Part 5
Tänään näin hänet ensi kerran rouva Jansenin luona. Minut esiteltiin hänelle. Hän ei näyttänyt kiinnittävän siihen suurempaa huomiota eikä panevan minua erikoisesti merkille. Koetin pysyä niin huomaamattomana kuin mahdollista voidakseni paremmin tehdä havaintoja. Hän viipyi siellä ainoastaan hetkisen, hän oli tullut noutamaan neitejä kuninkaalliseen keittokouluun. Siksi aikaa kun Jansenin neidit pukivat ylleen päällysvaatteensa, jäimme kahdenkesken huoneeseen, ja kylmästi, melkein välinpitämättömän huolettomasti heitin hänelle pari sanaa, joihin hän ansaitsemattoman kohteliaasti vastasi. He poistuivat. Olisin voinut tarjoutua heitä saattamaan; se olisi kuitenkin ollut liikanaista kohteliaisuutta, ja olen vakuuttunut siitä, että se ei ole oikea tapa hänen valloittamisekseen. -- Sen sijaan pidin parempana heti hänen lähdettyään myöskin poistua, mutta paljon nopeammin kuin he ja toisia teitä, kuitenkin ohjaten kulkuni kuninkaallista keittokoulua kohti siten, että juuri kun he olivat kääntymässä Kuninkaankadulle, minä kuljin äkkiä heidän sivuitsensa tervehtimättä ja lausumatta ainoatakaan sanaa heidän suureksi ihmeekseen.
-- -- --
23. pnä.
Minun on välttämättä jotenkin päästävä Cordelian kotiin. Siinä suhteessa olen, kuten sotilaskielessä sanotaan, valmis. Kuitenkin näyttää siitä kehittyvän sekä lavea että vastuksellinen juttu. En ole milloinkaan tavannut perhettä, joka olisi elänyt niin eristettynä. Heitä on ainoastaan kaksi henkeä, Cordelia ja hänen tätinsä. Ei yhtään veljeä, ei ainoatakaan serkkua, ei mitään köydenpäätä mihin tarttua, ei edes kaukaisinta sukulaista, joka voisi tarjota minulle käsivartensa. Kuljen aina toinen käsivarsi vapaana; en tahtoisi mistään hinnasta näinä aikoina kulkea ystävä kummassakin käsivarressa, minun käsivarteni on iskuhaka, joka minulla aina täytyy olla käytettävänä kaikkien mahdollisuuksien varalta. Jospa jostakin kaukaisuudesta ilmestyisi eteeni sukulainen tai ystävä, joka tahtoisi hiukan avustaa suunnitelmani toimeenpanossa. Muutoin on väärin, että perhe elää noin eristettynä; tyttöparalta riistetään siten tilaisuus oppia tuntemaan maailmaa, puhumattakaan kaikista muista vahingollisista seurauksista, joita tuollaisella eristymisellä voi olla. Se kostaa aina itsensä. Kuten esim. tyttöä kosittaessa. Tuollainen yksikseenolo suojaa tosin tyttöä pikkuvarkailta. Perheessä, jossa paljon seurustellaan, tilaisuus tekee varkaan. Se ei kuitenkaan suuria merkitse, sillä tuollaisilla tytöillä ei ole paljon varastamista; kun he ovat täyttäneet kuusitoista vuotta, on heidän sydämensä jo täyteen tuhrittu nimiä; enkä minä milloinkaan halua kirjoittaa nimeäni sinne, jonne monet muut jo ovat piirtäneet omansa, ei milloinkaan juolahda mieleeni kirjoittaa nimeäni ikkunalasiin, kapakkaan, Frederiksbergin puistopuuhun tai penkkiin.
-- -- --
27. pnä.
Kuta enemmän häntä katselen, sitä varmemmaksi tulen siitä, että hän on hyvin yksinäinen. Sellainen ei miehen pidä olla, ei edes nuorukaisen; hänen kehityksensä perustuu oleellisessa määrässä huomiontekoihin ja sen tähden hänen pitää elää suhteissa muihin ihmisiin. Nuori tyttö taas ei saa olla intresantti, sillä se sisältää huolenpitoa omasta itsestään samalla tavalla kuin kaikki mikä taiteessa on intresanttia antaa meille taiteilijan itsensä. Nuori tyttö, joka haluaa miellyttää olemalla intresantti, miellyttää enimmän itseään. Näin voi esteettisesti ajatellen sanoa kaikenlaisesta keimailusta. Toisin on laita sen, oleellisesti kaikesta teeskentelystä eroavan keimailun, joka on luonnon omien lakien alainen, kuten naisellinen kainous; se on ihaninta keimailua. Intresantin tytön onnistuu ehkä usein miellyttää miestä; mutta samoin kuin hän itse on luopunut naisellisuudestaan, samoin ovat tavallisesti ne miehet, jotka häneen mieltyvät, sangen epämiehekkäitä. Mieltäkiinnittäväksi tulee nuori tyttö oikeastaan vasta suhteessaan miehiin. Nainen on heikompaa sukupuolta, ja kuitenkin hänen on paljon suuremmassa määrin kuin miehen seistävä yksin nuoruudessa; hän voi olla itselleen kyllin, vaikkakin se, minkä perusteella hän sitä on, on illuusio; siinä ovat ne myötäjäiset, joilla luonto on varustanut jokaisen nuoren tytön kuin kuninkaantyttären. Mutta juuri tuo lepo illuusiossa tekee hänet yksinäiseksi. Olen usein mietiskellyt, mistä voi johtua, ettei mikään ole nuorelle tytölle niin turmiollista kuin liika seurustelu toisten nuorten tyttöjen kanssa. Se johtuu varmaankin siitä, että tuollainen seurustelu ei ole oikeastaan sitä eikä tätä; se hävittää illuusion mutta ei selvitä sitä. Naisen syvällisin elämäntarkoitus on olla seuraksi miehelle, mutta seurustelemalla oman sukupuolensa kanssa hän voi helposti alkaa mietiskellä tätä seikkaa ja silloin hänestä tulee pikemminkin seuranainen kuin seura. Itse kieli on tässä suhteessa hyvin merkitsevä; miestä kutsutaan herraksi, mutta naista ei sanota palvelijaksi, häntä sanotaan yksinkertaisesti miehen iloksi. Jos kuvittelen nuoren tytön ihannetta, kuvittelen häntä aina yksinäiseksi ja ennen kaikkea sellaiseksi, jolla ei ole ystävättäriä. Totta on kyllä, että sulottaria oli kolme; mutta siitä huolimatta ei varmaankaan kenenkään päähän ole juolahtanut esittää heitä keskenään keskustelemassa: heidän äänetön kolminaisuutensa muodostaa kauniin naisellisen yhteyden. Tässä suhteessa melkein pitäisin neitsytkammioita suositeltavina, jollei sellainen pakko tuntuisi liian raskaalta. Joka tapauksessa on hyvä, että nuorelle tytölle jätetään hänen vapautensa, mutta myöskin, ettei tilaisuutta tämän vapauden väärinkäyttämiseen erikoisesti osoiteta. Siten hän tulee kauniiksi tulematta intresantiksi. Nuorelle tytölle, joka seurustelee paljon toisten nuorten tyttöjen kanssa, annetaan turhaan neitsythuntu tai morsiushuntu; ja kuitenkin haluaa jokainen nuori mies, jolla on kyllin esteettistä tajua, että sanan syvällisemmässä ja varsinaisessa merkityksessä viaton tyttö astuu hunnutettuna hänen rinnalleen, olipa sitten ettei ole tapana käyttää varsinaista morsiushuntua.
Hänet on ankarasti kasvatettu; kunnioitan siitä hänen vanhempiaan, jotka jo makaavat haudoissaan. Hän ei ole oppinut tuntemaan maailman iloja, eikä hänessä ole sen tähden niiden tuottamaa kyllästystä. Hän elää hyvin eristettynä, voisin langeta tädin kaulaan häntä siitä kiittäen. Hän on ylpeä, hän halveksii sitä, josta toiset nuoret tytöt iloitsevat -- niin pitääkin olla. Kaikenkaltaiset korut eivät miellytä häntä samassa määrässä kuin toisia nuoria tyttöjä; hän on hiukan väittelynhaluinen, mutta se on välttämätöntä nuorelle tytölle, joka on niin haaveellinen kuin hän. Jos hän joutuisi vääriin käsiin, voisi hänestä tulla jotain hyvin epänaisellista, juuri sen tähden että hänessä on niin paljon naisellisuutta.
-- -- --
30. pnä.
Kaikkialla käyvät tiemme ristiin. Tänään olen tavannut hänet kolme kertaa. Tunnen hänen vähäisimmätkin retkensä, tiedän milloin ja missä hänet voin kohdata, mutta en aina käytä tätä tietoani tavatakseni hänet; päinvastoin annan monen hyvän tilaisuuden mennä ohitseni. Kohtaus, joka usein on maksanut minulle monen tunnin odotuksen, tuhlataan hukkaan kuin olisi se vähäpätöisin asia maailmassa, minä en häntä kohtaa, minä vain kaukaa sivuan hänen kiertorataansa. Jos tiedän hänen aikovan rouva Jansenin luo, en mielelläni kohtaa häntä, jollei se ole välttämätöntä jotakin erityistä havainnontekoa varten; käyn mieluummin rouva Jansenin luona hiukan varhemmin, niin että jos mahdollista kohtaan hänet lähtiessäni ovessa tai käytävässä, jolloin välinpitämättömänä astun hänen ohitsensa. Siinä ensimmäinen verkkoni, johon hänet kiedon. Kadulla en häntä pysähdytä, ja jos häntä tervehdin, en astu häntä lähemmäs vaan esitän tervehdykseni kauempaa. Hän huomaa kyllä, että uusi taivaankappale on ilmestynyt hänen näköpiiriinsä ihmeellisesti kulullaan häiriten hänen vaellustaan; mutta sitä lakia, joka säätää tämän taivaankappaleen liikkeen, hän ei aavista, vaan katsoo pikemmin oikealle ja vasemmalle keksiäkseen sen pisteen, johon tuo liike tähtää. Että se on juuri hän itse, siitä hän tietää yhtä vähän kuin omasta antipodistaan toisella puolen maapalloa. Hänen käy kuten yleensä kaikkien, joiden kanssa joudun tekemisiin; he luulevat minulla olevan tavattomasti tehtäviä, minä kun olen alinomaa liikkeessä ja voin sen tähden sanoa kuin Figaro: yks, kaks, kolme, neljä juonta yhtaikaa, se on minun mieleistäni. Ensin minun täytyy tuntea hänet ja koko hänen henkinen olemuksensa, sitten vasta voin käydä hyökkäykseen. Useimmat nauttivat nuoresta tytöstä kuin samppanjasta, yhdessä kuohuvassa hetkessä; ah niin, onhan se kaunista ja moneen nuoreen tyttöön nähden se on korkeinta, mihin naisen voi saada. Mutta tässä on tarjolla enemmän. Jos ihastuksen esine on liian hauras kestääkseen peittelemätöntä kirkkautta, no hyvä, silloin nauttii hänestä sellaisenaan; mutta Cordelia sen kyllä kestää. Mitä enemmän hellyyttä saa liittymään rakkauteen, sitä mieltäkiinnittävämpää. Silmänräpäyksen hekkuma on, jollei ulkonaisessa niin sisäisessä merkityksessä, väkivaltaisuutta, ja sen nautinto on vain kuvittelua samoinkuin varastetun suutelon, jossa ei ole mitään sielunarvoa. Ei, kun nuoren tytön voi saada siihen, että hänen ainoa pyrkimyksensä on antautua, että hän siinä tuntee olevan ainoan onnensa, että hän melkein polvillaan pyytää saada antaa kaikkensa altiiksi ja kuitenkin on vapaa -- silloin vasta on todellinen nautinto tarjolla. Mutta sitä varten täytyy aina vaikuttaa henkisesti.
Cordelia! Se on ihana nimi. Istun kotosalla ja opettelen puhumaan kuin papukaija, hokien: Cordelia, Cordelia, Cordeliani, minun Cordeliani. En voi olla hymyilemättä ajatellessani millä tavalla kerran ratkaisevana hetkenä olen lausuva nuo sanat. On aina hyvä tehdä esitutkimuksia ja valmistua kaikkeen edeltäpäin. Ei ole ihme, että runoilijoilla aina on tapana kuvata ensimmäistä sinuksikutsumisen silmänräpäystä, tuota ihanaa hetkeä, jolloin rakastavat eivät ylenmääräisellä liekkumalla (vaikkakin on monta, jotka eivät koskaan pääse sen pitemmälle) vaan astumalla alas rakkauden mereen luopuvat entisestä ihmisestään ja noustuaan tästä kasteesta ensikerran kohtelevat toisiaan kuin vanhat tuttavat, vaikka heidän tuttavuutensa on vasta hetken ikäinen. Nuorelle tytölle on tämä silmänräpäys aina kaikista ihanin, ja sen miehen joka haluaa tilanteesta oikein nauttia, tulee aina olla korkeammalla asteella niin ettei hän ole ainoastaan uudestikastaja vaan myöskin todellinen pappi. Vähäinen määrä ironiaa tekee tätä silmänräpäystä seuraavan hetken mitä mieltäkiinnittävimmäksi, se on henkistä alastomaksi riisuutumista. Tulee olla kyllin runollinen, ettei vain turmele tapahtumaa, ja kuitenkin on veitikan aina oltava lymyssä.
-- -- --
2. pnä kesäkuuta
Hän on ylpeä, sen olen nähnyt aikoja sitten. Kun hän istuu Jansenin neitien seurassa, hän puhuu hyvin vähän, heidän pakinansa häntä nähtävästi kiusaa -- hänen erityinen hymyilytapansa viittaa siihen. Tuolle hymyilylle minä rakennan. -- Toisinaan voi hän taasen heittäytyä poikamaisen hurjapäiseksi, Jansenilaisten suureksi hämmästykseksi. Selittämätöntä ei tuo ole minulle, joka tunnen hänen lapsuutensa. Hänellä oli vain yksi veli, joka oli häntä vuotta vanhempi. Hän tuntee ainoastaan isänsä ja veljensä, hän on ollut todistajana vakavissa kohtauksissa -- kaikki tuollainen vieroittaa tavanmukaisesta lörpöttelystä. Hänen isänsä ja äitinsä yhdyselämä ei ole ollut onnellinen; se mikä tavoiteltavana kangastaa muille nuorille tytöille, ei houkuttele häntä. Voi olla mahdollista, ettei hän tarkoin tiedä mitä nuori tyttö oikeastaan on. Kenties hän toisinaan toivoo, ettei hän olisikaan tyttö vaan mies.
Hänellä on mielikuvitusta, sielua, intohimoa, lyhyesti sanoen, kaikki tarvittavat alkuosat, vaikkakaan eivät subjektiivisesti reflektoituina. Tänään eräs sattuma sai minut siitä vakuuttuneeksi. Jansenin neideiltä olen kuullut, ettei hänen ole tapana soittaa, se kun sotii tädin periaatteita vastaan. Olen sitä aina valittanut, sillä musiikki on aina hyvä keskustelukieli nuoren tytön kanssa, kun toinen on vain kyllin varovainen ollakseen esiintymättä tuntijana. Tänään tulin rouva Jansenin luo, koputtamatta, olin jo puoleksi avannut oven -- röyhkeys, joka usein on ollut minulle suureksi hyödyksi ja jota, kun se näyttää tarpeelliselta, koetan peittää sillä järjettömyydellä, että koputan avoimeen oveen -- kun näin hänen istuvan yksin huoneessa fortepianon ääressä. Näytti siltä kuin hän olisi soittanut varkain -- se oli pieni ruotsalainen laulu -- hän ei soittanut hyvin, hän tuli kärsimättömäksi, mutta sitten puhkesivat taas lempeämmät sävelet esiin. Suljin oven ja jäin ulkopuolelle seuraamaan hänen mielialojensa vaihtelua. Hänen soitossaan oli paikoin intohimoa, joka toi mieleen sadun neitsyt Mettelilen, joka soitti kultaharppua niin että maito suihkusi hänen rinnastaan. -- Hänen esityksensä oli samalla kertaa surunvoittoinen ja intohimoinen. -- Olisin voinut syöksyä sisään tavoittelemaan tätä hetkeä, mutta se olisi ollut hulluutta. -- Muisto ei ole ainoastaan säilytyskeino, se on myöskin kartuttamiskeino; se mikä säilyy muistossa kasvaa kaksinkertaiseksi. -- Usein tapaa kirjojen välistä, varsinkin virsikirjojen, pienen kukan -- joku ihana hetki on antanut aiheen sen kätkemiseen, muisto siitä on kuitenkin vielä ihanampi. -- Hän ei nähtävästi tahdo muitten tietävän, että hän soittaa, taikka soittaneeko hän ehkä vain tuon pienen ruotsalaisen laulun -- kenties sillä on häneen nähden aivan erikoinen viehätyksensä? Tuota en tiedä, ja sen tähden tämä sattuma on minulle erittäin tärkeä. Kun kerran olen puhuva tuttavallisemmin hänen kanssaan, johdan hänet salaa tähän asiaan ja annan hänen syöksyä tähän salaloukkuun.
-- -- --
3. pnä kesäkuuta.
Vielä en voi sopia itseni kanssa, kuinka hänet on käsitettävä; pysyn sen tähden hiljaa ja huomaamattomana kuin sotilas etulinjassa, laskeutuneena maahan ja kuunnellen lähestyvän vihollisen kaukaista ääntä. En ole oikeastaan hänen silmissään olemassa, en sen tähden, että suhde olisi negatiivinen vaan sen tähden, ettei mitään suhdetta vielä ole meidän välillämme. Vielä en ole uskaltanut tehdä mitään koetta. -- Nähdä tyttö ja rakastua häneen, se käy samanaikaisesti, selittävät romaanit -- niin, se olisi kyllä totta, jollei rakkaudella olisi mitään dialektiikkaa; mutta mitä muutoin saakaan rakkaudesta tietää romaaneista? Pelkkiä valheita, sivun täytteiksi keksittyjä.
Kun nyt niiden tiedustelujen jälkeen, joita olen suorittanut, muistelen sitä vaikutusta, jonka hänen ensimmäinen näkemisensä minuun teki, niin huomaan alkuperäisen käsitykseni hänestä kylläkin muuttuneen, mutta sekä hänelle että minulle edulliseen suuntaan. Eihän nuori tyttö, joka noin kuljeskelee ypöyksin ja joka tuolla tavoin vajoaa omaan itseensä, ole aivan jokapäiväinen ilmiö. Olen arvostellut häntä ankaran kritiikkini mukaan ja huomannut hänet viehättäväksi. Mutta viehättävyys on vain hetken asia, hetken, joka katoaa kuin eilinen päivä. En ollut kuvitellut häntä siihen ympäristöön kuuluvana, jossa hän todella elää, kaikkein vähimmin niin perehtyneeksi elämän myrskyihin.
Mielelläni tahtoisin tietää kuinka on hänen tunne-elämänsä laita. Rakastunut ei hän varmaankaan koskaan ole ollut, sillä hänen sielunsa on kovin vapaasti liikehtivä, kaikkein vähimmin hän kuuluu noihin teoreettisesti kokeneisiin neitosiin, jotka jo ennakolta kuvittelevat itsensä rakastetun miehen käsivarsille. Hänen elämänkokemuksensa eivät juuri ole olleet omiaan saattamaan häntä epätietoisuuteen unen ja todellisuuden keskenäisestä suhteesta. Ihanteen jumalainen ambrosia ravitsee vielä hänen sieluansa. Mutta se ihanne, joka hänelle kangastaa, on tuskin paimenetar, romaanisankaritar, rakastajatar, se on Jeanne d'Arc tai jokin sellainen.
Kysymyksenalaiseksi jää yhä, onko hänen naisellisuutensa niin voimakasta, että sen voi antaa tulla tietoiseksi itsestään, vai onko se nautittava vain kauneutena ja naisellisena sulona; kysymys on, uskaltaako jännittää jousta kireämmälle. On jo suuri asia löytää puhdasta, välitöntä naisellisuutta, mutta jos uskaltaa tehdä kokeen, on mahdollisuus vielä mieltäkiinnittävämpään nautintoon tarjolla. Siinä tapauksessa on parasta hankkia tytölle jokapäiväinen kosiskelija. On vain luulottelua, että sellainen muka voisi vahingoittaa nuorta tyttöä. -- Niin, jos tyttö on hyvin hieno ja hellätuntoinen vesa, jonka elämässä on ainoastaan yksi loistokohta, viehättävyys, silloin on parasta, ettei hän koskaan ole kuullut rakkautta mainittavan, mutta jollei niin ole laita, niin sitä parempi, enkä siinä tapauksessa koskaan arkailisi toimittaa kosiskelijaa hänen kimppuunsa, jollei hänellä sellaista ole. Tämä kosija älköön muuten olko mikään irvikuva, sillä siten ei mitään voiteta; hänen täytyy olla varsin kunnioitettava nuori mies, jos mahdollista myöskin rakastettava, mutta kuitenkin liian vähäpätöinen tytön intohimolle. Hän halveksii tuollaista miestä, hän ikävystyy rakkauteen, hän epäilee oman tunteensa olemassaoloa tuntiessaan oman kutsumuksensa ja nähdessään mitä todellisuus tarjoaa; kun rakkaus kerran on niin mitätöntä ei siitä ole paljon väliä. Hän tulee ylpeäksi rakkaudessaan; tuo ylpeys tekee hänet intresantiksi, se kirkastaa hänen olentonsa korkeammalla loistolla; samalla hän on myöskin lähempänä lankeemustaan. Kaikki tuollainen on omiaan tekemään hänet aina yhä mielenkiintoisemmaksi. Toistaiseksi on varminta tutkia hänen ympäristöään, löytyisikö sieltä tuollainen kosija. Hänen kotonaan ei sellaisella voisi olla sopivaa tilaisuutta, mutta tyttöhän käy vieraissakin ja siellähän sellaisen aina voisi tavata. On aina arveluttavaa hankkia itse tuollainen nuori mies, ennen kuin on ottanut asiasta selvän; kaksi vähäpätöistä kosiskelijaa voisi vaikuttaa vertailun tähden vahingollisesti tyttöön. Sen tähden minun on nyt katsottava, eikö joku kosiskelija ehkä istuskele lymyssä uskaltamatta hyökätä perheeseen, kananvaras, joka ei näe mitään tilaisuutta hiipiä sisään noin luostarimaiseen taloon.
Strategiseksi periaatteeksi, laiksi tällä sotaretkellä, jää se, että joutuu tytön kanssa aina tekemisiin mielenkiintoisissa tilanteissa. Mieltäkiinnittävät kohtaukset muodostavat siten sen alueen, jolla sotaa käydään, ja kaikki mahdollisuudet sellaisiin on siis tarkoin käytettävä. Jollen pahoin erehdy, onkin koko hänen henkinen rakenteensa sellainen, että se mitä minä vaadin on samaa kuin se mitä hän antaa, niin, vieläpä samaa mitä hän itse ikävöi. Tärkeätä on juuri saada keinotelluksi itselleen tieto siitä, mitä tyttö voi antaa ja mitä hän itse puolestaan vaatii. Minun rakkausseikkailuillani on aina sen tähden suuri merkitys minulle itselleni, ne muodostavat tärkeän elämänarvon, kehitysjakson, jonka laadun tarkoin tunnen, vieläpä saan monesta oppimastani taidosta niitä kiittää. Opin tanssimaan ensimmäisen tytön takia, jota rakastin, ja ranskaa opettelin puhumaan pienen tanssijattaren vuoksi. Silloin menettelin kuin hölmöt ja tulin petetyksi. Nyt menettelen kavalammin. Ehkä Cordelia on jo ammentanut tyhjiin yhden puolen olentonsa mielenkiinnosta, hänen eristetty elämänsä tuntuu sitä osoittavan. On sen tähden löydettävä toinen puoli, joka ensi katsannolta ei tunnu hänestä kiinnostavalta, mutta joka tulee hänelle siksi juuri sen tähden, että hän ensin sitä kammoaa. Tarkoitustani varten en valitse runollista tietä vaan proosallisen. Siten on päästy alkuun. Ensin neutralisoidaan hänen naisellisuutensa proosallisella järkeilyllä ja ivalla, ei suoraan vaan välillisesti, absoluuttisen suvuttomuuden avulla: hengen avulla. Hän melkein kadottaa tuossa tilassa kaiken naisellisuutensa, mutta kauan ei hän kestä yksin, hän heittäytyy minun syliini, ei kuin rakastajan syliin, ei, vielä aivan neutraalisesti -- mutta silloin herää hänen naisellisuutensa, sen voi kiihottaa korkeimpaan kimmoisuuteensa, hän voittaa kaikki esteet, jotka hänen eteensä asetetaan, hänen naisellisuutensa saavuttaa melkein yliluonnollisen korkeuden, hän kuuluu minulle kaikkinielevällä intohimolla.
-- -- --
5. pnä.
Kauas ei minun tarvitse mennä. Hänellä on tapana käydä tukkukauppias Baxterin talossa. Siellä en ole tavannut ainoastaan häntä vaan myöskin erään miehen, joka on varsin sovelias tarkoituksiini. Edvard, tukkukauppiaan poika, on korviaan myöten rakastunut Cordeliaan, sen huomaa jo puolella silmällä katsoessaan. Isänsä liikkeessä, konttorissa, on hän mukava nuori mies, varsin miellyttävä, jonkun verran ujo tosin, mutta viimeksi mainitun ominaisuuden en luule vahingoittavan häntä tytön silmissä.
Edvard parka! Hän ei vain tiedä kuinka hänen on meneteltävä rakkaudessaan. Kun hän tietää tytön tulevan illalla heille, hän pukeutuu yksinomaan tämän tähden, ottaa uuden mustan puvun yllensä, pistää uudet kalvosimet käteensä yksinomaan tytön tähden ja tekee siten melkein naurettavan vaikutuksen arkipukuisten vieraiden keskellä. Hänen ujoutensa on melkein uskomaton. Jos se olisi vain naamio, olisi Edvard minulle vaarallinen kilpailija. Kuinka usein olenkaan käyttänyt ujoutta aseenani vietellessäni jotain pientä neitosta. Yleensä puhuvat nuoret tytöt ylenkatseellisesti ujoista miehistä ja kuitenkin pitävät salaa heistä. Vähäinen ujous mairittelee tyttöjen turhamaisuutta. Tyttö tuntee ylemmyytensä -- siinä pienet käsirahat. Mutta kun siten on tuudittanut tyttösen uneen, sopii näyttää hänelle jolloinkin, kun hän luulee miehen menehtyvän ujoudesta, että on siitä kyllin kaukana voidakseen varsin hyvin seistä omin jaloin. Ujoutensa takia mies kadottaa miehisen merkityksensä, ja se on sen tähden suhteellisen hyvä keino sukupuolisen eroavaisuuden tyhjäksi tekemiseen. Tytöt tulevat, huomatessaan ujouden olleen vain naamion, noloiksi, ja sydämessään punastuen he tuntevat varsin hyvin, että tavallaan ovat astuneet heille määrätyn rajan yli. Heidät valtaa sama tuntemus kuin silloin kun he liian kauan ovat kohdelleet nuorta poikaa kuin lasta.
-- -- --
7. pnä.
Niin olemme ystäviä, Edvard ja minä; todellinen ystävyys, ihana suhde on meidän välillämme, sellainen kuin muinaisen Kreikan kauneimpina päivinä. Tulimme kohta toistemme uskotuiksi, kun minä, tehtyäni hänelle monenmoisia huomautuksia Cordeliasta, sain hänet tunnustamaan salaisuutensa. Se on niin hyvin ymmärrettävissä, pienten salaisuuksien ohella voi suurikin päästä pujahtamaan. Poika poloinen, hän on jo kauan huokaillut. Hän pukeutuu juhlatamineisiin joka kerta kun tyttö tulee heille, saattaa hänet iltasella kotiin ja hänen sydämensä jyskyttää tytön käsivarren nojatessa hänen omaansa. He kävelevät kotiin tähtiä tähystellen, hän soittaa ovikelloa, tyttö katoaa, Edvard jää epätoivoonsa -- mutta toivoo parempaa seuraavalta kerralta. Hänellä ei ole ollut vielä rohkeutta astua tytön kotioven kynnyksen yli, hänellä, jolla siihen on niin mainio tilaisuus. Vaikka on vaikeata olla kaikessa hiljaisuudessa nauramatta Edvardille, tuossa lapsellisuudessa on mielestäni kuitenkin jotain kaunista. Siitä huolimatta että muutoin kuvittelen tuntevani kaikki eroottisen elämän muodot, en ole kuitenkaan koskaan itsessäni huomannut tuota tilaa, tuota rakastumisen pelkoa ja vavistusta, en tuossa määrässä, että se olisi riistänyt minulta järkevän toimintakyvyn -- muutoin tunnen sen kyllä, mutta minussa se on senlaatuista, että se pikemminkin tekee minut voimakkaammaksi. Ehkä joku tähän sanoo, etten koskaan ole ollut oikein rakastunut. Hyvin mahdollista. Olen antanut Edvardille rohkeutta, olen pyytänyt häntä luottamaan ystävyyteeni. Huomenna on hän ottava ratkaisevan askeleen, hän on päättänyt lähteä persoonallisesti tytön luo pyytääkseen tätä jonnekin. Olen taivuttanut hänet sellaiseen epätoivoiseen ajatukseen, että hän pyytää minut mukaan; olen luvannut hänelle tulevani. Hän pitää sitä erinomaisena ystävyyden osoituksena. Tilaisuus on juuri sellainen, jollaista olen toivonut, se on samaa kuin syöksyä oven mukana sisälle taloon. Jos tytöllä olisi hämärinkin aavistus menettelyni merkityksestä, menisivät kaikki suunnitelmani hukkaan.