Part 15
Täti on antanut Cordelialle luvan oleskella maalla erään tutun perheen luona. Se sattui sopivaan aikaan, sillä nyt ei hänellä ole tilaisuutta antautua kokonaan ylimielisen tunnelmansa valtaan. Eri tahoilta tulevan osanoton ansiosta hän pysyy vielä jännityksessä. Minä pidän yllä heikkoa yhteyttä hänen kanssaan kirjeiden avulla, siten kukoistaa suhteemme uudelleen. Hänet on kaikin tavoin tehtävä vahvaksi, etenkin on hyvä antaa hänen hetkeksi ylimielisesti halveksien katsoa alas ihmisiin ja kaikkeen arkipäiväiseen. Kun hänen lähtönsä päivä tulee, on hän saava luotettavan kuskin. Minun uskottu lakeijani lähtee matkaan ajoneuvojen mukana. Hän seuraa Cordeliaa hänen määräpaikkaansa ja jää sinne häntä tarvittaessa palvelemaan. Itseäni lukuunottamatta en tunne ainoatakaan ihmistä, joka soveltuisi tähän paremmin kuin palvelijani Johan. Itse olen valmistanut hänelle kaikki niin mukavasti kuin suinkin. Mitään ei puutu, joka jollain tavoin voisi viehättää hänen sieluaan ja tuudittaa hänet suloiseen hyvänolontunteeseen.
-- -- --
Minun Cordeliani!
Vielä eivät yksityisten perheiden hätähuudot ole yhtyneet yleiseksi Capitoliumin hanhenkaakotukseksi. Useamman kuin yhden soolon olet kaiketikin jo saanut kestää. Ajatteles poroporvarillisten nuortenmiesten ja kahvimatamien kirjavaa laumaa; kuvittele puhetta johtamassa jotakin naikkosta, joka muodostaisi vastineen kuolemattomalle presidentti Larsille Claudiuksessa, niin sinulla on jonkinlainen kuva ja mittapuu, jonka avulla voit päättää, mitä olet ihmisten silmissä menettänyt.
Mukana seuraa kuva, joka esittää presidentti Larsia. Yksin sitä en ole onnistunut hankkimaan, vaan olen ostanut koko Claudiuksen, repinyt sen siitä irti ja heittänyt muun pois, sillä kuinka uskaltaisin vaivata sinua lahjalla, joka ei merkitsisi sinulle tällä hetkellä mitään. Kun kerran olen päättänyt tehdä kaiken voitavani hankkiakseni sinulle hetkenkin ilon, kuinka silloin voisin sallia, että johonkin tilanteeseen tulisi jotain lisäksi, joka ei siihen oikeastaan kuuluisi. Sellaista tapahtuu kyllä elämässä satunnaisiin suhteisiin kahlehdituille ihmisille; sinä Cordelia, sinä vihaisit sitä rajattomassa vapaudessasi.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Ihaninta on rakastua keväällä ja saapua loppukesästä toiveittensa maaliin. Kesän viime päivissä on ihmeellistä ikävää, joka täydellisesti vastaa sitä sielunliikutusta, joka valtaa ihmisen hänen ajatellessaan toiveittensa täyttymistä. Tänään olen itse ollut sillä maatilalla, josta Cordelia jonkun päivän päästä on löytävä ympäristön, joka on täydellisessä sopusoinnussa hänen sieluntilansa kanssa. Kun hän silloin jää yksin itsensä kanssa, on hän siellä vaipuva unelmiin, ja kaikkialla hän on huomaavinaan jonkun viittauksen, salaisen tarkoituksen, lumotun maailman; mutta kaikki tuo menettäisi merkityksensä, jos minä seisoisin hänen rinnallaan, se saisi hänet unohtamaan, että se ajankohta, jolloin tuollainen yhdessä nautittuna tuotti iloa, on meiltä iäksi poissa. Tuo uusi ympäristö ei saa narkoottisesti uuvuttaa hänen sieluaan, vaan alituisesti kohottaa korkeutta kohti, niin että hän pitää kaikkea kuin leikkinä verrattuna siihen, mitä tuleman pitää. Itse aion jäljellä olevina päivinä käväistä tuolla paikalla useasti pysyäkseni asianmukaisessa mielentilassa.
-- -- --
Minun Cordeliani!
Nyt kutsun sinua toden teolla minun Cordeliakseni, nyt kun mikään ulkonainen merkki ei minua enää muistuta siitä. -- Kohta olen itse suullisesti kutsuva sinua minun Cordeliakseni. Ja kun silloin pidän sinua voimakkailla käsivarsillani, kun sinä puristat minut syleilyysi, silloin emme kaipaa sormusta muistuttamaan, että me kuulumme toisillemme, sillä eikö tuo syleily ole enemmän kuin sormus, enemmän kuin symboli? Kuta kiinteämmin suljen sinut syleilyyni, sitä suurempi on vapautemme, sillä sinun vapautesi on siinä, että olet minun, samoinkuin minun on siinä, että olen sinun.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Minun Cordeliani!
Alfeios rakastui metsästysretkellään Arethusanymfiin. Arethusa ei kuullut Alfeioksen rukouksia vaan pakeni alituisesti hänen edestään, kunnes hän Ortygiasaarella muuttui lähteeksi. Tätä Alfeios suri niin syvästi, että hän muuttui joeksi Peloponnesokselle. Rakkauttaan ei hän kuitenkaan unohtanut vaan sekaantui meressä Ortygian lähteeseen. Onko ihmeiden aika jo ohi? Vastaus: onko rakkauden aika jo ohi? Mihin muuhun kuin lähteeseen vertaisin sinun puhdasta, syvää sieluasi, jolla ei ole mitään yhteyttä maailmaan. Ja enkö jo ole sinulle sanonut, että minä olen kuin joki, joka on sinuun rakastunut? Ja enkö nyt, sen jälkeen kun erosimme, syöksy meren helmaan yhtyäkseni sinuun? Meren sylissä, siellä tapaamme jälleen toisemme, sillä vasta siellä kuulumme todella toisillemme.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Cordeliani!
Kohta, kohta olet minun. Kun silloin aurinko sulkee vakoilevat silmänsä, kun todellisuus loppuu ja satu alkaa, silloin en heitä ainoastaan viittaani ylleni, vaan heitän yön kuin kepeän vaipan ylleni ja riennän luoksesi ja kuuntelen henkeä pidättäen keksiäkseni sinut, kuuntelen, en askelten kaikua, vaan sydämen sykintää.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Näinä päivinä, kun minulla ei ole tilaisuutta milloin hyvänsä persoonallisesti olla hänen luonaan, on se ajatus tehnyt minut levottomaksi, että hänelle ehkä joskus voisi juolahtaa mieleen ajatella tulevaisuuttaan. Tähän saakka ei hän koskaan ole tullut sitä tehneeksi, sillä olen osannut pitää hänet alituisessa esteettisessä huumaustilassa. Ei voi ajatella mitään epäesteettisempää kuin nuo joutavat jutut tulevaisuudesta, joihin ihmiset turvautuvat silloin kun ei heillä ole mitään millä täyttää nykyhetkeä. Kun vain olen itse saapuvilla hänen luonaan, saan hänet unohtamaan ajan ja iankaikkisuuden. Se jolla ei ole kykyä tuolla tavoin pitää yllä yhteyttä nuoren tytön sieluun, älköön myöskään yrittäkö tyttöjä vietellä, sillä hänen on mahdotonta välttää kahta karia: kysymyksiä tulevaisuudesta ja kuulusteluja uskosta. Sen tähden onkin paikallaan, että Margareeta alkaa hieman kuulustella Faustia, kun tämä on ollut kyllin varomaton ajaakseen ritarin ulos; sellaisia hyökkäyksiä vastaan on jokainen tyttö aseistettu.
Nyt luulen kaiken olevan kunnossa ottaakseni hänet vastaan; hänellä on syytä ihailla minun hyvää muistiani, tai oikeammin, hän ei ole saava siihen kyllin aikaa. Mitään ei ole unohdettu, joka voisi hänelle jotain merkitä, eikä mitään valmistusta ole tehty, joka suoranaisesti muistuttaisi häntä minusta, vaikkakin olen kaikkialla näkymättömänä läsnä. Vaikutus riippuu kuitenkin suureksi osaksi siitä, minkälaisena hän on ensi kerran näkevä kaiken. Tätä tarkoitusta varten on palvelijani saanut tarkat määräykset, ja hän onkin tavallaan täydellinen taituri. Hän ymmärtää ohimennen ja kuin sattumalta heittää jonkun huomautuksen, kun hän saa siihen luvan, hän osaa myöskin olla tietämätön, lyhyesti, hän on korvaamaton mies.
Paikka vastaa hänen toiveitaan. Jos istuu keskellä huonetta, näkee rajattoman maiseman molemmin puolin; joka taholla näkyy ääretön taivaanranta; tässä huoneessa on kuin keskellä ilman loppumatonta merta. Jos astuu lähemmäksi, näkee kaukana taivaanrannalla metsän kuin seppeleen reunustavan ja rajoittavan näköalaa. Niin pitää olla. Mitä rakkaus rakastaa? Rajoitettua alaa; eikö paratiisikin ollut rajoitettu alue, itäänpäin viettävä puutarha. -- Mutta tuo kehä on liian ahdas -- jos astuu lähemmäksi ikkunaa, näkee pienen lammikon, joka on nöyrästi kätkössä korkeampien maiseman kohtien välissä; rannassa on vene. Yksi ainoa täyteläinen sydämen huokaus, yksi ainoa rauhattoman ajatuksen henkäys -- ja se irtautuu kahleistaan, liukuu yli vedenpinnan, kuvaamattoman kaipuun lempeästi keinuttamana. Katse katoaa metsän salaperäiseen yksinäisyyteen, missä metsälampi uneksii salon syvästä pimeydestä. -- Jos kääntyy toisaalle, näkee meren aukenevan eteen, meren, joka tarjoaa ajatuksille rajattoman liikkuma-alan. -- Mitä rakastaa rakkaus? Rajattomuutta. -- Mitä se kammoaa? Rajoja. -- -- Tämän suuren salin takana on pienempi huone, joka suunnilleen vastaa Wahlin perheen arkihuonetta. Yhtäläisyys on eksyttävä. Letitetty matto peittää lattian, sohvan edessä on pieni teepöytä, ja sillä lamppu, samankaltainen kuin Cordelian kotona. Kaikki on samanlaista, ainoastaan loisteliaampaa. Sen muutoksen olen uskaltanut tehdä. Salissa on fortepiano, hyvin yksinkertainen, mutta se muistuttaa sitä fortepianoa, joka oli Jansenilla. Se on jätetty auki. Nuottitelineellä on tuo Cordelian kerran soittama ruotsalainen aaria. Ovi eteiseen on raollaan. Hän astuu sisään siitä ovesta, siinä suhteessa on Johan saanut varmat määräykset. Silloin sattuvat hänen silmänsä yhtaikaa fortepianoon ja pienemmän huoneen oveen, ja muisto elpyy hänen sielussaan. Samassa hetkessä avaa Johan oven. -- Illuusio on täydellinen. Cordelia on oleva tyytyväinen, siitä olen vakuuttunut. Kun hänen katseensa osuu pöydälle, näkee hän sillä kirjani; samassa silmänräpäyksessä tempaa Johan sen ikään kuin korjatakseen sen talteen ja sanoo samalla: sen on herra varmaankin unohtanut ollessaan täällä aamulla. Tuosta hän saa ensinnäkin tietää, että jo aamulla olen ollut täällä, ja toiseksi hän tahtoo nähdä kirjan. Se on saksalainen käännös Apuleiuksen tunnetusta sadusta "Amor ja Psykhe". Se ei ole mikään runoteos, mutta se ei saakaan olla; sillä on loukkaavaa tarjota nuorelle tytölle tuollaisena hetkenä todellinen runoteos, ikään kuin ei hän itse olisi kyllin runollinen keksiäkseen sen runouden, joka välittömästi kätkeytyy läsnäolevaan hetkeen. Tuota ei tavallisesti ajatella, ja kuitenkin se pitää paikkansa. -- Hän on lukeva tuon kirjan; tarkoitus on saavutettu. -- Kun hän aukaisee sen siltä kohdalta, josta sitä on viimeksi luettu, on hän siitä löytävä pienen myrtinoksan ja samalla ymmärtävä, että sillä on syvempi merkitys kuin tavallisella kirjanmerkillä.
-- -- --
Minun Cordeliani!
Miksi pelätä?! Yhdessä me olemme voimakkaat, voimakkaammat kuin maailma, voimakkaat kuin itse jumalat. Sinä tiedät, että maailmassa eli kerran suku, jonka jäsenet, vaikkakin olivat ihmisiä, kuitenkin olivat itse itselleen kyllin ja jotka eivät tunteneet rakkauden läheistä yhdyssidettä. Kuitenkin he olivat väkeviä, niin väkeviä, että he tahtoivat rynnätä ylös taivaaseen. Juppiter pelkäsi heitä ja jakoi heidät siten, että yhdestä olennosta tuli kaksi olentoa, mies ja nainen. Jos joskus tapahtuu, että se mikä ennen on kuulunut yhteen, uudelleen rakkauden kautta tulee yhdeksi, silloin on sellainen yhteys voimakkaampi kuin Juppiter; he eivät silloin ole ainoastaan yhtä voimakkaita kuin tuollainen yksityinen olento muinoin oli, vaan vielä voimakkaampia, sillä rakkauden yhteys on vielä korkeampi.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
24. pnä syyskuuta
Yö on hiljainen -- kello on neljännestä vailla kaksitoista -- sotilas puhaltaa portin luona siunauksensa yli maailman, kaiku kantaa äänen Blegdammen luota -- hän astuu sisään portista -- hän puhaltaa uudelleen, kaiku tuo äänen kaukaisuudesta korviini. -- Kaikki nukkuu rauhassa, vain rakkaus valvoo. Niinpä, te rakkauden salaiset mahdit, kerääntykää tähän rintaan! Yö on hiljainen -- yksinäinen lintu keskeyttää tuon hiljaisuuden huudollaan ja siivenlyönnillään kiitäessään yli kasteisen kentän; sekin kiiruhtanee johonkin lemmenkohtaukseen -- minkälainen enne! -- Kuinka täynnänsä onkaan luonto ennustavaa tarkoitusta. Minä otan tarkkaan vaarin lintujen lennosta ja huudosta, kalojen iloisesta karkelosta vedenpinnalla, vaunujen kaukaisesta kuminasta, askelista, jotka kaikuvat etäältä. En näe aaveita tänä yön hetkenä, en näe sitä, mikä kerran on ollut, vaan sen mikä on tuleva, meren povessa, kasteen suutelossa, sumussa, joka levittäytyy yli maan ja sulkee sen hedelmälliseen syleilyyn. Kaikki on kuvaa, itse olen myytti itsestäni, sillä eikö ole kuin tarua, että nyt kiiruhdan tähän kohtaukseen? Kuka minä olen, ei merkitse mitään; kaikki mikä on rajoitettua ja ajallista on unohdettu, vain iäisyys on jäljellä, rakkauden mahti, sen ikävä, sen autuus. -- Minun sieluni on kuin jännitetty jousi, ajatukseni ovat valmiina kuin nuolet viinessä, myrkyttöminä mutta kuitenkin vereen tehoavina. Minun sieluni on voimakas, terve, iloinen, hetkessä läsnäoleva kuin Jumala. -- -- Hän oli luonnostaan kaunis. Kiitän sinua, ihmeellinen luonto! Kuin äiti olet häntä vaalinut. Kiitos huolenpidostasi! Turmeltumaton hän oli myöskin. Siitä kiitän teitä, te ihmiset. Hänen kehityksensä oli minun työtäni -- kohta nautin palkkani. -- Kuinka paljon onkaan tähän hetkeen kerääntynyt, joka nyt on edessäni. Kuolema ja helvetti, jos se menisi minulta hukkaan!
Vielä en näe vaunujani. -- Kuulen kuskin piiskanlyönnin. -- Aja kuin olisi kysymys elämästä ja kuolemasta, vaikkapa hevoset läkähtyisivät, mitään pysähdystä en salli ennen kuin olemme perillä.
-- -- --
25. pnä syyskuuta
Miksi sellainen yö ei kestä kauemmin? Kun kerran Alektryon [Areksen ystävä, jonka oli määrä vartioida Aresta ja Afroditea heidän lemmenkohtauksessaan. Suom. muist.] saattoi unohtaa velvollisuutensa, miksi ei aurinko voi olla kyllin sääliväinen tehdäkseen samoin? Nyt on kuitenkin kaikki ohi, enkä milloinkaan toivo häntä enää näkeväni. Kun tyttö kerran on pannut kaikkensa alttiiksi, silloin hän on heikko, silloin hän on hukassa; sillä viattomuus on miehessä negatiivinen momentti, mutta naisessa se on koko hänen olentonsa sisällys. Nyt on kaikki vastustus hänessä loppunut, ja ainoastaan niin kauan kuin sitä on olemassa, on ihanaa rakastaa; kun se on loppunut, käy rakkaus heikkoudeksi ja tottumukseksi. En toivo, että minua muistutetaan suhteestani häneen; hän on menettänyt tuoksunsa, ja ne ajat ovat ohi, jolloin tyttö, joka suri rakastettunsa uskottomuutta, muuttui heliotroopiksi. [Kuten kerrotaan käyneen Klytian, kun päivänjumala hänet jätti. Suom. muist.] Jäähyväisiä en tahdo hänelle sanoa; mikään ei ole minusta niin vastenmielistä kuin naisen itku ja naisen kyyneleet, jotka voivat kaiken muuttaa, mutta kuitenkaan eivät mitään merkitse. Olen häntä rakastanut; mutta tämän hetken mentyä hän ei voi sieluani kiinnostaa. Jos olisin jumala, tekisin hänelle kuten Neptunus teki eräälle nymfille, muuttaisin hänet mieheksi.
Seikka, joka todella olisi tutkimisen arvoinen, on se, olisiko ehkä viettelijän mahdollista sillä tavalla runoilla itsensä ulos tytön sielusta, että tyttö tulisi niin ylpeäksi, että hän uskottelisi itselleen, että se on hän eikä mies, joka on väsynyt suhteeseen. Tuon seikan tutkimisesta voisi syntyä huvittava jälkinäytös, jolla sinänsä olisi psykologinen mielenkiintonsa samalla kun se tarjoaisi tilaisuuden useihin eroottisiin huomiontekoihin.
End of Project Gutenberg's Viettelijän päiväkirja, by Sören Kierkegaard