Chapter 2

Unkas, viimeinen Algonquini oli metsässä joutunut heidän käsiinsä. Hänen maatessaan olivat he syösseet hänen päällensä ja päättäneet heti tappaa hänet tällä hirmuisella tavalla. Sillä aikaa kun he nuolilla haavoittivat häntä, pistivät palavia lastuja haavoihin, laskivat hehkuvia hiiliä hänen päänsä päälle polttaaksensa hänen silmänsä, rupesi Unkas, joka tahtoi kuolla urheana soturina, veisaamaan kuolinvirttänsä, missä hän kertoi kostotöistään Mohawkia kohtaan ja luetteli päänahat, jotka hän heiltä oli voittanut.

Mohawkit ihmettelivät tätä kestäväisyyttä ja koettivat kaikin tavoin enentää hänen tuskiansa. Iloissaan kun olivat tästä kauheasta työstään, ei heillä ollut kylliksi varovaisuutta. Suuri hämmennys tapahtui senvuoksi, kun scalping partie noin yht'äkkiä syöksi heidän päällensä.

Useammat Mohawkit ammuttiin tahi surmattiin, heidän kuollonhuutonsa kaikui metsässä ja soi suloiselta kuolevan Algonquinin korvissa. Gisbertillä oli vielä tilaisuutta lempeästi pudistaa kuolevan ystävänsä kättä. Sitten haudattiin nuori sankari samaan paikkaan missä hän oli kuolintuskansa kärsinyt; uudisasukkaat ampuivat kunnialaukauksen hänen haudallansa ja ystävälliset Indianit ripustivat sen päälle Mohawkeilta voitetut päänahat kunniamerkiksi.

Vielä useampiakin sotaretkiä sai Gisbert aikaan punaihoisia vastaan. Terveenä ja raittiina palasi hän niistä ja nai Gesinan, johon avioliittoon vanha van Bombeler vaimoineen antoi siunauksensa.

Pyrstötähti oli aikoja sitten kadonnut taivaalta, mutta vielä kului monta vuotta, ennenkuin indianilainen sota loppui ja rauha jälleen vallitsi nuoressa uudismaassa, Uudessa Englannissa.