Chapter 2

_Vouti._ Teidän ylhäisyytenne! Oli erittäin hyvä, että satuitte tulemaan juuri nyt. Nyt saitte itse omin silmin nähdä kuinka hävyttömiä nuo koirat ovat. Kun minä tulin tänne, rupesi yksi joukosta ensin irvistelemään minulle, ja kun minä häntä kielsin, rupesi hän, ajatelkaas, pilkkaamaan ja haukkumaan vasten silmiä.

_Juhana._ Se ei ole totta!

_Kosmin._ _(Mulauttaa silmiänsä Juhanalle, sitten voutiin kääntyen)._ Jatka!

_Vouti._ Minä käskin viedä hänet arestiin, mutta silloinkos tuo tuossa antaa minulle aika läimäyksen vasten nenää--niinkuin näette.

_Kosmin._ _(Matille)._ Kuinka tohditkaan olla niin hävytön? Kyllä saat sitä katua. _(Kasakoille)._ Viekää hänet arestiin!

_Matti._ Mutta kuulkaa!

_Kosmin._ Ei sanaakaan.

_Juhana._ Hän valehteli.

_Kosmin._ _(Polkien jalkaa)._ Vait, sanon minä! _(Kasakoille)._ Viekää heidät molemmat arestiin!

_Juhana._ Herra! Mitäs pahaa siinä oli, että kotonani vähän leikkiä laskin?

_Kosmin._ Kotonasi? Oletko Roposen poika?

_Juhana._ Olen.

_Kosmin._ Niin no! Sinä pääset nyt tällä kertaa. Mutta muista olla varovampi vast'edes. Menkää! _(Kasakat vievät Matin ja muut seuraavat häntä, paitsi Audotja, joka kiukaalle jää)._

7:S KOHTAUS.

*Audotja, Kosmin, Vouti.*

_Audotja._ Tuoko siis on Kolja Kosmin! Kuinka suuresti olet muuttunut! Vieläkö minua muistat? Vieläkö muistat orjaraukkaa, jonka tähden itsekin niin paljon kärsiä sait?--Voi, jospa tietäisit kuka olen, jospa tietäisit, mitä minä tiedän!

_Kosmin._ _(Voudille)._ Nyt saat tilaisuuden näyttää, kykenetkö siihen virkaan, jonka sinulle uskoin.

_Vouti._ Kaikki voimani tahdon panna liikkeelle, voidakseni vaatimuksianne täyttää. Mitä käskette?

_Kosmin._ Niinkuin tiedät, käypi huhu siitä, että hallitsija aikoo julistaa talonpojat vapaiksi.

_Vouti._ Tuskin siinä perää on.

_Kosmin._ _(Ottaa kirjeen povitaskustaan)._ Tämä kirje todistaa, ettei se enää ole pelkkä huhu, vaan täysi tosi. Kuule, mitä eräs korkea ystäväni Pietarista kirjoittaa. _(Lukee)._

»Ei ole epäilemistä enää. Luotettavasta lähteestä olen saanut tietää, että orjain vapauttaminen on tosiasia »fait accompli». Jonakuna päivänä on tuo onneton manifesti ilmestyvä, joka tekee häpeäpilkun Venäjän historiaan ja juuriltaan hävittää meiltä omaisuuden aatteenkin. Täydellinen vallankumous! Kiire on käsissä! Kaikkien aatelismiesten täytyy tehdä yksimielinen ponnistus. Täällä on arveltu seuraava keino paraaksi: Talonpoikain nimessä ja vielä paremmin talonpojilta pitää saada anomuksia »en masse» keisarille, joissa he itse pyytävät, että kaikki jäisi vanhoilleen. Tiedätte kuinka taipuvainen Hänen Majesteettinsa on kallistamaan rahvaalle korvansa. Varmaan saamme siis tällä tavalla koko vapautusjutun tyhjäksi taikka ainakin lykätyksi toistaiseksi. Cher ami! Ryhtykää tekin toimeen! Suomalaiset ovat tunnetut hyviksi kansalaisiksi, tarkoiksi lainkuulijoiksi! Erittäin tärkeätä on sentähden, että teidän seuduiltakin saadaan semmoisia anomuksia.»

_Vouti._ Todellakin oiva keino! Te teette tietysti niinkuin hän neuvoo?

_Kosmin._ Olen saattanut tästä tiedon kaikille naapureilleni. Uutteraan toimeen on ryhdyttävä.

_Vouti._ Kaikki hyvä! Mutta luuletteko myöskin saavanne talonpojat suostumaan semmoista anomusta kirjoittamaan?

_Kosmin._ Kyllä keinoja saamme. Kauniita sanoja on ensin käytettävä, rahaa, lupauksia, ja jos ne eivät auta, sitten uhkauksia ja ankaria toimia.

_Vouti._ Semmoisiin toimiin olen ennestään tottunut. Luottakaa vaan minuun, tulette näkemään, että olette minusta saanut kelpo apulaisen.

_Kosmin._ Aikeeni on ensin saada Roponen suostumaan. Siksi tulinkin tänne. Jos hän vaan suostuu, kyllä muut sitten seuraavat.

_Vouti._ Pyydän anteeksi! Ehkä kaikessa alamaisuudessa uskallan antaa paremman neuvon. Olkaa puhumatta asiasta erikseen Roposelle. Hän on jäykkä, itsepintainen jörö. Pahoin pelkään, ett'ette häntä saa taipumaan. Ja vielä--asia on arkaa laatua. Paha meteli voi syntyä, jos se tulee ilmi. Eiköhän ole viisaampaa käyttää varovampia keinoja, esimerkiksi jollakin sukkelalla tempulla saada talonpojat kirjoittamaan anomuksen alle tietämättä sen sisältöä?

_Kosmin._ Taidatpa olla oikeassa. Roponen ei näykään olevan kotona. Ei sitä nyt ainakaan tarvitse päättää. Käytä viekkautta tai ankaruutta, minusta yhden tekevä, kunhan toimemme vaan saadaan onnistumaan. _(Menee)._

_Vouti._ Mikä minusta tulee, jos talonpojat vapaiksi pääsevät? Ei! Se ei saa tapahtua! Kaikki voimani panen alttiiksi sitä estääkseni... Ja nyt heti ryhdyn Liisaan ankarammin kiinni. Kohta olet sinä, pikku lintunen, vallassani. _(Menee)._

8:S KOHTAUS.

*Audotja.*

_Audotja._ Vai sellaiset tuumat teillä on! _(Laskeutuu alas kiukaalta)._ Siinä tapauksessa tiedän minä tehtäväni.----Mutta Andreihan on Kosminin poika! Hänkö nousisi muitten mukana isäänsä vastaan? Se ei saa tapahtua!--Jos Kosmin pysyy mahtavuudessaan, voipi poikansa ehkä nousta--hänen perillisenään samaan mahtavuuteen--ja minä sitten myöskin onnen kukkuloille.--Ei, ei!--Kuinka voinkaan tuollaista ajatella?--Minäkö, katkerin orjuuden uhri, rupeaisin sitä puolustamaan? En koskaan! Olkoon Andrei Kosminin poika--hän on myöskin minun poikani, orjan poika.

9:S KOHTAUS.

*Audotja, Roponen, Juhana ja Andrei.*

_Roponen._ _(Tulee poikiensa kanssa)._ Mitä teitte hänelle?

_Juhana._ Paljonko sille tarvitaan? Minä rupesin vähän pilaa tekemään; hän tuosta suuttui ja käski minut viedä arestiin. Mutta kun Matti rupesi sitä estämään, tarttuivatkin häneen.

_Roponen._ Hänen kanssaan pitää olla varovainen. Nuo tuollaiset tapaukset vain pilaavat asiatamme. Olkaamme alallamme! Kohta koittaa uusi aika. Pian vapautus-asia ratkaistaan.

_Juhana._ Se on jo päätetty.

_Roponen._ Päätetty! Mistä sen tiedät?

_Andrei._ _(Huomaa Audotjan)._ Tuo vaimo on tullut Pietarista ja sanoo sen tietävänsä.

_Roponen._ _(Lähestyy Audotjaa)._ Mistä sinä sen tiedät?

_Audotja._ Olen itse sen johdosta vapaaksi päässyt.

_Roponen._ Sen johdosta, että se päätetty on; mitä joutavia!

_Audotja._ Joll'ei se todistus riitä, niin voin sinulle ilmoittaa paljoa luotettavamman.

_Roponen._ No?

_Audotja._ Äsken oli herra ja vouti täällä.

_Roponen._ Niin oli.

_Audotja._ Kun he olivat jääneet, kuten luulivat, kahden kesken tupaan, rupesivat he keskustelemaan.

_Roponen._ Mistä?

_Audotja._ Herra luki erään kirjeen, jossa hänelle ilmoitettiin, että vapautus-asia oli päätetty.

_Roponen._ Todellako?

_Audotja._ Hänelle ilmoitettiin siinä myöskin, että herrat aikovat joka taholta lähettää hallitsijalle anomuksia talonpoikain puolesta...

_Roponen._ Hekö anomuksia meidän puolestamme?

_Audotja._... että talonpojat muka eivät tahdo millään muotoa vapautta --vaan haluavat olla entisten herrojensa vallan alla.

_Roponen._ Vai semmoisia he tuumivat!--Hyvä!--Vai kirjoittavat talonpoikien nimessä anomuksia! Nyt alkaa minulle selvitä, mitä meidän on tehtävä.

_Pojat._ Mitä?

_Roponen._ Jos me rupeamme ummessa silmin katselemaan heidän vehkeitään, voi todellakin käydä niin, ettei koko vapautus-asiasta tule mitään. Toimeen on ryhdyttävä, uutteraan ja järkähtämättömään toimeen. Nyt syrjään odotus ja kärsivällisyys! Koko kansani huutaa apuani, ja minä tahdon sitä auttaa. Yksimieliseen vastarintaan ovat talonpojat nostettavat. Minä lähden Pietariin hallitsijan omaan käteen antamaan anomusta, jossa paljastan heidän vehkeensä. Minä kyllä tiedän, että he ponnistavat kaikki voimansa meitä vastaan. Mutta turhaan raukeaa heidän ponnistuksensa! Meidän tulee voitto olemaan. Ja tämä on oleva viimeinen ponnistus.

_Pojat ja Audotja._ Viimeinen ponnistus!

Toinen näytös.

_(Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä)._

1:NEN KOHTAUS.

*Anni.*

_Anni._ _(Istuu pöydän ääressä, pää käden nojassa)._ Hän ei anna rauhaa minulle hetkeksikään enää. Mitä pitää minun tekemän? Hän on kyllä sukuaan venäläinen, mutta enhän voi kieltää, kun hän minua vaimokseen pyytää. Se on tosin vasten kaikkia kansan tapoja. Sillä ei koskaan ole kuultu suomalaisen äyrämöistytön ja venäläisen pojan suostuvan keskenään avioliitosta. Mutta tiedänhän, että joll'ei hän minua saa, on hän valmis vaikka surmaamaan itsensä.--Ja isäni, hän ei siihen milloinkaan suostu! Mitä, mitä pitää minun tehdä, kun hän minua rakastaa, ja minä kaikesta sydämestäni lemmin häntä?--Oi, mitä voin minä? Rakastaa vaan, mutta en muuta mitään. Onko onnettomampaa ihmistä koko maailmassa? _(Laulaa)._

Oi, sinä maailman mahtava luoja, Onnen ja riemujen laupias tuoja, Eikö sun voimasi keinoja sois, Jotka mun rintahan' lohtua lois! Luoksesi käännyn ma, onneton impi, Ollos sä mulle jo armollisempi! Oi, jos sun miel' alas heltyä vois, Kylläpä toivoni täyttyvä ois!

_(Menee istumaan ja itkee)._

2:NEN KOHTAUS.

*Anni, Andrei.*

_Andrei._ _(Tulee)._ Anni! Miksi itket sinä, miksi antaut epätoivoon? Luuletko asian siten paranevan? Ei suinkaan? Koettaa meidän pitää. Minä tiedän, mikä meidät uhkaa eroittaa, mutta me voimme senkin esteen poistaa, jos molemmat tahdomme. Sano, Anni, suostutko minuun, jos isäsi siihen suostuu; sano suoraan! Jos sinä kerrankin suoraan puhut, voin minä päästää sinut tästä tukalasta tilasta, sekä päästä siitä itse. Annatko minun puhua asiasta isällesi?

_Anni._ Isäni ei suostu siihen ikinä.

_Andrei._ Mutta jos hän suostuu, suostutko sinä?

_Anni._ Luulen, että sen jo arvaat. _(Laulaa)._

Eipä minun tahton' vain Onnea voi tuoda, Eikä ole vallassain Onneamme luoda.

Mitä isä tahtoo vaan. Kaikki riippuu siitä. Saada häntä suostumaan Voimamme ei riitä.

_Andrei._ _(Laulaa)._

Lempi vastuksist' ei huoli, Rintaan rohkeutta luo. Suorahan kuin nopsa nuoli Perille vain pyrkii tuo.

_Mari._ _(Tulee)._ Kas vaan tuota tyttöä! Täällä jouten on juttelemassa pojan kanssa, sillä aikaa kun talon askareet jäävät toimittamatta. Tule heti auttamaan minua! Lehmät ovat vielä ruokkimatta, astiat pesemättä, vesi kantamatta... Katso, minkä näköinen pöytäkin on! Tuollaisenako rikkaassa talossa pöytää pidetään? Olisit sen edes jouten ollessasi pessyt... Ja lattia sitten,--sekin lakaisematta! Voi sentään! Joll'en minä olisi hyörimässä ja pyörimässä alinomaa, niin menisi koko talo kumoon. No niin menisikin! Eihän ilman minutta työväki saisi syödäkseenkään, muista puhumattakaan. Tule! Pitäisikö sinustakin vielä talonminiä tuleman! _(Vie Annin mukanaan)._

3:S KOHTAUS.

*Andrei, Juhana.*

_Andrei._ Niin, nyt isännän puheille. _(Aikoo mennä; Juhana tulee vastaan)._ Ehkäpä puhun hänelle ensin asiasta. _(Ääneen)._ Kuule, Juhana!

_Juhana._ No?

_Andrei._ Minä tahdon puhua sinulle painavasta asiasta.

_Juhana._ Puhu vaan! Ei minun hartiani niin heikot ole, kuin luulet.

_Andrei._ Älähän heti rupea ilvehtimään.

_Juhana._ No, anna kuulua!

_Andrei._ Sinä olet kyllä huomannut, että minun käytökseni Annia kohtaan on aivan erilainen, kuin muita tyttöjä kohtaan.

_Juhana._ Niin onkin. Olenhan aina sinua siitä...

_Andrei._ ... pilkannut. Niin oletkin. Mutta minä tiedän, ett'et sitä tee pahassa tarkoituksessa, enkä suutu, vaikka se välistä menee yli rajojenkin. Vaan vähät siitä. Annistahan minun piti puhuman.-- Luuletko, että minä muuten vaan suosin sisartasi, ajattelematta sen enempää?

_Juhana._ No, mitä?

_Andrei._ Minä aion häntä julkisesti kosia.

_Juhana._ Oho, poika!

_Andrei._ Mitä?

_Juhana._ Luuletko sinä, että se niin vaan on tehty?

_Andrei._ Anni suostuu kyllä minuun.

_Juhana._ Enpä usko. Älä nuolase, ennenkuin tipahtaa!

_Andrei._ Minä olen puhunut hänelle siitä. Hän rakastaa minua.

_Juhana._ Niin no! Miks' ei hän sinua rakastaisi! Olethan sinä pulska poika... Sinä ajattelet siis, että kun sait peukalon, niin otat koko rukkasen.

_Andrei._ Niinpä niinkin.

_Juhana._ Älä nyt joutavia juttele!

_Andrei._ Enkö ansaitse häntä?

_Juhana._ Luuletko sinä todellakin, että sinä saat Annin vaimoksesi?

_Andrei._ Olen varma siitä.

_Juhana._ No, silloin sanon sinulle suoraan ajatukseni.--Muistatko sinä laisinkaan, kuka mikä sinä olet? Muistatko enää, ett'et kuulu meidän luterilaiseen kirkkoommekaan? Muistatko, että olet pienenä poikana otettu meille ainoastaan kasvatettavaksi, ja että mieheksi tultuasi saat mennä avaraan maailmaan, mihin mielesi tekee ja jalkasi vie?

_Andrei._ Tuota en olisi luullut sinun sanovan. Olenhan tehnyt työtä isällesi palkatta siitä saakka, kun hiukankin kykenin. Mitä olisi tämä talo ilman minutta? Kuka silloin talon toimista huolta piti, kun isäsi sairaana koko vuoden loikoi? Sinäkö... Ja muuten se ei sinusta riipu laisinkaan. Isäsi on monta kertaa sanonut, että hän naituani antaa minulle osan talosta.

_Juhana._ Älä, kirppu, kiistentele, ennenk' pääset mäen päälle!

_Andrei._ Joko taasen pilkkaamaan? Sydämelleni oikein käy sinun häijy käytöksesi.

_Juhana._ Ei sysi sydäntä murra, eikä terva mieltä käännä.

_Andrei._ Minä sanon sinulle, että kärsivällisyyteni rupeaa loppumaan. Heitä nyt jo nuo pistosanasi, tahi minä todella suutun--ja silloin, varo itseäsi!

_Juhana._ Mihin se meri ei menisi, joll'ei penkereet pidättäisi! _(Menee loilotellen)._

_Andrei._ Tekee vaan pilkkaa.--Poika nulikka! Mutta vähät minä hänen laverruksistaan. Ukolle itselleen on ilmoitettava suoraan; hän ratkaiskoon! _(Kävelee edestakaisin)._ Kyllä se on harmittavaa kumminkin, etten minä kuulu luterilaiseen uskontoon, vaikka olen ikäni suomalaisissa elänyt ja puhtaaksi suomalaiseksi kasvanut. Joll'ei sitä estettä olisi, silloin ei minun tarvitsisi epäillä asian menestymistä.

4:S KOHTAUS.

*Andrei, Roponen.*

_Roponen._ _(Astuu tupaan kämmeniään hykertäen)._ Kaikki hyvin, kaikki hyvin! _(Huomaa Andrein)._ No, Andrei! Sanon sinulle peittelemättä, että pidän suuresti sinusta. Poissaollessani olet Juhanan kanssa pitänyt oivallisesti huolta talon askareista. _(Taputtaa olkapäälle)._ Tyhjin kourin en lähetä sinua talosta. Olet kelpo poika.

_Andrei._ _(Itsekseen)._ Nyt pitää käyttää tilaisuutta. _(Ääneen)._ Isäntä, minä tahtoisin kysyä sinulta jotakin.

_Roponen._ No kysy, mutta pian! Tänne tulee heti paikalla kylän ukkoja keskustelemaan tärkeistä asioista.

_Andrei._ Vaikka olenkin uskonnoltani teille vieras...

_Roponen._ Voi, veikkonen! Ei nyt ole aikaa sellaisiin. Toisen kerran, toisen kerran juttelet sitten. Mene nyt sanoinaan Marille, että hän tuokoon tänne pullon viinaa ja vähän »sakuskaa».

_Andrei._ _(Itsekseen)._ Harmillista! Ei anneta edes loppuun puhua asiasta. _(Menee)._

5:S KOHTAUS.

*Roponen, Juvakka, Huttunen, Susi, Kipuna ja Juhana*, sitten *Andrei* ja *Audotja*.

_Vieraat._ _(Tulevat tupaan)._ Hyvä ilta!

_Roponen._ Jumal' antakoon! Käykää istumaan!

_Juvakka._ Saapihan tätä istua.

_Susi._ Eikä se pahaa teekkään, kaiken päivää työssä oltuamme, saamatta viinan tippaa vahvikkeeksi.

_Roponen._ Koht'siltään saadaan sitäkin.

_Huttunen._ Ei viina ihmistä vahvista, vaan sana.

_Susi._ Viina vahvistaa ruumista, sana antaa sielulle ravintoa.

_Kipuna._ No, ei suinkaan Roponen ole viinan ja sanan vaikutuksesta meitä juttelemaan kutsunut. Kyllä kai sinulla on tärkeämpääkin. Mitä kuuluu Pietariin?

_Roponen._ Hyvää kuuluu, hyvää kuuluu!

_Mari._ _(Tuo pullon viinaa, leipäkannikan, suolakontin ja jalattoman pikarin)._ Tässä on. _(Menee)._

_Roponen._ Ensin on kurkku kasteltava, Sitten vasta haasteltava.

_Susi._ No, niin justiin!

_Roponen._ _(Tarjoo Huttuselle)._ No, otappas sitten!

_Huttunen._ Omasta kädestä.

_Susi._ Niin, niin! Kenen kädessä, sen kärsässä.

_Roponen._ Jos niin tahdotte. No, olkaa terveinä!

_Muut._ Terveiksesi!

_Roponen._ _(Juopi)._ Ohhoh, kuinka hyvää se olikin! Passipo suulleni, kun oli kerälläni! _(Tarjoaa Huttuselle)._ No!

_Huttunen._ Ei, ei, kiitoksia! En minä huoli.

_Susi._ Huolimatonta lyödään.

_Roponen._ No, mitä turhia! Ota nyt ryyppy! Ei se pahaa vanhoille luillesi tee.

_Susi._ Mielesi kumminkin tekee.

_Huttunen._

Ah, viina viisaan villitsee, Ei juomarita hillitse, Vaan saattaa hänet ansaan. Helvetin alhon lansaan.

_Roponen._ Niinkuin tahdot. _(Juvakalle)._ Otappas nyt lohdutusta surullesi!

_Juvakka._ _(Juopi)._ Kost' Jumala!

_Roponen._ _(Kipunalle)._ No, Kipuna! Kasteleppas kielesi kantaa!

_Kipuna._ Minä juon sinun onneksesi! Toivon, että vastakin ohjaat meitä viisailla neuvoillasi. _(Juopi)._ Kiitoksia!

_Roponen._ Oma vaivasi. _(Sudelle)._ No, veli veikkonen, otappas virvoitusta väsyneelle ruumiillesi!

_Susi._ Saas tästä, suuparka, kosk'oot kanssan' kulkenunna! _(Juopi)._ Passipo, paa toinen! _(Roponen valaa)._ Ensimmäinen ryyppy se menee edellä ja huutaa: pois tieltä, nyt tullaan! Toinen se on oikein se pääpukari. _(Juopi ja kaataa itse vielä pari ryyppyä)._ Kolmas ja seuraavat sitten ovat saattoväkeä... No, eikö Juhanalle annetakaan?

_Roponen._ Ei varsalle kauroja anneta.

_Kipuna._ Se on oikein.

_Susi._ Mutta kun se saa, syöpi se enemmän kuin suuri hevonen.

_Kipuna._ Se on totta.

_Juvakka._ Turhaa minustakin on, ett'ei aika pojalle anneta viinaryyppyä.

_Huttunen._ _(On katsellut nolona muitten juontia)._ No, eihän teistä mihin pääse.

_Susi._ Näitkös! Tekipä mielesi kumminkin!

_Huttunen._ Kun oikein ajattelin, niin eihän tuo yksi ryyppy pahaa tee. Saanhan paremmin unta yöllä _(Juopi)._

_Roponen._ No, nyt voimme ryhtyä puhumaan painavammista asioista.

_Kipuna._ No niin!

_Susi._ Kerroppas nyt päästä päähän, kuinka sinun kävi matkallasi!

_Roponen._ Kuulkaa sitten! _(Juhanalle)._ Pane ovi lukkoon! _(Juhana tottelee)._ Niin! Tulin minä Pietariin. Aloin kysellä, milloin ja missä kuningas liikkui, ja mitenkä häntä saisi nähdä. Sattui siellä vosikka tämänpuoleisia. Hän tuntee minut ja, mitä varten olen kaupunkiin saapunut, kysyy. Minä, ties', kerroin, jotta niin ja niin siellä meidän herrat--niinkuin ymmärrätte itsekin.

_Susi._ No?

_Roponen._ No, hän niinkuin suomalainen ainakin neuvoi, jotta silloin ja silloin on mentävä Nevskille odottamaan siihen ja siihen paikkaan. »Ja kun kuningas tulee», sanoi, »juokse», sanoi, »häntä vastaan ja lankea polvillesi», sanoi. No, minä tein, niinkuin hän neuvoi. Odotin tunnin, ja odotin kaksi, ja sitten vielä hyvän aikaa odotin ja----jo, jo tulee niin että maa tömisee. Voi, ystäväiseni, kuinka kovasti tunsin sydämmeni läpättävän, kun huomasin, että hän ajoi rouvansa kanssa ihka avonaisissa vaunuissa, kaksi harmaata korskuvaa hevosta edessä... Minä siunasin itseni, hyppäsin esiin, heittäysin polvilleni--tuskin muistan kuinka lakin päästäni tempasin--ja katso: hän seisahdutti vaununsa, kutsui minua lähemmäksi ja sanoi: »Mitä sinä tahdot?»--Mitä osasin enää vastata? »Armollinen tsaari! Onnettomien talonpoikain puolesta lähestyn. Teidän Majesteettianne», tahi jotakin sellaista vastasin ja ojensin anomuksen.

_Kipuna._ Kyllähän sen arvaa että sinä osasit.

_Susi._ Vait! Jatka!

_Roponen._ Arvatkaas, mitä hän vastasi!

_Susi._ No?

_Roponen._ Hän otti anomuksen omaan käteensä ja sanoi: »Kyllä muistan teitä. Olkaa huoletta, olkaa kärsivällisiä!»

_Susi._ Niinkö hän vastasi?

_Roponen._ Sanasta sanaan, niinkuin sanoin.

_Kipuna._ Venäjäksikö?

_Susi._ No, millä kielellä sinä luulet? Ei hän suomea osaa.

_Kipuna._ Sanovat ne hänen osaavan.

_Susi._ On hänellä muutakin tekemistä, ei oppia suomea puhumaan.

_Kipuna._ Minun Matti lankoni Tuutarista kertoi, että kuninkaan ajutantti oli hänelle puhunut selvää suomea. Miks'ei kuningas itse sitten suomea osaisi? Onhan kuningas viisaampi kuin kaikki hänen ajutanttinsa yhteensä.

_Huttunen._ Vai niin hän sanoi! Jumala häntä siunatkoon, antakoon hänelle pitkän ijän! Oikein minun tekisi mieleni laulamaan yksi virren värssy.

_Susi._ Jätetään nyt se!

_Juvakka._ Ei sovi viinapullon ääressä jumalista laulaa.

_Huttunen._ Jumalan viljaa se viinakin on. _(Juopi)._

_Roponen._ Parempi minustakin on jättää se.

_Kipuna._ Niin, niin!

_Roponen._ Se on jo päätetty asia, että talonpojat pääsevät kaikkialla vapaiksi; julistusta vaan puuttuu.

_Juvakka._ Onko se mahdollista?

_Roponen._ Herrat kyllä koettavat saada hallitsijaa lykkäämään manifestin julistusta, mutta se on turhaa! Nyt ei hätää enää, kun kerran sain anomukseni suoraan kuninkaan käteen annetuksi. Me voimme pelvotta vastustaa heidän vehkeitään, sillä muutaman päivän päästä olemme vapaat. Viisautta ja malttia on kumminkin tarvis.

_Kipuna._ Huomatkaa! Viisautta ja malttia!

_Roponen._ Mutta rohkeutta ja jäntevyyttä on myöskin tarpeen.

_Kipuna._ Rohkeutta ja jäntevyyttä myös.

_Juvakka._ Mutta, ystävät, mitä ajattelette pojastani Matista? Hän on yhä vielä vankeudessa.

_Roponen._ Niin, niin! Häntä emme liioin saa unhottaa.

_Juhana._ Kuulkaa, isäni ja te muut! Hän on joutunut vankeuteen minun tähteni. Sentähden pidän minä velvollisuutenani pelastaa hänet myöskin. Olisin siihen jo ryhtynyt, ennen, mutta en tahtonut sitä ennen tehdä, ennenkuin sinä, isäni, olisit siihen luvan antanut.

_Juvakka._ Sinä olet kelpo poika! Jos minä olisin nuorempi, olisin sen jo itse tehnyt.

_Roponen._ _(Tuumiskellen)._ Niin!----Tietysti hän on pelastettava-- mutta... _(Ovelle naputetaan)._ Kuka siellä?

_Andrei._ Minähän täällä olen.

_Roponen._ Juhana, laske hänet sisään. Andrein pitää ottaa osaa tähän neuvotteluun.

_Juhana._ _(Laskee Andrein sisään ja jättää oven lukitsematta)._

_Roponen._ Olisit voinut alusta asti olla läsnä kuulemassa hauskoja uutisia.

_Andrei._ Mitä uutisia?

_Juhana._ Miks'et ollut kuulemassa? Harakalle räystäälle ruokaa kannetaan. _(Kääntyen Roposeen)._ No, isä, mitä sanot?

_Juvakka._ Mitäs muuta kuin että ryhdyt asiaan.

_Roponen._ Niin no--jos sinulla on sellainen keino, että vaaratta voit pelastaa hänet, niin tee se!

_Huttunen._ Kuinka! Sinä, Roponen, suostut siihen?

_Kipuna._ Se on tietty.

_Huttunen._ Meidän pitää muistaa, että hän on meidän esivaltaamme. Ei saa nostaa kättä esivaltaa vastaan.

_Juvakka._ Jos hän tekee meille vääryyttä, niin on meillä oikeus vaikka häneen itseensä tarttua.

_Huttunen._ Ei sinun pidä koskeman Herran voideltua!

_Roponen._ Mitä sinä, veikkonen juttelet? Onko tuo kansan sortaja Herran voideltu! Älä sinä vaivu taasen noihin Raamatun lauseisiin. Tässä on tarvis miehuullista toimintaa, eikä tyhjiä puheita. Meidän täytyy pelastaa Matti millä tavalla hyvänsä.

_Huttunen._ Älkää Herran tähden...

_Roponen._ Sinä, Huttunen, olet ollut aina semmoinen jänispöksy! Sinua emme pyydäkään. Mutta te, ystäväni! Tässä on minulla kaksi reipasta apulaista. _(Osoittaa Juhanaa ja Andreita)._ Yhdyttekö te liittoon.

_Juvakka, Kipuna ja Susi._ Yhdymme!

_Roponen._ Lyökää kättä! _(Kaikki muut paitsi Huttunen lyövät kättä)._

_Kipuna._ Me luotamme sinuun.

_Susi._ Ja sitten me ryypättiin. _(Juovat)._

_Huttunen._ Minä sanon vielä kerran: ajatelkaa, mitä teette! Hyvästi nyt, Roponen!

_Roponen._ Joko nyt?

_Huttunen._ Minä olen vanha mies ja tarvitsen lepoa.

_Roponen._ _(Kättelee)._ Sinulta pyydän ainoastaan, ett'et puhu kellekään liitostamme. Lupaatko!

_Huttunen._ Sen toki lupaan. Hyvästi! _(Menee)._

_Roponen._ Jumalan haltuun!

_Juvakka._ Aika äijä!

_Roponen._ No, antakaa hänen olla rauhassa!

_Kipuna._ Se on parasta.

_Roponen._ Ei hän pahaluontoinen ole, vaikka pelkuri.

_Kipuna._ Pelkuri, pelkuri!

_Juvakka._ Siis Juhana ottaa pelastaakseen Matti-poikani?

_Roponen._ Niin! Mutta mitenkä luulet sen voivasi tehdä?

_Juhana._ Jättäkää se minun salaisuudekseni! Pitäkää te vain huolta siitä, kuinka saamme hänet hyvään piiloon.

_Roponen._ Niin, todellakin.

_Kipuna._ Todellakin.

_Roponen._ Mutta mihinkä?

_Kipuna._ Niin, mutta mihinkä?

_Juvakka._ Mihinkä muualle kuin kotiinsa. Kyllä meillä sopiva paikka löydetään.

_Roponen._ Ei hän kotiinsa piiloutua saa. Sieltä häntä ensimmäiseksi etsimään tullaan.

_Juvakka._ Kyllä se on totta, sekin! Mutta--minnekkä muualle voimme hänet piiloittaa?

_Roponen._ Kyllähän hänet yhdeksi yöksi ainakin tänne meidän aittaan peittoon saamme. Kunhan Juhana saa ensin pois kellaristakin.--Mutta ole kumminkin varovainen; muista sananlasku: »kerran tee, kahdesti katso!» Andrei voipi mennä kanssasi, niin voit olla varma----mutta mikä sitä Andreita tänään vaivaa? Olethan totinen kuin...

_Juhana._ Aapiskukko; mutta hänellä onkin kosintapuuhat mielessä.

_Roponen._ Mitä sanot?

_Juhana._ Hän aikoo pyrkiä meille kotivävyksi.

_Andrei._ Vaiti, sinä!