# Vänrikki Stoolin tarinat (suom. Cajander)

## Part 8

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/vanrikki-stoolin-tarinat-suom-cajander-12688/index.md

Porin urhot, Porilaisten marssi. Porilaisten päällikkönä oli Döbeln. Todisteena heidän tunnustetusta sotamaineestaan kerrotaan esim., että Lapuan päivänä Savon jääkärit olivat koko aamupäivän kulkeneet armeijan etunenässä, yhä taistellen peräytyviä Venäläisiä vastaan, niin pyysivät Porilaiset hekin vuorostaan saada käydä siihen sijaan; mutta Savolaiset vastasivat: "Porilaisten urhoollisuus on tunnettu; mutta me tahdomme osoittautua heidän vertaisikseen". Iltapäivällä saivat sitten Porilaisetkin näyttää kuntoaan ja tehdä vaarallisen pääryntäyksen kirkonkylässä seisovia Venäläisiä vastaan.

Rajevski, Nikolai Nikolajevitsh, kenraalimajuri, sittemmin ratsuväen kenraali, synt. 1771, oli kesän alussa 1808, toukokuusta heinäkuuhun, Venäläisten pääjoukon johtaja. Hän oli yksinkertainen, vakava ja kunnioitusta herättävä soturi. Leipzigin tappelussa hän haavoitettiin. Kuoli 1829. Kuoli 1829.

Ramsay (lue ramse) veljekset, kaksi nuorta etevää upseeria, jotka kaatuivat Suomen sodassa melkein samaan aikaan, vaikka eri paikoissa. Antero Vilho, synt. 1777, oli voittanut arvon muun muassa eräällä kirjoituksella sotatieteessä ja oli jo majurina, kun hän 20 p. kesäk. 1808 Vegesackin yliajutanttina kaatui Lemulla; Kaarle Kustaa, synt. 1783, oli luutnantin arvoinen ja palveli sodassa toisen prikaatin ajutanttina sekä sai kuolinhaavan Lapualla 14 p. heinäk.; Siikajoella he olivat kumpikin läsnä ja kumpikin muassa ryntäyksessä tappelun lopussa. Heidän äitinsä Sofia Loviisa R. asui sittemmin Espoon kartanossa Uudellamaalla, jossa siis "Matkamiehen näky" tapahtuu.

Rantsila (Frantsila), silloin kappeli Siikajoen varrella, noin neljä peninkulmaa yläpuolella Revonlahtea. Cronstedtin joukko piti siinä leiriä juuri Siikajoen taistelun jälkeen. Muutamia päiviä jäljemmin hyökkäsi Cronstedtin joukko Venäläisten päälle Revonlahdella ja sai siellä voiton, jossa tilaisuudessa kaikki "Sotamarskissa" mainitut upseerit itseään kunnostivat.

Reiher, Kaarle Juhana, synt. Savossa 1781, luutnantti tai vänrikki, mainitaan miehuudestaan Karstulassa, sai Ruotsin sotapalveluksesta eronsa majurina ja kuoli Sulkavan pitäjässä 1846.

Revonlahti, kappelikirkko Siikajoen varrella, lähes kaksi peninkulmaa Siikajoen kirkolta. Sen luona löi everstin, kreivi Cronstedtin osasto Venäläiset 27 p. huhtik. 1808.

Ristiinan pitäjä Mikkelin läänissä, Fieandtin ja Dunckerin syntymäpaikka.

Ruonan silta, Ruonan kylän vieressä Kuortaneella. Siinä ahdisti Kamensky 1 p. syysk. 1808 kovasti Adlercreutzin johtamaa suomalaista sotajoukkoa, joka urhoollisesti torjui kaikki Venäläisten hyökkäykset. Yöllä vetäytyi Adlercreutz kuitenkin pois, peräytyen Salmelle.

Ruotsinsalmi, nykyisen Kotkan edustalla, on tunnettu kahdesta verisestä meritaistelusta, 24 p. elok. 1789 ja 9-10 p. heinäk. 1790. Edellinen päättyi Ruotsalaisten tappioksi, mutta jälkimäistä pidettiin loistavimpana voittona, minkä ruotsalaiset aseet olivat saavuttaneet Narvan tappion jälkeen. Siinä kunnosti itseään etenkin Kaarle Olavi Cronstedt, joka sittemmin 1808 oli Viaporin päällikkönä.

Röikön torppa Alavudella, aivan lähellä tai keskellä sitä paikkaa, jossa 17. elok. taisteltiin, on Röikön talo, mitään Röikön torppaa ei tätä nykyä näillä paikoin löytyne.

"Salmen sadat lahdelmat"; nuo avarat vedet, jotka ulottuvat Lappeenrannasta Mikkeliin asti ja Savonlinnaan päin, sekä vielä Savonlinnan ohitse aina Joroisiin saakka, ovat niin monilahtiset ja monisaariset, ett'ei voi määrätäkään, missä varsinainen Saimaan järvi loppuu ja toiset vähemmät järvet alkavat.

Salmi, kylä Kuortaneella, puolen peninkulman päässä Ruonasta länteen ja luoteeseen päin. Siinä taisteltiin ankarasti 2 p. syysk. 1808. Illalla vetäytyi suomalainen sotajoukko Klingsporin käskystä pois meren rannikolle päin ennen taistelun päättymistä ja tärkeä tienristeys joutui Venäläisille.

Sandels, Juhana Aukusti, synt. Tukholmassa 1764, oli eversti ja Savon jääkärirykmentin päällikkö sekä johti 1808 sitä erityistä armeijaosastoa, joka taisteli Itä-Suomessa, enimmäkseen Pohjois-Savossa. Tämä osasto voitti ensin 2. p. toukok. Venäläiset Pulkkilassa, Pohjanmaalla ja tunkeusi sitten Kuopioon asti, joka kaupunki valloitettiin (ks. Malm), sekä kauas sen etelä- ja itäpuolellekin. Sittenkin, kun Venäläiset heitä vastaan kokosivat monta kertaa lukuisamman sotajoukon, piti S. koko kesän puoltansa Barclay de Tollya ja Tutshkovia vastaan Kuopion tienoilla. Hän pakotettiin sitten peräytymään sen epäedullisen suostumuksen kautta, minkä ylipäälliköt olivat tehneet Lohtajalla. Voitti vielä tuon loistavan voiton Virran luona, mutta koska pääarmeija kokonaan vetäytyi Suomenmaasta pois, täytyi hänenkin siihen yhtyä ja siirtyä Ruotsiin. Sodan päätyttyä hän nousi Ruotsin ja Norjan korkeimpiin valtiovirkoihin ja kuoli 1831. Hän oli urhea ja taitava sotapäällikkö, osasi suuressa määrässä voittaa sotilaitten rakkautta ja innostuttaa heidän mieltään taistelussa. Taistelun välissä hän kernaasti piti hauskaa elämää, rakasti vilkasta seurustelua, juhlailemista ja herkkuatrioita.--Tarkoittaako Sandelsin ajutantti, "nuori luutnantti", ketään määrättyä henkilöä, ei voi varmaan sanoa. Brusin (ks. häntä) teki siihen aikaan ajutantin palvelusta, mutta hänen luonteensa ei kuvaan soveltune.

Savon miehet; Savon rykmenteistä seurasi osa Cronstedtin johdolla pääarmeijaa, toinen osa kuului Sandelsin osastoon ja taisteli Savossa. Vrt. Porilaiset.

Savon varajoukko, ks. Varajoukko.

Schantz; Porin rykmentissä palveli kaksi veljestä. Kapteeni Kaarle Konstantin von S., synt. 1773, sai Lapuan taistelun päivänä, 14 p. heinäk. 1808, kultaisen urheusmitalin, haavoitettiin kahakassa Lapvärtissä, sai virkaeronsa everstiluutnanttina, eli sitten Suomessa kruununmakasiinin hoitajana ja kuoli Turussa 1851. Luutnantti Juhana Eberhard v. S., synt. 1774, kunnosti itseänsä Lapualla, mutta joutui Venäläisten vangiksi eikä liene ollut muassa Juuttaalla, vaikka Runeberg häntä tarkoittaneekin runossa "Döbeln Juuttaalla". Palattuaan Ruotsista sodan jälkeen Suomeen S. meni sotapalvelukseen ja kohosi täällä everstiluutnantiksi, kuoli Porissa 1837.

Schwerin, Vilhelm Juhana Ludvig von, kreivi, oli synt. jouluk. 1792. Sodan syttyessä hän oli kadetti Karlbergin opistossa. Sinne tuli silloin käsky, että ne kadetit, joiden arveltiin voivan palvella sodassa, päästettäisiin kesällä 1808 opistosta; näiden joukossa oli Schwerin. Hän tuli elok. 1808 Suomeen kenraalimajuri Vegesackin osaston kanssa. Hänen lyhyt soturi-uransa on kerrottu runoelmassa. Ensimmäinen taistelunsa oli Lapvärtin tienoilla, missä Drufva vähäisellä joukolla vastusti vahvempaa venäläistä osastoa. Toinen soturikokeensa oli Oravaisissa 14 p. syysk. Siellä hän sai kaksi haavaa ja kuoli niistä sekä sotataudista 27 p. syysk. 1808. Runo perustuu säilyneeseen Schwerinin kirjeeseen.

Siikajoen kirkko on meren rannalla, muutamien peninkulmien päässä Oulusta lounaaseen päin. Taistelu täällä 18 p. huhtik. 1808 oli ensimmäinen alku Suomalaisten voittoretkeen, mikä sitten kesti kesäajan 1808. Taistelun kulku, joka kuvataan "Adlercreutz'issa", oli seuraava: Suomalaisilla oli yhä Klingsporin käsky peräytyä, jota Adlercreutz oli toimeenpanemassa. Jo joen eteläpuolella rupesivat Venäläiset Suomalaisia ahdistamaan ja kova ampuminen syntyi. Kulnev, joka Venäläisten etujoukon päällikkönä oli Venäläisten ylin johtajansa paikalla, lähetti joukkoja kiertämään Suomalaisia ja ahdistamaan heidän siipiänsä sivulta. Siten Venäläisten keskusta heikontui, ja silloin Adlercreutz lähetti joukkojansa keskustaa vastaan ankaraan hyökkäykseen, joka täydellisesti onnistui; Venäläisten täytyi nopeasti peräytyä ja heitä ajettiin takaa puolen peninkulman matka.

Stolt; kerrotaan v:n 1808 sodassa usein todella tapahtuneen, että tuntemattomat miehet asettuivat sotilaitten riviin ja ottivat osaa tappeluihin.

Stool, vänrikki. Asuessaan Näsijärven seuduilla, Ruovedellä (ks. Näsijärvi) tutustui Runeberg useihin vanhoihin sotureihin, joilta kuuli juttuja sodasta. Samassa talossa asui entinen aliupseeri Adolf Fredrik Pelander, "vänrikki arvoltaan, vaikk' onni näytti menneen". Hänen tavallisena toimenansa oli kutoa nuottaa y.m. semm., ja yleensä kuvaus vänrikki Stoolin ulkoasusta ja R:n ilveilemisistä ukon kanssa kuvannee häntä. Samaan aikaan asui näillä seuduin monta muutakin soturia. Itse kapt. Enehjelm, jonka perheessä R. oli opettajana, oli luutnanttina ottanut osaa sotaan ja R. kuuli paljon häneltä sen tapahtumista. Kurun kappelissa, Hainarin talossa löytyi eräs entinen lipunkantaja Kaarle Kustaa Polviander, jonka kanssa R. seurusteli metsästysretkillään ja joka osasi runsaasti sotajutelmia kertoella. Vielä muutamat luulevat tietävänsä että miehekäs luutnantti Kaarle Palmroth, joka myös asui Ruovedellä, kertomuksillaan sodasta suuresti sytytti R:n innostusta. Itse R. lausuu kirjeessä Montgomerylle: "Mitä lähteihini tulee olen seurannut arv. veljeäni (Montgomeryn historiaa sodasta) sekä suusanallisia kertomuksia. Vänr. Stool on johonkin määrin historiallinen, kumminkin on hän kertonut minulle paljon toistenkin suun kautta. Myöskin tuo runossani mainittu kirjanen on ymmärrettävä yleisemmässä merkityksessä. Kun nuorena ylioppilaana olin kotiopettajana yhden luona noista sodan urhoista ["bussar"], olin tilaisuudessa lukea moniaita lyhyempiä kertomuksia sotatapahtumista."

"Suursaaren aikuinen"; Suursaaren lähellä, keskellä Suomenlahtea, oli heinäk. 1788 ratkaisematta jäänyt meritappelu Ruotsin ja Venäjän laivastojen välillä. Siis "Suursaaren aikuinen" on sama kuin "soturi 1788 v:n sodassa".

"Svean maa", "Svean kansa", Ruotsin maa ja kansa. "Svean linna" on Viapori, nykyään Suomenlinna, ruotsiksi "Sveaborg" se on "Ruotsin linna".

Tigerstedt, Eerik Aleksanteri, synt. Pieksämäellä 1781, mainittu "Sotamarskissa", oli luutnantti Savon jalkaväessä, kaatui luodista Revonlahdella 27 p. huhtik. 1808.

Tigerstedt, Gregori Fredrik, synt. 1784 Joroisissa, vänrikki Savon jalkaväessä, oli edellisen serkku; hän pahasti haavoittui Revonlahdella kahdesta painetinpistoksesta, niin että parani vasta sodan loputtua. Siirtyi takaisin Suomeen ja oli täällä taas sotapalveluksessa, josta erottuaan eli everstiluutnanttina Helsingissä; kuoli täällä 1863.

"Toll marski", synt. 1743, toimitti osaansa v:n 1772 vallankumouksessa, kun Kustaa III lavensi kuninkaallista valtaa Ruotsissa; korotettiin sittemmin vapaaherraksi ja kreiviksi, oli 1801-09 Skånen kenraalikuvernööri ja hoiti samaan aikaan korkeita sotapäällikön toimia. Oli yleensä tiedokas ja etevä virka- ja valtiomies; kuoli 1817.

Tornio; joulukuun keskipaikoilla 1808 sijoittui suomalainen armeija sitten kun Olkijoen aselepo oli Venäläisten kanssa tehty, talvimajoihin Tornion kaupunkiin ynnä läheisiin pitäjiin. Siinä se viipyi siksi, kunnes aselepo loppui maaliskuun loppupuoliskolla. Talvi oli ankaran kylmä, majat riittämättömät, ravitsevia ruoka-aineitakaan ei ollut kylliksi. Niin urhoolliset soturit saivat täällä nähdä kovia kärsimyksiä, ja heidän joukossaan syntyi sotatauteja, jotka tappoivat väkeä suurin joukoin.

Turun urhot, "Turun läänin jalkaväkirykmentti", jota tässä tarkoitetaan, ei käsittänyt Porilaisia eikä siis koko lääniä, vaan ainoastaan sen Turunpuolisen osan. Tämä rykmentti kuului Siikajoella, ynnä Uudenmaan rykmentin kanssa, siihen prikaatiin, jonka päällikkö Palmfelt oli.

Tutshkov, Nikolai Aleksejevitsh, synt. 1761, venäläinen kenraaliluutnantti; johti keväällä 1808 jonkun aikaa, huhti- ja toukokuussa, Klingsporia vastaan taistelevaa venäläistä joukkoa. Sittemmin hän, heinäkuusta asti, sai päällikkyyden Sandelsia vastaan. Kuoli 1812.

Törne, Juhana Reinhold von, synt. Kirkkonummella Uudellamaalla 1752, Savon rykmentin majuri, ylennetty sodan kestäessä everstiluutnantiksi, kuoli Porvoossa 1810. Hänen kankean arvokkainen käytöksensä nosti valloilleen toverien pilan, joka sitten säilytti ja yhä paranteli naurettavia juttuja hänestä. Takin läpiampuminen jutellaan tapahtuneen Oravaisissa.

Utin kankaalla Valkealan pitäjässä (jossa nyt on rautatieasema), saivat Ruotsalaiset Kustaa III:n johdolla 1789 voiton Venäläisistä. Valkeala kuuluu "vanhaan Suomeen", joka siihen aikaan oli Venäjän alusmaata.

Uumaja (Umeå), kaupunki Ruotsin rannikolla melkein vastapäätä Vaasaa. Sen läheisyydessä tapahtui kahakoita maaliskuussa ja elokuussa 1809; krenatööri-vanhuksen käsivarsi oli siinä ammuttu pois.

Vaasan pojat; Vaasan uusi rykmentti (erotettava Pohjanmaan rykmentistä) järjestettiin vasta talvella 1807-8; reipas, miehuullinen henki elähytti tätä nuorta väkeä, kun se maaliskuussa 1808 oli kokoontunut Pietarsaaren kaupunkiin ja siellä harjoitettiin sotapalvelukseen.

Wadenstjerna; molemmat tässä mainitut Wadenstjernat eivät olleet itse teossa veljeksiä, vaan soturitovereita sekä tavallansa otto-isä ja ottopoika, vanhempi heistä, Kaarle Vilho W., syntyi 1751, oli kunnolla taistellut 1788-90 ja kohonnut everstiluutnantiksi; hän oli läsnä Viaporissa ja istui siellä sotaneuvoston jäsenenä, kun hyväksyttiin tuo onneton suostumus, jonka johdosta Viapori joutui Venäläisille. Hän asui sodan jälkeen yksityisenä miehenä Suomessa ja kuoli Laukaalla 1819. Kaarle Vilho W. oli ruotsalaisen Wadenstjerna-aatelissuvun viimeinen miesjäsen; mutta 1802 aateloitiin ja kirjoittiin Wadenstjerna-aatelissuvun jäseneksi, Kaarle Vilho W:n lailliseksi "ottopojaksi", hänen sotatoverinsa ja lankonsa Otto Juhana Colliander, joka on toinen "veljeksistä", "Juhana Wadenstjerna vanhus". Tämä Juhana Colliander-Wadenstjerna oli synt. 1764 ja taisteli myöskin Kustaa-kuninkaan sodassa; sitten hän oli ottanut eron sotapalveluksesta majurina ja eli Kalhon kartanossa Hartolan pitäjässä likellä Joutsijärveä, mutta kuoli jo huhtik. 1809, siis sodan vielä kestäessä, noin vuosi Viaporin heittäymyksen jälkeen. Kerrotaan, että iloisessa seurassa tähän aikaan J. Colliander-Wadenstjerna oli ankarasti moittinut K. V. Wadenstjernaa Viaporin antaumuksen johdosta, niin että he joutuivat kiivaaseen sanakiistaan; tämä tapaus on antanut runoilijalle aiheen runoelmaan.

Varajoukot olivat rykmenttien melkein paraat soturit; nuorta väkeä, mutta olivat kumminkin monta vuotta harjoitetut.

Vegesack (lue: feisak), Eberhard Ernst Gotthard von, synt. Saksassa 1763. Hän taisteli urheasti, jopa uhkarohkeasti Suomessa 1788-90, Saksassa 1806-7 ja Norjassa 1808. Sittemmin kenraalimajuri Vegesack viimemainittuna vuonna oli niiden joukkojen päällikkönä, jotka Ruotsista lähetettiin laivoilla Suomeen. Kesäkuussa koetti hän turhaan nousta maalle Lemulla (ks. Lemu). Elokuussa toi hän laivoilla Kristiinan kaupunkiin ruotsalaisen sotajoukon, joka sitten oli läsnä esim. Oravaisissa. Sodassa hän sitten oli vielä Saksassa 1813, Norjassa 1814. Kuoli 1818. V. oli tulinen ja pelkäämätön päällikkö, joka ei säästänyt sotilaitaan, vaan uhkasi rangaistusta ja kuolemaa sille, ken väistyi. Mutta hän ei myöskään säästänyt itseään; oli sen ohessa niin vapaa itsekkyydestä, että kuoli kovassa köyhyydessä.

"Venään rouva ylpeä"; Kustaa III:n hallitessa Ruotsissa hallitsi Venäjällä keisaritar Katariina, joka oli jäntevä ja toimelias hallitsia.

Viapori, linnoitus meren saarissa Helsingin ulkopuolella, Augustin Ehrensvärdin rakennuttama. Surkein kohta 1808 vuoden sotatapauksissa on tämän erinomaisen vahvan linnan heittäymys; se ei tehnyt Venäläisille ollenkaan mitään kunnollista vastustusta, vaan päällikkö, amiraali K. O. Cronstedt, antautui ja koko linna jätettiin toukokuussa Venäläisten haltuun.

Wibelius, Olavi, synt. 1752 Ruotsissa, mutta oli jo palvellut 27 vuotta lakimiestoimissa Suomessa, kun hän 1803 tuli Kuopion maaherraksi. Siinä virassa hän oli keväällä 1808, kun Venäläiset jo olivat valloittaneet maan, ja puolusti väsymättömällä huolella, pelkäämättä, asukkaiden oikeuksia sekä koetti lieventää sodan tuottamia rasituksia. Venäläisten ylipäällikköä kreivi Buxhövdeniä W. ei liene henkilökohtaisesti kohdannut, mutta esitti kirjallisesti miehekkään vakaumuksensa venäläisten suunnittelemien kostotoimien laittomuudesta, joita ei sitten pantukaan täytäntöön. Kun Sandelsin sotajoukko valloitettuaan takaisin nämä seudut syksyllä uudestaan peräytyi niiltä pois, seurasi Wibelius Sandelsia. Hän oli sen jälkeen muutamia vuosia Ruotsissa, Vermlannissa, maaherrana. Erosi siitä virasta 1813, eli sitten yksityisenä miehenä ja kuoli 1823.

Virran eli Koljonvirran tappelu oli merkillisimpiä ja loistavimpia voittoja sodassa; siinä taisteli 1,400 Suomalaista 6-8,000 Venäläistä vastaan. Virran silta on noin virstan päässä Iisalmen kirkosta luoteesen ja kulkee yli Koljonvirran; tämä on salmi eli aivan lyhyt joki, joka yhdistää kaksi järveä. Aamupäivällä 27. p. lokak. lähetti Sandels ajutantti Brusinin Tutshkovin luo viemään muutamia yksityisiä kirjeitä; mutta varsinainen tarkoitusperä oi siinä, että samalla Brusin sai tehtäväkseen peräyttää palatessaan muutamia etuvartioita sekä hajoittaa Virran sillan. Mutta venäläinen upseeri, joka otti vastaan kirjeet, kieltäytyi rupeamasta mihinkään pitempiin puheisin ja sanoi välirauhan jo olevan lopussa, väittämällä että Venäläisten kellot muka olivat tunnin määrää Ruotsalaisten kellojen edellä. Brusinin täytyi joutuisasti palata, venäläinen ratsuväki kantapäillään, niin ett'ei ehditty täydellisesti siltaa hajoittaa. Venäläiset tunkeusivat, huolimatta luotituiskusta, sillan yli ja valloittivat rynnäköllä Kauppilan talon, ajaen siitä pois Suomalaisten etujoukon; talon suojassa Venäläiset sitten taas kokoontuivat ja ryntäsivät suoraan vastoin Suomalaisten pattereja, jotka olivat ylempänä. Heitä ei voitu pidättää, ennenkuin tehtiin heitä vastaan kiivas painettihyökkäys.--600 miestä, etunenässä tuo "urhea, hyvin tunnettu kolmonen: Fahlander, Malm ja Duncker". Ja tämä onnistui niin, että Venäläiset täydellisesti viskattiin takaisin ja sorrettiin aina jokeen asti.

"Virtain järvet"; Virtain kappeli kuuluu Ruoveden alle ja on Ruoveden kirkosta luoteesen päin; se on järvirikasta ja kaunista samoin kuin Ruoveden kirkonkylän seudut. "Virtain järvet" merkitsee tässä melkein samaa kuin "Näsijärven rannat", s.o. niitä seutuja, joissa Runeberg ja vänrikki Stool toisensa tapasivat.

Vlastov, Jegor Ivanovitsh, synt. 1770, eversti, Venäläisten päällikkö Karstulassa; kuoli 1837.

Volga, iso joki Venäjällä.

Vuoksi, tuo Saimaasta Laatokkaan juokseva virta, on vesirikkain ja mahtavin joki Suomenmaassa.

Vänrikki; tätä arvonimeä on käytetty eri aikoina vähän eroavalla tavalla, mutta yleensä kahdessa eri merkityksessä: alin yliupseerin arvo, joka on nuorimmilla oppineilla upseereilla; arvonimi, joka annetaan kokeneille, ansiokkaille aliupseereille tai vääpeleille ("ala-vänrikki"). Entisaikoina kuitenkin erotus aliupseerein ja yliupseerein välillä oli paljon vähemmin jyrkkä kuin nykyänsä; tapahtui paljon useammin että aliupseerit kohosivat yliupseereiksi.

Zidén, Jaakko Henrik, synt. 1785, otti sotaan osaa vänrikkinä tai luutnanttina Vaasan rykmentissä. Hän oli pojasta pitäen osoittanut vallattomuutta ja uhkarohkeaa mieltä; sitä jälkimmäistä hän myöskin sodassa aina osoitti. Palveluksessaan hän kuuluu olleen hiukan huolimaton, mutta sotamiehet häntä kiittivät hyvästä kohtelusta. Kaatui Virralla useista haavoista.

End of Project Gutenberg's Vänrikki Stoolin tarinat, by J. L. Runeberg