Part 3

Kannoimme hänet sohvalle. Vankimme kohottautui ylös, katseli ympärilleen pelokkain silmäyksin, painoi kädellään otsaansa ja näytti sellaiselta, joka ei tahdo uskoa omia havainnoitaan.

-- Mitä tämä on? sanoi hän. Minä tulin tänne vierailulle herra Obersteinin luokse.

-- Me tiedämme kaikki, eversti Walters, virkkoi Holmes. Minä en ymmärrä, mitenkä englantilainen gentlemanni on voinut käyttäytyä tuolla tavalla! Me tunnemme koko teidän kirjevaihtonne ja tuttavuutenne Obersteinin kanssa. Siis sillä tavoin kuoli nuori Cadogan West! Neuvon teitä rauhoittamaan omaatuntoamme kertomalla meille kaikki -- on nimittäin muutamia meille vielä tuntemattomia yksityisseikkoja, jotka tahtoisimme saada kuulla teidän omasta suustanne.

Miekkonen painoi kasvonsa käsiinsä. Me odotimme, mutta hänen suustaan ei lähtenyt sanaakaan.

-- Vakuutan teille, sanoi Holmes, että me tunnemme jutun pääpiirteissään. Me tiedämme, että te tahdoitte saada rahaa, että te laitatitte itsellenne samallaiset avaimet kuin oli teidän veljellänne, että olitte kirjevaihdossa herra Obersteinin kanssa, joka vastasi teille "Daily Telegraph'issa". Me tiedämme, että te menitte konttoriin maanantai-iltana, ja että nuori Cadogan West, jolla henkilöllä oli syytä epäillä teitä, huomasi sen. Hän näki, että te varastitte paperit, mutta hän ei tahtonut tehdä hälyytystä, syystä, että hän luuli teidän ottaneen paperit veljellenne Lontoossa. Niinkuin vikkelä mies aina seurasi nuori West teitä junaan, seurasi siihen saakka kuin te tulitte tähän taloon. Täällä tunkeutui hän sisään ja peittääksenne rikoksenne teitte te toisen suuremman rikoksen: murhan.

-- Sitä minä en ole tehnyt! Minä en sitä tehnyt. Jumalan kautta minä vannon, etten tehnyt sitä! huusi hän.

-- Kertokaa sitten meille, miten Cadogan West kuoli ja kuinka hänen ruumiinsa pantiin junan katolle!

-- Minä teen sen. Minä kerron teille totuuden. Sen toisen rikoksen minä olen tehnyt. Minä tunnustan sen. Asia on kuten te olette kuvannut. Minulla oli velkoja, jotka minun piti maksaa. Oberstein tarjosi minulle viisi tuhatta. Minä tarvitsin välttämättömästi rahoja. Tarjous oli sama kuin minun pelastukseni. Mutta murhaan minä olen viaton.

-- Miten se tapahtui?

-- Niinkuin sanoitte, epäili hän ja seurasi minua. Oli sumuinen päivä eikä voinut nähdä kolmea askelta eteenpäin. Minä koputin kaksi kertaa ovelle, ja Oberstein tuli itse aukasemaan. Nuori Cadogan West tahtoi tietää, mikä tulisi paperien kohtaloksi. Kun hän tunkeutui sisään, iski Oberstein häntä päähän. Viisi minuuttia sen perästä kuoli hän. Olimme aivan pyörryksissä siitä, miten nyt menettelisimme. Silloin Oberstein keksi ajatuksen heittää hänet ikkunan ulkopuolella seisahtavan junan katolle. Mutta ensin silmäsi hän niihin papereihin, jotka minä olin tuonut hänelle. Hän sanoi, että kolme niistä oli erittäin tärkeätä, ja että hän tahtoi ne pitää. "Te ette saa niitä pitää, te ette saa niitä pitää", sanoin minä. "Ajatelkaa, mikä melu syntyy Woolwichissä, jos ne eivät ole takaisin aamulla." "Minä pidän ne, sillä ne ovat laadultaan niin vaikeat, että minun on vaikeata tehdä jäljennökset niistä." "Ne täytyy saada takaisin kaappiin", sanoin minä. "Kolme niistä tahdon minä pitää", vastasi hän. "Toiset panemme tuon miehen lompakkoon, niin lankeaa syy hänelle." Minäkään en keksinyt muuta keinoa ja me teimme niin. Odotimme ylisillä puolen tuntia junan tuloa. Kuten sanottu, oli päivä sumuinen, joten meidän oli varsin helppoa heittää ruumis junan katolle. Siinä kaikki mitä minä tiedän.

-- Entäs teidän veljenne?

-- Hän ei sanonut mitään. Hän oli kerran tiedustellut minulta avaimia, joten minä arvelen, että hän epäili minua. Luin sen hänen silmistään. Te tiedätte, hän ei milloinkaan saanut tietää mitään enempää.

Huoneessa vallitsi hiljaisuus. Vihdoin virkkoi Myccroft Holmes;

-- Ettekö voi millään tavalla parantaa tekoanne? Voisitte ehkä jotenkin lieventää tuomiotanne!

-- Mitä minä voisin tehdä?

-- Missä on Oberstein ja paperit?

-- En tiedä.

-- Eikö hän ilmottanut mitään osotetta?

-- Hän sanoi, että Hotel du Loupreen osotetut kirjeet tulisivat perille hänelle.

-- Teidän vallassanne on siis tehdä selvä asiasta, sanoi Holmes.

-- Teen mitä voin. Tahdon tehdä mitä hyvänsä. Tuo mies on saattanut minut perikatoon.

-- Tässä on kynä ja paperia. Istukaa pöydän ääreen ja kirjottakaa minun saneluni mukaan. Kirjottakaa ensin tuo mainittu osote: "Hyvä herra, katsoen meidän asiaamme olette kai huomannut, että eräät paperit ovat jäljellä. Olen hankkinut ne ja te voitte ne saada. Se on tuottanut minulle erikoisia vaikeuksia, joten pyydän siitä korvausta viisi sataa puntaa. En luota postiin, jonka vuoksi en tahdo ottaa tuota summaa vastaan muuta kuin kullassa tai pankkiosotteena. Haluaisin matkustaa luoksenne, mutta se epäilemättä herättäisi huomiota. Siksi varron teitä Charingin Grofs-hotellissa kello 9 lauantaina. Otan vastaan joko kultaa tai englantilaisen pankkiosotteen."

-- Olenpa hämmästynyt, ellei hän mene tähän ansaan!

Ja hän meni. Hän saapui -- ja sai istua viisi vuotta brittiläisessä vankilassa. Hänen salkustaan löydettiin nuo kadonneet Bruce-Partington- piirustukset, joita hän olisi kaupannut kaikille Europan laivastoille.

Eversti Walters kuoli vankilassa pari vuotta jälkeenpäin.

Kaikkien näiden tapahtumain perästä oli Holmes äärettömän hyvällä tuulella. Muutama viikko viimeksi kerrotun kohtauksen jälkeen saapui hän erään kerran kotiin mukanaan äärettömän komea, jalokivellä varustettu neula. Kun tiedustelin häneltä, mistä hän oli sen saanut, vastasi hän saaneensa sen eräältä hyvin korkeassa asemassa olevalta naiselta, jolleka hän kerran oli saanut tilaisuuden tehdä pienen palveluksen. Enempää hän ei sanonut, mutta minä olen varma, että tuo neula aina muistuttaa ystävääni Bruce-Partington-piirustuksista.