Part 2
Kyllä ne lupaukset tunnetaan. Tuolla on näyttelijän tyttö yhä tuolissaan, vaikka tohtori lupasi tehdä hänet käveleväksi. Syö, juo ja kuluttaa. Mutta kylpylääkäri lähtee tyttärineen, kimpsuineen kampsuineen ja kaupungin naiset ja herrat tarvitsevat tänä yhtenä iltana enemmän nenäliinoja kuin koko vuonna yhteensä.
SORRI
Mutta minunpa tohtorini parantaa postimestarin tykkänään terveeksi.
ISOISÄ
Vai sitä herraa tarkoitat. Kai sitä joskus on tullut senkin kanssa puhutuksi, mutta ei antanut näköä — sokeuden antoi.
SORRI
Postimestari erehtyy, ette koskaan vielä ole kohdannut sitä oikeaa tohtoria. Tulkaa kerran tänne alas, niin puhutaan.
ISOISÄ
Tiedät, etten tule.
SORRI
Teille tulee kaikille sen jälkeen parempi olla, saatte nähdä.
SYLVI
Rakas isoisä... isoisä kulta tulisi nyt. Te käyttäydytte äidin kanssa kuin itsepintaiset lapset. Voittaisitte kerran itsepäisyytenne. Ilmanko täältä ei koskaan riita lopu.
ISOISÄ
En tule, olen sen sanonut. Mutta jos hakotukkimies vielä haluaa pauhata, niin istun tähän tuoliini. Hyvähän tässä on. Istunkin tässä ja odotan vuokralaisia.
RVA SALAVA
Nyt hän aikoo jäädä siihen. Ei tänään, ei tänään. Huomenna isoisä voi istua siinä koko päivän...
ISOISÄ naureskellen.
Ja miksei tänään?
RVA SALAVA
Sentähden että... sentähden että minä tarvitsen tätä huonetta. Tänne tulee vieraita tapaamaan Lyyli Ceciliaa. Isoisä, minä en tule häiritsemään teitä. En astu jalallani ylös noita portaita. Viiteentoista vuoteen en ole käynyt teitä häiritsemässä. Mutta tänään kuulkaa minua: älkää jääkö siihen, vaan menkää ylös.
ISOISÄ
Odottaako Lyyli Ceciliakin rakkaudentunnustuksia vielä näin viimeisen laivan lähtöpäivänä?
LYYLI CECILIA
Postimestari tietää, että odotan ainoaa ystävääni Anna Ilmosta. Ehkä hän viekin minut pois täältä, ettei minun tarvitse olla vastuksena.
ISOISÄ
Älä sinä puhu tyhmyyksiä!
LYYLI CECILIA
Minä tulen rukoilemaan Annaa ja tohtoria, että he veisivät minut mukaansa.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Olet oikeassa, Lyyli Cecilia, me emme voi jäädä tänne. Jos olisi mahdollista, että sinä vielä tänään tulisit terveeksi... Jos minä — (kuiskaten postimestari Schulzelle) isoisä, jos minä vielä tänään kertoisin tohtorille kaikki.
ISOISÄ
Kyllä ne lähdöt tunnetaan. Rouva Cecilia Salava ei ensi kertaa sano tyttärelleen: tänään me lähdemme, emme voi olla täällä. Mutta tuossa sitä vain istutaan. On istuttu viisitoista vuotta. Kyllä isoisä maksaa, isoisä on rikas — kas, isoisä on pelännyt velkaa, siinä se on... Mutta jos sinä, Tuure — auta armias, jos sinä... Isoisäsi on kiivas mies ja nuoruudessaan hän oli hyvä ampuja — kukaties vanha pistooli, sokealtakin osuisi maaliin...
TUURE
Jaa, minä menen nyt, ja isoisä saa puhua siinä miten kauan tahtoo.
ISOISÄ
Seis. Vai sinne narraamaan hullulta leskeltä rahaa kahdenkesken.
TUURE
Hulluksi isoisä on tehnyt hänet, raukan, ja hulluksi isoisä tekee meidät muutkin.
Äänettömyys.
ISOISÄ
Sibylla, tahdotko sinä pois täältä? Vastaa. Etkö osaa puhua, tyttö?
RVA SALAVA
Sanokaa minulle mitä tahansa, isoisä, mutta säästäkää viimeinkin häntä...
SYLVI
Rakas isoisä, menkää nyt. Mitä vieraat sanovat, kun näkevät meidät näin riidassa, Tuuren frakissa ja...
ISOISÄ
Onko Tuure frakissa — ilmankos tuntuikin sormiini niin hienolta. Mistä sinä olet ottanut rahat?
SORRI
Onnettomat, onnettomat ihmiset...!
TUURE
Missään tapauksessa en isoisän kukkarosta. Minä tunnen kuinka alan inhota tätä taloa, menen mieluummin hirteen kuin tulen tänne. Mitä isoisä aikoo tehdä rahoillaan? Tahdotteko, että ne sullotaan suustanne sisään, kun makaatte ruumiina?
SORRI
Lähdetään nyt kauniisti pois ylös. Kas, se ei sentään pää ole yhtä selkeä kuin viisikymmentä vuotta sitten. Tarvitaan parantajaa, joka tekee näkeväksi. Vapauttajaa tarvitaan...
TUURE
Postimestari Schultzea ei mikään vapauta. Niitä on paatuneita, joihin ei mikään pysty. Kun minä muistan: minä en saanut käydä koulua, sillä isoisä ei antanut rahaa eikä sallinut ottaa lainaa. Minä istuin pakkaspäivät sisällä, sillä minulla ei ollut saappaita. Mutta isoisän rahat kasvoivat korkoa pankissa. Ei, Sorri, hänen kahleensa ovat niin raskaat, ettei niitä viilaa poikki taivaan enkelikään.
SORRI
Ennenkin ovat taivaan enkelit viilanneet poikki vangin kahleita.
AMALIA
Hyvät ihmiset, tulkaa järkiinne. Naapurit kuulevat. Mitä sinä tulet tänne, Tuure, kun et osaa olla ihmisiksi. Ja isoisä kulta, pysyisitte ylhäällä, kun ette kärsi äitiä ja Lyyli Ceciliaa.
ISOISÄ
Mitä? Kuka sen on sanonut, etten minä kärsi?
AMALIA
No, kun aina torutte.
ISOISÄ
Torunko minä? Ja miksen toruisi: onko minua sitten hellitetty?
SYLVI
Väinö, älä jätä minua tänne. Jos äiti ja Lyyli Cecilia lähtevät, niin minä en voi olla täällä. Rupean vaikka palvelustytöksi kunnes voimme mennä naimisiin. Minä ehdin vielä. Väinö, saanhan tulla...?
SORRI
Meidän täytyy saada rauha tähän taloon.
ISOISÄ
Onnea matkalle vain. Herra Sorrin tavarat pidän panttina kunnes kolmen kuukauden vuokra on maksettu.
SORRI
Vanki raukka!
ISOISÄ
Onko se vanki, joka tekee mitä tahtoo? Mutta täällä on kyllä vangittujakin. Oikeita maailmanherran vankeja. Sanonko kuka se herra on? Rakkaus.
Äänettömyys.
RVA SALAVA pää pystyssä.
Niin, rakkaus. Sinä päivänä saatte haudata minut, jolloin en enää rakasta.
Lähtee makuuhuoneeseen.
ISOISÄ
Ja sen sinä kehtaat sanoa lastesi kuullen.
SYLVI
Me tulemme todella kaikki mielipuoliksi, jollei tästä tule loppua.
AMALIA
No, tuleehan siitä. Tehän kaikki lähdette. Meille tulee hauskaa, isoisä.
ISOISÄ hyväntuulisena.
Hauskaa tietenkin. En minä muusta, kun ette vain tule minulta pyytämään matkarahaa.
Yläkerrasta astuu rva Bask. Tervehtii Tuurea.
RVA BASK
Mutta isä pikku, kahvi jäähtyy, etkä sinä liiku paikaltasi. Tuure, kuinka sinä olet hienona.
TUURE
Täti, olen juuri tulossa sinun luoksesi.
RVA BASK
Täti — joko sinä taas sanot »täti». Enhän minä oikeastaan ole vanhempi kuin sinäkään. En ole vielä elänyt. Odotan vasta elämäni suurta tapausta. Ja silloin ei ihminen vanhene.
ISOISÄ
Elämäsi suurta tapausta — Bask oli sinun elämäsi suuri tapaus. Eikä hän ollutkaan mikään huono tapaus.
RVA BASK
Isä pikku, älä puhu. Sinä tiedät etten siedä mielenliikutuksia. Olet antanut minulle perinnöksi huonon sydämesi...
ISOISÄ
Ota sinä lukuun, ettei kukaan välitä sinusta paitsi rahojesi takia. Tuokin mielistelijä tuossa tulee vain lainaamaan sinulta.
RVA BASK
Oo, hän tietää minun heikon kohtani: kauniit miehet! Oo!
Tuure ja rva Bask ovat jo menossa.
ISOISÄ
Kiirepä näkyy herrasväellä olevan...
RVA BASK palaten pari askelta.
No, isä pikku, etkö jo tule?
ISOISÄ
Saisit kiittää minua joka hetkestä, jolloin sinua tässä holhoan. Tuo kaunis mies tuossa tekee sinusta vielä keppikerjäläisen.
RVA BASK
Isä pikku, eikö minulla saisi olla yhtään iloa?
ISOISÄ
Kyllä sinulla sitten on iloa, kun hän on ottanut rahasi ja viskannut sinut tiepuoleen. Tule lähemmäksi. Onko hän vielä tuolla alhaalla?
RVA BASK
Kuka, isä pikku?
ISOISÄ
Hän — Sibylla?
RVA BASK
Tyttöäkö tarkoitat, Cecilia Salavan tyttöä? Istuu hän tuolissaan, jonka on saanut tohtorilta, yllään valkoinen puku, jonka hän myöskin on saanut tohtorilta.
ISOISÄ
Istuuko hän aina auringossa?
RVA BASK
Jos sattuu olemaan aurinkoa. Vastaa, Lyyli Cecilia, kun sokea sinulta kysyy.
SORRI
Hän on aina auringonpaisteessa, sillä hän on hurskas lapsi.
ISOISÄ
Näyttelijän lapsi. Kyllä se hurskas syntyperä tunnetaan.
RVA BASK
Mennäänkö vihdoinkin, pikku isä?
ISOISÄ
Kun minä tahdon kysyä omassa talossani, niin minä kysyn... Istuuko hän aina ikkunassa, tuo näyttelijän tyttö? Ja näkee jotakin?
RVA BASK nauraen.
Tietysti hän näkee mitä kadulla sattuu tapahtumaan.
ISOISÄ
Ja näkee sittenkin, jollei mitään tapahdukaan?
RVA BASK
Sitä en tiedä, voiko nähdä silloinkin, jollei mitään tapahdu.
ISOISÄ
Mutta minä tiedän. Olen kuullut hänen puhuvan täällä yksinään. Kun kaikki ovat poissa ja papinsälli laskettaa kreikkaa ja hepreaa kopissaan, puhuttelee hän täällä prinssejä ja prinsessoja.
RVA BASK
Niin, hän leikkii nukketeatterillaan.
ISOISÄ
Tuure, sinä olet laiska ja roteva, saisit kantaa Sibyllan tänne minun luokseni. Tahtoisin puhua hänen kanssaan.
TUURE
Jos isoisä tahtoo puhua Lyyli Cecilian kanssa, niin onhan isoisällä jalat astua hänen luokseen.
ISOISÄ
Ja sinäkin toivot minulta perintöä!
RVA BASK
Niin, isä pikku, sinä voitat herttaisen pienen oikkusi. Sinähän olet ihan niinkuin Cecilia Salava. Teidän täytyy molempien voittaa itsenne.
TUURE
Jos isoisä tahtoo puhutella Lyyli Ceciliaa, niin täytyy pitää kiirettä. Tohtori vie hänet mukanansa.
ISOISÄ
Sen minä kyllä uskon. Kun ei hän saanut äitiä, niin hän tahtoo anastaa tytön...
RVA SALAVA jännittyneenä.
Mitä te sanoitte, isoisä?
RVA BASK
Tohtori Ilmonen oli Salavan ystävä ja aikoi itse näyttelijäksi. Hän on nyt pannut tytön päähän kaikenlaisia hullutuksia. Mutta Lyyli Cecilia ei ole tullut terveeksi. Kaiken kesää on häntä hierottu ja hoidettu ja juotettu ja syötetty. Mutta tuossa hän vain makaa. Ja mikäpä hänen siinä on hätänä. Näkee mitä kadulla tapahtuu ja leikkii nukketeatterillaan.
ISOISÄ
Onko varma ettei hän lähde tällä viimeisellä laivalla?
TUURE
Päinvastoin. Tulen tekemään kaikkeni, jotta hän lähtisi. Ja kaikki muutkin, jotka vain voivat päästä täältä irti.
ISOISÄ
Ja matkarahat — luulet kai että tätisi antaa ne.
TUURE
Isoisä, ne minä varastan.
RVA BASK
Oi Tuure, älä puhu niin kauheita, en kestä sitä... Saan kohtaukseni, Tuure, käsivartesi...
ISOISÄ
Kujeile muille, mutta ei minulle. Mars matkaan.
Menevät. Heidän äänensä hiljenevät vähitellen. Alhaalla arkihuoneessa on järjestetty ja kannettu eteiseen Sorrin tavaroita.
AMALIA askarrellessaan.
Vihdoinkin. Kyllä me olemme joukkoa. Ei mitään syytä tarvita... Mutta kunhan emme vain saisi pormestarinnaa tänne, hän meni tuonne käsityöaittaan. Tule auttamaan, Sylvi. Kyllä sinä jo olet Väinösi kanssa tarpeeksi kuherrellut.
SYLVI
En minä ehdi, jos illalla matkustan.
AMALIA
Siihen sinä nyt et itsekään usko. Piiaksi, vai kuinka — sinä, kapteeni Schultzen tytär? Sillä kai vielä kestää kauan ennen kuin Väinö vie sinut pieneen punaiseen pappilaansa. Kymmenen penskan äidiksi.
SORRI
Ja Amalia Schultze on ensimmäisen penskan kummina — niinhän!
AMALIA
Tiedät etten kärsi pikkulapsia.
Katsahtaa kelloon, lähtee kiireesti eteiseen, panee hatun päähänsä ja lähtee toimeensa.
SORRI hänen jälkeensä.
Etkä paljon suuriakaan.
SYLVI kiiruhtaen Sorrin luo.
No Väinö, alkaako selvetä?
SORRI
Minun olisi pitänyt antaa isäntien siellä kotipuolessa hiukan odottaa korkorahojaan. En ajatellut, että ukko täällä olisi niin tiukalla päällä.
SYLVI
Isoisän täytyy odottaa. Mutta entä minä — miten minun käy?
SORRI
Koetan tiedustella sinulle paikkaa. Niin pian kuin mahdollista.
SYLVI
Mutta voinko minä jäädä tänne?
SORRI
On paljon tällaisia koteja, koteja ilman rauhaa. Vangittuja sieluja on maailma täynnä.
Äänettömyys.
SYLVI
Oi Väinö, saammekohan koskaan omaa kotia?
SORRI
Mutta lapsi, mikä nyt tuli?
SYLVI
Emmeköhän voisi mennä naimisiin ennen kuin sinä valmistut?
SORRI
Kuka se äsken sanoi odottavansa vaikkapa kymmenen vuotta.
SYLVI
Ei milloinkaan Ole minusta meidän oma kotimme ollut niin kaukana kuin nyt.
SORRI
Sinä epäuskoinen.
SYLVI
Anna anteeksi. Väinö...
Äänettömyys.
SORRI
Ei, en totisesti viitsi jäädä ukolle velkaa.
SYLVI
Mene osuuskaupan johtajan luo. Olettehan niin vanhat tutut.
SORRI
Niin ja juuri siksi hän aina pistelee ja kysyy, paljonko minulle jo on karttunut velkoja ja enkö jo kadu että antauduin lukutielle. Olen häntä suorastaan vältellyt.
SYLVI
Isoisän täytyy odottaa.
SORRI
Jollei hän olisi sokea.
SYLVI
Enkä minäkään voi mitään.
SORRI
Voit. Ole niinkuin olet ollut tähänkin asti.
SYLVI
Minä koetan, Väinö rakas.
(Puristaa Sorrin kättä, lähtee ovesta vasemmalle.)
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Väinö, oikeinko todella lähdet? Kenelle sitten puhun?
SORRI
Ja kenelle minä?
LYYLI CECILIA
Uskotko että tulen terveeksi?
SORRI
Sinun sielusi on terve.
LYYLI CECILIA
Uskotko, että voin kävellä?
SORRI
Se on vähemmän tärkeää. Kun vain henkesi pääsee kohoamaan.
LYYLI CECILIA
Mutta olisi niin ihanaa kävellä, juosta, lentää. Tiedätkö, kun minä katselen lapsia, jotka leikkivät tuossa kadulla, joskus he aivan tanssivat. Ja pääskyset oi-oi...!
SORRI
Voit valaista soppesi niinkin.
LYYLI CECILIA
Valaista soppeni — ei kukaan tarvitse valoani. Tiellä olen. Väinö, jos minulla olisi uskoa, niin minä ehkä vielä tänään voisin nousta. Tohtori on sanonut, että minulta vain puuttuu usko parantumiseeni. Hän sanoo, että minulla on tehtävä — ajattele: minulla!
SORRI
Sinulla, sinulla se vasta onkin. Valotäplä olet, mihin ikinä tulet.
LYYLI CECILIA
Tähänhän minä olen kahlehdittuna. Ja jos minun täytyy jäädä tänne — en ymmärrä miten voin elää.
SORRI
Olethan elänyt tähänkin asti, pikku sisko.
LYYLI CECILIA
Niin, mutta minulle onkin tapahtunut jotakin erikoista. Onnettomuus. En enää koskaan voi seurustella prinssieni ja prinsessojeni kanssa — isoisä sanoi, että hän oli kuullut. Se oli kauheaa. Kaikki he minulta kuolivat, kun sen sain tietää. Kaikkea minulla oli: kauniita tyttöjä ja poikia seuranani. Kauniissa kiiltävissä vaatteissa. Ja linnoja ja kirkkoja ja torneja ja viirejä. En koskaan ollut yksin. Eikä koskaan ollut pimeää...
Rva Salavan askeleet lähestyvät.
SORRI
Sinä et koskaan ole yksin eikä sinulle koskaan tule pimeää, sillä Herra on kanssasi. (Lähtee eteiseen ja ulos.)
Äänettömyys. Rva Salava tulee pukeutuneena päivää varten.
LYYLI CECILIA
Äiti, mikset sinä kerro minulle kaikkea?
RVA SALAVA
Eikö pormestarinna tullutkaan meille?
LYYLI CECILIA
Äiti, mikset sinä mene yläkertaan isoisän luo eikä isoisä tule tänne?
RVA SALAVA
No, saathan sinä nyt sen aikoinasi kuulla.
LYYLI CECILIA
En ole enää lapsi. Äiti, etkö viiteentoista vuoteen ole käynyt tuolla ylhäällä? Vihaatteko te niin toisianne, sinä ja isoisä?
RVA SALAVA
No, emme enää.
LYYLI CECILIA
Tekikö postimestari jotakin pahaa minun omalle isälleni?
RVA SALAVA
Ei, lapsikulta. Ei hän tuntenutkaan isääsi.
LYYLI CECILIA
Mitä tapahtui viisitoista vuotta sitten? Mitä, äiti?
RVA SALAVA
Lyylikki, meillä on nyt paljon tärkeämpää ajateltavaa.
LYYLI CECILIA
Matka — mutta luuletko todella, että pääsemme lähtemään?
RVA SALAVA
Etkö sinä sitten?
ISOISÄ ylhäältä.
Te siellä alhaalla, onko huone kunnossa? Taitaa tulla vapaaksi useampiakin huoneita. Ehkä kokonaisia huoneistoja. Hyvä olisi. Elättäköön nyt vuorostaan joku toinenkin taiteilijaperhettä, onhan siinä viidessätoista vuodessa ollut aikaa minun osalleni. Soisinpa että voisin nähdä kuinka näyttelijän herrasväki lähtee kimpsuineen kampsuineen.
Nauraa.
Äänettömyys. Sylvi on tullut huoneeseen.
RVA SALAVA
Siinä kuulitte!
LYYLI CECILIA
Jo tänään meidän täytyy lähteä.
RVA SALAVA
Nyt, laivalla!
SYLVI
Mutta matkarahat?
LYYLI CECILIA
Voitko, äiti, puhua tohtorille?
RVA SALAVA
En. Etkä kai sinäkään Annalle?
LYYLI CECILIA
En.
SYLVI
Täti ei anna Tuurelle. Ei tarvitse pelätäkään.
RVA SALAVA
Mutta mitä me sitten teemme?
SYLVI
Tuure raukka teki parastaan. Mutta ei se sittenkään auta.
LYYLI CECILIA
Mutta Väinö...
SYLVI
Hänellä ei vielä ollut vuokrarahojaankaan. Kolmen kuukauden vuokrarahoja. Mutta äiti, entä apteekkari? Eilenkin hän käveli tässä ikkunan alla ja sanoi, ettei missään näe niin kauniita verenpisaroita.
RVA SALAVA
Ei, ei.
LYYLI CECILIA
Me emme pääse matkustamaan.
SYLVI
Mutta äiti, jos sittenkin menisit apteekkarin luo.
RVA SALAVA
En millään ehdolla.
SYLVI
Mutta jos minä menisin?
RVA SALAVA
Minä olen hänelle jo velkaa. Enhän ole voinut käydä ilman vaatteita...
LYYLI CECILIA
Jos isoisä saa sen tietää.
SYLVI
Odotetaan kuitenkin Väinöä, jos hän olisi saanut. (Lähtee eteiseen.)
RVA SALAVA
Minä menen apteekkarin luo!
Lähtee päättäväisenä Sylvin jäljessä.
LYYLI CECILIA hetken perästä.
Äiti, älä mene! Älä mene! Hän menee ihan juosten... (Tuurelle, joka tulee yläkerrasta.) Äiti ei saa mennä... Huuda hänelle. Mutta mitä sinulle on tapahtunut? Älä naura noin...
TUURE
Kaikki on mennyttä. Kaikki on lopussa.
LYYLI CECILIA
Mutta kerro nyt. Mietitään yhdessä. Oletko sinä... tehnyt jotain väärää? Tarkoitan: väärentänyt jotakin?
TUURE
Olen, juuri niin olen tehnyt. Väärentänyt olen, valehdellut ja väärentänyt.
LYYLI CECILIA
Tuleeko siitä vankeutta?
TUURE
Vankeutta — sitä siitä juuri tulee. Kuinka oikein sanoitkaan.
LYYLI CECILIA
Veli raukkani.
TUURE
Jos sinä tietäisit... Kuinka minä inhoan itseäni. Minä imartelin häntä. Sanoin, että aina olen häntä ihaillut hänen kauneutensa vuoksi.
LYYLI CECILIA
Ethän — miksi olisit niin tehnyt!
TUURE
Saadakseni rahaa, rahaa, rahaa. Siksi että tarvitsen sitä huomenna. Kassatarkastuksessa, ymmärrätkö? Minä kiersin käteni hänen ympärilleen... äh.
LYYLI CECILIA
Etkä kuitenkaan saanut?
TUURE
Sain. Hän otti minut pojakseen ja lupasi tehdä minut perillisekseen. Minulla on nyt rahaa ja tämä eriskummallinen äitiys lisäksi.
LYYLI CECILIA
Veli raukkani...
TUURE
Jos minulla olisi ollut edes hiukkasen toivoa Annaan nähden. Mutta minä näin niin selvästi eilen, että hänelle olen ollut vain yksi joukosta. Ja siinä on koko kesä mennyt. Jäljellä ovat vain laskut.
Rva Salava tulee nopeasti.
LYYLI CECILIA jännittyneenä.
Et mennytkään sinne, äiti? Se oli hyvä, kovin hyvä.
RVA SALAVA
En voinut.
TUURE
Äiti, mikä sinä oletkaan, sinä meidän äitimme? Kuumetta sinä olet antanut suoniimme etkä tervettä verta.
RVA SALAVA
Oletko tehnyt jotain vaarallista?
TUURE
Olen. Samaa mitä sinäkin.
RVA SALAVA
Minä?
TUURE
Sinä!
RVA SALAVA
Mitä sinä olet tehnyt?
TUURE
Rakastanut minä olen.
RVA SALAVA
Rakastanut...
Esirippu.
II NÄYTÖS
Sama huone hiukan myöhemmin päivällä. Auringonsäteet siirtyneet. Näytöksen aikana kuuluu esplanadilta soittoa, kylpykauden eri kappaleita, lyhyitä väliaikoja lomassa. Lyyli Cecilia tuolissaan ikkunan alla. Anna Ilmonen kävelee isänsä puhellessa edestakaisin, silloin tällöin liikkeissään ottaen vastaan musiikin rytmit. Hänen hartioillaan on Lyyli Cecilian lahjoittama valkea harsohuivi, jota hän pitelee tanssijattaren tapaan. Ylhäältä kuuluu joskus pormestarinnan ja rouva Baskin äänet. Tohtori Ilmonen istuu Lyyli Cecilian edessä ja tarkkaa häntä. Äänettömyys.
TRI ILMONEN
Niin... niin voimaton on ihmistaito ja ihmistahto. Olin niin toivonut... ja uskonut, että nousette. Ja lähdette täyttämään tehtäväänne maailmassa. Ei pitäisi olla mitään estettä... Kylvyt, sähkö, kaikki on vaikuttanut, te olette kokonaan toisen näköinen kuin keväällä — kukoistava nuori tyttö te nyt olette. Mutta siinä te vain istutte. Puuttuu jotakin!
LYYLI CECILIA
Puuttuu jotakin. Minä tiedän mitä tohtori tarkoittaa. Minä tiedän...
TRI ILMONEN
Niin, enhän minä ole varma, onko se sitäkään. Kaiketi minulta on jäänyt jotain huomaamatta.
LYYLI CECILIA
Mistä minä saisin sen uskon? Tohtori ei nyt sano sitä, mutta tohtori ajattelee, että jos minä uskoisin olevani terve, niin minä nousisin ja kävelisin.
TRI ILMONEN
Ei, sitä minä en ajattele. Te olette varsin urhoollinen ja tarmokas pieni tyttö.
LYYLI CECILIA
Minä olen moneen kertaan lukenut läpi Uuden testamentin kertomukset, joissa kuvataan miten Jeesus paransi halvattuja — mistä minä saisin heidän uskonsa?
TRI ILMONEN
Heillä oli voimakas parantaja, joka vaikutti heidän uskoonsa.
LYYLI CECILIA
Oi tohtori, ei minulta puutu luottamusta parantajaani. En osaa sanoa niinkuin tahtoisin, mutta tohtori on tänä kesänä herättänyt minut kuolleista. Olin kuin kuollut, kun istuin tässä.
TRI ILMONEN
Eipä sentään. Te elitte intensiivistä omaa elämäänne.
LYYLI CECILIA
Niin, mutta en ollut tässä maailmassa. Nyt minä olen kiinni elämässä ja tahtoisin päästä oikein työhön. Ja tehtävään. Tohtorihan on antanut minulle uskon tehtävään. Mutta sitä tehtävää ei voi täyttää, kun ei pääse liikkumaan.
TRI ILMONEN
Ei. Mutta siitä voi tulla tosi, kun te paranette.
LYYLI CECILIA jännityksen vallassa.
Uskooko tohtori todella että paranen?
TRI ILMONEN
Uskon. Teidän elämässänne voi sattua jokin tapahtuma, joka nostaa teidät pystyyn. Tai voi ilmestyä henkilö, jolla on enemmän onnea kuin minulla... tai... On vaikea sanoa, missä muodossa sysäys tulee. Kun tietäisi, millä lailla tämä halvautuminen tapahtui. Mutta teillä ei ole mitään muistoa siitä.
LYYLI CECILIA
Ei.
TRI ILMONEN
Eikä äitinnekään tiedä.
LYYLI CECILIA
Kyllä äiti tietää.
TRI ILMONEN
Hän arvelee, että te sairastuitte eräänä tuollaisena myrskyisenä päivänä, jommoisia hänen elämässään on ollut niin monta. Mutta tarkemmin ei hän tiedä.
LYYLI CECILIA
Minulla on tunne, että hän on luvannut postimestari Schultzelle olla sanomatta. Jotakin tapahtui täällä viisitoista vuotta sitten. Senjälkeen ei isoisä ole ollut täällä alhaalla eikä äiti yläkerrassa. Mutta kukaan ei sano minulle mitä tapahtui. Ja sitä minä vain ajattelen enkä pääse selvyyteen.
ANNA
Huu... nehän ovat kummitusjuttuja. Kuinka te uskallatte asua täällä syysiltoina, kun tuuli ryskää nurkissa — huu, minä en uskaltaisi...
LYYLI CECILIA
En minä kummituksia pelkää. Mutta postimestaria minä kammoan jollakin tavalla. Hän ei kärsi minua. Ja kaikilla on minusta vain vaivaa.
ANNA
Sinä tulet terveeksi ja meidän suunnitelmistamme tulee tosi: me näyttelemme vielä yhdessä, sinä hiljaisia, suloisia, hyviä naisia — minä hurjia, villejä, rikollisia...
LYYLI CECILIA
En usko että minulla on lahjoja. Kun vain voisin päästä pystyyn ja pois täältä. On kauheaa olla tiellä. Sinä et tiedä, Anna, sinä olet kaunis ja lahjakas, sinä olet aina ollut iloksi — mutta tietää, että on tiellä! Täällä on eräs vanha vaimo, joka käy minua katsomassa ja joka sanoo: se on säikytetty, se on lapsena säikytetty ja jos se säikytetään samalla tavalla, niin se paranee.
ANNA
Mutta sehän on viisasta puhetta! Odota sinä, ennen iltaa minä säikytän sinut niin että... Odota sinä, kyllä minä keksin!
TRI ILMONEN
Ette te muista, että olisi ollut jotain kovaa ääntä... huutoa... tai räjähdystä, tai jotakin sellaista...
LYYLI CECILIA
En. Äiti kyllä aina kysyi minulta pienenä, kuulenko huonosti.
TRI ILMONEN
Niinkö?
ANNA
Minä tiedän jo kuinka sinut säikytän...
LYYLI CECILIA
Minä en mitään säikähdä. Tuolla oli kerran tulipalo, toisella puolen katua. Meiltäkin jo kannettiin huonekaluja. Mutta minä vain toivoin, että tulisi niin paljon savua että tukahtuisin.
TRI ILMONEN
Mahtaisiko vanha postimestari tietää jotakin?
LYYLI CECILIA
Hän ei kärsi teitä, tohtori. Hän kiusaa äitiäkin sentähden että tohtori on äidin vanha tuttu. Korkeintaan tohtori voisi alkaa puhua hänen silmistään — hänhän on sokea eikä ole raaskinut panna rahoja niiden parantamiseen.
TRI ILMONEN
Olen häntä kysellyt aina kun olen käynyt rouva Baskin luona.
LYYLI CECILIA
Hän on aina silloin tullut tänne, juuri siksi ettei hän kärsi tohtoria. Tuossa on hänen tuolinsa, sillä alas ei hän tule. Tai hän on mennyt vinnille. Täällä on hyvin suuri vintti, sitä tarvittiin ennen, kun kuivatettiin suuria pyykkejä isoisän isän ja isoisän aikaan. Siellä hän kävelee. Siellä hän talvisaikaan hengittää raitista ilmaa, sillä talvella ei hän mene ulos. Siellä hänellä on kaikenlaisia kokoelmia — postimerkkikokoelmia, vanhoja rahoja, aseita, huonekaluja... Eikä siellä saa käydä kukaan muu kuin Amalia. Vaikka kyllä äitikin on käynyt siellä, joskus salaa. Isoisä tuntee siellä joka nurkan. Ja ikkunoissa hän kuuluu seisoskelevan ja katselevan näköaloja — hän kai muistaa, mitä näkyy joka ikkunasta.
ANNA
Olisipa hauskaa nähdä tuo vintti. Oikea kummitusten paratiisi. Saatan aivan nähdä kuinka ukko siellä kulkee ja puhuttelee varjoja...
LYYLI CECILIA
Eiköhän isoisä nytkin kävele siellä. Mutta hän kävelee kuin henki. En juuri koskaan ole saattanut erottaa milloin hän tulee tuonne portaisiin. Sentähden hän on joutunut kuulemaan kaikki tyhmät leikkini.
ANNA
Ja vasta nyt viimeisenä päivänä kerrot tuon kaiken!
LYYLI CECILIA
Kerron vain siksi, etten usko tohtorin tapaavan isoisää. Hän pitää niin varansa.
Äänettömyys.
TRI ILMONEN