Part 2

-- Tämä oli tosiaankin odottamaton tapaus, virkkoi ystäväni, palattuamme jälleen ajoneuvoihin. Lieneekö hän kuollut luonnollisen kuoleman, vai oliko tuo vanha kujeilija tehnyt itsemurhan? Jos asia on jälkimäisellä tavalla, lienee se merkki siitä, että äijällä oli jotain katumista, ettei hän ole täyttänyt velvollisuuksiaan? Tätä kysymystä saamme tulevaisuudessa pohtia. Nyt on meidän mentävä Cadogan Westin asuntoon.

IV.

Cadogan Westin asunto oli pieni, hyvässä kunnossa oleva talo sivukaupungilla. Tapasimme hänen äitirukkansa, joka oli niin surun ja kauhistuksen vallassa, ettei hyödyttänyt mitään jutella hänen kanssaan. Mutta siellä oli nainen, jonka kasvot olivat liidunvalkoiset. Hän esitteli itsensä neiti Violet Westburyksi, kuolleen miehen morsiameksi. Hän oli se, joka oli viimeksi nähnyt hänet tuona onnettomana yönä.

-- En voi selittää sitä, hra Holmes, sanoi hän. En ole voinut nukkua silmänräpäystäkään sen jälkeen -- olen vain ajatellut, ajatellut, ajatellut, mitenkä tuo kaikki on mahdollista. Arthur oli rehellisin, ritarillisin ja eniten isänmaataan rakastava mies koko maailmassa. Mieluimmin hän olisi hakannut poikki oikean kätensä kuin myynyt jonkun valtiosalaisuuden. Ei kukaan, joka hänet tunsi, voi uskoa, että hän on pettänyt maansa.

-- Mutta kaikki selvillekäyneet tosiseikat, neiti Westbury?

-- Sanoinhan, että minun on mahdoton selittää tuota kaikkea.

-- Oliko hän rahapulassa?

-- Ei. Hän tarvitsi hyvin vähän ja palkkansa oli varsin riittävä. Hän oli säästänyt muutamia satoja ja aikomuksemme oli mennä naimisiin uutenavuotena.

-- Oliko koskaan huomattu hänessä minkäänlaisia mielisairauden merkkejä? Kuulkaa nyt, neiti Westbury, teidän täytyy olla aivan suora minua kohtaan.

Ystäväni terävä silmä oli huomannut, että tuo nainen värähti viimeiset sanat kuullessaan. Hän punastui ja ajatteli.

-- Niin, sanoi hän lopuksi, minulla oli kyllä viime aikoina aavistus siitä, että hänellä oli jotain sydämellään.

-- Kauanko aikaa?

-- Ainoastaan viime viikon ajan. Hän oli sanaton ja umpimielinen. Hän pelkäsi jotain, mikä koski hänen virkaansa konttorissa. "Mutta se on aivan liian vakavaa voidakseni puhua siitä sinulle." Niin hän sanoi. Enempää en saanut häneltä tietää.

Holmes näytti totiselta.

-- Edelleen, neiti! Puhukaa sittenkin, vaikka teidän pitäisi puhua häntä vastaan.

-- En tiedä mitään muuta. Erään kerran tuntui minusta kuin hän olisi ollut melkein sanomaisillaan sen minulle. Hän mainitsi usein, kuinka tärkeä tuo salaisuus oli, ja muistelen hänen virkanneen, että ulkomaalaiset vakoojat tahtoisivat suorittaa hänelle hyvän hinnan, jos saisivat sen.

Ystäväni kasvot synkistyivät synkistymistään.

-- Entä sitten?

-- Hän virkkoi, että tuollaisissa asioissa luonne höltyy ja että petturin on helppo anastaa nuo piirustukset.

-- Milloin hän sen sanoi?

-- Aivan äskettäin.

-- Kertokaa minulle, mitä tapahtui viimeisenä iltana.

-- Olimme aikoneet mennä teatteriin. Päivä oli sumuinen. Lähdimme ja ajoimme konttorin ohi. Äkkiä hän katosi.

-- Sanomatta mitään?

-- Jotain hän huusi. Minä odotin häntä, mutta hän ei palannut. Seuraavana aamuna saimme tiedon konttorista. Niin, kello yhdentoista ajoissa kuulimme tuon kamalan uutisen. Voi, herra Holmes, jospa voisitte pelastaa hänen kunniansa! Se merkitsisi paljon!

Holmes pudisti päätään.

-- Tule, Watson, sanoi hän, menkäämme konttoriin, missä paperit olivat.

-- Tuon nuoren miehen avioliitto on syynä hänen tekoonsa, virkkoi Holmes ajaessamme pois. Hän ajatteli tietystikin rahoja. Tuuma oli kypsynyt hänessä senjälkeen kun hänelle oli puhuttu asiasta. Hän on voinut tehdä tuon tytön kanssarikolliseksi kertomalla hänelle suunnitelmistaan. Ush, se on likainen juttu!

-- Mutta, Holmes, miehen luonteelle on myös jotain arvoa annettava. Miksi hän olisi juossut tytön luota keskellä katua mennessään tekemään rikoksensa?

-- Niinpä niin, se kyllä on seikka, joka puhuu vastaan.

-- Asian ilmaiseminen käy tytölle vaikeaksi.

Herra Sidney Johnson, vanhin konttorivaltuutettu, otti meidät vastaan sillä kohteliaisuudella, jonka ystäväni nimikortti aina saa aikaan. Hän oli laiha mies, keski-ikäinen, nenällään silmälasit. Hänen kätensä vapisivat paperien katoamisesta johtuneesta mielenliikutuksesta.

-- Tämä on kauheata, herra Holmes, kerrassaan kauheata! Oletteko kuullut, että päällikkö on kuollut?

-- Tulemme juuri hänen luotaan.

-- Konttorissa on kaikki ylösalasin. Päällikkö kuollut, Cadogan West kuollut, paperit varastetut. Herra jumala, sitä on kauheata ajatella! Että West saattoikin tehdä moisen työn!

-- Onko sitten niin varmaa, että hän on rikoksellinen?

-- En voi muutakaan ymmärtää. Ja kuitenkin luotin minä häneen yhtä paljon kuin itseeni.

-- Milloin suljettiin konttori maanantaina?

-- Kello 5.

-- Tekö suljitte?

-- Olen aina viimeinen mies.

-- Missä olivat piirustukset?

-- Rautakaapissa. Panin ne sinne itse.

-- Onko rakennuksessa mitään vahtia?

-- On, mutta hänen tulee vartioida muitakin osastoja. Hän on entinen sotamies ja ehdottomasti luotettava. Hän ei huomannut mitään erikoista sinä iltana. Päivä olikin hyvin sumuinen.

-- Otaksukaamme, että jos Cadogan West tuli sisään rakennukseen konttoriajan jälkeen, piti hänellä olla kolme eri avainta päästäkseen kaappiin -- eikö niin?

-- Aivan niin. Avain ulko-oveen, avain konttoriin ja avain kaappiin.

-- Sir James Walters ja te olitte ainoat, joilla oli nuo avaimet?

-- Minulla ei ollut avaimia oviin, vain kaappiin.

-- Oliko sir James luotettava toimissaan?

-- Luulen, että hän oli. Joka tapauksessa tiedän, että nuo kolme avainta olivat hänellä erityisessä renkaassa.

-- Oliko tuo rengas hänellä mukanaan matkustaessaan Lontooseen?

-- Niin hän sanoi.

-- Entäs teidän avaimenne, eikö se ole ollut silmänräpäystäkään poissa teiltä?

-- Ei koskaan!

-- Silloin on Westillä, jos hän kerran on syyllinen, täytynyt olla väärä avain. Häneltä ei kuitenkaan ole sellaista löydetty. Ja toiselta puolen: jos joku konttorin virkailijoista olisi aikonut myydä piirustukset, eikö siinä tapauksessa hänen olisi ollut viisainta jäljentää ne kuin ottaa alkuperäiset?

-- Sellaisten jäljentäminen vaatii paljon teknillistä kykyä.

-- Eikö sir Jamesilla, teillä tai Westilla ollut niin paljon sellaista taitoa!

-- Olipa kyllä! Mutta minä pyydän, herra Holmes, älkää sekottako minua juttuun! Mitä hyötyä siitä on -- löydettiinhän paperit Westiltä!

-- Eipä niinkään, mutta se juuri on merkillistä, että hän olisi ottanut piirustukset, kun hän kerran olisi voinut ne jäljentää.

-- Niin, se on merkillistä, mutta joka tapauksessa on hän sen tehnyt.

-- Tähän juttuun liittyy joukko selittämättömiä seikkoja. Kolmea jäljennöstähän kaivataan vielä. Ne ovat tärkeimmät, eikö niin?

-- Niin.

-- Arveletteko, että se, jolla on hallussaan nuo kolme paperia, voi niistä täydellisesti suunnitella Bruce-Partingtonin vedenalaisen laivan?

-- En ole varma siitä. Ne paperit, joissa on kahdenkertaisten ilmavaihdosten ja itsetoimivien ovien piirustukset, ovat eräässä niistä papereista, jotka on saatu takaisin. Muuan ulkomaalainen teki ennen nämä samat keksinnöt, mutta ei osannut rakentaa venettä. Se nyt tahdottaisiin oppia.

-- Siis ovat nuo kolme poissaolevaa paperia tärkeimmät?

-- Epäilemättä.

-- Luvallanne tarkastelen vähäsen täällä konttorissa.

Holmes tutki kaapin lukon, konttorin oven ja ikkunaraudoituksen. Mutta vasta kun hän oli tullut pihalle huomasin, että hän oli tehnyt jonkun mieltäkiinnittävän havainnon. Ikkunan edessä kasvoi laakeripuu ja sen oksat olivat jonkun verran taipuneet ja reveltyneet. Hän tutki niitä hyvin tarkasti, samoinkuin myös melkein näkymättömiä jälkiä maassa sen lähellä. Lopuksi pyysi hän ensimäisen konttorivaltuutetun sulkemaan ikkunan rautatangot, ja Holmes osotti minulle, miten niiden välistä saattoi selvästi nähdä, mitä konttorissa tapahtui.

-- Jäljet ovat jo vanhat, joten niistä on vaikea eroittaa mitään. Ne voivat tai eivät voi merkitä jotain. No niin, Watson, luulenpa, ettei meillä ole enää mitään tekemistä täällä Woolwichissa. Täällä emme ole erikoisempaa hyötyneet. Katsotaanpa, olemmeko onnellisempia Lontoossa.

Vähän ennenkuin lähdimme asemalta, saimme tietää jotain lisää. Pilettikonttorin virkamies, joka tunsi Cadogan Westin ulkonäöltä, kertoi nähneensä hänet maanantai-iltana ja tiesi, että hän matkusti Lontooseen 8.15. Hän oli yksin ja osti kolmannen luokan piletin London Bridgeen. Kertojamme oli huomannut hänen olleen hyvin hermostuneen. Maksaessaan piletin vapisivat hänen kätensä huomattavasti. Aikataulusta saimme selville, että juna 8.15 oli ensimäinen, jolla West oli saattanut matkustaa, erottuaan morsiamestaan klo 7.30.

-- En muista, Watson, virkkoi Holmes, hetken mietittyään, että meillä moneen vuoteen on ollut tutkittavanamme jotain näin vaikeata asiaa. Joka askeleella tapaamme vastuksia. Mutta kuitenkin olemme joka tapauksessa edistyneet.

Tutkimuksemme Woolwichissa ovat pääasiallisesti tuottaneet tuloksia, jotka ovat Cadogan Westiä vastaan. Havaintoni ikkunasta johdattavat minut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Otaksukaammepa esimerkiksi, että joku ulkomaalainen asiamies on lähennellyt häntä. Se on voinut tapahtua sellaisella tavalla, ettei hän ole voinut puhua siitä, mutta joka tapauksessa on se johdattanut hänen ajatuksensa siihen suuntaan, mitä hän on lausunut morsiamelleen. Otaksukaamme sitten, että kun hän oli matkalla teatteriin tuon nuoren naisen kanssa, huomasi hän äkkiä samaisen asiamiehen, joka kulki merikomennuskunnan taloa kohti. Hän oli tarmokas, päättäväinen ja velvollisuuden poika. Hän seurasi miestä, saapui ikkunan luo ja nähtyään, että paperit varastettiin, alkoi hän ajaa varasta takaa. Tällä tavalla selvitämme sen, ettei kenkään voinut ottaa alkuperäisiä papereita, kun hän kerran osasi ne jäljentää.

-- Entäs sitten?

-- Olisi luullut, että Cadogan West olisi tehnyt hälyytyksen, jotta varas olisi saatu kiinni. Miksi hän ei nostanut melua? Olisiko se voinut olla joku hänen päälliköistään konttorissa, joka otti paperit? Se selittäisi Cadogan Westin toimintatavan. Tai ehkä oli varas päässyt Westiä pakoon junaan, ja West oli rynnännyt Lontooseen tavatakseen hänet hänen omassa asunnossaan, tietäen nimittäin, missä varas asui. Voi siis selittää, miksi hän niin yht'äkkiä karkasi morsiamensa luota. Nyt löydämme sitten Westin ruumiin, taskussaan noista papereista seitsemän. Sitä emme vielä osaa selittää. Aikomukseni on nyt alottaa tutkimukseni toiselta suunnalta. Jos vain Mycroft oli lähettänyt meille osoteluettelon, voimme sieltä valita miehen ja alkaa seurata jälkiä...

* * * * *

Aivan oikein, luettelo on meitä odottamassa Baker Streetillä. Muuan departementin lähetti oli sen tuonut tulisella kiireellä. Holmes katsoi sitä ja heitti sen sitten minulle.

-- Siinä on joukko poikasia, mutta harvoja voi ottaa lukuun, kun on kyseessä näin vaikea asia. Ainoat, joita voi hiukan ajatella, ovat: Adolph Meyer, Great George Street 13, Westminister, Louis La Rothiere, Campden Mansions, Notting Hill sekä Hugo Oberstein, Caulfield Gardens 13, Kensington. Sähkösanoman loppu kuului seuraavasti: "Viimeksimainitusta tiedämme, että hän oli kaupungissa maanantaina. Samoin on saatu tietää, että hän on matkustanut pois. Iloisena siitä, että edes hieman valoa on tullut juttuun, odottaa hallitus tietoja sinun toiminnastasi. Korkeimmalta taholta on tehty huomattavia esityksiä. Kuningasvalta ja hallitus ovat sinun palveluksessasi, jos niitä tarvitset. -- Mycroft."

-- Luulenpa, virkkoi Holmes, etteivät kaikki kuningattaren hevoset ja hänen sotilaansa voi auttaa minua hituistakaan työssäni.

Hän oli levittänyt eteensä suuren Lontoon kartan ja kumartunut tutkimaan sitä.

-- Katsopas vain, sanoi hän, tyytyväisenä, onni alkaa olla lopuksikin meille myötäinen. Toivon, että sittenkin selviydymme kaikesta.

Hän löi minua olalle äkkinäisessä hullunkurisuuden puuskassa.

-- Minä menen nyt ulos. Toimitan hieman tiedusteluja. En tahdo kuitenkaan toimia mitään ilman uskollista toveriani. Jää sinä nyt kotiin, minä olen täällä takaisin tunnin kuluttua. Jos aika tuntuu sinusta pitkältä, niin ota esille kynä ja mustetta ja ala kuvauksesi siitä, miten pelastimme isänmaamme.

V.

Koetin tehdä johtopäätöksiä hänen menettelystään, sillä minä tiesin hyvin, että hänen iloisuuteensa olivat täydet syyt. Koko pitkän marraskuun illan odotin kärsimättömänä hänen paluutaan. Viimeinkin kello vähän yli yhdeksän tuotiin minulle kirjelappu, joka sisälsi seuraavaa:

"Syön päivällistä Golduisin ravintolassa, Gloucester Road, Kensington. Tule tänne pian. Ota mukaasi murtorauta, tiiriikka, salalyhty ja revolveri. S.H."

Sepä vasta oli kaunis kokoelma kapistuksia kunniallisen porvarin kannettavaksi. Pistin ne kaikki nutun taskuun, otin ajurin ja ajoin määrättyyn paikkaan. Siellä, kauniisti sisustetussa italialaisessa ravintolassa istui ystäväni pienen, pyöreän pöydän ääressä.

-- Oletko jo aterioinut? Vai olet, no, juo sitten kanssani kahvia ja likööriä. Muistapa myös isännän sikaareita. Ne eivät ole niinkään huonoja! Onko sinulla muassasi pyytämäni esineet?

-- Ne ovat taskussani.

-- Mainiota! Annapa minun nyt muutamin sanoin tutustuttaa sinut siihen, mitä on tekeillä. Olemmehan päässeet selville siitä, Watson, että tuon nuoren miehen ruumis oli pantu vaunun katolle. Olin siitä seikasta varma heti kun tein sen johtopäätöksen, että ruumis oli pudonnut katolta eikä vaunusta.

-- Eikö se olisi voinut pudota sillalta?

-- En usko sitä. Jos lähemmin tarkastelet kattoa, huomaat, että se on hieman kupera eikä sivuilla ole mitään suojustimia. Senvuoksi voimme varmasti otaksua, että nuori Cadogan West oli pantu sinne.

-- Missä hän sitten olisi sinne pantu?

-- Sepä meidän juuri pitää saada tietää. Se on saattanut tapahtua vain yhdellä tavalla. Tiedäthän, että maanalainen rautatie tulee tunnelista eräässä yksinäisessä paikassa West Endissä. Muistelen hämärästi, että erään talon ikkunat olivat vain muutaman askeleen vaunuja korkeammalla. Voi olla varsin mahdollista, että ruumis on heitetty vaunun katolle juuri tuon talon ikkunasta.

-- Se ei tunnu laisinkaan todenmukaiselta.

-- Epätodenmukainen on useinkin todellisuus. Kun sain tietää, että kansainvälinen johtava asiamies, joka on poistunut Lontoosta, asui eräässä talossa tuon rautatien vieressä, ilostuin niin että -- -- sinä varmaankin hämmästyit riemukkuuttani!

-- Vai niin, siis siitä syystä!

-- Niin. Henkilö on Hugo Oberstein, Caulfield Gardens 13. Alotin tutkimukseni Gloucester-Roadin asemalta, missä lähdin erään apumiehen kera käymään pitkin linjaa. Tulin tyytyväiseksi huomatessani, että Caulfield Gardenin talojen taka-ikkunat ovat radallepäin vielä sitä suuremmalla syyllä kun kuulin, että maanalaisen radan junat usein seisovat siinä muutaman minuutin, odottaen vastaantulevaa, suurempaa junaa.

-- Suuremmoista, Holmes! Sinulla on siis kaikki selvillä.

-- Niin, sitä myöten. Edistymme, mutta päämaalia ei silti vielä ole saavutettu. No niin, kun olin nähnyt talon takapuolen, kävelin ympäri nähdäkseni myöskin fasaadin. Tulin vakuutetuksi siitä, että lintu on lentänyt pois. Se oli suuri talo, joka ei suinkaan täyttänyt erityisempiä kauneusvaatimuksia. Oberstein asui siellä yhden ainoan palvelijan kanssa, joka kaikesta päättäen on hänen liittolaisensa ja uskottunsa. Oberstein on matkustanut Europan puolelle viemään saalista -- mutta pakenemisaikomusta hänellä ei ole, sillä hänen ei tarvitse pelätä tulla vangituksi, eikä hän ole voinut ottaa huomioon, että joku amatööri panisi toimeen kotitarkastuksen. Mutta mepäs panemmekin toimeen salaisen kotitarkastuksen.

-- Emmekö voisi hankkia itsellemme valtuutta tunkeutua sinne sisään vapaasti.

-- Tuskin.

-- Mitä meillä muuten on siellä tekemistä?

-- Mistä voi tietää, minkälaisia kirjeitä sieltä löydämme.

-- Tämä ei minusta tunnu oikein hyvältä.

-- Hyvä ystävä, sinä voit vaikka jäädä vain vahtimaan puutarhaan, jos niin tahdot. Meillä ei ole aikaa viivytellä. Ajattele vain Mycroftia, korkeita virastoja, hallitusta ja sitä korkeata henkilöä, joka odottaa saavansa meiltä tietoja. Meidän on välttämätöntä lähteä nyt.

Vastaukseksi minä nousin pöydästä.

-- Sinä olet oikeassa, Holmes, menkäämme!

Holmes nousi ja puristi kättäni.

-- Tiesin kyllä, ettet sinä peräytyisi, virkkoi hän, ja minä näin hänen silmissään ilmeen, jota melkein voi kutsua helläksi. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän jälleen sama rautainen, käytännöllinen mies kuin ennenkin.

-- Sinne on melkein puolen peninkulmaa. Astukaamme sinne. Älä hukkaa työkalujamme! Jos sinä nyt pidätettäisiin epäiltävänä henkilönä, olisi se suuri onnettomuus.

Caulfield Gardens oli rivi pilarifasaadeilla varustettuja taloja, joka on niin tavallista Lontoon West Endissä Victorian hallituskauden keskivaiheilla. Jossain talossa oleskeli lapsilauma, kuulimme kauas lasten helakkaa naurua ja pianon rämpyttämistä. Päivä oli sumuinen, ja näin ollen suojeli se meitä ystävällisesti. Holmes oli sytyttänyt lyhdyn ja valaisi sillä talon suurta ovea.

-- Tämä ei käy helpolla, sanoi hän. Oven takana on varmaankin vahva puomi. Luulen, että pääsemme paremmin sisään pihan puolelta.

Minuutti sen jälkeen olimme pihamaalla. Juuri kun olimme päässeet piiloon, kuulimme poliisin askeleita. Kun ne olivat häipyneet, alkoi Holmes työskennellä alimmaisen oven kanssa. Huomasin, mitenkä hän ponnisti kaikki voimansa. Viimein ovi aukesikin, päästäen terävän kirahduksen. Astuimme pitkin pimeätä käytävää ja menimme ylös ylisten rappusia. Hänen pieni lamppunsa valaisi erään ikkunan.

-- Katsokaamme nyt, Watson!

Hän avasi ikkunan, ja me kuulimme junan kaukaista kohinaa, joka läheni.

-- Tästä ne ovat heittäneet ruumiin. Mutta mitä tuolla on? Ei ole epäilystäkään, etteivät nuo olisi veripilkkuja.

Holmes osotti muutamia pikkusia pilkkuja ikkunan laudalla.

-- Niitä on myös kivirappusissa. Näyte on täydellinen. Odottakaamme tässä siksi kuin juna menee ohi.

Meidän ei tarvinnut odottaa kauvan. Juna tuli kohisten ja pysähtyi juuri ikkunan alle. Ei ollut kuin noin neljä jalkaa ikkunasta vaunun katolle. Holmes sulki hiljaa ikkunan.

-- Näin pitkällä me nyt olemme, Watson. Mitä sinä arvelet?

-- Tämä on mestarinäyte. Milloinkaan sinä et ole tehnyt mitään näin suuremmoista.

-- En ole kanssasi yhtä mieltä siitä. Siinä silmänräpäyksessä kun tein sen havainnon, että ruumis on pantu vaunun katolle, seurasi kaikki itsestään. Suurimmat vaikeudet kuitenkin ovat vielä edessä. Mutta ehkä löydämme täältä jotain, mikä auttaa meitä.

Menimme kyökin portaita toiseen kerrokseen. Ruokasalissa ja makuuhuoneessa ei ollut mitään merkillistä. Kolmannessa sen sijaan oli jotakin, jota ystäväni alkoi tarkkaan tutkia. Siellä oli paljon kirjoja ja papereita, ja oli huone nähtävästi ollut työhuoneena. Lokero lokerolta, kaappi kaapilta tarkasti Holmes johdonmukaisesti ja järjestyksessä huoneen, mutta ei kertaakaan voinut hänen vakavilla kasvoillaan huomata mitään erikoisempaa ilmettä. Tunnin kuluttua emme olleet vielä asiassamme pitemmällä kuin tullessammekaan.

-- Se viekas koira on peittänyt kaikki jälkensä, sanoi hän. Hän ei ole jättänyt jälkeensä mitään, josta voisi päästä hänen kimppuunsa. Hänelle vaarallisen kirjevaihtonsa on hän hävittänyt tahi vienyt pois.

Hän otti kirjoituspöydältä pienen arkkusen ja avasi sen. Siinä oli kaikenlaisia papereita, joissa oli kuvioita ja laskuja, mutta niistä ei päässyt selville, mitä niillä tarkoitettiin. Usein toistetut sanat, kuten "seinänpaine" ja muut sellaiset, viittasivat siihen, että kysymyksessä olivat vedenalaiset laitokset. Kärsimättömästi heitti Holmes ne syrjään. Sitten hän löysi pienen paperikäärön, jossa oli sanomalehtileikkeleitä. Hän levitti ne pöydälle ja samalla näin hänen kasvonilmeensä kirkastuvan.

-- Mitähän tämä on Watson? -- Ja tämä? Kokoelma ilmoituksia ja vastauksia. "Daily Telegraph'in" hakukuulutuksia aluksi. Tämä lienee ensimäinen:

"Toivon kuulevani jotakin pian. Olkoon menneeksi hintaan nähden. Kirjoita perinpohjin kirjeessä tulevalla osotteella. -- Pierrot." Seuraava: "Liian monimutkaista kerrottavaksi. Täytyy saada täysin selväksi. Rahat saatavana tavaroita vastaan. -- Pierrot."

Ja näin: "Alkaa olla kiire. Ottakoon tarjouksensa takaisin, ellei sopimusta noudateta sanasta sanaan. Sopimus kirjeellisesti. Vahvistan sen ilmotuksessa -- Pierrot."

Lopuksi: "Maanantai-iltana yhdeksän jälkeen. Kaksi lyöntiä. Ainoastaan me itse. Älkää olko niin epäluuloinen. Maksu kilisevässä kullassa tavaroita vastaan. -- Pierrot."

-- Selvä ja täydellinen todistus, Watson! Nyt on vain mies saatava kiinni!

Hän vaipui syviin mietteisiin ja rummutteli sormillaan pöytään. Äkkiä hypähti hän ylös.

-- Kentiesi se ei olekaan niin vaikeata. Meillä ei ole enää täällä mitään tekemistä, Watson. Käykäämme sen sijaan läpi "Daily Telegraph" ja lopettakaamme hyvin käytetty päivämme.

* * * * *

Seuraavana päivänä saapuivat Mycroft Holmes ja Lestrade sopimuksen mukaan aamiaisen jälkeen, ja Sherlock Holmes kertoi edellisen päivän toimista. Poliisimies pudisti päätänsä ja oli hämmästyneen näköinen. Sellaista me emme voi tehdä poliisilaitoksessa, herra Holmes, sanoi hän. Eihän se ole harvinaista, että saavutatte parempia tuloksia kuin me. Mutta kerran menette liian pitkälle, nähkääs, ja silloin joudutte ystävinenne vaikeaan asemaan.

-- Englannin, vaimojemme ja lapsiemme tähden, Watson -- mitä? Marttyyrejä isänmaan alttarilla. Mutta mitä arvelet asiasta, Mycroft?

-- Erinomaista, Sherlock! Oivallista! Mutta miten käytät sitä hyödyksesi?

Holmes otti pöydältä "Daily Telegraph'in".

-- Oletko nähnyt Pierrot'in tämänpäiväisen ilmotuksen?

-- Mitä? Onko taas sellainen ilmoitus?

-- Täällä se on: "Tänä iltana. Samalla kellonlyömällä. Sama paikka. Kaksi lyöntiä. Äärimmäisen tärkeätä. Oma turvallisuutemme vaarassa. -- Pierrot."

-- Mutta, sanoi Lestrade. Jos hän vastaa, että me olemme ottaneet hänet vastaan!

-- Tarkotukseni juuri oli panna ilmotus lehteen siihen vastaukseksi. Luullaksemme voimme saada arvotuksen ratkaistuksi, jos molemmilla herroilla on aikaa tulla meitä tapaamaan kahdeksan aikaan Caulfield Gardeniin.

VI.

Eräs Sherlock Holmesin merkillisimpiä ominaisuuksia on hänen taitonsa antaa palttua jollekin jatkuvalle työlle joksikin aikaa ja askarrella muissa, keveimmissä hommissa, silloin kun häntä haluttaa ja kun hän on väsynyt. Minä en sitä voi ja päivä tuntuikin loppumattoman pitkältä. Tulin senvuoksi varsin tyytyväiseksi, kun me vihdoinkin kevyen päivällisen jälkeen läksimme toimittamaan tehtäväämme. Lestrade ja Mycroft odottivat meitä sopimuksen mukaan Gloucester Roadin aseman edustalla. Ja kello 9 istuimme kaikki Caulfield Gardensin työhuoneessa odottamassa miestä saapuvaksi.

Kului tunti ja vielä toinenkin. Lestrade ja Mycroft katsoivat kelloaan pari kertaa minuutissa. Holmes istui vaiti ja ajatuksissaan alaspainunein silmäluomin, mutta joka hermo jännityksessä. Vihdoinkin kohotti hän päätään.

-- Nyt hän tulee, virkkoi Holmes.

Kuulimme askeleita ja sitten lyöntejä oveen. Holmes nousi, antaen meille merkin, että istuisimme rauhassa. Käytävässä paloi kaasu juuri sen verran, että saattoi vaivalla toisensa erottaa. Holmes avasi ulko-oven ja päästi sisään jonkun olennon. "Tulkaa tänne!" kuulimme hänen sanovan ja silmänräpäys tämän jälkeen seisoi mies meidän edessämme. Holmes oli seurannut häntä aivan hänen jälessään ja -- kun mies kääntyi takaisin, huudahtaen hämmästyksestä ja säikähdyksestä, otti Holmes häntä kauluksesta ja veti hänet takaisin. Vankimme huomasi, että ovi oli lukittu ja Holmes seisoi selin sitä vastaan. Mies katseli onnettomana ympärilleen ja kaatui tajuttomana lattialle. Hänen leveälierinen hattunsa putosi maahan, hänen huivinsa irtautui kaulasta ja me näimme pitkän parran sekä erotimme eversti Valentin Waltersin kauniit kasvonpiirteet.

Holmes hätkähti hämmästyneenä.

-- Voit kirjottaa, Watson, virkkoi hän, että minä tällä kertaa olen ollut täysi aasi, ellei tuo vain ole se lintu, jota minä olen metsästänyt.

-- Kuka hän on? kysyi Mycroft.

-- Sir James Waltersin nuorin veli, vedenalaisen laivaosaston päällikkö.