Part 3

SOLANIO. Parasta ilmoittaa se Antoniolle; Äkisti ei vaan, ett' ei huolestuis hän.

SALARINO. Jalompaa ylimyst' ei päällä maan. Näin kuin Bassanion hyvästi hän jätti: Bassanio joutuun sanoi koittavansa Takaisin; "älä", vastas hän, "mun tähten' Äl' asioissas hätäile, Bassanio. Vaan anna ajan kaikki kypsyttää; Ja juutalaisen saama velkakirja Se älköön häiritkö sun lempituumaas. Iloinen ollos, koko mieles käännä Kosintahan ja lemmen-osoituksiin Semmoisiin kuin vaan sopivaksi katsot." -- Näin sanoen ja kyynelsilmin kääntäin Pois kasvonsa, hän takaa kätens' antoi Ja tunteill' ihmeen hellillä nyt puisti Bassanion kättä; niin he erosivat.

SOLANIO. Se mies hänt' yksin kiintää mailmaan, Sen luulen. Käykäämme, hänt' etsikäämme, Ja poistakaamme hänen synkkää mieltään Huvilla jollakin.

SALARINO. Se tehkäämme.

(Lähtevät.)

Yhdeksäs kohtaus.

Belmont. Huone Portian kartanossa. (Nerissa tulee palvelijan kanssa.)

NERISSA. Oi, joutuun, joutuun, syrjään vedä uudin: Valansa Arragonin prinssi tehnyt Jo on, ja heti vaalitoimeen saapuu.

(Arragonin prinssi ja Portia tulevat, kumpikin seurueineen. Torventoitotuksia.)

PORTIA. Niin, nähkääs, jalo prinssi, tuoss' on lippaat. Jos valitsette sen, miss' olen minä, Niin heti häämme vietämme; jos ette, Niin, prinssi, täytyy teidän hiiskumatta Ja suoraa päätä suoriuta täältä.

ARRAGON. Valani velvoittaa mua kolmeen ehtoon: Ensiksi, etten kerro kellenkään, Min lippaan valitsin ma; sitten, jos Erehdyn vaaliss, etten kuuna päänä Ma vaimoks pyydä tyttöä; ja vihdoin, Jos onni minut valinnassa pettää, Ett' oiti lähden pois ja jätän teidät.

PORTIA. Ne ehdot vannoo jokainen, ken tahtoo Mun halvan edest' alttiiks jotain antaa.

ARRAGON. Nyt toimeen! Toiveheni täytä, onni! -- Niin, kulta, hopea ja halpa lyijy. "Ken valitseepi mun, saa alttiiks antaa kaikki." Saat kauniimp' olla, jos kaikk' alttiiks annan. No, entä kultalipas? Katsokaamme: "Ken valitseepi mun, saa mitä moni toivoo." Mitä moni toivoo? "Moni" tarkoittaapi Kai hölmö-joukkoa, mi muotoon katsoo, Sen tietäin vaan, min tyhmin silmin näkee; Jok' ytimeen ei tunge, vaan, kuin pääsky, Pesivi ilmaan, ulkopuolelle seinää, Juur sattumuksen tielle ja sen valtaan. En valitse ma mitä moni toivoo: En tahdo halpaa joukkiota olla Enk' yhtä mieltä raa'an lauman kanssa. Sun luokses siis, hopeinen aarre-aitta! Minulle kerran vielä nimes kerro: "Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi." Hyvästi lausuttu! Ken julkeneisi Kavaltaa onnea ja arvoon koittaa, Kell' ansion ei leimaa ole? Älköön Kiivetkö ansioton arvoisuuteen. Varoja, säätyä ja virkaa jos ei Vilpillä saatais; kunniansa loiston Omaaja jos sais ansiollaan ostaa, Vois silloin moni paljaan päänsä peittää, Ja moni käskijä jäis käskyläiseks; Eroittuis silloin paljon moukka-roskaa Pois arvon viljasta, ja monen arvo Puhdistuis kuonasta ja ajan ruosteest' Uudelleen kirkkaaksi. -- Mut valintaani! "Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi." Ma tahdon ansiota: -- avain tänne! Het' auetkohon tuosta onneni!

(Avaa hopealippaan.)

PORTIA. Liiaksi suuret hankkeet löydön suhteen.

ARRAGON. Mi tuossa! Vilkkusilmä narrin kuva! Ja tarjoo mulle lipun! Luen sen. Kuink' olet erilainen Portiaa Ja ansioitani ja toivettani! "Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi." Muut' enkö ansaitse kuin narrinpään? Se palkkaniko? ansioni kaikki?

PORTIA. Rikos ja tuomio on eri toimet Ja vastaluontoiset.

ARRAGON. Mit' ompi tässä?

(Lukee:)

"Tuless' seitsemäss' on tää Koiteltu, niin senkin pää, Jot' ei lain voi eksyttää. Monta varjo miellyttää, Moisten osaks varjo jää. Moni narri, tietäkää, Hopeiss' on, niin myöskin tää. Vaimo saakaa mistä vain, Minä päänne olen ain', Pois! ei teitä tarvis lain."

Narrimman saan yhä näyn, Kauemmin jos täällä käyn. Yks narrin-pää oli tullessan', Mut kahdella ma palajan. Hyväst', armas! Pidän valan; Nielen vait tuon harmi-palan.

(Lähtee seurueineen.)

PORTIA. Valoa liki lens' se koi. Varovat narrit! nuo kun valikoi. Heilt' oma viisaus älyn viedä voi!

NERISSA. Ei ole vanha sananlasku väärä: Niin hirsipuun kuin vaimon onni määrää.

PORTIA. Nerissa, eteen vedä uudin.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Missä On neiti?

PORTIA. Täällä; mitä tahtoo herra!

PALVELIJA. Tuoll' astui juuri maahan portin luona Nuor venetialainen, joka tulee Herransa lähestymist' ilmoittamaan, Ja mielevät tuo tervehdykset hältä: Pait monta sievää puoltosanaa, nähkääs, Kalleita lahjoja. En ole vielä Niin hauskaa lemmen-airutta ma nähnyt. Niin kaunis huhtikuunkaan päiv' ei ole, Kun armaan kesän tulon ilmoittaa se, Kuin herrans' edell' on tuo sanantuoja.

PORTIA. No, taukoo jo, ma pyydän. Varon melkein Ett' orpanakses sanot häntä kohta: Niin ylistyksiin juhla-älys tuhlaat. Nerissa, tule! nähdä haluan Cupidon sievän sanansaattajan.

NERISSA. Bassanio, Herra Lempi! aavistaa.

(Lähtevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Venetia. Katu. (Solanio ja Salarino tulevat.)

SOLANIO. No, mitä uutta Rialtosta kuuluu?

SALARINO. No niin, hoetaanhan siellä yhä, että Antoniolta on kallislastinen laiva hukkunut raumaan -- Goodwins sen nimi muistaakseni on, tuon vaarallisen ja vahingollisen särkän, johon monen uhkean laivan luurangot ovat haudatut, niinkuin Huhu kertoo, jos sen kielikellon sanoihin saa luottaa.

SOLANIO. Soisin, että hän tässä kohden olisi yhtä tyhjänkielijä kuin mikä inkiväärin nakertelija, joka naapurillensa uskottelee itkevänsä kolmannen miehensä kuolemaa. Mutta pitkittä puheitta ja koukkuilematta pakinan tasaisella tanterella -- totta on, että tuo hyvä Antonio, tuo kunnon Antonio, -- oi, jos löytäisin sanan, kylläksi hyvän tekemään seuraa hänen nimellensä! --

SALARINO. No niin, mutta päätös.

SOLANIO. Häh? mitä sanot? -- No niin, päätös on se, että hän on hävittänyt laivan.

SALARINO. Soisin, että hänen häviönsä päättyisivät siihen.

SOLANIO. Jahka sanon amenen aikoinansa, ennenkuin piru hämmentää rukoukseni, sillä tuossa hän lähestyy juutalaisen hahmossa.

(Shylock tulee.)

Mitä kuuluu, Shylock? Mitä uutta kauppamaailmasta?

SHYLOCK. Te tiesitte sen, ei kukaan, ei kukaan niin hyvin kuin te, että tyttäreni oli lentänyt karkuun.

SALARINO. Se on tietty. Minä puolestani tunsin räätälin, joka siivet teki, joilla hän lentoon lähti.

SOLANIO. Ja Shylock puolestaan tiesi että lintu oli lentovalmis; ja silloinhan luonto kaikkia vaatii jättämään kantajansa.

SHYLOCK. Siitä saa hän kirouksen kantaa.

SALARINO. Aivan niin, jos piru tässä pannaan tuomariksi.

SHYLOCK. Oma lihani ja vereni noin hillitöntä!

SOLANIO. Hyi suas, vanha raato! Hillitönkö vielä sillä ijällä?

SHYLOCK. Sanon, että tyttäreni on minun lihaani ja vertani.

SALARINO. Sinun lihallas ja hänen lihallaan on eroitus suurempi kuin mustan puun ja norsunluun välillä, ja teidän kumpaisenkin verellä enemmän eroitusta kuin punaisen viinin ja renskan välillä. -- Vaan kuulkaa, tiedättenkö, onko Antoniolta laiva hukkunut vai ei?

SHYLOCK. Siinä on mulla toinen ilkeä juttu: häverikki, tuhlari, joka tuskin uskalsi päätänsä Rialtoon pistää; kerjäläinen, joka aina niin sileänä kauppatorille ilmestyi. -- Varokoon velkaansa! Hän aina sanoi minua koronkiskuriksi; -- varokoon velkaansa! Hän aina lainasi rahaa kristillisestä rakkaudesta: -- varokoon velkaansa!

SALARINO. Jos hän menettää, olen varma ett'et hänen lihaansa ota: mihin se kelpais?

SHYLOCK. Kalan syötiksi. Vaikk'ei se kenenkään vatsaa tyydyttäisikään, niin tyydyttää se ainakin kostoani. Hän on minua häväissyt ja vienyt minulta puolen miljoonan hyödyn, nauranut vahingoitani, pilkannut voittoani, herjannut kansaani, ehkäissyt toimiani, laimentanut ystäviäni, kiihoittanut vihamiehiäni; ja mistä syystä? Olen juutalainen. Eikö juutalaisella ole silmiä? Eikö juutalaisella ole käsiä, raajoja, jäseniä, aisteja, haluja, himoja? Eikö sama ruoka häntä ravitse, samat aseet häntä vioita, samat taudit häntä etsi, samat rohdot häntä paranna, sama talvi ja kesä häntä lämmitä ja vilusta kuin kristittyä? Jos meitä pistätte, emmekö vuoda verta? Jos meitä kutkutatte, emmekö naura? Jos meitä myrkytätte, emmekö kuole? Ja jos meille vääryyttä teette, emmekö sitä kostaisi? Jos kaikessa muussa olemme teidän kaltaiset, tahdomme tässäkin olla kaltaisenne. Jos juutalainen loukkaa kristittyä, mitä on tämän ihmisrakkaus? Kostoa. Jos kristitty loukkaa juutalaista, mitä hänen kärsivällisyytensä tulee olla kristityn esimerkin mukaan? Kostoa, tietysti. Sitä ilkeyttä, minkä teiltä opin, tahdon harjoittaa, ja kovalta ottaa, jos en oppi-isiäni voita.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Hyvät herrat, Antonio, isäntäni, on kotona ja haluaisi puhutella teitä kumpaakin.

SALARINO. Olemme häntä etsineet sieltä, täältä, kaikkialta.

SOLANIO. Tuossa tulee toinen samansukuinen; kolmatta mokomata ei ole helppo löytää, jos ei piru itse juutalaiseksi muutu.

(Salarino, Solanio ja palvelija lähtevät.)

(Tubal tulee.)

SHYLOCK. No, Tubal, mitä Genuasta kuuluu? Oletko löytänyt tytärtäni?

TUBAL. Monessa paikassa kuulin hänestä puhuttavan, vaan häntä itseään en voinut löytää.

SHYLOCK. Vai niin, vai niin, vai niin, vai niin! Timantti tiessään, joka maksoi mulle kaksituhatta dukaattia Frankfurtissa. Nyt vasta kirous kansaamme kohtaa; nyt sen vasta tunnen. Kakstuhatta dukaattia siinä, ja vielä muita kalliita, kalliita hohtokiviä! -- Soisin, että tyttäreni makais kuolleena tuossa maassa, hohtokivet korvissa! ruumisliinoissa tuossa jalkojeni edessä ja timantit kirstussa! Eikö mitään tietoa niistä? -- Niin, niin; -- enkä vielä tiedä, mitä etsiminen maksaa! Voi sentään, -- vahinko toisen perästä! Noin paljon varkaan käteen ja noin paljon varkaan etsimiseen; eikä mitään hyvitystä, ei mitään kostoa! Oi, kaikki onnettomuudet minun harteilleni keräytyvät, kaikki huokaukset minä huokaan, kaikki kyynelet minä vuodatan!

TUBAL. Kylläpä se onnettomuus muitakin kohtaa. Antoniolta, niinkuin Genuassa kuulin. --

SHYLOCK. Mitä, mitä, mitä? Onnettomuutta, onnettomuuttako?

TUBAL. On kolmimasto-laiva joutunut haaksirikkoon matkalla Tripolista.

SHYLOCK. Jumalan kiitos! Jumalan kiitos! -- Tottako? tottako?

TUBAL. Puhuttelin muutamia merimiehiä, jotka olivat haaksirikosta pelastuneet.

SHYLOCK. Kiitos, hyvä Tubal! -- Hyviä uutisia! hyviä uutisia? ha! ha! -- Missä? Genuassa?

TUBAL. Genuassa tyttärenne, kuten kuulin, tuhlasi yhtenä yönä kahdeksankymmentä dukaattia.

SHYLOCK. Tikarin sinä pistät rintaani. En koskaan enää saa kultaani nähdä. Kahdeksankymmentä dukaattia yhdellä rupeamalla! Kahdeksankymmentä dukaattia!

TUBAL. Seurassani kulki Venetiaan useita Antonion velkojia, jotka vannoivat, ett'ei hänellä ole muuta edessä kuin perikato.

SHYLOCK. Sepä oikein hauskaa! Minä häntä kiusaan; minä häntä rääkkään! Sepä hauskaa!

TUBAL. Yksi heistä näytti sormuksen, jonka oli tyttäreltänne saanut marakatin hinnaksi.

SHYLOCK. Piru hänet periköön! Sinä rääkkäät minua, Tubal: se oli minun turkoosini; sain sen Lealta, kun olin vielä naimaton. Sitä en olisi vaihtanut metsän-täyteen marakatteja.

TUBAL. Mutta Antonio on varmaankin perikadon partaalla.

SHYLOCK. Niin, se on totta! se on varsin totta! Mene, Tubal, ja hanki mulle ruununmies; tilaa hänet neljätoista päivää ennen aikaa. Minä häneltä sydämen otan, jos hän laiminlyö maksupäivän; sillä kun hänestä olen Venetiassa päässyt, niin voin harjoittaa mitä kauppaa tahdon. Mene, Tubal, ja kohtaa minua synagogamme luona. Mene, Tubal hyvä! synagogamme luona, Tubal!

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Belmont. Huone Portian kartanossa. (Bassanio, Portia, Gratiano, Nerissa ja seuralaisia tulee.)

PORTIA. Ma pyydän, viivytelkää koitostanne Vaan päivää pari; jos ei luonna vaali, Kadotan seuranne; siis kotvan viipy. On ääni -- mut ei lemmen -- joka sanoo, Ett' teit' en tahtois kadottaa; ja viha, Sen tiedätten, ei siihen suuntaan neuvo. Mut että ymmärtäisitte mua oikein, -- Vaikk' aatteitaan ei tyttö saisi virkkaa, -- Teit', ennen koitostanne, jonkun viikon Pitäisin täällä. Valinnassa voisin Teit' ohjata, mut silloin valani rikon; Ja sit' en tee. Näin voitte kadottaa mun, Ja silloin syntisesti toivoisin ma Valani rikkoneeni. Häijyt silmät Nuo hurmanneet mun on ja jakaneet mun: Puol' ompi teidän, toinen puoli teidän -- Mun, tarkoitin ma; mut jos mun, niin teidän, Ja teidän kaikki näin! O, inhaa aikaa, Jok' omistajalt' oikeuttaan kieltää! Näin teidän, enkä teidän! -- Jos niin käy, Kirottu olkoon onni, vaan en minä. -- Ma liian pitkään haastan; näin vaan aikaa Venyttää tahdon, estääkseni teitä Valitsemasta.

BASSANIO. Valita mun suokaa; Tää tila on, kuin piinapenkiss' oisin.

PORTIA. Kuin? Piinapenkissä? Siis tunnustakaa, Mi kavallus näin piilee lemmessänne?

BASSANIO. Tuo epäluulon häijy kavallus vaan, Mi lemmen onnest' epäilyksiin saa mun. Niin sovussa on tuli lumen kanssa Kuin kavalluksen kanssa lempeni.

PORTIA. Puhutten piinapenkilt', epäilen mä: Pakosta siinä jotain haastaa täytyy.

BASSANIO. Luvatkaa henkeni, niin tunnustan.

PORTIA. Tunnusta, henkes lupaan.

BASSANIO. Lempes lupaa! Siin' on mun kaikki tunnustukseni. Oi, piinaa autuasta, piinaaja kun Opettaa itse vapautuksen sanat! -- Lipasten luokse nyt ja onnen koittoon.

(Uudin vedetään syrjään lipasten edestä.)

PORTIA. No, tulkaa siis! Noist' yhdess' olen minä; Mun löydätten, jos mua rakastatte. -- Nerissa ja te muut, te syrjään käykää. -- Soitanto soimahan, kun valitsee hän! Näin, jos hän hukkaa, kuolee hän kuin joutsen Ja sointuun raukee. Vertaus ett' oisi Todempi, silmistäni virta tulkoon Ja kuolinvuode hälle. Voittaa voi hän; Ja mit' on silloin soitto? Silloin soitto Kuin toitaus on, kun uskollinen kansa Kuningast' äsken kruunattua suosii; Tai niinkuin päivän koitoss' sulo-sävel, Jok' uneksivan sulhon korvaan hiipii Ja kutsuu häntä häihin. Nyt hän lähtee, Yht' uljaana, mut mielin lempivämmin Kuin nuori Alcides,[2] kun vapautti Hän neitsyt-uhrin, jonka Troia parkuin Tursaalle suoritti. Min' olen uhri, Ja Troian vaimot nuo, jotk' itkusilmin Käy katsomahan, kuinka koitos päättyy. Mene Hercules! Sin' elä, niin min' elän! Oi, tuskaa paljon enemmän kuin sulla, Jok' ottelet, on taistelustas mulla!

(Laulua sill'aikaa kuin Bassanio lipasten luona itsekseen miettii.)

Laulu.

1 Ääni. Mikä lemmen synnyttää? Sydänkö se on vai pää? Vastatkaa!

2 Ääni. Lemmen alku silmist' on, Saapi katseist' elannon, Samaan kuolee kehtohon. Hautakellot soimahan! Minä alan: -- pling, plang, plang!

Yhteen. Pling, plang, plang!

BASSANIO. Näin halvin puoli asiast' on muoto; Mailmaa aina hurmaa kaunis pinta. La'issa ei niin halpaa, inhaa riitaa, Miss' ei suloisen kielen korulauseet Pahuutta tyyni verhois. Uskonnoss' ei Sit' erhetystä, jot' ei joku hurskas Pyhittäis, raamatulla todistaisi, Näin suloudella peittäin törkeyttä. Ei pahetta niin tyhmää, jok' ei lainaa Hyveeltä jotain ulkonaista kohtaa. Monella pelkurilla, joll' on sydän Kuin hiekkaporras hauras, leuass' sentään On parta Herkuleen tai uljaan Marsin, Vaikk' ompi maksa valkoinen kuin maito. Nuo miehuuden vaan liian lainaa, sillä Pelästyttääkseen. Kauneutta katso, Niin näät sen painon jälkeen ostetuksi; Ja se -- oi, luonnon ihmetyötä sentään! -- Kepeimmäks tulee, joll' on raskain taakka. Niin on nuo käärmeen-kierot kultakutrit, Jotk' ilkamoiden tuulessa noin kirmaa, Luullulla kauneudellaan, niinkuin tietty. Useinkin toisen kallon kaunistusta, Se pää, jonk' omat on ne, haudass' on. Koreus näin vaan petollinen ranta On vaarallisen meren; kaunis huntu, Jok' Indian kaunotarta verhoo; muut' ei Kuin teko-totuutta, joll' aika viekas Viisaankin kietoo. Siis, sa korea kulta, Sa kova Midaan ruoka,[3] sua en tahdo; En sua myös, sa halpa, kalvas käyjä Miehestä mieheen; vaan sä, laiha lyijy, Jok' uhkaat pikemmin kuin mitään lupaat, Halpuutes korukieltä kauniimp' on; Sun valitsen, ja onneks olkohon!

PORTIA. Kuin tunteet muut nyt haihtuu: epäilykset, Ja raskas synkkyys, tuskan väristykset Ja kateuden karsasilmä valta! Oi, lauhdu, lempi: innostustas malta! Hillitse riemusi, sen tulvaa estä! Autuutta liiaks tunnen: tät' en kestä; Ilosta kuolen!

BASSANIO. Mit' on tässä? (Avaa lyijyisen lippaan.) Kuva Ihanan Portian! Mikä puoli-jumal' Osannut noin on? Liikkuuko nuo silmät? Vai oman silmänikö välkkehessä Vaan siltä näyttää? Huulet tuoss' on, henki Suloinen eroittaa ne: hellät siskot Eroittaa hellä salpa. Hiuksiin tuossa Hämähäkin laill' on maalar' kultaverkon Kutonut, joka miesten mielet kietoo Kuin lukin seitti sääsken. Mut nuo silmät! -- Kuin, näki hän ne tehdä? Kun tek' yhden, Se eikö hältä molempia vienyt, Näin jääden paripuoleks? Vaan sen verran Kuin kiitokseni tuota kuvaa loukkaa Sit' alentain, sen verran kuva tuo Jää jälkeen esineestään. Tuoss' on lippu, Se sisältää mun koko onneni.

(Lukee)

"Ket' ei näkö pettää voi, Oikean se valikoi. Onni teille osan soi, Ottakaa mink' onni toi. Osaanne jos tyydytten, Ja löydätten siin' autuuden, Kullan luo nyt käykäätten, Pyytäin lempisuukkosen."

Suloinen lippu! -- Siis, jos ette estä: (suutelee Portiaa.) Näin otan ma ja annan määräyksestä. Kuin mies, mi voittosill' on toisen kanssa, Ja kansan mielen luulee voittavansa, Ja riemuhuudon kuulee yleisen, Hurmaantuu, tuijottaapi epäillen. Tuo kiitos onko aiottua hällen, -- Niin minäkin täss' seison epäellen, Kaikk' onko totta, kunnes teiltä varmaan Todisteen saan, te kolmin kerroin armaan'.

PORTIA. Sellainen olen, kuin mun tässä näette. Vaikk' itse puolestani toiveissani En tahtois turhan vaativainen olla, Niin kolminkerroin kaksinkymmenesti Parempi teidän vuoks tok' olla soisin, Ja tuhat kertaa ihanaisempi Ja satatuhat kertaa rikkahampi. Vaan täysi arvolt' ollakseni teille, Ma avuiss', ehdoissa ja kauneudessa En vertaistani sois. Mut koko arvon' On tyhjän arvo: kaikkiansa vaan Opiton, kokematon tyttö-raiska, Siin' onnellinen, ett'ei liian vanha Lie oppimaan; siin' onnellisemp' ehkä, Ett' ei niin tuhma, ett'ei oppiin taivu; Mut onnellisin siinä, että nöyräst' Antautuu alttiiks teidän johdollenne, Herransa, valtiaan ja kuninkaansa. Minä ja omani on tullut teiksi Ja teidän omaks. Haltija ma olin Tän kauniin talon, palvelijaini herra Ja oma ruhtinaani; nyt, niin, nyt Ma itse, taloni ja palvelijani On teidän: ne tuon sormuksen kanss' annan; Jos hukkaatten tai pois sen lahjoitatte, Katoa ennustaa se lemmellenne, Ja antaa mulle syytä kanteen nostoon.

BASSANIO. Oletten multa sanat vienyt, neiti: Vereni nyt vaan suonissani puhuu; Ja sielussan' on sekasorto moinen, Kuin rakkaan prinssin kauniin puheen jälkeen Sohina mieltyneessä rahvaass' on: Siin' eri äänet hurjaan sekameluun Toisiinsa yhtyy, ja vaan riemu kuuluu Hillitty väliin, väliin hillitön. Mut sormus tuo jos tuosta sormest' erii, Niin täältä erii henki myös: oi, silloin Sanokaa suoraan: Bassanio on kuollut.

NERISSA. Nyt, herrani, ja neitini, nyt meidin, Jotk' onnistuvan näimme toivehenne, On vuoro huutaa: onneks olkoon! onneks!

GRATIANO. Bassanio ja te, jalo neiti, teille Ma kaiken toivomanne ilon toivon, Sill' ette varmaan mitään toivo multa. Ja koska lemmenliittoanne näillä Kai viettää aiotten, niin pyydän minä Samassa myöskin vihityksi tulla.

BASSANIO. Kyll', aivan kernaasti, kun vaan saat vaimon.

GRATIANO. Ma teitä kiitän: sen te hankitten jo. Mun silmän' yhtä virkku on kuin teidän: Te neidin näitte, piikatytön minä; Te lemmitte, mä lemmin; viipy, nähkääs, Ei mulle sovi enempää kuin teille. Lippaista tuolla riippui teidän onni, Niin myöskin minun, sattumalta kyllä. Kun hiki päässä kosin, näet, ja vannoin, Siks että lemmenvalat kidan kuivi, Vakuudeks, -- lupaus jos vakuutt' antaa, -- Tält' ihanalta vastalemmestänsä Ma lupauksen sain, jos onni ensin Emäntää suosis.

PORTIA. Tottako, Nerissa?

NERISSA. Niin, neiti, jos vaan suostutten te siihen.

BASSANIO. Gratiano, onko aikomukses tosi?

GRATIANO. On, herra, toden tosi.

BASSANIO. On häänne kunniaksi juhlallemme.

GRATIANO. Jos panisimme heidän kanssaan tuhat puntaa vetoa ensimmäisestä pojasta.

NERISSA. Mitä, jos tappaisimme?

GRATIANO. Ei, se ei laita leikkiä; se veto ei lyö leiville. -- Ken tuossa on? Lorenzo pakanoineen? Ja maanmies, vanha ystävä Salerio?

(Lorenzo, Jessika ja Salerio tulevat.)

Lorenzo ja Salerio, tervetulleet, Jos nuorell' arvollani tääll' on valtaa Sanoa tervetulleeks. -- Luvallanne, Ihana Portia, tervetulleiks sanon Maanmiehet, ystäväni.

PORTIA. Samoin minä: Tuhansin tervetulleet!

LORENZO. Kiitos teille. -- Mut, hyvä herra, mitä minuun tulee, Ei aikeen' ollut täällä teitä nähdä; Vaan tiellä kun Salerion kohtasin, Hän mua vaati, vastoin kieltoani, Seuraamaan häntä tänne.

SALERIO. Sen ma tein, Ja syystäkin. -- Antonio suosioonne Sulkeutuu.

(Antaa Bassaniolle kirjeen.)

BASSANIO. Ennenkuin tän kirjeen avaan, Te kertokaa, kuin voi hyv' ystäväni.

SALERIO. Ei pahasti, jos mieli ei lie sairas; Ei hyvin, jos ei mieli hyvä. Kirje Ilmaisee hänen tilansa.

(Bassanio lukee kirjettä.)

GRATIANO. Nerissa, No, sano tervetulleeks vieras tuolla. -- Salerio, terve! Mitä uutta kuuluu? Kuin voi Antonio, kaupparuhtinaamme? Hän varmaan onnestamme iloitseepi: Me taljan voitimme kuin muinoin Jason.

SALERIO. Jos taljan voittaisitte, min hän hukkas!

PORTIA. Tuo kirje sisältääpi jotain julmaa: Bassanion poskilta se punan vie. Hyv' ystävä on kuollut, mikään muu Ei mailmassa lujan miehen mieltä Noin muuttaa voi. Kuin? Vielä pahempaa? Bassanio, minä puolet olen teistä, Ja mulle pitää puolet kaikesta. Mi tuossa kirjeess' on.

BASSANIO. Oi, rakas Portia, Täss' sanaa pari ilkeint' on, kuin koskaan On paperia tahrannut. Oi, neiti, Kun lempen' ensin tunnustin ma teille, Niin lausuin, että rikkauteni kaikki Juoks' suonissani, -- ylimys' ett' olin. Ja totta oli se, mut, armas neiti, Nyt saatte nähdä että kehuin liiaks, Kun tyhjäks itsen' arvasin. Kun virkoin, Ett' olin tyhjä, ois mun tullut virkkaa, Ett' tyhjää tyhjemp' olen: itse, nähkääs, Ma velkaan jouduin kunnon ystävälle. Ja hänet velkaan saatoin pahimmalle Viholliselleen. Täss' on kirje, neiti; Tuo paper' on kuin ystäväni ruumis: Jokainen sana ammoittava haava, Jost' uhkuu sydänveret. -- Tottako? Kaikk' onko mennyt? Menestyst' ei missään? Ei Lissaboniss', Indiass', Afrikassa, Tripoliss', Englannissa, Meksikossa? Kareista, noista kaupan hirmuist', ehjän' Ei ykskään laiva päässyt siis?

SALERIO. Ei ykskään. Lisäksi näyttää että, jos häll' oiskin Rahoja juutalaiselle nyt maksaa, Tuo niist' ei huolis. Min' en ole nähnyt Olennon, jolla ihmismuoto on, Niin ahnehtivan toisen turmiota. Hän aamuin kiusaa dogia ja öisin, Ja valtakunnan vapautta vainoo, Jos oikeutt' ei saa hän. Kauppamiestä Kakskymment', arvokkaimmat senaattorit Ja dogi itse hänt' on lepytellyt, Mut häijyn juonikkaana hän vaan änkää; Oikeuttaan, sakkojaan ja velkomistaan.

JESSIKA. Kun koton' olin, muistan kuin hän vannoi, Maanmiesten Tubalin ja Chusin kuullen, Ett' ennen hän Antonion lihan tahtoo Kuin kaksinkymmenittäin velan määrän. Jos laki, arvo, valta sit' ei estä, Pahasti varmaan käy Antonio-raukan.

PORTIA. Rakasko ystävä noin hädäss' on?

BASSANIO. Niin, rakkain ystäväni, lempein mies, Ja väsymättömin ja alttiin henki, Miss' apua on tarvis; mies, joll' on Enemmän vanhan Rooman kuntoisuutta Kuin kellään, jok' Italian ilmaa henkii.

PORTIA. Kuin suur' on velka?

BASSANIO. Minun puolestani Kolmetuhat dukaattia.

PORTIA. Eikö muuta? Kuustuhat antakaa, ja velka rikki. Kuustuhat kaksin, kolmin kertokaatte, Ennenkuin sellaiselta ystävältä Bassanion tähden hiustakaan saa taittaa. Mut ensin kirkkoon, saadaksenne vaimon; Venetiaan sitten ystävänne luokse: Milloinkaan Portian vieress' ette maata Saa miellä häirityllä. Kultaa saatte; Vaikk' kahteenkymmeneen noin turhaan velkaan. Se maksakaa; Antonio tänne tuokaa; Sill' aikaa elämme Nerissan kanssa Kuin tyttöset ja lesket. Joutukaatte! Hääpäivänänne lähteä te saatte. Palatkaa veikkoinenne ilomiellä; Jos kalliskin, sit' armaamp' ootte vielä. -- Mut ystävänne kirjeen kuulla soisin.