Part 1

VARASTETTU SOTILASSALAISUUS

Bruce-Partington piirustukset

Kirj.

A. CONAN DOYLE

Suomentanut

Eero Alpi

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1915.

I.

Marraskuun lopulla v. 1895 levisi keltaisen harmaa päivä yli Lontoon. Maanantaina ja tiistaina oli mahdotonta meidän asunnostamme Baker Streetin varrella erottaa taloa kadun toisella puolella.

-- Onko lehdissä mitään luettavaa, Watson? kysyi Holmes.

Minä tiesin hyvin, että "luettavalla" tarkotti Holmes rikosasioita. Lehdissä oli jotain vallankumouksesta ja mahdollisesti syntyvästä sodasta sekä odotettavissa olevasta hallituksenmuutoksesta; mutta sellaisesta hän ei välittänyt.

-- Lontoon rikokselliset ovat tyhmeliinejä. Katsopas ulos ikkunasta, Watson! Ihmiset näkyvät hyvin epäselvästi, ja siinä samassa he myös katoavat näkyvistä. Ihana ilma rikoksien tekemistä varten.

-- Onkin tapahtunut joukko pikku varkauksia, sanoin minä.

Holmes vihelsi ylenkatseellisesti.

-- Tämä ilma on sopiva suuremmille teoille. On siunaus ihmiskunnalle, ettei minusta ole tullut rikoksentekijää. Mutta tuollahan, jumalan kiitos, saapuu jotain, mikä tuottaa vaihtelua tähän kuolettavaan yksinäisyyteen.

Se oli palvelijatar, joka toi sähkösanoman. Holmes repi sen auki, luki ja hymyili.

-- Kas, kas! Ja minkävuoksi, virkkoi hän, veli Mycroft saapuu tänne?

-- No, entä sitten? sanoin minä.

-- Entä sitten? Se on samaa kuin näkisi äkkiä maalaistiellä raitiovaunun. Asuntonsa Pall Mallissa ja Diopenesklubi, Whitehall -- ne ovat hänen maailmansa. Yhden ainoan kerran hän on käynyt täällä. Mitä maailmassa hänelle on mahtanut tapahtuakaan?

-- Eikö hän mainitse mitään siitä? Holmes ojensi minulle veljensä sähkösanoman.

"Puhuisin kanssasi Cadogan Westista. Tulen pian. Mycroft."

-- Cadogan West? Olen kuullut sen nimen.

-- Sillä ei ole mitään vastakaikua minun muistissani. Mutta että Mycroft on poikennut tavoistaan! Yhtä hyvin saattaisi aurinko muuttaa rataa. Tiedätkö, mikä Mycroft nykyisin on?

-- Muistelen sinun kerran maininneen, että hänellä on joku pieni virka hallituksessa.

Holmes hymyili.

-- En tuntenut sinua vielä hyvin siihen aikaan. Täytyy olla salaperäinen valtioasioista puhuttaessa. Aivan oikein, hänellä on virka hallituksessa. Eikä olisi niin kovin väärin sanoa, että hän on itse hallitus.

-- Mutta Holmes!

-- Niin, tiesin hyvin, että sinä hämmästyisit. Mycroft ei tosin ole korkeessa virassa ja ansaitseekin vain neljäsataaviisikymmentä puntaa vuodessa; hän ei ole ollenkaan kunnianhimoinen, hän ei himoitse kultaa eikä kunniaa, mutta on kuitenkin välttämätön mies valtakunnassa.

-- Kuinka niin?

-- Hänellä on eräs varsin poikkeuksellinen virka. Milloinkaan ei kellään ole ollut sellaista virkaa eikä kukaan halua sellaista saada. Hän on hyvin teräväpäinen ja omaa mainion vaiston tosiseikkoihin -- samallainen ominaisuus, jota minä käytän rikoksien selville saamiseksi. Kaikki departementin päätökset menevät hänen kauttansa, -- hän on The Clearinghouse [suoritusosasto, missä pankkiirit selvittävät molemminpuolisia saataviaan], joka selvittää asiat. Hänen erikoisalansa on kaikkitietäväisyys. Otaksukaamme, että joku ministeri tarvitsee tietoja Flanderista, Intiasta tai Kanadasta; hän voi saada erikoistietoja asianomaisista osastoista, mutta Mycroft on se, jolla etukäteen on yleissilmäys kaikesta, ja hän tietää, mitenkä se ja se on verrattuna toiseen. Hänen suuret aivonsa toimivat hyvin nopeasti, ja tulokset sieltä tulevat silmänräpäyksessä. Kerran toisensa perästä on hänen sanansa vaikuttanut valtakunnan politiikkaan. Hän elää siinä. Hän ei ajattele mitään muuta, paitsi jos minä pyydän häneltä pikkuista apua jonkun probleemini ratkaisussa. Mutta nyt tänään astuu Jupiter alas. Mitä Herran nimessä lieneekään tapahtunut? Kuka on Cadogan West ja mitä hänellä on tekemistä Mycroftin kanssa?

-- Minä tiedän! huudahdin minä, käännellen sanomalehteä sohvalla. Kas, tässä! Cadogan West on se nuori mies, joka löydettiin kuolleena maanalaiselta rautatieltä tiistaiaamuna.

Holmes keskeytti.

-- Se mahtaa olla vakava juttu, Watson. Kuolemantapaus, joka aiheuttaa veljeni vastoin tapojaan matkustamaan, se on jotain se. Mitähän maailmassa hänellä on tekemistä sen kanssa? Tapauksella ei ollut mitään erikoista luonnetta. Tuo nuori mies on kaikesta päättäen pudonnut junasta ja kuollut siihen paikkaan. Häntä ei oltu ryövätty, eikä mikään seikka viitannut siihen, että kysymyksessä olisi ollut päällekarkaus. Eikö niin?

-- Tutkimus on saattanut ilmi joukon tosiseikkoja, joiden nojalla tapahtuma, kun sitä katselee tarkemmin, näyttää kyllä merkilliseltä.

-- Siitä päättäen, miten se on vaikuttanut veljeeni, tuntuu se todellakin merkilliseltä.

Holmes vaipui nojatuoliinsa.

-- No, Watson, mitkä sitten ovat ne tosiseikat?

-- Miehen nimi on Arthur Cadogan West. Hän oli 27 vuoden ikäinen, naimaton, sekä toimi konttoristina Woolwich Arsenalessa.

-- Siis valtion virassa, samoin kuin veljeni Mycroft.

-- Äkkiä hän katosi. Se tapahtui maanantai-iltana. Viimeksi nähtiin hänet morsiamensa, neiti Violet Westburyn seurassa, jonka hän kuitenkin pian jätti ja katosi klo 7.30 illalla. Heillä ei ollut mitään epäsopua keskenään ja morsian ei voi keksiä pienintäkään syytä hänen katoamiseensa. Hänestä ei sitten ole kuultu muuta kuin että hänen ruumiinsa löydettiin radalta Navn Masonissa Aldgaten aseman läheltä Lontoon maanalaisella rautatiellä.

-- No?

-- Ruumis löydettiin klo 6 tiistai-aamuna kiskojen vasemmalta puolen. Se oli kaukana kiskoilta, radan vasemmalla puolen itäänpäin mennessä, siinä paikassa, missä siihen yhtyy tunnelista tuleva linja. Pää oli melkein muserruksissa. Ruumis olisi kuitenkin voinut jäädä linjalle, kuten tavallisesti. Jos jotkut ihmiset olisivat kantaneet sen pois radalta, olisi se tapahtunut ratapuomin kautta, missä aina on maksun kantaja. Se tuntuu minusta selvältä.

-- Aivan oikein, se on selvää. Mies on joko elävänä tai kuolleena pudonnut tai heitetty junasta. Niin tuntuu minusta. Edelleen!

-- Se juna, joka kulkee niillä kiskoilla, mistä ruumis löydettiin, menee lännestä itäänpäin, on joko yksinkertainen tai vain paikallisjuna, muut ovat kauttakulkujunia. On varmaa, että tämä nuori mies saadessaan kuolemansa matkusti tähän suuntaan hyvin myöhään yöllä, mutta miltä asemalta hän astui junaan, sitä on vaikeata sanoa.

-- Sen saa selville hänen piletistään.

-- Hänellä ei ollut pilettiä lompakossaan.

-- Eikö hänellä ollut pilettiä? Rakas Watson, se on merkillistä. Sikäli kuin kokemuksesta tiedän, ei asemasillalle pääse piletittä paikallisjunan lähtiessä. Niin mahtoi olla tuon nuoren miehenkin laita. Ehkä piletti on otettu pois, jotta voitaisiin salata miltä asemalta hän on noussut junaan? Se on mahdollista. Tai onko hän kadottanut sen vaunussa? Voidaan niinkin otaksua. Mutta mikään ei viittaa siihen, että kysymyksessä olisi ollut ryöväys?

-- Ei silminnähtävästi kaikissa suhteissa. Tässä on luettelo häneltä löydetyistä esineistä. Hänen kukkarossaan oli rahaa kaksi puntaa ja viisitoista sterlingiä. Hänellä oli myöskin shekkikirja Woolwich-pankin haaraosastoihin pääkaupungissa ja maaseudulla. Sen avulla juuri saatiin selville, kuka hän on. Vielä löydettiin häneltä permantopiletti Woolwich-teatteriin samaksi illaksi sekä paketti, joka sisälsi teknillisiä papereita.

-- No, siinäpä se! huudahti Holmes. Hallitus -- Woolwich Arsenal -- papereita -- veli Mycroft. Ketju on täydellinen. Mutta ellen erehdy, tulee hän tuossa ja kertoo meille tarkemmin.

Samassa silmänräpäyksessä näkyi ovella hra Mycroftin kookas, komea vartalo. Hän on tukeva ja suurijäseninen, melkeinpä kömpelön näköinen, mutta komea otsa ja viisaat, syvät, teräsharmaat silmät ja varma katse tekivät päinvastaisen vaikutuksen.

Aivan kuin hänen varjossaan astui sisään vanha ystävämme Lestrad poliisilaitoksella -- laiha ja juhlallinen. Vakavuus heidän kasvoillaan osoitti, että kysymyksessä oli jotain epätavallista. Veljekset tervehtivät toisiaan lausumatta sanaakaan. Mycroft Holmes riisui yltään palttoon ja istuutui nojatuoliin.

-- Varsin merkillinen juttu, Sherlock, sanoi hän. Sinä tiedät hyvin, että minä harvoin poikkean tavoistani, mutta tämä juttu on nyt saanut sen aikaan. Siamissa nykyisin vallitsevien olosuhteiden aikana on varsin vaikeata olla poissa konttorista. En ole koskaan nähnyt pääministeriä niin huonolla tuulella kuin nykyisin. Mitä merikomennuskuntaan tulee, surisee se kuin mehiläiset pesässään. Oletko lukenut tapauksesta?

-- Aivan juuri. Mitä papereita hänellä oli mukanaan?

-- Siinäpä se. Onneksi sitä ei vielä ole kerrottu. Sanomalehdet tahtoivat takertua vallan raivoisina kiinni siihen. Paperit, jotka tuolla poikasella olivat mukanaan, olivat Bruce-Partingtonin vedenalaisen laivan piirustukset.

Mycroft Holmes puhui äänellä, josta huomasi, miten tärkeä tämä asia oli. Veljensä ja minä katselimme häntä odottavina.

-- Olethan kuullut noista piirustuksista? Arvelen kaikkien kuulleen niistä.

-- Vain nimeltä.

-- Bruce-Partington-piirustusten arvoa ei koskaan voida asettaa liian suureksi. Se on ollut tärkein kaikista valtiosalaisuuksista. Katsos, Bruce-Partington-veneet tekevät mahdottomaksi hyökätä meidän kimppuumme meren puolelta. Vuosi sitten uhrattiin suuri summa tämän patentin käyttämiseksi. On edistytty mitä varovaisimmin, jotta salaisuus säilyisi. Piirustuksia, jotka ovat erinomaisen tarkasti suoritetut ja käsittävät useita eri patentteja, joista jokaisella on tärkeä merkityksensä suuressa kokonaisuudessa, on säilytetty vartavasten valmistetussa varmuuskaapissa konttorissa Arsenalessa. On pidetty mahdottomana, että piirustukset voitaisiin sieltä varastaa. Kun laivaveistämön päällikkö tahtoi nähdä niitä, täytyi hänen kääntyä Woolwichin konttorin puoleen. Ja nyt nuo piirustukset löydetään kuolleen nuoren konttoristin lompakosta keskeltä Lontoota. Hallitusnäkökannalta katsoen on se suorastaan kauheata.

-- Mutta onhan ne saatu takaisin?

-- Ei, Sherlock, ei! Siinäpä se juuri on! Niitä ei ole saatu takaisin. Kymmenen paperia varastettiin Woolwichista; Cadogan Westin lompakosta löydettiin vain seitsemän. Kolme tärkeintä on -- varastettu. Voit nyt jättää kaikki omat hommasi, Sherlock! Anna tavallisten pikku asioittesi levätä. Sinun tehtävänäsi on nyt pelastaa valtiosalaisuus. Miksikä otti Cadogan West nuo paperit, missä on nuo kolme tärkeintä paperia, kuinka hän sai kuolemansa, kuinka ruumis oli joutunut sinne ja miten on onnettomuudesta pelastuttava? Ota selvä kaikesta tästä, niin sinä teet isänmaallesi suuren palveluksen.

II.

-- Miksi et ratkaise arvotusta itse, Mycroft? Sinä olet siihen yhtä kelvokas kuin minäkin.

-- Voi olla mahdollista, Sherlock. Mutta on joukko seikkoja, joista minun on saatava selvä. Kun olen päässyt niiden perille, voin tässä nojatuolissa istuen antaa sinulle selvityksen asiasta. Mutta juosta sinne ja tänne, pitää ristikuulusteluja rautatiehenkilöiden kanssa ja vatsallaan leväten tutkia suurennuslasilla -- ne eivät kuulu minun tehtäviini. Ei, sinä olet siinä mies paikallaan. Jos sinulla on halua nähdä nimesi ensi komennuslistalla, niin --

Ystäväni hymyili ja pudisti päätään. -- Toimin vain työn itsensä vuoksi. Asialla on erinäisiä mieltäkiinnittäviä puolia ja minulle on ilo koettaa saada selvä niistä. Ole hyvä ja kerro vielä joitakin asian yhteydessä olevia seikkoja.

-- Olen merkinnyt ne tälle paperille, samoin kuin myöskin muutamia osotteita, joista sinulla voi olla hyötyä. Hän, jolla tällä hetkellä on suurin edesvastuu noista papereista, on merikonsuli, kunnioitettu sir James Walters, jonka arvonimet täyttävät kaksi sivua valtiokalenterissa. Hän on harmaantunut virassaan, hän on kunnioitusta nauttiva mies, on tervetullut kaikissa ylhäisemmissä perheissä, sekä ennen kaikkea henkilö, jonka isänmaanrakkautta ei kenkään voi epäillä. Hän on toinen niistä kahdesta, joilla on avaimet tuohon kaappiin. Voin muuten lisätä, että paperit aivan varmaan olivat kaapissa konttoriaikana maanantaina, ja että sir James matkusti Lontooseen noin kello 3 ja vei avaimet mukanaan.

-- Voidaanko se todistaa?

-- Voidaan. Hänen veljensä, eversti Valentin Walters voi todistaa, että hän lähti Woolwichistä mainitulla kellonlyönnillä, ja amiraali Sinclair taas voi todistaa sen, että hän saapui Lontooseen. Siinä kaikki, mitä sir Jamesilla on tekemistä mainitun asian kanssa.

-- Kuka on tuo toinen, jolla on avaimet?

-- Vanhin konttorivaltuutettu Sidney Johnson. Hän on neljännelläkymmenellä oleva mies, nainut ja viiden lapsen isä. Hän on merkillinen persoona, mutta saa päälliköltään erinomaisia lausuntoja. Hän ei ole ollenkaan virkaveljensä tapainen, mutta ankara mies ahertamaan. Niinkuin hän itse on sanonut -- ja sen voi hänen vaimonsa todistaa -- hän oli kotona koko maanantai-illan, ja hänen avaimensa eivät olleet silmänräpäystäkään poissa kellonperistä, joihin ne olivat kiinnitetyt.

-- Kerropa minulle Cadogan Westista?

-- Hän on ollut virassa kymmenen vuotta ja oli terävä poika. Mikään erityinen nero hän ei ollut, mutta järjestyksen mies ja kunniantuntoinen. Meillä kenelläkään ei ollut mitään häntä vastaan. Hän oli konttorissa Sidney Johnsonia lähin. Virkatehtävissään tuli hän joka päivä käsitelleeksi noita papereita. Kukaan muu ei hommaillut niiden kanssa niin paljon kuin juuri hän.

-- Kuka lukitsi piirustukset kaappiin sinä iltana?

-- Sidney Johnson, vanhin valtuutettu.

-- No, sittenhän on selvää, kuka ne on ottanut. Nehän löydettiin tuon konttoristin, Cadogan Westin, lompakosta. Eikö asia siis ole selvä?

-- Siltä näyttää, mutta eipäs kuitenkaan, Sherlock. Ensiksikin: miksi hän ne otti?

-- Otaksun, että ne olivat erittäin paljon arvoiset.

-- Hän saattoi helposti ansaita niillä tuhansia.

-- Voitko sanoa minulle mitään syytä siihen, miksi hän otti paperit mukaansa Lontooseen ilman tarkotusta myydä ne?

-- En, sitä en voi sanoa.

-- Ottakaamme siis se lähtökohdaksi. Miten West sai paperit käsiinsä? Ainoastaan käyttämällä väärää avainta.

-- Käyttämällä useita vääriä avaimia. Hänellä on pitänyt olla avaimet myös itse huoneistoon ja konttoriin.

-- Hänellä oli siis useita vääriä avaimia. Hän otti paperit mukaansa Lontooseen myydäkseen tuon salaisuuden. Paperit aikoi hän panna takaisin kaappiin seuraavana aamuna ennenkuin niitä ehdittäisiin kaivata. Mutta hän kuolikin samana iltana Lontoossa.

-- Mitenkä?

-- Otaksukaamme, että hän oli parhaillaan paluumatkalla Woolwichiin, kun hänet murhattiin ja heitettiin ulos rautatievaunusta.

-- Aldgate, mistä ruumis löydettiin, on kylläkin varsin kaukana London Bridgen asemalta, josta hän on voinut poiketa Woolwichiin.

-- On mahtanut olla monta seikkaa vaikuttamassa siihen, että hän on matkustanut London Bridgen aseman ohi. Lienee ollut vaunussa joku, jonka kanssa hän on ollut innokkaassa keskustelussa. Tämä keskustelu aiheutti kiivaan kohtauksen, jonka kestäessä hänet murhattiin. Ehkä koetti hän päästä ulos vaunusta, putosi radalle ja kuoli. Toinen oli lukinnut oven. Oli usvainen päivä, joten ei voinut nähdä paljon mitään.

-- Niin, parempaa selvitystä ei kyllä voi antaa asian nykyisillään ollessa. Mutta ajattelehan, Sherlock, miten paljon vielä on hämärän peitossa. Menkäämme nyt ensiksikin siihen, että Cadogan West todellakin aikoi myydä nuo paperit. Hän on siis kai ollut tapaamassa jotain ulkomaalaista asiamiestä ja viettänyt illan hänen seurassaan. Hän osti kaksi pilettiä teatteriin, saattoi morsiantaan sinne puolen matkaa ja hävisi yhtäkkiä.

-- Se on luonnollisesti ollut joku päähänpisto, sanoi Lestrad, joka oli rauhattomana kuunnellut keskustelua.

-- Joka tapauksessa merkillinen päähänpisto. Otaksukaamme, että hän saapuu Lontooseen ja tapaa tuon ulkomaalaisen asiamiehen. Hän aikoo panna paperit takaisin aamuksi, muuten tulisi heti ilmi, että ne ovat poissa. Hän otti kymmenen. Mutta hänen lompakostaan löydettiin vain seitsemän. Missä ovat puuttuvat kolme. Ehkei ulkomaalainen asiamies tahtonut antaa niitä takaisin hyvällä. Ja niin -- mikä oli hänen palkintonsa petoksestaan? Olisi muuten odottanut löytävän suurehkon summan rahaa hänen lompakostaan.

-- Minusta tuntuu kaikki varsin selvältä, virkkoi Lestrad. Hän otti paperit myydäkseen ne. Mutta hän ja asiamies eivät päässeet yksimielisyyteen hinnasta. Hän tahtoi matkustaa takaisin, mutta asiamies seurasi häntä. Junassa murhasi asiamies hänet, otti papereista tärkeimmät ja heitti ruumiin ulos vaunusta.

-- Miksi hänellä ei ollut pilettiä?

-- Piletti olisi osottanut, mikä asema on asiamiehen asuntoa lähinnä. Senvuoksi otti hän piletin pois uhrinsa lompakosta.

-- Erinomaista, Lestrad, sanoi Holmes. Teidän arvelunne tuntuu paikkansa pitävältä. Mutta jos niin on, on asia selvä. Ensinnäkin on petturi menettänyt henkensä. Toisekseenkin ovat Bruce-Partington-piirustukset nyt mannermaalla. Mikä siis jää tehtäväksemme?

-- Toimia, Scherlock, toimia! huudahti Mycroft hypähtäen ylös. Kaikki vaistoni sanovat, että tämä ratkaisu on päin mäntyä. Pane kykysi liikkeelle! Mene murhapaikalle! Puhuttele rautatieläisiä! Tutki jokainen kivi! Konsanaan ei sinulla ole ollut parempaa tilaisuutta tehdä palvelusta isänmaallesi.

-- Niinpä kyllä, virkkoi Holmes ja kohautti olkapäitään. Tule, Watson! Ja te, Lestrad, tahdotteko tehdä meille sen palveluksen, että seuraatte mukana tunnin tai pari? Alotamme käynnillä Aldgaten asemalla. Hyvästi, Mycroft! Saatpahan jo iltaan mennessä jotain tietoja. Mutta varotan jo edeltäkäsin sinua odottamasta mitään erikoisia tuloksia.

III.

Tuntia myöhemmin olimme Holmes, Lestrad ja minä sillä paikalla, mistä Westin ruumis oli löydetty. Kookas, punatukkainen, vanha mies edusti rautatieläisiä.

-- Niin, tästä me hänet löysimme, virkkoi hän, osottaen erästä paikkaa noin kolmen askeleen päässä radalta. Se ei ole voinut vieriä tänne, sillä tässä ei ole mitään aukkoa, niinkuin huomaatte. Senvuoksi on se täydytty heittää junasta -- nähtävästikin siitä, joka kulki tästä ohi maanantai-iltana keskiyön aikana.

-- Onko tarkastettu vaunut ja onko huomattu minkäänlaisia jälkiä ottelusta?

-- Emme ole mitään sellaisia havainneet, eikä mitään pilettiä ole löytynyt.

-- Eikö vaunun ovi ollut jäänyt auki?

-- Ei.

-- Aamulla ilmotettiin meille, sanoi Lestrad, että muuan henkilö, joka matkusti Aldgaten ohi paikallisjunalla 11.40 maanantai-yönä, oli kuullut sellaisen äänen kuin jotain olisi pudonnut maahan -- nim. silloin kun juna saapui asemalle. Oli kuitenkin niin samea päivä, ettei voinut nähdä mitään. Mutta mitä maailmassa nuo tuossa ovat, hra Holmes?

Ystäväni seisoi ja tirkisteli mitä suurimmalla kiintymyksellä raiteita siinä, missä ne kääntyvät tunnelista. Aldgate on risteys ja siinä muodostavat raiteet kokonaisen verkon. Niihin oli nyt hänen silmänsä kiintyneet.

-- Vaihderaiteet, mutisi hän, vaihderaiteet. --

-- No, mitä niissä? Mitä tarkotatte?

-- Eihän vaihderatoja ole niin montaa tällä linjalla?

-- Ei, niitä ei ole montaa.

-- Ja myöskin mutka. Vaihderaiteet ja mutka. Jupiterin nimessä!

-- Mitä se on, hra Holmes? Oletteko huomannut jotain?

-- Ei, iski vain päähäni muuan ajatus, ei muuta. Mutta asiahan tulee mieltäkiinnittäväksi. Minä en näe ollenkaan veren jälkiä radalla.

-- Ei, tuskin ollenkaan verta.

-- Mutta sikäli kuin käsitän, on haava hyvin paha.

-- Molemmat jalat ovat murskaantuneet; muuten ei huomattu minkäänlaisia ulkonaisia väkivallanmerkkejä.

-- Kuitenkin täytyy otaksua, että verta on vuotanut. Olisikohan aihetta minunkin tarkastaa se juna, mistä tuo mainittu matkustaja oli kuullut putoamisen.

-- Enpä luule, hra Holmes. Veturi on päästetty jo irralleen ja vaunut ovat vaihdetut eri paikkoihin. Voin sitäpaitsi vakuuttaa teille, hra Holmes, että jokainen vaunu on tutkittu mitä tarkimmin. Tein sen itse.

Ystäväni suurimpia heikkouksia oli se, että hän oli kärsimätön sellaisten henkilöiden keskuudessa, jotka olivat lahjattomampia kuin hän.

-- Uskon sen mielelläni, virkkoi hän ja siirtyi syrjään, Voi olla, etten tahtoisi tutkia juuri vaunuja. Watson, olemme valmiit. Emme tahdo vaivata teitä enää, hra Lestrad. Luulen, että me nyt menemme Woolwichiin.

London Bridgessä kirjoitti Holmes veljelleen sähkösanoman. Se kuului:

"Näkyy vähän valoa pimeydessä, mutta mahdollisesti se sammuu. Toimita meille Baker Streetille täydellinen luettelo kaikista ulkomaalaisista vakoilijoista ja kansainvälisistä asiamiehistä Englannissa sekä heidän osotteensa. Sherlock."

-- Se voi olla meille hyödyksi, Watson, virkkoi hän astuessamme Woolwichiin vievään junaan. Olemme todellakin kiitollisuudenvelassa Mycroftille, joka on antanut meille näin äärettömän mieltäkiinnittävää toimitettavaa. Huomasin hänen jännittyneistä, tarmokkuutta osottavista kasvonpiirteistään, että hänen aivoissaan liikkui jotain erityistä. Tässä jutussa on ainehistoa. Ensin se tuntui hyvin epäselvältä. Olinkin aika pöllöpää käsittämään mitään.

-- Minä en vieläkään käsitä mitään.

-- Mikä tulee tulokseksi, sitä en minäkään vielä tiedä. Mutta toimintasuunnitelma minulla jo on. Mies kuoli muualla ja hänen ruumiinsa oli pantu vaunun katolle.

-- Katolleko?

-- Niin, eikö ole harvinaista? Mutta tutkikaamme lähemmin asiaa. Onhan kylläkin merkillistä, että se löydettiin siltä paikalta, missä juna tekee kierroksen, samalla siirtyessään toisille raiteille. Eikö juuri tällaisella paikalla junan päällä ollut esine putoa maahan? Ja ottakaamme myöskin huomioon, että tällä paikalla ei ollut verta. Luonnollisesti ei sitä ollut, koska veri oli valunut siitä jo muualle. Jokaisella näillä tosiasioilla on itsessään suuri merkitys. Yhteensä ne muodostavat kokonaisuuden.

-- Entä piletti! huudahdin minä.

-- Juuri niin. Me emme voineet ymmärtää sitä, ettei mitään pilettiä löydetty. Sepä sen selittääkin. Kaikki sopii yhteen.

-- Mutta joskin kaikki tämä on oikein, emme sittenkään voi ymmärtää hänen kuolemaansa. Se ei ole tullut tästä sen käsitettävämmäksi, pikemmin vielä sekavammaksi.

-- Ehkä, sanoi Holmes miettiväisenä.

Hän vaipui syviin mietteisiin ja pysyi niissä siihen asti kuin juna vihdoin oli saapunut Woolwichin asemalle. Siellä hän otti vaunut ja veti esille Mycroftin paperit lompakostaan.

-- Meidän on tehtävä iltapäivällä muutamia vierailuita, virkkoi hän, ja olen tuuminut, että ensin menisimme sir James Waltersin luo.

Hän asui hienossa huvilassa, joka oli aina Themsiin asti ulottuvien alueiden ympäröimä. Kun pääsimme perille, hälveni usva ja heikko auringonvälke pääsi valaisemaan ympäristöä. Palvelija avasi portin.

-- Sir James kuoli tänä aamuna, herra, virkkoi palvelija juhlallisella äänellä.

-- Hyvä jumala! huudahti Holmes kauhistuneena. Miten hän kuoli?

-- Ehkä tahdotte mennä sisälle, sir, tervehtimään hänen veljeään, eversti Valentinia?

-- On kai parasta, että teemme sen.

Meidät vietiin puolipimeään tupaan, missä tapasimme hyvin korkeakasvuisen, kauniin miehen, noin viidenkymmenen vuotiaan, vainajan nuoremman veljen. Hänen sekava katseensa, kuumeiset posket ja harjaamaton tukkansa -- kaikki puhuivat äkillisestä iskusta, joka oli perhettä kohdannut. Hän puhui sekavin sanoin asiasta.

-- Syy oli tuossa hirveässä skandaalissa, sanoi hän. Veljeni, sir James, oli hyvin arka kunniastaan, siksi hän ei voinut kestää tällaista juttua. Se musersi hänen sydämensä. Hän oli aina niin ylpeä konttoristaan -- tämä oli julma isku.

-- Olimme toivoneet, että hän antaisi meille joitakin viittauksia, jotka edistäisivät asian selville saamista.

-- Vakuutan teille, että asia oli hänelle yhtä salaperäinen kuin kaikille muille. Hän oli ilmoittanut poliisille kaikki, mitä tiesi. Tietysti hän ei epäillyt Cadogan Westin syyllisyyttä. Mutta muuten oli asia hänelle hämärä.

-- Ja tekään ette voi antaa mitään valaistusta juttuun?

-- En tiedä muuta, kuin mitä olen lukenut ja kuullut. En suinkaan tahdo olla epäkohtelias, herra Holmes, mutta te ymmärrätte, että olemme nykyään kovasti kuohuksissa, ja pyydän senvuoksi, ettette jatkaisi keskustelua.