Part 13
Jos joku toinen olisi Cordelian kehityskulkua ohjaamassa, olisi hän varmaankin liian rikkiviisas kysyäkseen muiden neuvoa. Kun minä sen sijaan keskustelen jonkun kihlatun kanssa asiasta, sanoo hän tavallisesti eroottisella paatoksella: etsin turhaan eroottisista tilanteista sitä loistokohtaa, missä rakastavaiset puhuvat rakkaudestaan. Silloin minä vastaan: Minua ilahduttaa, että sitä turhaan etsit, sillä se kohta ei lainkaan kuulu oikean erotiikan alaan, ei edes silloin kun lukee siihen kaiken mikä voi lisäksi kiinnostaa. Rakkaus on liian olennaista voidakseen puheessa päästä oikeuksiinsa, eroottiset tilanteet liian arvokkaita voidakseen saada sisältönsä pelkästä pakinasta. Ne ovat tyyniä, hiljaisia, varmoin ääriviivoin piirrettyjä ja kuitenkin kaunopuheisia kuin Memnon-patsaan musiikki. Eros elehtii, mutta ei puhu; tai mikäli hän niin tekee, lausuu hän vain arvoituksellisia sanoja, jotka ovat kuin kuvallista musiikkia. Eroottiset tilanteet ovat joko plastillisia tai maalauksellisia; mutta kahden ihmisen puhelu rakkaudesta ei ole plastillista eikä maalauksellista. Tavalliset kihlatut alkavat kuitenkin aina mokomalla pakinalla, joka sittemmin tulee koossapitäväksi langaksi heidän puheliaassa avioliitossaan. Tuo juttelu muutoin takaa, ettei heidän avioliitostaan ole puuttuva niitä myötäjäisiä, joista Ovidius puhuu: dos est uxoria lites.[Naisen myötäjäiset ovat torat.] -- Ja jos välttämättä jonkun pitää puhua, on kyllin siinä, että yksi puhuu: Miehen on puhuminen, ja sen tähden on hyvä hallita joitakin niistä voimista, jotka olivat siinä vyössä, millä Venus hurmasi: kaunopuheisuuden ja suloisen imartelun lahja. -- Tästä ei tietysti seuraa, että Eros olisi mykkä, tai että eroottisessa suhteessa olisi väärin keskustella, pääasia on vain, että keskustelu itse on eroottista eikä eksy kasvattaviin mietelmiin elinehdoista tms. ja että keskustelu oikeastaan on katsottava levoksi eroottisen teon jälkeen, ajanvietteeksi eikä suinkaan kaiken lemmenelämän huipuksi. Sellainen keskustelutapa, sellainen konfabulaatio on itse asiassa sangen jumalainen, ja minä puolestani en voi koskaan väsyä keskustelemaan nuoren tytön kanssa. Toisin sanoen, voin kyllä väsyä tyttöön, mutta en milloinkaan ylläpitämään keskustelua nuorten tyttöjen kanssa yleensä. Se on minulle yhtä mahdotonta kuin lakata hengittämästä. Se, mikä oikeastaan on ihmeellistä tuollaisessa keskustelussa, on vuoropuhelun rehevä rikkaus. Keskustelu pysyttelee maan pinnalla, sillä ei ole mitään varsinaista kohdetta, sattuma on sen liikkeiden laki -- mutta ihmeen ihana on keskustelu itse ja sen seuraukset.
-- -- --
Minun Cordeliani!
"Minun -- sinun", nuo sanat sulkevat väliinsä kuin sulkumerkit kirjeitteni köyhän sisällön. Oletko pannut merkille, että välimatka noiden käsivarsien välillä käy yhä lyhemmäksi? Oi, minun Cordeliani! Se on ihanaa, sillä kuta vähemmän sisältäväksi sulkulause käy, sitä merkitsevämpi se on.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Minun Cordeliani!
Onko syleily samaa kuin taistelu?
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Tavallisesti Cordelia pysyttelee ääneti. Se on minua aina miellyttänyt. Hän on liian syvällisen naisellinen luonne kiusatakseen ketään joutavalla jutustelulla, mikä muutoin on naisille ominaista ja mikä käy välttämättömäksikin, kun mies, jonka tulee kaikin puolin naista täydentää, on yhtä naisellinen. Toisinaan paljastaa jokainen lyhyt lausunto, kuinka paljon hänellä on sisimmässään. Avustan silloin häntä. Asia on silloin sama kuin jos jonkun henkilön takana, joka epävarmalla kädellä yrittelee piirtää hajanaisia viivoja johonkin luonnokseen, seisoisi toinen henkilö, joka aina lisäilisi luonnosta rohkealla ja taiteellisella kädellä. Hän hämmästyy, ja kuitenkin on kaikki ikään kuin hänestä itsestään lähtenyttä. Sen tähden valvon jokaista hänen satunnaistakin lausuntoaan, jokaista hänen sanaansa, ja antaessani ne takaisin ovat ne aina tulleet merkitsevämmiksi, minkä hän samalla kertaa sekä tuntee että on tuntematta.
Tänään olimme kahden vieraissa. Juuri kun noustiin pöydästä tuli palvelija sisään ja ilmoitti Cordelialle, että eräs sanantuoja halusi puhua hänen kanssaan. Sanantuoja oli minun lähettämäni ja toi Cordelialle kirjeen, jossa oli viittauksia erääseen ajatukseen, jonka olin päivällispöydässä lausunut. Olin punonut sen niin taidokkaasti yhteiseen pöytäkeskusteluun, että Cordelian, vaikkakin hän istui kaukana minusta, täytyi se kuulla ja myöskin ymmärtää väärin ajatukseni. Siihen olin perustanut kirjeeni vaikutuksen. Jollei minun olisi onnistunut antaa pöytäkeskustelulle tarkoittamaani suuntaa, olisin itse sovittuna aikana ollut läsnä sanantuojan tullessa ja hävittänyt kirjeen. Cordelia tuli kirjeen saatuaan uudelleen sisään. Hänen täytyi hiukan valehdella. Sellainen täydentää eroottista salaperäisyyttä, jota ilman hän ei voi kulkea sitä tietä, joka on hänelle määrätty.
-- -- --
Minun Cordeliani!
Luuletko, että se, joka nojaa päätään keijun mätästä vastaan, myöskin unessa näkee keijun? Minä en sitä tiedä, mutta sen tiedän, että kun painan pääni rintaasi vasten enkä sulje silmiäni vaan katson kaukaiseen etäisyyteen, niin näen enkelin. Luuletko, ettei se, joka nojaa päätään keijun mätästä vastaan, voi olla levollinen? Minä en sitä usko, mutta tiedän, että kun pääni nojaa poveasi vasten, se kohoilee liian voimakkaasti, jotta uni voisi sulkea silmäni.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Jacta est alea, arpa on heitetty. Nyt on käänne tapahtuva. Olin tänään hänen luonaan mielessäni koko ajan aprikoiden erästä ajatusta, joka nykyään antaa minulle paljon työtä. Minulla ei ollut silmää eikä korvaa Cordelialle. Ajatukseni oli mieltäkiinnittävä ja huvitti häntä suuresti. Olisi ollut väärin, jos olisin alkanut uuden liikkeeni olemalla kylmä hänen läsnäollessaan. Kun nyt olen lähtenyt hänen luotaan eikä ajatukseni enää kiinnitä hänen mieltään, hän huomaa helposti, että olin toisenlainen kuin tavallisesti. Se seikka, että hän yksinäisyydessä keksii tuon muutoksen, tekee havainnon hänelle paljoa tuskallisemmaksi ja sen vaikutuksen hitaammaksi, mutta sitä syvällisemmäksi. Hän ei heti saa tilaisuutta purkaa tunnettaan, ja kun hän sen saa, on hän jo ehtinyt ajatella niin paljon, ettei hän yhdellä kertaa voi sitä sanoin tulkita, vaan häneen jää aina hiukan epäluuloa. Levottomuus kasvaa, kirjeet lakkaavat tulemasta, eroottinen ravinto vähenee, rakkaus joutuu pilkan esineeksi. Ehkä hän voi hetken seurata mukana, mutta ajanpitkää ei hän voi kestää. Hän koettaa silloin vangita minut samoilla keinoilla, joita minä olen käyttänyt häntä vastaan, eroottisilla.
Kihlauksen purkamisessa on jokainen pieni tyttönen suuri asiantuntija; ja vaikka kouluissa ei anneta mitään ohjausta tässä aineessa, tietää kuitenkin jokainen tyttölapsi erittäin hyvin, kun tuo asia tulee puheenalaiseksi, missä tapauksissa kihlaus on purettava. Tämän kysymyksen pitäisi oikeastaan olla jatkuvasti aiheena tyttökoulujen viimeisen luokan ainekirjoituksissa; ja vaikka tiedän, että tyttöjen kirjoituskokeet tavallisesti ovat hyvin yksipuolisia, olen kuitenkin varma, ettei tätä aihetta käsittelevistä kirjoituksista tulisi puuttumaan vaihtelua, kysymys kun on omiaan avaamaan tytön arvostelukyvylle laajat näköalat. Ja miksi emme antaisi nuorelle tytölle tilaisuutta mitä loistavimmalla tavalla osoittaa terävänäköisyyttään? Sillä juuri täten hän saisi tilaisuuden näyttää olevansa kypsynyt -- menemään kihloihin. Olen kerran ollut todistajana eräässä tapauksessa, joka suuresti kiinnitti mieltäni. Perheessä, jossa minun toisinaan oli tapana seurustella, olivat eräänä päivänä kaikki vanhemmat perheen jäsenet poissa kotoa, sitä vastoin oli kaksi nuorinta tytärtä kutsunut joukon ystävättäriä aamupäiväkahville. Kaikkiaan heitä oli kahdeksan, kaikki iältään kuudestatoista kahteenkymmeneen vuoteen. Luultavasti he eivät, jouduttuaan kerran juttusille keskenään, olleet toivoneet kenenkään vieraan saapuvan, palvelijattaren oli kenties käsketty sanoa, ettei kukaan ollut kotona. Kuitenkin tulin sisälle heidän luokseen ja huomasin, että he hämmästyivät hiukan. Herra ties, mitä kahdeksan tuollaista tyttöä oikeastaan pohtii juhlallisissa kahvikekkereissään. Naineet naisetkin kerääntyvät toisinaan yhteisiin kokouksiin. He luennoivat silloin pastoraaliteologiaa; varsinkin pohditaan seuraavia tärkeitä kysymyksiä: missä tapauksessa on oikein sallia nuoren tytön yksin mennä ostoksille torille; onko parempi pitää vastakirjaa teurastajan kanssa vaiko maksaa käteisellä; onko suotavaa, että kyökkipiialla on sulhanen ja kuinka on tehtävä loppu siitä lemmenkuhertelusta, joka hidastaa ruoanlaittoa. -- -- Istuuduin tämän kauniin parven keskelle. Oltiin alkukeväässä. Aurinko lähetti huoneeseen joitakin yksityisiä säteitään kuin tulonsa pikaisina sanantuojina. Huoneessa oli kaikki vielä talvisessa kunnossa, ja sen tähden juuri olivat nuo yksinäiset päivänsäteet niin lupaavia. Kahvi tuoksui pöydällä -- ja sen ympärillä istuivat nuoret tytöt iloisina, terveinä, kukoistavina, sillä heidän pelkonsa oli taas asettunut, ja mitäpä heillä olikaan pelättävää, olivathan he joka tapauksessa ylivoimaisia. -- Minun onnistui johtaa keskustelu kysymykseen, missä tapauksissa kihlaus on purettava. Sillä aikaa kun silmäni huvittelihe liitelemällä kukasta toiseen tässä tyttöparvessa, huvittelihe lepäämällä milloin missäkin kaunottaressa, hekumoitsi ulkonainen korvani äänten musiikissa; sisäinen korvani taasen kuunteli tarkkaavasti mitä seurassa sanottiin. Yksi ainoa sana riitti usein avaamaan minulle syvän näköalan asianomaisen tytön sydämeen ja sen tarinaan. Kuinka viehättäviä ovatkaan rakkauden tiet, ja kuinka mieltäkiinnittävää onkaan tutkia, kuinka pitkälle kukin on päässyt. Minä puhaltelin tavantakaa keskusteluun elävää henkeä samalla kun henkevyys, sukkeluus ja asian esteettinen objektiivisuus olivat omiaan tekemään suhteemme vapaammaksi; mutta siitä huolimatta ei keskustelussa kertaakaan astuttu sopivaisuuden rajojen yli. Kun näin pidimme yllä kevyttä keskustelua, oli se mahdollisuus aina tarjolla, että lausuttaisiin yksi ainoakin sana, joka saattaisi tytöt tukalaan tilanteeseen. Tuon mahdollisuuden käyttäminen oli minun vallassani. Tytöt eivät sitä käsittäneet, tuskin osasivat sitä edes aavistaa. Vuoropuhelun keveällä leikillä pidätimme tuon mahdollisuuden kaukana luotamme, samalla tavalla kuin Sheherazade Tuhannen ja yhden yön tarinoissa viivyttää kuolemantuomion julistamista kertomalla satuja. -- Milloin johdin keskustelun surunvoittoisiin mietelmiin, milloin annoin iloisuuden puhjeta ilmoille, milloin houkuttelin tytöt pieneen väittelyotteluun. Ja mikä aihe tarjoaakaan, tarkemmin asiaa ajatellen, enemmän vaihtelua. Toin alituisesti yhä uusia esimerkkejä esille. -- Kerroin tytöstä, jonka hänen vanhempiensa julmuus oli pakottanut purkamaan kihlauksen. Tämä onneton tapaus nostatti melkein kyynelet tyttöjen silmiin. -- Juttelin miehestä, joka oli eronnut kihlatustaan ja perustellut tätä menettelyään ensiksikin sillä, että tyttö oli liian suuri, ja toiseksi sillä, ettei hän, sulhanen, kosiessaan ollut langennut polvilleen tytön eteen. Kun hänelle huomautin, ettei hänen perusteitaan mitenkään voinut pitää pätevinä, hän vastasi: ne riittävät täydellisesti siihen mihin pyrin, sillä yksikään ihminen ei voi keksiä mitään järkevää vastaväitettä. -- Sen jälkeen tarjosin seurakunnan pohdittavaksi hyvin harvinaisen tapauksen. Eräs nuori tyttö purki kihlauksensa, koska tunsi olevansa vakuuttunut siitä, etteivät hän ja hänen sulhasensa sopineet toisilleen. Sulhanen koetti puhua hänelle järkeä vakuuttamalla, kuinka suuresti hän tyttöä rakasti, mutta tyttö vain vastasi: me joko sovimme toisillemme ja meidän kesken vallitsee todellinen sympatia, jolloin sinun täytyy tunnustaa, ettemme sovellu toisillemme; taikka me emme sovi toisillemme, ja silloinhan sinun on tunnustaminen, ettemme sovellu toisillemme. Oli hauskaa nähdä, kuinka nuoret tytöt vaivasivat päätään käsittääkseen tuollaista salaperäistä puhetta, ja huomasinpa kohta, että pari heistä jo erittäin hyvin ymmärsi sanani; sillä tässä asiassa on jokainen nuori tyttö asiantuntija. -- Niin, luulenpa totta tosiaan, että minun olisi helpompi väitellä itse pirun kanssa kihlauksen purkamisesta kuin nuoren tyttölapsen kanssa. --
Tänään olin Cordelian luona. Päätäpahkaa, ajatuksen nopeudella, johdin puheen samaan asiaan, joka eilen oli keskustelumme aiheena, koettaen saada hänet kiintymään siihen. "Minulla on mielessäni eräs asia, jonka jo eilen olisin halunnut saada lausutuksi; kun olin lähtenyt luotasi, se juolahti mieleeni." Pyrkimykseni onnistui. Niin kauan kuin olen hänen luonaan, hän nauttii puheeni kuulemisesta, mutta kun olen lähtenyt, hän huomaa helposti olevansa petetty ja minun entisestäni muuttuneen. Sillä tavalla lunastan takaisin osakkeeni. Tämä menettelytapa on kavala mutta tarkoituksenmukainen kuten kaikki epäsuorat menettelytavat. Hän voi hyvin käsittää, että aihe sellainen kuin se, josta puhun, voi kiinnittää mieltäni, niin, se saattaa häntä itseäänkin hetkisen huvittaa, mutta kuitenkin hän tuntee että esiintymisestäni puuttuu eroottinen aines.
Tunnettu sananparsi sanoo "oderint dum metuant", vihatkoot kunhan vain pelkäävät, ikään kuin ainoastaan pelko ja viha kuuluisivat yhteen, aivan kuin muka pelolla ja rakkaudella ei olisi mitään tekemistä toistensa kanssa, ikään kuin ei käsitettäisi, että juuri pelko tekee rakkauden mieltäkiinnittäväksi. Millaista on se rakkaus, jota tunnemme luontoa kohtaan, eikö siinä ole salaperäistä vavistusta ja pelkoa sen tähden, että sen ihana harmonia kehittyy laittomuudesta ja hurjasta sekasorrosta, sen turvallisuus on epävakaisuutta. Mutta tämä pelko juuri enimmin kiinnittää mieltä. Niin on myöskin rakkauden laita silloin, kun se on mielenkiintoista. Sen takana lymytköön syvä, kaamea yö, josta rakkauden kukka puhkeaa ilmoille. Samalla tavalla lepää valkea lumpeenkukka maljansa veden kalvoon, kun ajatus pelkää syöksyä siihen syvään pimeyteen, missä sillä on juurensa. -- Olen pannut merkille, että Cordelia aina käyttää muotoa "minun" kirjoittaessaan minulle, mutta ettei hänellä ole rohkeutta käyttää sitä puhuessaan kanssani. Tänään pyysin sitä häneltä niin innokkaasti ja lämpimästi kuin suinkin. Hän aikoi jo noudattaa pyyntöäni, kun ironinen katseeni, nopeampi ja äkillisempi kuin sanoin voi kuvata, teki sen hänelle mahdottomaksi, siitä huolimatta, että huuleni kaikin tavoin häntä siihen kehottivat. Tämä mieliala on nykyhetkellä vallitsevin.
Hän on omani. En usko sitä tähdille, kuten tapa on, en voi käsittää, että tuo tiedonanto voisi huvittaa noita kaukaisia taivaankappaleita. En myöskään usko sitä kenellekään ihmiselle, en edes Cordelialle. Pidän salaisuuteni omana tietonani, kuiskaan sen ikään kuin syvälle sieluuni salaisissa keskusteluissa itseni kanssa. Odotettu vastustus Cordelian puolelta ei muodostunut suureksi, sen sijaan hänen eroottiset mahdollisuutensa ovat ihmeteltävät. Kuinka mieltäkiinnittävä hän onkin syvällisine intohimoineen, kuinka suuri, melkein yliluonnollinen! Kuinka nopsa hän onkaan vaaroja välttämään, kuinka taitava keksimään aina sen kohdan, joka on hyökkäyksiä vastaan varustamaton! Kaikki on pantu liikkeelle; mutta tässä luonnonvoimien pauhussa tunnen juuri olevani oikeassa elementissäni. Ja vaikka hän on liikuttunut, hän on kuitenkin kaunis, hän ei ole tunnelmien moninaisuuden pirstoma. Hän on aina yhä Anadyomene, sillä erotuksella, ettei hän nouse suloisen tiedottomana tai levollisena, vaan rakkauden voimakkaiden valtimonlyöntien herättämänä, mutta samalla hän on kuitenkin säilyttänyt kokonaisuuden ja tasapainon. Hän on eroottisesti täysin valmis taisteluun, hän käyttää aseenaan silmänsä nuolta, silmäkulmiensa käskyä, otsansa salaperäisyyttä, povensa kaunopuheisuutta, sylinsä vaarallista viettelystä, huultensa pyyntöä, koko olentonsa suloista kaipuuta. Hänellä on sisäistä voimaa, energiaa, kuin valkyyrialla, mutta tuota eroottista voimakkuutta hillitsee eräänlainen suloinen raukeus, joka ympäröi häntä kuin ilma. -- Kovin kauan en saa pitää häntä tässä vaiheessa, missä ainoastaan pelko ja levottomuus voivat pitää häntä pystyssä ja estää häntä lankeamasta. Hän on kohta huomaava, että verrattuna hänen tunteisiinsa on kihlaus liian ahdas, liian kiusallinen. Hänestä tulee viettelijä, joka houkuttelee minut astumaan tavallisuuden rajojen ulkopuolelle; sillä tavalla hän tulee siitä itse tietoiseksi, ja se on pääasia.
Monet hänen lausunnoistaan jo osoittavat, että hän on väsynyt kihlaukseen. Ne eivät mene huomaamatta korvani ohi, ne ovat sotasuunnitelmani vakoilijoita hänen sielussaan, jotka antavat minulle monta valaisevaa vihjausta, ne ovat niitä langanpäitä, joiden avulla kiedon hänet nuottaani.
-- -- --
Minun Cordeliani!
Sinä moitit kihlausta, sinä arvelet, ettei rakkautemme tarvitse ulkonaista sidettä, se kun on mielestäsi vain esteeksi. Tuosta tunnen heti mainion Cordeliani! Totta tosiaan, ihailen sinua! Meidän ulkonainen yhdyssiteemme on itse asiassa vain välimuuri. Vielä on välillämme seinä, joka erottaa meidät toisistamme kuin Pyramoksen ja Thisben. Vielä häiritsee meitä se, että ihmiset tuntevat suhteemme. Vasta silloin kun ei kukaan vieras aavista meidän rakkauttamme, vasta silloin se jotain merkitsee; kun jokainen asiaankuulumaton uskoo, että rakastavat vihaavat toisiaan, vasta silloin on rakkaus onnellinen.
Sinun Johanneksesi.
-- -- --
Kohta aukenevat rakkauden siteet. Hän itse on se, joka ne aukaisee kiinnittääkseen siten jos mahdollista minut voimakkaammin itseensä, samoin kuin vapaasti liehuvat kutrit kiehtovat enemmän kuin solmitut. Jos itse purkaisin kihlauksen, jäisi minulta näkemättä tuo eroottinen salto mortale, joka on niin hurmaava nähdä ja joka on varma merkki hänen sielunsa rohkeudesta. Se on minulle pääasia. Lisäksi menettelyni hankkisi minulle ikävyyksiä toisten ihmisten taholta. Minua ei enää kärsittäisi, minua vihattaisiin ja ylenkatsottaisiin, vaikkakin syyttä; sillä kuinka edullinen olisikaan suhteeni sentään ollut monelle? On olemassa monta pientä neitoa, jotka mielellään olisivat olleet kerran edes lähellä kihlausta. Onhan sekin jotain, joskin, ollakseni rehellinen, sangen vähän, sillä juuri kun asianomaisen on onnistunut raivautua esiin päästäkseen ehdokaslistalle, hän onkin yhtäkkiä ilman ehdokkuutta. Rakkauden maailmassa ei virkavuosijärjestelmä ole voimassa paikansaantiin ja ylenemiseen nähden. Lisäksi tuollainen neitonen on väsynyt istumaan jakamattomassa pesässä, hän toivoo jotain tapausta elämäänsä. Mutta mikä voi hänelle silloin olla edullisempi onnetonta rakkaustarinaa, varsinkin jos hän voi suhtautua asiaan keveästi. Hän uskottelee itselleen ja muille, että hän kuuluu petettyjen joukkoon, ja jos hän ei ole sovelias mihinkään Magdalenakotiin, hän heittäytyy joka tapauksessa itkijäin laumaan. Minua, viettelijää, hän vihaisi velvollisuudentunnosta. Tällaisten tapausten lisäksi tulevat vielä sellaiset, joissa tyttö todella on joko kokonaan tai puoleksi tai kahdella kolmasosalta petetty. Tässä ryhmässä voi huomata monta eri astetta alkaen niistä, jotka voivat vedota sormukseen, aina niihin, jotka pitävät jotain salaista kädenpuristusta tanssin pyörteessä rakkautensa panttina. Heidän vihansa voin miehuullisesti kestää. Mutta kaikki nuo viholliseni ovat tietenkin samalla sydänpoloiseni salaisia rakastajia. Kuningas, jolla ei ole valtakuntaa, on naurettava ilmiö; mutta useamman kruununtavoittelijan kilpailu kuningaskunnasta, jolla ei ole maata, on enemmän kuin naurettava. Oikeastaan pitäisi kauniin sukupuolen rakastaa minua ja pitää minusta huolta kuin jostakin pelastuslaitoksesta konsanaan. Todellisesti kihloissa oleva nuori mies voi pelastaa vain yhden ainoan neitosen, mutta tuollainen suurisuuntainen laitos voi pelastaa, toisin sanoen kutakuinkin pelastaa, kuinka monta hyvänsä. Kaikesta tuollaisesta pääsen nyt vapaaksi ja minulla on siitä vielä sekin etu, että tästä lähtien voi esiintyä kokonaan toisenlaisessa osassa. Nuoret tytöt tulevat minua säälimään, surkuttelemaan, minä yhdyn samaan äänilajiin; sillä keinoin voi myöskin kietoa tyttöjä pauloihinsa.
Huomaan ihmeekseni ja surukseni, että alan saada sen tuntomerkin, jota Horatius toivotti kaikille uskottomille tytöille -- mustan hampaan, lisäksi vielä etuhampaan. Kuinka taikauskoinen ihminen voikaan olla! Tuo hammas tekee toden teolla minut levottomaksi, en kärsi pienintäkään viittausta siihen, se on nyt minun heikko puoleni. Kun muutoin olen kaikin puolin hyvin varustettu, voi pahinkin pölkkypää mainitessaan vain tuon hampaan antaa minulle syvemmän iskun kuin saattaa luullakaan. Teen kaikkeni saadakseni sen valkenemaan, mutta turhaan; minä sanon kuin Palnatoke:
Minä hieron päivin ja hieron öin, mut varjoa mustaa en poistaa voi.
Elämä on sentään täynnänsä arvoituksellisuutta. Tuollainen pieni onnettomuus voi kiusata minua pahemmin kuin suurin vastoinkäyminen. Annan kiskoa sen pois, joskin sen poistaminen tulee häiritsevästi vaikuttamaan äänenkäyttööni. Kuitenkin otatan sen pois ja panetan irtohampaan sijaan; uusi hammas tulee pettämään maailman, vanha petti minut.
On erittäin hyvä, että kihlaus alkaa tuntua vastenmieliseltä Cordeliasta. Avioliitto on kuitenkin ja tulee aina olemaan kunnioitettava laitos, joskin sillä on se ikävä puoli, että se alkaessaan, nuoruudessaan, nauttii kunnioitusta myöhemmän ikänsä kustannuksella. Kihlaus sitä vastoin on kokonaan inhimillinen keksintö ja sellaisena samalla kertaa niin vakava ja niin hullunkurinen, että toiselta puolen on aivan paikallaan, että nuori tyttö intohimonsa pyörteissä alkaa sitä halveksia, ja toiselta puolen, että hän tuntee sen merkityksen, tuntee sen sielussaan kuin henkisen verenkierron. Nyt on ohjattava hänen kehityskulkuaan siten, että hän sielunsa rohkeassa lennossa kadottaa avioliiton ja yleensä todellisuuden manteren näkyvistään, että hänen sielunsa sekä ylpeydestä että pelosta menettää minut, tekee tyhjäksi epätäydellisen inhimillisen muodon kiitääkseen sitä kohti, mikä on korkeampaa kuin tavallinen inhimillinen sovinnaisuus. Tässä suhteessa ei minulla ole mitään pelättävää, sillä hänen kulkunsa läpi elämän on nyt jo niin liitelevän keveää, että todellisuus jo suurelta osalta on kadonnut hänen silmistään. Lisäksihän olen itse aina mukana purressa, joten voin pitää huolta siitä, että purjeissa on tuulta.