Chapter 28
Huhtikuussa 1916 muuan duuman valtuuskunta, varapuhemies Protopopov mukanaan, matkusti ulkomaille muokatakseen mielialaa Venäjälle suosiolliseksi. Tukholmassa Miljukov 2 p. toukokuuta kummasteleville ruotsalaisille vakuutti, ettei Venäjä _koskaan_ ollut ajatellut hyökkäyssotaa sille ystävällistä Ruotsia vastaan. Hän itse -- joka kaikkialla tahtoi esiytyä Venäjän ulkopolitiikan kaikkien yksityiskohtien tuntijana -- oli muka vasta vallan äskettäin kuullut erään Narvik-nimisen satamapaikan olemassa-olosta. Ei Venäjän politiikka ollut pyrkinyt sen, vaan Konstantinopolin valloittamiseen. Lontoossa, Pariisissa ja Roomassa valtuutetut levittivät sitä satua, että hallituksen ja duuman sekä Venäjän eri kansallisuuksien kesken vallitsi täysi yksimielisyys. He pitivät sen isänmaallisena velvollisuutenaan. Saman sadun kertoi 16 p. toukokuuta eräissä juhlapidoissa Pietarissa kadettijohtaja Maklakov ranskalaisille ministereille Thomas'lle ja Viviani'lle, jotka olivat tulleet Venäjälle saamaan tietoja sen oloista. He uskoivat sen ja kertoivat sen edelleen kotona. Sillä oli maaperä valmistettu raha-asiainministeri Barkille, jonka hallitus kesällä 1916 komensi ulkomaille rahaa hakemaan. Kolmisopimus kieltäytyi kuitenkin antamasta uutta lainaa. Hartaan pyynnön johdosta Ranskan hallitus otti maksaakseen korot venäläisten valtiopaperien ranskalaisille haltijoille sodan aikana ja myönsi Venäjälle luottoa sotilaallisia tilauksia varten. Mutta vakuudeksi vaadittiin, että osa Venäjän kultavarastoa oli vietävä Englannin pankin holviin ja siellä talletettava Ranskan tilille. Lontoossa huomautettiin Barkille Uralin rikkauksista. Ja 250 platina-, kulta-, kupari- ja rautamalmikaivosta siirtyi valtiolta erään englantilais-amerikkalaisen yhtymän käsiin. Paremman saaliin kuin Bark Länsi-Europasta toi suuriruhtinas Yrjö Mihailovitsh Japanista. Tammikuussa 1916 hänet lähetettiin Tokioon mikadon kruunausjuhlaan ja hän palasi nousevan auringon maasta kotiin, mukanaan 500 miljoonan jenin suuruinen laina. Vastavierailulle tuli japanilainen prinssi Kan-In syyskuun lopussa Venäjälle. Mohilevissa tsaari vakuutti hänelle syvää myötätuntoaan Japania kohtaan. Kiovassa Aleksanteri III:n siellä asuva leski lausui prinssille sydämellisiä sanoja. Pietarissa viisi suuriruhtinasta ja kaikki ministerit rautatieasemalla 27 p. syyskuuta nöyrästi vastaanottivat mikadon edustajan, ja suuri väkijoukko tervehti häntä raikuvin hurraa-huudoin. Hän toi mukanaan ne ehdot, joilla Japani myönsi uutta luottoa hankkiakseen Venäjälle aseita. Niinkuin Ranska, niin Japanikin vaati pantiksi osan Venäjän kultavarastoa.[27] Näin Venäjän kulta sodan johdosta virtasi ulkomaille. Kotimaiset lainat toivat vain setelipainon tuotteet valtiopankille takaisin, kultaa ne eivät antaneet. Jokapäiväiset sotakustannukset, jotka elokuussa 1914 olivat 8 miljoonaa ruplaa, kohosivat joulukuun lopussa 1916 45 miljoonaan ruplaan.
* * * * *
Ministeristön puheenjohtaja teki duuman istuntojen lykkäyksen jälkeen muutamia muutoksia kabinetissaan. Ulkoministeri Sasonov, joka puolusti vapaamielistä juutalais- ja puolalaispolitiikkaa, heitettiin yli laidan, ja Stürmer itse otti hoitaakseen ulkopolitiikan! Sisäministeriksi tuli ensin oikeusministeri Aleksei Hvostov, entisen sisäministerin setä, ja sitten yleiseksi hämmästykseksi _Aleksanteri Protopopov_, kaartinupseeri ja tehtailija, vasemmisto-lokakuulainen ja duuman varapuhemies. Vaikka eräs huhu tiesi kertoa, että tämä odottamaton ministeristön uudistus oli Rasputinin työtä, niin edistysmielisen blokin johtajat uskoivat, että uusi kabinetin jäsen heidän hengenheimolaisenaan oli ajava heidän politiikkaansa. Miljukov, Gutshkov, kreivi Kapnist y.m. pyysivät kohtausta hänen kanssaan, kätkivät viereiseen huoneeseen pikakirjurin ja aloittivat keskustelut. Heidän kauhukseen uusi arvohenkilö, joka tiesi kaikki edistysmielisen blokin salaisuudet, näyttäytyi mitä kurjimmaksi kiipijäksi. Kyynillisellä avomielisyydellä hän ilmoitti heille aikovansa tulla kreiviksi ja miljoonamieheksi ja siinä sivussa "pelastaa" monarkian ja isänmaan.
Marraskuun 14 p. Rodsjanko lennokkain sanoin avasi _valtakunnanduuman_. Hänen sanansa: "Sinä pyhä Venäjä, ei kukaan ole sinua voittava, niinkuin uhkaava kallio sinä vastustat jokaista myrskyä" saivat puhkeamaan suosionosoitusten myrskyn. Esimiehen puheen jälkeen ministeripresidentti, raskaasti sauvaan nojaten, lähti salista. Pilkkahuutoja sateli hänen jälkeensä. Hän ei tahtonut kuulla edistysmielisen blokin selitystä, sen sisällyksen hän jo tiesi. Edustaja Krupenski oli maksusta uskonut sen ystävällensä Protopopoville ja tämä ilmoittanut salaisuuden Stürmerille.[28] Vastoin luuloa tuli ensin puolalaisen kolon selitys. Se odotti liittoutuneiden valtojen puolelta Puolan tunnustamista yhtyneenä ja _riippumattomana_ valtiona. Jäykkinä hämmästyksestä ja mieltenkuohusta muut ministerit kuin paeten poistuivat salista. Ministeriaition ollessa tyhjänä lokakuulainen Shidlovski sen jälkeen luki julki edistysmielisen blokin selityksen: täydellisesti ja kokonaan se luotti Englannin, mutta ei Venäjän hallitukseen. Sen virheet ja rikokset -- jotka kaikki lueteltiin -- olivat aiheuttaneet taloudellisen hätätilan ja estäneet Venäjää voittamasta Saksaa. Saman ajatuksen ilmaisi sitten Miljukov pitkässä ja sangen vaikuttavassa puheessa: niin viheliäistä ja niin halpamielistä hallitusta kuin silloinen ei Venäjällä koskaan ollut ollut. Ministerit olivat pöllöpäitä lukuunottamatta esimiestänsä. Hän oli maankavaltaja. Todistukset -- joita hänellä todellisuudessa ei ensinkään ollut -- hänellä muka oli takanaan, ja hän oli näyttävä ne oikeuden edessä.
Miljukovin syytöspuhe, joka teki valtavan vaikutuksen, saavutti tarkoituksensa: ministeristön puheenjohtaja kukistui. Stürmer kielsi puheen julkaisemisen; sen jäljennökset menivät seuraavana päivänä kaduilla kaupaksi kuin kuumille kiville. Stürmer päätti vangituttaa Miljukovin; etsitty oli brittiläisessä lähetystössä. Stürmer kutsui 19 p. marraskuuta luoksensa taantumukselliset valtakunnanneuvoston jäsenet; he kieltäytyivät antamasta hänelle pyydettyä kannatusta. Stürmer lähti Mohileviin tsaarin luokse, mukanaan ehdotus duuman hajoittamiseksi. Tsaari ylensi hänet 23 p. marraskuuta "tunnustaen hänen huomattavat ponnistuksensa" ylikamariherraksi, mutta nimitti kulkulaitosministeri Trepovin hänen sijaansa ministeripresidentiksi.
Joulukuun 2 p. uusi ministeripresidentti esittäytyi duumalle, jossa vasemmistolaiset ottivat hänet vastaan hirmuisella metelillä. Heidän vihellyksensä häiritsivät häntä lukiessaan julki hallituksen selitystä, jossa ilmoitettiin vanhaa kurssia jatkettavan. Blokki oli päättänyt kukistaa Protopopovin käyttämällä Miljukovin menetelmää ja lähetti kreivi Bobrinskin tuleen, pitämään leimuavaa syytöspuhetta sisäministeriä vastaan. Kunniasanansa rikkomisesta ja kaikenlaatuisesta halpamaisuudesta häntä julkisesti soimattiin. Kalpeana kuin liitu Protopopov pyysi puhevuoroa vastatakseen. Mutta Rodsjanko kielsi sen häneltä lopettamalla istunnon.
Hallitus alkaa menettää kannattajansa huoneen oikealla puolella. Talonpoikaiset edustajat eivät enää kuuntele Markovia, meluavasti he paukuttavat käsiänsä edistysmielisen blokin puhujille. Purishskevitsh, tähän asti tsaarillisen itsevaltiuden innokas esitaistelija, on mennyt vastustuspuolueen leiriin ja pitää raivoavia syytöspuheita hallitusta ja entisiä puoluelaisiansa vastaan, pahan tapansa mukaan sekoittaen totta ja valhetta. Vain Markov pysyy itselleen ja hallitukselle uskollisena. Intohimoisessa puheessa hän 5 p. joulukuuta puolustaa sitä, vanhaan tapaan syyttäen vastustajia alhaisesta mielialasta ja häpeällisistä teoista. Esimies keskeyttää hänet. Raivoisa kiihtymys saattaa Markovin suunniltaan. Hän nostaa nyrkkinsä Rodsjankoa vastaan ja jyrähtää hänelle: "sinä tomppeli, sinä lurjus!" Tästä esimiehen loukkaamisesta hänet suljetaan duumasta 15 istunnon ajaksi.
Samana päivänä vanhoillinen valtakunnanneuvosto luopuu hallituksesta. "Isänmaa on vaarassa!" Tällä epätoivon huudolla arvokas Tagantsev, ylihuoneen vanhin jäsen, päättää kiihkeän kehoituspuheensa hallitukselle, että se kääntyisi siihenastisesta politiikastaan. Jos tämä saa jatkua, sanoo ruhtinas E. Trubetskoi, niin Venäjästä tulee hullujenhuone. Vain entiset ministerit Shtsheglovitov ja Maklakov sulkeutuivat, puolustamalla niin kovasti ahdistettua hallitusta, suosiolliseen huomioon. Suurella enemmistöllä valtakunnanneuvosto 9 p. joulukuuta hyväksyy seuraavan päätöslauselman: vain pikainen luopuminen tähänastisesta politiikasta, salaisten vastuuttomien neuvonantajien poistaminen ja työkykyisen ministerikabinetin muodostaminen, jolla on maan luottamus, voi vielä estää uhkaavan onnettomuuden. Ja aateliskongressi, siihenastinen taantumuksen tyyssija, yhtyy 14 p. joulukuuta täydellisesti tähän päätöslauselmaan.
Niiden vastuuttomien neuvonantajien joukossa, joiden puheita tsaari kuunteli, oli syyskuusta 1915 alkaen hänen puolisollaan ensimmäinen sija. Ei hän sekautunut politiikkaan kunnianhimosta, ei halusta näytellä Katarina II:n osaa, niinkuin on sanottu, vaan rakkaudesta puolisoonsa, jota hän tahtoi auttaa hänen neuvottomuudessaan ja tietämättömyydessään. Tsaaritar ei tuntenut Venäjää. Hän piti todellisina noita liikuttavia, mutta kaavan mukaan sepitettyjä kiitoskirjeitä, joita hän sai haavoittuneilta sotamiehiltä hänen nimeään kantavista sairaaloista. Hän luuli Venäjän kansan liiton uskollisuusadresseissa "jumaloidulle" tsaarille kuulevansa kansan todellisen äänen. Hän oli syvästi siitä vakautunut, että Jumala vihdoinkin oli kuullut hänen palavat rukouksensa ja yksinkertaisessa siperialaisessa talonpojassa hänelle lähettänyt sen ihmeidentekijän, joka oli parantava hänen sairaan poikansa ja samalla solmiva uuden siteen hovin ja kansan kesken. Vieläpä hän mystillisessä hurskaudessaan arveli tuon "jumalanmiehen" olevan yhteydessä yliaistillisen maailman kanssa. Sentähden Rasputinin sana hänelle oli suuremman arvoinen kuin niiden ylhäisten naisten ja herrojen huomautukset, jotka koettivat avata hänen silmänsä näkemään hänen häpeällisen elämänsä, ja kaikki hänen omat monet pettymyksensä. Hallituksen vihollisia olivat hänen käsityksensä mukaan duuma, jossa pidettiin rumia puheita, ja Venäjän ylimystö, joka tahtoi omaksi edukseen rajoittaa itsevaltiutta ja "pelasi bridgeä". Yksinkertainen kansa sitävastoin pysyi uskollisesti ja lujasti tsaarivallassa. Se ei tiennyt mitään niistä ilkeistä huhuista, joita hänestä ja hänen puolisostaan oli liikkeellä upseerien ja sotilasten kesken, seurapiireissä ja työhuoneissa, ja joita siellä uskottiin: että tsaari oli joutunut auttamattomasti juoppohulluuden valtaan ja vain aamupäivin enää oli puolittain tajussaan. Tsaaritar taas oli muka Rasputinin rakastettu. Saksalaisena hän muka toivoi Venäjän tappiota ja kavalsi valtiota ja sotajoukkoa. Eivätkä yksin sivistymättömät uskoneet kertomusta Tsarskoje Selon ja Berliinin välisestä maanalaisesta puhelinjohdosta.
Hallituksen heikkous oli ilmeinen, mutta myöskin duuman voimattomuus, jos se piti kiinni siihenastisesta taktiikastaan ja täsmällisesti vältti niiden ahtaiden rajojen ylittämistä, jotka valtiosääntö sille määräsi. Edistysmieliset olivat eronneet edistysmielisestä liitosta, koska he uskoivat, että aika oli tullut duumalle voida omavaltaisesti muodostaa hallitus. Työväestön kannatukseen voitiin varmasti luottaa. Muuan Putilovin tehtaiden 10,000 työmiehen lähetystö oli jo 7 p. joulukuuta Rodsjankolle luvannut duuman aseellista auttamista. Muiden tehtaiden lähettiläät olivat sitten ilmestyneet hänen luokseen ja olivat vakuuttaneet samaa. Mutta selvästi ei ollut ennakolta nähtävissä, kummalleko puolelle Pietarin linnaväen joukot asettuisivat, jos kansaneduskunta nousisi hallitusta vastaan.
Duuman istunnossa 29 p. joulukuuta sosiaalidemokraatit kehoittivat epäröivää edistysmielistä blokkia vallankumoukselliseen toimintaan: kulkekaa meidän kanssamme ja kansan kanssa. Vielä se luottaa duumaan; mutta jollei teissä nyt ole rohkeutta tekoon, niin kansa ainiaaksi kääntää teille selkänsä. Ja Kerenski sanoi: "Jos me edelleen laillisin keinoin taistelemme tätä hallitusta vastaan, niin me olemme kuin Don Quixote, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan. Kansalaisvelvollisuus on nyt olla lakeja enempää tottelematta!" Kokouksen melussa ja Rodsjankon kellonkilinässä tämän tulevaisuuden miehen ääni kaikui kuulumattomiin.
Hallitus tarttui asiaan ja lykkäsi duuman istunnot 25 p:ään tammik. 1917. Mutta myöskin Englannin lähettiläs, sir Buchanan, tarttui tapausten kulkuun auttaakseen ilman vallankumouksettakin edistysmielistä blokkia voittoon.
Joulukuun 28 päivän iltana oli brittiläisen lähetystön talossa venäläis-englantilainen neuvottelu. Se päätti sisä- ja ulkopoliittisista syistä syrjäyttää Rasputinin. Ruhtinas Felix Jussupov ja Purishkevitsh ottivat suorittaakseen asian. Sir Buchanan vakuutti heille brittiläisen hallituksen suojeluksen tapahtuneen teon jälkeen.
Joulukuun 29 p. nuo molemmat houkuttelivat Rasputinin ruhtinas Jussupovin taloon -- syöttinä oli kaksi naista --, murhasivat hänet ja heittivät ruumiin Nevaan.
Sir Buchananin mahtisanan perustuksella murhaajat pääsivät rangaistuksetta. Heitä kunnioitettiin onnentoivotussähkösanomilla, adresseilla ja puheilla ja heidän nimellään perustettiin eräs hyväntekeväisyyslaitos, mutta tarkoitustansa, hallituksen politiikan täydellistä käännettä, he eivät saavuttaneet. Veriteon seurauksena oli, että valtiolaivan horjuva peräsin käännettiin jyrkästi oikealle. Rasputinin aikaisemmin antamat neuvot pysyivät määräävinä mitä syvimmin järkytetylle tsaarittarelle vielä tuon "jumalanmiehen" kuolemankin jälkeen.
Tammikuun 9 p. 1917 Trepov, joka oli puoltanut sovinnollisuuspolitiikkaa yleistä mielipidettä kohtaan, sai eronsa. Hänen mukanaan erosivat hallituksesta oikeus-, ulko-, kansanvalistus-, raha- ja sotaministerit. Salkuttomaksi pääministeriksi nimitettiin ruhtinas Nikolai Galitsin, vanha virkavaltias Pobedonostsevin koulukuntaa sekä Stürmerin ystävä. Hänen aikaisemmasta toiminnastaan Kalugan ja Tverin kuvernöörinä oli tunnettua, että hän oli rakastettava seuramies, jolla ei ollut mielenkiintoa politiikkaan. Tästä syystä hän muka lääniensä hallinnossa aina oli koneellisesti täyttänyt Pobedonostsevin käskyt ja sortanut paikallista itsehallintoa, mutta ilman minkäänlaista pahaa aikomusta. Karttuvan ikänsä tähden 1915 nimitettynä valtakunnanneuvoston jäseneksi hän liittyi äärimmäiseen oikeistoon, mutta tekemättä koskaan millään lailla itseään huomatuksi. Hänen kutsumisensa valtakunnan politiikan johtajaksi tuli koko Venäjälle ja hänelle itselleen vallan odottamatta. Ohjelmaa ei hänellä vielä ollut, hän 11 p. tammik. 1917 uskoi Novoje Vremjan haastattelijalle, koska nimitys oli kohdannut häntä vallan valmistamatta, mutta käsityksensä hän kyllä saattoi ilmoittaa: kaikkien kabinetin jäsenten tuli olla samaa mieltä kuin niiden esimies, muuten syntyisi onneton sekasorto, niinkuin osoittaa Krylovin satu joutsenesta, hauesta ja kravusta, jotka yhdessä tahtoivat vetää vaunuja. Saksa voitettaisiin kesällä, muonituslaitos järjestettäisiin helmikuussa ja duuma avattaisiin vallan varmasti 25 p. tammikuuta. Kummallinen mies oli myöskin uusi oikeusministeri Dobrovolski, yht'aikaa juristi ja spiritisti. Hän asettui yhteyteen Rasputin-vainajan kanssa ja pani hänen ilmoitustensa nojalla toimeen kotitarkastuksia ja vangitsemisia. Muuten hän oli huomattava ällistyttävästä avomielisyydestään: "Valtion edut vaativat usein, että on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotka asiaan perehtymättömistä näyttävät oikeudenloukkauksilta."
Vaikeampaa oli hovipiireille saada Rasputinin sijaan joku hänen arvoisensa. Niiden monilukuisten joukossa, jotka tavoittelivat "pyhän vanhuksen" paikkaa hovissa, tuli vain kaksi todenteolla kysymykseen. Toinen oli uskonnonopettaja Mardari Montenegrosta. Hän oli nuori ja kaunis, tulisine mustine silmineen, ja sai hovinaisten suosion osakseen. Toinen, erakko Koljaba Kalugasta, vanha, rampa talonpoika pitkine hiuksineen, vaikutti kaikkiin mystikkoihin käsittämättömällä jaarituksellaan, jossa voitiin nähdä jokin syvempi ajatus.
Niinkuin nyrkinisku vaikutti yleiseen mielipiteeseen Shtsheglovitovin nimitys valtakunnanneuvoston esimieheksi 14 p. tammikuuta. Tämä oli Rasputinin viimeinen teko, joka vähää ennen kuolemaansa oli keisarinnalle esittänyt entisen, kiihkeästi vihatun oikeusministerin "ensimmäiseksi mieheksi", jonka avulla "kaikki on käyvä hyvin". Käsittäen aseman kokonaan väärin keisarinna valtakunnanneuvoston päätöslauselmassa 9 p:ltä joulukuuta näki monarkiaa vastaan lausutun uhkan. Shtsheglovitov kutsuttiin sitä torjumaan. Hän sai tsaarin antamaan käskyn, jolla poistettiin kaikki ne nimitetyt valtakunnanneuvoston jäsenet, jotka olivat yhtyneet joulukuun 9 päivän isänmaalliseen kehoitukseen hallitukselle, ja niiden sijaan nimitettiin jäykkiä taantumuksellisia. Kun valittujen jäsenten joukossa niinikään oli kuusi oikeistoon lukeutuvaa, niin tällä ryhmällä nyt oli ehdoton enemmistö. Sillä oli Shtsheglovitovin mielestä monarkia suojeltu kaikelta vaaralta, mikä oli uhannut sitä -- valtakunnanneuvoston taholta.
Romahdus läheni. Sen tunsivat hämärästi kaikki nekin, jotka julkisesti olivat isänmaanystäviä ja salassa sotasaalistajia. Heidät valtasi hurja huvituskiihko, joka vuoden 1917 uudenvuodenvastaanotossa sai räikeän ilmaisun. Venäläisen elämän molemmissa polttopisteissä, Pietarissa ja Moskovassa, olivat kaikki ravintolat täpötäynnä meluavia ja nauravia ihmisjoukkoja. Kukitettujen pöytien ääressä istui sotarosvoja, keinottelijoita, hohtokivillä koristettuja kokotteja, varkaita, kiristäjiä, ilmiantajia, vanhoja ja nuoria elostelijoita ystävättärineen kirjavana sekaseurana. Kirkuminen ja naurunremakka voittaa musiikin. Vanhimmatkin ravintoloitsijat, jotka jo ovat ennättäneet nähdä paljon ihmeellistä ammatissaan, joutuvat suuttuneen hämmästyksen valtaan nähdessään sen yleisön, jota heidän on palveltava. Leveään venäläiseen tapaan se tahtoo huvitella -- vielä kerran. Se tunne, että vallitseva järjestelmä, jota se saa kiittää asemastaan ja rikkauksistaan, arvomerkeistään ja jalokivistään, että rahaa-ansaitsevan isänmaallisuuden huijaus kerran on loppuva, on niinkuin kummitus seurannut sitä noihin kirkkaasti valaistuihin juhlasaleihin, ja vain alkoholin huumaus voi sen karkoittaa. Kun hallitus on ankarasti kieltänyt väkijuomien myynnin, niin pyydetään ja vastustamatta maksetaan satumaisia hintoja samppanjasta ja muista viineistä.
Senlaatuista hurjaa uudenvuoden juhlaa ei Venäjä vielä koskaan ole viettänyt, sanoivat yhdestä suusta pääkaupunkien ja maakuntalehdet. Sosiaalivallankumouksellinen Denj kirjoitti:
"Kuuletteko te sitä, te, jotka juoksuhaudoissa palelette? _Yhtenä_ yönä on Pietari, Venäjän pää, ja Moskova, Venäjän sydän, teidän terveydeksenne kaatanut kurkkuunsa muutamia miljoonia! Kuuletteko te sen, te raajarikot ja sairaat, joilta sota on ryöstänyt kädet ja jalat, terveyden ja elämänhalun? Te köyhät, väistykää syrjään; tehkää tilaa, rehellinen väki, niille konnille, jotka varastavat miljoonia!"
He ovat sen kuulleet: talonpoika, työmies, ylioppilas, kaukana lumen umpeen tuiskuttamassa juoksuhaudassa, ja yhteisesti he sitten ovat antaneet vastauksensa.
16. LUKU.
Valtakunnan luhistuminen 1917.
"Vapauden aurinko nousee. Se ei säteillänsä ole valaiseva yksin Venäjää, vaan koko maailmaa, joka jännittyneenä idästä odottaa vapautustansa."
Kerenski 31 p. maalisk. 1917.
Ministeripresidentti ruhtinas Nikolai Galitsin ei ikänsä ja vähäpätöisyytensä tähden kyennyt olemaan hallituksen päänä. Sisäministeri Protopopov otti siis käsiinsä valtion johdon. Ystäviensä arvostelun mukaan hän oli miellyttävä, heikkotahtoinen mies, jolta puuttui valtiollista kokemusta, vihollistensa mielestä ryhditön kiipijä. Protopopov näki vallankumouksen olevan tulossa ja tahtoi edistää sen puhkeamista, voidaksensa sen musertaa.
Tammikuun 18 p. 1917 hän sai tsaarin antamaan käskyn, jolla duuman tammikuun 25 päiväksi ilmoitettu kokoutuminen lykättiin helmikuun 27 päivään. Virallisesti sanottiin syyksi sitä, että ministeripresidentti ei vielä ollut ennättänyt kylliksi tutustua asemaan Venäjällä eikä siis vielä ollut voinut valmistaa alihuoneen avajaisissa pidettävää puhettansa. Todellinen syy oli se, että sisäministeri ensin tahtoi rajoittaa semgoran vaikutusta ja lakkauttaa marraskuussa 1915 perustetun ylisotateollisuuskomitean "työläisryhmän". Edistysmielisen blokin valiokunnan entisenä jäsenenä hän tiesi, että semstvo- ja kaupunkiliiton oli määrä muodostaa runko parlamentilliselle hallitukselle. Työläisryhmästä hän aavisti, että siinä oli ydin työläisedustajaneuvoston perustamiseksi vuoden 1905 malliin ja että sillä oli aikomuksena anastaa käsiinsä hallitusvalta. Semgoran määrärahat vähennettiin ja käskettiin sen hajoittaa sisämaassa olevat lukuisat osastonsa. Myöhemmin myöskin sen monet rintamalla olevat avustamislaitokset olivat lakkautettavat. Ruhtinas Lvov, semstvoliiton johtaja, kääntyi Englannin lähettilään puoleen ja pyysi häneltä apua Venäjän hallitusta vastaan.
Niiden liittoutuneiden valtojen 45 valtuutetun joukossa, jotka tammikuun lopussa saapuivat Pietariin pitämään sopimusvaltojen neuvottelukokousta, oli myöskin lordi Milner. Hallituksensa toimesta hän koetti saada Nikolai II:ta luopumaan siihenastisesta sisäpolitiikastaan. Hänen lähetyksellään ei ollut menestystä. Silloin sir Buchanan päätti antaa tsaarin kukistua.
Helmikuun 9 p. "ylisotateollisuuskomitean työläisryhmä" vangittiin ja 22 p. se valtiopetoksesta syytettynä jätettiin sotaoikeuden tuomittavaksi. Sen jäseniä uhkasi kuolemanrangaistus. Tieto siitä synnytti Pietarin työväestössä vastalauselakon. Samaan aikaan levottomuus valtasi muunkin väestön, kun leipurit eivät enää myyneet leipää. Syyksi sanottiin liikennelaitoksen rappeutumista tai lumimyrskyjä, jotka estivät viljantuonnin.
Helmikuun 27 p. duuma taas avattiin, oltuaan kaksi kuukautta vastoin tahtoaan hajoitettuna. Vain kolme ministeriä oli tullut tilaisuuteen saapuville, niiden joukossa myöskin Galitsin. Mutta lupaamaansa ohjelmapuhetta hän ei nytkään pitänyt. Ikävystyneenä hän jonkin aikaa kuunteli intohimoisia syytöspuheita hallitusta vastaan. Sitten hän lähti tiehensä ja jätti virkatoveriensa Rittichin ja Voinovskin[29] tehtäväksi edustaa ja puolustaa hallitusta. Maatalousministeri Rittich, muuan venäläistynyt saksalainen, pyysi isänmaalliseen sävyyn duumaa unohtamaan vihan ja rakkaudesta uhattuun isänmaahan yksimielisesti kannattamaan hallitusta, joka rehellisesti ponnisteli varustaakseen kaupungit kaikilla välttämättömillä elintarpeilla. Edistysmielinen blokki piti hänen vetoamistansa isänmaanrakkauteen sopimattomana, hänen muonitusta valaisevia numeroitaan väärinä.
Valtakunnanneuvostossa uusi esimies Shtsheglovitov ehkäisi muutamien valittujen jäsenten yrityksen ottaa puheeksi valtiollisen aseman sillä hetkellä. Osa valtiopäivien jäseniä pani vastalauseensa ja poistui istuntosalista -- sellaista mielenosoitusta ei vielä milloinkaan ollut tapahtunut --, toinen osa jäi pohtimaan hallituksen esitystä "raittiuden voimaansaattamiseksi Venäjällä ikiajoiksi". Väliaikaisena toimenpiteenä oli alkoholinnautinnon kielto ollut voimassa jo elokuun 2 p:stä 1914, mutta ei tyydyttänyt kansaa semmoisenaan. Helmikuun 25 p., paaston edellisenä sunnuntaina, Pietarin poliisi korjasi huostaansa 1,024 henkeä, jotka juopuneina makasivat pitkin katuja tajuttomina. Vuotta ennen niitä oli ollut vain 729, jotka olivat viettäneet tätä juhlapäivää juomalla denaturoitua väkiviinaa ja oli viety poliisiputkiin selviämään humalastaan.