Part 25

Marcia irroitti kultaketjut kaulaltaan ja työnsi ne hänen käteensä. "Kun palaatte Luccaan, niin antakaa nämä Lucialle minun puolestani -- _con amore_."

"Kas vain, mitä täällä on tekeillä?" kysyi Sybert englanninkielellä, tullen heidän luokseen. "Annatko sinä täällä lemmenlahjoja vieraalle nuorukaiselle?"

Marcia punastui kuin syyllinen, joka joutuu kiinni. "Se oli vain eräälle ystävälleni Luccassa", hän vastasi nyökäten nuorelle sotamiehelle kääntyessään Sybertin seurassa lähtemään.

Sybert naurahti pehmeästi.

"Mitä sinä naurat?" Marcia kysyi.

"Minäkin lähetin häälahjan Lucialle."

He astuivat rinnakkain pengermän päähän ja pysähtyivät reunasuojuksen luo katsellen kauas kukkuloille. Ilman täytti aikaisen aamun raikas tuoksu, ja koko maailma näytti nuorelta ja ihanalta. Marcia kuvitteli mielessään Sybertiä kävelemässä edestakaisin lehtokäytäviä sotilaiden kanssa, silloin kun kaikki muut nukkuivat, ja hän muisti hänen hirveät sanansa tuona rajun epätoivon hetkenä edellisenä iltana. Hän loi tutkivan katseen häneen. Silmien alla oli tummat juovat, jotka kertoivat valvotusta yöstä; mutta hänen katseensa oli järkkymättömän levollinen. Hän kohtasi tytön katseen ja ymmärsi hänen ajatuksensa.

"Se on kaikki ohi, Marcia", hän lausui rauhallisesti. "Olen taistelemalla karkoittanut sen. Älä ajattele sitä enää. En usein menetä itsehillitsemiskykyäni, mutta eilen illalla se tapahtui. Kerran kolmenkymmenenviiden vuoden aikana", hän hymyili, "voi mies saada anteeksi sen, että hän on hiukan melodraamallinen."

"Voitko todella tulla onnelliseksi?" Marcia kysyi.

"Marcia, nyt on Amerikka minulle luvattu maa, niinkuin monelle köyhälle italialaiselle. Tulen kotiin sinun luoksesi."

Marcia pudisti surullisesti päätään. "Se ei ole kylliksi."

"Siinä on kaikki, mitä minulla on, ja kaikki mitä haluan. Minun sydämessäni ei ole tilaa muulle kuin sinulle, Marcia."

"Älä puhu noin", Marcia huudahti. "Juuri siksi minä rakastan sinua, että sinulla on sydämessäsi sija niin monelle. Amerikka on sinun isänmaasi. Anna sen päästä Italian-paikalle."

Sybert silmäili hetken ääneti Campagnaa ja varjo laskeutui hänen kasvoilleen. Hän pudisti hitaasti päätään ja katseli surumielisesti Marciaan.

"En tiedä, Marcia. Se saattaa käydä päinsä myöhemmin -- mutta -- ei aivan vielä. Et ymmärrä mitä Italia minulle merkitsee. Olen syntynyt täällä; opin tätä kieltä ennenkuin englantia; ne tunteet, mitkä muilla ihmisillä on isänmaataan kohtaan, ne ovat minulla Italiaa kohtaan. Ja nämä köyhät, raatavat, kärsivät ihmiset -- heille olen tuottanut vahinkoa, vaikka tarkoitin hyvää. Niin, minä tiedän totuuden; Italian on itse autettava itseänsä. Ulkomaalaiset eivät voi siinä mitään, ja minä olen ulkomaalainen, kuten muutkin."

"Ah, Laurence", Marcia lausui rukoilevalla äänellä, "etkö huomaa, että olet amerikkalainen, eikä mikään, mikään voi sitä sinussa tukahuttaa? Sinä olet erehtynyt; sinun paikkasi ei ole täällä -- se on kotona. Jokainen ihminen suorittaa varmasti parhaat tekonsa kotimaassaan, ja Amerikka tarvitsee kunnon miehiä. Muistatko, mitä sanoit setä Howardin päivällisillä viimeisenä iltana, jonka vietimme Roomassa? Sanoit, että parasta, mitä mies voi, on olla lainkuuliainen maailmankansalainen. Mutta et voi olla lainkuuliainen maailmankansalainen, jollet ennen kaikkea ole oman isänmaasi uskollinen kansalainen. Amerikka saattaa olla kypsymätön, sillä saattaa olla paljon virheitä, mutta se on sittenkin meidän isänmaamme, ja meidän täytyy rakastaa sitä enemmän kuin mitään muuta maata. Rakastathan sitä, rakastathan? Sano minulle! Sano että iloitset siitä, että olet amerikkalainen!"

Hän laski kätensä Sybertin olkapäille ja katseli häneen loistavin silmin ja hehkuvin poskin.

Kun Sybert katsoi Marciaan, käsitti hän äkkiä mitä tuo kaikki merkitsi. Hän ajatteli tuota suurta maata, sen rikkauksia, sen mahdollisuuksia, sen vastakohtia. Hän ajatteli sen elinvoimaa ja sen mahtia; sen tarmoa, sen voimaa ja sen rohkeutta. Ja hetkisen hän tunsi itse olevansa osa siitä kaikesta. Äkillinen lämmin aalto valahti hänen sydämeensä; hän tunsi outoa, käsittämätöntä, romanttista isänmaanrakkautta, sitä, joka elää kaikkialla, vieläpä kiilloitetuimman ja turmeltuneimmankin pinnan alla. Silmänräpäykseksi se valtasi hänet kokonaan; mutta kun hänen katseensa jälleen kulki yli aavan tasangon, joka lepäsi heidän edessään, silloin vanha rakkaus -- hänen ensimmäinen rakkautensa -- palasi voimakkaana takaisin. Hän kumartui ja suuteli Marciaa, tuntien silmäinsä äkkiä kyyneltyvän.

"Kerran, Marcia, voin ehkä sanoa sinulle, että ylpeilen siitä, että olen amerikkalainen. Älä pyydä sitä minulta vielä."

Heidän seisoessaan siinä, käsi kädessä, kantoi tuulenhenki ylhäältä kukkulan huipulta Castel Vivalantin Angelus-kellojen suloisen, profeetallisen äänen; heidän jalkojensa juuressa levisi Campagna, aavana kuten rannaton meri, kaameana, salaperäisenä ja äärettömänä -- sama Rooman Campagna, joka uhriksi on vaatinut niin monen onnettoman talonpojan hengen, joka on houkutellut niin monta muukalaista etäisistä kodeistaan ja pitänyt heitä lumoihinsa kietoutuneina -- tuo ihana, kuolettava, autio maa, joka on herättänyt tulisempaa rakkautta, kuin mikään muu maa maailmassa.