Part 12

Suoraan sanoen, joku voisi totta tosiaan keksiä mukavamman, soveliaamman ja ennen kaikkea arvokkaamman kulkuvälineen; maalaiskuorman matkassa ajaminen on liiaksi huomiotaherättävää. -- Kuitenkaan ei auta muu kuin pitää hyvänään. Astelee ensin jonkun matkaa maantietä; nousee sitten kärryihin, ajaa peninkulman ketään kohtaamatta; kaksi peninkulmaa, kaikki käy hyvin; asema käy jo turvalliseksi; seutu näyttää todellakin kauniimmalta tuolta ylhäältä kuorman päältä katsottuna kuin muutoin; kun on ajanut noin jo kolme peninkulmaa -- kuka olisi voinut odottaa, että kaukana maantiellä tulee muuan kööpenhaminalainen vastaan? Ja että hän on kööpenhaminalainen, sen näette kyllä, hän ei voi olla maaseutulainen; hänellä on omituinen tapansa katsoa, niin varmasti, niin tarkkaavasti, niin arvostelevasti ja samalla kertaa hiukan ivallisesti. Niin, rakas tyttöseni, sinun asentosi ei todellakaan ole mukava, sinähän istut kuin tarjottimella, kärryt ovat niin matalat, ettei siinä ole mitään syvennystä jalkoja varten. -- Mutta asia on autettavissa, minun vaununi ovat kokonaan teidän palveluksessanne, uskallan tarjota teille paljon soveliaamman paikan, jollette vain kainostele istua minun vieressäni. Siinä tapauksessa luovutan teille koko vaunut ja istuudun itse kuskinistuimelle iloiten siitä, että voin saattaa teidät määräpaikkaanne. -- Teidän olkihattunne ei suojaa teitä kyllin katseelta, joka tulee sivultapäin; turhaan painatte päänne alas, saan joka tapauksessa tilaisuuden ihailla teidän kaunista profiilianne. Kuinka harmillista, talonpoika tervehtii minua; mutta sehän on niin kuin tuleekin olla, talonpojan asia on tervehtiä hienoa herraa. -- Niin helpolla ette pääse käsistäni, tässähän on kapakka, levähdyspaikka, ja kuorma-ajuri on aina siksi harras viininjumalan palvelija, ettei hän jätä käyttämättä tilaisuutta hyväkseen. Nyt ryhdyn pakinoihin hänen kanssaan. Minulla on harvinainen kyky voittaa puolelleni kuorma-ajureita. Voi, jospa onnistuisin voittamaan teidänkin suosionne! Hän ei voi torjua minun tarjoustani, ja kun hän on siihen suostunut, hän ei voi sen seurauksia vastustaa. Jollen minä voi hänen mieltään taivuttaa, voi minun palvelijani. -- Kuorma-ajuri astuu kapakkaan, ja te jäätte yksin kärryihin. -- Herra ties kuka tuokin tyttölapsi on! Olisiko hän ehkä joku porvaristyttönen, kenties lukkarin tytär? Jos niin on laita, hän on harvinaisen kauniisti ja harvinaisen aistikkaasti pukeutunut. Sillä lukkarilla, jolla on tuollainen tytär, pitäisi olla melkoinen omaisuus. Mutta mieleeni juolahtaa ajatus: olisiko hän ehkä täysverisen hienoston nainen, joka on väsynyt ajamaan vaunuissa, joka on tehnyt pienen kävelyretken maatilalle ja nyt tahtoo hiukkasen seikkailla. Mahdollista kyllä, sattuuhan sellaista. -- Talonpoika ei älyä mitään, hän pitää vain huolen juomisesta. Niin, niin, juokoon hän vain, se olkoon hänelle kernaasti suotu. -- Mutta mitä näenkään, tyttöhän ei ole kukaan muu kuin neiti Jespersen, Hansine Jespersen, kööpenhaminalaisen tukkukauppiaan tytär. Hyvä Jumala, mehän tunnemme toisemme. Tapasin hänet kerran Leveälläkadulla, hän istui vaunuissa selin ja koetti turhaan kiskoa auki vaunujen ikkunaa; minä otin silmälasini esiin ja saatoin seurata häntä katseellani. Hänen asemansa oli hyvin ujostuttava, vaunuissa oli niin monta henkeä, että hän tuskin saattoi liikkua, ja huutaa hän ei nähtävästi uskaltanut. Hänen nykyinen asemansa on ainakin yhtä ujostuttava. Me kaksi olemme määrätyt toisillemme, se on selvä. Hän on tietääkseni romanttisuuteen taipuva pieni tyttönen; nyt hän on nähtävästi liikkeellä omin päin. -- Tuolla tulee palvelijani kuorma-ajurin kanssa. Talonpoika on täydessä humalassa. Kuinka inhottavaa! Miten turmeltunutta väkeä ovatkaan kuorma-ajurit. Ja kuitenkin on olemassa vielä kehnompaa väkeä kuin nuo kuorma-ajurit! -- Kas niin, mitä tulee nyt ajosta? Nyt teidän on kyllä, neitiseni, pakko itse pitää huolta ohjaksista. Siitähän sukeutuu varsin romanttinen juttu. -- Te hylkäätte tarjoukseni, te väitätte, että ajatte itse hyvin mielellänne. Te ette minua petä; huomaan kyllä, kuinka kavala olette. Kun olette ajanut kappaleen tietä, hyppäätte alas kärryiltä ja juoksette metsään; kyllä sitten jonkun keinon keksitte. -- Hevoseni on satuloitava; minä seuraan ratsastaen perässä. -- Kas niin, nyt olen valmis, nyt voitte olla turvassa kaikilta vaaroilta. -- Älkää nyt toki pelästykö näin kauheasti, minä palaan kyllä kohta takaisin. Tahdoin vain tehdä teidät hiukan levottomaksi ja siten tehostaa teidän luonnollista kauneuttanne. Ettehän tiedä, että minä olen palvelijani avulla juottanut talonpojan juovuksiin, ja minähän en ole lausunut ainoatakaan loukkaavaa sanaa. Vielä on asia autettavissa; minä annan kyllä sille sellaisen käänteen, että voitte nauraa koko jutulle. Haluan vain pientä suhdetta kanssanne; älkää luulko minun milloinkaan käyttävän hyväkseni tytön turvatonta asemaa. Olen vapauden ystävä, ja siitä, mitä minulle ei vapaaehtoisesti anneta, en lainkaan välitä. -- Te kai myönnätte itse, ettei käy laatuun jatkaa matkaa tällä tavalla. Aion itse metsästysretkelle, sen tähden olen ratsain. Minun vaununi odottavat tienristeyksessä. Jos käskette, ovat ne silmänräpäyksessä täällä ja vievät teidät mihin tahdotte. Minulle sitä vastoin ei ole suotu iloa saattaa teitä, olen antanut sanani metsästystoverilleni, ja sellaiset sanat pidetään pyhinä. -- Te suostutte -- kaikki on tuossa tuokiossa selvitetty. -- Kas niin, nyt ei teidän tarvitse olla lainkaan hämillänne kun minut kohtaatte, tai joka tapauksessa ainoastaan sen verran että se teitä kaunistaa. Te voitte nauraa koko jutulle, hymyillä ja ajatella hiukkasen minuakin. Enempää en pyydä. Se näyttää ehkä vähältä, minulle on siinä kyllin. Alku on tehty, ja minun vahvoja puoliani ovat juuri alut.

-- -- --

Eilen illalla oli pieni seura kokoontunut tädin luo. Minä tiesin, että Cordelia ottaisi illan kuluessa esille kutimensa. Olin kätkenyt siihen pienen kirjelipun. Hän pudotti sen, nosti sen lattialta, joutui hämilleen ja kävi kaihomieliseksi. Siten on aina otettava tilanne avuksi. On uskomatonta, mitä etuja tilaisuus voi tarjota. Itsessään vähäpätöinen kirjelippu käy tytölle, sellaisessa tilaisuudessa luettuna, äärettömän merkitseväksi. Minun kanssani hän ei päässyt puheisiin; olin järjestänyt asiat niin, että minun täytyi saattaa eräs vieraana olleista naisista kotiin. Hänen oli siis pakko odottaa tähän päivään. Sillä tavalla syöpyy kirjeen vaikutus syvemmälti hänen sieluunsa. Aina näyttää siltä kuin käyttäisin jokaista tilaisuutta osoittaakseni hänelle huomaavaisuuttani; siitä on se etu, että alituisesti olen hänen ajatuksissaan, alituisesti yllätän hänet.

Rakkaudella on sentään omituinen dialektiikkansa. Olin kerran rakastunut nuoreen tyttöön. Dresdenin teatterissa näin viime kesänä näyttelijättären, joka eksyttävässä määrässä oli tuon tytön näköinen. Sen johdosta toivoin pääseväni ja pääsinkin hänen tuttavuuteensa, ja silloin tulin vakuuttuneeksi siitä, että eroavaisuus oli sentään suuri. Tänään tapaan kadulla naisen, joka muistuttaa tuota näyttelijätärtä. Tätä tarinaa voi jatkaa loppumattomiin.

Kaikkialla ympäröivät ajatukseni Cordeliaa, lähetän ne enkelien tavoin häntä vaalimaan. Samoin kuin Venus istuu kyyhkysten vetämissä vaunuissa, istuu hänkin voittovaunuissaan, ja minä valjastan ajatukseni kuin siivekkäät olennot niiden eteen. Itse hän istuu iloisena, rikkaana kuin lapsi, kaikkivaltiaana kuin jumalatar; minä kävelen hänen vaunujensa vieressä. Totta totisesti, nuoren tytön olemus on elämän ja koko olemassaolon ihanaa jumalanpalvelusta! Kukaan ei tiedä sitä paremmin kuin minä. Vahinko vain, että tuo ihanuus kestää niin lyhyen ajan. Hän hymyilee minulle, hän viittaa minulle kädellään, ikäänkuin hän olisi sisareni. Minun katseeni muistuttaa hänelle, että hän on minun rakastettuni.

Rakkaudessa on monta vaihetta. Cordelia edistyy hyvin. Hän istuu polvellani, hänen käsivartensa kietoutuu pehmeästi ja lämpimästi kaulani ympärille; itse lepää hän minun rintaani vasten, keveänä, kuin painottomana; hänen pehmeä vartalonsa tuskin koskettaa minua; kuin hento kasvi kietoutuu hänen viehättävä vartalonsa ympärilleni vapaasti kuin huntu. Hänen katseensa kätkeytyy silmäluomen alle, hänen povensa on häikäisevän valkea kuin lumi ja niin kiinteä ettei minun katseeni voisi sillä levätä liukumatta alas, jollei hänen povensa kohoilisi. Mitä merkitsee tuo liike? Onko se rakkautta? Kenties. Se on rakkauden aavistelua, rakkauden unta. Vielä siltä puuttuu tarmoa. Hän syleilee minua kepeästi kuin tuulenhenki yrttiä; hän suutelee minua epämääräisesti niinkuin taivas suutelee merta, lempeästi ja hiljaisesti kuin sade suutelee kukkaa, juhlallisesti kuin meri suutelee kuun kuvaa.

Hänen intohimoaan tällä asteella kutsuisin naiiviksi intohimoksi. Kun nyt käänne on tapahtunut ja minä todenteolla alan vetäytyä takaisin, on hän ponnistava kaikki voimansa pitääkseen minut luonaan. Hänellä ei ole käytettävänään muita keinoja kuin rakkautensa, sillä erotuksella, että se tästälähin on kasvava entistään voimakkaammaksi. Se on ase hänen kädessään ja sitä hän käyttää minua vastaan. Minulla on sen sijaan älyllisesti harkittu ja hallittu intohimoni. Hän taistelee oman itsensä edestä, sillä hän tietää eroottisen suhteemme riippuvan minusta; hän taistelee oman itsensä edestä valloittaaksensa minut. Siten hänen on itsensä pakko kehittyä syvempää eroottista elämää kohti. Mitä kiihottamalla opetin hänet aavistamaan, sitä opetan hänet kylmyydelläni käsittämään, kuitenkin niin, että hän luulee itse kaiken keksineensä. Hän luulee uhkarohkeudessa kehittyneensä minua pitemmälle ja sen kautta sitoneensa minut itseensä. Hänen intohimonsa käy silloin varmaksi, voimakkaaksi, kekseliääksi; hänen suutelonsa vaativaksi, hänen syleilynsä kiihkeäksi. -- Minussa etsii hän vapautustaan ja löytää sen sitä paremmin kuta täydellisemmin saan hänet valtoihini. Kihlaus purkautuu. Kun se on tapahtunut, hän tarvitsee hiukan lepoa, jottei tässä hurjassa eroottisessa taistelussa tapahtuisi mitään epäkaunista. Hänen intohimonsa keskittyy vielä kerran, ja hän on minun.

Samoin kuin ennen kunnon Edvardin aikoihin välillisesti pidin huolta Cordelian kirjoista, pidän nyt niistä suoranaisesti huolta. Tarjoan hänelle sitä mitä pidän parhaana ravintona: mytologiaa ja satuseikkailuja. Kuitenkin on hänellä tässä samoin kuin kaikessa muussakin vapautensa, minä saan häneltä itseltään aiheen valintaani. Jollen saa, herätän hänessä henkiin vastaavan halun.

-- -- --

Palvelustyttöjen kesäiset retket Dyrehaveniin ovat yleensä huononpuoleista huvia. He pääsevät sinne vain kerran kesässä ja sen tähden koettavat käyttää perusteellisesti hyväkseen tuota ainoata tilaisuutta. Heillä pitää olla hattu ja kaulahuivi, ja muutoinkin he koristelevat kaikin tavoin itseään. Heidän iloisuutensa käy hurjaksi, epäkauniiksi. Ei, sitten menen mieluummin Frederiksbergin puistikkoon. Sunnuntai-iltapäivisin on heillä tapana tulla sinne ja minulla myöskin. Siellä käy kaikki säädyllisen hiljaisesti, iloisuus itse on siellä vaiteliaampaa ja jalompaa. Ylipäänsä menettää se mies, joka ei ole huvittunut palvelustytöistä, enemmän kuin nämä. Palvelustyttöjen kirjava parvi on kaunein armeija mitä meillä on Tanskassa. Jos olisin kuningas -- tietäisin tottakin mitä tekisin -- enpä silloin huolisi tarkastella sotaväen rivejä. Jos olisin yksi kaupungin kolmestakymmenestä kahdesta porvarisedustajasta, ehdottaisin kohta, että asetettaisiin valiokunta, joka tiedonantojen, neuvojen ja sopivien palkintojen avulla kaikin tavoin koettaisi kehottaa palvelustyttöjä pitämään huolta siitä, että heidän pukunsa on huolellinen ja aistikas. Miksikä tuhlata kauneutta, miksi antaa sen mennä huomaamattomana läpi elämän, suotakoon sen edes kerran viikossa esiintyä sellaisessa valaistuksessa, missä se pääsee täysiin oikeuksiinsa! Mutta aistikkuutta, tahdikkuutta ennen kaikkea! Palvelustytön ei sovi pukeutumisessaan lähennellä maailmannaista, siinä suhteessa on Politivennen-lehdellä oikeus puolellaan, vaikkakin ne perusteet, joita tuo arvon lehti mainitsee, ovat aivan kierot. Kun näin saataisiin aikaan toivottava kukoistus palvelustyttöjen luokassa, eikö olisi luultavaa, että se vaikuttaisi terveellisesti myöskin perhetyttöihimme? Vai onko liian rohkeata, että tällä ennenkuulumattomalla tavalla luulen edistettävän Tanskan tulevaisuutta. Jospa minun vain suotaisiin elää niin kauan että näkisin tuon kultaisen ajan! Silloin voisi ken hyvänsä hyvällä omallatunnolla käyskennellä katuja ja iloita hauskasta näystä. Kuinka ajatukseni lentääkään rohkeasti, vapaasti ja isänmaallisesti! Mutta minähän olenkin täällä Frederiksbergissä, jonne palvelustytöt tulevat sunnuntai-iltapäivisin ja minä niiden mukana. -- -- -- Ensimmäisinä tulevat maalaistytöt käsi kädessä sulhastensa kanssa, taikka siten, että kaikki tytöt ensin kulkevat käsikkäin edellä, kaikki miehet jäljessä, taikka sitten kaksi tyttöä yhden miehen kanssa. Tämä parvi muodostaa puitteet, he istuvat tai seisovat mielellään paviljongin edessä olevalla puutarha-alueella. He ovat reippaita ja terveitä, ihon ja vaatetuksen värivastakohdat ovat vain liian räikeät. Heidän jäljessään seuraavat Juutinmaan ja Fyenin tytöt. He ovat suurikasvuisia ja voimakkaita, mutta hiukan kömpelörakenteisia, ja heidän pukunsa on vähän levoton. Heihin nähden olisi minun komiteallani paljon työtä. Eikä puutu kokonaan edustajia bornholmilaisestakaan divisioonasta: reippaita tyttöjä, joita ei ole hyvä tulla lähelle keittiössä eikä Frederiksbergilläkään; heidän olennossaan on jotain vastenmielistä. Mutta toisten vastakohtana he ovat hauskat olemassa, ja näen heitä mielelläni täällä, vaikkakaan en usein ryhdy puheisiin heidän kanssaan. -- Nyt seuraavat sydänjoukot. Nyboderin tyttäret. He ovat pienempiä kasvultaan, täyteläisiä, hienoihoisia, rattoisia, iloisia, vilkkaita, puheliaita, hiukan keikailevia sekä paljaspäisiä. Heidän pukunsa lähentelee kernaasti vallasnaisten pukua eroten siitä ainoastaan parissa kohden, heillä ei nim. ole shaalia, mutta sen sijaan kaulahuivi, eikä heillä ole hattua, vaan korkeintaan jonkinlainen myssy, mieluimmin he kulkevat kuitenkin kokonaan ilman päähinettä. -- -- -- Kas, hyvää päivää, Maria, että kohtaankin teidät täällä! Siitä on aikaa kun teidät viimeksi tapasin. Olette kai vielä palveluksessa konferenssineuvoksen luona? -- "Kyllä." -- Se lieneekin hyvä palveluspaikka? -- Kyllä. -- Mutta kuinka olette noin yksinäinen, teillä ei ole seuraa ... eikö sulhasenne ole mukana, eikö hänellä ehkä ole ollut aikaa tänään vai odotatteko häntä? -- Kuinka, ette ole kihloissa? Sehän on mahdotonta. Kööpenhaminan kaunein tyttö, tyttö, joka palvelee konferenssineuvoksen luona, tyttö, joka on kaikkien palvelustyttöjen kaunistus ja esikuva, tyttö, joka osaa pukeutua niin hyvin -- ja niin hienosti. Miten ihastuttavan kaunis nenäliina teillä onkaan kädessänne, hienointa kangasta ... mitä näenkään, pitsireunuksinen. Lyön vetoa, että se on maksanut kymmenen markkaa. On monta hienoa maailmannaista, jolla ei ole sellaista. Ja vielä ranskalaiset hansikkaat ja silkkinen sateensuoja... Ja tuollainen tyttö ei muka olisi kihloissa... Sehän on sula mahdottomuus. Jollen muista väärin, ei Jens ollut kylmä teitä kohtaan, tehän tiedätte, tukkukauppiaan Jens sieltä kolmannesta kerroksesta... Sepä taisi sattuakin... Mutta miksi ette mennyt sitten kihloihin hänen kanssaan. Jenshän oli kaunis mies, hänellä oli hyvä paikka, ehkäpä hän olisi vielä tukkukauppiaan avulla päässyt poliisikonstaapeliksi tai -- -- --, siitähän olisi sukeutunut sopiva liitto... Syy on tietysti teidän, olette ollut liian kovasydäminen häntä kohtaan... "Niin, kas minä sain tietää Jensin olleen kerran ennen kihloissa tytön kanssa, jota hän ei ollut kohdellut lainkaan hyvin"... Mitä sanottekaan, kuka olisi uskonut Jensin olleen sellaisen ilkimyksen... Ne kaartilaiset, ne kaartilaiset, niihin ei ole luottamista... Te menettelitte aivan oikein, sellaiselle tytölle kuin te ei kuka tahansa kelpaa... Muuten tulette kyllä vielä tekemään paljon paremmat naimakaupat, sen takaan. -- -- -- Kuinka voi neiti Juliane? En ole nähnyt häntä pitkään aikaan. Minun kaunis Mariani voisi ehkä antaa joitakin tietoja ... jos onkin itse ollut onnettomissa lemmensuhteissa, ei silti saa menettää myötätuntoaan toisia kohtaan... Täällä on niin paljon väkeä ... en uskalla puhua tuosta asiasta teidän kanssanne, pelkään, että joku ehkä kuuntelee... Kuuntele hetkinen, kaunis Mariani... Tässä on meillä sopiva paikka, tässä varjoisalla puistokujalla, missä puut kietoutuvat toisiinsa kätkeäkseen meidät muilta, täällä missä emme näe ainoatakaan ihmistä emmekä kuule ihmisääniä, vaan ainoastaan musiikin kaukaisen, heikon kaiun ... täällä uskallan puhua salaisuudestani... Eikö totta, jollei Jens olisi ollut huono ihminen, kävelisit nyt käsi kädessä täällä hänen kanssaan kuunnellen musiikkia ja itse tuntien iloa... Mutta miksi liikutut... Unohda Jens... Tahdotko olla kohtuuttoman ankara minua kohtaan... Sinut tavatakseni tulin tänne ... sinut nähdäkseni kävin konferenssineuvoksen luona... Olethan sen itsekin huomannut ... niin usein kuin mahdollista oli minulla tapana tulla keittiön ovelle... Sinä olet oleva minun ... se on julistettava saarnatuolista... Huomisiltana olen selittävä sinulle kaikki ... keittiönpuoleinen porraskäytävä, ovi vasemmalle, vastapäätä keittiön ovea, muistan kyllä!... Hyvästi, kaunis Mariani!... Älä anna kenenkään huomata, että olet täällä kohdannut minut tai että olet puhunut kanssani, sinä vain tunnet salaisuuteni... -- -- Hän on totta tosiaan ihastuttava, hänestä voisi tehdä jotain. -- Kun ensin kotiudun hänen kamariinsa, olen kyllä itse pitävä huolen saarnatuolin julistuksista. Olen aina koettanut noudattaa kaunista kreikkalaista itsekylläisyyskäsitettä -- _autapkeia_, ja etenkin tehdä papit tarpeettomiksi.

-- -- --

Minua huvittaisi suuresti, jos voisin seisoa Cordelian takana hänen ottaessaan vastaan minun kirjeeni. Voisin silloin helposti päästä selville missä määrin hän ne eroottisesti itselleen omistaa. Itse asiassa ovat ja jäävät kirjeet aina verrattomaksi keinoksi vaikuttaa nuoreen tyttöön; kuolleella kirjaimella on usein paljon suurempi mahti kuin elävällä sanalla. Kirje muodostaa salaperäisen yhteyden; kirjoittaja hallitsee tilannetta, ei tunne mitään painostusta kenenkään läsnäolevan taholta, ja toiselta puolen luulen tytönkin mieluimmin olevan aivan yksin ihanteensa kanssa, varsinkin juuri sellaisina hetkinä, jolloin se vaikuttaa voimakkaimmin hänen sieluunsa. Vaikkakin hänen ihanteensa on saanut täydellisen muodon varmassa rakkaassa esineessä, kirjeessä, on hänellä kuitenkin hetkiä, jolloin hän tuntee että hänen ihanteensa ei vastaa todellisuutta. Hänelle on suotava tilaisuus tuollaisiin suuriin sovintojuhliin. On vain pidettävä huolta, että hän käyttää ne hyvin, niin ettei hän väsy vaan astuu voimistuneena taasen todellisuuteen. Siinä suhteessa ovat kirjeet hyvänä apuna, ne kun antavat kirjeen kirjoittajan näkymättömänä olla läsnä noina salaisen tunteen hetkinä.

Voisinko käydä mustasukkaiseksi Cordelian tähden? Kuolema ja helvetti, voisin! En kuitenkaan sen sanan kaikissa merkityksissä. Jos nimittäin näkisin, että siitä huolimatta, että voittaisin taistelussani kilpailijaani vastaan, tytön sielu kuitenkin sumentuisi eikä jäisi siksi kuin minä toivon -- silloin jättäisin tytön.

Eräs entisajan filosofi on sanonut, että se, joka tarkkaan merkitsee paperille kaikki kuulemansa ja kokemansa, on filosofi. Olen jo pitemmän ajan elänyt suhteissa kaikenkaltaisten kihloissa olevien parien kanssa. Jotain hedelmää pitänee tuollaisenkin suhteen kantaa. Olen sen tähden päättänyt kerätä aineksia kirjaseen, jolle tulee nimeksi: Lisiä suutelon teoriaan, omistettu kaikille hellästi rakastaville. On muutoin ihmeellistä, ettei tuosta asiasta ole olemassa mitään kirjaa. Jos siis saisin kirjoitukseni valmiiksi, tulisin täyttämään samalla kauan tunnetun tarpeen. Olisiko tämän kirjallisen puutteen syynä se, etteivät filosofit sellaisia asioita ajattele, vai se, etteivät he sellaisia ymmärrä? -- Joitakin viittauksia voin nyt jo antaa. Täydelliseen suuteloon vaaditaan tyttö ja mies. Miesten keskeinen suutelo on mauton tai sillä on, mikä vielä pahempi, huono maku. -- Edelleen uskon, että suutelo on luonnollisempi, jos mies suutelee tyttöä kuin jos tyttö suutelee miestä. Siellä missä vuodet ovat tuoneet mukanaan indifferenssiä tässä suhteessa, siellä suutelo on kadottanut merkityksensä. Niin on esim. aviollisen perhesuutelon laita, jolla aviopuolisot ruokaliinan puutteessa pyyhkivät toistensa suun puhtaaksi ajatellen: menesty hyvin maailmassa! -- Jos ikäero asianosaisten kesken on hyvin suuri, ei varsinaisesta ihannesuudelmasta voida puhua. Muistan kuulleeni, että jossakin maakunnan tyttökoulussa oli ylimmän luokan oppilailla käytännössä omituinen lausetapa: "suudella oikeusneuvosta", millä he tarkoittivat jotain vähemmän mieluista. Tämä lausetapa oli syntynyt seuraavasti. Opettajattarella oli lanko, joka oli ollut oikeusneuvoksena ja nyttemmin eli opettajattaren talossa; hän oli vanhanpuoleinen mies ja oli ottanut sen perusteella itsellensä oikeuden suudella nuoria koulutyttöjä. -- Suutelon pitää olla varman, määrätyn intohimon ilmaus. Kun veli ja sisar, jotka ovat kaksosia, suutelevat toisiaan, ei se ole mikään oikea suutelo. Suutelo on symbolinen toimitus, jolla ei ole mitään merkitystä, kun sitä tunnetta, jota se tarkoittaa, ei ole olemassa, ja tuo tunne on olemassa ainoastaan tiettyjen olosuhteiden vallitessa. -- Jos haluaa jaotella suutelot eri ryhmiin, voi keksiä useita jakoperusteita. Jaotuksen voi toimittaa huomioonottaen äänen laadun. Sen pahempi, ei kieli kuitenkaan riitä kuvaamaan minun havaintojani. En luule missään maailman kielessä olevan tarpeeksi luonnonääniä matkivia sanoja kuvailemaan vain niitä eri vivahduksia, jotka olen oppinut tuntemaan setäni talossa. Suutelo voi milloin paukkua, milloin viheltää, milloin mäiskyttää, milloin jyristä, se voi olla täyteläinen, ontto jne. -- Suutelon voi jaotella, huomioon ottaen kosketuksen laadun, kepeään en passant-suuteloon ja kiinni-riippuvaan suuteloon. -- Sen voi jakaa ajan mukaan pitkään tai lyhyeen. Aikaan nähden on olemassa toinenkin jaotusperuste, ja se on oikeastaan ainoa, joka on minua miellyttänyt. Silloin erottaa ensi suudelman kaikista niistä muista. Se mihin ajatus tässä jaottelussa kiintyy, on olennaisesti kokonaan toista kuin se, johon kaikki muut mainitsemamme jaotukset perustuvat, sillä ei ole mitään tekemistä äänen, kosketuksen ja ajan kanssa tavallisessa merkityksessä. Ensimmäinen suutelo eroaa kvalitatiivisesti kaikista muista. Vain harvat ihmiset tulevat sitä ajatelleeksi; olisi sen tähden todella vahinko, ellei edes yksi ihminen merkitsisi sitä muistiin.

-- -- --

Minun Cordeliani!

Hyvä vastaus on kuin suloinen suutelo, sanoo Salomo. Sinä tiedät että minä olen vietävän kova kyselemään, saanpa melkein kuulla moitteitakin siitä. Se johtuu siitä, ettei ymmärretä, mitä milloinkin kyselen; sinä, yksin sinä ymmärrät mitä haluan tietää, ja sinä, yksin sinä, osaat vastata; ja hyvä vastaus on kuin suloinen suutelo, sanoo Salomo.

Sinun Johanneksesi.

-- -- --

On olemassa ero henkisen ja maallisen erotiikan välillä. Tähän saakka olen pääasiassa koettanut kehittää edellistä Cordeliassa. Minun persoonallisen läsnäoloni pitää muuttua toisenlaiseksi, se ei saa olla pelkkää säestävää tunnelmaa, sen tulee olla viettelevääkin. Olen näinä päivinä valmistanut itseäni alinomaan lukemalla tunnettua rakkautta käsittelevää kohtaa Platonin Faidroksesta. Se sähköistää koko minun olentoni ja on mainio alkuharjoitus. Platon ymmärsi sentään todella rakkautta.

-- -- --

Minun Cordeliani!

Roomalaiset sanoivat tarkkaavasta oppilaasta, että hän "riippuu opettajan suusta". Rakkaudelle on kaikki kuvaa, korvaukseksi on taasen kuva todellisuutta. Enkö ole ahkera ja tarkkaavainen oppilas? Mutta sinähän et sano sanaakaan.

Sinun Johanneksesi.

-- -- --