Chapter 2

-- Se ei ole mikään sattumus, hyvä ystäväni; minä luin eräässä sanomalehdessä, että aioit mennä Great Easternin, ja koska emme olleet tavanneet toisiamme moneen vuoteen, niin hain sinun täältä, matkatukseni meren yli yhdessä sinun kanssasi.

-- Ja sinä tulet Indiasta?

-- Godavery-laivassa, joka toissa-päivänä laski minun maalle Liverpoolissa.

-- Ja sinä matkustat, Fabiani..? -- kysäsin minä, huomaten hänen olevan kalpean ja murheellisen näköisen.

-- Huvittelemaan itseäni, jos taidan, -- vastasi kapteini Fabiani Mac-Elwin, liikutuksella likistäen kättäni.

Neljäs luku.

Fabiani jätti minun katsastamaan hänen kapineittensa siirtämistä hyttiin n:o 73 ison salongin rivissä, joka numero seisoi hänen piletissään. Samassa silmänräpäyksessä kiemuroitsi sakeita savutupruja höyrylaivan avaroista korsteinireiistä. Höyrykattilain seinäin tärinä kuului aina laivan pohjaan asti. Huumaava höyry kohisi laskutorvista ulos hienona tuhuna kannelle kaatuen. Muutamista jyrkävistä liikunnoista voi päättää, että koneita koeteltiin. Insinöörillä oli tarpeeksi höyryä; me taisimme lähteä.

Mutta ensin oli ankkuri nostettava. Merivesi oli vielä nousemassa, ja höyrylaiva, joka sen päällepainosta oli kääntynyt toisapäin, käänsi nyt keulansa sitä vastaan ja oli siis aivan valmis menemään jokea alas. Kapteini Andersonin oli täytynyt valita tämä hetki purjeille lähteäksensä, sillä laivan pituus ei sallinut hänen oikein liikehtiä Mersey-virralla. Kun pakovesi ei vienyt häntä muassansa, vaan hän päinvastoin tunki vikevää nousuvettä vastaan, niin hän voi paremmin hallita laivansa ja taitavammin liikehtiä niiden monilukuisten alusten keskitse, jotka liikkuivat virralla ristin rastin. Pieninkin yhteenkäynti tämän jättiläisen kanssa olis ollut rusentavainen.

Vaatipa melkoisia ponnistuksia ankkurin nostaminen tällaisissa suhteissa. Nousuveden ahdistama höyrylaiva jännitti ankarasti ankkurikettinkejä, johon vielä tuli se, että vahva länsi-eteläis tuuli ankarasti vastasi laivan suureen kokoon, näin yhdistäen vaikutuksensa nousuveden vaikutukseen. Sen tähden oli täytyminen käyttää voimakkaita koneita vetämään noita raskaita ankkureita mutapohjasta ylös. Eräs "ankkurivene", vene, joka vartavasten oli aiottu tämmöiseen tehtävään, oli tullut kettingeillä avuksi, mutta sen vintturit eivät riittäneet, jonka tähden täytyi käyttää Great Easternin konelaitoksia.

Seitsemänkymmenen hevosenvoiman kone oli edeltäpäin laitettu hissaamaan ankkureita. Ei tarvinnut muuta kuin päästää höyryä kattiloista sen sylintereihin, niin heti saatiin melkoinen voima, jota saatettiin suoraan käyttää vintturin lukuttamiseksi, jossa kettingit olivat kiinni. Niinpä tehtiinkin. Mutta kone oli riittämätön, niin voimakas kuin olikin. Täytyi siis tulla avuksi. Kapteini Anderson antoi käyttää kierrin- eli väänninpuita ja viisikymmentä miestä tuli vintturia vääntämään.

Laiva alkoi liikkua, mutta työ kävi verkasti; kettinkien mutkat kolisivat vaikeasti klyyseissä, ja minun mielestäni olisi kettingeitä voitu höllittää muutamilla rattaiden pyörähyksillä, että olisi helpommin voitu hilata niitä sisään.

Tällä silmänräpäyksellä seisoin kokkapenkerellä ynnä koko joukon kanssa muita matkustajia, tarkaten kaikkia työn temppuja. Likellä minua seisoi eräs matkustaja, joka epäiltämättä oli tuskissaan tästä pitkällisestä temppuilemisesta ja usein kohautteli hartioitansa, samalla ihvehtien tuolle voimattomalle koneelle. Se oli pienoinen, laiha, arkatuntoinen, liikunnoissaan äkkipikainen mies, jonka silmät tuskin näkyivät hänen ryttyyn vedettyin kulmainsa alta. Kasvontuntija olisi heti havainnut, että elämän tapaukset näkyivät iloiselta puoleltaan tälle miehelle, jonka naurujänteet eivät koskaan olleet levossa. Muuten -- sen havaitsin jälestäpäin -- oli hän herttainen matkakumppali.

-- Herra, sanoi hän minulle, -- tähän asti olin luullut, että koneet ovat aiotut auttamaan ihmisiä eikä ihmiset auttamaan koneita.

Aioin juuri vastata tähän oikeaan muistutukseen, kun ankaroita huutoja kuului. Me hyökäsimme molemmat likemmä keulaa. Kaikki väänninpuissa olleet miehet olivat kumoon paiskatut; muutamat kämpivät jälleen ylös, toiset jäivät kannelle makaamaan. Joku pienempi rataa koneessa oli lentänyt rikki ja vintturi antanut perään kettinkien hirmuiselle vetovoimalle. Miehet paiskattiin selkäpiilleen ja saivat kovia kolauksia päähän tahi rintaan. Katkenneista seisingeistään pääsneet tangot kieppusivat vikevästi ympärinsä ja tappoivat neljä merimiestä sekä haavoittivat tusinan toisia. Näiden jälkimäisten joukossa oli ylipursimies, eräs Skotlantilainen Dundeesta.

Nyt riennettiin näiden onnettomain luokse. Haavoitetut vietiin sairas-saliin, joka oli perän puolessa. Neljää kuollutta alettiin heti maalle toimittaa. Muuten englantilaiset ovat niin välinpitämättömiä ihmishengestä, että tämä tapaus ei juuri isosti vaikuttanut laivassa oleviin. Nämä onnettomat, kuolleet tahi haavoitetut, olivat vain hampaita rataslaitoksessa, joiden sijaan vähällä kustannuksella voitiin saada toiset. Höyryveneelle, joka jo oli lähtenyt tiehensä, annettiin merkki tulla takaisin, ja muutamain minuutein perästä oli se laivan vieressä.

Nuo neljä ruumista käärittiin nyt huopapeittoihin, laskettiin alas ja asetettiin höyryveneen kannelle. Höyryvene lähti heti menemään, ja matruusia meni keulan puoleen pesemään veripilkkuja kannelta.

Sillä välin katselin minä tuota vähäistä, täydellä koneella etenevää venettä. Kääntyessäni toisapäin jupisi tuo pilkallisen näköinen matkakumppalini takanani:

-- Tämäpä matka hyvästi alkaa!

-- Sangen pahasti, -- vastasin minä. -- Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?

-- Tohtori, Dean Pitfergen kanssa.

Viides luku.

Työ alkoi uudestaan. Ankkuriveneen avulla kettingit höllitettiin ja ankkurit viimein lähtivät lujista pitimeistään. Kello löi neljännestä yli yhden Birkenheadissä. Lähtöä ei käynyt toistaiseksi jättäminen, jos tahdottiin laskuveden muassa mennä ulos. Kapteini ja luotsi menivät komentosillalle. Eräs luutnantti astui potkurin, toinen ratasten merkin-antolaitoksen viereen. Varovaisuudesta, jos höyrykone pettäisi, piti neljä muuta perämiestä vaaria perän puolessa, valmiina hoitamaan niitä isoja rattaita, jotka olivat ristikko-luukun päällä.

Nyt annettiin käsky panna liikkeelle. Siivet löivät verkalleen vettä vasten, potkuri pulikoitsi perässä, ja tuo suunnaton alus alkoi liikkua.

Enin osa matkustajia oli noussut kokkapenkerelle katselemaan maisemaa, joka oli täpötäynnänsä verstaiden piippuja, joita näkyi oikealta puolen Liverpoolista ja vasemmalta puolen Birkenheadista. Mersey oli täynnä aluksia, mitkä ankkurissa olevia, mitkä ylöspäin tulevia, mitkä alaspäin meneviä, ja höyrylaivalla oli vain mutkaisia pääsypaikkoja tarjona. Mutta luotsin johdolla ja tottelemalla ruorin pienintäkin vihjausta liikerteli se näiden ahdinkovesien kautta, liikkuen kuin valaskalanpyytäjän vene voimakkaan ruorimiehen tahdosta. Tuota pikaa luulin törmäävämme yhteen erään kolmimastoisen kanssa, joka laski poikki joen ja jonka leeseilin puomi hiipasi höyrylaivan runkoa; mutta puusti vältettiin, ja kun minä kappien päältä katselin tuota laivaa, joka kantoi seitsemän tahi kahdeksansataa tonnia, oli se minusta kuin joku noita pikku veneitä, joita lapset uittelevat lammikoissa.

Kohta oli laiva Liverpoolin maallenousu-siltoin kohdalla. Ne neljä kanuunaa, joiden piti tervehtiä kaupunkia, pysyivät ääneti kunnioituksesta niille kuolleille, joita höyryvene sillä hetkellä saatti maalle. Mutta laukausten sijaan nostettiin väkeviä hurrahuutoja, noita kansallisen kohteliaisuuden ylimpiä osoituksia. Heti alkoivat kädet taputella, kädet huiskaa ja nenäliinat liehua tuolla innostuksella, jota englantilaiset niin ylellisesti osoittavat joka aluksen lähdöllä, vaikkei se olisikaan muu kuin halpa, väheiselle huvimatkalle merenlahteen lähtevä vene. Ja kuinka näihin tervehdyksiin eikö vastattu! Kuinka rantasilloilla eikö kaikunut. Tuhansia uteliaita vilisi Liverpoolin ja Birkenheadin rannoilla. Katselijoilla täytetyitä veneitä kiipeili kuin muuraisia Mersey-virralla. Matruusit sotalaivalla Lord Clyde, joka oli ankkurissa veistämöiden kohdalla, olivat kiivenneet sinne tänne sen raakapuille tervehtimään jättiläistä hurrahuudoillaan. Virralla ankkurissa makaavien alusten keulakansilta lähettivät musiikikunnat peräämme hirvittäviä sointuja, joita hurrahuudot eivät saaneet sortumaan. Lippuja ehtimiseen nostettiin ja laskettiin Great Easternin kunniaksi. Mutta kohta alkoivat huudot vähitellen kuolentua etäisyyden vuoksi. Molemmilla rannoilla kävivät rakennukset yhä harvinaisemmiksi. Savu ei enää mustentanut maisemaa, ja maaseutu sai vallan tiilimuureilta. Vielä näkyi muutamia pitkiä ja yksimuotoisia työmiesten huoneriviä ja muutamia huviloita, jonka perästä viimeiset hurrahuudot hyvästelivät meitä Merseyn vasemmalta rannalta, valotornin tasakatolta ja pastionin rintasuojasta.

Kello 3 aikana oli laiva ennättänyt ulos Merseyn ahdinkovesistä ja meni nyt P:n Yrjön kanaaliin. Länsi-eteläinen tuuli kiihtyi vinhaksi viuhkaksi, ja lujalle pingoittuneet purjeemme eivät tehneet ainoatakaan poimua. Meri kävi jo kuohulaineina, mutta höyry-alus ei niitä tuntenut. Se ei kikkeröinyt ei hyppinyt.

Ennen pitkää meri peittyi pimeyteen, ja Wales-kreivikunnan rannikko, Holy-Head niemensä kanssa, hupeni vihdoin yön varjoihin.

Kuudes luku.

Seuraavana päivänä, joka oli Maaliskuun 27, näkyi Irlannin kallioinen ranta Great Easternin oikealla puolella. Minä olin valinnut hyttini ensimäisessä rivissä keulan puolella. Se oli pienoinen, kahdella isolla akkunan reiällä valaistu huone. Toinen hyttirivi eroitti sen ensimäisestä keulasalongista, niin ettei puheen porina eikä pianon räminä, jota ei puuttunut laivassa, voinut tunkea sinne. Se yksinäinen koppi esikaupungin äärimmäisessä nenässä. Yksi sohva, yksi vuode ja yksi vaatetuspöytä peilinensä, kas siinä huoneen koko kalusto.

Kello 7 aikana aamulla tulin minä, astuttuani molempain ensimäisten salien läpi, kannelle. Muutamia matkustajia oli jo ylhäällä kävelemässä. Tuskin tuntuva vaaruminen kiikutti laivaa hiljallensa, vaikka tuuli oli navakka; mutta meri, joka oli suojan puolella rannikosta, ei voinut isosti aaltoilla. Yhtähyvin laisin päättää, että Great Eastern ei huolinut mitään merenkäynnistä.

Astuttuani "tupakinpoltto-huoneesen" näin tuon pitkän, pulskeasti kuvastuvan rannikon, joka ainoisesta vihannuudestaan oli saanut nimen "Viheriä saari". Muutamia yksinäisiä huoneita, yksi kaitainen tullivirkamiesten tie, yksi valkoinen höyrytöyhtö, joka osoitti ratajunan kulkua kahden kunnaan välillä, olivat ainoat, mitkä siellä ja täällä maisemaa vähän elvyttivät.

Rannikon ja meidän välillä näytti meri likaisen viheriältä, kuin kuparivihtrillillä tahrautunut laatta. Tuuli näytti vieläkin kiihtyvän; muutamia aallon-roiskauksia lennähteli pölynä tiehensä. Koko joukko aluksia, prikejä ja kuunareita, koki päästä rannikolta aavalle merelle. Höyry-aluksia luikasi ohitsi, vieritellen mustaa savuansa ilmaan, mutta Great Eastern meni helposti niiden sivu, vaikkei sillä vielä ollut mitään isompaa vauhtia.

Kohta saimme tunnun pienestä Queenstown nimisestä käymäsatamasta, jonka edustalla kokonainen kalastajaveneestö liikehti. Jokainen alus, oli se höyry- tahi purjealus, joka tulee Amerikasta tahi eteläisiltä meriltä, viskaa täällä sivu mennessään maalle postisäkkinsä. Pikajuna, joka aina seisoo valmiina, viepi ne muutamissa tunneissa Dubliniin, jossa pakettivene, jolla höyry aina on päällä, oikea pikajuoksija, vastaanottaa nämä postit, kulkee kanaalin poikki kahdeksantoista peninkulman nopeudella tiimassa ja jättää ne Liverpooliin. Tällä tavoin postit ennättävät perille päivää ennen nopeimpia, Atlantin yli kulkevia höyryjä.

Kello 9 tienoilla käänsi Great Eastern neljännes pielen läntiseen länsipohjaan. Olin vastikään mennyt kannelle, kun tapasin kapteini Mac-Elwinin seurattuna eräältä ystävältään, kuutta jalkaa pitkältä mieheltä, vaalealla parralla ja pitkillä nääveleillä, jotka yhdistyivät korvapartoihin, mutta päivän muotin mukaan jättivät leuvan paljaaksi. Tässä vartevassa nuoressa miehessä oli englantilaisen upseerin perikuva; pää pystyssä, mutta ei kankeana, katsanto luja, hartiot notkeat, käynti soma ja hilpeä; sanalla sanoen: kaikki tunnusmerkit siitä harvinaisesta urheudesta, jota voisi sanoa "vihattomaksi urheudeksi". En erehtynyt hänen ammattinsa suhteen.

-- Ystäväni Archibald Corsican, -- sanoi Fabiani minulle, -- kuten minäkin kapteini Indian armeijan kahdennessakolmatta rykmentissä.

Näin toisillemme esiteltyinä kapteini Corsican ja minä tervehdimme toisiamme.

-- Tuskin näimmekään toisiamme eilen, rakas Fabianini, -- sanoin minä kapteini Mac-Elwinille, likistäen hänen kättänsä. -- Me olimme silloin lähdön kuumiimmassa hommassa. Sen vain tiedän, ettei sattumus ole se, jota saan kiitää tapaamastani sinun Great Easternissa, ja minä tunnustan, että jos minulla on jotakin osaa tekemääsi päätökseen...

-- Epäilemättä ystäväni, -- vastasi Fabiani. -- Kapteini Corsican ja minä tulimme Liverpooliin lähteäksemme Cunard-linjan China nimisessä höyrylaivassa, kun saimme kuulla Great Easternin tulevan tekemään uuden reissun Englannin ja Amerikan välillä. Tämä oli hyvä tilaisuus. Minä sain kuulla, sinun olevan laivassa; se oli lystiä. Me emme ole nähneet toisiamme kolmeen vuoteen siitä suloisesta matkustuksestamme Skandinavian maissa. En kauan miettinyt, ja siinä näet syyn, miksi höyryvene jätti minun tänne nähtesi.

-- Rakas Fabianini, -- vastasin minä, -- luulenpa, ettet sinä eikä kapteini Corsican tule katumaan päätöstänne. Matka Atlantin yli ei voi olla kuin mitä miellyttävin, vaikka ei merimiehiä oltaisikaan. Se täytyy saada nähdä. Mutta puhukaamme sinusta. Viimeisellä kirjeelläsi, -- se ei ollut kuutta viikkoa vanha, -- oli Bombayn postitemppeli, ja minulla oli siis oikeus uskoa, sinun vielä olevan rykmentissä.

-- Me olimme siellä kolme viikkoa takaperin, -- vastasi Fabiani, -- elellen Indian upseerien puoli sotaista, puoli maalaista elämää, jossa enemmin metsästetään kuin partiolla kuljetaan. Saatanpa esittää sinulle kapteini Archibaldin oivaksi tiikerien ajajaksi; hän on niiden kauhu. Mutta vaikka olemme naimattomat ja perheettömät, halusimme kumminkin jättää rauhallisuuden Indian peto-eläin raukkain keskellä ja tulla tänne hengittelemään muutamia suuntäysiä europalaista ilmaa. Me saimme vuodeksi kotiluvan, ja heti sen saatuamme tulimme Punaisen Meren, Suezin ja Franskanmaan kautta pikajunan nopeudella vanhaan Englantiimme.

-- Vanhaan Englantiimme! -- vastasi kapteini Corsican hymysuin, -- emmepä siellä enää olekaan, Fabiani. Kyllähän englantilainen alus meitä kuljettaa mutta se on erään franskalaisen yhtiön varustama ja vie meidät Amerikaan. Kolme erilaista lippua liehuu päittemme päällä, osoittaen että kävelemme franskalais-englantilais-amerikalaisella maalla.

-- Se ei tee mitään, -- vastasi Fabiani, jonka otsa silmänräpäyksessä rypistyi jostakin tuskallisesta tunteesta, -- se ei tee mitään, kunhan lupa-aikamme kuluu. Me tarvitsemme liikkua; siinä on elämä. Se tuntuu niin hyvältä, kun saa unhottaa olleet ja menneet ja kuolettaa nykyiset näkemällä uusia asioita ympärillänsä. Muutamain päiväin perästä olemme New-Yorkissa, jossa saan syleillä sisartani ja sen lapsia, joita en ole nähnyt moneen vuoteen, ja sitte käymme katsomassa niitä isoja järviä; me matkustamme Missisippiä alas New-Orleansiin ja käymme Amazon-virralla. Amerikasta suhkaisemme Afrikaan, jossa leijonat ja elehvantit ovat tehneet liiton yhtyäksensä Toivon Niemelle viettämään kapteini Corsicanin tuloa, ja sieltä käännymme takaisin opettamaan Chipaijilaiset tottelemaan hallituksemme tahtoa.

Fabian puhui arkatuntoisella joutuisuudella, ja rintansa aaltoili huokauksista. Silminnähtävästi oli hänen elämässään joku onnettomuus, jota en vielä tiennyt ja jota hänen kirjeensäkään ei ollut antanut minun aavistaa. Archibald Corsican sitä vastoin näytti kuin tuntisi hänen tilansa, ja hän osoitti hellää ystävyyttä Fabianille, joka oli muutamia vuosia häntä nuorempi. Hän näytti olevan Fabianin vanhempi veli, tämä pitkä englantilainen kapteini, jonka ystävyys ensi tilaisuudessa voi muuttua urhoollisuudeksi asti.

Kanssapuheemme samassa keskeytyi torven toitahuksesta; oli näetsen eräs möhläkkä passari, joka neljännestiimaa edeltäpäin ilmoitti, aamuisen pantavan eteen kello puolivälissä yksi. Neljästi päivittäin raikui tämä torvi matkustajain isoksi tyytymykseksi: kello puolivälissä yhdeksän kahvepöytään, puolivälissä yksi aamuiselle, neljän aikana päivälliselle ja puolivälissä kahdeksan teelle. Muutamissa silmänräpäyksissä olivat nuo pitkät kadut tyhjinä, ja kohta olivat kaikki vieraat asettuneet pöytiin noissa isoissa salongeissa, missä minä onnistuin saamaan sijani Fabianin ja Corsicanin viereen.

Näissä ruokasaleissa oli neljä pöytäriviä, joilla lasit ja putellit seisoivat aivan liikkumattomina. Höyrylaiva ei tuntenut laisinkaan aaltojen hyökyä; pöytävieraat, miehet, naiset ja lapset taisivat huoleti syödä. Hyvin laaditut vadit kulkivat ympäri pöytiä ja laivapojilla oli kiire passatessaan. Kunkin pyynnöstä, joka kirjoitettiin sitä varten aiottuun pienoiseen muistolippuun, toivat he viiniä, likööriä tahi olutta, josta eri maksu tehtiin. Uroita samppanjaa juomaan edellä muita olivat kalifornialaiset. Miehensä, entisen tullimiehen vieressä istui siellä eräs pyykinpesijä, joka oli rikastunut ammatissaan San Franciscossa ja joi kolme dollaria maksavan putellisen klikoota kuin mies. Kaksi tahi kolme heikkoa ja kalpeata nuorta naista ahmasivat verisiä pihvipaisti-pytkyjä. Pitkät rouvat, norsunluisilla torahampailla varustetut, kaalivat suihinsa pienoisista laseistaan keitetyitä munia. Toiset lipostelivat nähtävällä tyytyväisyydellä päällisruokiin kuuluvia raparperi-torttuja ja kasvaksia. Kaikki olivat täydessä puuhassa; olisitpa luullut olevasi jossakin kävelypuistojen ravintolassa, keskellä Parisia, etkä aavalla merellä.

Aamuisen jälkeen kannelle taas ilmausi väkeä; matkustajat tervehtelivät sivumennessään toisiansa taikka tunkeilivat kuin kävelijät Hyde-puistossa. Lapset juoksentelivat siellä ja täällä ja leikittelivät, nakkelivat ilma-pallojaan tahi vierittelivät vanteitaan. Enin osa herroja käveli, tupakkia poltellen. Naiset istuivat telttatuoleilla työskennellen, lueskellen tahi keskenään puhellen. Kuvernantit ja lasten piiat pitivät pikkulapsia vaarilla. Muutamat Amerikan mätimahat soutelivat kiikkutuoleillaan. Laivan upseerit tulivat ja menivät, mitkä vahdinpitoon komentosilloille ja kompassia katsomaan, mitkä matkustajain usein naurattaviinkin kysymyksiin vastauksia antamaan. Tuulen toisinaan tyyntyessä kuultiin urkujenkin ääniä, jotka seisoivat isossa peräsalonsgissa, ja äänen-vastuita kahdesta tahi kolmesta pianosta, jotka surkeasti kilpailivat keskenään alempana olevissa salongeissa.

Kello 3 paikoilla kuului väkeviä hurrahuutoja, ja matkustajat hyökäsivät hyteille. Great Eastern sivusi erästä kahden kaapelipituuden päässä olevaa pakettivenettä, jonka se tuuma tuumalta oli saavuttanut. Se oli New-Yorkissa käyvä Propontis, joka tervehti merien jättiläistä, ja merien jättiläinen vastasi tervehtimiseen.

Kello puolivälissä viisi meillä vielä oli maa näkyvissä kolmen peninkulman päässä, mutta työläs oli sitä sumun läpi nähdä nyt yhtäkkiä ärjähtäneessä myrskyn puuskassa. Kohta näkyi valkea, joka tunnettiin yksinäisellä kalliolla olevan Fastenet-majakan valkeaksi, ja ennen pitkää tuli yö, jonka kuluessa Cap Clear, Irlannin rannikon viimeinen niemi, oli sivuttava.

Seitsemäs luku.

Olen sanonut, että Great Easternin pituus oli yli kahden hektometerin. Tarkemmin määräten tämä höyrylaiva on 207@1/2 meteriä vesirajan kohdalla keulasta perään, 210@1/4 meteriä ylikannella vantaasta vantaasen, siis kahta verta pitempi kuin suurimmat Atlantin poikki kulkevat pakettiveneet. Leveys on 25@1/3 meteriä rungon leveimmältä paikalta ja 36@2/3 meteriä rataskotosten ulkopuolelta mitaten.

Great Easternin runkoa ei haittaa meren hirmuisinkaan väkivaltaisuus. Se on kaksinkertainen, ja siinä on komeroita ulko- ja sisäpuolisen laudoituksen välillä, 86:n centimeterin korkeuteen asti. Kymmenen tuhatta tonnia rautaa on käytetty tämän laivanrungon rakentamiseen, ja 3 miljoonaa niittaus-naulaa, jotka ovat lämpiminä sisäänlyödyt, vakuuttavat sen kylkilaattain koossa pysymisen.

Great Eastern kantaa 28 tuhatta 500 tonnia kolmekymmentä jalkaa syvässä käypänä. Painolastissa olevana käypi se ainoastaan 6@1/10 meteriä syvässä. Laiva voi kuljettaa 10 tuhatta matkustajaa. Monen Suomen pikkukaupungin asukkaat mahtuisivat siinä kulkemaan.

Great Easternin kannelta kohoaa 6 mastoa ja 5 korsteinia. Toisella ja kolmannella mastolla, keulasta lukien, on goeletit, märssyraa'at ja pram-raa'at. Ne neljä muuta mastoa ovat takeloitut ainoastaan huippupurjeilla. Kaikki purjeet yhteensä ovat pinta-alalleen 5,400 neliö-meteriä, kaikki hyvää vaatetta kuninkaallisesta tehtaasta Edinpurissa. Toisen ja kolmannen maston märssyillä voisi komppania sotamiehiä haitatta temppuella. Sen kuudesta mastosta, joita metalliset vantit ja partuunat tukevat, ovat toinen, kolmas ja neljäs tehdyt yhteen niitatuista metallilaatoista, tosi mestariteoksista laattasepän työssä. Ne ovat kannen kohdalla läpi mitaten yhden meterin vahvat, ja suurin niistä on 207 franskan jalkaa korkea.

Kaksi korsteinia seisoo etupuolella rataskotoksia ja ne tulevat rattaisin kuuluvasta koneesta; ne kolme muuta ovat peränpuolella ja tulevat potkurin koneesta. Ne ovat mahdottoman suuria, 30 meterin korkeita sylintereitä, jotka ovat tuetut kappeihin kiinnitetyillä kettingeillä.

Great Easternin suunnattoman rungon sisässä oleva sisuslaitos on mielevästi aprikoitu. Keulassa on höyry-pesuhuone ja laivaväen pakki (majapaikat). Sitte tulee naisten salonki ja eräs salonki, joka on kaunistettu kynttilä-ruunuilla, kiikkuvilla lampuilla sekä lasilla peitetyillä maalauksilla. Nämä loistoisat huoneet saavat valonsa sivuille tehtyin aukkoin kautta ja ovat ylikannen kanssa yhteydessä, leveiden portaiden kautta, jotka ovat varustetut metallipykälöillä ja mahonkipuusta tehdyillä käsipuilla. Kupeille on laitettu neljä, käytävällä eroitettua hyttiriviä, joista hyteistä muutamat ovat yhdistyksessä salien kanssa portaiden kantta, ja toiset ovat alakerrassa, jonne eri portaat vievät. Perän puolessa on kolme isoa ruokahuonetta, samanlaisilla laitoksilla hyttien suhteen. Keulasalongeista tultiin peräsalonkeihin käytävää myöten, joka kulkee rataskoneen ympäri sen rautaisten seinäin ja kyöki-huoneiden välitse.

Great Easternin koneita pidetään syystä kyllä mestariteoksina -- olinpa sanoa mestariteoksina uurimaakarin työssä. Aivan hämmästyttävää on nähdä näiden suunnattomain rataslaitosten tekevän työtä kellon tarkkuudella ja hiljaisuudella. Rataskoneen nimellinen voima on tuhat hevosta; potkuri-koneen tuhat kuusisataa.

Erillään molemmista näistä loistoksista on Great Easternilla vielä kuusi muuta apukonetta, suuttamista, liikkeelle-panoa ja vinttureita varten. Niinkuin nähdään, on höyryllä tähdellinen tehtävä kaikissa tämän laivan temppueluissa.

Tämmöinen on tämä verraton ja kaikilta helposti tunnettava höyrylaiva, mikä ei kumminkaan estänyt erästä franskalaista kapteinia kirjoittamasta seuraavaa viatonta muistoonpanoa päiväkirjaansa: "Kohtasimme kuusimastoisen ja viisi korsteinisen laivan. Luultavasti se oli Great Eastern".

Kahdeksas luku.