.

_Kosmin._ Noniin! Kun kello tulee 12, tulkoon kuusi tänne väijyksiin. Vuorotellen kuusi ja kuusi vartioikoon tätä paikkaa läpi yön! Jos joku tahtoo tunkeutua kellariin, ottakaa kiinni!

_Vouti._ Eikö voisi viedä tuota poikaa jonnekin muualle varmempaan paikkaan, sillä hän on vaarallinen mies?

_Kosmin._ Samaa olen minäkin ajatellut.

_Vouti._ Tukalaksi kävisi, jos häntä istuessaan rautaoven takana vielä pitäisi kuuden miehen vartioimana pitää. Hän olisi minun mielestäni mitä pikemmin pois vietävä. Voisihan hänet lähettää jo huomenna rekryytiksi, ja muita sitten perässä.

_Juhana._ Kuuletko?

_Liisa._ Mikä meidät perii?

_Kosmin._ Niin! Se on päätetty!--Huomenna hän vietäköön kaupunkiin! Sinä saat pitää huolta siitä!

_Vouti._ Kaikki tulee tarkasti toimitetuksi.

_Kosmin._ _(Sulkee ikkunan)._

_Vouti._ Aha! Nyt saan kellarin tyhjäksi. Sinne pitää tuo lintunen panna istumaan. Silloin ei hän ainakaan voi vastustaa. _(Menee oikealle)._

9:S KOHTAUS.

*Juhana, Liisa, Wasjka.*

_Juhana._ Nyt ei ole aikaa kuhnailemiseen. Ainoastaan tunti on jälellä.

_Liisa._ Tokko sitäkään?

_Juhana._ Nyt siis toimeen! Mutta kuinka?

_Liisa._ Nyt minä koetan avaimen saada.

_Juhana._ No, mene sitä ottamaan! _(Liisa juoksee yli näyttämön sisälle)._

_Wasjka._ Perhana vieköön! Kyllä tämä sotamiehen elämä on kiusallisin, mitä maailmassa on. Mitäs voipi meikäläinen? Kun pannaan jonnekin seisomaan, niin vaikka homehtumaan rupeisit, et saa sittenkään paikaltasi liikkua. Tahdon edes laulaa, niin kuluuhan aika nopeammin.

*Laulu 11.*

_Punasarafaani._

»Äiti armas, heitä työsi! Mitä sillä teet? Turhaan häiritset sä yösi, Silmäs vanhenneet». »Tyttö, kultaseni, tule tänne näin, Kuule mitä sulle puhun syömmestäin! Nyt sä olet nuori, kaunis, huoleton, Mutta pian kaikki tuo jo poissa on. Nuoruuteni päivät vierivät jo pois. Yksinkö ne sulla loppumatta ois? Minäkin oon ennen juossut, leikkinyt, Ollut reipas, iloinen, niinkuin sinä nyt; Tähtes' johtuu mielen' eloon entiseen, Siksi muistoks' sulle punasarafaanin teen».

_Liisa._ _(Tulee talon takaa)._

*Laulu 12.*

_Liisa._

Nyt on aika kylähän jo mennä! Sinne, tyttö, kiiruhda jo lennä!

_Wasjka._

Minne, pikku lintuseni, Ompi sulla moinen hätä? Kuule, älä mua jätä, Viivy, jää mun luokseni! Ikävä mun ompi tässä Yksin seistä töllöttää, Aivan niinkuin pataässä;-- Eipä hauskaa ole tää.

_Liisa._

Ikävä jos sulla täällä ompi, Tule kylähän, siell' on rattoisampi!

_Wasjka._

Voi, sä pikku armahani! Mielelläni siellä oisin, Jos vaan lähteä mä voisin Vahdista, mun kultani! Ikävä mun ompi tässä Yksin seista töllöttää, Aivan niinkuin pata-ässä;-- Eipä hauskaa ole tää.

_Liisa._

Kyläss' ovat illan-istujaiset, Siell' on koossa kaikki nuoret naiset.

_Wasjka._

Valmis oisin leikkimähän! Missä soitto, tanssi kiihtyy, Kasakkakin siellä viihtyy, Siellä kotona on hän. Aina hän on ensimmäinen, Lemmessä ja tanssissa.

_Molemmat._

Aina hän on ensimmäinen, Lemmessä ja tanssissa.

_Liisa._ _(Aikoo mennä)._

_Wasjka._ Odotahan! Juttelehan hetkinen minun kanssani! Näethän kuinka ikävä minulla on!

_Liisa._ Tule sinne mukaan! Tytötkin sanoivat, että jos se kasakka, joka suomea puhuu, tulisi sinne, olisi paljon hauskempi.

_Wasjka._ Mutta minä en sinne nyt pääse.

_Liisa._ Kuka tänne yöllä tulee katsomaan oletko sinä paikallasi vai et? Tule mukaan!

_Wasjka._ Hitto vie, kuinka mielelläni tulisin, erittäin kun sinä pyydät, lintuseni! _(Taputtaa poskelle)._

_Liisa._ Tule nyt!

_Wasjka._ Minun on aivan mahdoton jättää paikkaani tyhjäksi.

_Liisa._ Mutta jos saisimme toisen sijaasi.

_Wasjka._ Niin, sepä olisi keino se.

_Juhana._ Nyt ymmärrän! _(Tulee näkyviin vihellellen)._

_Liisa._ Kukahan tuo lienee?

_Wasjka._ Mikä liekin maankulkija.

_Liisa._ Pyydän häntä tähän vähäksi aikaa sijaasi! Minä maksan hänelle yhden riunan.

_Wasjka._ Todellakin! Jos koettaisi! Mutta jos hän pettää minut!

_Liisa._ Luvataan hänelle toinen riuna, sitten kun takaisin tulemme.

_Wasjka._ Sinä olet kelpo tyttö! _(Kovasti)._ Kuule, mies!

_Juhana._ _(Viheltelee)._

_Liisa._ Kuules, vieras, kuka lienetkin!

_Juhana._ Mitä asiata?

_Wasjka._ Etkö tahdo olla minun sijassani tässä vahdissa hiukkasen aikaa?

_Juhana._ Mitä sanot?

_Liisa._ Tahdotko ansaita 10 kopekkaa?

_Juhana._ 10 kopekkaa?

_Wasjka._ Niin.

_Juhana._ Kuinka?

_Wasjka._ Niin, että seisot tässä tunnin aikaa vahdissa.

_Juhana._ Enpä rupeakaan.

_Wasjka._ Ainoastaan yhden tunnin!

_Liisa._ Joutenhan sinä kumminkin näyt olevan.

_Juhana._ No, jos 20 annatte.

_Wasjka._ 15 saat.

_Liisa._ No, ota 20! Nyt heti saat yhden riunan ja sitten takaisin tultuamme toisen.

_Juhana._ No, menkää sitten!

_Wasjka._ Ota yllesi tämä minun sinelini ja hattuni päähäsi ja miekka vyöllesi. _(Vaihtavat pukuja)._

_Juhana._ Mutta ainoastaan yhden tunnin.

_Wasjka._ Kävellä saat edestakaisin, mutta et istua.

_Juhana._ Hyvä, hyvä!

_Wasjka._ No, tyttöseni, lähdetään nyt!

_Liisa._ Lähdetään! _(Menevät)._

10:S KOHTAUS.

*Juhana, Vouti, Huttunen.*

_Juhana._ _(Nauraen)._ Sepä kävi mainiosti! Äijä piti asiaa täytenä totena. Kun se Liisa vaan pääsisi pian takaisin! Ennenkuin Wasjka sieltä palaa, on Matti jo vapaa.

_Vouti._ _(Tulee vasemmalta)._ Sotamies hoi!

_Juhana._ Mitä käskette, teidän--------

_Vouti._ _(Tarkastaa ovea)._ Samalla kun vartioit kellaria, katso myöskin, ettei kukaan pääse taloon pujahtamaan. Ymmärrätkö?

_Juhana._ Ymmärrän! _(Itsekseen)._ Hitto vie, kuinka säikähdin------ _(Huttunen tulee)._

_Vouti._ Kuka siellä?

_Huttunen._ _(Tulee läähättäen oikealta)._ Minä se vaan olen, Ivan Petrovitsch!

_Vouti._ Sinäkö se olet; mitä on asiata?

_Huttunen._ Minä ... minä tuokki, tuokkiroisiani! Mitä mä kävinkään sanomaan?

_Vouti._ Mitä sinä tahdot?

_Huttunen._ Minua tuota noin pelottaa se asia, ett'emme kirjoittaneet sen paperin alle.

_Vouti._ Mitä se minuun kuuluu?

_Huttunen._ Minä tahtoisin pyytää teitä pitämään minun puoliani, jos herran viha sattuisi minuun kääntymään.

_Vouti._ Mitä varten? Oletko sinä parempi kuin muutkaan?

_Huttunen._ Minä olen vanha mies ja tahtoisin saada elää rauhassa.

_Vouti._ En minä voi ainakaan sinulle rauhaa hankkia, jos herra kerran ärtyy; ja että hän on ärtynyt, siitä voit olla varma.

_Huttunen._ _(Kaivaa taskustaan)._ Mutta jos minä tuota noin _(painaa setelin voudin käteen)_ pyytäisin teitä.

_Juhana._ _(Itsekseen)._ Siinäpä on pari paholaista.

_Vouti._ No, no! Kyllä minä koetan pitää puoliasi. Ja kylläpä sinä tarvitsetkin, sillä----

_Huttunen._ Sillä?

_Vouti._ Sinullahan on kaksi poikaa?

_Huttunen._ Niin on!

_Vouti._ Herra on päättänyt ottaa niistä toisen sotamieheksi.

_Huttunen._ _(Säikähtäen)._ Todellako? Voi, voi minun päiviäni! Mitä minä polonen vaan käyn tekemään! Mutta ettekö te voisi poikaani pelastaa?

_Vouti._ Vaikeata se lienee!

_Huttunen._ _(Painaa toisen setelin voudin kouraan)._ Minä pyydän, koettakaa!

_Vouti._ Parastani tahdon koettaa. Kyllähän minä tiedän, että sinä olet kelpo ukko.

_Huttunen._ No, Herran haltuun, Ivan Petrovitsch! _(Menee)._

_Vouti._ Niin tekäläisiä nenästä vedetään. _(Menee)._

11:S KOHTAUS.

*Juhana, Liisa, Matti, Andrei.*

_Juhana._ Joll'ei se Liisa nyt tule, menee tuuma myttyyn.

_Liisa._ _(Tulee oikealta)._ Nyt toimeen!

_Juhana._ Pian nyt!

_Liisa._ _(Avatessaan ovea)._ Minä lähetin hänet edeltä. Sanoin unohtaneeni työni kotiin ja läksin takaisin.

_Juhana._ Huuda, jos joku lähestyy. _(Menee kellariin)._

_Liisa._ Voi, voi, kuinka minua peloittaa... Kunhan ei kukaan tulisi... Missä he viipyvät? _(Juhana ja Matti töytäävät ulos)._ Vihdoin viimeinkin! _(Panee oven lukkoon)._

_Matti._ Minne menemme nyt?

_Juhana._ Meidän aittaan täksi yöksi.

_Liisa._ Hyvästi. _(Juoksee sisään)._

_Matti._ Kiitos sulle, kunnon veikko!

_Andrei._ _(Tulee oikealta ja huomaa pojat)._

_Juhana._ Ei ole aikaa nyt kiitoksiin. Tule! _(Menevät huomaamatta Andreita)._

12:S KOHTAUS.

*Andrei, Kosmin, Vouti.*

_Andrei._ Mitä! Matti vapaana! Vahti poissa, mutta vaatteet tässä! Mitä tämä merkitsee? _(Menee koputtamaan Kosminin ikkunaan)._ Herra hoi! Kuulkaa!

_Kosmin._ _(Ikkunassa)._ Kuka siellä?

_Andrei._ Johan vanki on karannut.

_Kosmin._ Mitenkä?

_Andrei._ Vahti on poissa ja vanki on karannut.

_Vouti._ _(Tulee vasemmalta)._ Mitä tämä on? Missä vartia on? _(Lähestyy Andreita)._ Mitä sinulla on täällä tekemistä?

_Kosmin._ _(Tulee ulos)._ Mi--mitä tämä nyt on?

_Andrei._ Herra! Minä tulin teille ilmoittamaan, että näin karanneen vangin tuolla maantiellä.

_Kosmin._ Minne on sitten vartia joutunut?

_Vouti._ En minä voi käsittää, minne hän on mennyt. Hänen päällysvaatteensa ovat ainakin tuossa.

_Kosmin._ Onko kellarin ovi auki?

_Vouti._ _(Tarkastaen)._ Ei ole! Kyllä se on lukossa.

_Kosmin._ Mene hakemaan avainta! _(Vouti menee)._ Tämäpä on kummallista!

_Vouti._ _(Tulee ovesta)._ Teidän ylhäisyytenne! Minä kohtasin piikatytön Liisan samassa huoneessa, jossa avainta säilytetään. Hän on oven avannut ja päästänyt vangin karkuun tahi ainakin auttanut toisia siinä toimessa.

_Kosmin._ Vai niin! Se pitää panna koviin kouriin se liehakoitsija.

_Vouti._ Uskokaa minulle se toimi! Minä lupaan karsia pois hänestä sellaiset tavat.

_Kosmin._ Olkoon niin, mutta meneppäs katsomaan, onko vanki todellakin karannut.

_Vouti._ _(Käytyään kellarissa)._ Hän on poissa!

_Kosmin._ Kummallista! Ei siitä ole kuin neljännestunti, kun vartia oli vielä tuossa, ja sillä aikaa hän on ennättänyt karata!

_Vouti._ Ei siitä ole vielä kuin viisi minuuttia aikaa, kun minä näin hänen vielä paikallaan seisovan.

_Kosmin._ No, mitä tässä töllistelet? Mene karkulaista kaikkialta etsimään!

_Vouti._ Mahdotontahan on häntä yöllä löytää. _(Menee)._

13:S KOHTAUS.

*Kosmin, Andrei.*

_Kosmin._ _(Andreille)._ Kenenkä luulet tämän tehneen?

_Andrei._ Kenenkä muun, kuin Roposen pojan, Juhanan, joka on salaliiton vaarallisimpia jäseniä.

_Kosmin._ Hyvä, hän annetaan sotamieheksi.

_Andrei._ Sotamieheksi! Mutta hän on ainoa poika talossa.

_Kosmin._ Vähät siitä. Tiedätkö, mihin aikovat piiloittaa karkulaisen?

_Andrei._ Roposen aittaan he lupasivat hänet piiloittaa.

_Kosmin._ Roposen aittaan! _(Itsekseen)._ Hyvä! Kun nyt saan nämä kaksi poikaa tieltä, ryhdyn Roposen kimppuun. Hän on saatava joko hyvällä tai pahalla suostumaan, nyt on pakoituskeinoja minulla oivallisia. _(Menee)._

_Andrei._ _(Yksin)._ Kaikki käypi hyvin! Olen päässyt isäni suosioon! Ja kun sitten aika tulee, ilmoitan itseni hänen pojakseen. Mikä tulevaisuus! Rikkaus, mahtavuus, suuri nimi on oleva perintönäni! Päätäni huimaa! _(Kello lyö 12)._ Vaan äitini viipyy! Sydänyön aika on käsissä, ja tässä on määrätty paikka, jossa minun on odottaminen.

14:S KOHTAUS.

*Andrei, Audotja.*

_Audotja._ _(Tulee näkyviin)._ Andrei! Sinäkö?

_Andrei._ Täällä olen.

_Audotja._ _(Menee kellarin viereen)._ Tule tänne!

_Andrei._ _(Menee)._ No?

_Audotja._ Näetkö tuon ulkonevan paaden tuossa seinässä?

_Andrei._ Näen.

_Audotja._ Vedä se pois!

_Andrei._ Mitä sitten?

_Audotja._ Pistä kätesi sinne koloon!

_Andrei._ Täällä on pieni nahkapussi.

_Audotja._ Jumalan kiitos! Anna se tänne! Tässä on se aarre, joka todistaa sinut Kosminin pojaksi. _(Avaa sen ja ottaa sieltä ristin)._ Kun tämän ristin hänelle näytät, tietää hän, kuka olen minä, kuka sinä. Mutta ennenkuin tämän ristin taikavoimaa aion käyttää, tahdon sinusta saada pojan, joka ansaitsee arvonkoroituksen.

_Andrei._ Mitä tarkoitat, äiti?

_Audotja._ Minä näen sinussa piilevän jotakin ja tahdon saada selvän sinusta. Sano, mitä sinä vehkeilet? Mitä puhuit sinä Kosminille?

_Andrei._ Liika aikaista on vielä ruveta sinulle kertomaan. Antaa puuron kypsyä ja jäähtyä, sitten vasta sitä nauttia saa.

_Audotja._ Mutta mitä tekemistä on sinulla Kosminin kanssa?

_Andrei._ Olethan itse sanonut, että hän on isäni.

_Audotja._ Niin onkin.

_Andrei._ No, etkö luule minun ymmärtävän velvollisuuksiani isääni kohtaan?

_Audotja._ Sinä siis vehkeilet talonpoikia vastaan. Etkö muista, että orjuuden ies on meidän kaikkein yhteinen kirous, sinun, minun, heidän!?

_Andrei._ Minä en enää kuulu tuon kurjan rahvaan piiriin. _(Ottaa ristin)._ Tämä risti vihkii minut Kosminin pojaksi, aatelismieheksi, herraksi! Nyt voin sortaa sortajoitani, pilkata pilkkaajoitani. Nyt tahdon Roposelle näyttää, minäkö en kelpaa hänen vävykseen, vai hänkö ei minun apekseni.

_Audotja._ Oi, poikaseni! Älkäämme pahaa pahalla palkitko! Ole kiitollinen Herralle, jonka armo tänään niin runsaasti on meitä siunannut! Hän kyllä muistaa niitä, jotka ovat sinua pilkanneet.

_Andrei._ Jos tietäisit, kuinka he minua polkivat! Venäläinen! Keppi-kerjäläinen! Äpärä... Katalat orjat! Tämä kerjäläinen on kerran oleva teidän herranne! Ja silloin eri teitä sääli! Minun on kosto, ja sitä tahdon harjoittaa.

_Audotja._ Kosto--viha--sorto--siinä siis ainoat sanat, joilla vastaat äitisi rukouksiin!

_Andrei._ Oi, äiti! Tahtoisithan sinäkin kostaa niille, jotka ovat sinun antaneet niin kovasti kärsiä!

_Audotja._ En, elävän Jumalan kautta, en! Samana hetkenä, jona taas sinut syliini suljin, olivat kaikki kärsimykseni pyyhityt pois muistostani. Olisin voinut ojentaa sovinnon kättä pahimmalle verivainoojallenikin.

_Andrei._ Niin! Sinä olet hyvä! Minä en voi olla hyvä! Sydämmeni on liian loukattu! En, en tahdo enää tomussa ryömiä! Nöyrtyä, anteeksi antaa, se sopii orjaraukalle! Nyt olen mahtavan ylimyksen poika!

_Audotja._ _(Tempaa häneltä ristin)._ No niin! Mene nyt, ilmoita itsesi Kosminille! Tule aatelismieheksi, herraksi, sortajaksi! Tätä ristiä vaan et saa! Se on ja pysyy minun omaisuutenani! Se annettiin rakkauden pantiksi, sitä ei saa käyttää vihan välikappaleena! Oi orjuuden kirousta! Sorretun orjan ensimmäinen sana on: sorto! Äsken väkivallan uhrina, hän ei halua parempaa kuin väkivaltaa! Mene, jatka kavaltamistointasi! Vaan jos sen teet, niin älä minua milloinkaan äidiksesi nimitä! _(Menee)._

Neljäs näytös.

_(Oikealla tupa, vasemmalla muutamia ulkohuoneita; näitten välissä avara, taaksepäin ulottuva lakeus. Perällä muutamia puita, joitten väliin on tehty liekku. Tuvan edessä penkki ja pöytä)._

1:NEN KOHTAUS.

*Juhana, Matti, Liisa, sitten Wasjka.*

_Juhana._ _(Avaa aitan oven auki)._ Matti, laskeu alas siellä hetkiseksi!

_Matti._ _(Aitasta)._ Enhän pääse! Työnnä se kaappi syrjään ensin.

_Juhana._ Se on totta, se. _(Menee aittaan, tulee heti takaisin)._

_Liisa._ _(Hyökkää vasemmalta)._ Voi, Juhana!

_Juhana._ Mitä nyt? Liisako täällä?

_Liisa._ Juhana kulta! Pelasta minut. Minä olen hukassa.

_Juhana._ Mitä on tapahtunut?

_Liisa._ Kun minä yöllä menin avainta takaisin paikalleen viemään, tapasi minut siellä vouti!

_Juhana._ Vouti!

_Liisa._ Herra arvasi tietysti, että minä olin osallisena Mattia pelastamassa, ja määräsi minut palvelijaksi voudille, jolle hän antoi luvan kohdella minua aivan, kuinka hän vaan tahtoo.

_Juhana._ Onko se mahdollista?

_Liisa._ Minä olen aivan epätoivoissani,----vouti, hän riemuitsee. Äsken juuri otti hän minua kädestä kiini ja talutti kotiinsa, uhkasipa panna kellariinkin lukon taakse.

_Matti._ Mitä puhutkaan?

_Juhana._ Mitä sitten?

_Liisa._ _(Pyrskähtää itkuun)._ Arvaatte, mitenkä minun olisi käynyt, joll'en olisi päässyt karkuun.

_Juhana._ Jumalan kiitos!

_Liisa._ Mikä minut perii nyt? Miten voin välttää hänen kostoaan? En sitä mitenkään välttää voi. Ja tiedätte, kuinka minun silloin käy... Minulla ei ole muuta jälellä kuin hukuttaa itseni!

_Matti._ Muista, että kun hätä on suurin, on apu lähinnä. Kanna kohtalosi yhtä kärsivällisesti kuin minä.

_Juhana._ Me pelastamme sinut!

_Liisa._ Jos voitte!

_Matti._ Sinun pitää piiloutua jonnekin, samoin kuin minunkin.

_Liisa._ Piiloutua?

_Juhana._ Todellakin! Käy sinä piiloon myöskin! Ei sinun kauan tarvitse siellä olla.

_Liisa._ Mutta mihinkä?

_Juhana._ Voithan piiloutua sinäkin tuohon meidän aittaan.

_Liisa._ Kuinka se kävisi laatuun?

_Juhana._ Ainakin ensi aluksi voit tänne piiloutua, sitten etsimme sopivamman paikan.

_Liisa._ Niin! Ei taida olla parempaa keinoa.

_Juhana._ Mene vaan sinne!

_Matti._ Ei ole hyvä tässä ulkona ollakaan. Tule tänne heti paikalla. _(Menee aittaan)._

_Juhana._ Elä pelkää, kultaseni! Voudin kynsiin et joudu!

_Liisa._ Jospa sen voisit estää, millä voisin sinua sitten palkita!

_Juhana._ Ei nyt ole aikaa palkkaa ajatella. Mene nyt vaan piiloon!

_Liisa._ Niin, niin!

_Wasjka._ _(Tulee vasemmalta)._ Aha, täällä te olette kaikki kolme!

_Juhana._ No, perhana!

_Matti._ Kuinka varomattomia olimme!

_Wasjka._ Jopa tapasin teidät------Sinä, tyttö typykkä, peijasit minut eilen... Olisin saanut, Jumala ties', kuinka kauan arestissa istua, joll'ei vouti olisi minua sieltä omin luvin pois laskenut.--Nyt saatte te mennä kaikki kolme sinne istumaan.

_Liisa._ _(Rukoillen)._ Mutta Wasilij! Enhän minä sitä tehnyt sinua vahingoittaakseni.

_Juhana._ Täytyihän meidän pelastaa Matti.

_Matti._ Joll'et puhu kellekään, että olemme täällä piilossa, saat hyvän palkkion, sittenkun vapaaksi pääsen.

_Wasjka._ Koska sinä vapaaksi pääset?

_Matti._ Muutaman päivän päästä, viimeistään vapautus-manifestin julistettua.

_Wasjka._ Onko sellainen tulossa?

_Juhana._ Se on jo päätetty!

_Wasjka._ Todellako? Sepä olisi onni!

_Matti._ Etkö puhu kellekään?

_Wasjka._ En, en! Minä vain tahdoin peloittaa teitä. Jos olisitte minulle aikomuksenne ilmoittaneet, olisin ollut valmis teitä auttamaan ------Olkaa huoletta! Kyllä minä laitan niin, että saatte olla rauhassa.

_Liisa._ Minä olen myöskin jo pakolainen!

_Wasjka._ Onko tullut ilmi jo, kuka hänet sieltä päästi?------No, olkaa rauhassa!

_Juhana._ _(Tarjoo rahaa)._ Tuossa on juomarahaa.

_Wasjka._ Vaikk'en rahan edestä sitä tee, ei sekään haitaksi meikäläisille liene. Hyvästi nyt taas! _(Menee)._

_Juhana._ No, nyt piiloon vaan, ettei kukaan vaarallisempi satu näkemään. Tännehän alkaa kohta nuorisoakin kokoontua leikkimään, niinkuin tapana on pyhinä.

_Liisa._ Niin! Ja minä saan täällä lukon takana piilossa olla! _(Menevät)._

_Juhana._ _(Lukitsee oven)._ Tyttö parka! _(Menee)._

2:NEN KOHTAUS.

_Andrei, Roponen, Anni._

_Andrei._ _(Tulee oikealta)._ Mitä on minun tekeminen? Toisella puolen on isäni, toisella äitini------Joll'en olisi jo näin pitkälle mennyt, silloin ei olisi epäilemistä. Mutta kun kerran heidät jo pettänyt olen, kuinka voin enää peräytyä heidän piiriinsä? En, sitä en voi! Mutta seisahtua--se ei ole mahdotonta!--

_Roponen._ Saa nähdä, mitä hän nyt käy tekemään. Huttusesta puhumatta luottavat muut nähtävästi minuun ja pysyvät lujina.--------Kas, Andrei, sinäkö se olet? Tuleppas tänne!

_Andrei._ Mitä on asiata?