Part 5

GRATIANO. Oi, Daniel! vielä sanon; toinen Daniel! Sanasta tuosta kiitos sulle, Juutas.

SHYLOCK. Ma enkö edes pääomaani saa?

PORTIA. Et, juutalainen, muut' et saa kuin sakon, Ja sen saat omall' uhallasi ottaa.

SHYLOCK. No, piru sitten siunatkoon sen hälle! Tiliä täss' en enää tee.

PORTIA. Ei, varro! Viel' yksi mutka oikeudess' on. Venetian lakiloiss' on säätty, että Jos muukalaisesta voi toteen näyttää, Ett' ilmijuonilla tai salaisesti Hän väijyy kansalaisen henkeä, Hält' ahdistettu puoli silloin riistää Saa puolet omaisuutta; toinen puoli Jää valtakunnan yksityiseen kassaan, Ja syyn-alaisen henki riippuu dogin Armosta yksin, muita kysymättä. Samassa tilass' olet, sanon, sinä, Sill' asioiden koko meno näyttää, Ett' ilmijuonilla ja salaa olet Sa vastapuoles hengen päälle käynyt Ja itsesi näin siihen vaaraan syössyt, Jost' äsken kerroin. Polvilles siis maahan, Ja rukoele dogilt' armoa!

GRATIANO. Rukoile lupaa saada hirttää itses. Vaan tavaras kun valtion on omaa, Ja sull' ei köyden hintaa, hirtettävä Kai valtakunnan kustannuksell' olet.

DOGI. Ett' eroitus miel'alassamme näkyis, Suon henkes anteeks, ennenkuin sit' anot. Sun tavarastas puolet on Antonion, Ja toinen puoli valtakunnan omaa, Mut tämän sakoiks lieventää voi nöyryys.

PORTIA. Niin, valtion, mut ei Antonion osaa.

SHYLOCK. Ei, viekää henki, kaikk', en mitään pyydä. Te viette huoneeni, kun viette pylvään, Mi huonettani tukee; hengen viette, Kun viette multa hengenpidon keinot.

PORTIA. Mink' armotyön, Antonio, teette hälle!

GRATIANO. Lahjaksi köys'; ei muuta, herran tähden.

ANTONIO. Jos koko oikeus ja dogi suopi Hänelle anteeks puolet sakoista, Niin tyydyn, jos hän käytettäväks mulle Suo toisen puolen, hänen kuoltuansa Jätettäväks sen ylimyksen käteen, Jok' äsken hänen tyttärensä ryösti. Kaks seikkaa lisäks ehdotan: ett' oiti Täst' armosta hän tulee kristityksi; Ja toiseksi, lain pöytäkirjaan lahjan Tekeepi kaikest' omaisuudestansa Vävynsä sekä tyttärensä hyväks.

DOGI. Se täytyy hänen, muuten peräytän Sen armon, jonka julistin ma äsken.

PORTIA. Tyydytkö, juutalainen? Mitä sanot?

SHYLOCK. Ma pyydän, suokaa minun mennä täältä; Voin pahoin. Kirja lähettäkää jälkeen, Sen alle kirjoitan.

DOGI. Pois siis, mut tee se.

GRATIANO. Kaks kummia saat kasteessas. Jos tuomar' Min' oisin, lisäks kymmenen sa saisit,[4] Ei seuraks ristinmaljalle, vaan hirteen.

(Shylock lähtee.)

DOGI. Teit' atrioimaan luokseni ma pyydän.

PORTIA. Arvoisa herra, nöyrimmästi anteeks: Palata Paduaan mun tänään täytyy, Ja pakko lähteä on matkaan oiti.

DOGI. Sepä ikävää, ett' aikanne ei salli. Antonio, kiittäkäätte tuota herraa: Velassa suuress' oletten te hälle.

(Dogi ja senaattorit lähtevät seurueineen.)

BASSANIO. Arvoisa herra, viisautenne minut Ja ystäväni pelastanut hirveist' On tuskista; siis, juutalaisen rahat, Nuo kolmetuhat dukaattia, mielist' Annamme hyvänsuovan vaivan palkaks.

ANTONIO. Ja lisäks ikuisehen rakkauden Ja palveluksen velkaan teille jäämme.

PORTIA. Se hyvin maksettu, ken hyvillään on; Ja hyvilläni minä, kun teit' autoin, Ja sen jo katson hyväks palkinnoksi: En ole palkan-ahne ollut koskaan. Mua tavattaissa tuntekaa, ma pyydän; Nyt herran haltuun vaan ja rauha teille.

BASSANIO. Teit' yhä vielä kiusaan, hyvä herra: Meilt' ottakaatte joku muisto lahjaks, Ei palkinnoks. Ma kahta pyydän teiltä: Ett' ette kiellä ja ett' anteeks suotte.

PORTIA. Kovasti kiusaatten, ja senvuoks myönnyn. Tuon hansikan ma pyydän teiltä muistoks, Ja rakkauden merkiks sormuksenne. Pois älkää kättä viekö; muut' en tahdo; Sit' ette kiellä, jos mua rakastatte.

BASSANIO. Tään sormuksenko? -- ah, se halpa on; Sit' itse tarjota ma häpeäisin.

PORTIA. En mitään muuta pyydä kuin vaan tuon; Ja nyt saan oikein halun siihen, huomaan.

BASSANIO. Enemmän siitä riippuu kuin sen arvo. Kalleimman sormuksen Venetiass' annan Ja kuulutuksen kautta teille hankin; Vaan tätä en voi antaa -- suokaa anteeks.

PORTIA. Oletten aulis tarjomahan, näen ma: Teilt' ensin opin kerjäämään; nyt opin Mit' ompi vastattava kerjääjälle.

BASSANIO. Tään sormuksen sain vaimoltani, herra, Kun hän sen antoi, hän mult' otti valan, Sit' ett'en möis, pois antais, hukkais koskaan.

PORTIA. Se syy saa monet lahjat säästymään. Jos vaimonne ei ole hupsu aivan, Ja tietää että ansainnut sen olen, Hän siit' ei ijäks teille vihaa kanna, Jos mulle suotte sen. No, herran haltuun!

(Portia ja Nerissa lähtevät.)

ANTONIO. Bassanio, sormus hälle antakaa; Sen miehen ansiot ja rakkauteni Jotakin maksaa vaimon käskyn suhteen.

BASSANIO. Gratiano, juokse, tapaa hänet kiinni, Hänelle sormus vie ja tuo, jos voit, Antonion luokse hänet. Joutuun, riennä!

(Gratiano lähtee.)

Pois tulkaa; heti lähdemme nyt teille; Ja varhain aamusella lennätämme Yhdessä Belmontiin. Antonio, tulkaa.

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Katu. (Portia ja Nerissa tulevat.)

PORTIA. Tiedusta juutalaista; tuo vie hälle, Ja vaadi hänen allekirjoitustaan. Tän' yönä heti matkaan, ollaksemme Kotona päivää ennen miehiämme. Tuo mieleinen on kirja Lorenzolle.

(Gratiano tulee.)

GRATIANO. Hyv' että kohtasin ma teidät, herra. Likemmin mietittyään Don Bassanio Lähettää teille sormuksen, ja pyytää Teit' atrioimaan kanssaan.

PORTIA. Sit' en voi ma! Mut sormuksen ma otan kiitoksella, Niin sanokaa. Hyv' olkaa, näyttäkäätte Pojalleni, miss' asuu vanha Shylock.

GRATIANO. Sen teen ma.

NERISSA (Portialle). Herra, sananen! -- (hiljaa) Saas nähdä, Ma saanko mieheltäni sormuksen, Jot' ijäks säilyttävänsä hän vannoi!

PORTIA. Saat varmaan. Sittenkös he vasta vannoo, Ett' ovat miehille ne lahjoittanna; Mut soditaan ja vannotahan vastaan. He, riennä, joudu! Tiedät missä varron.

NERISSA. No, herra, näyttäkää, miss' on se talo.

(Lähtevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Belmont. Aukea paikka Portian talon edustalla. (Lorenzo ja Jessika tulevat.)

LORENZO. Kuu kirkas loistaa. -- Tällaisena yönä, Kun vienon tuulen sulo-suudelmista Puut tuskin liikkui, tällaisena yönä Troilus Trojan valleille kai nousi Ja sieluns' Hellaan telttaan huokas, jossa Cressida lepäs.

JESSIKA. Tällaisena yönä Peloillaan kasteess' sipsutteli Thisbe, Ja kun näk' ennen leijonaa sen varjon, Pakeni säikkyin.

LORENZO. Tällaisena yönä Kädessä pajun-oksa seisoi Dido Ja rannalt' autiolt' armastansa viittas Takaisin luokseen.

JESSIKA. Tällaisena yönä Medea yrttej' etsi, nuorentaakseen Niill' Aesonia.

LORENZO. Tällaisena yönä Jessika rikkaan juutalaisen jätti, Ja raivon kullan kanss' Venetiasta Belmontiin karkas.

JESSIKA. Tällaisena yönä Lorenzo poika hälle lemmen lupas, Sydämen hältä vei, ja valat vannoi, Mut tosi ei ykskään.

LORENZO. Tällaisena yönä Ihana Jessika, tuo pikku nirppa, Panettel' armastaan ja sai sen anteeks.

JESSIKA. Viel' yöteleisin, jos ei tulis ketään; Mut, vaiti: miehen askeleita kuulen.

(Stephano tulee.)

LORENZO. Hiljaisess' yössä ken niin kiireest' astuu?

STEPHANO. Ystävä.

LORENZO. Ystävä? Mik' ystävä? Nimenne, ystävä!

STEPHANO. Stephano nimen' on; ma sanan tuon, Ett' ennen päivää armollinen rouva Belmontiin saapuu; pyhät risti-paikat Hän retkeilee ja polvistuen anoo Avio-onnea.

LORENZO. Ken häll' on myötä?

STEPHANO. Vaan pyhä erakko ja neitsyensä. Mut anteeks, joko palannut on herra?

LORENZO. Ei; eikä mitään hänest' ole kuultu. -- Mut sisään, kultaseni, käykäämme Ja juhlalliset tervetuliaiset Talomme emännälle hankkikaamme.

(Lancelot tulee.)

LANCELOT. Hoi, hoijaa, hoijaa! hoi, hoi! hoijaa, hoijaa!

LORENZO. Ken siellä huutaa?

LANCELOT. Hoijaa! Olettenko nähnyt herra Lorenzoa ja rouva Lorenzoa? Hoijaa! hoijaa!

LORENZO. Älä hoilaa, mies; tääll' ollaan.

LANCELOT. Hoi! missä? missä?

LORENZO. Täällä.

LANCELOT. Sanokaa hänelle, että sananlennättäjä on tullut herrani luota, sarvi täynnä hyviä uutisia: herrani on täällä ennen päivän koittoa.

(Lähtee.)

LORENZO. Nyt sisään, kultaseni, vartomaan. Vaan mitä siellä? Miksi sisään mennä? Stephano ystäväni, tieto viekää Väelle, että rouva tääll' on kohta; Ja tuokaa soittokunta taivasalle.

(Stephano lähtee.)

Kuin hiljaa kuudan tuolla kunnaall' uinaa! Täss' istukaamme, antain soiton äänten Solua korviimme; yön tyyni hiljaus Sävelten vienoon sulosointuun sopii. No, istu, armas! Kas, kuin taivaan tanner Kirkkaita kulta-kieriköit' on täynnä; Ja pisku pieninkin, min tuolla näet, Kulkeissaan niin kuin enkel' laulaa, yhtyin Heleä-silmäisten keruubein kuoriin. Niin sointuu kuolemattomien sielut, Vaan me, niin kauan kuin tää halpa tomu Liallaan peittää sen, sit' emme kuule.

(Soittoniekkoja tulee.)

Herättäkää nyt hymnillä Diana; Sävelin vienoin valtiaanne korvaa Hivelkää; kotiin soitolla hän viekää.

JESSIKA. Ei koskaan hauskuta mua sulo-soitto.

LORENZO. Sun mieles jännitys on siihen syynä. Vaan katso hurjaa, vallatonta karjaa, Tai nuorta, kesytöntä varsalaumaa, Kuin kirmaa ne ja mylvii, ääneen hirnuu Tulisen veren vaikutuksest' aivan. Jos äkkiä ne torven äänen kuulee, Tai joku soiton sävel korvaan hiipii, Näät että oiti seisahtuu he kaikki, Ja hurjiin silmiin lempeän tuo katseen Sävelten valta. Senvuoks, kertoo runo, Puut, kivet, aallot eloon lauloi Orpheus. Niin jäykkää, kovaa, raivokast' ei mikään, Ett'ei sen luonnett' ajaks muuta soitto. Mies, jolta puuttuu sointuisuus ja jot'ei Suloiset sopu-äänet sykäytä, On viekas, juonikas ja rosvomainen, Sen hengen liikkeet tylsät niinkuin yö, Ja niinkuin tuonela sen himot mustat; Äl' usko moista! -- Kuule soittoa.

(Portia ja Nerissa tulevat etäällä.)

PORTIA. Tuo valo tuolla salistani virtaa. Kuin kauas säteens' antaa pieni liekki! Noin maailmass' inhassa myös hyvyys loistaa.

NERISSA. Kun loisti kuu, ei nähty kynttilää.

PORTIA. Isompi valo himmentääpi pienen. Sijaisellakin kuninkaan on loisto Siks, kunnes saapuu kuningas; mut silloin Valuupi hohto pois kuin valtamereen Sydänmaan puro. Soitantoa! Kuule!

NERISSA. Se oma soittokuntanne on, rouva.

PORTIA. Ei mitään suhdatonta hyvää, nään mä: Nyt paljon kauniimpaa kuin päiväll' on se.

NERISSA. Se hiljaisuuden vaikutust' on, rouva.

PORTIA. Niin kauniisti kuin leivo laulaa varis, Jos kumpaakaan et kuuntele. Ja niinpä Myös satakieli, jos se päiväll' laulais, Kun kaikki hanhet kaakottaa, ei ois se Parempi laulumies kuin peukaloinen. Näin useassa suhteess' ajan suhteet Asian ansion ja arvon määrää. -- Vait! Kuutar Endymion luona nukkuu, Herättää ei saa häntä.

(Soitanta taukoo.)

LORENZO. Portian ääni, Jos en ma pety.

PORTIA. Mun hän tuntee niin kuin Sokea käen huonost' äänestään.

LORENZO. No, tervetullut kotiin, rakas rouva.

PORTIA. Menestyst' olemme me miehillemme Rukoilleet ja siit' avun toivomme. Ovatko tulleet jo?

LORENZO. Ei, rouva hyvä. Mut sanantuoja ennalt' ilmoittanna On heidän tulon.

PORTIA. Sisään käy, Nerissa, Väelle sano, ett'eivät he lainkaan Pois-olostamme ole tietävinään; Lorenzo kai on vait? ja Jessika?

(Torven toitaus kuuluu.)

LORENZO. Jo tulee puolisonne: torven kuulen. -- Meist' olkaa huoleti, me emme kieli.

PORTIA. Tää yö on juur kuin sairas päivänvalo, Vaan hiukan kalpeampi: niinkuin päivä, Kun päivyt pilvihin on peittynyt.

(Bassanio, Antonio, Gratiano seuralaisineen tulevat.)

BASSANIO. Meill' antipodein kanss' on täysi päivä, Jos ilmestytte te, kun päivyt poistuu.

PORTIA. Jos loistankin, en julkea lie toki: Miehelleen kaihoks julkea on vaimo, Ja sit' en Bassaniolle koskaan soisi, Sen tietköön Luoja! -- Tervetullut!

BASSANIO. Kiitos! Mut tervehdyttäkää myös ystävääni: Se nyt on hän: Antonio, se, jolle Niin äärettömäss' olen velassa.

PORTIA. Velassa hälle kaikess' oletten: Hän teidän tähden suureen velkaan joutui.

ANTONIO. Ei mitään; kaikk' on täysin suoritettu.

PORTIA. No, tervetullut, signor, meidän kotiin; Se muussakin kuin sanoiss' ilmi tulkoon: Siis kaikki tyhjät puhetavat sikseen.

GRATIANO (Nerissalle). Kuun kautta tuolla! väärin mulle teette; Sen tuomarin sai kirjuri, sen vannon. Jo soisin kuohilaan sen saaneen multa, Kun noin sen panee pahaks oma kulta.

PORTIA. Toraako nyt jo? mikä riidan aine?

GRATIANO. Vaan kultarengas, pieni halpa sormus, Jonk' antoi mulle hän, ja jossa lause Ol' yhtäläinen juur kuin veitsisepän Veitsissä värsy: "Säästä, älä päästä".

NERISSA. Ei arvost' eikä värsyistä nyt puhe. Kun teille annoin sen, niin vannoitte, Ett' ois se sormessanne kuolinhetkeen, Ja hautahankin mukananne seurais. Ois teidän tullut tallettaa se, jos ei Mun tähteni, niin valan kalliin tähden. Vai herra kirjurille! Herra nähköön, Se kirjur' ei saa koskaan karvaa leukaan.

GRATIANO. Saa kyllä, jos vaan mieheksi hän kasvaa.

NERISSA. Niin mieheksi jos koskaan kasvaa nainen.

GRATIANO. Tuon käden kautta! sen sai nuorukainen, Pahainen poika, pieni piimäparta, Lain-miehen kirjuri, sun pituises, Laveri laps, mi palkakseen sen kerjäs; Sydäntä mull' ei ollut sitä kieltää.

PORTIA. Te nuhteit' ansaitsette, toden totta, Kun tuhlaatten noin vaimon ensi-lahjan, Mi sormeen pantu valall' on, ja lihaan Uskollisuudella näin kiinnitetty. Min' annoin armaalleni sormuksen; Hän vannoi, ettei koskaan sitä hukkais; Täss' on hän, vakuuttaa ma tohdin että Hän sit' ei antais, sormestansa päästäis, Ei koko maailman aarteista. Gratiano, Täst' eukkonne syyn katkeran saa harmiin; Tulisin hulluks' jos näin kävis mulle.

BASSANIO (itsekseen). Nyt vasen käsi poikki vaan, ja vannon, Ett' ottelussa multa sormus hukkui.

GRATIANO. Bassanion sormuksen sai tuomari; Hän pyys sen, ja sen ansaitsikin kyllä, Nyt kirjuri, tuo poika, joka siellä Kynäili hiukan, pyysi saada mun; Ja herra niinkuin palvelija muuta Ei ottaa tahtoneet kuin sormukset.

PORTIA. Ja te, min sormuksen te annoitte? Sit' ette suinkaan, minkä multa saitte!

BASSANIO. Jos valheen liittää voisin rikokseeni, Niin kieltäisin; vaan näette, sormessani Ei sormust' ole: poiss' se on. --

PORTIA. Noin tyhjä On viekas sielunnekin kunniasta. En totta tule vuoteesenne, kunnes Nään sormukseni.

NERISSA. Enkä minä teidän, Omani kunnes nään.

BASSANIO. Jos tietäisitte, Hyv' armas, kelle annettiin se sormus, Ja kenen puolest' annettiin se sormus, Ja minkä tähden annettiin se sormus, Kuin raskast' oli antaa pois se sormus, Kun muut' ei ottaa tahdottu kuin sormus, Niin julma vihannekin varmaan lauhtuis.

PORTIA. Jos tietäisitte mitä voi se sormus, Sen arvoa, jonk' antama se sormus, Ja velvoitusta tallettaa se sormus, Niin teilt' ei olis hukkunut se sormus. Niin järjetön ken olis, ett' ei häpeis Kalua pyytää, jok' on teille pyhä, Jos vaan sit' olisitte suojellut Vähänkin innokkaasti? Niin, Nerissa. Opiksi on mit' uskoa mun pitää: Se sormus naisell' on, siit' annan pääni.

BASSANIO. Ei, kautta sieluni ja kunniani! Ei naisella, vaan kunnon tohtorilla, Mi kolmetuhat dukaattia hylkäs Ja vaati sormuksen. Sen hältä kielsin Ja nurpeillaan pois annoin hänen mennä. Sen miehen, joka kalliin ystäväni Pelasti hengen. Mitä tehdä, kulta? Perästä lähettää se täytyi hälle. Sen kohteliaisuus ja häpy vaati: Niin halpaan kiittämättömyyden lokaan En kunniaani pannut. Anteeks, armas! Siell' ollen, sormust' olisitte tekin Anoneet kunnon tohtorille lahjaks.

PORTIA. Etäällä täältä pitäkää se tohtor'. Kun hällä, näät, on lempi-aarteheni, Se, jota mulle hoitaa vannoitten, Niin tulen yhtä anteliaaks kuin te: En hältä mitään kiellä, ruumihini Ja puolisoni vuoteen annan hälle. Ma häntä tuta tahdon. Maatkaa aina Kotona yöt; mua kaitkaa niinkuin Argus! Jos ette, jos ma yksin jään, niin kautta Mun kunniani -- tallell' on se vielä -- Ma vierelliseks otan tohtorin.

NERISSA. Ja minä kirjurin; siis katsokaatte, Ett'ette mua heitä omaan valtaan.

GRATIANO. No, koita; mut jos kiinni hänet saan, Niin kyllä kynä hältä katkaistaan.

ANTONIO. Min' olen raukka syypää tähän riitaan.

PORTIA. Ei huolta mitään; tervetullut vaan!

BASSANIO. Tää pakko-virhe anteeks suokaa, Portia; Ja tässä ystävien kuullen vannon Sun sulo-silmäis kautta, joissa oman Nään itseni --

PORTIA. Hän silmissäni kaksin Kuvansa näkee: yhden kummassakin. No, vannokaa nyt tuohon kaksoisuuteen, Kenties teit' uskotaan!

BASSANIO. Mut kuulkaa toki! Vikani anteeks! Sieluhuni vannon, Ett' enää valaani en koskaan riko.

ANTONIO. Ruumiini kerran alttiiks annoin hälle, Ja ilman tuota, joll' on nyt tuo sormus, Se olis mennyt. Nyt taas sieluni Ma pantiks panen, ett'ei puolisonne Valaansa enää riko ehdollansa.

PORTIA. Takuunne siis! Tuo hälle antakaa, Paremmin säilyköön se kuin tuo toinen.

ANTONIO. Tuoss' on; ja säilyttää se luvatkaatte.

BASSANIO. No, totta! tuonhan tohtorille annoin.

PORTIA. Sen hältä sain. Bassanio, anteeks suokaa: Sen hinnasta hän makas kanssani.

NERISSA. Gratiano kiltti, tekin anteeks suokaa: Tuo kirjuri, tuo piimäparta poika, Sen palkaks soi, kun makas kanssan' yön.

GRATIANO. Haa! Tää on niinkuin maantien laittamista Kesällä, jolloin tiet on hyvät kyllä. Kuin? Nytkö kannattaa jo aisaa saamme?

PORTIA. Hyi, hävetkää! -- Kaikk' ihmeiss' oletten te. Täss' ompi kirje, lukekaa se joskus; Se Paduasta on Bellariolta; Se näyttää, että tohtor' oli Portia, Nerissa kirjuri. Lorenzo tuossa Todistaa että jälkehenne lähdin Ja juur nyt palasin: en sisään ole Viel' ehtinyt. -- Antonio, tervetullut! Varalla mull' on paremp' uutinen, Kuin luulettenkaan: avatkaa tuo kirje, Niin näätte, että kolme laivoistanne Palanneet juur on rikkauksinensa. En sano, mikä outo sattumus Tuon kirjeen mulle toi.

ANTONIO. Min' olen mykkä.

BASSANIO. Te tohtori, ja teit' en tuntenut?

GRATIANO. Te kirjuri, jonk' aisaa kannattaisit?

NERISSA. Niin; vaan se kirjur' ei sit' aio koskaan, Jos siks ei elä, että tulee mieheks.

BASSANIO. Teit', armas tohtor', anon vierelliseks; Kun poissa olen, vaimoineni maatkaa.

ANTONIO. Te toitte elon mulle, elannon: Täss' selvään nään, ett' ehjinä mun laivan' On satamahan tulleet.

PORTIA. No, Lorenzo? Teillenkin kirjur' antaa hyvät toivot.

NERISSA. Niin, ja ne annan hälle lunnahitta, -- Täss' annan teille sekä Jessikalle Tuon rikkaan juutalaisen lahjakirjan Kaikista tavaroistaan, kun hän kuolee.

LORENZO. Ihanat naiset, mannaa kylvätten te Nälkäisten tielle.

PORTIA. Jo on melkein aamu, Ja täyttä selvää koko menost' ette Viel' ole saaneet. Sisään lähtekäämme, Ja siellä tarkoin kuulustelkaa meitä: Totuuden mukaan kaikkeen vastaamme.

GRATIANO. No, tehdään niin! Ja ensi kuulustus on Johonka vannoa Nerissan täytyy: Ens' yöhön valvoako tahtoo hän, Vai maata nyt, kaks tiimaa päivähän? Kun tulee päivä, pois sen toivoisin, Ja maata päästä kera kirjurin, Eläissäni en mitään talleta Niin tarkoin kuin Nerissan sormusta.

SELITYKSET:

[1] _Rialto_. Yksi niitä saaria, joille Venetia on rakennettu; vaan kun samalla saarella oli kauppiasten kokouspaikka, nimitetään kauppakielessä Venetian kaupattoa (= pörssiä) Rialtoksi.

[2] _Kuin nuori Alcides_ j.n.e. Portia vertaa itseään Hesioneen Laomedonin tyttäreen, joka tavan mukaan oli määrätty meritursaalle vuosi-uhriksi, vaan jonka Hercules pelasti.

[3] _Sa kova Midaan ruoka_. Kaikki, johon Midas koski, muuttui kullaksi.

[4] _Lisäks kymmenen sa saisit_. S.o. kaksitoista, juryn jäsenten luku, joiden olisi pitänyt tuomita Shylock kuolemaan.

End of Project Gutenberg's Venetian kauppias, by William Shakespeare