Part 2

GESKE. Henrik, anna sinä miehelleni, tuolle lurjukselle, pari korvapuustia.

HENRIK. Tehkää se itse, minä luovun mielelläni siitä toimesta.

GESKE. No sittenpä raahdin tehdä sen itse.

(Antaa pari korvapuustia.)

HERMAN. Yks, kaks, kolme... (Aina kahteenkymmeneen, hän aikoo antaa takaisin korvapuustin, mutta alkaa uudestaan laskea kahteenkymmeneen.) Jollen olisi valtioviisas politikoitsija, niin kyllä olisit saanut kyytisi...

GERT. Jollette pidä vaimoanne kurissa, niin minä sen teen. Ulos täältä, pian!

(Geske toruu ulkopuolella.)

KOLMAS KOHTAUS.

GERT. Kyllä minä hänet opetan koreasti toiste pysymään omissa askareissaan. Minä tunnustan, että jos on valtioviisasta antaa vaimonsa raastaa itseään tukasta, niin minä en koskaan tahdo olla valtiomies.

HERMAN. Ah, ah, _qui nescit simulare, nescit regnare_, se on helposti sanottu, mutta ei niinkään helposti tehty. Tunnustan, että eukkomuori teki minulle aika hävyttömästi; taidanpa juosta vielä perästä ja antaa hänelle selkään. Mutta 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20. Nyt se meni ohi, puhukaamme nyt muista asioista.

FRANS. Naisväellä on liian paljon sananvaltaa täällä Hampurissa.

GERT. Se on totta se, olen usein aikonut sen johdosta tehdä ehdotuksen. Mutta naisväen kanssa on paha ruveta haastamaan riitaa. Ehdotus on muuten kylläkin hyvä.

HERMAN. Millainen se on?

GERT. Siinä on kaksi pontta. Ensiksi tahtoisin minä, ettei avioliittosopimus olisi ikuinen, vaan tehtäisiin muutamaksi vuodeksi, niin että jollei mies ole tyytyväinen vaimoonsa, hän voi tehdä kontrahdin toisen kanssa, mutta hän on sidottu kuten vuokrakontrahtiakin tehtäessä irtisanomaan hänet kolme kuukautta ennen lähtöpäivää, jonka voisi asettaa pääsiäisen tai Mikonpäivän aikaan; jos hän on tyytyväinen vaimoonsa, voitaisiin kontrahtia pidentää. Uskokaa minua, jos sellainen laki olisi säädetty, ei Hampurissa olisi ainoatakaan häijyä vaimoa, vaan jokainen koettaisi olla miehensä mieliksi saadakseen kontrahdin pidennetyksi. Onko teillä, hyvät miehet, mitään sitä pykälää vastaan? Frans, sinä naurat niin veitikkamaisesti, sinulla on varmaankin jotain sitä vastaan sanottavaa, annas kuulua!

FRANS. Mutta eikös vaimo olisi vallan mielissään päästessään eroon miehestä, joka joko oli paha hänelle tai oli tyhjäntoimittaja, joka vain söi ja joi eikä tahtonut tehdä työtä vaimonsa ja lastensa elättämiseksi? Tai saattaisi hän mieltyä toiseen ja tehdä miehen elämän niin tukalaksi, että mies vastoin aikomustaan antaisi hänen mennä tipotiehensä. Olen varma, että sellaisesta voi syntyä pahempiakin ikävyyksiä. Onhan keinoja, joilla voi pakottaa vaimon. Jos jokainen meistä kuten te, mestari Herman, saadessanne korvapuustin, rupeaisi laskemaan kahteenkymmeneen, niin saisimmepa liuman kauniita vaimoja. Minä pidän ehdottomasti parhaimpana keinona sitä, että silloin kun vaimo on uppiniskainen, mies uhkaa maata yksin eikä tulla samaan vuoteeseen, ennenkuin vaimo parantaa tapansa.

GERT. Sitä päätöstä minä en voisi pitää. Monelle miehelle se olisi yhtä mahdotonta kuin vaimollekin.

FRANS. No siinä tapauksessa mies voisi etsiä muualta.

GERT. Mutta voisihan vaimokin etsiä muualta.

FRANS. Mutta Gert! Antakaas kuulla muut pykälät.

GERT. Jospa en annakaan. Sinulla ehkä on halu tehdä vielä enemmän pilaa; ei ole mitään niin hyvää, ettei siihen pilkka pystyisi.

HERMAN. Puhukaamme nyt muista asioista. Jos ihmiset kuulisivat meidän puheemme, niin he luulisivat, että meillä on tuomiokapitulin istunto tai aviokäräjät. Yöllä, kun en saanut unta silmiini, minä ajattelin, mitenkä Hampurin hallitus parhaiten olisi järjestettävä niin, että täydellinen vapaus saatettaisiin valtaan. Minä ajattelen, että pormestari valittaisiin vuoroin toisesta, vuoroin toisesta ammattikunnasta, siten pääsisi koko porvaristo hallituksesta osalliseksi ja kaikki säädyt alkaisivat kukoistaa; sillä esimerkiksi jos kultasepästä tulisi pormestari, katsoisi hän kultaseppien etua, räätäli räätälien menestystä, kannunvalaja kannunvalajain etua, eikä kukaan olisi pormestarina kuukautta kauemmin, niin ettei mikään ammattikunta pääsisi kukoistamaan enemmän kuin toinen. Jos hallitus järjestettäisiin näin, voisi meitä todella sanoa vapaaksi kansaksi.

KAIKKI. Ehdotus on mainio. Mestari Herman, te puhutte kuin Salomon.

FRANS. Ehdotus on kyllä hyvä, mutta...

GERT. Aina sinä tulet sen muttasi kanssa; minä luulen, että joko sinun isäsi tai äitisi on ollut mutta-uskolainen.

HERMAN. Antaa hänen vain lausua ajatuksensa. Mitä sinä aioit sanoa? Mitä sinä meinaat sillä mutta-sanalla?

FRANS. Minä ajattelen, että eiköhän toisinaan olisi vaikeata saada hyvää pormestaria kustakin ammattikunnasta. Mestari Herman on hyvä kyllä, sillä hän on paljon lukenut. Mutta mistä me hänen kuoltuansa löydämme kannunvalajien joukosta toisen, joka kykenee sellaiseen virkaan? Sillä jos valtio pääsee rappiolle, ei ole yhtä helppoa valaa sitä uuteen muotoon kuin valaa särkynyt talrikki tai kannu uudestaan.

GERT. Äh, loruja, kyllä me löydämme kykeneviä miehiä käsityöläiskansankin joukosta.

HERMAN. Kuules, Frans, sinä olet vielä nuori mies, etkä sinä sentähden voi syventyä asioihin niinkuin me, vaikka minä huomaan, että sinulla on hyvä pää ja sinusta aikaa voittaen voi tulla jotakin. Minä tahdon vain lyhyesti selittää sinulle, että tällä sinun huomautuksellasi ei ole pontta eikä perää, mikäli se koskee meitä: meitä on tässä seurassa kaksitoista, kaikki käsityöläisiä. Jokainen meistä voi huomata satoja virheitä, joita raati tekee. Kuvittele nyt mielessäsi, että yksi meistä pääsisi pormestariksi ja korjaisi ne virheet, joista me niin usein olemme puhuneet, niin tokkohan sellainen pormestari olisi Hampurin kaupungille haitaksi? Jos te, hyvät herrat, olette samaa mieltä, niin minä vien perille sen ehdotuksen.

KAIKKI. Totta maar.

HERMAN. Mutta kylliksi jo näistä asioista. Aika kuluu, emmekä me vielä ole lukeneet aviiseja. Henrik, tuo meille viimeiset aviisit.

HENRIK. Tässä ovat viimeiset aviisit.

HERMAN. Vie ne Riku harjantekijälle, hän lukee ne tavallisesti.

RIKU. Pääleiristä Rhein-virran varrelta kirjoitetaan, että sinne odotetaan rekryyttejä.

HERMAN. Äh, siitähän on jo kirjoitettu kaksitoista kertaa peräkanaa. Hyppää Rhein-virran yli. Minä ihan pakahdun kiukusta, kun kuulen puhuttavan niistä asioista. Mitä kirjoitetaan Italiasta?

RIKU. Italiasta kirjoitetaan, että prinssi Eugenius on lähtenyt leiristään, on kulkenut Padus-joen yli ja marssinut ohi kaikkien linnoituksien yllättääksensä vihollisen armeijan, joka kiireimmän kautta on vetäytynyt neljä penikulmaa taaksepäin. Vendosmen herttua poltti ja hävitti paluumatkalla kaikkialla omassa maassaan.

HERMAN. Voi, voi, hänen korkeutensa on lyöty sokeudella, minä en maksa neljää killinkiä koko Italian armeijasta.

GERT. Minä olen sitä mieltä, että prinssi teki oikein, sillä se on aina ollut minun tuumani. Kuules, Frans veitsiseppä, sanoinhan minä sen jo viime kerralla, että niin olisi pitänyt tehdä?

FRANS. Tokkohan? Minä en sitä muista.

GERT. Jukukliut, olenhan minä sanonut sen jo sata kertaa, miksi pitää armeijan maata ja vetelehtiä. Prinssi on, jukukliut, tehnyt oikein. Minä uskallan sen sanoa vaikka ketä hyvänsä vastaan.

HERMAN. Henrik, anna minulle lasi viinaa! Minä vannon teille, herrat, että maailma musteni silmissäni kuullessani luettavan näistä uutisista. Maljanne, hyvät herrat! Nyt minä sen tunnustan, minä pidän päävirheenä sitä, että on kuljettu linnoituksien ohi.

SIIVERT. Kissa vie, minä olisin tehnyt ihan samalla lailla, jos armeija olisi uskottu minun käsiini.

FRANS. Niin, kunhan se päivä ensin valkenee, että tullivartijoista tehdään kenraaleja.

SIIVERT. Ei sinun tartte pilkata, kyllä minusta tulisi yhtä hyvä kuin jostakin toisestakin.

GERT. Totinen tosi, Siivert on ihan oikeassa väittäessään, että prinssi teki viisaasti hyökätessään suoraan vihollisen kimppuun.

HERMAN. Ei, ei, hyvä Gert. Te olette liian itseviisas, teillä on vielä paljon opittavaa.

GERT. Olkoon, mutta sitä ei opeta minulle Frans veitsiseppä.

(He alkavat ankarasti haukkua toisiansa, koettavat äänellään saada toveriensa suut tukituiksi, nousevat tuoleilta, uhkaavat ja meluavat.)

HERMAN (lyö pöytään ja huutaa). Hiljaa, hiljaa, herrat! Älkäämme enää puhuko siitä, kukin pitäköön oman mielipiteensä. Kuulkaa, herrat, rauhoittukaa! Luuletteko te, että Vendosmen herttua pelosta perääntyi ja sytytti koko maan tuleen. Ei, se mies on lukenut Aleksanteri suuren kronikkaa, sillä niin teki Aleksanteri, kun Darius häntä ahdisti, ja saavutti sitten yhtä suuren voiton kuin me voitimme Hochstedtin luona...

HENRIK. Nyt löi postimestarin kello kaksitoista.

HERMAN. Menkäämme siis!

(Alkavat poistua riidellen ja räyhäten edellisistä asioista.)

KOLMAS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ABRAHAMS. Nyt minä kerron teille kujeen, joka tulee huvittamaan koko kaupunkia. Tiedättekö, minkä suunnitelman olen tehnyt kolmen, neljän ylhäisen miehen kanssa tässä kaupungissa?

SANDERUS. En tiedä.

ABRAHAMS. Tunnetteko Herman Bremeniläisen?

SANUERUS. Senkö kannunvalajan, joka on niin innokas politikoitsija ja joka asuu tässä talossa?

ABRAHAMS. Sama mies. Minä olin hiljattain muutamien raadin jäsenten seurassa, he olivat kovasti suuttuneet samaan mieheen sen tähden, että hän puhuu niin röyhkeästi ravintoloissa hallitusta vastaan ja tahtoo tehdä uudistuksia kaikilla aloilla. Samat jäsenet arvelivat olevan syytä lähettää vakoojia urkkimaan hänen puheitansa, niin että hän saisi kelpo rangaistuksen muille varoittavaksi esimerkiksi.

SANDERUS. Olisi toivottava asia, että sellaiset miehet kerrankin saisivat hyvän näpsäyksen, sillä he arvostelevat oluttuopin ääressä kuninkaita, ruhtinaita, esivaltaa ja kenraaleja niin, että sitä on oikein kauhea kuulla. Se on myöskin vaarallista, sillä rahvas ei voi huomata, kuinka hullua on, että kannunvalajat, hattumaakarit tai harjantekijät puhuvat asioista ja ovat ymmärtävinään asioita, joita ei itse raatikaan ymmärrä.

ABRAHAMS. Se on totta se, sillä sama kannunvalaja saattaa uudistaa koko Rooman valtakunnan valaessaan lautasta ja hän saattaa muka samalla kertaa valaa maat ja mannut kuin kupit ja kannut. Mutta minua ei miellyttänyt noiden raatiherrojen päätös, sillä sellaisen miehen rankaiseminen ja vangitseminen herättää rahvaassa vain mieltenkuohua ja siten tuommoiset narrit vain tulevat huomatummiksi. Minun mielestäni vaikuttaisi paljon paremmin, jos hänen kustannuksellaan laskettaisiin pientä pilaa.

SANDERUS. Miten se kävisi päinsä?

ABRAHAMS. Siten, että toimitettaisiin muka raadin puolesta lähetystö hänen luoksensa onnittelemaan häntä pormestarinvaalin johdosta ja annettaisiin hänelle heti vaikeita tehtäviä; silloin saisimme nähdä, kuinka kurjaksi hänen olonsa kävisi, ja hän itsekin huomaisi, mikä ero on lörpötellä viranhoidosta ja ymmärtää sitä.

SANDERUS. Mutta mikä olisi seuraus?

ABRAHAMS. Siitä olisi seurauksena, että hän epätoivon vimmassa joko lähtee kaupungista tai nöyrimmästi pyytää eroa virastaan ja tunnustaa kykenemättömyytensä. Juuri tämän asian tähden olen tullut teidän puheillenne, herra Sanderus, pyytämään teidän apuanne tämän juonen toimeenpanemisessa, sillä minä tiedän, että te olette hyvin sukkela sellaisissa asioissa.

SANDERUS. Olkoon menneeksi. Näytelkäämme itse lähetystön jäseniä ja menkäämme heti hänen luoksensa.

ABRAHAMS. Tässä on hänen asuntonsa. Jaakko tai Kristoffer, kolkuttakaa oveen ja sanokaa, että ulkona on kaksi raatiherraa, jotka tahtovat puhutella Herman Bremeniläistä.

(Palvelijat kolkuttavat oveen.)

TOINEN KOHTAUS.

HERMAN. Ketä tahdotte tavata?

JAAKKO. Täällä on kaksi raatimiestä, jotka nöyrimmästi pyytävät päästä teidän luoksenne kunniatervehdykselle.

HERMAN. Voi, pyhä isä, mitä, mitä? Minä näytän likaiselta kuin porsas.

ABRAHAMS. Nöyrin palvelijanne, jalosukuinen herra pormestari. Raadin käskystä olemme tulleet onnittelemaan teitä kaupunkimme pormestarinvaalin johdosta, sillä raati on katsonut enemmän teidän ansioitanne kuin säätyänne ja asemaanne ja valinnut teidät pormestariksi.

SANDERUS. Raati piti kohtuuttomana, että niin viisas mies olisi niin halvassa toimessa ja kaivaisi runsaan leiviskänsä maahan.

HERMAN. Herrat virkaveljet! Viekää tervehdykseni ja kiitokseni hyvin kunnioitettavalle raadille ja vakuuttakaa heille, että minä annan heille suojelukseni. Minua ilahduttaa syvästi, että olette johtuneet niin ajattelemaan, ei oman itseni, vaan ainoastaan kaupungin tähden, sillä jos olisin arvoja tavoitellut, olisin jo aikoja sitten ollut jotakin.

ABRAHAMS. Jalosukuinen herra pormestari! Ei raati eikä porvaristo voi odottaa muuta kuin kaupungin yleistä hyvää tällaisen korkeasti viisaan esivallan hallitessa.

SANDERUS. Sentähden on raati jättänyt huomioon ottamatta niin monta muuta rikasta ja ylhäistä miestä, jotka ovat pyrkineet tähän korkeaan hallitustoimeen.

HERMAN. Niin, niin, minä toivon, etteivät he tule katumaan tätä valintaa.

ABRAHAMS ja SANDERUS. Rohkenemme siis kaikki sulkeutua herra pormestarin arvoisaan suosioon.

HERMAN. Suurin iloni on tehdä teille jokin palvelus. Anteeksi, etten saata teitä kauemmaksi.

SANDERUS. Eihän herra pormestarin sovikaan saattaa kauemmaksi.

HERMAN (kutsuu luokseen Jaakko-lakeijan). Kuulkaas, ystäväni, kas tässä, ostakaa itsellenne kannu olutta.

LAKEIJA. Ah, emme mitenkään, teidän jalosukuisuutenne.

KOLMAS KOHTAUS.

HERMAN. Geske, Geske!

GESKE (sisähuoneesta). Ei minulla ole aikaa.

HERMAN. Tule tänne, minulla on sinulle jotain sanottavaa, jota et ikänäsi ole osannut uneksiakaan.

GESKE. Mikä nyt on hätänä?

HERMAN. Onko sinulla kahvia kotona?

GESKE. Mitä joutavia, milloinka minä olen viimeksi kahvia viljellyt?

HERMAN. Tästä lähtien sinä saat sitä viljellä, puolen tunnin päästä tulevat kaikki raatiherrojen rouvat vieraisille.

GESKE. Luulenpa, että sinä miesparka uneksit.

HERMAN. Niin, minä uneksin sillä tavalla, että minä päätäpahkaa olen uneksinut meille pormestarin viran.

GESKE. Kuule, mies, älä suututa minua taas, muistathan, miten kävi viime kerralla.

HERMAN. Etkö sinä nähnyt, kun kaksi herraa lakeijoineen kulki tästä ohi?

GESKE. Näinhän minä ne.

HERMAN. He kävivät luonani raadin puolesta ilmoittamassa, että minusta on tehty pormestari.

GESKE. Pihkoja kans!

HERMAN. Koeta nyt, rakas vaimo, tästä lähin käyttäytyä hienommin, niin ettei sinussa näy enää vanhoja kannunvalajan-tapoja.

GESKE. Voi, rakas mieheni, onko se ihan totta?

HERMAN. Ihan totta, niin totta kuin että minä seison tässä. Kohta ei koko talossa kuulu muuta kuin: toivotan onnea, nöyrin palvelijanne, sulkeudun suosioonne, suutelen kättänne.

GESKE (polvillaan). Oi, rakas mieheni, anna minulle anteeksi, että minä ennen olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.

HERMAN. Kaikki on anteeksiannettu, koeta nyt vain tästä lähin käyttäytyä hienommasti, niin minä annan sinulle armon. Mutta mistäs me tässä kiireessä saamme lakeijan?

GESKE. Pukekaamme Henrik minun isävainajani vaatteisiin, kunnes ehdimme ostaa livreen. Mutta kuules, rakkaani, koska sinä nyt olet pormestari, niin pyytäisin sinua rankaisemaan Gertiä niistä kolttosista, joita hän minulle tänä päivänä teki.

HERMAN. Rakas vaimoni! Pormestarin rouva älköön kostako sitä vääryyttä, mikä on tapahtunut kannunvalajan vaimolle. Kutsukaamme Henrik tänne!

NELJÄS KOHTAUS.

GESKE. Henrik!

HENRIK. Hei!

GESKE. Tästä lähin sinä et saa vastata tuolla tavalla, etkö sinä tiedä, mitä meille on tapahtunut?

HENRIK. En.

GESKE. Miehestäni on tullut pormestari.

HENRIK. Minkä?

GESKE. Minkä? Hampurin.

HENRIK. Hitto vieköön, sepä olisi penteleellinen harppaus kannunvalajalle.

HERMAN. Käytä siivompaa kieltä, Henrik, sillä tiedä, että sinä nyt olet suuren miehen lakeija.

HENRIK. Lakeija! Enhän minä sitten suuresti ylenekään.

HERMAN. Kyllä sinä vielä ylenet. Aikaa voittaen sinusta voi tulla oikeudenpalvelija. Pidä vain suusi kurissa. Sinä saat pari päivää olla lakeijana, kunnes minä ehdin saada itselleni oikean lakeijan. -- Niin, sydänkäpyseni, hän voi käyttää sinun isävainajasi ruskeata takkia siksi, kunnes saamme lakeijan livreepuvun valmiiksi.

GESKE. Mutta minä pelkään, että se on liian pitkä.

HERMAN. Tosin se on liian pitkä, mutta kyllä se kelpaa ensi hätään.

HENRIK. Voi herra jee, se ulottuu aina kantapäihini saakka. Minä näytän siinä ihan juutalaispapilta.

HERMAN. Kuules, Henrik!

HENRIK. Mitä, mestari?

HERMAN. Senkin lurjus! Älä enää tästä lähin käytä mokomia nimityksiä; kun minä kutsun sinua, täytyy sinun vastata: herra! Ja kun joku kysyy minua, pitää sinun sanoa: "Kyllä, pormestari von Bremenfeld on kotona."

HENRIK. Pitääkö minun vastata niin, olipa herra kotona tai ei?

HERMAN. Mitä sinä lörpöttelet! Kun minä en ole kotona, saat sanoa: "Herra pormestari von Bremenfeld ei ole kotona." Ja kun en tahdo olla kotona, on sinun vastattava: "Herra pormestari ei tänään ota vastaan." Kuules, sydänkäpyseni, keitä heti kahvia, niin että sinulla on jotakin raatiherrojen rouville tarjottavaa, kun he tulevat, sillä meidän maineemme tästä lähin vaatii, että voidaan sanoa: pormestari von Bremenfeld antaa hyviä neuvoja ja hänen rouvansa hyvää kahvia. Kultaseni, minä olen niin huolissani siitä, että sinä jollakin tavalla teet virheitä, ennenkuin totut siihen asemaan, johon olet joutunut. Henrik, juokse hakemaan teepöytä sekä muutamia kuppeja ja käske palvelustytön noutaa neljällä killingillä kahvipapuja, voihan sitä jälkeenpäin ostaa enemmän. Sydänkäpyseni, ota se vastedes säännöksi, ettet puhu paljon, kunnes opit säädyllistä puhetapaa. Älä ole myöskään liian nöyrä, vaan seiso kannallasi ja ennen kaikkea koeta karistaa päästäsi vanha kannunvalaja-olentosi ja kuvittele mielessäsi, että sinä olet ollut pormestarin rouvana jo monta vuotta. Aamulla pitää teepöydän olla katettuna saapuvia vieraita varten, iltapäivällä pitää kahvipöydän olla valmiina, ja sen jälkeen pelataan korttia. Erään pelin nimi on alumber, antaisinpa sata riikintaaleria, jos sinä ja meidän tyttäremme Engelke-ryökkynä oppisitte sitä pelaamaan. Sinun pitää visusti tarkastella muiden pelatessa, että opit. Aamulla sinun pitää maata kello yhdeksään tai puoli kymmeneen, sillä vain alhaiset ihmiset nousevat kesällä auringon mukana; sunnuntaisin voit kuitenkin nousta aikaisemmin, koska minä niinä päivinä aion hoitaa terveyttäni. Sinun pitää hankkia itsellesi sievä nuuskarasia, jonka asetat pöydälle eteesi, kun pelaat korttia. Kun joku juo sinun terveydeksesi, ei sinun pidä sanoa "kiitos", vaan "tres humble servitöör". Kun haukottelet, älä pane kättä suusi eteen, sillä se ei ole enää tapana ylhäisten keskuudessa, ja lopuksi, kun olet seurassa, älä ole liian kaino, vaan heitä säädyllisyys hiukan syrjään... Kuules, minä unohdin erään asian, sinun pitää hankkia itsellesi sylikoira, jota sinun tulee rakastaa kuin omaa tytärtäsi, sillä se on myöskin hienoa. Meidän naapurimme vaimolla Ariankella on sievä koira, jonka hän kyllä lainaa meille, kunnes saamme oman koiran. Anna koiralle ranskalainen nimi, kyllä minä sen keksin, jahka saan aikaa ajatella. Koiran pitää alati olla sylissäsi, ja sinun pitää vieraiden läsnäollessa suudella sitä ainakin kymmenen kertaa.

GESKE. Ei, ei, rakas mieheni, minun on tuiki mahdotonta sitä tehdä, sillä eihän sitä koskaan voi tietää, missä koira on maannut ja rypenyt. Siitähän voi saada suunsa täyteen likaa ja kirppuja.

HERMAN. Älä puhu loruja! Jos sinä tahdot olla rouva, niin sinulla pitää myös olla rouvan tavat. Sellainen koira voi sitäpaitsi antaa puheenaihetta, sillä jollei sinulla ole mitään puhuttavaa, niin voit kertoa koirasi ominaisuuksista ja hyveistä. Sydänkäpyseni, tee nyt vain niinkuin minä käsken! Minä ymmärrän ylhäisten maailmaa paremmin kuin sinä. Kuvasta itseäsi vain minussa. Saat nähdä, ettei minussa ole vähääkään jäljellä vanhoista tavoista. Ei minulle tapahdu niinkuin eräälle teurastajalle, josta tuli raatimies. Kun hän oli kirjoittanut sivun täyteen ja hänen piti kääntää lehteä, pisti hän kynän suuhunsa niinkuin oli tottunut pitämään teurastuspuukkoa. Mene nyt puuhaamaan valmistuksia! Minulla on hiukan puhuttavaa Henrikin kanssa kahden kesken.

VIIDES KOHTAUS.

HERMAN. Kuules, Henrik! HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Etkö luule, että minä tämän ylennyksen tähden saan paljon kadehtijoita?

HENRIK. Mitäs herra välittää kadehtijoista? Jos minusta näin olisi tullut pormestari, niin minä antaisin niille penteleille palttua.

HERMAN. Yhtä seikkaa minä kuitenkin hiukan pelkään, nimittäin noita pieniä virallisia menoja, sillä turhantarkkuus hallitsee maailmaa, ja ihmisiin vaikuttavat enemmän pikkuseikat kuin vakavat asiat. Kuluisipa vain ensimmäinen päivä hyvin, kun minä juhlallisesti astun raatihuoneeseen, silloin olisin tyytyväinen, sillä mitä vakaviin toimiin tulee, ne sujuvat minulta kuin sula rasva. Mutta minun pitää ajatella, kuinka minä kohtelen virkaveljiäni, etten loukkaisi tavanmukaisia menoja.

HENRIK. Lirun loruja, herra pormestari! Mikään kunnon mies ei sido itseään semmoisiin menoihin. Jos minä astuisin pormestarina raastupaan, niin minä puolestani en tekisi muuta kuin ojentaisin raatiherroille käteni pussattavaksi ja rypistäisin oikein otsaani, niin että he saisivat tietää, mikä mies minä oikeastaan olen, ja seisomalla ihan vaiti minä antaisin heidän tuntea, ettei pormestari ole mikään paistivarpunen eikä pannukakku.

HERMAN. Mutta ajatteles, että minun myöskin on pidettävä puhe raastuvassa ensimmäisenä päivänä, jolloin astun virkaani. Kyllä minulta puhe sujuu yhtä hyvin kuin keneltä tahansa tässä kaupungissa, sillä voisinpa astua saarnastuoliin vaikka jo huomispäivänä. Mutta kun minä en koskaan ole ollut mukana sellaisessa toimituksessa, niin minä oikeastaan en tiedä, mitä muodollisuuksia on tapana noudattaa.

HENRIK. Hyvä herra, eihän muut kuin koulumestarit pidä muodollisuuksista kiinni. Jos minä olisin pormestari, niin minä puolestani tyytyisin sanomaan hyvin lyhyesti ja pontevasti esimerkiksi näin: jalot ja viisasneuvoiset raatiherrat, teistä tuntuu ehkä kummalliselta, että kurja kannunvalaja on pyöräytetty pormesta...

HERMAN. Hyi, hyi, sehän oli huono alku.

HENRIK. Ei, ei se alkaisi sillä lailla. Minä tahtoisin aloittaa puheeni näin: minä kiitän teitä, jalot ja viisasneuvoiset herrat, siitä kunniasta, minkä olette tehneet minun kaltaiselleni kurjalle kannunvalajalle valitessanne hänet pormestariksi.

HERMAN. Aina sinä vedät esiin sen kirotun kannunvalajasi. Sopimaton on sellainen puhe raastuvassa, jossa minun pitää käyttäytyä ikäänkuin olisin syntyperäinen pormestari. Jos minä pitäisin sellaisen puheen, niin joutuisin vain halveksumisen ja pilan esineeksi. Ei, ei, Henrik, sinusta tulisi huono puhuja. Älköön kukaan lurjus vain sanoko, että minä olen ollut kannunvalaja. Minä harjoitin vain joutohetkinäni kannunvalamista, kyllästyttyäni opintoihin.

HENRIK. Älköön myöskään kukaan lurjus sanoko, että minä jonkin aikaa olen ollut kannunvalajan sällinä.

HERMAN. No, miksi sinä sitten tahdot, että minä puhuisin tuolla tavalla?

HENRIK. Oi, pikkuisen kärsivällisyyttä. Herra on liian äkkipikainen. Jos joku pilkkaisi minua siitä, että minä hiljattain olen ollut kannunvalaja, niin minä sanoisin heille kohteliaalla tavalla, että he saavat köniinsä. Ja jos minä huomaisin heissä pienimmänkään naamavirnistyksen, niin minä sanoisin: jalot ja viisasneuvoiset herrat, luuletteko te houruhatut valinneenne minut pormestariksi tehdäksenne pilaa minusta. Ja sitten minä kesken puhetta iskisin nyrkkini kateederiin, niin että he kyllä huomaisivat minun virkaanastujaispuheestani, ettei minun kanssani sovi leikkiä laskea ja että he ovat saaneet pormestarin, joka on mies puolestaan. Sillä jos pormestari heti alussa joutuu alakynteen, niin raati pitää häntä aina pelkkänä lurjuksena.

HERMAN. Sinä puhut niinkuin lurjus. Kyllä minä itse keksin, millaisen puheen minä pidän. Menkäämme huoneeseen.

NELJÄS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HENRIK (Molemmissa takinhihoissa on nyöripunoksia, takki ulottuu kantapäihin saakka ja on reunustettu valkoisella paperilla.)