Part 4

Puolenpäivän tienoissa saapuivat ystävykset autolla asemalle ja nousivat etelänjunaan, jääden kuitenkin jo seuraavalle asemalle. Heidän odotettuaan vajaan tunnin saapui Tukholmaan menevä juna, ja siinä ystävykset huristivat Kuststadin aseman ohi. Neiti Riger ei ollut näkyvissä, ja pikku temppu oli kaikesta päättäen onnistunut.

Junassa oli tukahduttavan kuuma, matkustajia paljon, ja vasta illan tullen, Tukholmaa lähestyttäessä, kävi olo siedettävämmäksi. Ystävykset ostivat sanomalehtiä, mutta niiden tiedot Kuststadin salakuljetusjutusta olivat niukkoja ja niukkuudessaankin aivan vääriä. "Poliisi tutkii asiaa ja kieltäytyy antamasta tarkempia tietoja toistaiseksi, mutta toivoa sopii, että tämä häikäilemätön juttu paljastetaan ja syylliset saatetaan tekemisiin lain ja oikeuden kanssa", loppuivat ne kaikki mahtipontisesti ja tyhjästi. Niin, poliisi ei antanut tietoja, ja ystävykset kyllä tiesivät, että siihen heillä oli täysi syy, kun mitään tietoja ei heillä ollut. Politiikkaa oli lehdissä sitä enemmän, ja uudet tiedot Ahvenanmaan-asiasta saivat riikinruotsalaisten kielet liikkeeseen, mutta sanomalehtimiehet peittivät kasvonsa lehdillä ja ryhtyivät torkkumaan, junan kiitäessä läpi hämärtyväin seutujen kohti Svean valtakunnan kaunista pääkaupunkia.

Asemalla ystävykset nousivat autoon ja ajoivat suoraan sen lehden toimitukseen, jossa Olle työskenteli. Yövuoron miehet olivat aisoissa, toimitussihteeri luki ja järjesteli korjauslukuarkkeja, ja pari kolme reportteria oli parhaillaan muokkaamassa nautittavaan asuun illan uutissaalista. Ollen tulo herätti ansaittua huomiota, sillä paitsi sitä, että Olle tunnustetusti oli paras ja nerokkain uutishankkija, ymmärrettiin toimituksessa heti, että vain ensiluokkaisen tärkeä asia oli voinut saada Ollen, vanhan epikurolaisen, päätäpahkaa saapumaan pölyiseen Tukholmaan vilppailta kesälaitumiltaan. Olle kätteli jokaista, kysyi kuulumisia ja esitteli Kivisen, suomalaisen sanomalehtimiehen ja poliittisen vastustajan Ahvenanmaanasiassa.

"Onko päätoimittaja täällä?" kysyi Olle toimitussihteeriltä.

"Siellä 'ukko' on huoneessaan. Kuuluuko mitään uutta siitä salakuljetusjutusta?" tiedusti tämä vuorostaan.

"Eipä mitään ihmeellistä, mutta eiköhän jonkun ajan kuluttua", vastasi Olle salaperäisesti hymyillen, lähtiessään päätoimittajan luo. Kivinen jäi katselemaan ruotsalaisen suurlehden yötoimitusta, tuota monessa suhteessa huippuunsa kehitettyä nopeuden, tarkkuuden, aistikkuuden ja pirteyden järjestelmää, kerraten taas mielessään monesti tekemänsä vertailun suomalaisen sanomalehdistön teknillisestä valmistumattomuudesta skandinaavisen lehdistön rinnalla.

Hetken kuluttua tuli Olle takaisin, seurassaan komeapartainen, kaljupäinen herra, jonka Kivinen arvasi päätoimittajaksi.

"Herra Minck, te voitte jättää nyt uutisenne toisten kirjoitettavaksi. Herra Nordgren antaa teille uuden tehtävän. Menette hänen kanssaan. Tässä on shekki. Taloudenhoitaja on vielä tavattavissa konttorissaan. Nostatte rahat, ja onnea matkaan!"

Jorre Minck, kahdenkymmenen ikäinen nuori mies, nousi pystyyn pöytänsä äärestä, iloisesti hämmästyen. Tiesihän uusi tehtävä jotakin suurempaa kuin tuota alituista kokouksissa istumista, jopa kaikesta päättäen matkaa maaseudulle. Huh, kymmeneen kuukauteen hän ei ollut nähnyt puita muuta kuin puistossa.

Päätoimittaja pyörähti huoneeseensa ja Olle jätti hyvästit toimittajatovereilleen, laskeutuen sitten Kivisen ja Jorren kanssa kadulle. Jorre käväisi konttorissa ja ilmestyi takaisin, taskussaan pyöreähkö summa ruotsalaisia kruunuja.

Olle katsoi kelloaan. "Lähdetään minun asuntooni." Miehet nousivat autoon, joka painui Tukholman yövilkkaille kaduille.

"Nyt heti asiaan", sanoi Olle, kun seurue oli saapunut hänen komeaan vanhanpojan-asuntoonsa. "Juna lähtee tunnin kuluttua etelään. Matkustatte Kuststadiin ja sijoitutte meidän huvilaamme. Tässä on osoite. Esiinnytte meidän palvelijanamme ja sanotte tulevanne etelästä. Pidätte silmällä neiti Rigeriä."

Olle selitti perinjuurin kaikki asianhaarat tarkkaan kuuntelevalle Jorrelle.

"Mahdollisimman yksityiskohtainen raportti joka päivä, ja jos huomaatte jotakin epäilyttävää, niin sähköttäkää heti. Jos ilmenee merkkikin, että neiti Riger aikoisi matkustaa, ilmoittakaa. Jos hän ehtisi lähteä ennenkuin me ehtisimme saapua, seuratkaa häntä. Onko selvää?"

"Kyllä vain. Minä kai saan menetellä miten itse parhaaksi näen tietoja hankkiessani?"

"Kyllä, mutta itseänne ette saa paljastaa."

Jorre kiiruhti ulos.

* * * * *

Aamulla ystävykset, muutettuaan hiukan ulkonäköänsä, lähtivät viimeinkin tutkimusmatkalleen. Mitään suunnitelmaa ei heillä varsinaisesti ollut. Kaikki sai jäädä riippumaan sattumasta ja ympäristöstä. Jo kauempana nousivat miehet autosta ja lähtivät jalan kulkemaan edelleen. Aamu oli ihana, meri välkkyi, ja satamassa vallitsi kuumeinen työ, räiske ja pauhina; vintturit kitisivät, laivapillit soivat ja satamatyömiesten huudot sekaantuivat rantaradalla puhkuvien vetureitten vihellyksiin.

Ystävykset kävelivät reippaasti ja saapuivat viimein n:o 43:n luo. Talo oli vanha ja vanhanaikainen, kaksikerroksinen kivirakennus. Alhaalla oli kaksi kauppaa: "Diverse Handel" ja "Konst Salon", mutta toisessa kerroksessa komeili vastikään maalattu isokokoinen kilpi: "Import & Export A.B." Koko toinen kerros näytti olevan sen hallussa.

"Lähdetään tutkimaan maaperää tuohon 'taidekauppaan'", sanoi Olle, ja ystävykset avasivat oven ja laskeutuivat pari askelmaa "Konst Salonin" epäilyttävän siivoiseen liikehuoneustoon.

Sen ulkoasu ja sisäinen järjestys ei ollenkaan vastannut tarjolla olevia tavaroita, sillä niistä oli ainakin osa ja suuri osa varsin arvokasta, ja Olle näki jo ensimmäisellä silmäyksellä, että vanhoja maalauksia ja taide-esineitä oli hyvinkin huomattava kokoelma. Jonkunlaisen myymälätiskin takana seisoi vanha, kuivettunut miehenkäppyrä, joka kumartaen astui tulijoita vastaan. Olle antoi merkin Kiviselle, että tämä olisi vaiti, ja tarttui itse puheeseen, esiintyen taiderakkaana pikkugulashina. Vastattuaan jotenkin lyhyesti kauppiaan tervehdykseen, hän jäi seisomaan muutaman mitättömän jäljennöksen eteen, tarkastellen räikeää ja mautonta tekelettä asiantuntijan ilmein.

"Hm, flaamilaista koulua! Mitäs tämä maksaa?" kysyi Olle rauhallisen huolimattomasti.

"Ainoastaan kolmetuhatta viisisataa kruunua, mutta kuten tietenkin huomaatte, se ei ole flaamilaista koulua, vaan arvokas löytö ranskalaisen uusklassillisen koulun myöhemmältä ajalta", vastasi myyjä kohteliaasti, voiden tuskin pidättää ylenkatseellista hymyään Ollen taidehistoriallisen huomautuksen johdosta.

Olle ei oikaissut erehdystään, vaan siirtyi katselemaan muuta. Huoneessa oli antiikkisia huonekaluja, osa oikeita, osa Saksassa äskettäin valmistettuja tyydyttämään ihmisten realistista historiannälkää. Pienempiä taide-esineitä oli paljonkin, nähtävästi Saksasta, Itävallasta ja Venäjältä kuljetettuja. "Valuuttavampyyrit" tekivät hyviä kauppoja, ostaessaan näistä sekamelskaisista maista alhaisella kurssilla arvokasta kulttuuriesineistöä ja myydessään sen sitten suunnattomalla voitolla sodasta hyötyneitten maitten nousukasrahalistolle. Olle mietti itsekseen, että kuinkahan moni esine oli tähänkin kauppaan laillista tietä joutunut, mutta piti ajatuksensa omana tietonaan. Ulkonaisesti hän tutki tavaroita gulashin laajaliikkeisellä ja tärkeäilmeisellä asiantuntemuksella.

"Vieläkö kauppa tässä kannattaa?" kysyi Olle.

"Eipähän se nyt erikoisesti, mutta omilleen pääsee", vastasi myyjä teennäisen surkeasti.

Olle purskahti nauruun.

"Niin, toista taitaa olla sokeri- ja valuuttakauppa, vai mitä, veli", sanoi hän lyöden Kivistä olkapäälle. "Siinä voi terävä mies ansaitakin. Paljonko tahdotte koko kaupastanne?"

Myyjä hämmästyi Ollen varmaa ja välinpitämätöntä ääntä, mutta huomasi kuitenkin, ettei tämä voinut totta tarkoittaa.

"Onpa vähän vaikea sanoa, mutta kyllä se sentään nousee joltiseenkin summaan", vastasi hän vältellen.

"Miljoonaan?" arvaili Olle.

"En tiedä, enkä myy missään tapauksessa", virkkoi myyjä tahtoen lopettaa keskustelun.

"Niin no, eipä sen puolesta", hohotti Olle, "on minussakin sen verran liikemiehen vikaa, etten pane rahaa kiinni tällaiseen moskaan. Saahan joku taulu roikkua huoneen seinällä, koska se kuuluu niinkuin sivistykseen, mutta tukkutaiteesta minä en ymmärrä. Paljonko maksaa tämä tuhka-astia?"

Olle näytti hienotekoista itämaista tuhka-astiaa.

"Sata kruunua", vastasi myyjä.

"Tästä minäkin jotain ymmärrän", sanoi Olle ja pisti astian taskuunsa. "Niin, kannattaako tämä kauppa tässä?" kysyi hän toistamiseen. "En tarkoita nimenomaan kauppaa, vaan tätä paikkaa. Eikö keskikaupungilla olisi mukavampaa?"

"Ehkä... kyllä."

"Paljonko maksatte vuokraa tästä, vai onko tämä oma talonne?" tiedusteli väsymätön gulashi.

"Ei ole minun, vaan osakeyhtiön, jonka konttori on yläkerrassa."

"Import & Export A.B:nkö?"

"Juuri sen."

"Mikä yhtiö se on?" -- Kivinen silmäsi Ollea, sillä Ollen jatkuva ja tankkaava kyseleminen alkoi hänestä tuntua käsittämättömältä.

"Import & Export osakeyhtiö", vastasi myyjä näsäviisaasti ja kärsimättömästi. Olle ei huomannut mitään.

"Luopuisitteko ehkä tästä huoneustostanne?" kysyi hän uudelleen. "Minä tarvitsisin varastohuonetta tänne satamaan enkä saa sitä mistään. Maksan hyvin."

"En luovuta", vastasi myyjä kiukkuisesti.

"Onko tuo yläkerran yhtiö vain välitysliike, vai harjoittaako se liikettä omilla laivoillaan?"

"En tiedä!" Myyjä polkaisi jalkaansa.

"Kuinka kauan kestää vuokrasopimuksenne?" jatkoi Olle aivan rauhallisesti.

"Sata vuotta!" kiljaisi myyjä. "Piruako se teihin kuuluu? Te ette saa tätä huoneustoa enkä minä tiedä mitään yhtiöstä enkä sen laivoista enkä mistään ja..."

Mies kiivastui, ja hänen silmänsä loistivat vaarallisesti.

"Mistä te saatte nämä tavaranne?" uskalsi Olle heti kun myyjän täytyi pysähtyä vetämään henkeänsä.

"Ulos, ulos!" kirkui mies aivan raivoissaan ja tarttui Ollen käsivarteen.

"Älkää hermostuko!" rauhoitti Olle kylmästi. "Minä maksan ensin tavarasta ja sitten siitä ajasta, mikä teiltä menee vastatessanne kysymyksiini. Paljonko olen velkaa? Ehkä kaksisataa kruunua riittää?"

Mies rauhottui, ja ahneutta vilahti silmissä, kun Olle suurellisin elein ojensi kaksi sadankruunun seteliä. Sitten hän kääntyi ympäri ja kömpi Kivisen seurassa ulos. Päästyään lähimmän kadunkulman taa Olle purskahti raikkaaseen nauruun. Kivinen yhtyi siihen, mutta ihmetteli samalla.

"Mihin oikein tähtäsit tuolla kyselemiselläsi?" tiedusti hän.

"Minäkö! Onhan se selvä! Tahdoin saada jotakin tietoa arvoisasta yhtiöstä, joka varmaakin varmemmin on yhteydessä tämän 'taidekaupan' kanssa. Miehen käytös todisti sen. Minä tarjosin hänelle hyvää maksua muutosta, mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsakaan. Ja kuitenkin tuo paikka on aivan sopimaton taidekaupalle. Mutta me olemmekin kai tekemisissä paljon suuremman homman kanssa kuin aavistatkaan. Taide-esineet ja taulut on varmastikin salakuljetettu, ja voisin lyödä vetoa siitä, että 'Import & Export A.B:n' toimitusjohtaja tietää jotakin niiden hankkimisesta. Koko talo on sen hallussa, ja paikka on salakuljetukseen mainio, nimittäin varastopaikaksi. Ai perhana, kun unhoitin!"

"Mitä niin?"

"Minun olisi pitänyt tiedustaa jalokiviä. Olisiko niitä tuolla äijänköriläällä ollut myytävänä? Vaikka eihän se olisi mitään auttanut. Neiti Riger ei niitä varmastikaan ole vielä kauppaan laskenut."

"Ja mihin me nyt ryhdymme?" kysyi Kivinen.

"Nyt menemme syömään aamiaista jonnekin hotelliin ja sitten käymme tutkimaan osakeyhtiötä perusteellisesti."

Miehet nousivat autoon ja ajoivat hotelliin. Syötyään maukkaan aamiaisen ja hiukan tarkkailtuansa Tukholman nykyistä hotellielämää omituisuuksineen -- he näkivät seurueita, joissa yksi kustansi tarjoilun, mutta piti myös yksin huolen kaikkien väkijuoma-annoksista -- Olle ilmoitti lähtevänsä maistraattiin ja kehoitti Kivistä ajamaan hänen asuntoonsa. Hän palaisi pian.

Olle hyppäsi autoon, ja Kivinen lähti kävelemään. Ollen asuntoon päästyään hän avasi ikkunat, heittäytyi turkkilaiselle leposohvalle pitkäkseen ja jäi miettimään neiti Rigeriä ja toissayötä huvilassa. Mikä tuo nainen oli ja mihin hän tähtäsi? Iltapostissa saataisiin Jorrelta luultavastikin jonkunlainen selonteko.

Olle palasi noin tunnin kuluttua, ja Kivinen näki jo ensi silmäyksellä, että jokin asia oli onnistunut. Olle oli palavissaan, ja vasta heitettyään pois takkinsa ja siemaistuaan virvoitusvettä hän aukaisi suunsa.

"Minä olin maistraatissa. Hain yhtiötä. Olin varma, etten sitä löytäisi, mutta löysin kuin löysinkin. Bluffia koko homma, osakepääoma 25,000 kruunua! Peijakkaan vientiäkö tai tuontia sillä harjoitetaan! Perustaja on Aleksander Popov. Tunnen. Hämäräperäinen ryssä! Ollut jotensakin varmasti vakoilijana. Mutta tiedätkö, keitä muita on yhtiössä? Ka, kaksi venäläistä kreiviä, itämerenmaakuntalainen parooni, saksalainen tukkukauppias, saksalainen kreivi...! Joo, siinä on enemmän kuin epäilyttävä yhtymä! Ja kaiken huippu, tuntematon ystävämme Robert Kahl kuuluu johtokuntaan..."

Kivinen hyppäsi ylös.

"... ja sinne kuuluu myöskin muuan Karl Riger, itävaltalainen upseeri."

"Riger?" Kivinen huudahti tahtomattaan. Olle katseli tyytyväisenä suomalaista virkaveljeään.

"Juttu alkaa luistaa. Pari muutakin pikku huomiota tein: 'taidekauppa', jossa kävimme, rekisteröitiin viikko senjälkeen kun yhtiö. Ja toiseksi: yhtiöllä on laiva 'Arthur', mutta koko yhtiön olemassaolon aikana se ei laivakirjojen mukaan ole käynyt muuatta lähisatamaa pitemmällä."

Kivinen mietti. Ollen paljastukset olivat suuriarvoisia, ja nähtävästi he olivat tekemisissä suurpiirteisen, tavallaan laillistetun salakuljetusjärjestön kanssa. Kuuluiko neiti Riger siihen? Vai oliko hän turvautunut sen apuun? Siinä oli kysymys, johon täytyi saada vastaus. Hän ei saisi rauhaa ennemmin. Oli selvä, että neiti Riger olisi voinut, jos olisi tahtonut, helpoittaa tätä tutkimustyötä, mutta näinkin oltiin hyvällä alulla.

"Ei ollut hauskaa selailla maistraatissa pölyisiä kirjoja", selitti Olle, "mutta ainahan työ palkitaan. Satamakonttorissakin onnistui yli odotusten. Nyt on meillä aineistoa tarpeeksi vaikka vangituttaa koko seurue, mutta sen aina ehdimme tehdä. Me voimme tutustua tällaiseen liiketoimintaan tarkemminkin ja yllättää herrat itse teossa. Jumaliste, siitä saadaan jymyuutinen!"

Ollen silmät sulkeutuivat, ja hän näki mielessään paljastuspäivän lehden, yli sivun kulkevine otsikkoineen, kuvineen ja selostuksineen, ja sanomalehtisydän paisui ammattiylpeydestä. Kivistä kannusti sama toivo, mutta vielä enemmän toinen: neiti Rigerin kirkkaat silmät.

"Nyt voimme hiukan levätä", sanoi Olle ja vetäytyi sohvalle. "Iltapuolella lähden persoonallisesti tutustumaan 'osakeyhtiöön'."

Olle otti käteensä sanomalehden ja ryhtyi sitä perusteellisesti tutkimaan. Uutishankkijana ja salapoliisina hän oli tottunut lukemaan lehden tarkkaan, ja siihen hänellä ei aamulla ollut aikaa. Ilmoitussivut tutkittiin yhtä huolellisesti kuin tekstisivutkin.

"No se sattui", huudahti hän äkkiä ja säntäsi pystyyn. "Jeeveli, ihan meitä onni suosimalla suosii!"

8.

Olle selviytyy sangen pulmallisesta tilanteesta ylistämällä tohtori Brattia ja hänen järjestelmäänsä.

Kivinen pysähtyi kävelyssään.

"Mitä siellä on?"

"Ainoastaan muutaman rivin ilmoitus: 'Import & Export A.B:n ylimääräinen yhtiökokous pidetään tänään klo 7 ip. hotelli Terrassa huone n:o 28'."

Kivinen vihelsi kuuluvasti.

"Vai kokous! Miten ne uskaltavat ilmoittaa?"

"Yhtiön säännöissä, epäluulojen välttämiseksi, oli sensuuntainen määräys. Mutta se kokous! Siellä olisin minä kernaasti läsnä."

"Sen kyllä uskon", nauroi Kivinen, "ja kyllä minäkin perehtyisin liikeasioihin koko nopeasti; mutta toivominen ja oleminen ovat eri asioita."

"Niinhän ne ovat, mutta..." alkoi Olle, jääden miettimään. "Peijakas sentään, sinne täytyy päästä! Ajatella otsikkoa lehdessä: Lehtemme reportteri salakuljettajien 'yhtiökokouksessa!' Mutta miten?"

Miehet istuutuivat, sikaarit sytytettyään, pohtimaan asiaa. Tilaisuus oli niin oivallinen, ettei sitä sopinut jättää käyttämättä. Oli selvää, että salakuljettajat hautoivat uusia suunnitelmia, jakoivat ehkä osinkoja; ja joka tapauksessa saisi sellaisessa kokouksessa korvaamattoman arvokkaita tietoja. Ja jos niin kävisi, voisi koko seurueen silloin sen koolla ollessa vangituttaa.

Parin tunnin keskustelun jälkeen hyväksyttiin viimein toimintasuunnitelma, joka kyllä oli rohkea ja sattumaan luottava, mutta jota parempaa ei myöskään voitu keksiä. Olle päätti luopua käynnistään yhtiön konttorissa, sillä asiain näin ollen se saattoi vain vaikeuttaa aietta. Ellei tämä onnistuisi, voisi turvautua siihen käyntiin viimeisenä keinona.

Iltapuolella Olle lähti ulos. Hän palasi pian, järjestettyään "Terra"-hotellin hovimestarin kanssa asian käytännöllisen puolen. Ollen oli kyllä täytynyt turvautua salapoliisimerkkiinsä, mutta sitten olikin kaikki luistanut hyvin, ja kun hän antoi hovimestarille muutamia salaisia tietoja ja tuntuvan kiitollisuudenosoituksen, tiesi hän voivansa näytellä aikomansa kappaleen aivan huoletta hotellin palvelusväestä, jos siitä mitään kappaletta tulisikaan.

Kotona Olle naamioi itsensä aivan perusteellisesti, alusvaatteita ja taskuesineitä myöten, vanhaksi merikapteeniksi. Ihon hän maalasi, värjäsi hiukan tukkaansa, kampasi sen taakse, kiinnitti ylähuuleen pienet viikset, ja puettuaan ylleen vastaavan asun hän ei vain näyttänyt, vaan hän oli vanha merikapteeni ahavoituneine kasvoineen, sileäksi ajeltuine leukoineen, harmahtavine hiuksineen, huojuvine käynteineen, piippunysä suussa, kaulaliina leveässä solmussa ja nenänpää kuin alati loistava majakka, joka kertoi selvemmin ja varmemmin kuin mitkään sanat, mitä satamia kohti kapteeni aikoinaan oli lasketellut. Mukaansa hän otti pienen vanhan kapsäkin, ja hiertyneeseen lompakkoonsa hän pisti muutamia hankkimiaan papereita, jotka osoittivat, että hän oli kapteeni Abraham Johansson, kotoisin Malmöstä. Kapsäkkiin hän asetti kaikenlaisia matkatavaroita ja pullon konjakkia.

"All right! Antaa mennä, mutta parasta lienee sentään kulkea reivatuin purjein, sillä jos siellä myrsky puhkeaa, tulee siitä hirmu, ja silloin nähdään vieläkö kapteeni Aaprahammi Johanssonin pikipöksyt kestävät tässä maamyrskyssä yhtä halkeamattomina kuin Kapin edustalla", deklamoi Olle, onnistuneesti jäljitellen "maallaseilaavan" kapteenin pursuavaa sanatulvaa.

"Sinä kelpaat!" arvosteli Kivinen. "Kai me lähdemme nyt."

"Niin, mutta erikseen! Muutoin voi herätä epäluuloja! Sinä tiedät tehtäväsi: jos huoneesta 28 kuuluu melua tai huutoa, niin hälytä, sillä silloin on kapteeni Johansson totisesti tiukassa paikassa. Ellei, istu rauhassa, kunnes sinua tullaan hakemaan."

Olle painui ovesta mahtavasti huojutellen kookasta runkoaan. Puolen tunnin kuluttua Kivinenkin istuutui autoon ja ajoi "Terraan."

"Huone n:o 27!" virkkoi hän ojentaen vastaanrientäneelle ovenvartijalle matkalaukkunsa. Sanomalehtimies nousi leveitä rappusia toiseen kerrokseen. Ovenvartija asetti matkalaukun nurkkaan.

Ovenvartijan poistuttua Kivinen heti ryhtyi viheltämään jotenkin kuuluvasti. Sitten hän soitti tarjoilijaa ja pyysi kahvia. Sen tultua hän sulki oven, kuunteli hiukan, avasi sitten matkalaukkunsa ja otti esille pienikokoisen mauserin. Hän tarkasti sen panostuksen ja asetti sitten aseen pöydälle. Maistoi kahvia, sytytti savukkeen ja jäi istumaan. Täytyi vain odottaa. Hän ojentautui sohvalle seinän viereen ja jäi kuuntelemaan.

Ollen tulo hotelliin oli ollut paljon huomiotaherättävämpi. Merikapteeni Abraham Johansson, kuten hän kuuluvasti ovenvartijalle selitti, oli jotenkin täydessä lastissa, ja pohjaan oli tullut vuoto. Täytyi öljytä, ja kapteeni oli tarjonnut ovenvartijallekin ryypyn pullostaan. Hovimestari oli hymyillyt lähistöllä, mutta pyytänyt sitten "arvoisaa ja kunnioitettavaa kapteenia hillitsemään hiukan itseään, koska maalla täytyi pitää hiukan pieniäänisempi kurssi kuin Atlantilla." Kapteeni olikin rauhoittunut ja kömpinyt omin neuvoin ylös ja häipynyt. Ketään ei sattunut juuri silloin -- sattunut tai ei, siitä tiesivät vain hovimestari ja Olle -- olemaan toisen kerroksen käytävässä, ja niinpä olikin kunnon kapteeni viilettänyt reivaamattomin purjein sisään ensimmäisestä ovesta, ja se ovi sattui olemaan n:o 28. Huoneessa oli kapteenin käynti koko lailla varmistunut, ja hän oli marssinut suoraa päätä alkoviin, asettanut kapsäkin sängyn alle, pullon yöpöydälle ja tirauttanut tilkkasen lasiinkin, riisunut sitten puolittain kauluksensa, jättäen sen niskaansa riippumaan, pistänyt pienen browningin housujen etutaskuun ja vetänyt verhot alkovin eteen, heittäytyen makaamaan toiselle vuoteelle täysissä tamineissaan, katsottuaan ensin kelloansa. Se oli viisitoista minuuttia yli kuusi.

Klo 7 alkaisi Import & Export A.B:n ylimääräinen yhtiökokous samassa huoneessa.

Yli puolen tuntia makaili kunnon kapteeni vuoteessa, koetellen sen ominaisuuksia ja havaiten ilokseen, ettei se narissut ainakaan pienestä liikkeestä. Kapteenin katse harhaili pienessä alkovissa, mutta kuulo oli koko ajan jännittynyt äärimmilleen. Hän vilkaisi taas varovasti kelloaan. Se oli 6.45.

Parin minuutin kuluttua kuului askeleita ja puhetta huoneen n:o 28 ulkopuolelta, ovi avattiin, ja sisään astui askeleista ja äänistä päättäen kolme henkilöä. Kapteeni jähmettyi liikkumattomaksi, silmät sulkeutuivat ja kasvojen ilme muuttui raukean veltoksi kuten maalla seilanneen ja nukkuneen kapteenin naamavärkki tavallisesti näyttää.

Tulijat sulkivat oven ja kuuluivat istuutuvan.

"Kahl teki hyvän afäärin", sanoi syvä bassoääni venäjäksi.

"Hyvähän se on, mutta minä puolestani vastustan sellaisiin uhkarohkeuksiin ryhtymistä. Juttu on herättänyt huomiota. Me olisimme voineet joutua paljastetuiksikin", puhui toinen kiivaasti, selvästikin saksalaisella korostuksella.

"Ka, mitäpä huolimme. Elää täytyy, emmekä me osaa emmekä tahdo työtäkään tehdä. Pikku yhtiömme tuottaa kyllä sievästikin, mutta minun tuloni eivät tahdo mitenkään riittää menoihin. Ne eivät ole milloinkaan riittäneet, ei edes silloin kun minulla oli vielä se maatilani Etelä-Venäjällä. Jaa, Pietari oli toista! Niin no, ihminen voi tulla surumieliseksi, näin toisinaan!"

"Juo, äläkä runoile", virkahti kolmas, rämisevä-ääninen mies. "Popov pitää huolen maksamisesta."

Kuului lasien kilinää, avattiin pullo ja kaadettiin. Miehet kilistivät.

"Kukistuneitten suuruuksien malja!" esitti basso aitovenäläisellä itse-ivalla. Miehet joivat.

"Osat ovat vaihtuneet", aloitti basso jälleen. Tuntui kuin hänen sydämellään olisi ollut liian paljon ja hänen täytynyt se väkisinkin saada sanotuksi, siitäkin huolimatta, etteivät kuuntelijat välittäneet hänen puheestaan. "Ennen me hallitsimme, ja silloin olivat vallankumoukselliset vastustajiamme. Nyt hallitsevat entiset vallankumoukselliset ja me olemme joutuneet oppositsioniin. Eläkööt vallankumouksellisten menettelytavat! Yksimielisyys ja järjestys on voimaa! No, piru vie, me olemme yksimielisiä ja me olemme järjestyneet, ja me ansaitsemme rahaa. Keinot on monet, niin, eihän salakuljetus oikeastaan ole mikään tavoiteltava päämäärä, mutta tuottavana keinona voi sen hyväksyä."

Basso puheli melkein kuin itsekseen, ja nukkuvasta kapteenista tuntui niinkuin venäläinen olisi ollut väkijuomien liikuttama. Toiset kaksi supisivat keskenään ja kilistelivät lasejaan.

Neljännestunnin kuluttua avattiin ovi uudelleen, ja huoneeseen astui kaksi muuta.

"Onko teillä rahaa, herra Popov?" ehätti basso kysymään.

"Te olette nostanut osinkonne jo aikoja sitten, kreivi Nikolski", vastasi Popoviksi nimitetty mies kaiuttoman kovalla äänellä.

"Mutta se on myös jo aikoja sitten loppunut", vastasi kreivi yksinkertaisesti.

"En voi mitään." Miehet istuutuivat.

"Vaikka muutama tuhat", pyyteli kreivi. "Kaikki maksaa, asunto ja juomat ja se vietävä Annet... niin no, kerta kaikkiaan: tarvitsen rahaa. Te olette rahastonhoitajamme, herra Popov, ja teidän täytyy sitä hankkia. _Täytyy!_ Minä olen tottunut siihen. Kun ennen kirjoitin tilanhoitajalleni, että täytyy, niin aina tuli..."