Part 2

"Minulla on tässä suurellisia muutoksia mielessä. Tuota -- nuo jalat tuntuvat jo tavasta niin raskailta, samoin tuolla selässä ja hartioissa on jotakin liikaa painoa aina välimittäin, enkä minä muuta syytä siihen tiedä kuin että -- kuolema kolkuttelee ja muistuttelee että maa sinustakin on jälleen tuleva... Hohoi" (Hän ajatteli pitkään.) "Kyllä se on nuorten vuoro astua eteen. Minä olen aikani auttanut, kovasti raatanut, niin kuin sen tunnen jäsenissäni. Tämä talo -- luullakseni näyttää etten puhu turhia. Kylmä metsähän tuo oli lähes neljäkymmentä vuotta sitten, mutta nyt tässä on sentään peltoa ja kartanoa on kans." Hän kaasi taas viinaa laseihin ja kehoitti "ottamaan." Erkki ei ottanut. Sitten hän jatkoi: "Niin kuin toisinaan on puhetta ollut jaetaan Mäkelä kahteen osaan, ja se tapahtuu tänä syksynä jo aluksi. Te nuoret miehet, Heikki ja Erkki, tulette nyt ohjiin, omalla puolellanne tietysti. Mutta kyllä minä tahtoisin, että minun ajatuksiani ja tuumiani pidettäisiin tästäkin lähin jonkinmoisessa arvossa, luulempa kuin luulenkin kokeneeni vähän enemmän kuin teistä kumpikaan. Niin että -- minä tarkoitan -- neuvojani kuultaisiin aina silloin tällöin."

Heikin suu oli isäukon puhelun aikana vähän väliä vetäytynyt tyytymyksen hymyyn. Ja nyt hän tahtoi sanoa mutta arveli ensin.

"Joko se isä nyt meinaa heittää vähemmälle talon homman kanssa?" Hänen äänensä vivahti hyvästi äitinsä rupattavaan ääneen, mutta puhetapa oli hitaampaa.

"Minkälaisissa asioissa te sitten tahtoisitte mukautumaan neuvoihinne?" kysäsi Erkki, joka näytti hyvin ajattelevalta apen puheen johdosta. "Arvo sitä tietysti on aina annettava vanhuksen sanalle, mutta kyllä nuorilla on halu koetella uuttakin eli yhtä ja toista, joka vanhalta on saattanut jäädä kokematta ja aprikoimatta."

"Hm." hymähti ukko, suu ihmettelyn hymyssä -- "on se eri kummallista ettei sitä oltaisi jo kaikkia koettu tälläkin ijällä, kun seitsemättäkymmentä mennään! On sitä oltu nuorena ja luultu tavattomia aikaansaavansa, on oltu miehenä ja huomattu ettei sitä mennäkkään pitemmälle kuin siivet kantaa, ja tiettään se jo mitä vanhuuskin on: väsymystä ja aina vaan väsymystä ja levon halua... Tästä minä olen tullut siihen kokemukseen että parasta on tyytyä pysymään siinä missä on, sillä ei sitä kumminkaan pääse Luojan määräämiä rajoja edemmäksi." Hän ajatteli ison aikaa ja muutkin olivat ääneti, sitten hän jatkoi: "Tavattomasti minua rasittaa nuo ihmeteltävät puuhat, joita sillä meidän nykyisellä papilla on, ja se vielä enemmän että sinulla, Erkki, on samanlaiset mielihalut. Uutta, uutta, uutta nyt tahdotaan, kansakoulut, aviisit, aurat, niittokoneet, uudet asumistavat, kaikki senkinpäiset nyt pitäisi olla! On sitä tähänasti aikaantultu ahkeralla työnteolla, vehkeilemättä mitään muuta." Ääni sai lopulta katkeran väreen.

"No, jos vaari hellittämättömästi tahtoo eteenkinpäin pitää ohjaksia tuommoisten pyrintöjen estämiseksi, niin kyllä minä lähden tästä talosta", päätteli vävy kiivastuneesti.

"Erkki, Erkki!" huudahti Hilma niin sydämellisesti että oli vähältä itkeä -- "älä nyt noista isän puheista... Sinä et saa lähteä" --

"Tässä nyt taas tulee merkilliset kohinat, oikein 'tupenrapinat'", keskeytti ukko kummeksivasti, ja lausuu sitten kuin ikään itsekseen: "Ollaan niin kärsimättömiä, että hoh, hoh, kuinka tästä nyt mennään! Ei sitä taloa niin jätetä. Poislähtemisestä ei ole puhettakaan", sanoi hän katsoen vävyyn, -- "sinä olet kykenevä työmies, sen olen tullut näkemään ja sen tunnustan. Mutta eräitä puuhias en käsitä. Mutta minäpä käynkin hautaa kohti, tottapahan joku sanoo, kun siellä turpeen alla makaan, että teki se ukko työtä. Talo jaetaan, se on päätarkoitukseni. Minä ja muija rupeemme syytinkiä syömään tässä huoneessa. Erkki ja Hilma muuttavat uuteen tupaan, joka onkin kohta aivan valmis. Heikki ja Kaisa asuvat tässä vanhan tuvan puolella. Pelloista tulee pajantaustapuoli Heikille ja myllyn ympäristöt ja saunansivupelto Erkille ja niin poispäin. Niin ja johan siitä on ennenkin osapuille puhuttu. Huomenna tehdään kirjat." Hän nakkasi taas piironginlaudalta ryypyn suuhunsa.

"Kuka sitä nyt olis uskonut että isä nyt jo luopuu isännyydestä", kuiskasi hyvillään hymyilevä Heikki vaimolleen.

"Vanhuus, vanhuus voitti ukon", pani Heta-eukko, talon vanha emäntä, ja oli nyt hauskanlaisella tuulella, joka osaksi lienee tullut siitä, että hänkin oli ottanut viinaryypyn.

IX.

Pellot saatiin sinä syksynä täydellisesti jaetuksi, osaksi niitytkin, mutta loput näistä ja metsänjako jätettiin tulevaksi kesäksi.

Eläkkeeseen vanhukset olivat määränneet 12 tynnyriä rukiita ja 3 tynnyriä ohria, 2 lehmää hyväkseen elätettäväksi ja villat 5 lampaasta. Tämän kaiken olivat nuoret isännät sitoutuneet, puolet kumpikin, suorittamaan joka vuosi niin kauan kuin vanhukset elävät, taikka kun jompikumpi heistä ennen kuolee, niin sitten toiset puolet kaikesta. Ja molemmat vanhukset olivat "saatettavat kunnialla hautaan", se oli talon luovutuskirjaan myös kirjattu.

Eräänä iltana tuli Erkki appivanhempiensa luokse edustupaan. Hän oli pari päivää vasta asunut Hilmansa ja piikatytön ja rengin kanssa uudessa tuvassa, ja näytti nyt hyvin tyytyväiseltä ja hilpeämieliseltä.

"Miltäs tuo rupee tuntumaan siellä uuden tuvan puolella?", kysyi appi ollen hyvällä tuulella hänkin.

"Hoo, mukavalta kyllä. Siellä näyttää kaikki paikat oikein uudenaikaisilta. Tulinkin juuri ajatelleeksi, kuinka vaari on laittanut tuon tuparadin sekä päältä että sisältä paljon nykyajantapaisemmaksi kuin tämä vanha tupa on. Kyllä kai te kuitenkin olette tarkoittanut että miehelle, jolla on uusia harrastuksia, piti laittaa sen mukaisen asunnonkin." Hän nauroi hienosti.

"Sinä semmoisilla päätelmillä nyt yrität minua pois tolaltani. En suinkaan minä ole tarkoittanut tuparakennusta juuri semmoiseksi kuin se nyt siinä seisoo. Ne nykyiset mestarit, nikkarit ja muurarit jopa timmermannitkin, ne tekee työn ihan toiseen malliin kuin ennen vanhaan tehtiin. Ei se nyt vanha kelpaa enää siinäkään. Ennen kelpasi paksu höylätty palkki penkiksi, kaksi leveää yhteensalvattua honkalautaa ristijalan päällä pöydäksi, mutta nyt pitää olla ruusauksilla koristetut arkkupenkit, samoin laatikoilla ja ruusatuilla laatikkolaudoilla ja sorvatuilla jaloilla varustetut pöydät. Samaan tapaan ne nyt laitetaan ovet ja sängyt ja tuolit. -- Kaikki senkinpäiset erinomaisesti koristettuja sen suhteen, mitä ne olivat ennen. Siinä pitää olla kummallisia kierteleviä mutkia yksin torninreiässäkin, joka ennen tehtiin suoraa taivasta kohti. En minä suinkaan niin olisi niitä laitettavaksi tahtonut muun vuoksi, mutta kun kaikki nyt siihen tapaan laittavat, niin ei siitä pääse perhanoillekkaan."

"Niin, siitäpä vaari nyt huomaa että on semmoinen ikään kuin näkymätön pakko, joka väkisenkin vie muiden muassa eteenpäin. Minulla täytyy olla näin, koska muillakin on niin, ajattelevat ja päättelevät ihmiset, eikä vaarikaan ole voinut siitä mihinkään päästä."

"Olehan vaiti, äläkä väsytä minua noilla viisasteluillasi. Sano, mitä hyötyä siitä semmoisesta eteenpäinmenosta sitte oikein on?"

"Mitäkö hyötyä? Vaari sen mahtaa tietää toki yhtähyvin kuin minäkin. Penkkiarkut esimerkiksi ovat siitä hyvät että siellä sopii säilyttää kaikenlaisia työkaluja ja vaatteita, jotka penkillä ajelehtien ovat vaivoina rumennuksena. Samoin pöytälaatikot ovat sopivia pikkukapineitten säilytyspaikkoja. Penkkien, pöydän ja ovien ulkonainen kauneus ja siisteys se taas miellyttää silmää, jopa ilahuttaa mieltäkin. Ja savureiän mutkallisuudesta on siitäkin hyötyä. Muori on usein sateilla tuskistellut kun nokista vettä sataa keittopataan, ja miksei sitä sada, kun torninreikä, muutenkin hyvin suuri, tulee suorastaan pilvistä alas. Tämä haitta on niinsanotussa röörimuurissa poistettu."

"Miten niitä sellaisia mutkaisia rööriä sitten kolataan?" kysyi vanha Heta, joka paahtoi kahvia kakluunin edessä. "Kuinka semmoista myöten saa kuusennärettä luistamaan?"

"Kyllä niitä nuohata voi sukavalla kuusennäreellä niitäkin", vastasi Erkki siihen.

Samassa tuli Hilma sinne ja kertoi että kauppias Kosola, josta Erkki oli puhunut, oli jo tullut kirkonkylään ja hyyrännyt kevarin pienemmän rakennuksen. "Tohulan Santeri on meidän tuvassa ja se siitä tiesi. Tavaroita kuulemma tuodaan kuorma kuorman perään."

"Vai jo on tullut", sanoi Erkki ja näytti riemastuvan. "Häntäpä käydään huomenna katsomassa. Kosola soittelee vaskitorvella, ehkäpä saadaan tulevaisuudessa soittokunta toimeen täällä."

"Soittelee vaskitorvella!" huudahti vanha Heta. "Oikeinko rupeavat Herran pasuunaa matkimaan? Ne on, niin kuin minä olen monta kertaa ajatellut ja sanonut, lopun ajat käsissä. Ei suinkaan Herra sitä kauan kärsi, että ihmiset matkivat hänen viisauttaan."

"Sano sitä", säesti Ylli mukaan. "En minä niin suuresti kummaksukaan sitä, että kartanot ja pellot edistyvät, mutta nuo tuollaiset kaikenlaiset perki-ihmeelliset uudet mielipiteet, ne pöyristyttää mua. Maailma on ihan varmasti mullin mallin!"

X.

Toiseksi sunnuntaiksi sen jälkeen oli vanha Mäkelä kutsunut pastorin rouvineen vieraikseen. Vanhukset tahtoivat vielä entiseen tapaan nähdä seurakunnan opettajan luonansa. Iltapäivällä kello 3 ajoissa herrasväki tuli.

Kohtuullisen kahvin ja ruuantarjoamisen jälkeen, jonka vanhukset itse toimittivat, piti pappi raamatunselityksen uudessa tuvassa. Rouva, hienopiirteinen, vähän kalpea, saali hartioilla, istuutui pöydän taakse ja pastori pöydän päähän. Kaikki mäkeläiset, lukuunottamatta piikoja ja renkejä, asettuivat lähelle pöytärahille ja sivupenkeille. Kyläläisiä oli kokoontunut tupa joltisen täyteen. Vanha Mäkelä nytkin veisasi papin kanssa kilpaa, vaikka kyllä itsekin paheksui äänensä vapisemista.

Pappi oli valinnut aiheekseen apostoli Paavali sanat (I kor. 1:23, 21) "Me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen Juutalaisille pahennukseksi ja Grekiläisille hulluudeksi, mutta kutsutuille sekä Juutalaisille että Grekiläisille saarnaamme me Kristuksen Jumalan voimaksi ja Jumalan viisaudeksi." Hän puhui innokkaasti, puhui pitkältä tekstinsä alkusanain johdosta, tehden selväksi että "tämän maailman viisaus on hulluus Jumalan tykönä, kuten apostoli saman lähetyskirjan 3:n luvun 19 värssyssä sanoo. Maallisesti viisaat, jotka luulevat syviä ja korkeita asioita käsittävänsä, luulottelevat jotakin olevansa, ne ovat tyhmiä Jumalan edessä, sanoi hän, -- vaan ne, kuin maailman edessä hullut ovat, vakuuttaa apostoli, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattaisi." Tätä hän teroitti kuulijain mieliin mitä moninkertaisimmasti ja vaihtelevissa lausemuodoissa, tuntikauden kestäneessä puheessaan.

Kun virsi päätteeksi oli veisattu selitti pappi olevan kuulijoilla vapaan sananvallan ja toivoikin hän että heränneet ja etsiväiset sielut kyselisivät häneltä neuvoja ja puhuisivat kokemuksistaan ristin tiellä hänelle. Siitä olisi molemminpuolista hyötyä. Kristityille oli hyvin valaisevaa ja vahvistavaa semmoinen keskustelu.

Kansa lappoi vähitellen ulos tuvasta; ainoastaan vanhempia ihmisiä jäi ja näyttivät muutamat kovin hartailta, muutamat enemmän miettiväisiltä. Edellisten laatuisiin kuului vanha Heta, joka katsoen allapäin virsikirjansa kansiin virkkoi pienellä, hartaalla äänellä: "Niin se on, Jumalan sanassa se on suuri viisaus kätkettynä, niinkuin pastori äsken sanoi. Hohoi. Kyllä sitä ihminen monasti luulee viisaammaksi muita, mutta mitä viisautta meillä on itsestämme! Ei mitään."

"Aivan oikein sanoo emäntä", myönsi pappi. "Luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä kuin Jumalan henget ovat."

Ylli hyvin miettiväisen näköisenä valmistelihe jotain sanomaan. Ryähteli ja suurenteli harmaita vähän vanhuuden raukeutta osottavia silmiään.

"Pastori nyt tietää enemmän kuin meistä kukaan. Kuinka sen asianlaita oikein on? Tuota, tässä puheessa pastori selitti asiaa ihan toisin, minun ymmärtääkseni, kuin siitä kansakoulusta väitellessä. Pastori väitti silloin että ihmisellä pitäisi olla maallista viisautta, mutta nyt sanoi pastori siihen tapaan että maallinen viisaus on turmioksi autuuden asioissa. Ja sehän se pitää olla, niinkuin pastori sitä sanoikin, ihmisen pääpyrintö, autuaaksi tuleminen kuoleman jälkeen."

Pastori ja rouva katsoivat ihmetyksen ällistyksellä Ylli-ukkoon, Hetken perästä pastori sanoi: "Te olette ymmärtänyt selitystäni väärin. Ei oppi korkeakaan ja maallinen viisaus ole vahingoksi autuuden asiassa, kun ei vain ihminen kerskaile ja ylpeile opillaan ja viisaudellaan, vaan nöyrtyy ja rukoilee Jumalalta oikeaa viisautta ja sielun valaistusta."

"Taisin käsittää sitten väärin. Mutta ainakin pastori hyvin tarmokkaasti vakuutti että me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen itsevanhurskaille juutalaisille pahennukseksi, maailmanviisaille kreekiläisille hulluudeksi, ja sitä laatua minä olen opettajilta elämänikäni kuullut. Semmoinen oppi täytyykin olla oikeaa Jumalan sanan totuutta; ja pahoin pelkään että nykyaikana on villihenget liikkeellä silloin kun kouluja ja viisastumista tahdotaan."

"Ei -- mutta teidän olisi pitänyt ottaa huomioonne sekin kun Paavali sanoo: 'kutsutuille sekä Juutalaisille että Grekiläisille saarnaamme me Kristuksen Jumalan voimaksi ja Jumalan viisaudeksi' Ja kutsutuita taas ovat kaikki, jotka kutsumuksen kuulevat. Kaikki ovat samanlaisia Kristuksessa, niin oppineet kuin oppimattomat, niin mies kuin vaimo, niin orja kuin vapaa. Mutta kaikkein tulee pitää itsensä niinkuin ei mitään olisi ja kokonaan uppoutua Kristuksen armon syvyyteen."

"No en minä sitten käsitä, minkätähden sitä niin usein ja kovasti saarnataan että maailmallinen viisaus on hulluus Jumalan edessä. Minä olen yksinkertainen mies, enkä käsitä muuta kuin yksinkertaisen autuuden opin..." Hän katsoi ajattelevasti lattiaan.

"Men nog är han en märkvärdig människa, den där gubben!" (Mutta, kylläpä tuo ukko on merkillinen ihminen!) puhkesi rouva sanomaan pastorille.

"Ja, han är en tänkare, han också", (Niin, hänkin on ajattelija) vastasi pappi, huokasi ja nojautui ajattelevana seinää vasten, kohottaen silmiään, joiden edessä lasisilmät välähtivät.

XI.

Vasta parin viikon perästä siitä kun ensin oli aikomus, tuli Erkiltä ja Hilmalta mennyksi kauppias Kosolaa katsomaan. Esteenä olivat osaksi olleet kiireelliset syyskynnöt ja muut semmoiset sulanajan työt ja sitä paitsi Erkki oli tuntenut kummallista masennusta mielessään siitä kun vanhukset niin ällistyivät silloin vaskitorvesta. Viime sunnuntaina he olisivat menneet, jollei pappi olisi silloin kutsuttu Mäkelään. Nyt kyllä oli arkipäivä, vaan menivät kuitenkin. Oli satanut ensimmäisen lumen, ja reellä he ajoivat.

Kosola oli oitis vastaanottamassa, paljain päin. "Terve tuloa! Olipa hauska että tulitte; olenkin jo kauan odottanut." Hän hääri niin liukkaasti, tuuli vain punervanvalkoista tukkaa tuopsautteli, kun siinä päästeli valjaista hevosta taluttaakseen sen talliin. "Johan siitä taitaa olla kaksi vuotta kun olemme toisemme tavanneet."

"Muutamaa viikkoa vaille muistaakseni. Minä kovasti ihastuin kun sain kuulla että sinä olit jo tullut tänne, ja päätimme oitis lähteä katsomaan. Mutta niinpä se jäämistään jäi tähän asti. -- Ettekös te ole kerran jo toisianne tavanneet", muistutteli Erkki, katsoen vaimoonsa ja kauppiaaseen.

"Joo, joo, joo, kyllä me tulimme jo esitellyksikin Rinta-Jokelassa. -- Mutta kovasti sinä olet vakaantunut täällä ollessasi! Mehän sitä oltiin iloisia poikia ennen."

"Kylläpähän sitä mies vakaantuukin kun saa maailmaa kokea", myönteli Erkki hymyillen.

"Minä se olen aina vieläkin iloinen poika ja yksinäinen mies", huomautti kauppias sisälle tultua. "Mutta kyllä tuo kevarin Hilda-tytär keittää meille teetä, minä käyn pyytämässä." Äkkiä hän pujahti ulos, mennäkseen isosta tuvasta Hildaa tapaamaan, laisinkaan huomioonottamatta vieraiden kohtuullista teeskentelyä, ettei nyt olisi semmoisiin vaivoihin pitänyt ryhtyä.

"Nii-ih, yksinäisellä miehellä täytyy edes jotain huvitusta olla", virkkoi hän takaisin tultuaan ja viitaten pöydällä oleviin vaskitorveen ja viuluun lisäsi: "Ne on minun huvitukseni kaupanteon ohella." Sieppasi sitten torven huulilleen ja puhalsi "Porilaisten marssia", jonka sävel loitsi riemun tunteita tuohon kolmihenkiseen seuraan.

"Kyllä se tuo sävel tosiaankin virkistyttää ihmistä, se oikein kuin vuodattaa hilpeyden nestettä mieleen!" ihasteli Erkki. "Meidän pitäisi välttämättömästi saada tänne soittokunnan."

"Jaa, mutta ruvetaanpa puuhaamaan sitä. Kyllä minä rupeisin harjoituttamaan muutamia tuntia parina kolmena iltana viikossa. Sinä nyt ainakin tulet yhdeksi jäseneksi, mutta mistä saataisiin muita?"

"Kyllä siinä on vaikeuksia täällä, jossa ei edes ole kansakoulunkäyneitä nuorukaisia. Mutta minä tiedän kuitenkin pari nuorta poikaa, jotka soittelevat kanteletta, semmoista virsikanteletta, ja osottavat taipumusta sävelharjoitukseen. Ne ovat meidän naapuritalon Kalle-poika ja eräs nuorukainen tuolla Rannan kylässä, Jaakko Kaiku, joka on ollut pari lukukautta kansakoulussakin."

"Ja minulle tulee tänne kauppapalvelija, jolla luulemma on taipumusta soittoon. Minä, sinä, ne kaksi nuorukaista ja minun kauppapalvelijani -- siinä olisi jo viisi. Kyllä pitäisi ehkä olla seitsemän."

"Monta mutkaa siinä kyllä on. Mistä saataisiin ensin torvien hinta, kun luultavasti eivät kaikki jaksaisi eivätkä hentoisi torveaan itse ostaa. Ne hankaavat täällä hirmuisesti vastaan kaikkia uusia pyrinnöitä. Tuo mun appivaarikin se on ankara vastustamaan kaikkea uutta. Panen minä kuitenkin puumerkkini sen vakuutuksen alle, että yrittää tulee."

"Onko se appesikin semmoinen vanhoillinen!" huudahti kauppias, ivallista säettä äänessä.

Erkki vain nyökäytti päätään ja henkäsi syvään.

"Kukas sitten jos ei isä!" puhkesi Hilma sanomaan. "Sitä ei uskoisi kuinka se panee kovasti vastaan aina kun vain mikä asia käy toisin kuin hänen aikoinaan. Mutta kyllä se jo toisinaan myöntää, että ei siinä taida mikään auttaa estämään niiden puuhia. Niinpä tässä --"

"Kas, pastori Stenroth ajoi pihaan", havautti kauppias ja juoksi ulos. He tulivat yhdessä. "Sepä sopivasti sattui", sanoi pappi ja veti lasit silmiltään. "Minä aijoin sunnuntaina siellä kotonanne puhua kanssanne kansakouluasiasta, mutta eipä siinä ollut hyvin tilaisuuttakaan. Aikomukseni näet on kohdakkoin jälleen kuuluttaa kokous kansakouluasiasta. Minä kuitenkin toivon että asia lopultakin menee läpi."

"Se on tehtävä", innostuttivat yhdestä suusta kauppias ja Erkki pastoria.

"Mitä mahtanee sanoa appi-ukkos", sanoi pastori katsoen Mäkelän Erkkiin. "Sillä on hyvin merkillisiä ajatuksia sillä ukolla. Minä en sano että hänenkään ajatukset olisivat merkitystä vailla. -- Tokkopa hän kokoukseen enää --."

"Mutta meillä täällä on ollut puheena soittokunnan perustaminen", keskeytti Kosola ja lisäsi leikillisesti, "pastori ei kumminkaan mahtaisi ryhtyä soittokuntaan, mutta kyllä se tarpeen olisi."

Pappi ihmetteli vähän, naurahti ja sanoi sitten: "Soittokunta soittokuntanaankin: jospahan edes kansakoulu saataisiin aikaan." Mutta hänellä oli kiire, oli vain tullut kahvia ja mannaryyniä ostamaan.

Teetä toi Hilda, valkoverinen, ujo tyttö sitten. Pastorinkin tuli juoda. Puheen käänsi Kosola sen jälkeen kauppa-aikeisiin. "Täällä näytti kauppa käyvän hyvin. Hänen tulonsa tänne", arveli kauppias, "oli hyvin tarpeen. Kolun kauppias, eli miksi 'Haltusen porvariksi' ne sitä sanoo, kuuluu täällä olleen kovasti ruhtinaallinen, kuuluu kiskoneen mahdottomia korkoja velallisiltaan ja aivan hävyttömästi kohdelleen kaupantekijöitä, jolleivät hyvinkään suuria kauppoja käteisellä tehneet. Semmoista epäkohteliaisuutta ei tulla hänen puodissaan osottamaan. Hän tahtoi pitää hyviä tavaroita mitä halvimmista hinnoista, ja kohtelu tulee olemaan sivistyneen kohtelua. Ja olihan parannusta kauppa-alallakin pidettävä edistyksenä."

XII.

"Pakana kun panee kauniisti." Yllin silmissä näkyi riemullisuutta.

"Semmoistakohan se on taivaassakin kun ne pasuunat soi ja enkelit laulaa!" huudahti Heta iloissaan ja arveli hartaasti perään: "Kaikki pyhät yhteen pauhaa enkelten joukon kanssa."

Ja kauppias Kosola soitti torvellaan "Maamme" laulua Mäkelän uudessa tuvassa.

"Niin, ne on säveleitä ne", varmensi Erkki Kosolan lakattua puhaltamasta. "Ei vaari eikä muori enää väitä että soitto olisi hirmuista Jumalalle, vaikka se on maallistakin laatua."

"Maallistako se tuo olikin?" kysäisi muori hämmästyneesti.

"Se on isänmaallista", vastasi Kosola siihen naurusuin. Ja sitten hän rupesi soittamaan virttä: "Sen suven suloisuutta"...

"Tämä on taivaallista", sanoi hän soitettuaan sen virren sävelet.

"Yhtä kaunista kumpikin, vaikka ihan erilaista", vakuutti vanha Heta.

"Pirut ainakin pakenevat kun tuollaista heleää ääntä kuulevat."

"Soitappa vieläkin", kehoitti Ylli. Kosola soitti "Porilaisten marssin."

"Mutta oikeinpa tuntuu vanhoissa jäsenissä siltä kuin olisi neljäkymmentä vuotta nuorempi." Kyynel vierähti ukon poskelle.

"Jos te kuulisitte kokonaisen soittokunnan soittavan, niin sitte te vasta riemastuisitte. Tämä on nyt ainoastaan tenoori, se tahtoo sanoa ensimmäinen ääni, joka onkin paras. Mutta kun koko soittokunta soittelee, niin silloin monta erilaista ääntä raikuu yhtaikaa sopivassa sopusoinnussa."

Vanhukset kumpikin myönsivät sitten että jos kaikki uudenaikaiset touhut olivat tuommoista laatua, niin ei niissä sitten mitään pahaa olisikaan. Hetken aikaa mietittyään Heta kuitenkin arveli että "sanotaan sanassa pirun kans pukevan itsensä toisinaan valkeuden enkeliksi. Ja kuka sen tiesi milloin ja missä muodossa se ilmestyisi."

"Ole vaiti", muistutti Ylli siihen leikillisesti, "ei se ainakaan soittamaan pysty, se ruman henki."

"Muistathan ukko Pelikuuttivainaan, jolla piru soitatti niin että kynnetkin sormista lähtivät." Heta näytti jo täydellisesti epäilevän soiton ylevyyttä.

"Kylläpä ne on hupsuja ihmisiä nuo vanhat akat täällä!" kuiskasi Kosola Erkille, he kun istuivat vierekkäin penkillä.

"Se on totta, mutta kyllä niitä on muuallakin yhtä hupsuja", vastasi Erkki hyvin hiljaa.

Vanhukset lähtivät samassa omalle puolelleen.

Hilma, joka oli ollut peräkamarissa, tuli nyt tupaan. "Ihmeen kauniilta kuului soitto tuonne kamariin."

He kaikki kolme menivät kamariin. Kosola, joka kehoitettuna istui soututuolille, kehui kamaria miellyttäväksi.

"Täällä on niin puhdasta, kauniit matot, aistikkaasti tehdyt ja maalatut piironki, sänky ja pöytä."

Nuoret miehet sitten siinä kahvin juodessaan lupasivat toisilleen, että koettavat saada lujan edistyspuolueen toimeen tässä kunnassa.

"Näitä voi vetää vaikka mihin suuntaan näitä tämän kuntalaisia, kun vain pontevasti asian esittää", päätteli Erkki.

"Kun nyt tulee kokous kansakoulusta", muistutti Kosola, "niin silloin on esiinnyttävä pontevasti. Ketä sinä tiedät, että varmaan tulisivat puolustamaan kouluasiaa."

-- "No epäilemättä Tanhunen, Siiponen, Ollila", hän luetteli niitä kymmeneen asti, ja lisäsi: "kaikki ne kun vain on joka käy pontevasti etupäässä. Ne eivät ole tähän asti mitään itsenäisyyttä osottaneet, vaari on kaikessa ratkaisevan sanan sanonut. Mutta nyt..."

"Minä olen joskus ajatellut sitä että kauankohan tuo pastori Stenroth on edistyspuolueen miehiä. Sanomalehdissä näkee jo tuon tuostakin uutisia että papit hankaavat vastaköyttä sivistyspyrinnöille. Ja oletko lukenut Jussin kirjeitä -- Savossa -- viimetalvisilta valtiopäiviltä?"

"Ei. Minulla on ainoastaan Uusi-Suometar ja Waasan Lehti."

"Sinä et sitten tiedä 'mustasta seinästä' mitään." Hän selitti mitenkä Jussi kuvasi valtiopäivillä istuvia pappeja.

"Ei, kyllä tämä meidän pappi on edistyksen mies. Mutta saarnoissaan se menee sitä vanhaa latua." Hän kertoi sitten, kuinka vaarinsa oli toissa sunnuntaina ottanut papin kanssa yhteen eräästä raamatullisesta ongelmasta. Se oli tapahtunut raamatunselityksen jälkeen eikä hän ollut siinä läsnä, mutta niin ja niin oli vaari kertonut.

"Mutta onpa sillä ukolla älyäkin", sanoa revautti kauppias aika naurulla.

XIII.

"Voi voi minkälaisia porsaita nuo lapset on!" pani Hilma kun siinä vanhan tuvan peripenkillä joi kahvia Kaisan ja Heikin kanssa.