Part 1
VERTA VERRASTA
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1911.
Näytelmän henkilöt:
VINCENTIO, Wienin herttua. ANGELO, sijaishallitsija herttuan poissa ollessa. ESCALUS, vanha hallitusneuvos, Angelon apulainen. CLAUDIO, nuori aatelismies. LUCIO, mässäri. Kaksi nuorta aatelismiestä. VARRIUS, aatelismies herttuan palveluksessa. Vanginvartija. TUOMAS, | munkki. PIETARI, | KYYNÄRPÄÄ, tyhmä oikeudenpalvelija. VAHLA, hupsu nuorimies, POMPEJUS, viinuri rouva Liikasen liikkeessä. HIRMULAINEN, pyöveli. BERNARDINO, murhamies. ISABELLA, Claudion sisar. MARIANA, Angelon morsian. JULIA, Claudion lemmitty. FRANSISCA, nunna. Rouva LIIKANEN, parittaja-nainen. Hovikoita, vartijoita, oikeudenpalvelijoita ja seuralaisia.
Tapahtumapaikkana Wien.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone herttuan hovilinnassa.
(Herttua, Escalus, hoviherroja ja seuralaisia.)
HERTTUA. Escalus!
ESCALUS. Ylevä herttua!
HERTTUA. Ois kielen pieksemistä tässä teille Selittää hallituksen tehtävät, Kun älyän, ett' oma tietonne Ulottuu laajemmalle kuin ne neuvot, Joit' antaa minä voin. Siis muut' ei tarvis Kuin liittää valta kykyynne ja panna Molemmat toimimaan. Te kansan luonteen, Kaupungin lait ja oikeudenkäytön Niin tunnette, ett' en nyt tiedä toista, Joll' oisi näissä kokemus ja taito Niin suur' kuin teillä. Tuossa valtuutenne; Pitäkää siitä kiinni. -- Kutsu tänne, Tykömme, sanon, pyydä Angelo. (Palvelija menee.) Kuink', arvelette, paikkamme hän täyttää? Erikois-suosiosta, nähkääs, hänet Me valitsimme sijaiseksemme, Hänelle hirmumme ja armomme Ja vallan aseet luovuttaen kaikki, Jotk' itsellämme on. Mit' arvelette?
ESCALUS. Jos kukaan täällä Wieniss' ansaitsee Niin suurta arvoa ja suosiota, Niin varmaan Angelo.
HERTTUA. Hän tuossa tulee.
(Angelo tulee.)
ANGELO. Ain' alamaisna teidän armollenne Vain varron käskyjänne.
HERTTUA. Angelo, On elämäsi niinkuin avoin kirja, Joss' olentosi piirteet selvinä On tutkijalle. Sinä ja sun lahjas Ei omas ole niin, ett' ois sun lupa Niit' itsees kuluttaa tai itses niihin. Jumalat meitä käyttelevät niin kuin Me soihtujamme: itseänsä varten Ne eivät loista. Jos ei hyveemme Meit' ulommaksi tehoo, niin ois paras Sit' olla vailla. Jalot henget luotu On toimiin jaloihin; ei luonto lainaks Suo hiukan hiukkaistakaan rikkaudestaan, Jost' ei se talontarkka jumalatar Niin korkoa kuin kiitostakin vaadi Velalliseltaan. Vaan miks tässä neuvon Ma miestä, joka mua vois neuvoa? Tuoss' Angelo! (Antaa hänelle valtakirjan.) Siis poissa ollessamme Täysvaltainen sa olet sijaisemme; Sun sydämmes ja kieles armahduksen Ja kuolon määrää. Vanha Escalus, Vaikk' ensin kutsuttu, jää toiseen sijaan. Tuoss' ota valtuutesi!
ANGELO. Ruhtinaani, Metalliani ensin koetelkaa, Ennenkuin siihen leimaatte noin jalon Ja ylvän kuvan.
HERTTUA. Estelyit' ei enää! Pätevän, kypsän harkintamme jälkeen Sun valitsimme: arvos ota vastaan! Niin kiire meill' on lähtö, että täytyy Mont' asiata tärkeääkin jättää Nyt päättämättä. Sulle kirjoitamme, Kun tilaisuus ja aika sitä vaatii, Miten on laitamme, ja tiedustamme, Kuink' asiat on täällä. Hyvästi! Virassa menestystä teille toivon Ja onnea.
ANGELO. Kai meidän sallitte Vähäisen matkaa tielle saattaa teitä.
HERTTUA. Ei sitä kiire myönnä. Epäröidä Ei teidän tule, kautta kunniani! On teillä sama valta, mikä mulla, Lakia koventaa tai keventää, Mitenkä parhaaks näette. Tuohon käteen! Salassa lähden; kansaa rakastan, Mut kaikkein nähtäväks en tahdo tulla. He hyvää tahtovat, mut mulle mieleen Ei riemuremut nuo ja hurraa-huudot. Ken moista rakastaa, ei minust' ole Älykäs oikein. Hyväst' uudelleen!
ANGELO. Teit' auttakohon taivas hankkeissanne!
ESCALUS. Ja onnekkaasti kotiin ohjatkoon!
HERTTUA. Suur' kiitos! Jääkää hyvästi!
(Menee.)
ESCALUS. Suvaitkaa, hyvä herra, minun haastaa Vapaasti kanssanne; ois tärkeää Mun saada tarkkaan tietää ammattini. On valta mulla, vaan sen laatu, laajuus On mulle tuntematon.
ANGELO. Sama laita On myöskin minun. Yhdess' astukaamme, Niin ehkä pian selvään pääsemme Täss' asiassa.
ESCALUS. Niinkuin suvaitsette.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Katu.
(Lucio ja kaksi aatelismiestä tulee.)
LUCIO. Jos herttua ja ne toiset herttuat eivät sovi Unkarin kuninkaan kanssa, no niin, silloin kaikki herttuat hyökkäävät kuninkaan kimppuun.
1 AATELISMIES. Taivas meille rauhansa suokoon, mut ei Unkarin kuninkaan rauhaa!
2 AATELISMIES. Aamen!
LUCIO. Sinä sanot aamen, niinkuin se tekopyhä merimies, joka meni merille kymmenet käskyt mukanaan mutta raapi taulusta pois yhden.
2 AATELISMIES. "Sinun ei pidä varastaako?"
LUCIO. Niin, sen hän raapusti pois.
1 AATELISMIES. No, mutta sehän olikin käsky, joka käski kapteenin ja koko hänen joukkonsa jättämään ammattinsa: olivathan he merille lähteneet varastamaan. Ei ole yhtäkään soturia meidän joukossamme, joka pöytäsiunauksessa ei mielellään soisi rukoiltavan rauhaa.
2 AATELISMIES. En ole ikänä kuullut kenenkään soturin sitä paheksuvan.
LUCIO. Sen kyllä uskon! Sillä luulenpa, ettet ole koskaan ollut mukana pöytärukouksissa.
2 AATELISMIES. En vaan! Senkin seitsemän kertaa.
1 AATELISMIES. Kävikö se oikein runomitalla?
LUCIO. Siinä oli kaikki mitat ja kaikki kielet.
1 AATELISMIES. Ja ehkä kaikki uskotkin.
LUCIO. Niin, miksi ei? Rukous on rukous, huolimatta kaikista oppiriidoista, niin kuin esimerkiksi sinä olet turkaisen tulimmainen lurjus, huolimatta kaikista rukouksistasi.
1 AATELISMIES. No niin, siinä olemme luullakseni yhtä karvaa.
LUCIO. Sen myönnän; sinä olet vain vähän nukkavieru.
1 AATELISMIES. Ja sinä olet sitä hienoa sorttia, jonka nukka on kolmasti kerittyä, tiedä se. Ennemmin olen minä karkeakarvaista Englannin sarkaa kuin mokomaa, Ranskan tapaan kerittyä, nukkasamettia. Tuntuuko pisto?
LUCIO. Itse sen tuntenet; ja, puheestasi päättäen, se hyvinkin kirveltää. Tiedän nyt, tämän tunnustuksesi jälkeen, juoda terveydeksesi, mutta ikäpäivinäni minä en juo samasta kupista kuin sinä.
1 AATELISMIES. Olen siis hypännyt hulluun kirnuun, niinkö luulet?
2 AATELISMIES. Niin olet, joko sitten tahraannuit tai pelastuit.
LUCIO. Kas, kas, tuossa tulee rouva Lemmes!
1 AATELISMIES. Minä olen hänen kattonsa alla saanut vammoja, joista on tullut lovi --
2 AATELISMIES. Mihin, sano?
LUCIO. Arvaa!
2 AATELISMIES. Kukkaroon, tietenkin.
1 AATELISMIES. Vieläpä muutakin.
LUCIO. Kalju pää.
1 AATELISMIES. Aina sinä minuun niitä tautejasi kuvittelet mutta erehdyt suuresti: minussa terveys oikein kumisee.
LUCIO. Niin kyllä, niinkuin hontto kumisee; sinun luusi ovat hontot; jumalattomuus on sinussa herkutellut.
(Parittaja-akka tulee.)
1 AATELISMIES. No, mitä kuuluu? Kummassako lonkassa on pahin vaiva?
PARITTAJA-AKKA. Hyvin kaikki! Vastikään tuolla vangittiin ja vietiin tyrmään mies, joka oli enemmän väärtti kuin viisituhatta teidän kaltaista.
2 AATELISMIES. Kuka se?
PARITTAJA-AKKA. Claudio, tiedän mä, signor Claudio.
1 AATELISMIES. Claudio, vangittu! Ei, niin ei ole.
PARITTAJA-AKKA. Mutta minä tiedän, että niin on; näin, kun hänet vangittiin, näin, kun häntä kuljetettiin; ja, mikä vielä pahempi, häneltä viedään pää.
LUCIO. Mutta, kaiken hulluttelumme jälkeen, tämä ei ole mikään hauska asia. Oletko varma siitä?
PARITTAJA-AKKA. Liiankin varma; ja se tuli siitä, että hän teki neiti Julialle lapsen.
LUCIO. Uskokaa minua, se ei ole mahdotonta; hän lupasi yhtyä minuun pari tuntia sitten, ja hän on aina tarkalleen pitänyt sanansa.
2 AATELISMIES. Sitä paitse tämä pitää jotenkin yhtä äskeisen puheenaineemme kanssa.
1 AATELISMIES. Mutta ennen kaikkea julistuksen kanssa.
LUCIO. Tulkaa, mennään tiedustelemaan, miten on asian laita.
(Lucio ja aatelismiehet menevät.)
PARITTAJA-AKKA. Näin minä menetän kaikki luottilaani: minkä vie sota, minkä tauti, minkä hirsipuu, minkä köyhyys. (Pompejus tulee.) No, mitä uutta tiedät?
POMPEJUS. Se mies on nyt teljetty tyrmään.
PARITTAJA-AKKA. Vai niin; mitä hän on tehnyt?
POMPEJUS. Lapsen.
PARITTAJA-AKKA. Tarkoitan, mitä on rikkonut?
POMPEJUS. Kalastanut muiden kalavesillä.
PARITTAJA-AKKA. Mitä, onko joku tyttö saanut lapsen hänen kanssaan?
POMPEJUS. Ei, naikko on saanut hänen kanssaan tytön. Mitä, ettekö ole kuullut julistusta?
PARITTAJA-AKKA. Mitä julistusta?
POMPEJUS. Kaikki julkiset talot Wienin laitakaupungeissa ovat revittävät maahan.
PARITTAJA-AKKA. Ja miten käy keskikaupungin talojen?
POMPEJUS. Ne jätetään siemeneksi; nekin olisivat menneet samaa tietä, mutta muuan viisas porvari puhui niiden puolesta.
PARITTAJA-AKKA. Revitäänkö siis kaikki laitakaupunkien ilohuoneet?
POMPEJUS. Revitään, perustuksiaan myöten.
PARITTAJA-AKKA. Mutta siitähän tulee oikein perustuslain muutos. Kuinka silloin minun käy?
POMPEJUS. Olkaa te huoletta: hyvillä asianajajilla on aina luottilaita. Vaikka muutattekin paikkaa, ei teidän siltä tarvis muuttaa ammattia; minä jään teille yhä tappimieheksi. Rohkeutta vain! Teitä kyllä tullaan armahtamaan. Te olette virassa silmänne melkein kuluttanut, teitä ei niin tarkalla silmällä pidetä.
PARITTAJA-AKKA. Niin, mitä nyt tehdä, Tuomas Tappimies? Lähtekäämme täältä.
POMPEJUS. Tuossa tulee signor Claudio, jota kruununmies taluttaa vankityrmään; ja tuossahan se on neiti Juliakin.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
(Vanginvartija, Claudio, Julia ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
CLAUDIO. Mies, miksi näin mua näytät maailmalle? Vie tyrmään, johon olen määrätty.
VANGINVARTIJA. En tätä pahan pahuudella tee, Mut niin on käskenyt lord Angelo.
CLAUDIO. Näin hallitus, tuo puolijumala, Rikokset sovituttaa painon mukaan; "Armahtaa ketä tahtoo", sanoo sana, "Ja kenen tahtoo, sen hän paaduttaa."
(Lucio ja ne kaksi aatelismiestä tulevat.)
LUCIO. Mut, Claudio, mikä syynä tähän pakkoon?
CLAUDIO. Se liika vapaus, Lucio, se vapaus! Ylellisyyttä seuraa kova paasto, Ja vapaus, ylenmäärin käytettynä, Pakoksi muuttuu. Luontoamme ajaa, Kuin hiirtä, jok' on niellyt myrkkyä, Janoinen synti, jok' on kuolemaksi.
LUCIO. Jos minä voisin vankityrmässä noin viisaasti puhua, niin haettaisin tänne muutamia velkojiani. Ja kuitenkin, totta puhuen, on vapauden hullutus minulle rakkaampi kuin vankeuden siveys. -- Mikä on rikoksesi, Claudio?
CLAUDIO. Jos sanon sen, teen uuden rikoksen.
LUCIO. Ei murha lie?
CLAUDIO. Ei.
LUCIO. Haureus?
CLAUDIO. Sano siksi.
VANGINVARTIJA. Pois, herra! Nyt on teidän mentävä.
CLAUDIO. Vain sana. -- Lucio hyvä, pari sanaa!
(Vie hänet syrjään.)
LUCIO. Satakin vaikka, jos ne vain sua auttaa. Mut noinko haureutta rangaistaan?
CLAUDIO. Näin laita on: ma tosikihloissa Anastin Julian vuoteen; hänet tunnet; Hän täys on vaimoni, ei muuta vailla Kuin että säännön mukaisesti teemme Sen julkiseksi; tekemättä jäi se, Kun myötäjäiset menetetty ois, Jotk' yhä sukulaisten kirstuss' ovat. Välimme näiltä peitimme, siks kunnes Heit' aika taivuttais. Mut, paha kyllä, Tuon hellän suhteen salaisuus nyt suurill' On kirjaimilla Juliaan painettu.
LUCIO. Siis raskas on?
CLAUDIO. On, kovaks onneksi! Ja nyt tuo herttuan uusi sijainen -- Se uutuudenko väikkeen vika lie, Vai valtiota ratsunako pitää Vain ylivaltiaalle, joka, tuskin Satulaan päästyään, jo kannust' iskee Sen merkiksi, ett' osaa hallita; Vai virkaanko se kuuluu ankaruus Vai hänen yleväänkö persoonaansa, Sit' en ma tiedä -- vaan tää uusi herra Kaikk' eloon saattaa vanhat rikoslait, Jotk' yhdeksättätoista vuotta seinäll' On käyttämättöminä riippuneet Kuin aseet ruosteiset; ja maineen vuoks Nuo uniset ja unhottuneet säännöt Nyt minuun usuttaa: -- niin, maineen vuoksi.
LUCIO. Niin maarinkin; ja pääsi istuu nyt niin höllästi harteillasi, että rakastunut maitotyttökin voisi sen huokaista pois. Laita sana herttualle ja vetoa häneen.
CLAUDIO. Sen olen tehnytkin, vaan hänt' ei löydy. Tee, Lucio, mulle tämä hyvä työ: Tänäpä luostariin käy sisareni Koetus-aikaans' siellä alkamaan. Hänelle kerro, missä vaarass' olen, Ja pyydä, että puolestani koittaa Lepyttää julmaa vallanhoitajaa. Tykönsä itse menköön; hänestä Ma paljon toivon; hänen nuoruutensa Suloista puhuu, vaikka mykkää kieltä, Mi tehoo miehiin; lisäks häll' on lahja Älyllä sovitella sanojaan, Ja helposti hän mielet taivuttaa.
LUCIO. Suokoon Jumala, että hän sen voisi, niin hyvin lohdutukseksi niille, jotka ovat samassa tilassa ja muuten joutuisivat ankaraan tilintekoon, kuin sinun henkesikin pelastukseksi; sillä kovin minua surettaisi, jos sen noin narrin tavalla menettäisit joutavan noppapelin takia. Menen häntä puhuttelemaan.
CLAUDIO. Kiitos, hyvä ystäväni Lucio!
LUCIO. Kahden tunnin kuluessa, --
CLAUDIO. No, nyt vartija, nyt mennään.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Luostari.
(Herttua ja munkki Tuomas tulevat.)
HERTTUA. Ei, pyhä isä, pois se ajatus! Ei lemmen heikko nuoli miehen vahvaa Voi rintaa lävistää. Kun salasuojaa Halusin teiltä, oli aikeeni Vakaampi, kypsempi kuin nuoren hurjan Halut ja pyyteet.
TUOMAS. Saanko tietää sen?
HERTTUA. Paremmin, isä, tiedätte kuin kukaan, Ett' yksinäisyytt' aina rakastin Ja turhaks katsoin suuret seurat, joissa Elämöi nuoruus, korska, tyhjä loisto Ma täyden valtani ja arvoni Lord Angelolle olen luovuttanut, Joll' ankarat ja siveät on tavat. Hän luulee minun Puolaan matkustaneen, Jonk' olen luulon levittänyt kansaan Ja jota uskotaan. No, hurskas isä, Kysytte varmaan, miksi tämän teen?
TUOMAS. Halusta kysyn, armollinen herra.
HERTTUA. Meill' ankarat on lait ja kovat säännöt -- Vikurit turpavöitä kaipaavat -- Mut neljätoist' on vuotta levänneet ne Kuin luolassansa vanha jalopeura, Jok' uupui ryöstöön. Niinkuin heikot isät Uhaten koivuvitsaa kiertävät, Vain pannakseen sen lasten nähtäville Peloksi, vaan ei kuriks, joten vitsaa Ei kammota, vaan pilkataan; niin laitkin On kuolleet, niiden rangaistus jos kuolee, Ja riettaus vetää nenäst' oikeutta, Imettäjäänsä lapsi lyö, ja mennytt' On siivous.
TUOMAS. Mut teidän armon vallass' Ol' itse päästää laki kahleistaan. Enemmän pelkoa te nostaisitte Kuin Angelo.
HERTTUA. Niin, liian suurta ehkä. Ma erheen tein, kun päästin ohjakset; Siis julmuutt' oisi rangaista nyt siitä, Mink' itse käskin: -- käskyähän on se, Kun pahuudelle suodaan vapaa valta, Mut rankaisulle ei. Sen tähden, isä, Ma Angelolle jätin toimeni; Nimeni suojassa hän iskeköön; Pois itse pysyn taistosta, ja moitteet Näin vältän. Nähdäkseni hallintaansa Nyt munkistonne jäsenenä tahdon Niin prinssiä kuin kansaa puhutella. Siis kaapu mulle tuo ja mua neuvo, Ett' osaan olla ulkoasulta Kuin tosi munkki. Lisäsyyt saat tietää, Kun joutilaampaa tilaisuutta saan; Nyt tämän vain: -- Lord Angelo on tarkka Ja visu maineestaan; hän tuskin myöntää. Ett' onkaan verta suonissaan ja ett' on Hänelle leipä rakkaampaa kuin kivi. Pian näemme, totuudenko sanoo pinta, Vai mielen muutosko on vallan hinta.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Naisluostari.
(Isabella ja Francisca tulevat.)
ISABELLA. Sekö se teidän nunnain koko vapaus?
FRANCISCA. Se eikö riitä?
ISABELLA. Kyllä. Tät' en kysy Siks, että enempää ma halaisin; Päin vastoin pitäis kovemp' olla pakko Sanct Claran nunnain siskokunnassa.
LUCIO (ulkoa). Hoi! Rauha tälle paikalle!
ISABELLA. Ken huutaa?
FRANCISCA. On miehen ääni. Hyvä Isabella, Sa avaa hälle, kysy mitä tahtoo. Sa voit, ma en; sa viel' et valaa tehnyt; Sen tehnyt ei saa miehen kanssa haastaa Pait abbedissan läsnä ollessa; Jos haastaa, ei saa kasvojansa näyttää, Jos näyttää kasvonsa, ei haastaa saa. Hän taaskin huutaa; pyydän, vastaa hälle.
(Menee.)
ISABELLA. Jumalan rauha! Ken se?
(Lucio tulee.)
LUCIO. Terve, impi, Jos impi liette, niinkuin todistavat Nuo posken ruusut. Voitteko mua auttaa Ja saattaa minut Isabellan luo? Hän tässä luostariss' on kokelas Ja nuoren Claudio-raukan kaunis sisko.
ISABELLA. Miks Claudio-raukan? Kysyä mun suokaa, Sit' enemmän, kun sanon, että itse Ma Isabella, hänen siskons', olen.
LUCIO. Sulo kaunotar, tuon Claudion terveiset. Mut lyhykäisesti: hän tyrmäss' istuu.
ISABELLA. Voi mua! Mistä syystä?
LUCIO. Semmoisesta, Jost' -- ainakin, jos minä tuomar' oisin -- Hän rangaistuksen saisi kiitoksissa: Hän laittoi ystävälleen pikkuiset.
ISABELLA. Mua älkää uskotelko.
LUCIO. Se on totta. En tahtois -- vaikka helmasyntini On naista naurattaa ja haastaa toista, Toist' aatella -- näin tehdä kaikkiin nähden. Olette maasta yletty ja pyhä Ja kieltäymyksen kirkastama henki; Vakaasti tulee teidän kanssa haastaa Kuin pyhimyksen kanssa ainakin.
ISABELLA. Pyhyyden herjaust' on moinen pilkka.
LUCIO. Ei suinkaan. Suorin sanoin näin on laita: Syleilyyn yhtyi veljenne ja tyttö; Ravinto ruumiin täyttää; heiteen aika Se vakoon kuivaan siittää siemenestä Satoisan viljan; niin myös tytön kasvu Todistaa kylvömiehen uurastusta.
ISABELLA. Kenenkä tytön? Serkku Julianko?
LUCIO. Hän serkkunneko?
ISABELLA. Valikoinnan kautta, Niinkuin on tyttöin tapa rakkaudesta Nimiä vaihtaa suotta.
LUCIO. Hän se on.
ISABELLA. No, naikoon hänet!
LUCIO. Siinäpä se mutka. Täält' oudosti on herttua poistunut, Mont' ylimystä, minua ja muita, Petellen viran toiveilla; ne, joilla On valtajuonet tiedossa, ne väittää, Ett' aivan toista häll' on mielessä Kuin kielellä. Ja hänen sijallaan Rajattomalla valtuudella pitää Nyt valtaa Angelo, -- mies, jonka veri On lumivettä; jolle vierast' on Kaikk' aistin himartavat kutkutukset, Ja joka luonnon kiihkaa tylsyttää Vain hengentyöllä, paastoll', opinnoilla. Hän -- peloittaakseen pois nuo irstaat tavat, Jotk' ovat kauan kierrelleet lain uhkaa Kuin hiiret leijonaa -- nyt keksii säännön, Jonk' ahtaan mielen mukaan Claudio henkens' On menettävä, heittää hänet tyrmään Ja muille varoitukseks tarkoin noutaa Lain ankaruutta. Kaikk' on toivo mennyt, Jos teill' ei voimaa kauniin rukouksin Hänt' armoon taivuttaa. Tää lyhyesti Se tehtävä, jonk' antoi Claudio mulle.
ISABELLA. Hänt' aikoo hengiltäkö?
LUCIO. Tuomio Jo langennut on; pyöveli jo, kuulin, On saanut käskyn hänet teloittaa.
ISABELLA. Kuink' auttaa häntä minä raukka voin?
LUCIO. Ois koittaa voimaanne.
ISABELLA. Ah! voimaani! Epäilen --
LUCIO. Epäilys on petturi: Meilt' edun vie, jonk' usein voittaisimme, Jos tohtisimme koittaa. Angelolle Te näyttäkää ett' immet mitä pyytää, Sen miehet antavat kuin jumalat; He vain kun itkevät ja polvistuvat, Niin, mitä pyytävät, se täyttyy niin Kuin oisi se jo heidän omanansa.
ISABELLA. Koetan mitä tehdä voin.
LUCIO. Mut joutuin.
ISABELLA. Ma heti menen. Kauempaa en viivy, Kuin että abbedissalle ma tiedon Asiast' annan. Nöyrät kiitokseni! Terveiset veljelleni! Ennen iltaa Hän toimistani varman tiedon saa.
LUCIO. Hyvästi sanon.
ISABELLA. Jääkää Herran haltuun!
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Sali Angelon asunnossa.
(Angelo, Escalus, tuomari, vanginvartija, oikeudenpalvelija ja seuralaisia.)
ANGELO. Ei laki mikään kuvatus saa olla, Ei liikkumaton linnunpelko, joka, Kun siihen tottuvat, ei hirmuks tule, Vaan lepopuuksi.
ESCALUS. Terää olkoon siltä; Parempi hiukan leikellä kuin kaataa Ja ruhjoa. Tuoll' ylimyksellä, Jonk' aion pelastaa, on jalo isä. Vain itseänne, armo, aatelkaa -- Te, jonk' on siveys niin perin luja -- Te ettekö, kun oma halu nousee, Jos aikaan sopisi ja paikkaan vain Ja veren kiihkeä jos kuohu teidät Ajaisi tekoon, johon tahto pyrkii, Niin, etteköpä tekin joskus eksyis Rikokseen, josta häntä tuomitsette, Lain kiroukseen itse joutuen?
ANGELO. On toista tulla kiusaukseen, toista On langeta. Voi valamiehistössä, Jok' ihmisiltä hengen tuomitsee, Kahdestatoista olla yks tai kaksi Pahempaa varasta kuin tuomittava. Mik' ilmeist' on, sen oikeus rankaisee. Mitä se lakiin koskee, vaikka varas Varasta tuomitsee? On päivän selvää, Ett' otan maasta helmen, jonka löydän, Siks että näen sen; mitä min' en näe, Sen päälle astun enkä siitä piittaa. Tuon vika siit' ei vähene, jos mulla On ollut sama vika; sano ennen, Jos minä, tuomarina, eksyn noin, Ett' armotta ja tuomioni mukaan Mua rangaistakoon. Kuolla hänen tulee.
ESCALUS. No, niinkuin teidän viisautenne tahtoo.
ANGELO. Miss' on se vanginvartija?
VANGINVARTIJA. Täss', armo.
ANGELO. Mies, huomen-aamull' yhdeksältä Claudio On mestattava; hanki hälle pappi; Hän kuolemaansa valmistautukoon: Tää hänen vaelluksensa on loppu.
(Vanginvartija menee.)
ESCALUS. Jumala, anna meille armos tunto! Syy toisen nostaa, toisen kaataa kunto. Yks syystä pääsee, vaikka konna lie, Yks ainut virhe toisen surmaan vie.
(Kyynärpää, Vahla, Pompejus ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
KYYNÄRPÄÄ. Kas niin, viekää pois nuo! Jos ne ovat kelpo väkeä yhteiskunnassa, joiden ainoa elämä on elämöidä yhteis-paikoissa, niin en tiedä minä, mitä laki ja oikeus on. Viekää pois nuo!
ANGELO. Mitä, hyvä ystävä? Mikä on nimenne, ja mistä kysymys?
KYYNÄRPÄÄ. Teidän korkeutenne luvalla olen herttua-pahaisen konstaapeli, ja nimeni on Kyynärpää; olen vähän niinkuin lakimies minäkin; ja tässä tuon teidän korkea-arvoisuutenne eteen kaksi hyvänkurista tuttavaa.
ANGELO. Hyvänkurista! Mitä? Aiot kai sanoa: pahankurista?
KYYNÄRPÄÄ. Teidän korkeutenne luvalla, en minä oikein tiedä, mitä ne ovat; mutta kelpo konnia ovat, se on viljainen vissi, eikä heissä ole rahtuakaan sitä vilpillisyyttä, jota tulisi olla oikealla kristityllä.
ESCALUS. Hyvin sanottu! Sepä älykäs konstaapeli!
ANGELO. Jatka; mitä he ovat miehiään? Kyynärpää on nimesi: miksi et vastaa, Kyynärpää?
POMPEJUS. Hän ei voi, herra: hänen kyynärpäänsä on hajalla.
ANGELO. Kuka te olette?
KYYNÄRPÄÄ. Hänkö? Tapinpitelijä, apuhankkija, joka palvelee huonoa naiseläjää, jonka talo, kuulen ma, on revitty laitakaupungilla; ja nyt hän pitää saunaa, joka, luulen ma, sekin on sangen pahamaineinen talo.
ESCALUS. Mistä sen tiedät?
KYYNÄRPÄÄ. Vaimoni, jonka vakuutan taivaan ja teidän armonne edessä --
ESCALUS. Mitä? Vaimosiko?
KYYNÄRPÄÄ. Niin, herra, joka, Jumalan kiitos, on kunniallinen vaimo. --
ESCALUS. Ja siksikö hänet vakuutat?
KYYNÄRPÄÄ. Sanon, että vakuutan itseni niin hyvin kuin hänenkin siitä, että jos tuo talo ei ole parittajan talo, niin on sääli häntä, sillä se on sangen huono talo.
ESCALUS. Mistä sinä, konstaapeli, sen tiedät?
KYYNÄRPÄÄ. He, vaimoni kautta, lempo soikoon; sillä jos hän olisi ollut lihaan menevä nainen, niin olisi hän voinut tulla syypääksi raiskaukseen, haureuteen ja kaikenlaiseen muuhun ruokottomuuteen.
ESCALUS. Tuonko naisen toimesta?
KYYNÄRPÄÄ. Niin, rouva Liikasen toimesta. Mutta hän sylkäisi tuota naista vasten naamaa, niin että se tiesi saaneensa.
POMPEJUS. Teidän korkeutenne luvalla, se ei ole totta.
KYYNÄRPÄÄ. Näytä se toteen näiden kanaljain kuullen, sinä kunnian mies, näytä se toteen!
ESCALUS (Angelolle.) Kuuletteko, kuinka hän sanoissaan sekaantuu?
POMPEJUS. Nähkääs: hän tuli taloon, ja vahvana oli, ja himoitsi -- kaikella kunnioituksella sanoen -- keitettyjä väskynöitä.[1] Meillä oli niitä vain kaksi, teidän armonne, ja ne olivat sillä hetken prikulla hedelmälautasella, tuollaisella kolmen pennin lautasella; onhan teidän armonne sellaisia lautasia nähnyt; ne ei ole mitään porsliini-lautasia, mutta kuitenkin sangen hyviä lautasia.
ESCALUS. Jatka, jatka; lautanen ei tässä mitään paina.
POMPEJUS. Ei tosiaankaan, hyvä herra, ei neulan nuppiakaan; siinä olette aivan oikeassa. Mutta nyt itse pääponteen: niinkuin sanottu, rouva Kyynärpää oli, niinkuin sanottu, vahvana, ihan viimeisillään, ja halusi, niinkuin sanottu, väskynöitä, ja kun, niinkuin sanottu, näitä vain oli kaksi lautasella, sillä herra Vahla, tämä mies tässä, oli, niinkuin sanottu, syönyt ne muut ja, niinkuin sanottu, maksanut ne oikein rehellisesti; -- sillä, niinkuin tiedätte, herra Vahla, en voinut antaa teille takaisin kolmea penniä.
VAHLA. Ette, aivan oikein.