Part 4

Kunnaan laella oli iso katoton palatsi. Pihattojen ja suihkulähteiden marmori oli rakoillut, punaisen ja vihreän kirjavaksi painunut, ja kuninkaan elefanttitarhain mukulakiviäkin oli rikkaruoho ja rehottamaan päässyt vesaikko nostatellut ja siirrellyt. Palatsista avautui näköalaksi rivittäin katottomia taloja, jotka näyttivät tyhjiltä mehiläiskeoilta; muodoton kivimöhkäle, joka oli ollut epäjumalana neljän tien risteyksessä; yleisinä kaivoina aikoinaan palvelleet kadunkulmien kuopat, ja temppelien halkeilleet kuvut, joiden aukoissa villi viikunapuu versoi.

Apinat nimittivät paikkaa kaupungiksensa ja olivat halveksivinaan viidakon väkeä syystä että näiden asuntona oli metsä. Eivätkä ne kuitenkaan tienneet, mihin tarkoitukseen mikin talo oli rakennettu ja mihin niitä käytettäisiin. Niillä oli tapana kasautua kehiksi kuninkaan neuvostosaliin, penkoen kirppuja ja ollen mukamas ihmisiä; tai juoksennella katottomissa taloissa keräilemässä laastinkappaleita ja muita leluja, ja unohtaa minne olivat ne piilottaneet, ja tapella ja kirkua isoin joukoin töyttien toisiansa, ja sitten hajautua karkeloimaan kuninkaan puutarhan penkereillä, missä ravistelivat ruusupensaita ja oranssipuita vallattomuuksissaan nähdäkseen hedelmien ja kukkien varisevan. Ne tutkivat kaikkia palatsin käytäviä ja pimeitä sokkeloita sekä noita satoja pikku hökkeleitä, mutta eivät milloinkaan muistaneet mitä olivat nähneet ja mitä eivät; ja kuljeksivat yksitellen ja kaksittain tai parvittain, toinen toisillensa hokien tekevänsä mitä ihmisetkin. Ne joivat säiliöistä ja myllersivät veden mutaiseksi, ja riitelivät sitten siitä, kunnes säntäsivät liutana liikkeelle ja hoilailivat: "Ei ole viidakossa niin viisasta ja hyvää ja taitavaa ja voimakasta ja säveää kuin bandar-log." Nyt alkoi kaikki taas uudestaan siksi kunnes kyllästyivät kaupunkiin ja palasivat puunlatvoihin, toivoen saavuttavansa viidakon väen huomiota.

Mowgli oli kasvatettu viidakon lain alaisena eikä voinut pitää tällaisesta elämästä tai sitä käsittää. Apinat raahasivat hänet Kylmiin Sijoihin iltapuolella päivää, ja sen sijaan että olisivat käyneet levolle, kuten Mowgli olisi niin pitkän matkan jälkeen tehnyt, alkoivat ne käsikkäin hyppiä piiritanssia, hupsuja laulujansa loilotellen. Eräs apinoista piti puheen ja selitti kumppaneilleen, että Mowglin sieppaaminen ennusti uutta vaihetta bandar-login historiassa, sillä Mowgli näyttäisi niille, miten punoa risuja ja keppejä sateen ja kylmän suojaksi. Mowgli nyhtäisi muutamia köynnöksiä ja rupesi niitä solmielemaan, ja apinat koettivat jäljitellä; mutta jo moniaan minuutin kuluttua ne kadottivat harrastuksensa, alkoivat nykiä toisiaan hännästä tai köhien hyppiä nelinkontin pitkin raunioita.

"Tahdon syödä", virkkoi Mowgli. "Olen muukalainen tällä viidakon perukalla. Tuokaa minulle ruokaa, tai antakaa minulle lupa metsästää täällä."

Pari-kolmekymmentä apinaa ryntäsi noutamaan hänelle pähkinöitä ja metsämeloneja; mutta tiellä ne riitautuivat käsirysyyn, ja oli liikaa vaivaa palata hedelmien tähteitä tuomaan. Mowgli oli ruhjoontunut ja suutuksissaan kuten nälissäänkin, ja hän harhaili pitkin tyhjää kaupunkia, tuon tuostakin kajahutellen muukalaisten metsästyshuudon, mutta kukaan ei siihen vastannut, ja Mowgli tunsi joutuneensa todella kovin inhaan paikkaan. "Totta puhui bandar-logista Baloo", ajatteli hän itsekseen. "Niillä ei ole lakia, ei metsästyshuutoa, ei johtajia -- hupsuja jaarituksia vain ja pienoisia varastajan käsiä. Jos täällä siis menehdyn nälkään tai kohtaan surmani, niin omaa syytäni on kaikki. Mutta minun täytyy yrittää palata omaan viidakkooni. Varmasti saan Baloolta selkäsaunan, mutta parempi sekin kuin ajella lenteleviä ruusunlehtiä bandar-login kanssa."

Tuskin oli hän astellut kaupungin muurille, kun jo apinat kiskoivat hänet takaisin, selitellen ettei hän tiennyt kuinka onnellinen oli, ja nipistellen häntä, jotta muistaisi olla kiitollinen. Hän puri hammasta eikä hiiskunut mitään mennessään hoilottavien apinain keskessä avaralle pengermälle, joka oli sadeveden puoleksi täyttämien punaisesta hietakivestä hakattujen vesisäiliöiden yläpuolella. Pengermän keskellä oli rapistunut huvihuone, valkeasta marmorista rakennettu kuningattarille, jotka olivat sata vuotta maan povessa uinuneet. Kupukatto oli puoleksi lohjennut sisälle ja tukkinut maanalaisen käytävän, jota myöten kuningattaret olivat sinne kulkeneet palatsista; mutta seinät oli soviteltu kirjailluista marmori-ristikoista -- kaunista maidonvalkeata korkotyötä, koristeinansa agaatteja, karneoleja, jaspiksia ja lasuurikiviä, ja kunnaan takaa noustuansa kumotti kuu ristikkorei'istä, luoden maahan mustan samettiompeluksen näköisiä varjoja.

Ruhjoontuneena, unisena ja nälissään ei Mowgli silti kyennyt pidättämään nauruaan, kun bandar-log alkoi, kaksikymmentä yhteen suuhun, kerskua hänelle kuinka suuria, viisaita, voimakkaita ja säveitä ne olivat, ja moittia häntä typeräksi siinä, että hänen teki mieli pois.

"Me olemme suuria. Me olemme vapaita. Me olemme ihmeteltäviä. Me olemme koko viidakon ihmeteltävintä väkeä! Me kaikki sanomme sen, ja siis täytyy sen olla totta", pauhasivat ne. "Kun nyt sinä olet uusi kuuntelija ja voit viedä sanamme viidakon asukkaille, jotta ne vastakertana ottavat huomatakseen meidät, niin kerromme sinulle, missä kaikissa suhteissa me olemme erinomaisia."

Mowgli ei pannut vastaan, ja apinoita kertyi satoja sadan perästä pengermälle kuuntelemaan omien puhujainsa ylistysvirsiä bandar-logista, ja milloin vain joku puhuja pysähtyi henkäisemään, hoilasivat kaikki yhdessä: "Tämä on totta; sen me kaikki sanomme."

Mowgli nyökkäili ja räpytteli silmiään, myönteli kaikkiin kysymyksiin, pää metelistä humisten.

"Tabaqui shakaali lienee näitä kaikkia purrut", jupisi hän, "ja nyt niissä riehuu hulluus. Totisesti hälisee tässä dewanee, riivaus. Eivätkö ne ikinä nuku? Nyt on pilvi vetäytymässä tuon kuun kaihtimeksi. Jos olisi kyllin iso tuo pilvi, niin voisinpa pimeässä yrittää pinttää pakoon. Mutta minä olen uupunut."

Sitä samaa pilveä tarkkasi kaksi hyvää ystävää kaupungin rapistuneessa vallihaudassa, sillä Bagheera ja Kaa eivät halunneet tarpeettomia vastuksia, hyvin tietäen kuinka vaarallista apinakansa oli suurin joukoin. Apinat taistelevat ainoastaan ollessaan sata yhtä vastaan, ja harvatpa viidakossa ovat arkailematta sellaista ylivoimaa.

"Minä menen läntiselle muurille", supatti Kaa, "ja hyökkään kiivaasti, apunani rinteen vieru. Minun niskaani ne eivät laumoissa karkaa, mutta -- --"

"Kyllä tiedän", vastasi Bagheera. "Soisinpa Baloon olevan mukana; mutta täytyypä tehdä mitä meistä lähtee. Tuon pilven kerittyä kuun eteen lähden minä penkereelle. Ne pitävät siellä joitakin käräjiä pojasta."

"Saalista saaos", toivotti Kaa jämeästi ja lipui läntiselle muurille päin. Se sattui olemaan parhaiten säilynyt, ja jättiläiskäärme viivähti tovin ennen kuin sai löytäneeksi tien ylös kiviseinää pitkin. Pilvi peitti kuun, ja juuri ihmetellessään mitä apinat lähinnä tekisivät kuulikin Mowgli Bagheeran kepeät askeleet penkereellä. Musta pantteri oli melkein äänettömästi rynnännyt ylös vierua ja huiteli -- tietäen ettei ollut aikaa tuhlata puremiseen -- oikeaan ja vasempaan apinalaumassa, joka istui Mowglin ympärillä viisi- ja kuusikymmenlukuisina piireinä. Nousi säikähdyksen ja raivon möly, ja sitten, Bagheeran kompastuessa allaan kieriviin potkiviin ruumiisiin, luikkasi eräs apina: "Täällä on ainoastaan yksi! Tappakaa hänet! Tappakaa!" Bagheeran päälle sulloutui tyrkiskelevä liuta purevia, raappivia ja reutovia apinoita, kun taas viisi tai kuusi tarttui Mowgliin, raahasi hänet ylös huvihuoneen ristikkoseinää ja työnsi hänet lohjenneen kattokuvun aukosta sisälle. Ihmisten kasvattama poika olisi saanut pahan kolauksen, sillä putousta oli runsaasti viisitoista jalkaa, mutta Mowgli putosi sillä tavoin kuin Baloo oli opettanut putoamaan, ja pysyi jaloillaan.

"Pysy siellä", huusivat apinat, "kunnes olemme tappaneet ystäväsi, ja sitten leikimme sinun kanssasi -- jos myrkkyväki jättää sinut henkiin".

"Olemme yhtä verta, te ja minä", lausahti Mowgli, pyöräyttäen käärmeensanat kieleltään. Hän kuuli kahinaa ja sähinää törkyläjistä ylt'ympäriltään ja varmuuden vuoksi kertaili huutonsa.

"Varsin niin! Maahan päät!" virkkoi puolikymmentä matalaa ääntä (jokaisesta Intian rauniosta tulee ennemmin tai myöhemmin käärmeiden tyyssija, ja vanha huvihuone vilisi cobra-käärmeitä). "Ssseiso alallasi, Pikku Veikko, sillä jalkasi voivat meitä vahingoittaa."

Mowgli seisoi niin asemillaan kuin malttoi, tähystelIen ristikon takaa ja kuunnellen mustan pantterin ympärillä riehuvan rynnistelyn hirmuista metakkaa -- uikutuksia, pärpätystä ja reudontaa, ja Bagheeran kumeata, ärisevää rykimistä hänen ponnahdellessaan taaksepäin, syöstessään eteenpäin, teutaroidessaan viholliskasojensa alla. Ensimmäistä kertaa syntymänsä jälkeen kamppaili Bagheera hengestään.

"Baloon täytyy olla tulossa; Bagheera ei ole voinut lähteä yksinään", mietti Mowgli, ja huusi äänekkäästi: "Säiliölle, Bagheera. Kieri vesialtaille. Kieri ja pudottaudu! Vettä kohti!"

Bagheera kuuli, ja hän sai uutta intoa huudosta, joka ilmaisi Mowglin olevan turvassa. Hän raivasi tietänsä epätoivoisesti, tuuma tuumalta, suoraan kohti vesisäiliöitä, pysähdellen äänettömänä. Sitten kajahti viidakon puoleiselta luhistuneelta muurilta päin Baloon mörisevä sotahuuto. "Bagheera", hän kiljui, "minä olen täällä. Minä kapuan! Minä riennän! Ahuwora! Kivet luisuvat jalkojeni alla! Odottakaahan tuloani, kelvoton bandar-log!" Hän tulla puhkui penkereelle, oitis upotakseen päätään myöten apinain hyökyaaltoon; mutta hän istahti hanakasti lonkilleen, ojensi etukäpälänsä ja sulki syliinsä niin monta kuin mahtui, ennen kuin alkoi molemmin puolin mäikytellä säännöllisellä höyrykoneen jyskytyksellä.

Räiskähdys ja loiskahdus ilmaisi Mowglille, että Bagheera oli raivannut tiensä säiliölle, minne apinat eivät voineet seurata. Pantteri tapaili ilmaa pää juuri vedestä ylhäällä, apinain seistessä kolminkertaisena rivinä punaisilla astuimilla, vimmassaan tepastellen ja valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa joka taholta, jos hän nousisi Baloota auttamaan. Silloinpa Bagheera kohotti tiukkuvan leukansa ja epätoivoissaan parkaisi käärmeen suojelushuudon -- "olemme yhtä verta, te ja minä" -- sillä hän luuli Kaan viime hetkessä jänistäneen. Balookaan, puolitukehtuneena apinain alla penkereen laidalla, ei voinut olla hymähtämättä, kuullessaan mustan pantterin huutavan apua.

Kaa oli vast'ikään päässyt läntisen muurin yli, pudottautuen tempaisulla, joka sinkautti ison harjakiven vallihautaan. Hän ei tahtonut menettää pienintäkään etua, ja vyyhtesi ja kiehitti itsensä pariin kertaan varmistuakseen siitä, että jok'ainoa jalanmitta hänen pitkää ruumistansa oli täydessä työkunnossa. Taistelu kiehui Baloon ympärillä kuumimmillaan, ja apinat älisivät säiliössä Bagheeraa vartioiden, ja edestakaisin liehuva Mang-yökkö vei viestin isosta tappelusta kautta viidakon, kunnes Hathikin, villi elefantti, äityi pärryttämään ja kaukana heräsi hajallisia apinakansan joukkueita kiiruhtamaan pikajuoksussa pitkin puuteitä Kylmiin Sijoihin toveriensa avuksi, ja temmellyksen melske sai kaikki päivälinnut kavahtamaan lentoon koko seutukunnalla. Sitten saapui Kaa suoraan kohti, nopeana ja surmanhaluisena.

Pythonin taisteluvoimana on ruumiin koko jäntevyyden ja painon ohjaama pään isku. Jos voitte mielessänne kuvailla lähes viidensadan kilon painoisen peitsen, muurinmurtimen tai moukarin, jota mäikyttelee sen varressa asustava kylmäverinen, heltymätön päättäväisyys, niin voitte suunnilleen arvata, millainen Kaa oli tappelussa. Neljän tai viiden jalan mittainen python voi lyödä kumoon miehen, jos iskee häntä keskelle rintaa, ja Kaa oli kolmekymmentä jalkaa pitkä, senhän tiedätte. Ensimmäisen iskunsa hän tähtäsi keskelle Baloon ympärillä reutovaa parvea -- antoi sen ääntäkään päästämättä, ja toista ei tarvittu. Apinat hajaantuivat kirkuen: "Kaa! Kaa tuli! Pakoon! Pakoon."

Sukupolvittain olivat vanhemmat pitäneet nuoria apinoita kurissa säikyttelemällä niitä jutuilla Kaasta, yövarkaasta, joka hiippaili pitkin oksia hiljaa kuin sammal kasvaa ja sieppasi kiemuroihinsa voimakkaimmankin apinan; vanhasta Kaasta, joka osasi niin eksyttävästi tekeytyä näivettyneen näreen tai lahonneen kannon näköiseksi, että viisaimmatkin hairahtuivat, kunnes näre käpertyi heidän ympärilleen. Muuta kuin Kaata eivät apinat viidakossa pelänneet, sillä kukaan ei tiennyt hänen mahtinsa määrää, kukaan ei voinut katsoa häntä kasvoihin eikä kukaan ollut elävänä päässyt hänen syleilystään. Siispä he kauhusta soperrellen pakenivat muureille ja talojen seinille, ja Baloo hengähti syvään huojennuksesta. Hänen turkkinsa oli paljoa paksumpi kuin Bagheeran, mutta pahasti oli sitä temmellyksessä revitty.

Sitten Kaa avasi suunsa ensimmäisen kerran ja lausui pitkän sähisevän sanan, ja kaukaa Kylmiä Sijoja puolustamaan lähteneet apinat tyrmistyivät vapisevina paikoilleen, niin että oksat taipuivat ja ritisivät taakkojensa alla. Muureille ja autioille rakennuksille kapaisseet apinat heittivät kirkumisensa, ja kaupungin vallanneessa hiljaisuudessa Mowgli kuuli Bagheeran säiliöstä noustessaan pudistelevan märkiä kylkiänsä. Tovin kuluttua puhkesi meteli taas pauhaamaan. Apinat hyppivät ylemmä; ne roikkuivat isojen kivisten epäjumalankuvien kaulassa ja kiljuivat muuritorneja pitkin kiitäessään, samalla kun Mowgli huvihuoneessa tepastellen tähysteli ristikkoseinän raoista ja huhuili huuhkajan tapaan etuhampaittensa raosta, pilkkansa ja halveksimisensa osotukseksi.

"Vapauta ihmisenpenikka tuosta loukusta; minä en enempää mahda", ähki Bagheera. "Ottakaamme ihmisenpenikka ja menkäämme. Ne voivat rynnätä uudestaan."

"Ne eivät liiku ennen kuin minä käsken. Pysykää ssssiinä!" sähähti Kaa, ja kaupunki kävi jälleen hiljaiseksi. "En päässyt aikaisemmin, veikko, mutta luulen kuulleeni, että kutsuit minua" -- tämä virkkoi Bagheeralle.

"Minä -- minä ehkä huudahdin tappelussa", vastasi Bagheera. "Baloo, oletko saanut vammoja?"

"Etteivät vain repineet minua sadaksi pikku karhuseksi", sanoi Baloo, vakavasti ravistaen jalkaa toisensa jälkeen. "Vou! Olen ruhjoutunut. Kaa, saammepa, luulen ma, kiittää sinua hengestämme -- Bagheera ja minä."

"Ei kestä. Missä on miekkonen?"

"Täällä, loukussa. En pysty kiipeämään ulos", huusi Mowgli. Lohjenneen kuvun taive oli hänen päänsä kohdalla.

"Ottakaa hänet pois. Hän tanssii kuin Mor riikinkukko. Hän vielä rusentaa pienokaisemme", valittivat cobrat sisäpuolella.

"Haa", hymähti Kaa, "onpa sillä miekkosella ystäviä joka paikassa. Peräydy, miekkonen, ja kätkeytykää, oi Myrkkyväki. Minä murran seinän."

Kaa tähysteli tarkkaan, kunnes löysi marmoriristikossa heikkoa kohtaa ilmaisevan virttyneen railon, kopautti pari kolme kertaa keveästi kuonollaan saadakseen välimatkan punnituksi, ja nostaen sitten kuusi jalkaa ruumiistansa kohoksi maasta takoi puolikymmentä täysivoimaista, musertavaa iskua kuono edellä. Ristikkoseinä särkyi ja hajosi tomu- ja muraläjänä; Mowgli hyppäsi ulos aukosta ja paiskautui Baloon ja Bagheeran väliin -- käsivarsi kumpaisenkin vantteralla kaulalla.

"Oletko vahingoittunut?" kysyi Baloo, pehmoisesti syleillen häntä.

"Luitani kivistelee, olen nälissäni ja satutellut olen itseäni; mutta voi, surkeasti ovat runnelleet teitä, veikot! Teistä vuotaa verta."

"Muista myös", virkkoi Bagheera nuollen huuliaan ja katsellen penkereelle ja säiliön ympärille kasautuneita ruumiita.

"Ei sillä väliä, ei sillä väliä, kunhan sinä olet turvassa, oi sinä kaikista pikku sammakoista verrattomin!" inui Baloo.

"Siitä päätämme myöhemmin", huomautti Bagheera kuivakiskoisella äänellä, josta Mowgli ei vähääkään pitänyt. "Mutta tässä on Kaa, jonka ansiota on meidän voittomme ja sinun pelastuksesi. Kiitä häntä meikäläiseen tapaan, Mowgli."

Mowgli kääntyi ja näki ison pythonin pään häilyvän jalkaa ylempänä omaansa.

"Tämä siis on miekkonen", puheli Kaa. "Kovin on pehmeä hänen nahkansa, ja paljon hän muistuttaa bandar-logia. Olehan varuillasi, miekkonen, etten epähuomiossa katso sinua apinaksi joskus hämärissä, hiljakkoin vaihdettuani takkini."

"Olemme yhtä verta, sinä ja minä", vastasi Mowgli. "Otan sinulta tänä yönä henkeni. Minun tapponi olkoon sinun tapposi, jos satut olemaan nälissäsi, oi Kaa."

"Kiitoksia paljon, Pikku Veikko", vastasi Kaa, vaikka hänen silmänsä ilkamoivat. "Ja mitä tappanee noin urhea eränkävijä? Kysyn voidakseni seurata, kun hän ensi kerralla lähtee metsälle."

"Minä en tapa mitään -- minä olen liian pieni -- mutta minä ajan vuohia niitä kohden, jotka pystyvät niitä käyttämään. Tyhjilläsi ollessasi tule luokseni, niin näet puhunko totta. Minulla on hiukan taitoa näissä" -- hän ojensi kätensä -- "ja jos konsa joudut satimeen, niin voin maksaa velkani sinulle, Bagheeralle ja Baloolle. Saalista saakaa kaikki, hyvät herrani."

"Hyvin puhuttu", mörisi Baloo, sillä Mowgli oli kiittänyt varsin kauniisti. Python pudotti hetkeksi kepeästi päänsä Mowglin olalle. "Uljas sydän ja kohtelias kieli", hän sanoi. "Sinut kannetaan kauas viidakon halki, miekkonen. Mutta lähde nyt pian täältä ystävinesi. Lähde levolle, sillä kuu laskee eikä ole soveliasta sinun katsella mitä on tulossa."

Kuu oli painumassa kunnaitten taa, ja vapisevien apinain rivit kyyristelivät muureilla ja muuritorneissa repaleisten, huojuvien reunustojen näköisinä. Baloo pistäysi alas säiliölle juomaan ja Bagheera alkoi suoria turkkiansa kuntoon, kun Kaa lipui penkereen keskukseen ja nykäisi leukansa yhteen kaikuvalla loksahduksella, joka käänsi häneen kaikkien apinain silmät.

"Kuu laskee", hän sanoi. "Vieläkö on kylliksi valoa nähdä?"

Muureilta kuului voihke kuin tuulen viuhina puunlatvoissa: "Me näemme, oi Kaa."

"Hyvä. Nyt alkaa tanssi -- Kaan Nälkätanssi. Istukaa alallanne ja katselkaa."

Hän pyörähti pariin kolmeen kertaan avarassa kehässä, heiluttaen päätänsä oikealta vasemmalle. Sitten hän alkoi ruumiistansa sommitella silmuja, kahdeksankuvioita ja pehmeäpiirteisiä velttoja kolmioita, jotka häipyivät neliöiksi, viisikulmioiksi ja vyyhdityiksi keoiksi, kertaakaan pysähtymättä, vähääkään kiirehtimättä, hetkeksikään taukoamatta laulunsa hyrinästä. Pimeni pimenemistään, kunnes laahustavat, vaihtuvat kiemurat viimein hälvenivät, suomujen rahistessa pimennosta.

Baloo ja Bagheera töllistelivät hievahtamattomina kuin kivipatsaat, kurkut korisevina ja niskaharjakset pörhistyneinä, ja Mowgli katseli kummissaan.

"Bandar-log", virkkoi vihdoin Kaan ääni, "voitteko käskyttäni liikauttaa kättä tai jalkaa? Sanokaa!"

"Käskyttäsi emme voi liikauttaa kättä tai jalkaa, oi Kaa!"

"Hyvä! Tulkaa kaikki askelta lähemmäksi."

Apinain rivit huojuivat avuttomasti eteenpäin, ja Baloo ja Bagheera astahtivat jäykän askeleen eteenpäin niiden mukana.

"Lähemmäksi!" kähisi Kaa, ja kaikki liikahtivat taas.

Mowgli laski kätensä Baloon ja Bagheeran hartioille saadakseen heidät poistumaan, ja nuo kaksi isoa petoa hätkähtivät kuin unesta herätettyinä.

"Pidä kätesi hartioillani", kuiskasi Bagheera. "Pidä, veikko, tai on minun mentävä takaisin -- mentävä takaisin Kaan luo. Aah!"

"Vanha Kaa siinä vain laittelee pyörylöitä tomussa", tuumi Mowgli. "Lähdetään." Ja nuo kolme pujahtivat muurin aukosta viidakkoon.

"Huh!" hönkäisi Baloo taas seistessään hiljaisten puiden juurella. "Koskaan enää en tee Kaasta liittolaista", ja hän puistautteli koko ruumistansa.

"Hän tietää enemmän kuin me", vahvisti Bagheera hytisten. "Tuossa tuokiossa, jos olisin jäänyt tuonne, minä olisin astellut hänen kitaansa."

"Moni käy sitä tietä ennen kuin kuu taas nousee", jatkoi Baloo. "Hän saa saalista kyllin -- omalla tavallaan."

"Mutta mitä tuo kaikki merkitsi?" uteli Mowgli, joka ei tiennyt pythonin lumousvoimasta mitään. "Minä en muuta nähnyt kuin ison käärmeen hupsuttelevan kehäleikkiä pimeäntuloon asti. Ja hänen kuononsa oli kauttaaltaan murjoontunut. Ha! ha!"

"Mowgli", torui Bagheera äkäisesti, "hänen kuononsa oli murjoontunut sinun tähtesi, kuten minun korvani, kylkeni ja käpäläni, ja Baloon niska ja hartiat ovat reveltyjä sinun tähtesi. Ei ole Baloosta eikä Bagheerasta mielikseen metsästelijäksi moneen päivään."

"Viisi tuosta", lauhdutteli Baloo; "meillä on ihmisenpenikka taas tallessa".

"Totta kyllä; mutta sen olemme saaneet kalliisti maksaa ajanhäviöllä, joka olisi saatettu käyttää hyvään metsästykseen, haavoilla, karvojen haaskuulla -- selässäni on paljaita vakoja -- ja päälle päätteeksi häpeällä. Sillä painakin mieleesi, Mowgli, että minun, joka olen musta pantteri, oli pakko anoa Kaan suojelusta, ja Nälkätanssi pökerrytti sekä Baloon että minut tyhmiksi kuin pikku linnut. Kaikki tämä, ihmisenpenikka, johtui kisailustasi bandar-login kanssa."

"Totta, se on totta", myönsi Mowgli murheellisena. "Minä olen ilkeä ihmisenpenikka, ja vatsaani viiltää suru."

"Mf. Mitä sanoo viidakon laki, Baloo?"

Baloon ei tehnyt mieli toimittaa Mowglille vielä lisää kärsimistä, mutta hän ei voinut sivuuttaa lakia, vaan jupisi: "Suru ei koskaan pidätä rangaistusta. Mutta muista, Bagheera, että hän on kovin pieni."

"Muistanpa kuin muistankin; mutta hän on tehnyt pahaa, ja iskuja on nyt jaettava. Mowgli, onko sinulla mitään sanottavana?"

"Ei mitään. Minä tein väärin. Baloo ja sinä olette saaneet haavoja. Rangaistuksen ansaitsen."

Bagheera antoi hänelle puolikymmentä näpsäystä, pantterin kannalta mitaten. Ne olisivat tuskin ajaneet hereille hänen omaa penikkaansa, mutta seitsenvuotiaalle pojalle ne tuntuivat niin tuimalta selkäsaunalta kuin saattoi toivoa karttavansa. Sen kestettyään Mowgli aivasti ja nousi sanaakaan hiiskumatta maasta.

"Nyt", kehotti Bagheera, "hyppäähän selkääni, Pikku Veikko, niin lähdemme kotiin".

Viidakon lain viehättäviä puolia on se, että rangaistus kuittaa kaikki tilit. Ei ole mitään hammastelua jälkeenpäin.

Mowgli kallisti päänsä Bagheeran hartioille ja nukkui niin sikeästi, ettei herännyt edes joutuessaan lasketuksi kotiluolaansa lepäämään.

BANDAR-LOGIN MATKALAULU

Kademielinpä kärkkyvi kuukin meitä, liki keikkuessamme kiehkurana! Tekin ettekö lentelis latvojen teitä, käsiparia toistakin toivovana? Tekin ettekö häntäänne kiertelis näin ylen sorjaksi solmuksi kaikin päin? Jopa suutahdat, mutta -- siitä viis, _veikko, sun häntäsi roikkuu siis!_

Rivi istuvi meitä nyt oksillamme, kovin kauniita aatellen asioita; urotöitä on uusia aikeinamme, pian pistämme tässä jo alkuun noita -- perin jaloja, viisaita varsinkin, ja ne tehdään pelkin toivehin. Jopa unhotimme, mut -- siitä viis, _veikko, sun häntäsi roikkuu siis!_

Mitä puhetta konsana kuulla saamme -- pedon, linnun taikkapa yökön kieltä -- sitä kerkeinä kaikin me matkikaamme, siten näyttäen, että on meillä mieltä! Sepä verratonta! Viel' uudestaan! Kuten ihmiset pystymme haastamaan! Muka olkaamme nyt -- mut siitä viis, _veikko, sun häntäsi roikkuu siis!_

_Rivi koolle karttukoon yläilmain karkeloon, missä tuuli tuudittaa lehvät hauskaan huiskinaan! Mitä meiltä jälkeen jää, mitä teemme hälinää, toki näyttää kaikki tuo, että meist' on toimimaan!_

KUINKA PELKO TULI

Jo kuivuu lampi ja virran uoma, ja kumppanukset nyt oomme, kuoma; ja rantaan ryömivän polttaa kieltä, pois toinen toistansa tyrkkii tieltä ja poudan paahtavan turtuu painoon eik' aatos yletä tappoon, vainoon. Ei sutta säikähdä arka vuona, ja särmäsarvisen kauriin luona sen taaton surmaaja säilyy yhä, ja luonnon valtasi rauha pyhä. _Kun kuivui lammet ja virtain uomat, niin kisaveikot me oomme, kuomat; kun sade -- Saalista saakaa! -- pauhaa, taas silloin ei ole Vesirauhaa_.