Part 2

POMPEJUS. Niin, näettekös vain! Te silloin paraikaa, jos koitatte muistella, särjitte mainittujen väskynöitten kiviä.

VAHLA. Niin tein, aivan oikein.

POMPEJUS. Niin, näettekös vain! Minä silloin sanoin teille, jos muistatte, että se ja se ja se ja se ei voinut parantua siitä jutusta -- ymmärrättehän -- jos ei pitänyt ankaraa elantotapaa, niin teille sanoin.

VAHLA. Se on kaikki totta.

POMPEJUS. Niin näettekös?

ESCALUS. Ole vait, sinä olet ikävä narri: asiaan! -- Mitä he siis tekivät Kyynärpään vaimolle, että miehellä nyt on syytä siitä valittaa? Käydään nyt häneen käsiksi.

POMPEJUS. Ei, teidän armonne, se ei vielä käy päinsä.

ESCALUS. Enhän minäkään sitä tarkoittanut.

POMPEJUS. Mutta kyllä sitten käymme häneen käsiksi, teidän armonne luvalla. Pyydän nyt vain, teidän armonne, katsokaa tuota herra Vahlaa: sillä miehellä on kahdeksankymmentä puntaa vuodessa, ja isä kuoli pyhäinmiesten päivänä. -- Pyhäinmiesten päivänähän se oli, herra Vahla?

VAHLA. Pyhäinpäivän aattona.

POMPEJUS. Niin, näettekös? Toivon että sitä täällä pysytään totuudessa! Hän istui, niinkuin sanottu, paraikaa nojatuolissa, teidän armonne; -- se oli Kultarypäleessä,[2] missä tekin mielellänne istutte, eikö totta?

VAHLA. Totta on, sillä se on tilava huone ja lämmin talvella.

POMPEJUS. Niin, näettekös? Toivon, että sitä täällä pysytään totuudessa!

ANGELO. Ei tähän kuulusteluun riitä yö, Ei pisin Venään talviyökään. Menen Ja jätän jutun teidän haltuun. Toivon, Ett' olis syytä piestä koko lauma.

ESCALUS. Minäkin samaa. Hyvää huoment', armo!

(Angelo menee)

No, ystävä, jatkakaamme; sano, mitä Kyynärpään vaimolle on tehty, kerrassa.

POMPEJUS. Kerrassako, teidän armonne? Hänelle ei ole tehty kerrassa mitään.

KYYNÄRPÄÄ. Olkaa hyvä, teidän armonne, kysykää häneltä, mitä tuo mies teki vaimolleni.

POMPEJUS. Olkaa hyvä, teidän armonne, kysykää minulta.

ESCALUS. No siis, mitä on tämä herra hänelle tehnyt?

POMPEJUS. Olkaa hyvä, teidän armonne, katsokaa tämän herran naamaa. -- Hyvä herra Vahla, katsokaa hänen armoonsa; tarkoitus on hyvä. -- Huomaatteko, teidän armonne, hänen naamaansa?

ESCALUS. Vallan hyvin.

POMPEJUS. Pyydän, huomatkaa tarkoin.

ESCALUS. Teenhän sen.

POMPEJUS. Huomaatteko, teidän armonne, mitään pahaa hänen naamassaan?

ESCALUS. En.

POMPEJUS. Voin panna vaikka kaksi sormea kirjan päälle, että hänen naamansa on pahin puoli hänessä. No niin: jos nyt hänen naamansa on pahin puoli hänessä, kuinka siis herra Vahla voi tehdä konstaapelin vaimolle mitään luvatonta. Tahtoisin kuulla sen teidän armonne suusta.

ESCALUS. Hän on oikeassa. Konstaapeli, mitä sanotte siihen?

KYYNÄRPÄÄ. Ensiksikin, teidän armonne luvalla, talo on tuhoton talo, tämä tässä tuhoton mies, ja hänen ruokapuunsa tuhoton nainen.

POMPEJUS. Tämän käteni kautta, hänen vaimonsa on tuhottomampi henkilö kuin yksikään meistä kaikista.

KYYNÄRPÄÄ. Lurjus, valehtelet; valehtelet, senkin kirottu lurjus! Se aika ei ole vielä tullut, että hän olisi tuhottomia tehnyt mieheen, vaimoon tai lapseen nähden.

POMPEJUS. Teidän armonne, hän teki tuhottomia hänelle, jo ennenkuin hänet nai.

ESCALUS. Kuka on tässä viisaampi? Oikeus vai koiruus? -- Onko se totta?

KYYNÄRPÄÄ. Sinä lurjus! Senkin heittiö! Senkin sakramenskattu Hannibali![3] Vai tuhottomia hänelle, ennenkuin hänet nain! -- Jos ikänä minä olen tuhottomia tehnyt hänelle, tai hän minulle, niin älkää uskoko, teidän armonne, että olen herttua-pahaisen palvelija. Todista sanasi, sinä jumalaton Hannibali, tai haastan sinut pahoinpitelystä.

ESCALUS. Jos hän nyt löisi teitä korvalle, niin voisitte lisäksi haastaa häntä panettelemisesta.

KYYNÄRPÄÄ. Tosiaankin, kiitän teidän armoanne siitä. Mitä käskette, teidän armonne, minun tehdä tämän jumalattoman heittiön?

ESCALUS. Kuules, konstaapeli, koska hänessä on kaikenlaisia rikoksia, jotka soisit saavasi ilmi, jos voisit, niin arvelen parhaaksi, että annat hänelle matkapassin, kunnes olet saanut tietää, mitä ne ovat.

KYYNÄRPÄÄ. Tosiaankin! Kiitän teidän armoanne neuvosta. -- Siinä nyt näet, senkin sakramenskattu luntti, mikä on edessäsi: saat matkapassin; niin, luntti, matkapassin saat!

ESCALUS (Vahlalle). Missä olette syntynyt, ystävä?

VAHLA. Täällä Wienissä, armollinen herra.

ESCALUS. Onko teillä kahdeksankymmentä puntaa vuodessa?

VAHLA. On, teidän armonne luvalla.

ESCALUS. Vai niin. -- Mikä on sinun toimesi, ystävä?

POMPEJUS. Olen edeskäypä, köyhän lesken edeskäypä.

ESCALUS. Mikä on emäntäsi nimi?

POMPEJUS. Rouva Liikanen.

ESCALUS. Onko hänellä ollut enempää kuin yksi mies?

POMPEJUS. Yhdeksän, armollinen herra; Liikanen oli viimeinen.

ESCALUS. Yhdeksän! -- Tulkaa likemmäksi, herra Vahla. Herra Vahla, paras olisi, ettette seurustelisi juomanlaskijain kanssa; he laskevat pian teidät tyhjäksi, herra Vahla, ja te viette heidät hirsipuuhun. Menkää matkaanne, ja laittakaa niin, etten teistä enää mitään kuule.

VAHLA. Kiitän teidän armoanne. Itse puolestani en koskaan joudu juomapesään, jos ei minua sinne juoksuteta.

ESCALUS. Hyvä; ei sen enempää siitä, herra Vahla. Hyvästi! (Vahla menee.) -- Esiin, herra viinuri! Mikä on nimenne, herra viinuri?

POMPEJUS. Pompejus.

ESCALUS. Mitä muuta?

POMPEJUS. Pyllynen.

ESCALUS. Niin, pyllynne on todellakin suurinta sorttia, niin että, mitä lihallisuuteen tulee, te olette Pompejus suuri. -- Pompejus, te olette jonkinlainen parittaja, vaikka käytätte viinurinvirkaa kilpenä. Ettekö olekin? Kas niin, sanokaa totuus, se on teille parasta.

POMPEJUS. Totta puhuen, teidän armonne, olen köyhä raukka, joka tahdon minäkin elää.

ESCALUS. Mutta millä sinä elät, Pompejus? Parituksella? Mitä siitä elinkeinosta arvelet, Pompejus? Onko se laillinen elinkeino?

POMPEJUS. Jos laki sen sallii, teidän armonne.

ESCALUS. Mutta laki ei sitä salli, Pompejus, eikä tule koskaan sitä sallimaan Wienissä.

POMPEJUS. Onko teidän armonne aikomus kuohita kaikki kaupungin nuoret miehet?

ESCALUS. Ei, Pompejus.

POMPEJUS. No, sitten tosiaankin, minun heikon ymmärrykseni mukaan, kaikki menee vanhaa tapaansa. Jos teidän armonne vain voi keksiä keinoja porttojen ja melkkurien varalle, niin ei tarvis varoa parittajia.

ESCALUS. Niitä on jo sieviä keinoja keksitty, tiedä se: pää poikki ja hirteen, siinä kaikki.

POMPEJUS. Jos kymmenenkin vuotta perätysten hirtätte ja mestaatte niitä, jotka tässä kohden hairahtuvat, niin saattepa aikoinaan katsoa, mistä voitte hankkia lisää päitä. Jos tämä laki on Wienissä kymmenen vuotta voimassa, niin lupaan vuokrata kaupungin kauniimman talon kolmesta pennistä kerroksen. Jos elätte siksi kuin se tapahtuu, niin sanokaa, että Pompejus on sen sanonut.

ESCALUS. Kiitos, kelpo Pompejus; ja ennustuksesi palkinnoksi annan sinulle, kuules, tämän neuvon: laita niin, etten vastedes kuule sinusta valituksia minkäänlaisia ja että jätät sen paikan, missä nyt asut; muuten, Pompejus, ajan sinut takaisin leiriisi ja näytän sinulle Caesarin hirmua; suoraan sanoen, Pompejus, saat maistaa piiskaa. Ja nyt, Pompejus, täksi kertaa hyvästi!

POMPEJUS. Kiitän teidän armoanne hyvästä neuvosta; (syrjään) mutta sitä aion noudattaa sen verran, kuin liha ja asianhaarat sallivat. Vai piiskaa! Piiskaa saakoon vetojuhta; Ei siedä piiskaa kunnon miehen suhta.

(Menee.)

ESCALUS. Tulkaa tänne, herra Kyynärpää, tulkaa lähemmäksi, herra konstaapeli. Kuinka kauan olette ollut tässä konstaapelin toimessa?

KYYNÄRPÄÄ. Seitsemän ja puoli vuotta, teidän armonne.

ESCALUS. Arvelinkin, taidostanne päättäen, että olette siinä ollut jonkun aikaa. Seitsemän vuotta yhtä mittaa, niinkö?

KYYNÄRPÄÄ. Ja puoli päälle, teidän armonne.

ESCALUS. Ah, siitä on ollut teillä paljon vaivaa. Väärin on teiltä niin paljon vaatia. Eikö ole teidän pitäjässä muita siihen toimeen päteviä?

KYYNÄRPÄÄ. Vähän niitä on, Jumala paratkoon, joilla on kykyä sellaisiin asioihin. Kun ovat valitut, niin ovat mielissään, kun saavat valita minut sijaansa; minä teen sen muutamasta penningistä, ja hoidan kaikki yhteen menoon.

ESCALUS. Kuulkaa, laittakaa minulle nimilista, jossa on kuusi tai seitsemän pätevintä henkilöä pitäjästänne.

KYYNÄRPÄÄ. Teidän armonne kotiinko, armollinen herra?

ESCALUS. Niin kotiini. Hyvästi!

(Kyynärpää menee?)

Mitä lienee nyt kello?

TUOMAS. Yksitoista, teidän armonne.

ESCALUS. Teit' atrialle pyydän luokseni.

TUOMAS. Ma kiitän nöyrimmästi.

ESCALUS. Tuon Claudion kuolema mua surettaa, Mut pelastust' en näe.

TUOMAS. Lord Angelo On ankara.

ESCALUS. Se onkin tarpeellista: Ei tavaks tullut armo paljo paina, Uus rikos seuraa armahdusta aina. Mut, sentään, Claudio parka! -- Apu tyhjä! Pois tulkaa, herra.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Toinen huone samassa paikassa.

(Vanginvartija ja palvelija tulevat.)

PALVELIJA. Hän pitää kuulustusta; tulee heti. Ilmoitan teidät.

VANGINVARTIJA. Tee se. (Palvelija menee.) Tahdon tietää, Mit' aikoo hän; kenties hän vielä heltyy. Mies rikkonut on vain kuin unissaan. Se vika joka iän on ja säädyn, Ja hänet surmataan! --

(Angelo tulee.)

ANGELO. Mik' asia?

VANGINVARTIJA. Siis huomennako tulee Claudion kuolla?

ANGELO. Johan sen sanoin; onhan sulla käsky; Miks vielä kysyt?

VANGINVARTIJA. Jott' en hätiköisi. Anteeksi, armo, mutta olen nähnyt, Ett' oikeus katunut on tuomiotaan Sen täytettyä.

ANGELO. Siitä vastaan minä. Tee tehtäväsi, taikka jätä paikkas, On niitä toisiakin.

VANGINVARTIJA. Anteeks suokaa! Mit' oihkaavan on Julian tehtävä? Lähellä päästö on.

ANGELO. Vie hänet toiseen Ja mukavampaan paikkaan; tee se heti.

(Palvelija palaa.)

PALVELIJA. Tuon kuoloon tuomitun on sisar täällä, Puheille pyrkii.

ANGELO. Onko hällä sisar?

VANGINVARTIJA. On herra: impi sangen siveä; Sisaruskuntaan aikoo jäseneksi, Jos ei jo lienekin.

ANGELO. Tuo hänet sisään. (Palvelija menee,) Sa heti toimita se luuska pois; Hän saakoon mit' on tarvis, mut ei liikaa. Siit' annan määräyksen.

(Lucio ja Isabella tulevat.)

VANGINVARTIJA. Herran haltuun!

(Aikoo mennä.)

ANGELO. Jää tänne. -- (Isabellalle.) Tervetullut! Pyyntö mikä?

ISABELLA. Poloinen olen armon-anoja, Jos suvaitsette kuulla.

ANGELO. Puhukaa!

ISABELLA. On pahe, jota kammon, niin kuin mitä, Ja jolle rankaisun, jos mille, soisin; Sen puolesta en puhuisi, mut täytyy; Ja täytymyst' ei ois, jos tahdon kanssa Ei riidass' oisi tahto.

ANGELO. Asiaan!

ISABELLA. Mun veljeni on kuoloon tuomittu, -- Oi kuolettakaa syy, mut älkää häntä!

VANGINVARTIJA (syrjään). Suo, taivas, että sulollaan hän tenhois!

ANGELO. Syyn kuolettaisin, enkä syyllistä! Jokainen rikos tuomittu on ennen Kuin tehty on se. Virkani ois tyhjää, Lain mukaan rikoksen jos rankaiseisin, Mut rikollisen irti päästäisin.

ISABELLA. Oi, laki oikea, mut ankara! Siis veli mulla oli. -- Herran haltuun!

LUCIO (Isabellalle). Pois laimeus! Vielä kerran! Polvistukaa, Rukoilkaa, vaippaan tarttukaa! Te liiaks Olette jäykkä. Kielin veltommin Te ette voisi nuppineulaa pyytää. Siis uudelleen!

ISABELLA. Siis täytyy hänen kuolla?

ANGELO. Niin, täytyy, tyttöni.

ISABELLA. Vai niin; ma luulin, Jos häntä säästitte, ett' teitä siitä Ei taivas moittis eikä ihmiset.

ANGELO. En tahdo.

ISABELLA. Oisko voimaa, jos ois tahto?

ANGELO. Niin, nähkääs, mit' en tahdo, sit' en voi.

ISABELLA. Sen voisitte -- ja siit' ei mailma kärsi -- Jos niin vain häntä säälisitte te Kuin minä.

ANGELO. Myöhää! Hän on tuomittu.

LUCIO (Isabellalle). Olette liian jäykkä.

ISABELLA. Vai myöhää! Eikä! Sanan, minkä lausuin, Ma voinen peruuttaa. Ei, uskokaa: Ei mikään loisto, mik' on suurten omaa, -- Kuninkaan kruunu, valtaherran miekka, Marsalkan sauva, kaapu tuomarin, -- Niin heitä puoleksikaan kaunistaisi Kuin armiaisuus. Teidän sijassanne Jos oisi ollut hän, ja hänen te, Niin olisitte tekin kompastunut, Mut noin ei ankara ois ollut hän.

ANGELO. Ma pyydän, menkää!

ISABELLA. Oi, jos taivas mulle. Sois teidän valtanne, ja Isabella Te olisitte! Noinko kävis? Ei, Sanoisin, mit' on olla tuomarina Ja mitä vankina.

LUCIO (Isabellalle). Noin, noin! Se tepsii!

ANGELO. Lain-alainen on veljenne; te turhaan Vain sanojanne tuhlaatte.

ISABELLA. Ah! voi! Lain alla oli kaikki sielut kerran, Mut Hän, joll' oli valta rangaista, Toi pelastuksen. Kuinka kävis teidän, Jos Hän, tuo ylin tuomar', arvon mukaan Työt tuomitsisi? Tätä ajatelkaa, Niin armo alkaa huulillanne elää Kuin uusi luomus.

ANGELO. Tyynny, kaunis lapsi: Sun veljes laki langettaa, en minä. Vaikk' ois hän veljeni, tai oma poika, Niin kävis samoin: huomenna hän kuolee.

ISABELLA. Huomenna? Liian kiire! Armahtakaa! Hän viel' ei ole valmis! Ruoaks linnun Tapamme ajallansa; taivastako Vähemmin arvomme kuin karkeata, Pient' itseämme? Hyvä, hyvä herra, Ken tuost' on rikoksesta surman saanut? Ja moni moist' on tehnyt!

LUCIO (Isabellalle). Aivan oikein!

ANGELO. Ei kuollut ollut laki, vaikka nukkui. Niin moni tuota pahett ei ois tehnyt, Jos ensimmäistä kiellon rikkojaa Ois rangaistu. Nyt on se valveutunut, Työt kaikki tutkii, katsoo peilistä. Kuin tietäjä,[4] mitk' etehiset synnit -- Lie sitten uudet nuo tai höllyydestä Si'inneet uudelleen ja versoneet -- Tulisi estää periytymästä Ja kuoreen tappaa.

ISABELLA. Olkaa toki laupias!

ANGELO. Sit' enin olen, oikea kun olen. Näin armon teen ma niille, joit' en tunne Ja joita höllyys haittais ehkä vasta, Ja sille oikeutta, jok', yhden erheen Kun sovittaa, ei tekemään jää toista. Huomenna kuolee veljenne: se siitä.

ISABELLA. Te ensimmäisnä noin siis tuomitsette, Ja hän on ensi uhri. Suurenmoista Omata aarnin voimia, mut julmaa Niit' aarnin lailla käyttää.

LUCIO (Isabellalle). Hyvä! Oivaa!

ISABELLA. Jos valtamiehet jyristellä vois Kuin itse Zeus, ei Zeus sais koskaan rauhaa, Zeun taivasta kun joka pikku vouti Jyrinään käyttäis, -- pelkkään jyrinään! Oi, armorikas taivas! Pahkuraisen Ja luisen tammen tuima tulinuoles Lyö pirstaks pikemmin kuin heikon myrtin; Mut ihminen, tuo pöyhkä ihminen -- Lyhyen pikku suuruutensa loistoss' Unohtain, mitä aina tulis muistaa, Ett' ainetta on räyskää -- suurta taivast' Apinan häijyn lailla matkii niin, Ett' itkee enkelit; he meidän luonnoll' Itsensä nauraisivat kuoleviksi.

LUCIO (Isabellalle). Niin, tyttö, jatkakaa! Hän pian taipuu; Tuo tepsii, tuo.

VNGINVARTIJA. Suo, taivas, voitto hälle!

ISABELLA. Ei oma mitta sovi lähimmäiseen. Pyhimyst' ilkkuu suuret; mikä teissä On älyä, se halvan suuss' on pilkkaa.

LUCIO (Isabellalle). Tuo oikea on tapa; jatka, jatka!

ISABELLA. Vihainen sana, jota päällys käyttää, Soturin suussa on vain häväistystä.

LUCIO (Isabellalle). Mist' olet tuon sa saanut? Jatka, jatka!

ANGELO. Miks noita lauselmia minuun syydät?

ISABELLA. Niin, vallalla, vaikk' eksyy niinkuin muutkin, On lääke itsessään, jok' erheen peittää Kuin kuori haavan. Poveen kolkuttakaa, Kysykää sydämmeltä, eikö siinä Lie vikaa Claudion tapaista; se saman Jos ihmisheikkouden omaksuu, Niin älköön kielen salliko se koskaan Julistaa veljelleni kuolemaa.

ANGELO (syrjään). Niin hellää puhett', että heltyy mieli! Hyvästi!

ISABELLA Hyvä, rakas herra, jääkää!

ANGELO. Asiaa mietin. -- Tulkaa huomenna.

ISABELLA. Mut kuulkaa, kuinka lahjon teitä! Jääkää!

ANGELO. Mua lahjot?

ISABELLA. Semmoisilla lahjoilla, Joit' itse taivas teidän kanssa jakaa.

LUCIO (Isabellalle). Noin, muuten oisit kaikki pilannut!

ISABELLA. Täysleimatuill' en kultasikleillä, En kivillä, jotk', oikun mukaan, nousee Ja laskee arvossa, vaan rukouksilla, Jotk' yltää taivaaseen ja sinne ehtii Jo ennen päivän koita, rukouksilla, Joit' ainoastaan puhtaat sielut huokaa Ja paastoavat immet, jotka vieraat On maailmalle.

ANGELO. Huomenna siis tulkaa.

LUCIO (Isabellalle). Kas niin; nyt kaikki hyvin on; nyt pois!

ISABELLA. Jumalan haltuun, rakas armo!

ANGELO (syrjään). Aamen; Sill' olen joutumassa kiusaukseen, Jost' estää rukous.

ISABELLA. Mihin aikaan tulla Saan huomenna ma?

ANGELO. Mihin aikaan vain, Mut ennen lounaa.

ISABELLA. Herra teitä kaitkoon!

(Lucio, Isabella Ja vanginvartija menevät.)

ANGELO. Sinusta, niin, ja siveydestäsi! -- Mitä tämä? Hänenkö on syy vai minun? Ken, kiusaaja vai kiusattuko, tekee Pahemman synnin? Haa! Ei suinkaan hän; Ei, hän ei kiusaa. Itse minä loion Vain lemmenkukan vieress' auringossa, Ja niinkuin raato, enkä niinkuin kukka, Matanen tuoksuss' ilman. Niinkö lie, Ett' aistejamme kainous enemmän Kuin irstaus hurmaa? Vaikk' on tyhjää kyllin, Pitääkö pyhä templi hävittää Ja synti panna sijalle? Hyi, hyi, hyi! Haa! Mitä teet? Mit' olet, Angelo? Liata hänet tahdotko sen tähden, Ett' on hän puhdas? Anna veljen elää! On varkaan lupa ryöstää, tuomar' itse Jos varastaa. Haa! Rakastanko häntä, Kun kuulla tuota ääntä taas ja katsett' Ihailla tahdon? Mitä hourailen? Oh, viekas perkele, kun pyhää pyydät, Niin syötiks panet pyhän! Vaarallinen On kiusaus, joka meitä syntiin kiihtää Hyveiden suloilla. Ei koskaan portto, Ei taidon eikä luonnon yhteisvoimin, Mua vietellyt; mut tämä hurskas tyttö Mun vallan voittaa. -- Lemmen houkkioita Ain' ennen kummeksin ja nauroin noita.

(Menee.)

Kolmas kohtaus.

Huone vankilassa.

(Herttua, munkin valepuvussa, ja vanginvartija tulevat.)

HERTTUA. Terveeksi, vanginvartija! Se liette.

VANGINVARTIJA. Se olen. Mitä haluatte, isä?

HERTTUA. Vain ihmisrakkaus ja pyhä sääntö Mun sielu-parkain lohdutukseks tänne On tyrmään tuonut. Tehkää tehtävänne: Ne mulle näyttäkää ja kertokaa, Mit' ovat pahaa tehneet, jotta voisin Niin täyttää toimeni, kuin minun tulee.

VANGINVARTIJA. Teen enemmänkin, enemmän jos tarvis. (Julia tulee.) Kas, tuoss' on yksi: neiti, joka oman On nuoruutensa liekkiin suistunut ja Nimensä polttanut. Hän kantaa lasta, Jonk' isä kuoloon viedään: nuori mies, Omansa, ennen rikost' uusimaan Kuin siitä kuolemaan.

HERTTUA. Ja milloin hänen On kuoleminen?

VANGINVARTIJA. Huomenna, ma luulen. -- (Julialle.) Teist' olen tointa pitänyt; vain hetki, Niin teidät täältä toimitetaan pois.

HERTTUA. Kadutko, kaunis tyttö, syntiäsi?

JULIA. Sen teen ja tyynnä häpeäni kannan.

HERTTUA. Sua neuvon tuntoasi tutkimaan Ja koittelemaan, tottako vai valhett' On katumukses.

JULIA. Mielist' otan neuvon.

HERTTUA. Sa turmaajaasi miestä lemmitkö?

JULIA. Sen, minkä hänen turmaajaansa naista.

HERTTUA. Olette tämän synnillisen teon Siis yksin mielin tehneet?

JULIA. Yksin mielin.

HERTTUA. Siis sinun syntis raskaamp' on kuin hänen.

JULIA. Sen tunnustan ja sitä kadun, isä.

HERTTUA. Niin oikein, laps, kun vain et kadu siksi, Ett' tähän häpeään sun synti sai. Ei moinen suru ole taivaallinen, Vaan itsekäs, ja näyttää, ettei rakkaus Meit' aja taivast' etsimään, vaan pelko.

JULIA. Paheena sitä kadun ma, ja kannan Ilolla häpeän.

HERTTUA. Siin' yhä pysy. Toveris, kuulin, kuolee huomenna; Hänelle menen lohdutusta viemään. Sua armo kaitkoon! _Benedicite!_

JULIA. Siis kuolee huomenna! Oi, armo nurja, Mua säästää elämään, jonk' ilona On pelkkä kuolon kauhu!

VANGINVARTIJA. Sääli miestä!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Huone Angelon linnassa.

(Angelo tulee.)

ANGELO. Rukoilla mielin; mieli vain käy toise Kuin rukous; taivas saa vain tyhjät sanat, Mut mieli, kieltä kuulematta, kiintyy Vain Isabellaan; suussa Jumala, Ikäänkuin nimeään vain pureksisin, Mut povess' ankarana synnin myrkky Vain kiehuu. Valtio, jot' ihailin, Ikävä, kuiva on kuin hyvä kirja Monasti luettu; ja siveyteni, Jost' ylpeilin, -- ettei vain kukaan kuulisi -- Edulla vaihtaisin nyt höyhenhatuun, Jot' ilma löyhyttelee. Arvo! Tapa! Pukusi kuorell' usein kumarrukseen Pakoitat houkkiot ja valhekiiltos Älynkin pettää. -- Veri, verta olet! "Hyv' enkeli" sa pirun sarviin piirrä, Se silt' ei pirun merkkikuva ole. (Palvelija tulee.) No, mitä?

PALVELIJA. Eräs nunna, Isabella, Pateille pyytää.

ANGELO. Näytä hälle tie. (Palvelija menee.) Oi, taivaat! Miks veri sydämmeeni syöksyy noin, Silt' estäin toiminnan ja lisäks riistäin Myös muilta jäseniltä kaiken tarmon? Noin tyhmä joukko viemistyneen vaiheell' Apuna häärää, vieden hältä ilman, Jost' elpyä hän vois; noin kansa, juosten Pois askareistaan, lempikuninkaansa Lähelle tunkeilee ja alttiudellaan Vain vaivoiks on, ja milt et häntä loukkaa Typeräll' innollaan. (Isabella tulee.) No, kaunis lapsi?

ISABELLA. Ma tulin kuulustamaan mieltänne.

ANGELO. Ois mieluisampaa, jos sen tietäisit. Kuin että kysyt. Veljes ei saa elää.

ISABELLA. Vai niin. -- No, Herran haltuun jääkää siis!

(Aikoo mennä.)

ANGELO. Viel' elää sais, ehk yhtä kauan kuin Sinä ja minä; sittenkin hän kuolkoon.

ISABELLA. Ja teidän tuomitsemanako?

ANGELO. Niin

ISABELLA. Sanokaa, milloin? jotta viivytys, Lyhyt tai pitkä, valmistukseks oisi, Niin ettei sais hän haittaa sielulleen.

ANGELO. Hyi, riettatekoja! Ois yhtä oikein Sit' armahtaa, ken valmiina luoman luonnolt' On ryöstänyt, kuin hellitellä moista Hekuman työtä, joka taivaan kuvaan Lyö väärän leiman. Yhtä helppoa Luvatta poistaa luomus laillinen, Kuin valaa kultaa luvattomaan muottiin Ja tehdä laiton.

ISABELLA. Niin taivaassa on säätty, vaan ei maassa.

ANGELO. Sanotko niin? Ma pian sinut kiedon. Valitse: joko oikeus veljeltäsi Vie hengen, tai sen pelastat, jos ruumiis Nyt saman maireen synnin uhriks annat Kuin tyttö veljes raiskaama.

ISABELLA. Sen lupaan, Ett' ennen ruumiin annan pois kuin sielun.

ANGELO. En puhu sielustasi. Pakkosynnit Vain lasketaan, ei kirjaan panna.

ISABELLA. Mitä?

ANGELO. En sitä takaa: puhua ma voin Niin puoleen niinkuin toiseen. Vastaa tähän: Mun, jonka kautta laki puhuu nyt, Mun vallassani veljesi on henki: Niin, eikö laupeutta olis synti, Jos veljen henki säästyis?

ISABELLA. Se siis tehkää! -- Ma siitä panen kaupan sieluni; Se syntiä ei ois, vaan laupeutta.

ANGELO. Sa sielusi jos kaupalla sen teet, Niin tasan painaa laupeus ja synti.

ISABELLA. Jos veljen eestä rukoilla on synti, Sen synnin kestän; teidän armotyönne Jos synti on, jok' aamu rukoilen, Ett' tämä synti mulle, eikä teille, Syyks luettaisi.

ANGELO. Mutta kuule toki. Mua ethän ymmärrä, tai olet tyhmä, Tai viekastat, ja se ei ole hyvä.

ISABELLA. Niin, tyhmä lien, ja missään muuss' en hyvä Kuin siinä, että myönnän nöyräst', etten Parempi ole.

ANGELO. Äly itseään Näin mustaa, kirkkaalt' oikein näyttääkseen. Kuin musta naamus peittämänsä sulot Korottaa kymmenesti kauniimmiksi Kuin mitä ois ne paljaaltaan. -- Mut huomaa; Jott' ymmärtäisit, puhun selvemmin: On kuolon oma veljesi.

ISABELLA. No niin.

ANGELO. Niin paha tekons' on, ett' ilmeisesti Sen rangaistuksen laki hälle määrää.

ISABELLA. Niin oikein.

ANGELO. Jos nyt ei muuta pelastuksen tietä -- Oletan vain, en sit', en tätä väitä -- Kuin että sinä, hänen sisarensa, Jos pyytäis sua mies, jonk' ylhä arvo Tai tehovaisuus tuomariin vois päästää Lain kaikkivallan kahleista sun veljes, Ja muut' ei pelastuksen keinoa Kuin että joko ruumiis kalleudet Sa uhraat tuolle miehelle, tai täytyy Sun veljes kuolla, -- mitä tekisit?

ISABELLA. Sen veli-raukalle, mink' itselleni: Jos kuoloon olen määrätty, niin kannan Ma ruoskan arpia kuin rubiineja, Ja kuoloon riisuudun kuin vuoteeseen Jo kauan ikävöittyyn, ennen kuin Häväisen ruumiini.

ANGELO. Siis veljes kuolee.

ISABELLA. Se oisi huokein tie, ja paremp' oisi, Jos veli kuolis kerta kaikkiaan, Kuin että sisko, hänet pelastaakseen, Iäksi kuolisi.

ANGELO. Mut etkö noin Sin' yhtä julma ois kuin tuomio, Jot' olet näin sä herjannut?

ISABELLA. Häpeän lunnahat ja vapaa armo On eri perhettä: lain armoitus Ei ole riettaan kaupan sukulainen.