Part 3

LÖLLENFLYHTI: Vanhempien pitäisi opettaman kohta pieninä lapsensa tietämään, mikä hyvä ja hyödyllinen on, etteivät sitten opistossakaan muuta, kun lukisivat vain mitä vaaditaan. Mutta mitäs nyt! Monetkin, olen kuullut, viettävät aikansa turhissa, käyvät kokouksissa keskustelemassa ja kiistelemässä asioista, joihin heitin ei mitään tule, lukevat suomea, jok' ei mitään hyödytä, ja tekevät vielä kirjojakin rahvaalle präntättäväksi, joista ei muuta kuin tullaan varsin raivoon.

VANHA KEKKULI: Sepä onkin häijyintä, ja ihme, kun antavat opettajatkin semmoista myöten; jopa rahvas sillä kurin taitaisi tulla, elikkä luulla tulevansa, melkein yhtä viisaaksi kuin mekin, paremmat ihmiset.

LÖLLENFLYHTI: Onkin siis aivan oikein, että semmoiset pahakiihkoiset saavat rangaistusta. Mutta minä en panisi heitä noin marssimaan, vaan telkeisin koko kesäksi johonkin koppiin, jossa eivät saisi pahuutensa jatkoksi kumminkaan maakunnan herrasväille kiusaa tehdä.

MIKKELI: Vaikka koppiinkin, kun ei vaan pöydän alle! Ai! kun kuolee selkänikin jo.

VANHA KEKKULI: Kyllä minä hänen taas ojennan, jos vaan vielä toisten tuot vieraita. -- Mene nyt sitten tiehes, katsomaan heinäväkeä; jos eivät haravoitte ahkerasti, niin tule kantelemaan.

MIKKELI (konttaa pöydän alta): Kiitos, pappa kulta! Kiitos, pappaseni! En eläissäni päästä vieraita tänne.

(Menee ulos).

LÖLLENFLYHTI: Teitillä on nöyrä poika: jos kaikki semmoisia olisivat!

VANHA KEKKULI: On ollut hyvä kasvatus; ja on jotensakin siivo luonnostaankin -- tulee isäänsä.

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Hyvä kumminkin, että tyttäret tulevat äitiinsä. Vaikka hekin sentään saisivat olla kuuliaisempia isänsä tahdolle semminkin minua kohtaan.

VANHA KEKKULI (katsoo akkunasta): Hei! tuolla tuopi eräs äijä kirjettä; liekö Sorvilta taas? Kas nyt tulee se oikeisiin käsiin. (Huutaa): Mikkeli, otas kirje äijältä ja tuo tänne.

(Mikkeli tuo kirjeen ja menee.)

8:sas Kohtaus.

Vanha Kekkuli. Löllenflyhti.

VANHA KEKKULI: Ahaa! Eipä olekkaan kuin sinulle. Mutta miltä tölpöltä lie, kun ei ole ymmärtänyt katteinin nimitystä eikä karahtieriäkään kirjoittaa päälle.

LÖLLENFLYHTI (ottaa kirjeen tuimasti): Kah! Eikä korkeavapaasukuisuuttakaan. (Avaa ja lukee itsellensä): "Luutnantille, Antipas Löllenflyhtille -- Matkalla kuultuani Teitin täällä oleskelevan seisahduin hiukaksi aikaa tähän keskievariin, johon tekin kiiruusti mahdatte löydyttäidä, sillä tärkeistä asioista tahtoo teitille puhua -- _Ylpiäsfeltti_ -- Katteini Kumartel-Tanhuvais Tappelu-joukossa, Avittaja, Tähtimies m.m."

(Rupee korjailemaan kaulaliinaistansa ja vaatteitansa).

VANHA KEKKULI: No, mikä kiiru nyt tulee?

LÖLLENFLYHTI (kiiruissansa): Eräs matkustava katteini kutsuu; pitää rientämäni tervehtämään.

VANHA KEKKULI: On kaiketi tuttavianne. Mikä nimi?

LÖLLENFLYHTI: Ylpiäsfeltti. En ole häntä koskaan kohdellut, mutta esi-miehille on aina kunniaa osotettava.

VANHA KEKKULI: Vai toinen katteini on toisen esimies.

LÖLLENFLYHTI: Niin on sotasäädyssä, ja niinpä muissakin (harjaa tukkaansa). Menkääs vaan Helsinkiin, niin saatte nähdä maistereitakin kumminkin viidestä luokasta, joista toiset on toisten kuulustelijoita, vaikka muissa säädyissä ei vaadita samaa nöyryyttä ylhäisemmille alhaisemmilta, kuin meidän säädyssä.

VANHA KEKKULI: Niin aina tahtovat minuakin ihmiset pitää varsinaista läänin-tuomaria halvempana, vaikka olen tuomarin nimen ja arvon saanut korkealta esivallalta.

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Pahapolvi! kun minä en ole vielä saanut katteinin nimeä muilta paitsi tyhmiltä hämäläisiltä ja välisti kaupungin raatareilta ja ravintolaherroilta.

(Menee).

9:säs Kohtaus.

VANHA KEKKULI (yksinänsä). Pakanat (ottaa pois tupakin loppuja), kun polttivat tupakkini! Ne maar ovat niitä veitikoita! -- -- Mutta mikähän lie tuo Löllenflyhtikään? Pahuus, jos sekään ei ole kun petturi. Minun kanssani on suuri ja uljas katteini, mutta toisen katteinin tultua muuttuu kohta niin nöyräksi -- -- -- (katsoo kirjeeseen, joka on Löllenflyhtiltä jäänyt tuolille) -- ai luutnantiksi peräti! Liekö rikkautensa samallaista kun katteiniutensakin? Oih! Paras taitaisi olla, etten ketään päästäisi tyttäriäni hyväilemään, jok'ei ensin näyttäisi kumminkin 20,000 revänssejä lainatuista rahoistansa.

10:nes Kohtaus.

Vanha Kekkuli. Varonen (vaatetettuna tietäjäksi).

VANHA KEKKULI: Mitä sinä tahdot! Kukas olet?

VARONEN (suu sukkelasti simassa): Hm ette kunnian tuomari tuntene minua, Santala-Mattia, Puasjärveltä, joka kumminkin olen maan halki kulkenut, ja tähänkin poikennut, nähjessäni teiän minua tarvihtevan.

VANHA KEKKULI: Sinua tarvitsevan! Mihin sitten?

VARONEN: Kosk'en ouk juur perätön tievosta; sitävasten mie pohjalaisen poika olen! En turhahan ouk maannut yheksää yötä kalmistossa, enkä kolmen käärmehen ajuja syönyt. -- Sepä se, kun etten nää miten asianne ovat, no eipä sitten eri näkijöitä tarvittaisikkaan!

VANHA KEKKULI: Ai! Oletteko tietäjä.

VARONEN: Tottama tuon tiijän, jotta herasyöringilläkin on suruja, on murheita; on nytkin paraikoa jotaik mielikarvautta.

VANHA KEKKULI: Se on tosi; ainahan on minulla kiusauksia ja nyt semminkin. Taitaisitteko te, ukko kulta! auttaa edes neuvolla.

VARONEN: Mitäs mie --? Koska puhutten taitamisesta; miehän voan kahon tahtomistani.

VANHA KEKKULI: No, tahtokaa sitten ilmoittaa minulle ensin pari asiaa, jotka suuresti huolettavat minua.

VARONEN (katsoo Kekkulia silmiin): No saisi häntä tehjä: mutta kattokaa voan ettei viiettä korvoa olisik kuulemassa. (Kekkuli menee ovea sulkemaan. Varonen ottaa kortit povestansa ja istuu pöydän viereen) -- Herasyörinkii!

VANHA KEKKULI: Eikös teitin, ukko hyvä! kääntyisi kielenne sanomaan häradshöfding tai edes herashöydinki?

VARONEN: Taijan kyllä sanoa "kera-höyrynki", mutta mitä Santala-Matti semmoisissa peätänsä vaivata kehtoo. Minulla on minun viisauteni (pitää kortteja suunsa edessä ja höpisee). Antakaas herasyörinki tänne seitsemän rahoa.

VANHA KEKKULI (raapasee korvansa juurta): Mitä niillä tehdään?

(Ottaa komppeistansa äyrejä ja antaa Varoselle.)

VARONEN: Lyylitetään perkeleelle.

(Käyttää kortteja ja rahoja ympäri Kekkulin päätä).

VANHA KEKKULI: Lyylitättekö minunkin perkeleelle!

VARONEN (rupee levittelemään kortteja): Hm, hm! Työ ootten pahoissa poimissa, herasyörinki! Kas voan; pata-ässä ja kuningas, ja kymppi vielä. -- -- Ai tuota risti-sotamiestä, a hertta-rouvaa. Hertta-kymmensilmä, pata-kuutonen. Oi, voi!

VANHA KEKKULI: Pahaako ne tietävät!

VARONEN: Paljo pahhoo tietävätten. Hm! musta teill' on aika: viekkaus, tuhmuus; kahtokaas toasen. Pahat miehet, a vielä enempi; ai risti-sotamiehestä aina hyö tulloo. -- Oi, sitä viekkautta!

VANHA KEKKULI: Jo luulen arvaavanikin mitä risti-sotamies merkitsee.

VARONEN: Tunnettahan työ sen; hyvin tunnetta; miesi -- ruskeat silmät -- musta tukka -- kaukoa kotoisin -- aivan hyvä tuttunne.

VANHA KEKKULI: Tieten Löllenflyhti. (Lujaa): Onkos se ruskea-silmäinen mies kyllä rikas vai -- -- --?

VARONEN: Kahtotaanpas. -- -- On sillä kahet voatteet -- koriat voatteet -- kuluneet voatteet; on lakkari kello -- kultakello; on sormusta kaksi.

VANHA KEKKULI: Onkos rahoja kyllin?

VARONEN: Ei rahoa -- velkoa on (Kekkuli on pahoillansa); a ompa rikkaaksi tulemaisillaan. Mitä toki -- --?

VANHA KEKKULI (itsellensä): Ei maar hän minun kauttani tule.

VARONEN: Tokko tuo hertta-rouva on likeisiänne -- on teitä, on risti-sotamiestäkin likellä; toki kääntääpi noamansa aina toisaalle. Ei hyväksy.

VANHA KEKKULI: Tiedän kyllä mitä sekin merkitsee. Niitä kortteja kuin osottavat varmaan! Antakaas minä juttelen asiani, että sitten saatte katsoa, mitä olisi paras tehdä risti-sotamiehelle.

VARONEN: Mitä mie huolin juttelemisesta; kortit hyö osottavatten. A jopa työkin muututten, kahtokaas! Jopa tuhmuus rupeaa menemään.

VANHA KEKKULI (itsellensä): Ahaa, minun tyhmyyteni. Niin! kyllä olenkin raukka päivänen ollut tyhmä.

VARONEN: Kas, kun rupeaa iloisempia kortteja tulemaan. Ei näykkään teillä mieli-karvautta. Kuinka? -- A tuolla toinen, nuori miesi -- punasen verevä. Hertta-rouvan naama siihen päin. Kas sillä on vielä pahoa; on kaksi tietä: hertta-kuutonen ja pata-kuutonen. Työpä olettenkin tien hoarassa: viette nuoren miehen, hertta-kuninkaan, surun tielle taikka ilon tielle. Tuo hertta-rouva, sepä seuraa kuningastansa ynnä onnellisuuteen: hertta-kuutonen ynnä onnettomuuteen: pata-kuutonen.

VANHA KEKKULI (itsellensä): Epäilemättä on se hertta-kuningas Aatami von Sorvi. (Lujaa). Kelpaisi jos se hertta-kuningas olisi rikas. Katsokaas tyynemmin senkin tilaisuutta.

VARONEN: Hm, hm! Eipä rahoa paljoa -- eipä velkoakaan -- ompa oma huone: hertta-kahdeksainen. -- A kas mitä tulee hertta-tiellä! Oi, voi! Ruutu-kymmensilmä. -- Miten äveriäs?! Paljo, paljo kultoa, karjoa, kaikkea! A pata-tiellä -- teiän ja ristisotamiehen kautta -- onnettomuutta: pata-yhdeksäinen -- kuolema: Pata-kymmensilmä -- hertta-rouvallekin ynnä -- vielä pata-ässäkin -- teillekin ynnä.

VANHA KEKKULI: Ne kortitpa näyttävät oikein tyyni -- pienimmätkin, mitä olette sanoneet ymmärrän; kaikki tiedätte paremmin kuin minä itse -- Vai minun kauttani! No pitää heitin saaman hertta-tietä mennä; sen päätän päässäni.

VARONEN: Oikein niin näkyykin. Katosi pata-kuutonen. -- Ai kuin hyvää voan. No tuo hertta-kuningas! kuin suurta sukua -- kuin suuri herra -- onko kuparnyöri? onpa niin!

VANHA KEKKULI: Ei se vielä ole, mutta tulee tieten kuvernööriksi, koska kortit näyttävät niin. Nyt tiedän jo kyllä miten asiaini on laita; tarvitsisin vaan vielä neuvoa. Sanokaas mitä olisi tekeminen. Se hertta-kuningas on aatelis-mies, von Sorvi ja hertta-rouva minun tyttäreni. Hyvä onneni kaiketi veti näitä toinentoiseensa rakastumaan, mutta paha onneni minua vihastumaan, ja peräti talostani ajamaan mainitun von Sorvin -- Millämä saisin sen vasta suosiooni?

VARONEN (katselee ja muuttelee vielä korttejansa): Eipä se ouk nytkään kaukana, vaikka kotonsa ei ouk läsnä.

VANHA KEKKULI: Ei suinkaan ole vielä kauvas ehtinyt; minä vaivainen henki sen juuri äsken karkotin. Millä sen saisin palaamaan?

VARONEN: Ei muut soa, jos mie en soa. Antakaas minullen yheksän suola-rajetta ja pihlavainen keppi.

VANHA KEKKULI: Tulkaa saamaan. Tehkää mitä taidatte; minä maksan hyvän palkan.

(Menee).

11:nes Kohtaus.

VARONEN (yksinänsä. Kokoilee kortteja). Jos ei vaan peijakas taas toisi Löllenflyhtiä tänne häiritsemään; mutta nyt taitaisi jo pian olla hiljaista hänelle.

(Menee Kekkulin perässä).

12:nes Kohtaus.

VANHA KEKKULI (yksin). No viimeinkin ovat silmäni auki. -- Kuvernööri, ja rikkautta kun ruohoa. Kas se! -- Oi jos vaan pian saisin von Sorvin, sen jalon ja hyvän nuorukaisen, leppymään. Olisin minä vaan äsken tietänyt mitä nyt tiedän! Missä hän nyt lienee: eikös Santala häntä saane takaisin noidutuksi. (Huutaa salin ovelle): Ellii, menes kellarista vadelmapunssia. -- (Taas itsellensä): Minäkös hänen ottaisin vastaan ylinnä ystävänäni. Löllenflyhti saa mennä niin pitkälle kuin piisaa. (Huutaa taas): Eeva pane koriat vaatteet yllesi ja ole valmisna vastaan ottamaan, jos tulee vierasta.

(Panee piippuja ja tupakkia käsille). Voi kun olen ollut pöhkö, minäkin! (Kävelee edestakaisin, lykkii tuoleja järjestykseen ja katselee että olisi kaikki siivosti, ottaa laseja kaapista. Menee viimein saliin, josta tuo pullon punssia. -- Sitten kuuluu kolinaa porstuasta.)

13:nes Kohtaus.

Vanha Kekkuli. Mikkeli. Aatami von Sorvi ja Rinnusteliain (molemmat aseilla varustettuina), Kirjaliini.

VANHA KEKKULI (Mikkelille): Kitasi kiinni! (Lujaa): Terve tultuanne hyvät herrat! Älkäät pahastuko vaikka -- -- --

AATAMI: Vaikka olette herjanneet meitä, ja erinomattain minua. Tiedättekö, että minä olen aatelismies, ja tahdon kunniani perään kysyä. Meitin riitamme pitää verellä sovitettaman; toisen, jommankumman, meitistä pitää kaatuman. Jos tahdotte kahden-taistelua (envig) tässä, tai jos muualle mennään, se on yksi kaikki minulle. Minulla on kaikellaisia aseita, jos tahdotte pistoolilla tai miekalla ruveta tai millä hyvänsä.

KIRJALIINI (Aatamille): Älä näyttele paljoa aseitasi, ettei äijä huomaisi niiden puusta olevan ja nojella vaan mustattujen.

AATAMI: Valitkaa takuri (secundant) itsellenne; herra Rinnusteliain on minun.

VANHA KEKKULI (tuohatuksissaan): Hää! mitä hyvä, kunnioitettava, vapaasukuinen herra von Sorvi? Älkää Jumalan tähden minua ampuko. Minä pyydän nöyrimmästi anteeksi. Te saatte mitä tahdotte, paitsi tappelemaan älkää minua vaatiko. Minä jo olen katunut tyhmää ynseyttäni, ja tahdon kaikella muotoa teitin sovittaa; (itsellensä) oi, jos Santala olisi täällä nyt; hän kyllä saisi tuon leppymään.

RINNUSTELIAIN: Jos olisivat kaikki koossa, joiden aikana olette meitä häväisseet, niin saataisiin sopia; vaan nyt ei se suinkaan käy laatuun.

VANHA KEKKULI: Minä kutsun kokoon kaikki koko paikkakunnalta, pidän suuret pidot ja kaikkien aikana pyydän teitiltä anteeksi; ja erittäin teitiltä von Sorvi. Malttakaa vähän, malttakaa (lankee polvellensa).

AATAMI (nostaen Kekkulia): No, hyvä Pöllölän herra! jos vielä toiseksi lupaatte kaikkein aikana antaa nuoremman tyttärenne minulle, niin sovin pois puolestani.

VANHA KEKKULI: Varsin mielelläni, vaikka molemmat tyttäreni.

14:nes Kohtaus.

Entiset. Paloviinus. Löllenflyhti (juovuksissa: toisessa jalassa saapas, toisessa sakka vaan). Varonen (taluttaen Löllenflyhtiä).

RINNUSTELIAIN: Ei maar! Olisipa hyvä jos saataisiin tappelu toimeen. -- Kas tuo sopii! Kosk' ei herra Kekkuli enää vanhana viitsi miekkailla, niin tuosta saadaan urhoollinen vastus (näyttää Löllenflyhtiä). Kuulkaas hyvät herrat, von Sorvi ja Löllenflyhti, te riitelette morsiamesta; ruvetkaas, vanhaa aatelistapaa myöten, kahden-taisteluun, se, joka voittaa, ottakoon tyttösen.

LÖLLENFLYHTI: Kahdentappeluun -- -- -- minäkö en eläissäni -- -- en -- millään -- muotoa.

VANHA KEKKULI: Pitää menemänne, jos tahdotte minun tytärtäni; ja tiettävä on että pietiksi tuutte.

LÖLLENFLYHTI: En. Ennen -- minä jätän kaikki; Kekkuli itse menköön; -- minä tulen herra von Sorville -- tak -- tak -- uriksi (nauretaan).

PALOVIINUS: Ja minä Löllenflyhtin takuriksi, pitämään häntä hoipertelevain sääriensä päällä.

LÖLLENFLYHTI: Oi, joka kerran pääsisi tämmöisestä pulasta! (Varoselle) Hyvä ukko! autas minua näiden käsistä; koskas autoit minun navetastakin, johon koiran kuriset telkesivät minun, että akkunasta täytyi ruvetani tunkemaan ulos.

RINNUSTELIAIN: Pääsette hengissä, jos menette suorinta tietä matkaanne taanne katsomatta, ja lupaatte ettette koskaan tule takaisin.

VANHA KEKKULI: Niin menkää, ja meille ei pidä ikinä tän erän perästä tulemanne.

LÖLLENFLYHTI: Menen, enkä tule, sen lupaan ja vannon -- annan upsierillisen sanani pantiksi.

VARONEN (pudistaa keppiänsä): Sananne ei ole täydellinen pantti; mutta pankaa selkänne.

LÖLLENFLYHTI: Panen upsierillisen selkäni pantiksi.

RINNUSTELIAIN (ottaa kepin ja huimii vähän Löllenflyhtiä selkään): No koetetaan, mitä upsierillinen selkä kestää. Kas tää lumottu pihlava-keppi tekee työnsä.

VARONEN (ottaa Löllenflyhtiä kainaloon): Kas niin! mennään nyt, ja sanokaa prasai tälle maalle.

15:nes Kohtaus.

Entiset, paitsi Löllenflyhtiä ja Varosta.

AATAMI: No, nyt ollaan sovitetut (antaa kättä vanhalle Kekkulille), koska vaarallinen kosio-kumppani on mennyt matkaansa. Saanko jo viimeinkin mennä isän luvalla tyttären tykö.

VANHA KEKKULI: Mene poikani. Eikä minun tarvinne seurata tutuksi tekemään, jos jo olette tuttu siellä.

AATAMI (menee salin ovesta): Olen maar, ja luulen kyllä yksinänikin tulevani toimeen täällä.

PALOVIINUS: Ja me sillä aikaa maistamme maljaa sukkelan kosio-retken muistoksi.

VANHA KEKKULI: Niin! Kosk' en jo ennenkään tarinnut suun avausta (kaadetaan pikareihin).

RINNUSTELIAIN: Mikä niihin kaikkiin kerkiää yhtä haavaa?

(Varonen tulee; vielä tietäjän vaatteissa.)

16:nes Kohtaus.

Vanha Kekkuli. Mikkeli. Rinnusteliain. Kirjaliini. Varonen.

VARONEN: Nyt ovat kaikki temput tehtyinä: Löllenflyhti solkottaa rattailla, ja Aatami Eevansa luona. Eik's niin?

PALOVIINUS: Niin. Ja me maljojen parissa; tässä on vielä temppuja tekemättä. Nyt eletään kuin herrat.

RINNUSTELIAIN: Mutta tappelu meni hankkiessa ohitse.

VANHA KEKKULI: Kiitos nyt sinullekin Santala; tules sinäkin ottamaan täältä -- eikös herrat suvaitse?

VARONEN: Santalaa ei, kukaties, enää tarvitakkaan; hän on tehnyt työnsä (riisuu harmaan viittansa). Tunnettekos vielä Varosta? Tässä hän on taas.

PALOVIINUS: Ja tunnetteko katteini Ylpiäsfelttiä? tässä hänkin on.

VANHA KEKKULI: No, mutta kurejakos ovat nämät kaikki olleetkin (Rinnusteliain näyttää puisia aseitansa). Oih! Kas kun olette kaikin juuri samat, joilta äsken pelkäsin pitkää nenää! Luulin sen jo välttäneeni, mutta -- -- Voi! liian kiiruusti päästin Sorvinkin tyttärieni kimppuun. Vai te se noita olittekin! Vaivanen hullukin on ja teitin kelkkaanne joutuu.

KIRJALIINI: Mutta, hyvä herra tuomari! ajatelkaas tyynemmin asiaa, niin huomaatte ettemme mitään pahaa ole teille tarkoittaneet. Tieten näette olevan hyvän, että silmänne ovat avatut oman lapsenne onnellisuutta tuntemaan. Ettekös taida ymmärtää, kuinka onneton tyttärenne olisi ijät päivänsä sen pahan ja petollisen Löllenflyhtin parissa, ja taas kuinka onnellinen von Sorvin kanssa, jota sydämmestänsä rakastaa, ja joka kaikella lailla ansaitsee rakastamista. Olkoon tietäjä kuka välinsä, niin ette mahda muuta kun kiittää häntä, sillä hän on kureilla johdattanut teitin oikealle mielelle, tietäen että se muuten olisi ollut mahdotonta.

VANHA KEKKULI (vähän aikaa ääneti oltuansa): Niin kyllä se onkin. Te olette kelpo lailla pettäneet ja pilkanneet minua, mutta parempaa en ole ansainnutkaan, -- Hyvä kun tulitte te nuoret vanhaa hohko-päätä neuvomaan; minä otan opetuksenne hyväksi; sillä oman oppini olen monta kertaa nähnyt naurun alaiseksi. Käyköön sitten syteen taikka saveen. Juokaamme nuorten vekkulien malja.

(Juodaan).

YLIOPPILAAT: Hurraa, Kekkuleille!

VANHA KEKKULI: Jos tienne sopii, niin tulkaa Aatami von Sorvin ja tyttäreni häihin.

MIKKELI: Ai! kas silloin vasta saanen minäkin nuottiloni toimeen.

KIRJALIINI: Ei maar! Otas sinäkin hyvä neuvo ja lakkaa peräti laulu-kiihostasi, jota vaan nauretaan. Niin tulet sinäkin vasta järjelliseksi ihmiseksi.

VANHA KEKKULI: Isä on saanut hyvän opetuksen ja poika tarvitsee samallaisen kyllä.

MIKKELI: No, minä en huoli ikänäni lauluja sepittää enkä laulaa, joista kumminkaan tähän asti ei ole suurta iloa ollut itselleni.

VARONEN: Eikä muillekaan. Se on hyvä, että sinäkin lakkaat hulluudesta (kätellään Kekkuleita molempia ja hurrataan).

VANHA KEKKULI (laulaa säveliin: "Uppå Wärmdön föddes jag"):

Viisas vanh' on; tieten me Paljon nähnynn' oomme, Työväkee kun katsomme Rahojaik kokoomme; Vaan te nuoret hurjat ette Tästä huoli, vaan tulette Ja hulluiks' :,: Teette meitä hulluiks'.

Sukkeloiksi Kekkulit Tietänee jokainen; Vaan te, häijyt vekkulit, Teill' on kummallainen Taito, jolla viisahatki Miehet hullutatte ratki, Ja heitä :,: Naurattenki heitä.

(nauretaan)

Kekkuli ei ainoa Tuhma ukko liene, Vaikk' ei kaikki ojentaa Itsiänsä tienne; Muutkin äijät ärjyvät, juur Jäykät niinkuin "torra farbror" Ne olkoot :,: Ne pilkkananne olkoot.

(Esirippu putoo.)