Part 5

-- Messun jälkeen hän oli nöyrästi ottanut vastaan pyhän ehtoollisen ja meidän rohkaistessamme häntä tuli herttuattaren veli kreivi d'Aliffe huoneeseen kädessään köysi ja keppi, joka oli peukalon paksuinen ja noin puolen kyynärän pituinen. Hän peitti herttuattaren silmät nenäliinalla, ja herttuatar veti sitä aivan kylmäverisesti alemmaksi, jottei olisi nähnyt häntä. Kreivi pani köyden hänen kaulaansa, mutta kun se ei oikein sopinut, otti kreivi sen pois ja poistui muutaman askeleen. Kuullessaan hänen kävelevän, herttuatar otti nenäliinan silmiltään ja sanoi:

-- No, mitä nyt?

Kreivi vastasi:

-- Köysi ei ollut hyvä, haen toisen, jottei teidän tarvitsisi kärsiä.

Näin sanottuaan hän poistui huoneesta. Kotvasen kuluttua hän palasi toinen köysi kädessä, asetti uudelleen nenäliinan herttuattaren silmille, pani köyden hänen kaulaansa, pisti kepin silmukkaan, väänsi sitä ja kuristi hänet. Herttuattaren puolelta kaikki kävi aivan tavallisella keskusteluäänellä.

Veli Antonio Salazar, toinen kapusiinimunkki, päättää lausuntonsa näillä sanoilla:

-- Aioin poistua paviljongista omantunnon arveluitten vuoksi, jottei minun olisi tarvinnut nähdä hänen kuolevan, mutta herttuatar sanoi minulle:

-- Jumalan rakkauden nimessä, älä poistu täältä. (Sitten munkki kertoo herttuattaren kuoleman aivan samoin kuin se tässä on kerrottu.) Hän lisää:

-- Hän kuoli hyvänä kristittynä usein toistaen: uskon, minä uskon.

Molemmat munkit, jotka nähtävästi olivat saaneet esimiestensä tarpeellisen hyväksymisen, toistivat lausunnoissaan, että herttuatar aina oli väittänyt olevansa aivan viaton. Niin hän oli tehnyt kaikissa keskusteluissaan heidän kanssaan, ripittäessään itsensä ja etenkin ripittäytyessään ennen sitä messua, missä sai pyhän ehtoollisen. Jos herttuatar oli rikollinen, syöksyi hän ylpeytensä vuoksi helvettiin.

Ristikuulustelussa yhdessä don Leonardo del Cardinen kanssa kapusiinimunkki veli Antonio Paviasta kertoi:

-- Toverini sanoi kreiville, että pitäisi odottaa, kunnes herttuatar synnyttäisi. Hän on kuusi kuukautta ollut raskaana, lisäsi hän, eikä ole oikein kadottaa pienen raukan sielua, jota hän kantaa sydämensä alla, se pitäisi kastaa.

Siihen kreivi d'Aliffe vastasi:

-- Te tiedätte, että minun täytyy mennä Roomaan, enkä tahdo näyttäytyä siellä tämä naamio kasvoilla (tämän kostamattoman häpeän tahraamana).

Heti kun herttuatar oli kuollut, vaativat molemmat kapusiinimunkit, että hänen ruumiinsa oli viipymättä avattava, jotta olisi voitu kastaa lapsi. Mutta kreivi ja don Leonardo eivät piitanneet heidän rukouksistaan.

Seuraavana päivänä haudattiin herttuatar paikkakunnan kirkkoon sangen komein menoin. Tämä tapaus, josta tieto pian levisi, ei tehnyt mitään vaikutusta, sitä oli jo kauan odotettu. Roomassa ja Gallesessa oli jo usein liikkunut huhuja hänen kuolemastaan ja sitä paitsi ei murha kaupungin ulkopuolella ja paavinistuimen ollessa vapaana ollut mitään tavatonta. Konklaavi, joka seurasi Paavali IV:n kuolemaa, oli hyvin myrskyinen ja kesti kokonaista neljä kuukautta.

Joulukuun 26. päivänä 1559 täytyi onnettoman kardinaalin Carlo Carafan myötävaikuttaa Espanjan kannattaman kardinaalin vaaliin, kardinaalin, joka tietenkään ei voinut kieltäytyä ryhtymästä Filip II:n vaatimiin miten ankariin toimenpiteisiin tahansa kardinaali Carafaa vastaan. Äsken valittu otti nimekseen Pius IV.

Jollei kardinaali olisi setänsä kuollessa ollut maanpaossa, olisi hän vallinnut vaalia tai ainakin kyennyt estämään vihamiehen nimityksen.

Pian sen jälkeen vangittiin sekä herttua että kardinaali. Filip II oli ilmeisesti määrännyt heidän perikatonsa. Heidän oli vastattava neljääntoista pääsyytökseen. Kuulusteltiin kaikkia niitä, jotka saattoivat valaista näitä pääsyytöksiä. Tämä hyvin huolellisesti kirjoitettu oikeudenpöytäkirja käsittää kaksi kaksitaitteista nidosta, jotka olen suuresti kiinnostuneena lukenut, koska sen jokaisella sivulla on tietoja tavoista, joita historioitsijat eivät ole katsoneet historian ylevyyden arvoisiksi. Olen huomannut siellä hämmästyttäviä yksityistietoja murhayrityksestä, jonka espanjalainen puolue oli pannut toimeen silloin kaikkivaltiasta ministeriä kardinaali Carafaa vastaan.

Muuten hänet ja hänen veljensä tuomittiin rikoksista, joita kenellekään toiselle ei olisi katsottu rikoksiksi, esimerkiksi siitä, että olivat surmanneet uskottoman aviovaimon rakastajan ja tuon vaimon itsensä. Muutamia vuosia myöhemmin ruhtinas Orsini nai Toskanan suurherttuan sisaren, luuli hänen olevan uskottoman ja myrkytti hänet itse Toskanassa hänen veljensä suurherttuan suostumuksella. Ei milloinkaan tätä tekoa ole luettu hänelle rikokseksi. Monet Medici-suvun ruhtinattaret ovat kuolleet samalla tavalla.

Kun molempien Carafain oikeudenkäynti oli päättynyt, tehtiin siitä pitkä yhteenveto, jonka monien keskeytysten jälkeen kardinaalikokous tarkasti. On selvää, että jos kerran oli päätetty rangaista kuolemalla murha, joka oli kostona aviorikoksesta -- rikoslaji, josta oikeudenkäyttö ei ollut vielä milloinkaan mitään tiennyt -- niin oli kardinaali syyllinen, koska oli kiihottanut veljensä tekemään rikoksen, samoin kuin herttua oli syyllinen, koska oli pannut sen toimeen.

Maaliskuun 3. päivänä 1561 piti paavi Pius IV istunnon, joka kesti kahdeksan tuntia ja jonka lopulla hän antoi loppulausunnon Carafain asiasta näillä sanoilla: _Prout in schedula_ (Asia on, niin kuin on otaksuttu.)

Seuraavan päivän yönä lähetti viskaali San Angelon linnaan sbirrien päämiehen panemaan täytäntöön veljesten, kardinaali Carlo Carafan ja Juanin, Pallianon herttuan, kuolemantuomiota. Tämä tapahtuikin. Herttuaan käytiin ensin käsiksi. Hänet muutettiin San Angelon linnasta Tordinonon vankilaan, missä kaikki oli valmistettu. Siellä mestattiin herttua, kreivi d'Aliffe ja don Leonardo del Cardine.

Herttua ei ainoastaan ottanut tätä kauheaa hetkeä vastaan kuten korkeasäätyinen ritari, vaan sen lisäksi kuten hyvä kristitty, valmiina kärsimään kaikki Jumalan rakkauden tähden. Hän puhui kauniita sanoja tovereilleen valmistaen heitä kuolemaan. Sitten hän kirjoitti pojalleen. [Oppinut herra Sismondi sekoittaa koko kertomuksen. Katso Carafa-sukua käsittelevää kirjoitusta Michaudin elämäkerrasta; hän väittää, että kreivi de Montorio mestattiin kardinaalin kuolinpäivänä. Kreivi oli kardinaalin ja Pallianon herttuan isä. Oppinut historioitsija pitää isää poikana.]

Sbirrien päämies palasi San Angelon linnaan. Hän ilmoitti kardinaali Carafalle, että hänen täytyi kuolla ja antoi hänelle vain tunnin valmistusaikaa. Kardinaali osoitti sielunsuuruutta, joka voitti hänen veljensä, sillä hän puhui vähemmän. Sanathan ovat aina voima, jota haetaan ulkopuolelta itseä. Hirveän tiedon tultua kuultiin hänen matalalla äänellä lausuvan vain nämä sanat:

-- Minun täytyy kuolla! Voi paavi Pius, voi kuningas Filip!

Hän ripitti itsensä, luki seitsemän katumusvirttä, istuutui tuolille ja sanoi pyövelille:

-- Olen valmis.

Pyöveli koetti kuristaa hänet silkkinuoralla, joka katkesi; hänen täytyi yrittää kaksi kertaa. Kardinaali katseli pyöveliä suvaitsematta lausua sanaakaan.

MYÖHEMMIN LISÄTTY MUISTUTUS

Muutamia vuosia myöhemmin antoi paavi Pius V tarkastaa oikeudenkäynnin, joka kumottiin. Kardinaali ja hänen veljensä saivat takaisin kunniansa ja yleinen syyttäjä, joka oli suuresti myötävaikuttanut heidän kuolemaansa, hirtettiin. Pius V määräsi, että oikeudenkäynti oli salattava, kaikki kirjastoissa olevat jäljennökset poltettiin, pannaanjulistamisen uhalla niitä kiellettiin säilyttämästä. Mutta paavi ei tullut ajatelleeksi, että hänellä oli omassa kirjastossaan jäljennös oikeudenkäynnistä, ja tämän mukaan on tehty kaikki ne jäljennökset, joita meidän päivinämme tavataan.

End of Project Gutenberg's Vanina Vanini; Pallianon herttuatar, by Stendhal