Part 12

Välistä kuuli kerrottavan sieviäkin juttuja. Nykyisessä sodassa, jossa rintamat ovat niin äärettömän pitkät, eivät yksityiset tiedä miten milloinkin käy. Muudan saksalainen joukkokunta luuli, että he olivat päässeet voitolle. Heidän päällikkönsä husaariluutnantti ratsasti lähimpään venäläiseen joukkoon ja esitti, että he antautuisivat, sillä oli turha jatkaa. Mutta venäläiset sanoivat asianlaidan olevan aivan toisen ja heidän olevankin voitolla. "Ja te olette meidän vankimme, ettekä enää pääse pois." Sille tielle hän jäi. Kun häntä kuljetettiin rintaman takana, sattui vastaan tulemaan venäläinen husaariupseeri. Nähdessään saksalaisen husaariupseerin vankina, tuli hän hänen luokseen.

"Toveri, teidän on käynyt huonosti. Teidät varmaan viedään Siperiaan. Onko teillä yhtään rahaa mukana?"

"Ei, en osannut arvata varustautua."

"Sallitteko, tässä olisi kaksi tuhatta ruplaa."

Samainen saksalainen husaariupseeri oli Tchitassa. -- Kun tämä tarina kerrottiin Midjalle ja Valjalle, säteilivät heidän silmänsä ilosta, kun saksalainen oli kertonut hyvää venäläisistä.

Tohtori K. oli kemisti, oli ollut suuren tehtaan hoitaja. Hän oli vielä nuori mies. Hän oli kokenut hyvin merkillisiä vaiheita, nähnyt paljon kauheata ja surullista. Minä kysyin häneltä millä hän kuluttaa aikaansa.

"Minä koetan maata niin paljon kuin mahdollista."

"Teidän pitää kirjoittaa kirja kokemuksistanne", sanoin.

"Minä koetan unohtaa sen kaiken."

"Mutta teidän omaisenne ja tuttavanne panevat teitä kertomaan vaiheistanne."

"Minä en heille kerro. He eivät kumminkaan uskoisi. Luulisivat minun valehtelevan ja liioittelevan. Olen kokenut niin outoja ja uskomattomia vaiheita."

"Kohta loppuu sota, sitten pääsette taas kotiinne ja työhönne", koetin häntä lohduttaa.

"Mutta kuka antaa minulle minun kolme vuottani takaisin. Ne ovat pois pudonneet minun elämästäni."

Ja hyvin monelle sotavangille ovat vankeusvuodet elämästä pois pudonneita vuosia.

SIPERIAN EDISTYSMAHDOLLISUUDET

Siperia on arvaamattomien mahdollisuuksien maa. Siperia on rikkauksien maa. Siperia on tulevaisuuden maa. Niin sanotaan Siperiasta.

Siperia on myös kuolevien kansojen maa. Suuri osa Siperian alkukansoista on varmaan vähitellen kuoleva sukupuuttoon. Ostjaakit, voguulit, jakuutit, giljaakit, samojeedit, minkä nimisiä lienevätkin nuo pohjoisen Siperian kansat. Taistelussa toisten voimakkaampien kansojen kanssa ne varmaankin tuhoutuvat ja sortuvat ja häviävät. Miten käynee Siperian mongoolilaisten kansojen kanssa, lähinnä kirgiissien ja burjaattien. Heitä on kyllä paljon. Mutta he ovat ehdottomasti paimentolaiskansaa, haluttomia maata viljelemään. Ja heissä on niin vähän kansallistuntoa, vähän halua itsenäiseen, omintakeiseen elämään, vähän halua sivistykseen ja edistykseen. Ainoastaan siinä tapauksessa, että Kiinassa, Mongoliassa heidän heimolaisensa säilyvät omintakeisena kansana, luulen Siperian mongoolilaiskansojen säilyvän.

Aivan toinen on Siperian aasialaisten tulokkaiden laita. Halveksittu, vähän arvossa pidetty korealainenkin on "kulturträger" sivistyksen edistäjä. Jos hän saa haltuunsa pienen koskemattoman maakaistaleen, viljelee hän sen hyvin, tekee siitä puutarhan, tulee siinä hyvin toimeen.

Kiinalainen on ahkera työmies, pystyy vaikka mihin työhön, kaivostyöhön, kaikenlaiseen maatyöhön, käsitöihin, on väsymätön kaupustelija. He ovat hyvin vähään tyytyväisiä, kestävät kilpailussa kenen kanssa tahansa. He ovat yksituumaisia. Jos Tchitassa oli sattunut saamaan huolimattoman kiinalaisen "vesimiehen" ja pani hänet pois, oli mahdotonta saada uutta kiinalaista hänen sijaansa. Ja lisäksi on heitä niin äärettömän paljon. Heidän suuri maansa on ääriään myöten täynnä heitä. He odottavat vaan tilaisuutta tulviakseen joka suunnalle. Lisäksi ovat kiinalaiset lahjakasta kansaa. Heillä on vanha, omaperäinen sivistys ja viime aikoina ovat he avautuneet vastaan ottamaan länsimaisen sivistyksen tuotteita. "Keltainen vaara" on olemassa. "Aasia aasialaiselle" voi joskus uhkaavana kaikua yli maailman.

Jaapanilaiset ovat päässeet vallan makuun. He ovat omistaneet länsimaisen sivistyksen kaikki tuotteet. Heissä on yritteliäisyyttä, heillä on tietoja ja taitoja, mutta ennen kaikkea on heillä halua levittää vaikutusvaltaansa yhä kauvemmas länttä kohti.

Pääkansana Siperiassa ovat venäläiset aina Tyynen valtameren rannoille saakka ja todenmukaisesti pysyvätkin. Eihän ole mitään seutua, Jäämeren rantaseutuja ja kirgiissiläis- ja burjaattikyliä lukuunottamatta, jossa eivät venäläiset olisi vallitsevina. He viljelevät maata, hoitavat karjaa, harjoittavat erilaisia ammatteja, he käyvät kauppaa, ovat sotilaina, virkamiehinä, valloittajina ja vallitsijoina. Mutta he ovat monessa suhteessa haluttomia, vähän yritteleviä, ovat jättäneet maansa suuret apuneuvot monin paikoin melkein koskematta.

Venäjän muita kansallisuuksia on Siperiassa paljon lättiläisiä. He kyllä pitävät yhtä, tukevat toisiaan. Heillä on kaikkialla omat yhdistyksensä. Mutta heidän harrastuksensa lienevät enemmän taloudellista laatua, kuin kansallista. Samoin Venäjän muiden kansallisuuksien, puolalaisten, virolaisten, juutalaisten, tserkessien, kaikkia heitä on Siperiassa, mutta mitään kansallisia haaveita heillä ei ole. He ovat samalla kunnon venäläisiä, korkeintaan uneksien kaukaisille kotiseuduilleen kansallista tulevaisuutta.

Sodan aikana ovat Siperian rikkaudet tulleet suuren maailman tietoon enemmän kuin ennen. Kuulin saksalaisten sotavankien suunnittelevan tulevansa sodan jälkeen takaisin Siperiaan. He aikoivat perustaa tänne suuria tehtaita, aikoivat käyttää maan rikkauksia hyväkseen. "Tehtaita voitte perustaa, ymmärrätte käyttää maan tarjoamia raaka-aineita hyväksenne, mutta on voittamaton este edessä", sanoimme. "Työväki! Mistä saatte työväkeä?" Joku suunnitteli tuovansa työväkeä Saksasta, toinen aikoi käyttää kiinalaista työväkeä, ja kolmas kuvitteli käyttävänsä juutalaisia bufferttina itsensä ja työväen välillä pitämällä heitä urakoitsijoina.

Mutta vielä toiselta taholta suunnitellaan Siperian ekonoomista valloitusta. Amerikan. Sinne on sodan aikana kokoontunut äärettömät määrät pääomia. Jotakin niillä on tehtävä, jonnekin ne on sijoitettava kasvua tuottamaan. Kuulin kerrottavan, että hyvin monen amerikkalaisen rahamiehen katseet ovat suunnatut Siperiaan. Ja paljon enemmän. He ovat jo ryhtyneet tositoimiin. On muodostettu suurilla pääomilla varustettuja yhtiöitä. On tarkastettu työmaita, on suunniteltu tehtaita, kulkuväyliä, toimintamuotoja, on arvioitu tuotanto- ja vientimahdollisuuksia. On hyvin mahdollista, että kun olot kerran maailmassa taas järjestyvät, syntyy suuri kilpailu Siperiasta. Idästä ja lännestä sinne tullaan maan rikkauksista kilpailemaan ja hyötymään. Minkälaisen aseman maan venäläinen väestö jaksaa itselleen säilyttää, sen on tulevaisuus osoittava.

Siperia tarjoaa suuria luonnonrikkauksia. Kivihiiltä on rajattomat määrät ja kaikkia metalleja. Koskenvoimaa ei ole, mutta ainakin Angara-joessa on niin kova virta, että sitä voinee erinomaisella menestyksellä käyttää teollisuuden palvelukseen. Ensi sijassa Siperia tarjoaa raaka-aineita teollisuudelle. Ja luulen teollisuuden pitkinä aikoina eteenpäin rajoittuvan raaka-aineiden hankkimiseen. Vasta kaukaisessa tulevaisuudessa niitä ruvettanee suuremmassa määrässä täällä jalostamaan.

Siperian suurin rikkaus on toistaiseksi sen luonnontuotteet, metallit ja kivihiili. Mutta nyt jo kuulee sanottavan, että Siperia on Euroopan vilja-aitta. Ja jos läntinen Siperia on Euroopan vilja-aitta on itäinen liha-aitta. Siperiassa on äärettömät alat viljavaa maata, koko keskinen ja eteläinen Siperia Uraalista Tyyneen valtamereen saakka. Se kasvaa viljaa, ruista ja vehnää. Ja jos se nyt huonosti hoidettuna, pintapuolisesti muokattuna, lannoittamatta tuottaa paljon enemmän kuin mitä maa tarvitsee, niin mitä sitten hyvin hoidettuna ja hyvin lannoitettuna.

Maanviljelystä haittaa monin paikoin kuivuus. Talvi on kuiva, koko alkukesä on kuiva ja kun keskikesän ja syyskesän aikana sataa, tulvii vettä niin rankasti, että se tuottaa suurta vahinkoa, sadepurot saavat aikaan maanvieremiä, tulvia, rikkovat teitä ja viljelyksiä. Ehkä näitä epäkohtia voidaan jonkun verran lieventää. Metsää ei pidä tarkkaan hävittää pois. Päinvastoin on metsää istutettava sinne missä sitä vähän on. Maan keinotekoinen kasteleminen ei ole mahdottomana jätettävä huomioon ottamatta. Kuulin, että kiinalaiset Tchitan läheisyydessä kastelivat maitaan ja saavuttivat kauneita tuloksia. Viljelystöihin haluttomat venäläiset sanoivat, ihmekös tuo on jos tuolla tavalla raastamalla saa maan kasvamaan.

Kuivimmilla seuduilla, jossa kumminkin sataa jonakuna aikana runsaasti, luulen heinänviljelyksen menestyvän hyvin. Onhan Siperiassa kuuluisa siperialainen heinä. Minä kun olin talvella Siperiassa, en ollut tilaisuudessa itse tekemään sen kanssa lähempää tuttavuutta.

Siperian kauheiden pakkasten voisi luulla tekevän viljelyksen siellä mahdottomaksi. Epäilemättä se tuottaakin paljon hankaluutta. Yleensä monivuotisten kasvien viljeleminen on vaikea, osaksi mahdoton. Tätä vaikeutta lisää suuresti monin paikoin talvien lumettomuus. Routa tunkee syvälle, eikä toisin paikoin lähde ollenkaan. Mutta sen sijaan ovat kesät pitkät ja lämpimät. Vehnä ja muut viljakasvit ennättävät hyvin valmistua.

Puutarhanhoitoa ei Siperiassa ollenkaan ole. Varsinaiset siperialaiset pitävät sitä aivan mahdottomana. Mutta varmaankaan tämä käsitys ei ole oikea.

Omskin seuduille oli asettunut siirtokunta bulgaarialaisia. He harjoittivat puutarhanhoitoa ja menestyivät hyvin. Samoin jo mainitsemani kiinalaiset Tchitan luona. Irkutskin läheisyydessä oli yksi tanskalainen ja yksi saksalainen, jotka kaupungin ulkopuolelle olivat perustaneet kauneita puutarhoja, joissa monenlaiset kasvit hyvin viihtyivät. He olivat pyytäneet minua käymään katsomassa viljelyksiään, vaikka se jäi muista syistä tekemättä. He olivat vanhoja miehiä jo. Eivät olleet saaneet mitään ohjausta muualta, olivat vain omin päin kokeilleet. Kuulin muistakin yksityistapauksista mainittavan. Joku yritti viljellä omenia, joku vattuja, joku mansikoita, toiset vihanneksia.

Mutta ajatellaanpa, että viljelys joutuu ymmärtäväisen johdon alaiseksi, että kokeillaan ja tutkitaan, harkitaan ja neuvotaan, maata muokataan ja lannoitetaan. Viljelykset järjestetään ilmaston mukaisiksi ja viljelyskasveja kehitetään ilmastoon mukautuviksi. Lisäksi luulen, että Siperian omat metsät, vuoristot ja arot vielä tarjoavat odottamattomia löytöjä viisaille viljelijöille.

Siperian kansat ovat vanhastaan eläneet karjanhoidolla: pohjoiset kansat ovat pitäneet poroja, kirgiissit hevosia, lampaita, vieläpä kamelejakin, burjaatit nautakarjaa ja hevosia. Siperian arot ovat erinomaisia laitumia. Uudempi-aikainen karjanhoito on toisella tavalla järjestettävä kuin Aasian alkuasukkaiden. Karjaa on toisella taveilla ruokittava, sen tuotteita toisella tavalla käytettävä. Mutta menestymismahdollisuudet ovat siellä ammoisista ajoista saakka olemassa.

Tanskalaiset, virolaiset ja jotkut suomalaiset meijeristit ja kaupanhoitajat ja viljelijät ovat näyttäneet mitä siellä uudenaikainen viljelijä voi saada aikaan. Siperialainen voi alkoi ennen sotaa tulvia yli maailman ja uhkasi tulla meidänkin meijeriliikkeellemme vaaralliseksi kilpailijaksi.

Siperia tarjoaa siis viljelysmaana äärettömät edistysmahdollisuudet. Se voi elättää monikertaisesti sen asukasmäärän kuin nyt. Mutta siellä tarvitaan työtaitoa, työtarmoa, ymmärrystä ja riittävä määrä itsenäisyyttä. Vain siten on suuri edistyminen mahdollinen. Kykenevätkö venäläiset itse tämän viljelystyön suorittamaan, vai pitääkö sinne tulla muita kansallisuuksia, siihen kysymykseen en uskalla vastata.

Mahdollisesti sinne tulee paljon muiden kansallisuuksien jäseniä. Ja ne sulautuessaan venäläiseen väestöön jalostavat sen, tuovat tullessaan työkykyä ja työtarmoa. Se kumminkin on varmaa, että jos Siperiaan siirtyy työkykyisiä ihmisiä yksin tai ryhmissä, he siellä taloudellisesti menestyvät, jos saavat ulkonaisten olojen häiritsemättä tehdä työtä.

Siperialaiset itse ovat halunneet edistää sivistystä maassaan. Kouluja on perustettu, komeita koulutaloja on rakennettu, rahoja ei ole säästetty. Heidän rakkaimpana unelmanaan on ollut saada Tomskiin ja Irkutskiin täydelliset yliopistot. Hallitus ei ole näitä heidän toiveitaan kannattanut, vaan estänyt. Kenties nyt nämä esteet ovat poistetut ja he saavat toteuttaa unelmansa. Jospa vielä löytyisi hyviä opettajia kouluihin, eteviä tiedemiehiä yliopistoihin. Ja kenties niitä löytyy oman kansan keskuudesta. Ehkäpä silloin myös ne intelligenssin siemenet, jotka ovat Siperiaan kätketyt, pääsevät kasvamaan ja kukoistamaan.

Siperialla on varmaan vielä loistava ja suuri tulevaisuus.

KUN VALLANKUMOUS TULI TCHITAHAN

Maaliskuun 15 päivän tienoilla alkoi Tchitassa liikkua huhuja, että Venäjällä, etenkin Pietarissa oli jotain tekeillä. Levottomuuksia? -- Kapinayrityksiä? -- Mutta en niihin sen enempää huomiota kiinnittänyt, etenkin kun isäntäväkeni, jotka olivat venäläisiä, eivät niihin luottaneet. Mutta sitten tuli maaliskuun 15 päivä. Kaikilla kaduilla alettiin huutaa: "vot telegramma". Eikä tyydytty siihen, vaan vot telegrammaa seurasi vot telegramma ftarroi viipust, toinen numero, ja toista seurasi kolmas. Kaikilla kaduilla suuri poikien joukko niitä kauppasi, niin että terävät huudot kaikuivat yli kaupungin.

Vieläkään en siihen enempää huomiota kiinnittänyt. Huonon venäjänkielen taidon vuoksi kävi minulle raskaaksi omin päin lukea kadulla pitkiä sähkösanomia. Läksin rauhallisesti museoon työskentelemään. Olin saanut luvan koska tahansa käydä siellä. Pääsin sinne tirehtöörin eteisen kautta pihan puolelta. Museon johtaja oli nimeltä Aleksei Kiriltsh Kusnetshoff. Hän oli vanhempi mies, tiedemies, etenkin mineralogiaan ja muihin luonnontieteisiin perehtynyt. Hän oli vapauden haaveilija. Oli nuorena kuulunut johonkin luvattomaan seuraan ja sen vuoksi karkoitettu Jakutskiin. Siellä hän oli elänyt monet vuodet, mutta ei ollut luopunut tieteellisestä työstään, vaan oli onnistunut sielläkin harjoittamaan perinpohjaisia tieteellisiä tutkimuksia. Transbaikalian oblastin sotilaskuvernööri Kiashko, jota moni karkoitettu kiitti hyvästä kohtelusta, yksissä neuvoin kenraalikuvernööri Knjäseffin kanssa, vapautti hänet Jakutskista ja kutsui hänet Tchitahan. Hänestä tehtiin sikäläisen maantieteellisen museontirehtööri. Siten sai hän asunnon, toimeentulon ja tilaisuuden antautua tieteellisiin töihin. Vuosikausia oli hän elänyt täällä hiljaisuudessa väsymättä ahertaen työhuoneessaan täsmällisenä ja säännöllisenä.

Kun nyt maaliskuun 15 p:nä niin kuin niin monena muunakin päivänä tulin museoon, oli Kusnetshoff työhuoneessaan. Mutta hän ei istunutkaan pöytänsä ääressä, vaan riensi minulle vastaan ja selitti, että nyt se on tullut, se suuri Venäjän vallankumous, bolshaja ruskaja revolutsio, jota niin kauvan on odotettu. -- Onko se oikein totta, voiko siihen jo uskoa, sanoin minä vieläkin epäillen. -- Ja hän vakuutti, että totta se on.

Minä menin sitten viereiseen suureen saliin, otin kaapeista esille tutkittavani ja aloin työni. Mutta kohta tuli K. luokseni, istahti pöytäni reunalle ja alkoi selittää. Ja hän selitti kuinka kaikki se hyvä, mitä lukemattomat ihmiset olivat pitkien, pitkien aikojen kuluessa uneksineet ja ikävöineet, nyt toteutui. Nyt koitti Venäjälle onnellinen ja ihana aika. Kaikki saavat mitä haluavat. Suomi saa mitä haluaa, se tulee vapaaksi. Puola tulee vapaaksi ja monet muut osat Venäjää saavat mitä toivovat. Nyt tulee kaikkialla hyvä. -- Siten hän kuvasi kauniisti uutta, onnellista aikaa, joka nyt koitti.

"Kun nyt keisari on luopunut, hänen veljensä on luopunut, niin mitä nyt tulee", kysyin minä.

"Tulee tasavalta -- budjet respublika."

"Respublika!?" sanoin minä oudostuen, sillä silloin kuulin sen ensikerran.

"Respublika, aivan varmaan", sanoi hän.

"Mutta jos tulee kontrarevolutsio", sanoin koetteeksi.

"Ei missään tapauksessa, ei tule", vakuutti hän.

Sitten kysyi hän aionko minä jäädä työtäni tekemään, hän ainakin lähtee ulos. Ja niin hän lähti, hän joka oli vuosikausia istunut työpöytänsä ääressä säännöllisemmin kuin kello.

Vähän ajan perästä tuli luokseni vanhin kirjaston hoitaja neiti aivan hämmästyneenä kertomaan:

"Aleksei Kiriltsh ushol!"

"Ushol", vastasin minä.

Niin hän meni menojaan, mutta kohta tuli vahtimestari luokseni jo kaukaa sanoen:

"Aleksei Kiriltsh ushol!"

"Ushol", sanoin taas.

Tuskin oli hän mennyt niin tuli vahtimestarin tytär rientäen luokseni:

"Aleksei Kiriltsh ushol!"

"Ushol!"

Mutta silloin minä ajattelin, että ei, ei minunkaan sovi jäädä tähän istumaan, vaan on minunkin lähdettävä ulos.

Koko kaupunki oli kuohuksissa. Koulut oli suljettu, virastot suljettu, ihmisiä tulvi kaduilla, basaarissa oli suuria kansanryhmiä, joille joku piti puhetta, sähkösanomia jaettiin, sanomalehtien toimistot olivat ihmisjoukkojen ympäröiminä, säännöllinen työ oli kaikkialla seisahtunut.

"Vot telegramma!" huuto kaikuu yli kaupungin.

Läksin tohtori L:n ja hänen rouvansa kanssa kaupungille kävelemään, rouva varusti meille rintaan suuret punaiset rusetit. "Ettei teille kukaan pahaa tekisi."

"Vot telegramma, otshen interesno", kaikuu sanomalehtipoikien huuto.

"No, mitä siinä sitten on niin intresanttia", sanoo tri L.

"Venäjän tsaari pantu viralta pois. Vot telegramma, otshen interesno", touhuaa poika.

"Onpa todellakin interesno."

Ei ole mitään häiriötä. Ihmiset ovat vaan iloisia ja onnellisia. Ja ne, jotka eivät ole, ovat olevinaan.

Kun tulen kotiin, selittää isäntäni minulle sanomalehtiä ja sähkösanomia. -- Respublika, respublika kuuluu yli kaiken.

Päästin koetteeksi ilmoille sanan: kontrarevolutio. Isäntäni aivan säpsähtää: mitä, tiedättekö siitä mitä, missä?

Minä en tiedä mitään, minä vaan kysyn teiltä, joko tähän voi ruveta luottamaan, vakaantuuko respublika.

Jo tulee tieto uudesta ministerilistasta. Kerenskin oloa siinä enimmin ihmetellään. Jo todellakin on Venäjällä vallankumous tapahtunut, kun Kerenski on ministerinä. -- Arvosteltakoon häntä kuinka tahansa, sanotaan, se kumminkin on varma, että hän on ehdottomasti rehellinen mies.

Kahden päivän perästä läksin taas museolle.

Aleksei Kiriltshin työhuoneen vieressä oli toinen pienenlainen huone, en ollut sitä ennen huomannut. Se näytti olevan jonkunlainen johtokunnan huone. Siinä oli pöytä keskellä ja sen ympärillä tuoleja. Ovi oli sinne auki ja siellä näkyivät pitävän jotain kokousta, noin kuusi tai kahdeksan henkeä istui pöydän ympärillä, niiden joukossa Kusnetshoff.

Erityisesti kiinnitti minun huomiotani muudan neiti. Hän oli puettu mustaan juhlapukuun, tukka oli kammattu sivuille niin, että kaunis, leveä otsa erityisesti loisti esille. Hän seisoi pöydän takana ja puhui paraillaan. Silmistä hehkui innostuksen tuli. Kaikkien muiden katseet olivat häneen kiintyneet. Minusta tuntui siltä kuin hän olisi ollut nuori, uudistettu ja uudistuva Venäjä olennoituna. Hän edusti sitä innostusta, sitä luottamusta ja sitä toivoa, joka nyt täytti lukemattomien mielet laajassa Venäjän valtakunnassa.

Kusnetshoff huomatessaan minut, pisti minulle avaimet käteen. Kun perästäpäin kysyin häneltä ketä ne olivat olleet, sanoi hän: "meillä on vaan sellainen komiteetta". Lienevätkö sitten jo kauvankin kokoontuneet ja haaveilleet sitä hetkeä, joka nyt oli tullut.

Vallankumous kehittyi kehittymistään. Sähkösanomat kertoivat sen kulusta, sillä kesti vielä jonkun aikaa, ennenkuin alkoi tulla eurooppalaisia sanomalehtiä, jotka siitä tekivät selkoa.

Mutta vallankumous oli pantava Tchitassakin toimeen.

Ensinnä tuli miitingien aika. Venäjällä, jossa kaikki kansankokoukset ovat olleet kielletyt, ei ole omaa nimitystäkään niille, vaan käytetään niistä englanninkielistä nimitystä miiting.

Miitingiä pitivät kaikki mahdolliset kansankerrokset: koulupojat, sotamiehet, kasakat, kaikenlaatuiset ammattikunnat, palvelustytöt, vieläpä burjaatit ja kiinalaiset.

Burjaatit toivoivat kokouksissaan, että heidät vapautettaisiin venäläisistä poliiseista. Kiinalaisten kokous synnytti monessa pelkoa, sillä heitä oli paljon ja pelättiin heidän esittävän mahdottomia vaatimuksia. Palvelustytöt päättivät kokouksessaan, että heitä on kutsuttava arvonimellä barinja -- neiti.

Venäjällä on ollut kahdenlaisia virkamiehiä: utshonni ja damoshni -- oppineita ja kotitekoisia. Eräässä kasakkakylässä päätettiin, että tämän jälkeen ei saisi olla muuta kuin damoshni -- kotitekoisia virkamiehiä.

Koulupojat ovat sodan aikana olleet Venäjällä tavallista huomatummassa asemassa, sen vuoksi, että kaikki hiukan vanhemmat miehet ovat olleet sodassa. Koulut olivat suljettuina toista viikkoa, ja pojat pitivät miitingejä. Eräässä kokouksessa muudan kimnaasin ylemmän luokan oppilas puhui rajattoman innostuksen valtaamana siksi kun pyörtyi.

Kaupungin suurella paraatikentällä pidettiin yleisiä miitingejä, joissa oli kaikkia kansankerroksia. Eri kansanryhmien edustajat pitivät kukin vuorostaan puheita. Joku puhuja sekaantui, niin että hänen toverinsa kävivät vetämässä hänet puhujalavalta alas. Yleensä olivat puheet teoreettisia, loppumattoman innostuksen täyttämiä.

Kasakat pitivät paraatia ja puheita. Satuin näkemään kasakkain kirkkoparaatin, pääkirkon, soborin edustalla. Joukkojen edessä kannettiin punaisia kankaita, joissa oli vallankumouksellisia lauselmia. -- Sivumennen mainiten näissä punaisissa kankaissa, joita pitkin päivää kaduilla kannettiin, oli venäjänkielen oikeinkirjoituksessa pantu vallankumous toimeen; jer-kirjain oli jätetty pois ja venäjän monien i-kirjaimien asemesta käytettiin vaan yhtä i:tä, samanlaista kuin meidän i:mme. -- Kirkosta tultua pantiin kasakat neliöön, upseerit pitivät heille vallankumouspuheita, sähkösanoma lähetettiin uudelle hallitukselle ja sitten hurrattiin. Minusta tuntuivat kuitenkin kasakkain hurraahuudot verrattain laimeilta.

Sitten ryhdyttiin vallankumousta yksityiskohtaisesti toteuttamaan. Ensin pantiin kuvernööri viralta pois. -- Transbaikaliassa oli kauvan ollut kuvernöörinä kenraaliluutnantti Kiashko. Hän nautti laajojen kansankerrosten suosiota, ja oli siitä kuuluisa, että hän oli yhtä kohtelias ja hyväntahtoinen lääninsä vaatimattomimmallekin asukkaalle. Hän oli tullut muuanne siirretyksi muutamia kuukausia ennen vallankumousta. Kuvernöörin virkaa hoiti toistaiseksi Narishkin, joka sangen vähän nautti väestön suosiota. Hänet pantiin aluksi viralta pois ja kun hän huonoihin vaatteisiin pukeutuneena yritti paikkakunnalta poistua, vangittiin hänet. Aluksi hän sai olla kotiarestissa kaupungin päähotellissa, mutta siirrettiin sitten päävahtiin.

Läänin uusi kuvernööri Mustafim oli jo kauvan ollut tulossa Tchitahan. Sattui niin hullusti, että kun hän lähti matkalleen Irkutskista, ei hän vielä tiennyt mitään vallankumouksesta, mutta kun hän tuli perille Tchitahan, oli se jo tapahtunut. Hänelle oli kyllä lähetetty matkalle sähkösanomia, mutta jostain syystä ne eivät olleet tulleet hänen käsiinsä. Kun hän tuli perille, oli paljon viranomaisia, sotaväkeä ja muuta yleisöä häntä asemalla vastassa. Kokoontuneelle kansalle hän alkaa pitää puhetta, sanoo tulleensa keisarin käskyjä täyttämään, aikovansa mitä ankarimmin noudattaa vanhaa järjestelmää j.n.e. Mutta hänen suureksi ihmeekseen kaikki nauravat hänelle vasten kasvoja. Sitten mennään suureen sobranjaan -- vastaanottoon. Siellä käy samoin. Hän alkaa pitää ohjelmapuhettaan, ja taas hänelle nauretaan. Mutta silloin joku hyväntahtoinen ihminen vei hänet syrjään ja selitti mitä oli tapahtunut.

Kun ei uudesta kuvernööristä tiedetty hyvää eikä pahaa, pantiin hän viralta pois ja sai lähteä, mihin tahtoi. Kuvernööriksi eli komisaariksi uusi väliaikainen hallitus nimitti kaupungin valtuuston puheenjohtajan, vanhemman, arvokkaan herran.