Part 7

Duncker, Joakim Sakari, kaikin puolin etevä upseeri, synt. 1774 Ristiinan pitäjässä. Moni urotyö säilyttää hänen muistoaan. Huomatuksi hän tuli ensiksi Pirttimäen taistelussa 1790. V. 1808 hän oli kapteenina, korotettiin sodan kestäessä everstiluutnantiksi. Mainio on se taito, jolla hän maaliskuussa 1808 johti Cronstedtin sotajoukon jälkiosan Mikkelistä Leppävirtain ja Iisalmen kautta Ouluun. Pulkkilan tappelussa 2 p. toukok. hän käyttäytyi niin miehuullisesti, että Sandels siitä syystä lähetti hänet kuriirina viemään voitonsanoman kuninkaalle, jolloin hänet nimitettiin Miekkatähdistön ritariksi. Kuuluen sitten Sandelsin osastoon sai hän Virran tappelussa varsinaisen kunniapäivänsä (katso Virran tappelu). Kaatui 5 p. heinäk. 1809 tappelussa Hörneforsin tehtaan luona, joka paikka on muutama peninkulma Uumajan kaupungin eteläpuolella Pohjois-Ruotsissa. Uumajan kirkkomaalla hautasivat venäläiset, sotilaskunniaa osoittaen, vierekkäin D:n sekä samana päivänä kaatuneen kasakkapäällikön Aerekovin.

Döbeln, Yrjö Kaarle von, (alkusananen "von" äännetään fon) synt. Länsigötinmaalla 1758. Porrassalmen tappelussa 1789 sai otsaansa kiväärinkuulan, jonka tekemä haava ei koskaan oikein umpeen mennyt, vaan toisinaan pakotti; hän piti sentähden aina mustan silkkivanteen otsalla. Mutta senkin jälkeen hän osoitti sotapäällikkönä erinomaista neroa, etenkin Suomen sodassa 1808-9, jossa oli Adlercreutzin jälkeen toisen prikaatin (Porin rykmentin ym.) päällikkönä. Hänellä oli, vielä suuremmassa määrässä kuin Adlercreutzilla, tuommoinen johtajan neronsilmäys, että keskellä aseitten melskettä yhdessä silmänräpäyksessä käsitti ikäänkuin aavistamalla näki ja käsitti, kuinka tappelun riehunaa oli johtaminen niin, että se voitolla päättyisi. Sotamiesten luottamus häneen oli rajaton. Luonteensa oli vilkas, nopea niin vihaan kuin kyyneleihin; suurin virheensä oli kiivaus. Lapualla, missä monet upseerit ja rykmentit itseään kunnostivat, vei kuitenkin Döbeln ja hänen osastonsa muiden edellä kunniaseppeleen, tekemällä päähyökkäyksen, joka taistelun ratkaisi ("Lapuan sankari"). Samaten hän taisteli Siikajoella ym. ja oli Kauhajoen ja Juuttaan tappeluissa ylipäällikkö paikalla. V. 1809 hän oli kenraalimajuriksi korotettuna Ahvenanmaalla olevien sotajoukkojen päällikkönä. Kuuluisa on se jäähyväispuhe, jonka hän rauhanteon jälkeen, kun Suomi oli Ruotsista erotettu, piti Uumajassa armeijalle ja Suomalaisille sotilaille. Suuressa sodassa Napoleonia vastaan 1813 hän oli erään ruotsalaisen osaston päällikkönä, lähetti omin luvin väkensä eräälle retkeilylle, ja tuomittiin tästä itsevaltaisuudesta ammuttavaksi. Tuomio lievennettiin vuoden vankeudeksi, ja erityisestä käskystä hän päästettiin pikemminkin vapaaksi. Kuoli Tukholmassa 1820.

Eek, Juhana Fredrik, synt. Raumalla 1758, otti Porin rykmentissä uljaasti osaa sotiin, 1788-90 sekä, ensin majurina, vihdoin everstiluutnanttina 1808-9. Sodan jälkeen hän joutui kovaan köyhyyteen, jonka ohessa kävi sairaaksi, ja kuoli kurjuudessa Tukholmassa 1820.

Ehrnrooth, huomattavin tämänniminen osanottaja sotaan oli Kustaa Aadolf Ehrnrooth, synt. 1779 Rantasalmella Savossa. Taisteli majurina Savon jalkaväkirykmentissä ja haavoittui Oravaisissa. Rauhan tultua hän muutti Suomeen, kohosi venäläisessä sotapalveluksessa kenraalimajuriksi ja Suomen joukkojen osastonpäälliköksi; kuoli Loviisassa 1848.

Ehrnsvärd, t. Ehrensvärd, Augustin, Suomessa syntyneen everstin Juh. Jaakko Ehrensvärdin poika, synt. 1710 Vestmanlandissa ja on erittäin merkillinen Viaporin linnan rakentajana. Työn johto oli alusta alkaen hänen käsissään ja vaikka hän pari erää oli ollut poissa, toisen kerran ottamassa osaa Pommerin sotaan, toisen valtiollisista syistä vuosina 1766-70, johti hän sen jälkeen taasen työtä kuolemaansa asti, joka tapahtui v. 1772 Mynämäen pitäjässä. Kustaa III:n käskystä hän haudattiin Viaporissa.

Essen, Odert Reinhold von, synt. 1755 Hollolassa. Oli sodan alkaessa eversti ja Hämeen jääkäripataljoonan päällikkö; kunnostautui mm. Yppärin, Siikajoen ja Oravaisten taisteluissa, kuoli kenraalimajurina Porvoossa 1837. Hän oli, niinkuin häntä runossa kuvataan, vielä vanhuksenakin kiivas, mutta hyvänsuopa ja lämminsydäminen kunnon ukko.

Fahlander, Kustaa, synt. Ruotsissa 1764. Oli mukana vv:n 1788-90 sodassa ja seuraavassa sodassa Sandelsin prikaatin kykenevimpiä upseereja. Ylennettiin Pulkkilan taistelun jälkeen everstiksi. Hän oli Sandelsin lähin mies päällikkyydessä Virralla. V. 1809 hän vielä taisteli Pohjois-Ruotsissa. Korotettiin samana vuonna aatelisarvoon ja sai silloin nimen Edelstam; eli sitten Ruotsissa, oli maaherrana ja kuoli 1825. Hän oli urhea, jalomielinen ja tunnollinen mies.

Fieandt, Otto Henrik von, (lue: fon fiiant) synt. Ristiinassa Savossa 1762. Hänen luonteensa kuvailemiseksi runo kyllä riittää; kärkäs hänen kätensä tosiaankin kuuluu olleen ruoskaan tarttumaan, kun joku vain ei osannut puhua niinkuin piti. Sodan alkaessa hän oli Hämeen rykmentin majuri. Kesällä 1808 tämä omapäinen upseeri johti menestyksellisiä partioretkiä. Karstulassa hän kovan taistelun jälkeen joutui tappiolle ylivoimaista vihollista vastaan. Kuoli everstinä Viipurin pitäjässä 1823. Hänen Lappeenrannassa ("Lappehella" s. 51, vuonna 1741) kaatuneeksi mainittu esi-isänsä Juhana Henrik Fieandt (synt. 1683) oli ollut mukana monissa suuren pohjan sodan vaiheissa, mm. puolustanut sankarillisesti Kajaanin-linnaa. Fieandtin osastossa palveli myös hänen nuorempi veljensä luutnantti Yrjö Mauno v. F., synt. 1777, kuoli 1840.

Furumark, Juhana Henrik, synt. Suomessa 1770, taisteli Revonlahdella, nimitettiin everstiluutnantiksi, haavoittui Karstulassa ja otti 1809 osaa taisteluihin Ruotsin Länsipohjassa. Eli rauhan tultua everstinä Mikkelin pitäjässä ja kuoli 1835.

Gripenberg, Hannu Henrik, synt. Huittisissa Satakunnassa 1754, johti 1788-90 majurina osastoa Hämeen jalkaväessä. Vv:n 1808-09 sodassa hän kolmannen prikaatin (Hämeen rykmentin ym.) päällikkönä kunnostautui useissa taisteluissa; hän oli silloin eversti, myöhemmin kenraalimajuri. Tammik. 1809 hänelle Adlercreutzin ja Döbelnin ym. lähdettyä pois määrättiin raskas tehtävä olla armeijan ylipäällikkönä. Tällöin hän teki, pari päivää sen jälkeen kun talvella kestänyt aselepo oli loppunut, 25 p. maaliskuuta liian hätäisesti venäläisten päällikköjen kanssa Kainuun antautumissopimuksen, jonka mukaan suomalainen joukko jätti aseensa ja palasi kotipaikoilleen. Sen johdosta on Gripenbergiä syytetty taitamattomuudesta, vieläpä, tosin aiheetta, pelkuruudesta ja kavalluksestakin. Hänellä ei ollut pääjohtajan kykyä, mutta hänen tunnollisuuttaan ja urhoollisuuttaan ei voida epäillä. G. oleskeli sodan loputtua osaksi Suomessa, osaksi Tukholmassa ja kuoli siellä 1813.

Grönhagen, Juhana Aadolf, synt. Taivassalossa Varsinais-Suomessa 1753, oli Porin rykmentin majuri ja kuoli Mouhijärvellä Satakunnassa 1826.

Gyllenbögel, Antti, synt. Lempäälässä 1770, johti kesällä 1808 kapteenina vapaaehtoista suomalaista pataljoonaa ja taisteli myöhemmin Döbelnin alaisena Juuttaalla. Hän eli everstiluutnanttina Porin seuduilla, kuoli 1852.

Hatelmaa, Hattelma eli Hattelmala, harju Hämeenlinnan eteläpuolella; kulkee pitkin Vanajan vesijakson lounaisrantaa.

Heidemann, sodassa oli kaksi veljestä; Yrjö Gillis H., syntyi Iitissä 1787, oli Uudenmaan jääkäripataljoonan aliluutnantti, kohosi Ruotsissa everstiksi ja rykmentinpäälliköksi, kuoli 1856; ja Kaarle Reinhold H., s. Iitissä 1790 (tai 1786), oli 1808-9 Hämeen rykmentin vänrikki, yleni Ruotsissa everstiluutnantiksi, kuoli 1877. Molemmat kunnostautuivat Siikajoella.

Heinäkuun viides päivä; sinä päivänä 1809 oli tappelu Hörneforsin tehtaan luona Pohjois-Ruotsissa, Uumajan kaupungista joku peninkulma etelään päin, jossa Duncker kaatui.

Hertzen, Ernst Kustaa von, synt. Lapinjärvellä Uudellamaalla 1765. Oli mukana vv:n 1788-90 sodassa palvellen jo silloin Uudenmaan jääkäripataljoonassa. Majurina tässä joukossa hän haavoittui 1807 Pommerin sodassa. Voitti mainetta Siikajoen tappelussa johtaessaan sitä hyökkäystä, joka mursi Venäläisten keskustan ja ratkaisi tappelun. Erosi sodan päätyttyä everstinä armeijasta ja kuoli Ruotsin-Pyhtäällä Itä-Uudellamaalla 1834.

Hurtti, sotilasnimi; ruotsalainen sana "hurtig", rivakka, reipas.

Hämeenlinnaan kokoontui sodan syttyessä 1808 Suomen pääarmeija vastustaakseen venäläisten hyökkäämistä maahan. Sieltä se peräytyi kuitenkin aina Pohjanmaalle, Siikajoelle asti.

"Hämeen poikia"; H. H. Gripenberg komensi koko kolmatta prikaatia, jonka päävoiman muodostivat Hämeen läänin jalkaväkirykmentti sekä Hämeen jääkäripataljoona.

Imatra, tuo kuuluisa mahtava koski, jonka Vuoksi muodostaa muutamia kilometrejä juostuaan Saimaan järvestä ulos.

Joensuun kaupunki sama kuin Uus-Kaarlepyy.

Joutsijärvi, Hartolan ja Sysmän rajaseuduilla Itä-Hämeessä.

Juutas on kestikievaritalo kolme kilometriä etelään päin Uus-Kaarlepyyn kaupungista, pari kilometriä meren rannalta. Taistelu tapahtui 13. p. syysk.; 14. päivänä oli Oravaisten tappelu. Venäläiset olivat lähettäneet Kosatshkovskin joukon saartamaan Suomalaisten päävoimaa, joka vielä oli Oravaisten etupuolella, ja Kosatshkovski olikin jo sulkemaisillaan Adlercreutzilta kaikki tiet pohjoiseen päin, kun Döbeln Juuttaan voiton kautta kokonaan esti saartamistuuman ja aukaisi Adlercreutzin armeijalle esteettömän kulun pohjoiseen. Muuten olisi koko suomalainen sotajoukko kohta Oravaisten onnettoman tappelun jälkeen joutunut venäläisten vangiksi.

Kaarle XII (Kahdestoista), "Ruotsin Leijona", Ruotsin ja Suomen kuningas, kävi Venäjää vastaan sitä pitkällistä sotaa, joka on tunnettu "ison vihan" nimellä. Ollen mainio erinomaisesta urhollisuudestaan on hän, suuremmassa määrässä kuin kukaan muu ruotsalainen kuningas tai sotapäällikkö, ollut Ruotsin kansan ihailtu mielisankari.

Kainuu (ruots. Kalix), pitäjä Länsipohjassa 6 peninkulmaa Torniosta länteen päin. Siinä tekivät sotapäälliköt 25 p. maalisk. 1809 sovinnon, jonka johdosta suomalaisten soturien täytyi lähteä kotipaikoillensa ja luvata, ett'eivät tekisi sotapalvelusta Venäjää vastaan. Tämä suostumus herätti katkeraa mielipahaa ja epätoivoa sotureissa, joiden mielet, huolimatta heidän kärsimyksistään, olivat innokkaat ja murtumattomat; he arvelivat, että he sitten "alttiiks pantihin". Vrt. Gripenberg.

Kamensky, Nikolai Mihailovitsh, synt. 1778, oli varsin taitava venäläisten päällikkö. Toimittuaan keväällä 1808 Etelä-Suomessa hän sai heinäkuussa venäläisten pääjoukon päällikkyyden, joka pääjoukko taisteli Adlercreutzia vastaan. Hän oli silloin kenraaliluutnantti. Hän rupesi käymään sotaa niin tarmokkaasti ja kokoamaan niin suuria sotajoukkoja, että suomalaiset eivät voineet ajan pitkään pitää puoliaan. K. johti venäläisiä Ruonassa, Salmella, Oravaisissa ja 1809 Länsipohjassa.-- Sittemmin v. 1810 hän sai voittoja turkissa, mutta kuoli jo 1811.

Karstula, silloin kappelikirkko Saarijärven alla luoteisessa Hämeessä, jonka lähellä Fieandt (ks. häntä) 21 p. elok. 1808 voitettiin ankarassa tappelussa.

Kauhajoki, seurakunta Vaasan läänin etelärajalla; kirkon tienoossa sai Döbeln 10 p. elok. 1808 kauniin voiton Venäläisten yli.

Kauppilan talo Iisalmen pitäjässä on aivan Virran sillan vieressä, sen länsipäässä. Virran tappelussa Venäläiset, tungettuaan sillan yli, valloittivat rynnäköllä tämän talon, mutta ajettiin sitten taas siitä pois.

Kihlström, Antti Yrjö, synt. 1762, oli luutnantti Hämeen rykmentissä. Siikajoen tappelussa hän sai Hertzenin kanssa tehdä päähyökkäyksen vihollisten keskustaa vastaan; tässä hän kaatui, kuoliaaksi ammuttuna.

Klercker, Kaarle Natanael af, alkuansa Klerck, synt. Etelä-Ruotsissa 1734, oli siis iäkäs soturivanhus ja olikin jo 1757-62 taistellut Pommerissa. Vv. 1788-90 hän osoitti taitoa etenkin laivaston varustamisessa sotaa varten ja sen korjaamisessa Ruotsinsalmen ensimmäisen taistelun jälkeen. Sodan syttyessä 1808 hän oli kenraaliluutnantti ja ylipäällikkö Suomessa. Hän oli jo ennen sodanjulistusta ruvennut kokoamaan armeijaa rajalle ja aikoi Hämeenlinnassa käydä ratkaisevaan taisteluun; vihollinen oli tosin hiukan lukuisampi, mutta suomalaiset olivat täynnä palavaa taisteluintoa. Silloin tuli paikalle Klingspor, jonka kuningas oli määrännyt ylipäälliköksi; ohjeisiinsa vedoten hän käski armeijan peräytymään huolimatta siitä, että Klercker lausui panevansa harmaan päänsä pantiksi, että urhea vastustus tällä hetkellä pelastaisi isänmaan ja päättyisi onnellisesti. Sitten Klercker taas tuli ylipäälliköksi v:n 1808 lopussa saamatta enää mitään mainittavaa toimeen. Hänet aateloitiin 1780 ja korotettiin 1809 vapaaherraksi. Kuoli Tukholmassa 1817.

Klingspor, Vilho Mauri, "sotamarski", oli synt. 1744. Vv. 1788-90 hän oli hoitanut armeijan varastohuoneita ja näkyy siinä virassa toimineen onnellisesti sekä taidokkaasti (muutaman kumminkin väittävät hänen siinä varastaneen kruunulta melkoisia summia). Nimitettynä v. 1808 suomalaisen sotajoukon ylipäälliköksi, on hän saanut surkean maineen tässä osoittamastaan kykenemättömyydestä. Sotilaat pitivät häntä äärettömänä pelkurina, ja todella hän pysyikin aina pitkän matkan päässä tappelukentistä. Koska kuningas oli käskenyt hänen koettaa, etenkin talven kestäessä, säilyttää suomalainen armeija eheänä, pelkäsi hän myös kuninkaan oikullisuutta, eikä sentähden tohtinut ruveta tappeluun, vaan sotajoukko peräytyi hänen käskystään varsinaisesti vastustukseen ryhtymättä tuon äärettömän pitkän matkan Hämeenlinnasta aina Siikajoelle asti, enemmän kuin kuusikymmentä peninkulmaa. Ne voitot, joita sitten Adlercreutzin y.m. melkein vastoin ylipäällikön tahtoa voittivat, jäivät myös suureksi osaksi juuri hänen taitamattomuutensa ja ylenmääräisen varovaisuutensa takia käyttämättä kyllin pontevasti. Lohtajan aselevon jälkeen hänet erotettiin päällikkyydestä. Klingspor oli yksisilmäinen; toinen silmä oli mennyt puhki tapaturmasta--ei maineen tanterella. Hän oli ystävällinen seurustelussa, taitava hovimies ja yleensä hyvänsuopa luonteeltaan, mutta taipuvainen herkkuilemisiin. Kuoli 1814.

Konow (lue: kuunov), Kaarle Juhana von, synt. Akaassa 1773. Otti jo 1788-90 osaa moniin taisteluihin. Porin rykmentin kapteenina hän 1808 kunnostautui varsinkin Lapualla. Rauhan tultua hän asui Suomessa ja toimi täällä vielä pataljoonanpäällikkönä. Kuoli Helsingissä everstinä 1855. Oli kuulu karskista esiintymistavastaan.

Kosatshkovski, Kiril, venäläinen kenraalimajuri, päällikkö Juuttaalla.

Kothen (lue: kuuten), Kustaa Konstantin von, synt. 1771, oli Porin rykmentin kapteeni ja kunnostautui Lapualla; jäi sodan jälkeen Suomeen ja kohosi täällä majuriksi; hukkui 1815.

Kulnev, Jaakko Petrovitsh, oli synt. 1764. Taisteltuaan Venäjän sodissa turkkilaisia, puolalaisia ja ranskalaisia vastaan hän saavutti mainetta Suomen sodassa venäläisten etujoukon rohkeana päällikkönä. Hänen johdossaan oli husaareja tai kasakoita. Hänen mainitaan harrastaneen inhimillistä sodankäyntiä, suojelleen aseettomia ja vankeja sekä rangaisseen ryöstämisiä. Talvella 1809 hän Ahvenanmaalta käsin hyökkäsi jään yli Ruotsiin, mutta sai heti käskyn palata takaisin. Korotettiin sodan aikana kenraalimajuriksi. Kaatui v:n 1812 sodassa.

Kustaa III hallitsi Suomea ja Ruotsia 1771-92 ja kävi 1788-90, ja kävi Suomenmaassa ankaran, kolmivuotisen sodan Venäjää vastaan, jossa suurin osa vv:n 1808-09 sodan sotureista ja johtajista sai sotilas-ammattiin harjaantua; he tunsivat toistensa kuntoa aina "Kustaan sodast' asti". Kustaa oli jäntevä ja nerokas hallitsija, ja sotaa "Venään rouvaa" vastaan käytiin silloin pontevasti, jonka tähden sotilaat astuivat taisteluun riemulla ja Hurtti ukko ihastuksella muistelee hänen aikaansa. Anjalassa tehdystä salaliitosta upseerien joukossa ks. Anjala. Kustaa kuningas sai surmansa salamurhaajan luodista, joka hänet ampui eräässä hovijuhlassa v. 1792; hän oli synt. 1746.

Kustaa IV Aadolf, Ruotsin ja Suomen kuningas 1792-1809, oli itsepäinen, oikullinen ja kummallinen herra. Hän oli Kustaa III:n poika, syntynyt Tukholmassa 1778; yleensä oli hän kokonaan taitamaton johtamaan valtakuntaa kovissa sotavaiheissa, jonka tähden suomalainen armeija ei saanut kylliksi apua Ruotsista; aikaa voittaen hänen oikkunsa kävivät yhä järjettömämmiksi. Hän luuli itsensä "Ruotsin Leijonan", Kaarle Kahdennentoista, vertaiseksi, vaikk'ei kyennyt toimittamaan mitään soturintekoja, uskoi varmasti että maailman viimeiset ajat olivat käsissä ja että hänen vihollisensa olivat juuri ne pedot, joista ilmestysraamatussa puhutaan, jonka tähden odotti "pääenkeliä" taivaasta avuksensa tulevaksi. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt niitä vaaroja ja kärsimyksiä, jotka sota tuotti isänmaalle ja kansalle, vaan tahtoi ruveta sotaan vaikkapa kaikkia maailman mahtavimpia valtakuntia vastaan. Kun kuninkaan mielettömyys oli saattamaisillaan Ruotsin valtakunnan perikatoon, ottivat muutamat upseerit, Adlercreutz etunenässä, hänet vangiksi; hän pantiin pois kuninkaanvirasta ja Ruotsissa asetettiin uusi hallitus. Sitten hän lähti Saksaan ynnä muille maille, ja kuoli 1837.

Kustaanmiekka (ruotsiksi Gustafssvärd), Viaporin päälinnoitus, jonka alla on varsinainen laivakulkuväylä Helsinkiin. Aljettu rakentaa v. 1748, valmistunut Kustaa III:n aikana.

Ladau, Kaarle Reinhold, synt. 1762, oli Savon jalkaväkirykmentin kapteeni, otti osaa jo edelliseen Venäjän sotaan, haavoittui Karstulassa, erosi sotapalveluksesta 1810 everstiluutnanttina ja kuoli Heinolan postimestarina 1823.

Lagerbring, Kaarle, synt. 1751, oli sota-asioiden valtiosihteeri, sittemmin maamarsalkka, valtioneuvos ja kreivi, kuoli 1822.

Lange, Kaarle Henrik, synt. luultavasti 1767, oli Hämeen rykmentin kapteeni ja Adlercreutzin adjutantti, muutti sodan jälkeen majurina Suomeen ja kuoli 1835.

Lappehelta, Lappeella tarkoittaa Lappeenrannan kaupunkia, jonka vieressä niin sanotun "pikku vihan" sodassa v. 1741 oli verinen ja tärkeä tappelu, missä Venäläiset voittivat ja hajoittivat ruotsalais-suomalaisen sotajoukon.

Lapuan kirkon luona Etelä-Pohjanmaalla voittivat Suomalaiset Adlercreutzin johdolla kauniin voiton 14. p. heinäkuuta 1808. Edellisinä päivinä oli oteltu Kauhavassa, pari peninkulmaa pohjoisempana; kun sitten 14. p. Suomalaiset marssivat eteläänpäin, olivat Venäläiset heitä vastustamassa maantien varrella Lapuan kirkon pohjoispuolella ja jonkun peninkulman päässä; siitä kohdasta asti yhä ammuttiin ja taisteltiin, Suomalaisten edetessä Lapuaa kohti. Kirkonkylään asti päästyään iltapäivällä klo 4:n tienoissa he tässä tapasivat Venäläisten pääjoukon ja kävivät tämän kimppuun ja tappeluun. Urhealla rynnäköllä valloitti Döbeln Porilaisineen itse kirkonkylän, ja Venäläisten oli kiittäminen Rajevskin taitoa ja tyynimielisyyttä siitä että pääsivät peräytymään hyvässä järjestyksessä.

Lemun kylän luona Ala-Lemun niemellä, muutamien kilometrien päässä Turusta kaakkoiseen (erotettava Lemun pitäjästä), astui 19 p. kesäk. 1808 maihin kenraalimajuri Vegesack ruotsalainen sotajoukon kanssa; hänen tarkoituksensa oli valloittaa Venäläisiltä takaisin Turun kaupunki, joka jo muutamia kuukausia oli ollut heidän hallussaan, ja ruveta ahdistamaan venäläisten sotajoukkoja etelästä päin. Mutta illalla tuli vastustamaan voimallinen vihollisjoukko, joka yhä sai vahvistusta Turun kaupungista, ja Ruotsalaisten täytyi, taisteltuaan läpi koko yön, väistyä ylivoiman alla, mennä uudestaan laivoihin ja lähteä pois.

Lintulahti, pari taloa Karstulassa, pari peninkulmaa luoteispohjaan päin Vaasan ja Kokkolan teiden risteyksessä. Siellä Fieandt kärsi tappion 3 p. heinäk. 1808.

Lode, Kaarle Leonard, oli syntynyt Turussa 1752. Kolmivuotisessa sodassa 1788-90 hän ansaitsi majurin, 1808 everstin arvon. Alavudella hän sai vaarallisen haavan. Tämä yleisesti kunnioitettu ja rakastettu soturi, "lumitukka, tulirinta", jonka lapsellinen hurskaus varsinkin ihastutti hänen tovereitansa, kuoli Kuopion tienoilla 1816.

Lützenin kaupungin lähellä Saksanmaalla oli v. 1632 se tappelu, jossa Ruotsin ja Suomen mainio kuningas, uskonsankari Kustaa II Aadolf kaatui, mutta hänen soturinsa saivat verisen voiton.

Länsipohja, Ruotsin pohjoisin rannikkomaakunta. Se luetaan ulottuvaksi hiukan matkaa Suomenmaahankin, Kaakamajoen paikoille asti, joka on pienoinen joki vähä länteenpäin Kemijoelta.

Malm, Kaarle Vilho, synt. Kerimäellä 1772, oli muassa taistelemassa ja johtamassa melkein kaikkialla, missä vaan Sandelsin osasto toimitti jonkun urostyön. Hänen soturi-uransa loistokohtana oli etenkin, kun hän partioretkeilyllä toukokuussa 1808 valloitti parin sadan miehen voimalla Kuopion kaupungin Venäläisiltä. Ollen sodan alussa kapteeni, korotettiin hän muutamia päiviä ennen Virran tappelua everstiluutnantiksi. Kaksi viikkoa viime mainitun ottelun jälkeen M. yöllisessä kahakassa saman sillan vieressä haavoittui ja joutui Venäläisten vangiksi. Loppu-ikänsä rauhan jälkeen hän asui Joroisissa, missä kuoli 1826. Malm oli koko armeijan nerokkaimpia upseereja.

Matkamiehen näky, ks. Ramsay.

Mensa, latinalainen sana merkitsee "pöytää"; käytetään kieliopeissa taivus-esimerkkinä, jonka kaikkia sijamuotoja oppilaille opetetaan kohta, kun rupeavat latinan kielen oppimiseen.

Munter, sotilasnimi, merkitsee ilomielinen.

Möttönen eli Isomöttölä, kylä Karstulassa, toista peninkulmaa kirkosta pohjoiseen päin.

Narvan luona Inkerinmaalla voittivat Ruotsalaiset ja Suomalaiset kuningas Kaarle XII:n johdolla v. 1700 loistavan voiton monin kerroin lukuisamman venäläisen sotajoukon yli.

Nordensvan, Sakari, synt. 1767, oli kapteeni, haavoittui Karstulassa pahasti käsivarteen, palasi Suomeen takaisin majurin arvoisena ja kuoli Hausjärvellä 1823.

Näsijärvi; Runeberg asui ylioppilaana, loppuvuodesta 1825, kotiopettajana kapteeni Enehjelmin perheessä Ritoniemen talossa Ruoveden kirkonkylässä, ihanassa paikassa Näsijärven seudulla. Siinä pitäjässä hän tutustui useaan soturivanhukseen. Ks. Stool.

Oravaisten kirkko Etelä-Pohjanmaalla on meren rannalla melkein puolivälissä Vaasan ja Uus-Kaarlepyyn välimatkalla. Sen eteläpuolella tapahtui 14 p. syysk. 1808 viimeinen suuri, ratkaiseva tappelu koko sodassa, jossa Suomalainen sotajoukko 14:n tunnin verisen ottelun perästä joutui kokonaan tappiolle. Jo olivat Ruotsalaiset (joita oli tässä paikassa muassa muutamia rykmenttejä kenraalimajuri Vegesackin johdolla) ja Suomalaiset torjuneet muutamia vihollisten hyökkäyksiä; vihdoin rupesivat he ajamaan ahdistajia takaa, ja tunkeusivat voitollisesti eteenpäin pari virstaa. Mutta silloin sai Kamensky vereksiä apujoukkoja, uusi taistelu syttyi; ruotsalais-suomalaiset soturit olivat peräti väsyneet pitkällisistä ponnistuksistaan eivätkä jaksaneet enää pysyä koossa; he peräytyivät, joutuivat epäjärjestykseen, heidän rintamansa murrettiin ja hajoitettiin. Yön saapuva pimeys lopetti verenvuodatuksen ja esti vihollisia pahemmin ahdistamasta.

Palmfelt, Aukusti Fredrik, synt. Mikkelissä 1767, johti everstinä Siikajoella yhtä prikaatia. V. 1809, kun tuo epäedullinen Kainuun sovinto tehtiin, oli hän Gripenbergin yliajutantti. Siinä tilassa hän käyttäytyi suorastaan konnamaisesti; hän ei ainoastaan kehottanut kaikin mokomin G:iä hätäiseen pakkosovintoon suostumaan, vaan petti keskustelemisissa röyhkeästi G:iä. Sittemmin tuli Palmfelt Suomessa senaattoriksi, kuoli 1814.

Partala, kylä Iisalmessa, noin virstan päässä Virran sillasta pohjoiseen.

Perho, siihen aikaan kappeli Etelä-Pohjanmaalla, Karstulasta luoteispohjaan päin viidettä peninkulmaa.

Piper, Kaarle Klaus, synt. 1770, oli v. 1808 everstin arvoinen, ja kapteeniluutnantti henkivartiossa, nousi sitten yli-kamarijunkariksi y.m.; kuoli 1850.