Part 7

Seikkailijat vetäytyivät pakkalaatikkojen suojaan, muutamaan syvennykseen, ja laskeutuivat lastu- ja sahajauhokasalle, sytyttäen savukkeet. Oli jo niin hämärä, ettei savua voinut huomata, ja muuten he olivat täydellisessä suojassa, kun takapihalle päin ei ollut ainoatakaan ikkunaa.

"Luulenpa, että seikkailumme lähestyy loppuaan", virkkoi Olle. "Kun nyt tänään saamme selville noiden herrojen suunnitelman prinssin miljoonien anastamiseksi, niin yllätämme heidät itse teossa ja annamme koko joukkueen ilmi."

"Mutta tiedätkös, että meidän on pidettävä silmällä vielä muuatta seikkaa, neiti Rigeriä. Hän ei kuulu koko joukkueeseen, ja hänet on saatava täydellisesti erilleen koko jutusta. Kun paljastamme herrojen suunnitteleman petoksen häntä kohtaan, luistanee se itsestään. Mutta poliisille emme saa antaa vihiä liian aikaisin. Tässä on kaksi melkein erillistä juttua: tuo lentokonejuttu neiti Rigereineen ja sitten 'Import & Export A.B.' herroineen. Yhtiön voimme paljastaa kokonaan enkä luule siitä koituvan mitään vaaraa neiti Rigerille, sillä ellei salakuljettajilta osata kysyä lentokonejutusta mitään, eivät he tietenkään ehdoin tahdoin siitä kerro. Minulla alkaa olla jotenkin selvä kuva neiti Rigerin toiminnan vaikuttimista, ja vaikka en niitä kaikkia hyväksykään, ymmärrän kyllä hänen asemansa. Hänet on pelastettava, vaikka vastoin omaa tahtoaan. Minun kunniani on kysymyksessä."

"Eiköhän siinä liene muutakin kysymyksessä!" pisti Olle väliin ja hymähti. Samassa kuului askeleita aivan läheltä. Joku kulki pakkalaatikkojen välistä kujannetta pitkin. Kivinen ponnahti äänettömästi pystyyn ja hiipi nurkan taakse, ja hän oli huudahtaa hämmästyksestä. Kujannetta pitkin kiiruhti joustavana ja hienona Kuststadin kaunotar, neiti Elise Riger. Hän oli nähtävästi menossa "yhtiön" kokoukseen. Kivinen katsoi hänen jälkeensä siksi kunnes hän katosi portin taakse, ja oli juuri aikeissa palata Ollen luo, kun kuuli uudelleen askeleita. Hämärässä vilahti näkyviin miehen haamu. Kivinen silmäsi tarkempaan ja äänettömästi hyppäsi pysähtyneen miehen luo, koskettaen tätä hiljaa olkapäähän.

"Herra Minck! Riittää! Tulkaa tänne meidän luoksemme!"

Nuori tukholmalainen sanomalehtimies hypähti säikähtyneenä sivulle ja yritti pistää kätensä taskuun, ennenkuin tunsi Kivisen. Hän seurasi tätä Ollen luo. Miehet neuvottelivat hetkisen.

"Jorre saa jäädä tänne ulkopuolelle pitämään vahtia. Jos neiti Riger palaa, niin seuraa häntä. Jos kuulet tuolta talosta laukauksen tai vihellyksen, niin hae heti poliiseja apuun. Ja nyt toimeen!" selitti Olle.

Kivinen vilkaisi yli aidan. Viereinen piha oli tyhjä. Molemmat sanomalehtimiehet katosivat portista.

Rakennuksen alakerrassa näkyi muutamissa ikkunoissa tulta. Ilmeisestikin niiden takana pidettiin "kokousta." Seikkailijat hiipivät laatikkopinojen suojassa lähemmäksi. Vanha rakennus oli synkkä ja kolkko, ja sanomalehtimiehet tähyilivät pimeihin ikkunoihin. Niistä voitiin pitää heitä silmällä.

"Entä nyt?" kuiskasi Kivinen, kun he olivat saapuneet aivan seinän luo.

"Odotas, odotas!" rauhoitti Olle. "Tuossa on ovi. Siitä me emme sentään uskaltane mennä. Entäs tämä tässä?" ja Olle osoitti kellarinovea. Se johti kai johonkin varastoon. Varovasti seikkailijat hiipivät oven luo. Se ei ollut lukittu.

"Tarkastetaan tätä tietä!" virkkoi Olle ja avasi oven. Se narahti hiukan saranoillaan, ja seikkailijat pujahtivat kapeasta aukosta pimeyteen.

"Kolme porrasta!" kuiskasi Kivinen laskeuduttuaan kellarin lattialle. He haparoivat pimeässä. Tyhjiä laatikoita ja tynnöreitä oli sikinsokin, ja he saivat varovasti pujotella niiden lomitse.

"Odotas!" virkkoi Olle ja sytytti sähkölampun, antaen valojuovan langeta kattoon. Siinä näkyi paksuja lautoja. Olle käänsi lamppua, ja toisella sivuseinällä näkyi ovi.

"Tuonne!"

Valo sammui, ja seikkailijat jatkoivat matkaansa pimeässä. Väliovi oli auki, ja muutaman hetken kuluttua he olivat toisessa osassa kellaria. Se ulottui kaikesta päättäen koko rakennuksen halki. He kuulivat päänsä päältä askeleita ja puheensorinaa.

"Hiljaa! Kuuntele!" kuiskasi Olle, ja he jähmettyivät paikoilleen. Ylhäältä kuului lattian läpi selvästikin puhetta, mutta sanoista ei saanut selkoa. He olivat "kokoushuoneen" alla.

"Katsotaanpas!" virkkoi Olle ja otti käsiinsä sähkölampun, mutta ennenkuin hän ehti painaa nappulaa, välähti pimeydestä esiin häikäisevän kirkas valojuova, joka lankesi suoraan heidän kasvojaan vasten ja sokaisi silmät.

"Kädet ylös!" kuiskasi samassa hiljainen, mutta luja ääni, eivätkä seikkailijat uskaltaneet epäröidä. He olivat joutuneet satimeen.

Valovirta pysyi heidän kasvoillaan, eivätkä he voineet nähdä vastustajiaan. Äkkiä sukelsi esiin haamu, joka nopeasti ja kokeneesti tyhjensi heidän taskunsa. He olivat aseettomina. Olle kirosi ääneen, ja Kivinen puristi yhteen huulensa, miettien vain jotakin hurjaa keinoa pelastuakseen. Hän harkitsi juuri, ehtisikö hypätä äkkiä syrjään pimeän suojaan ennenkuin vastustajat kerkiäisivät ampua, kun ääni komensi:

"Sido heidät!"

Pari lujaa kättä tarttui hänen ranteisiinsa, ja niiden ympäri kietoutui nuora lujaan ja tiukkaan. Muutamassa hetkessä olivat hänen kätensä köytetyt selän taa. Ollen kanssa meneteltiin samaten. Tuskin ehtivät he täydelleen käsittää tapahtunutta, kun huomasivat olevansa aivan voimattomia ja avuttomia.

"Käykää pitkällenne!" komensi ääni, ja seikkailijat laskeutuivat kosteassa kellarissa parin matalan laatikon päälle makaamaan.

"Tutkikaamme nämä herrat, Jöns", virkkoi komentava ääni, ja vastustajat tulivat vankiensa luo. Valojuova viipyi pitkän aikaa Kivisen kasvoilla.

"Uusi naamataulu!" sanoi tutkija. Kivinen huokasi helpoituksesta, kun valo siirtyi Olleen. Äkkiä kuului tukahdutettu, mutta raju ja sydämellinen naurunpurskaus.

"Ta' me' fan! Herra Nordgren! Tämäpä oli sattuma'" kuului komentava ääni sanovan ääretöntä hämmästystä osoittavalla painolla. Kivinen säpsähti. Olivatko lurjukset saaneet selville, kenen kanssa he olivat tekemisissä? Olle murahti jotakin, mutta tunsi äkkiä, kuinka nuorat hänen käsiensä ympärillä heltisivät.

"Suokaa anteeksi, mutta eihän teitä tuossa puvussa olisi tuntenut oma äitinnekään, minusta puhumattakaan!" nauroi ääni. Olle autettiin ylös.

Mies ohjasi valon omiin kasvoihinsa.

"Tunnetteko minua?" kysyi hän.

"Harry Malm!" huudahti Olle. "Te täällä! Terve!"

Miehet puristivat toistensa kättä.

"Vapauttakaa toki ystäväni", kiiruhti Olle, ja Kivisen käsisiteet leikattiin poikki.

"Anteeksi epäkohtelias vastaanottomme!" pyyteli vieras. "Saanko esittäytyä: salapoliisi Harry Malm!"

"Toimittaja Akseli Kivinen!"

"Kiitän! Ja tässä kumppanini: Jöns Bagge!"

Ollen oli vaikea olla nauramatta ääneen tälle viralliselle esittelylle pimeässä kellarissa salakuljettajien kokoushuoneen alla.

"Mitä te täältä haette?" kysyi Olle karskisti.

"Luultavasti samaa kuin tekin", vastasi Malm. "Olen tutkimassa Import & Export A.B:tä ja aion napata vielä tänä yönä koko arvoisan seurueen."

"Älkää hitossa! Mistä pääsitte jäljille?"

"Se on liian pitkä juttu tässä kerrottavaksi. Tiedän joka tapauksessa, että herrat pitävät nyt ylhäällä kokoustaan. Minulla on apulaisia tässä ympärillä enemmänkin, ja viimeistään tunnin kuluttua aion tehdä rynnäkön sisään. Satamassa on myöskin poliisit vahdissa, ja heti kun höyrylaiva 'Arthur' laskee laituriin, pidätetään sekä laiva että miehistö. Minulla on kaikki valtit kourassani."

"Onnittelen!" virkkoi Olle hiukan kaksimielisesti. "Mitä 'Arthuriin' kuitenkin tulee, niin enpä luule sen laskevan ainakaan toistaiseksi laituriin täällä Tukholmassa."

"Kuinka niin?" kysyi virallinen salapoliisi epäillen.

"Niin, katsokaas, me sieppasimme laivan ja jätimme miehistön kapteenia ja kokkipoikaa myöten nauttimaan Robinson-elämästä eräällä ulkosaarella. Laiva on hyvässä tallessa ja näihin aikoihin kai miehistökin."

Salapoliisi päästeli kummastuksen huudahduksia, kun Olle lyhyesti selosti omansa ja Kivisen laivamatkan seikkailuineen.

"Ja nyt työhön!" virkkoi salapoliisi. "Haluatteko kuunnella, niin voitte sitten esiintyä todistajina!"

Salapoliisi viittasi laatikkopinoa. Katossa sen yläpuolella näkyi laudoista kyhätty kansi, joka nähtävästi peitti jonkun ilmavaihtotorven aukon. Kivinen kiipesi nopeasti pinon päälle. Puhe kuului nyt aivan selvästi.

"Anna minun kuunnella", kuiskasi Olle, "minä näet tunnen nuo herrat äänestä."

Kivinen luovutti paikkansa, ja Olle pääsi kuin pääsikin vaivaloisesti laatikkojen päälle. Valo sammutettiin ja kaikki vaikenivat.

"Kello kaksitoista siis, kuten ennenkin! Kahl hoitaa asian. Te saatte olla huoletta ja aivan syrjässä. Paketti jätetään sovittuun paikkaan!" selvitteli Popov, ja Olle arvasi että kysymys oli prinssin miljoonista.

"Minä suostun", kuuli hän neiti Rigerin sanovan. "Mutta missä Kahl voi viipyä?"

"Lempo hänen tiennee! Mutta kai hän nyt illalla tulee kuitenkin."

Sanomalehtimiestä nauratti. Kahl ei tulisi saareltaan.

"Tässä ovat tarpeelliset paperit", sanoi neiti Riger. Olle hätkähti mielessään. Jättikö tuo varomaton tyttö todistuksia itsestään? Tilanne oli nyt kovin mutkikas ja vaarallinen. Virallinen poliisi oli puuttunut asiaan, ja neiti Rigeriä odotti vangitseminen, ellei hän poistuisi hyvinkin pian. Samassa salapoliisi kuiskasikin:

"Herra Nordgren! Jos kuulette jonkun poistuvan, niin ilmoittakaa! Jöns saa ottaa miestensä avulla hänet kiinni. Kukaan ei saa päästä karkuun!"

Kivinen puri huultaan. Neiti Rigerkö vangiksi! Mutta Olle puristi suomalaisen kättä, ja tämä ymmärsi, että hänen ruotsalainen virkaveljensä pelasi kaksinaista peliä. Virallinen poliisi saisi ottaa selvän Import ja Export A.B:stä, mutta lentokonejuttu oli heidän omansa.

Olle kuunteli mielenkiintoista keskustelua ylhäältä, koettaen päästä selville miesten suunnitelmasta. Mutta mitään yksityisseikkoja ei mainittu eikä ainoakaan seikka antanut ratkaisevaa vihjausta siitä, miten prinssin miljoonat aiottiin anastaa ja neiti Riger pettää.

"Mutta missä Kahl on voinut viipyä näin kauan!" huudahti äkkiä varovainen saksalainen.

Venäläinen tuntui taaskin olevan iloisella tuulella. "Kylläkai hän selviää! Ei hän ole ensimmäisellä matkalla."

"Eipä vainkaan!" mutisi saksalainen. "Kun ei vain olisi viimeisellä."

"Minun täytyisi sopia Kahlin kanssa muutamista yksityisseikoista", puhui neiti Riger hermostuneesti, "mutta en haluaisi enää viipyä."

"Eikö seura kelpaa?" nauroi venäläinen.

"Eipä sekään minua varsin suuresti huvita!" tokaisi neiti Riger suorasukaisesti. "Pääasia on kuitenkin, että tahdon päästä nukkumaan."

Olle kuunteli tarkoin, toivoen neiti Rigerin poistuvan mahdollisimman pian.

"Jos kerran niin haluatte", virkkoi Popov, "niin kertokaa minulle kaikki, ja sillä hyvä."

Neiti Riger ja Popov kuiskuttelivat muutaman hetken hiljaa, eikä sanomalehtimies kaikista ponnistuksistaan huolimatta kyennyt eroittamaan ainoatakaan sanaa heidän keskustelustaan.

"Selvä on!" sanoi Popov lopuksi.

"Hyvästi siis!" vastasi neiti Riger kylmästi. "Ilmoittakaa, jos Kahl sattuisi tulemaan. Niin, voitte nyt antaa minulle kuitin myymistänne jalokivistä."

"Odottakaa!" sanoi Popov ja istuutui pöydän ääreen. Kuului tuolin siirtelyä.

Olle tarttui Kivisen käteen ja kuiskasi tälle pari sanaa. Kivinen hätkähti. Täytyi toimia nopeasti, sillä muutoin joutuisi neiti Riger pidätetyksi. Virallinen poliisi ei ymmärtänyt leikkiä.

Sanomalehtimies sytytti salalyhtynsä, ja sen valossa hän kirjoitti muutaman sanan muistikirjansa irtirevästylle lehdelle.

"Käyn antamassa ohjeet avustajallemme!" kuiskasi hän Ruotsin esivallan edustajille ja pujahti pois. Hiivittyään ensimmäiseen kellariin hän kuunteli hetkisen ja avasi sitten varovasti pihalle johtavan oven. Ketään ei ollut näkyvissä. Päästyään laatikkojen suojaan hän juoksi nopeasti aitaportin luo ja vihelsi hiljaa.

Jorre ilmestyi suojastaan. Hän tunsi heti suomalaisen.

"Herra Minck!" kuiskasi Kivinen. "Neiti Riger tulee aivan heti. Teidän on seurattava häntä hotelliin, jonne hän luultavastikin menee. Pyritte heti hänen puheilleen. Tässä on nimikorttini. Tällä pääsette kyllä hänen luokseen. Annatte hänelle tämän suljetun lapun, ja pidätte huolta siitä, ettei hän pääse ulos hotellista. Hän ei saa myöskään soittaa. Katkaiskaa heti johdot. Voitte käyttää vaikka pientä väkivaltaa. Seuraavat ohjeet saatte myöhemmin. Onko selvä!"

"Kyllä", vastasi nuori reportteri reippaasti. "Hoidan kyllä tämän asian."

Kivinen pujahti takaisin, ja päästessään lähelle kellarinovea hän kuuli konttorioven avautuvan. Hän hypähti suojaan. Ovesta liukui hämärälle pihalle neiti Rigerin solakka vartalo. Hän tähyili ympärilleen, mutta huomatessaan kaiken hiljaiseksi ja rauhalliseksi hän nopeasti poistui porttia kohti, ohikulkiessaan melkein sipaisten Kivistä. Sanomalehtimies olisi mielinyt siepata viehättävän vastustajattaren syliinsä, seikkailevan tytön, joka oli aikonut vangituttaa heidät omassa asunnossa, mutta hän tiesi kohta pääsevänsä tarkoitustensa perille sopivammalla tavalla ja sopivammassa paikassa. Kun neiti Riger oli kadonnut portista, sukelsi Kivinen kellariin.

Olle oli entisellä vahtipaikallaan. Virallinen poliisi istui mietteissään muutamalla laatikolla, apulainen vieressään.

"Malm!" kuiskasi Olle.

Salapoliisi kohottautui. "Sanoitteko jotakin?"

"Milloin aiotte rynnätä?"

Herra Malm katsoi kelloaan salalyhdyn valossa. "Kymmenen minuutin kuluttua!"

"Mutta miten me pääsemme tuonne ylös? Tästä aukosta en ainakaan minä mahdu."

"Minä olen tutkinut koko kellarin ja luulen löytäneeni keinon siihenkin", selitti salapoliisi. "Tuossa viereisessä huoneessa on kellariportaat. Ja luukku on auki, nimittäin sen saa auki."

"Hiipikäämme sitten sinne!" ehdotti Olle ja laskeutui hiljaa puhkuen laatikkopinoltaan. Salapoliisi kulki edellä salalyhty sytytettynä, ja muut seurasivat. Toisessa osastossa olikin leveät kellariportaat. Ne johtivat kokoushuoneen viereiseen huoneeseen. Salapoliisi katsoi kelloaan.

"Voimme yrittää! Tarkastakaa aseet!" Kaikki tarkastivat taskuaseensa, jättäen varmistimet kuitenkin paikoilleen.

Salapoliisi nousi pari askelmaa, kun pää sattui jo luukkuun. Hän kumartui ja astui ylemmäksi. Kivinen kiipesi hänen rinnalleen. Yhteisvoimin kohottivat he hartioillaan luukkua. Se myötäsi ja alkoi hiljalleen nousta. Aukkoa ei kuitenkaan näkynyt. Huoneessa oli nähtävästi pimeää, kokoushuoneeseen johtavan oven ollessa suljettuna.

Salapoliisi kannatti hartioillaan luukkua kohollaan ja Kivinen luikahti notkeasti aukon reunalle ja ponnahti lattialle. Hän nosti luukun varovasti ylös ja antoi sen sitten hitaasti laskeutua lattialle. Hän kuunteli. Viereisestä huoneesta kuului puhelua. Salakuljettajat eivät aavistaneet, että esivalta kiipesi viereisen huoneen kellariaukosta sisään.

Salapoliisi kapusi ylös toisena, Jöns Bagge kolmantena, ja viimeisenä ponnisteli Olle, turvautuen toisten apuun. Muutaman hetken kuluttua olivat kaikki neljä ylhäällä.

"Aseet esille! Varmistimet pois!" komensi salapoliisi. "Seuratkaa!"

Hän tarttui voimakkaasti ovenripaan ja tempasi oven auki. Hetkisen ajan sokaisi valo silmät.

"Kädet ylös!" huusi salapoliisi ja tähtäsi salakuljettajia aseellaan. Hänen takanaan näkyi lisäksi vielä kolme piipunsuuta. Salakuljettajat hypähtivät rajusti ylös, kalveten, kasvojen vääristyessä, mutta kylmät piiput eivät antaneet miettiä, vaan koko joukko nosti kätensä ylös. Salapoliisi hypähti ikkunan luo ja löi sen rikki aseellaan, temmaten sitten pillin ja viheltäen pitkään ja kuuluvasti. Ulkoa kuului pari vastausta.

Olle tarkasti vankeja nopealla silmäyksellä ja päästi kummastuksen huudon. "Missä on Popov?"

"Hän poistui juuri toiseen kerrokseen", selitti muuan salakuljettajista.

Kivinen kirosi. Hän hypähti avoimelle ovelle, ja salapoliisi seurasi. Päästyään rapuille he kuulivat ylhäältä askeleita, jotka nopeasti häipyivät. Miehet syöksyivät neljä viisi askelmaa kerrallaan ylöspäin, tempasivat auki oven ja syöksähtivät huoneeseen. Siellä ei ollut ketään. He juoksivat parin kolmen muun huoneen läpi. Kaikki olivat tyhjiä. Minne Popov oli kadonnut? Mitään ovia ei ollut kolmesta huoneesta muualle kuin portaille, joita pitkin he juuri olivat tulleet. Huoneet olivat melkein tyhjät eikä niihin voinut piiloutua.

Miehet etsivät ja silmäilivät, mutta tulos oli nolla. Alhaalta kuului askeleita ja huutoja. Poliisit olivat tunkeutuneet sisään. Malm riensi alas. Kokoushuoneessa oli nyt toistakymmentä henkeä. Salakuljettajat riisuttiin aseista ja vangittiin. Kivinen tutki innokkaasti heiltä löydettyjä papereita, samoinkuin Ollekin. Mutta mitään neiti Rigeriä koskevia he eivät löytäneet. Popov oli ne kai vienyt mennessään. Malm kuulusteli poliiseja. Ei, he eivät olleet nähneet kenenkään poistuvan talosta merkkivihellyksen jälkeen. Aikaisemmin oli poistunut muuan nainen, -- Malm höristi korviaan, -- mutta he eivät olleet varmat, tuliko hän tästä talosta vai viereisestä. "Arthur" ei myöskään ollut saapunut, luonnollista kylläkin.

Yhtiön konttori tutkittiin. Siellä ei ollut muuta kuin vanhoja tilikirjoja. "Konst Salonin" omistaja vangittiin. Kivinen ja Malm lähtivät uudelleen ylös.

"Voi meitä aaseja!" huudahti Kivinen äkkiä ja osoitti varastohuoneen kattoa. Toisen kerroksen ikkunasta saattoi hypätä sen päälle ja sitä myöten poistua. Popov oli käyttänyt sitä tietä, sen todisti lukitsematon ikkuna.

13.

Kivinen saa kuulla lyhyen, mutta ytimekkään esitelmän alkeellisista käyttäytymissäännöistä.

Varmistuttuaan, että Popovin takaa-ajo oli mahdotonta ja hyödytöntä, palasivat miehet alas. Salakuljettajat istutettiin juuri pariin autoon kaikessa hiljaisuudessa, kun ei tahdottu toistaiseksi nostaa mitään melua paljastuksesta.

Salapoliisi hyppäsi kolmanteen autoon apulaisensa kanssa.

"Kiitoksia avustanne ja näkemiin!" sanoi hän seikkailijoillemme. "Pistäytykää poliisiasemalle, niin saatte yksityiskohtaiset tiedot."

"Kiitos", naurahti Olle, "mutta kai teidän täytyy turvautua meidän tietoihimme!"

Rakennus tyhjeni, ovet suljettiin ja sinetöittiin ja pari vartijaa jäi paikalle. Seikkailijamme poistuivat saman pihan kautta kuin olivat tulleetkin.

"Nyt kotiin nopeasti, ja sitten toimitukseen!" kiirehti Olle. "Päästämme ne lurjukset irti ensin, minä lähden kirjoittamaan, ja sinä saat lähteä hoitelemaan sitä neitostasi."

Saavuttuaan Ollen asuntoon miehet avasivat vaatekomeron oven. Murtautujat nukkuivat rauhallisina kuin olisivat olleet kotonaan. Olle herätti heidät. He hieroivat silmiään eivätkä oikein käsittäneet tilannettaan.

"Kas niin, tässä ovat tavaranne!" virkkoi sanomalehtimies ja ojensi miehille heidän taskuesineensä, paitsi ei aseita. "Alkakaa nyt lähteä tiehenne ja nopeasti! Koko muu joukko on jo vangittu."

Miehet eivät kyselleet mitään. Sullottuaan tavarat taskuunsa he painoivat lakit päähänsä ja livistivät avatusta ovesta porraskäytävään.

Sanomalehtimiehet muuttivat taas nopeasti pukuaan ja lähtivät ulos.

"Näkemiin sitten!" virkkoi Olle. "Soita, jos tarvitset minua tai jotakin erikoista sattuu!"

Olle astui autoon ja ajoi toimitukseen. Seikkaileva rantajätkä oli nyt kadonnut. Olle oli nyt tärkeillä uutisilla täytetty reportteri.

"Nyt alkaa tulla!" huusi hän jyristen, tullessaan toimitussihteerin huoneeseen. "Järjestäkää latomakone minua varten!"

Hän riensi omaan huoneeseensa, avasi kirjoituskoneen, pujotti siihen paperin, riisui takkinsa, asetti viereensä virvoitusjuomaa, sikaareita ja tulitikkulaatikon, kutsui juoksupojan valmiiksi taakse viemään liuskan toisensa jälkeen latomoon, huokasi syvään, ja äkkiä alkoi kirjoituskone laulaa kuin paras konekivääri mäenrinteellä. Sanomalehtimies oli ryhtynyt työhön verekseltään, tuskin ennätettyään istahtaa monipäiväisten seikkailujensa jälkeen.

Hän naputti ensin otsakkeen viidelle palstalle: "Kansainvälinen salakuljetus-osakeyhtiö paljastettu. Lehtemme reportterin tutkimukset."

Kone rämisi edelleen ja juoksupoika kiirehti toimituksen ja latomon välillä liuskoja kuljettaessaan. Tukholmalaiset saisivat ensiluokkaisen sensatiouutisen joka-aamuisen uteliaisuutensa tyydytykseksi.

Sanomalehtimies kirjoitti kylmänä ja tunteettomana sille, mitä ympärillä tapahtui, eivätkä edes toimitussihteerin sadatukset, että nyt meni kaikki aikaisempi järjestely helkkariin, vaikuttanut häneen vähääkään.

Kivinen käveli jalan, saadakseen hiukan miettiä ja punnita tilannetta, ennenkuin antautuisi uudelleen taisteluun neiti Rigerin kanssa.

Paljon oli selvää, mutta ei kaikki. Neiti Riger ei kuulunut salakuljettajiin, vaan hän tai hänen rikostoverinsa olivat kääntyneet näiden puoleen. Luultavastikin veli, Karl, sotilaslentäjä. Hän se varmaankin oli ollut myös Kuststadin lentäjä.

Mutta mitkä olivat neiti Rigerin toiminnan vaikuttimet? Avustiko hän prinssiä palkkiosta vai avuliaisuudesta, oliko hän mahdollisesti kiitollisuudenvelassa prinssille?

Ja millä tavoin prinssin miljoonat aiottiin anastaa? Missä ja millä tavoin? Ja millä tavoin nuo miljoonat aiottiin tuoda Ruotsiin?

Jorre torkkui hotellissa ovenvartijan komerossa. Tuntiessaan Kivisen hän hypähti pystyyn.

"Onko neiti Riger täällä?" kysyi Kivinen.

"Kyllä, hän on huoneessaan ja erittäin kiukkuisella päällä", selitti Jorre. "Kirjeenne saadessaan hän suuttui ja yritti soittaa, mutta olin silloin jo ehtinyt katkaista langat. Pyysin häntä kärsivällisesti odottamaan, mutta hän ajoi minut ulos."

Kivinen hymyili. "Ei ketään ole käynyt täällä häntä kyselemässä?" tiedusti hän ja ajatteli Popovia.

"Ei ketään!"

"Hyvä on! Viekää tämä nimikorttini neidille", ja Kivinen ojensi ovenvartijalle korttinsa. Parin kolmen minuutin kuluttua tämä palasi.

"Neiti ottaa teidät vastaan mitä suurimmalla vastenmielisyydellä", ilmoitti hän kohteliaasti.

"Mutta ottaa kuitenkin!"

"Kyllä."

Kivinen nousi nopeasti kolmanteen kerrokseen ja naputti neiti Rigerin huoneen ovelle.

"Sisään, olkaa hyvä!" kuului sisältä sangen vähän imartelevasti.

Kivinen noudatti kehoitusta, teki säännönmukaisen kumarruksen sohvankulmassa istuvalle, ruumiinmukaiseen matkapukuun puetulle kaunottarelle ja ojensi kätensä.

Neiti Riger puristi sitä veltosti.

"Häiritsenkö?" kysyi Kivinen.

"Kyllä, erittäin suuresti! Nyt ei ole aika kahdenkeskisille tapaamisille hotellihuoneessa..." alkoi harmistunut neitonen esitelmöidä alkeellisista sopivaisuussäännöistä.

"Niinpä niin, toista on asumattomissa huviloissa", uskalsi Kivinen pistää väliin. "Saanko mahdollisesti istuutua?"

"Jos olette niin väsynyt, niin voitte istuakin, mutta toivoisin asianne olevan niin lyhyen, että voisitte sen kertoa seisaaltanne."

"Kiitos, siinä tapauksessa mieluummin istun."

Kivinen heittäytyi varsin huolimattomasti muutamaan nojatuoliin. Neiti Riger haukotteli peittelemättä.

"Te olette väsynyt", aloitti Kivinen.

"Niin, ja ikävystynyt teidän pitkäpiimäisyyteenne! Tulkaa mieluummin huomenna."

"Ei, asiani on niin tärkeä, ettei se siedä lykkäystä. Onko Popov soittanut?"

Neiti Riger hypähti ylös pelästyneenä. "Popov...? soittanut... kuinka niin... en minä tiedä..."

Kivinen sytytti savukkeen.

"Niin, nyt olen voittanut vetoni", sanoi hän rauhallisesti ja varmasti. "Tiedän, kuka te olette ja mitä täällä teette."

Neiti Riger oli saanut takaisin kylmäverisyytensä.

"Niinköhän?" virkkoi hän epäuskoisesti.

"Te olette kamarineuvoksen tytär Wienistä. Teillä on veli, jonka nimi on Karl ja joka on pannut ruotsalaisten viranomaisten päät pyörälle lentokonejutullaan. Eikö niin, neiti näyttelijätär?"

Kaunis neitonen puri huultansa, mutta ei osannut enää näytellä.

"Kas niin! Olen voittanut. Muistatte kai, että lupasitte minulle palkinnon. Minä voisin ottaa sen nyt ja korkojen kanssa rangaistukseksi vastaanottonne epäkohteliaisuudesta."

Sanomalehtimies hypähti ylös ja meni sohvan luo. Neiti Riger ei uskaltanut häneen katsoakaan.

"Kuulkaapas, kertokaa nyt minulle oma historianne", virkkoi sanomalehtimies hiljaa ja istuutui neitosen viereen. "Kaiken muun minä tiedän."

"Tiedätte!" huudahti neiti Riger suunniltaan hämmästyksestä.

"Puhukaamme nyt ystävinä! Jättäkää pois tuo suuttumuksenne! Asemanne on vaarallinen, Kahl ja muutkin salakuljettajat ovat vangitut."

"Vangitut?" huudahti neitonen, ja äänessä väreili levottomuus.