Part 2

MIKKELI: Oi, voi niitä ihmisiä, jotka panevat rakkauden kirjeitä tupakki-tuuteiksi! Kuulkaas (lukee. Toiset kuunnellessaan osottavat liikutuksiansa kukin tavallansa): "Sulhaseni! Jo näin kauan oltuani sinua näkemättä, ja tietämättä koska -- -- jos koskaan enää saanen sinua kohdata, et suinkaan ihmettele kuullessasi minun sinua kovasti -- kovasti ikävöivän. 'Ikävä on aika ja päivät on pitkät, Surutont' en hetkeä muistakkaan'. Voi! jos edes hyvästin olisin sinulle saanut jättää. Pahat panettelijat puhuvat vielä päälliseksi sinun jo -- -- -- mutta mitä niistä? kosken mä ollenkaan uskokaan. Älä, ystäväni, minuun suutu, jos isäni tylymäisesti sinua kohdellut on. Liekö pahoin, että vielä isäni kieltoa vastoin sinulle kirjoitan? Mutta mitäs teen, koska niin paljon olen häneltä lupaa rukoillut, enkä saanut? En voi halkeevaa sydäntäni hallita. -- Nyt täytyy minun jättää sinut -- -- -- voi! ijäksikö? Älä minulle vihastu, sillä vieläkin olen syytön. Tähdet ja kuu todistakoot, mitä toinen toisellemme lupasimme onnellisina hetkinä, tuolla järven rannalla; todistakoot että mieleni vielä ja aina on sama sinua kohtaan kuin silloinkin, vaikka mustat pilvet sen pimittäneet ovat ja ukkonen uhkaa sitä pian peräti särkeä. Mitäs sanonet, jos olet saava tietää minun kuulutetuksi sen häijyn, ilveilevän luutnantin kanssa, jonka nimeäkään en voi mainita. Kultaseni! Mitä on tehtävä? Neuvo minua -- kirjoita minulle -- mutta kenen kautta sitä en tiedä. Jo lukkaritar Viekkasellikin on meitit pettänyt, joka ennen oli meitille avullinen. Jaakko, joka ainoa minua on surkutteleva, lähtee jo järvelle. Hänelle uskon siis nämät hyvästijätteet, ollen kuolemaan saakka -- sinun -- _rakastajattaresi_." -- Mutta mitä? Olen, luullakseni, ennenkin nähnyt täänmuotoista käsi-alaa. Kenenkäs tämä -- -- --?

VARONEN (sieppaa kirjeen Kekkulilta): Näytäs. Ai! olenpa minäkin täänluontoista kirjoitusta nähnyt. Ahaa! Jopa tunnen. Se on ryökynä Kiemasjoffin. Minä siitä neito-raukasta tietäisin vaikka koko tarinan jutella, surettavan ja kauhiankin.

MIKKELI: Jutteles, veli kulta! Se sopisi kukaties' aineeksi johonkin tehtävääni näytelmään.

RINNUSTELIAIN: Johon itse sopisitte sankariksi.

VARONEN: Aivan niin! kosk'ei mainittua ryökynäraukkaa enää ilahutakaan muut, paitsi semmoiset ihantelijat ja laulujen sepittäjät. Jos sekin vaan saisi nähdä Kekkulin ja kuulla hänen taitonsa, niin rakastuisi kohta, ja mitä mahtaisi tullakaan.

MIKKELI (iloisesti): Häh! Naisihmiset maar ovat oikein eriskummaisia; ja mikä lie heitin kaikkein luontonsa minuun taivuttanut. Tuolla Helsingissäkin jok' ainoa -- -- hm! -- --

RINNUSTELIAIN: Tietenkin ovat sivistyksessä sinun kaltaisiasi; koska yhtäläisten lastenkin sanotaan parhaiten yhteen sopivan leikitellessä.

MIKKELI: Ihmettelen vaan, että usein ovat niin -- -- etteivät minun kanssani haastellakaan tohdi, peljäten peräti -- -- hm. Se on aina hyvä merkki. -- Kuitenkin, eikös ole kummallista, kun kotopitäjässäni herrasväki sanovat varsin kaunistelematta, (Kirjaliini tietää kyllä) etteivät pidä minusta mitään, eivätkä ole millänsäkään taidostani?

VARONEN: Tarvitsisipa saattaa ne pöhköt suureen häpiään. Jos meitin tiemme sopisi sinun kotopaikoillesi, niin saisit meitin aikanamme kutsua kokoon kaikki ylönkatsojasi ja pitää nuottilon eli konsäärin, jossa laulaisit paljaita omatekojasi. Me, jotka isossa mailmassa eläneet olemme, ja siis enemmän kuin mitkään hämäläiset ymmärrämme ihanuutta, taputtaisimme käsiämme ja kiittelisimme sinua; kas kuinka saisivat hävetä.

MIKKELI: Ai, tulkaas te meitin kanssamme; minä panen semmoisen nuottilon toimeen.

VARONEN: Mitähän olisi? -- No, tulemme, jos tuon Sipilän saamme meitä soutamaan Päijänteen ylitse.

AATAMI: Kyllä kaiketi tulisin, mutta -- --

VARONEN: Kyllä me muistamme vaivasi koskella (iskee Aatamille silmää). Ja se on suuri kunnia sinun säädyllesi, että saat meittiä seurata.

RINNUSTELIAIN: Ja soutaa meittiä. -- Kyllä mekin autamme, jos saat niin paljon kunniaa ettäs väsyt.

KIRJALIINI (itsellensä): Sukkelat ajat nyt ovat entisten suhteen. Ei suinkaan meitinkään iso-isämme, kenraali von Sorvi vainaja -- -- -- jassoo minulla ei ole ollutkaan iso-isää, ja iso-äitinikin oli kuppari -- tainneet ajatella kuinka tähän aikaan katsellaan perittyjä jalouksia. Samalla lailla saanevat meitin lastemme lapset nauraa monelle epäluulolle, joita me vielä pidämme pyhinä.

AATAMI: Lähdetään vaan, hyvät herrat, huomenna varhain. Jos herrat eivät katso ylön, niin pyydän kaikkia vähän iltaista haukkaamaan.

(Lähdetään pois. Esirippu putoo.)

TOINEN NÄYTÖS.

(Näkyy varatuomarin Simo Kekkulin asuinhuone. Kalut huonomaisia. Taustassa ovi porstuaan; oikealla puolen kaksoisovet saliin.)

1:nen Kohtaus.

LÖLLENFLYHTI (Yksinänsä, katsellen esiripun noustessa salinoven lukonläpeen. Salista kuuluu naisihmisen laulu samaan säveleen kuin: "Lebe wohl, vergiess Mein nicht.") Niin kaiketi! Siellä maar hän taas ruikuttelee ikävöiden Sorviansa. Mutta minä en ole tuosta huolivinanikaan; en tietooni pistä. -- Äläs huoli! Kyllä minä sinun opetan toisellaisiin tapoihin, jahka joudutaan. Minulla on isän lupaus. -- Olin maar minäkin sentään järjetön kuin muutkin naudat; miksen ottanut likkaa silloin, koska se ei paittanut minua? Perhana sitä rouvaa, Panettelianteria, jonka tähden tämmöisiä vastuksia sain, joka petti minun. -- Olikos minun syytä pienintäkään, jos oikein asiaa ajattelen. Tään talon tytärtä myöden tulen saamaan, kalleimmankin jälkeen laskein, noin 12,000 ruplaa paperissa kaikkiaan, "per fas et nefas", kuin kruununvoudit sanovat; mutta rouvalla Panettelianterilla on valmista lainattua rahaa 3,500 hopearuplaa, paitsi muuta tavaraa, ja olisin kukaties vielä päässyt hänen lastensa osan hoitajaksi, ja -- -- --? Pöhköhän se, jok' ei voi laskea, että jo 3,500 ruplaakin hopeassa on enemmän kahtatoista tuhatta paperissa -- ja vanha leski sitten, josta pian taitaa päästä toisiinkin naimisiin ja toiseen vertaan rikkautta. Mutta kirotut kielet kun tulivat välille. -- Mikseivät ole ihmiset minun kaltaisiani, joka muista huolimatta puhun aina vaan itsestäni, ja pidän omista asioistani murhetta. Mitä heitin minuun tarvitsisi ryhtyä, kosken minäkään katso muuta kuin että vaan itselleni hyvin kävisi. Vaan nekös ovat niitä! -- Jos yksinäni saisin itsestäni puhua, niin pahaa ei suinkaan minusta koskaan kuuluisi. Mutta mailma on villitty. -- Kehtaisi vielä ämmä Panettelianteri sanoa minulle suuta partaa vastaan, etten kelpaa hänelle -- min' en kelpaa hänelle (katsoo kuvastimeen), oi, voi! -- Ja mitä vielä? mamseli Kekkuli sitten näpäyttää sanoa: "en min' ole teitin hätävaranne." -- Ja nyt huinailen näin, jo pian kahta vertaa vanhempi Aleksanteri Suurta, koska se jo oli koko Ahrikan voittanut (eikös se ollut muistaakseni jo hänen viidenkolmatta vuoden ijässänsä), vaikka minulla on kaksi vertaa hänen uljauttansa. Uh! kuin tää mailma jo on paha!

2:nen Kohtaus.

Löllenflyhti. Simo Kekkuli.

VANHA KEKKULI (tulee sisään): Mitä reppu-ryssiä nuo lienevät, joita tuolla näkyy poikani kanssa tulevan (menevät akkunaan). Kas rivoja! kun tulevat pytinkiin (menee ovelle).

3:mas Kohtaus.

Entiset. Mikkeli Kekkuli. Rinnusteliain. Varonen. Paloviinus.

VANHA KEKKULI (ovella): En minä osta mitään.

RINNUSTELIAIN: Emmekä me myy mitään.

MIKKELI KEKKULI (itsellensä): Nämät ovat parhaita ystäviäni Helsingistä, ja ihantelijoita kuin minäkin. (Lujaa). Tässä saan tutuksi tehdä pappani herassyödingin, Töllölän hallitsijan j.n.e. herran Simo Kekkulin, herrojen ylioppilaitten Rinnusteliaisen, Varosen ja Paloviinuksen kanssa.

VANHA KEKKULI: Mitä herrat asioitsevat?

RINNUSTELIAIN: Emme mitään muuta -- -- --

PALOVIINUS (nauraen): Muuta kun katsoa -- --

VARONEN (nykää toisia kylkeen): Emme mitään erittäin. Poikkesimme vaan tähänkin katsomaan ystävämme Kekkulin isää, josta jo kauvas kaikkea hyvää olemme kuulleet.

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Ovat kaiketi jotain minustakin kuulleet, kuin kaikki muutkin maanjuoksijat. Sekö heitä tänne vetää!

(Ollaan hyvä aika ääneti.)

RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Mennääs kohta pois; saatanako tuommoista voi kärsiä!

PALOVIINUS (samaten): Niin aina! Ei täällä kostuta.

VARONEN (samaten): No, no! Muistakaa lupaustanne.

VANHA KEKKULI: Missä herrojen hevoset ovat?

(Täll' aikaa menevät Rinnusteliain ja Paloviinus istumaan.)

VARONEN: Tulimme veneellä yli Päijänteen; ja kulkeissamme usein tämmöisten synkkä-sydänmaiden läpitse, kun on näilläkin seuduilla, olisi aivan vähän hevosesta apua. Sentähdenpä kannamme reppua seljässä. Me nuoret miehet emme tätä valita vaivaksi, muuta kun kuljemme vaan oikomatkoin maat metsät halki.

(Vanha Kekkuli tuo tupakkia pöydälle. Paloviinus katselee ympärillensä ja löytää huonon, ravistaneen piipun, jolla seuraavan puheen aikana poltetaan ehtimiseen kerrottain. Tätä katsoo Vanha Kekkuli välisti nurin silmin.)

LÖLLENFLYHTI: Kruunun käskystä kaiketi niin marssitte?

RINNUSTELIAIN (kiivaasti): Me olemme Helsingin opistolaisia.

LÖLLENFLYHTI: Kyllämaar sentään käskee näin outoja maita kulkea jalkaisin.

MIKKELI: Meitillä korkea-opistolaisilla on niin monet vehkeet, joista muut eivät tiedäkään. Mitä muut pitäisivät rasituksena, se on meitille nuorille, suomikiihkoisille huvitusta vaan.

VARONEN: Mitäs, veljeni, semmoisia! Kylläpä vanhemmatkin miehet, semminkin niin sivistyneet kuin pappasi ja muut hänen kaltaisensa, tietävät kuinka hupaista on tietojen, taitojen ja isänmaan tähden vaivaakin nähdä.

(Täll'aikaa rupee taas laulu kuulumaan salista. Paloviinus ja Rinnusteliain kuuntelevat ihastellen. Vanha Kekkuli ei huomaakaan.)

VANHA KEKKULI: Oikein hyvä vieraani (viittaa istumaan tuolille). Tottahan mekin jotain tiedämme täällä maan sydämmessä, vaikka teemme muutakin kun kirjanlukemista, niin emme senvuoksi liene juuri pölkkypäitäkään toki.

RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Vaan pöllöpäitä toki. Jos mentäisiin tuonne (osottaa salin ovea), siellä olisi hupaisampi.

VANHA KEKKULI: Te kuljette tiedän mä hyönteisiä ja kukkia tutkistelemassa.

RINNUSTELIAIN: Erinomattain viimeksi mainittuja, vaikka edellisiäkin välisti tarvitsee pistellämme, kosk' ovat tiellämme kukkia katsellessa.

LÖLLENFLYHTI: Minä suinkaan en viitsisi semmoisia. Mitähän niistä olisi hyötyä tai edes huvitustakaan.

RINNUSTELIAIN: Meitille taas olisi perätikin huvittavaa nähdä, jos joskus saisimme ampiaisen pois kukkaisen kyljestä ja perhosen sijaan, joka paljoa paremmin siihen sopii.

PALOVIINUS: Ja molemmat kovakuoriaiset pistetyiksi, jotka pitävät ampiaisen puolta eivätkä ollenkaan perhosta suvaitse.

MIKKELI: Ai! Kas semmoinen hyönteisten leikki on lystiä. Minä teen siitäkin laulun.

LÖLLENFLYHTI: Mitä niistä lauluista on! Jos lauluja ei tehtäisi, niin ei koskaan laulettaisikaan, jota nyt (nyhää vanhaa Kekkulia ja näyttää salin oveen) aina täytyy kiusaksensa ihmisten kuunnella.

VANHA KEKKULI (huomaa ja menee oven taa tiuskasemaan): Pitäkää suunne kiinni siellä, ja menkää sinne äärimmäiseen kammioon.

RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Oi, jos saisimme tyttöselle viittauksen, että tietäisi mennä tuonne yrttitarhaan perhostansa kohtaamaan!

PALOVIINUS (katsoo akkunaan): Katsos kuinka Aatami tuolla ikävissään käyskentelee, kuin vanha Aatamikin yksinänsä paradiisissä ja kurkistelee pensasten väliltä -- kuivin suin kuin mekin täällä.

(Rinnusteliain ja Varonen katsovat myös akkunaan. Toiset lähestyvät).

VARONEN: Katselemme tuota kaunista lehtimajaa tuossa pihalla.

PALOVIINUS: Ihmettä kun se osaa olla juuri samallainen, minkä tapasimme tuolla eräässä kartanossa, nimeltä Sutela; siellä joimme lehtimajassa totia, joka raikkaassa ilmassa maistui sanomattoman hyvin. Oli juuri näin kaunis iltapuoli silloin kuin nytkin.

LÖLLENFLYHTI (vanhalle Kekkulille): Se oli pieni muistutus totia tarvitsemaan. Sopisi näyttää meitinkin ymmärtävän puolesta sanasta (vanha Kekkuli pudistaa vaan päätänsä), jos silläkin lailla saisimme heitin pois täältä. Heidän silmänsä palavat niin ihmeellisesti tuonne saliin päin. (Lujaa). On kyllä nyt kaunis ilma: tarvitsisi juuri mennä ulos kävelemään, koska onkin vähän rasittavaa täällä sisällä.

RINNUSTELIAIN: Mennään vaan; ja olisi kukaties hupaisempaa, jos käskettäisiin nais-ihmisiä myötä, koska niitä kuuluu olevan täällä.

(Menee salin-ovea kohden).

VANHA KEKKULI (karaten välille): Seis, herra!

RINNUSTELIAIN: Ohuuti! Harjalle "seis" sanotaan eikä herralle.

VANHA KEKKULI (vihaisesti): Min' olen isäntä talossani.

RINNUSTELIAIN: Ja sentään semmoinen kopuli ettette kaukaisia vieraitanne tee edes emännän tutuiksi; vaikka sanotaan tyttäriäkin olevan teillä.

VANHA KEKKULI: Jos onkin niin ovat minun tyttäriäni.

RINNUSTELIAIN: Niin kaikki isät luulevat, mutt'eivät sentään pidä niitä vankeudessa.

VARONEN (Rinnusteliaiselle): Muista lupaustas. (Lujaa). Älkää suuttuko vaikka me, tottuneet nuorten kanssa elämään, joudumme liian leikkisiksi vanhojenkin kanssa.

LÖLLENFLYHTI (sovittaen): Emme maar mekään vielä peräti vanhoja ole; ymmärrämmehän kyllä että "leikki sijansa saa".

VANHA KEKKULI (vähän lepyllisemmin): "Sanoi ämmä kun sika nenän vei".

VARONEN: Niin, kylläpä, herrat tuomari ja katteini olette niin lystilliset ja iloiset, kuin tämä entinen nuori tuttavanikin.

VANHA KEKKULI (nauraa höröttää): Hyvä kun ette suutu, vaikka minulla on tapana tehdä hevosenkin leikkiä, koska minulle tehdään koiran leikkiä. Poikani, Mikkeli! pidä sinä vieraittesi seuraa, rupea heitin huviksensa laulamaan tai muuta semmoista: minulla on vähän täällä talon toimituksia. Eikä vanhoille olekaan mieluista nuorten seura. (Löllenflyhtille) Pitää menemäni likka-hatikoita katsomaan missä ovat, etteivät joutuisi kuulemaan tai näkemään.

VARONEN: Älkää menkö hyvä tuomari. Me emme kukaties joudu täällä paljoa viipymään -- --

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): No se on kuitenkin suloinen sanoma.

VARONEN: Ja asiani on vielä ajamatta. Oli määrä kysyäni, jos tietäisitte näillä jonkun hyvin taitavan runoja.

VANHA KEKKULI: Rukoja! mitä rukoja?

VARONEN: Ei kun _runoja_ eli vanhanaikaisia suomalaisten lauluja.

VANHA KEKKULI: See! Vai lauluja! Kylläpä niitä taidetaan joka mökissä. Tuolla Kujalassakin on koturi Liisa, jonka sanotaan taitavan kaikki Sijoonin Virret ulkoa.

RINNUSTELIAIN: Emme huoli Sijoonin Virsistä, vaan Suomen runoista.

VARONEN: Ja satuja kanssa kokoilisimme, jos saisimme kuulla.

(Paloviinus nyppää Rinnusteliaista akkunaan.)

LÖLLENFLYHTI: Ho, ho, ho! Olettepa, te lapsellisia. Mitä niistä paranisitte; eihän niistä ole apua hyönteisiä pistellessä eikä kukkia katsellessa?

RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Kas, perhuus, jopa Aatami on saanut Eevansa!

VARONEN: Tämmöisetpä ovatkin päätoimia matkustellessamme. Kovakuoriaisia pistelemme vaan huviksemme, kosk'eivät päästä perhosta kukalle.

PALOVIINUS (Rinnusteliaiselle): No, kas niin! kuin ovat nyt onnellisia. Hama! kun en minä ole nyt Aatamin sijassa.

RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Ei sinua likistettäisi noin rakkaasti.

VANHA KEKKULI (huomaamatta Rinnusteliaisen ja Paloviinuksen kuiskuttelemista): Oi, voi! kuinka paljo tähän aikaan vaaditaan ylioppilasparoilta entisajan suhteen.

VARONEN: Kylläpä jo vaaditaan yhtä ja toista, enemmän kun ennen, muiltakin paitsi (hiljaa) kopuleilta varatuomareilta ja sotaherroilta -- (lujaa) niiltä jotka eivät huoli muusta kun kuvustansa.

VANHA KEKKULI: En juuri hyvin tajuakaan mitä tarkoitatte -- -- --

VARONEN: (itsellensä): Ihmekös se!

VANHA KEKKULI: Mutta erinomaistahan on minunkin poikani kanssa: enimmän aikansa kuluttelee semmoisissa, joita minun nuoruudessani ei ollenkaan katsottu. Mitä pitävät hänestä muut siellä korkeaopistossa?

VARONEN: Paljo, erinomattain sanomalehtien tekijät.

VANHA KEKKULI: Tarvitsisipa sitten minunkin niitä ottaa enemmän. Tähän asti on meitillä täällä ainoastaan "Finlands Allmänna Tidning", jossa on kyllä paljon viisautta ja hyviä asioita, muttei koskaan pojastani mitään.

VARONEN: Sen kuuluisampi on hän toisten sanomalehtien kautta.

VANHA KEKKULI: Mutta miksei ole hän jo tullut johonkin ylhäiseen virkaan?

VARONEN: Olisi jo aikaa tullut vaikka Persian hovirunoilijaksi, jos olisi hänellä korkeasukuisia puolustajoita.

VANHA KEKKULI: Hää!

VARONEN: Niin. Tähän aikaan, näin maailman lopun edellä, on työläs korkealle nousta sen, jolla ei ole isoisia sukulaisia nostamassa.

RINNUSTELIAIN (katsellen akkunaan): Helvetin lempeä tyttö. Kas niin! Hih, kun olen iloinen! Jos emme tuosta äijästä saakkaan suoraa, niin olen kuitenkin jo tyytyväinen, kun edes näinkin paljo olemme lohdutusta noille rakastuneille saattaneet.

PALOVIINUS (Rinnusteliaiselle): Ja edes äijän tupakin vähiin polttaneet.

VANHA KEKKULI (ajatuksissaan): No! Mutta mikäs minun poikanikaan suvun on?

VARONEN: On kyllä hän uljasta ja rikasta sukua, mutta, katsokaas, nyt on joka maakunnassa ruvettu peräti paljo pitämään aatelivapaudesta; ja jok' ei ole aatelia, ja joll' ei ole edes sukulaisia tästä jalosta säädystä, sit' ei tahdota korkeoilta herroilta pitää niin minään.

LÖLLENFLYHTI: Niin, niin juuri: se on totinen tosi, tiedän minäkin sanoa.

VANHA KEKKULI (katsoo ympärillensä): Kosk' ei tässä, paitsi poikaani ja Löllenflyhtiä, ole muita kuulemassa kun te, jonka jo olen huomannut varsin uskottavaksi nuorukaiseksi, niin saan sanoa meitin keskemme erään asian; katsokaas tämä katteini Löllenflyhti tulee pian vävykseni.

VARONEN (kättelee Löllenflyhtiä): "Olkoon onneksi", (hiljaa) sanoi Oree, kun poikansa mustalaisiin pani.

PALOVIINUS (tulee akkunan tyköä): Niin! onneksi vaan. Joko täälläkin päin ollaan voitolla?

VARONEN (hiljaa): Emme vielä juuri, mutta kyllä kohta. (Lujaa). Me juttelemme täällä, mitä emme tahtoisi muiden kuulla.

VANHA KEKKULI: Niin, jos herrat ovat hyvät ja -- Mikkeli ja Löllenflyhti pitäkää te niiden vierastenne seuraa. (Varoselle) Löllenflyhti on, niinkuin tiedätte, urhoollista aatelisukua. Ompa se oikein sutevaa! Eikös hänen kuuluisuutensa, jos tarvitaan, auttane poikaanikin, koska tulevat niin läheisiksi heimolaisiksi -- nääläksiksi?

MIKKELI (Paloviinukselie ja Rinnusteliaiselle): Odottakaa täällä; minä menen toimeen, että saataisiin nuottiloseura pian valmiiksi, ennenkuin pappani mitään tietää; kas sekös oikein riemastuttanee häntä. Tules Löllenflyhti kanssani toimittamaan.

LÖLLENFLYHTI: Ahaa! Semmoistako on hankkeissa; mutta nuottilossa täytyy aina sitä pahaa laulua kuulla, jot' en voi kärsiä enempää kuin -- -- --

RINNUSTELIAIN: "Kruutin hajua", tahdotte sanoa -- -- "enempää kuin kukkien hajua minä", tahdoin sanoa.

LÖLLENFLYHTI: Parempi, kuin nuottilo olisi, jos saataisiin joku seuranäytelmä toimeen; siihen rupeisin minäkin vaikka sankariksi.

RINNUSTELIAIN: Peijakas tiesi mitä perästä vielä tulee, kun Mikkeli panee toimensa liikkeelle.

PALOVIINUS: Kaiketi aika nauru-näytelmä, Löllenflyhti sankarina.

(Täll'aikaa menevät Mikkeli ja Löllenflyhti pois. Vanha Kekkuli ja Varonen ovat kuiskutelleet keskenänsä.)

4:jäs Kohtaus.

Vanha Kekkuli. Varonen. Paloviinus ja Rinnusteliain (erillänsä, tupakoitsevat ja kuiskuttelevat).

VARONEN: Kuin jo sanoinkin; aatelismiehet ovat sitä jalompia, jota enemmän nimensä ovat ulkomaalaisia; ja "von" nimen edellä on sangen tarpeellinen, jos tahdotaan, että jokainen kohta kuulee miehen olevan saksalaista vapaasukua. Mutta eikös kukaan semmois-niminen tulisi kosimaan tyttäriänne?

VANHA KEKKULI: Minun tyttäreni saisivat kosijoiksi vaikka kreivejä. On yksi von Sorvikin pyytänyt nuorempaa tytärtäni, mutta sitä en voi ollenkaan kärsiä.

VARONEN: Miksi niin?

VANHA KEKKULI: Miksi ollenkin! Se on niin köyhä, ettei ole muuta, kuin -- -- -- mä sanon! Ei sillä ole kuin huono talo, jolla juuri elää. Minä katsoinkin semmoisen rohkeuden niin varattomalta mieheltä varsin häpeemättömyydeksi.

VARONEN: Kyllä se kirottu köyhyys on paha vika: mutta ei se sentään von Sorvia haittaisi, jos te, joka viisas olette, neuvoisitte hänen menemään joksikin isoksi herraksi: kruununvoudiksi, provianttimestariksi tai muuksi; semmoiset, kuin hän, pääsevät kyllä. Eikös se liene sen nimisen kenraalin poika?

VANHA KEKKULI: On pojan poikia.

VARONEN: No, sitä parempi! Kas semmoinen juuri tekisi kytynsä ja muut tutuiksi ylhäisille ja alhaisille.

VANHA KEKKULI: Alhaisista ei ole suurta lukua (ajatuksissaan); minä en ole juuri teitinkään ajatuksestanne tässä asiassa, mutta mitähän olisi jos näitä tuumailtaisiin. (Katsoo ympärillensä). Missä ollee Löllenflyhti, minun paras neuvonantajani?

RINNUSTELIAIN: "Hullu viisasta neuvoo, viisas villiin tulee".

VARONEN (pudistaa nyrkkiä Rinnusteliaiselle): Ei minunkaan mielestäni olisi hän sopiva niin viisaalle miehelle neuvonantajaksi tässä asiassa, joka koskee juuri häntä itseänsä. Hän, kukaties, kokisi harhaan teittiä vietellä oman parhaansa tähden.

5:des Kohtaus.

Entiset. Löllenflyhti.

LÖLLENFLYHTI (rientää sisään): Täällä lauteeratte; mutta ette suinkaan tiedä missä tyttärenne ovat.

VANHA KEKKULI: Täällä ovat (kiiruhtaa salin oveen): eikös täällä -- -- --? (tulee takaisin) Niitä lintuja maar käskee paimentaa! Missä taas lienevät?

LÖLLENFLYHTI: Missä! -- Nuoria juoksuherroja on kartano täynnä; toiset houkuttavat isää kammiossa, toiset kuiskuttelevat ja muiskuttelevat tytärten kanssa yrttitarhassa. (Vanha Kekkuli huohuttaa). Ja tiedättekö ketä siellä näin -- Aatami Sorvin -- -- -- Eevan rinnalla.

VANHA KEKKULI: Vai Aatamin ja Eevan! -- Jo vasta huomaan kurit; voi minua vaivaista (juoksee porstuaan ja huutaa): Evaa! Ellii! ettekö tule pian sieltä; kyllä minä teitin -- -- (Paloviinus ja Rinnusteliain nauravat, Varonen on tuskillansa); hää -- -- --

PALOVIINUS (Varoselle ja Rinnusteliaiselle): Nyt taitaa alkaa kelpo naurunäytelmä.

RINNUSTELIAIN: Taitaa seurata jotain vielä parempaakin.

VARONEN: Taikk'ei mitään.

VANHA KEKKULI (vielä pihalle päin): Vai perhosia -- -- -- kyllä minä teitin perhosenne! -- -- -- hää -- -- -- menettekö tulisesti kyökin kautta kammioonne, taikka minä -- -- --! Senkin haikarat -- Oi, voi!

VARONEN (itsellensä): Rietas henkilö tuon Löllerin sinne yrttitarhaan veti?!

VANHA KEKKULI (kääntyy takaisin huoneeseen): Kas nyt jo tunnen teitin. Menkäät helvettiin talostani! Olette kaikin yhtäläisiä vekkuleita, lurjuksia (Löllenflyhti antaa sauvan, jolla Kekkuli häristelee), Sorvin palvelushenkiä, renkejä. Menkäät helvettiin!

(Rinnusteliain hapottelee sauvaan kiinni, mutta Varonen vetää häntä pois.)

6:des Kohtaus.

Entiset. Mikkeli.

VARONEN (Rinnusteliaiselle, hilliten häntä): Mennään pois vaan; älä vastusta. Ei vielä ole leikkimme loppuva.

MIKKELI (tulee ovissa vastaan): Ai, pappa kultaseni! Minun nuottiloni jää.

VANHA KEKKULI: Kyllä minä soitan selkänuottia!

(Vetää Mikkeliä kädestä ja huimii sauvalla selkään).

7:mäs Kohtaus.

Vanha Kekkuli. Löllenflyhti. Mikkeli.

MIKKELI: Ai, ai! Meitin oli määrä ihastuttaa pappaani kauniilla nuottilolla -- -- --

VANHA KEKKULI: Ja pitkällä nenällä, Koranus!

LÖLLENFLYHTI: Ja minua liian varhaisilla sarvilla.

VANHA KEKKULI: Mene tuonne pöydän alle häpeemään, ja muista, jos vielä kerrankin tuot ylioppilaita, jotka eivät muuta tee kuin koiruutta, niin on selkänahkasi parkissa. Totteletkos?

(Pudistaa sauvaansa. Mikkeli konttaa pöydän alle).

LÖLLENFLYHTI: Ihmeellisiä ovat ne junkkarit. Kyllä ovat sukkelia ja kurikkaita, koiran silmät, tekemään pilkkaa kunnioitettavista ihmisistä; mutta ovat sentään taas hulluja, että pää kopisee, koska niin jalkaisin viitsivät ympäri maita linkota.

VANHA KEKKULI: Täytymys on kaiketi; mitäs tekee, kun pitää.

MIKKELI: Niin, aina! Mitäs tekee, kun pitää minunkin täällä oleman. Se täytymys maar on!

LÖLLENFLYHTI: Mutta eipä kaikkien ylioppilaitten täydy runoja hakemassa hiihtää, esimerkiksi teidän poikanne.

MIKKELI: Minun pitää sen sijaan pöydän alla kykyttämän.

VANHA KEKKULI: Ovat kaiketi rangaistukseksi jostakin syystä pantuina, kuin Jerusalemin suutari, kulkemaan.

MIKKELI: Mutta minä varsin syytönnä pantu tänne istumaan.

VANHA KEKKULI (Mikkelille): Suus kiinni! Mitäs nariset siellä!