Part 1

VALTIOVIISAS KANNUNVALAJA

Viisinäytöksinen komedia

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomentanut Larin-Kyösti

K. Kaatra, Tampere, 1908.

HENKILÖT:

_Herman Bremeniläinen_, kannunvalaja. _Geske_, hänen vaimonsa. _Engelke_, heidän tyttärensä. _Antonius_, pyöräntekijä, Engelken kosija. _Henrik_, kannunvalajansälli. _Anneke_, palvelustyttö. _Poika_. _Toinen poika_. _Gert_, turkkuri, | _Frans_, veitsiseppä, | Collegium politicumin jäseniä. _Siivert_, tullivartija | _Jens_, oluenlaskija, _Riku, harjantekijä. _Sanderus_ | _Abrahams, | vale-raatiherroja. _Kristoffer_, | _Jaakko_, | heidän palvelijoitaan. _Kaksi lakeijaa_. _Eräs palvelustyttö_. _Rouva Abrahams_, | _Rouva Sanderus_, | luuloteltuja henkilöitä. _Kolmas raattherranrouva_, | _Arianke_, sepänvaimo. _Kaksi asianajajaa_, | _Eräs mies_, | luuloteltuja henkilöitä. _Eräs akka_, | _Petteri_, kannunvalajansälli. _Hatuntekijäin ammatinvanhin_, | _Ammatinvanhimman vastapuoli_, | luuloteltuja henkilöitä. _Lakeija_.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ANTONIUS. Sydämeni on ihan kurkussa, sillä minun täytyy puhutella mestari Hermania ja pyytää vaimokseni hänen tytärtänsä, jonka kanssa jo kauan olen ollut salakihloissa. Kaksi kertaa olen jo ollut kosintamatkalla, mutta olen aina kääntynyt takaisin. Tekisinpä nytkin samoin, jollei hävettäisi ja jollen pelkäisi saavani toria äidiltäni. Arkuus on minussa luonnonvika, jota ei ole helppo voittaa. Joka kerta kun aion kolkuttaa oveen, on ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Mutta, hei, Antonius, reipas mieli on puoli ruokaa; ei auta, tehtävä mikä tehtävä. Minun täytyy ensin hiukan siistiä asuani, sillä sanotaan, että mestari Herman on käynyt hiukan koppavaksi viime aikoina. (Hän riisuu kaulahuivinsa ja sitoo sen uudestaan, ottaa kamman taskustaan ja sukii tukkaansa, harjaa kenkiään.) Luulenpa, että minä nyt olen mukiinmenevä; nyt minun täytyy koputtaa. No, niin totta kuin olen rehellinen mies, tuntuu taas ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Hei, kuraasia vaan, Antonius! Tiedänhän, ettet mitään pahaa ole tehnyt. Eikähän tuosta sen hullumpaa tule kuin rukkaset.

(Koputtaa.)

TOINEN KOHTAUS.

HENRIK (syöden voileipää). Servitöör, mestari Antonius! Ketä tahdotte tavata?

ANTONIUS. Tahtoisin tavata mestari Hermania -- jos hän on yksin kotosalla.

HENRIK. Kyllä maar, hän on vihdoin viimeinkin yksin, mutta hän istuu lukemassa.

ANTONIUS. No sitten hän on jumalisempi kuin minä.

HENRIK. Jos tulisi sellainen asetus, että _Herculus_romaania käytettäisiin postillana, niin luulenpa, että hän voisi saarnatakin, kun niiksi tulisi.

ANTONIUS. Mutta ehtiikö hän työltänsä lukea sellaisia kirjoja?

HENRIK. Huomatkaa se, että isännälläni on kaksi ammattia: hän on sekä kannunvalaja että politikoitsija.

ANTONIUS. Niillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

HENRIK. Saman huomion mekin olemme tehneet, sillä jos hän tekee jonkin työn, mikä harvoin tapahtuu, niin se näyttää niin valtioviisaalta, että meidän on se uudestaan valettava. Mutta jos tahdotte häntä muuten tavata, niin menkää vierastupaan.

ANTONIUS. Minulla on tärkeä asia, Henrik, sillä, näin meidän kesken puhuen, minä aion pyytää vaimokseni hänen tytärtään, jonka kanssa jo kauan olen ollut kihloissa.

HENRIK. Se on, totta vieköön, tärkeä asia, se. Mutta kuulkaas, mestari Antonius. Älkää panko pahaksenne, jos varoitan teitä yhdestä seikasta: jos tahdotte asianne luonnistuvan, niin punnitkaa sanojanne ja puhukaa sirosti ja sulavasti, sillä hän on viime aikoma käynyt helkkarin konstikkaaksi.

ANTONIUS. Ei, siitä ei tule mitään, Henrik! Olen suora ja rehellinen käsityöläinen enkä ole oppinut puhumaan koplimankeja. Sanon suoraan muitta mutkitta, että minä rakastan hänen tytärtänsä ja pyydän häntä vaimokseni.

HENRIK. Ette muuta? No siinä tapauksessa saatte leikata kurkkuni tuosta poikki, jos saatte hänen tyttärensä. Teidän tulee aloittaa puheenne vähintäänkin tällä tavalla: "Kuten" tahi: "koska". Muistakaa, mestari Antonius, että olette tekemisissä oppineen miehen kanssa, joka yöt päivät lukee poliittisia kirjoja, niin että pää käy pyörälle. Paras syy, mikä hänellä moneen aikaan on ollut ripittää kotiväkeään, on se, että me kaikki mukamas olemme aika moukkia, erittäinkin juuri minä, jota hän ei tule lähellekään sanomatta: senkin siivoton roikale! Viime viikolla piti hänen kaiken penteleen mahdilla saada muori käymään laahushameessa, mutta muoripa teki tenän, sillä hän on jumalinen, vanhan kansan vaimoihminen; ennen hän antaisi henkensä kuin luopuisi lyhyestä röijystään. Mestari hautoo päässään piru ties mitä, totelkaa siis minun neuvoani, jos mielitte, että kosimispuuhanne onnistuu.

ANTONIUS. En huoli kiverrellä enkä liverrellä, vaan kuljen suoraan kohti.

KOLMAS KOHTAUS.

HENRIK (yksin). Pahin pula kosiessa on keksiä oikea puheen alku. Kuljin kerran itsekin riiariretkillä, mutta kahteen viikkoon en keksinyt mitä piti sanoa. Tiesin kyllä, että puheen piti alkaa sanoilla _kuten_ tai _koska_; mutta siinä oli se paha niksi, etten keksinyt muita sanoja tälle koskalle jatkoksi. Sentähden en viitsinyt itseäni enää kiusata, vaan kävin Jaakko koulumestarilta ostamassa kosimakaavan. Se maksoi mulle kahdeksan killinkiä, sen hän ottaa kappaleelta, mutta minun kävi helkkarin hassusti, sillä juuri kun pääsin keskelle puhetta, unohdin lopun enkä kehdannut ottaa paperia taskustani. Sekä ennen että jälkeen olin osannut sen puheen rikusta rikkuun niinkuin isämeitäni, mutta kun minun todenteolla piti sitä käyttää, meni se minulta umpilukkoon. Se kuului näin: "Nöyrimmästi tervehtäen ilmoitan, että minä Henrik Andersen vakaasta aikomuksesta, halusta ja mielestä olen tullut antamaan teille tiedoksi, etten minä enemmän kuin muutkaan ole puusta enkä kivestä, ja niinkuin kaikki maailmassa tuntee itse tykönään rakkautta, yksin puhumattomat elukatkin, niin olen minä Jumalan avulla ja kaikessa kunniallisuudessa tullut liian halpa-arvoisena pyytämään ja rukoilemaan teitä sydämeni ikivalituksi." Jos kuka antaa minulle kahdeksan killinkiä, niin minä kyllä luovutan puheen. Sen se rehellisesti maksaa, sillä panen pääni panttiin, että se, jolla on sellaiset sanat kielellä, voi saada minkä kunnon miehen tyttären tahansa. -- Mutta kas tuolta tulee isäntä, minun täytyy livistää tieheni.

NELJÄS KOHTAUS.

HERMAN. Lausun kiitokseni, herra Antonius, hyvästä tarjouksestanne; te olette siistin ja näppärän näköinen mies, ja luulen kyllä, että te pitäisitte tyttärestäni hyvän huolen. Mutta minä tahtoisin kernaasti vävypojakseni sellaisen, joka on tutkinut politiikkaa.

ANTONIUS. Mutta, rakas herra Herman Bremeniläinen, eihän sillä voi elättää vaimoa ja lapsia.

HERMAN. Eikö voi? Luuletteko, että minä aion kuolla kannunvalajana? Saattepa nähdä, ennenkuin on puoli vuotta kulunut. Minä toivon, että minut vaaditaan rupeamaan raadin jäseneksi, kun olen saanut luetuksi "Euroopan airuen" päästä päähän. "Poliittisen iltapakinan" minä jo osaan kuin viisi sormeani, mutta se ei vielä riitä. Pahus vieköön tekijän, hän olisi saanut kirjoittaa siitä hiukan laajemman. Tunnette kai sen kirjan?

ANTONIUS. Ei, en tunne.

HERMAN. No sitten minä lainaan teille omani, se on yhtä hyvä kuin se on pieni. Koko minun politiikkani pohjana on se kirja ynnä Hercules ja Herculiscus.

ANTONIUS. Viimemainittuhan on vain romaani.

HERMAN. Niin, totta kyllä, olisipa vain koko maailma täynnä sellaisia romaaneja. Olin toissa päivänä eräässä paikassa, missä muuan ylhäinen henkilö kuiskasi korvaani: "Joka sen kirjan on ymmärryksellä lukenut, kykenee suurimpiinkin virkatoimiin, vaikkapa hallitsemaan kokonaista valtakuntaa."

ANTONIUS. Niinpä niin, jos minä rupean lukemaan, laiminlyön minä siten ammattini.

HERMAN. Minä sanon teille, hyvä herra, en aio enää kauan olla kannunvalajan virassa. Minun olisi jo aikoja sitten pitänyt se hylätä, sillä sadat kunnon miehet tässä kaupungissa ovat sanoneet minulle: "Herman Bremeniläinen, teistä pitäisi tulla jotain muuta." Vast'ikään toissa päivänä eräskin pormestari laski suustaan raadissa nämä sanat: "Herman Bremeniläinen kelpaisi muuksikin kuin kannunvalajaksi, sillä hänellä on päässä sitä, mitä monelta meistä itse tässä raadissa puuttuu." Siitä voitte päättää, etten minä kuole kannunvalajana. Siksi tahdon mielelläni saada sellaisen vävypojan, joka harrastaa valtioasioita, ja minä toivon, että me, sekä hän että minä, ajan tullen pääsemme raatiin. Jos nyt tahdotte ruveta lukemaan "Poliittista iltapakinaa", niin minä kuulustelen teitä joka lauantai-ilta, kuinka pitkälle olette edistynyt.

ANTONIUS. Ei, totta totisesti, sitä en tahdo! Minä olen liian vanha käymään uudestaan koulua.

HERMAN. No sitten te ette ole luotu minun vävypojakseni. Hyvästi!

(Menee.)

VIIDES KOHTAUS.

GESKE. Minun mieheni laita on vallan kamalasti; hän ei ole siunaaman aikaa sisällä pitämässä työstään huolta. Antaisinpa hyvää hyvemmät, jos tietäisin, missä hän oikein retkittelee. Mutta kas, herra Antonius, täällä te vain yksin käyskentelette, ettekö tule sisään?

ANTONIUS. Ei, kiitos, muori, minä olen liian halpa siihen.

GESKE. Mitä joutavaa tuo on?

ANTONIUS. Teidän miehenne on saanut poliittisia päähänpistoja ja hautoo nyt pormestaria povessaan. Hän kohauttaa olkapäitään käsityöläisille kuten minulle ja meikäläisille, hän luulottelee olevansa viisaampi kuin itse notarius politikus.

GESKE. Mitä te välitätte tuosta hupsusta ja narrista. Minä luulen, että hänestä tulee pikemmin kerjäläinen kuin pormestari. Rakas Antonius! Älkää välittäkö hänestä älkääkä antako sen hyvän suosionne haihtua, jota tunnette minun tytärtäni kohtaan.

ANTONIUS. Mestari Herman vannoo, ettei hänen tytärtänsä saa kukaan muu kuin politikoitsija.

GESKE. Niinkö sanoi? Ennen minä väännän tytöltä niskat nurin kuin annan hänet politikoitsijalle. Ennen vanhaanhan sanottiin veijareita politikoitsijoiksi.

ANTONIUS. En minäkään pyri sellaiseksi, minä tahdon elättää itseni rehellisenä pyöräntekijänä. Sillä ammatilla isäni ansaitsi leipänsä, ja minä toivon, että se elättää minutkin. Mutta kas, tuolta tulee poika, varmaankin tahtoo teitä tavata.

GESKE. Mitä sinä tahdot, poikani?

POIKA. Minä tahtoisin tavata mestari Hermania.

GESKE. Mestari ei ole kotona, kerro asiasi minulle!

POIKA. Rouva lähetti kysymään, onko vati valmis, jonka hän tilasi jo kolme viikkoa sitten; tuon tuostakin olemme tiedustelleet, mutta saaneet vain tyhjiä lupauksia.

GESKE. Sano, poikani, rouvallesi, ettei hän panisi pahakseen, kyllä se varmaan huomenna on valmis.

TOINEN POIKA. Tulin vielä kerran kysymään, valmistuvatko ne talrikit milloinkaan. Ne olisi jo ehtinyt tehdä ja kuluttaa moneen kertaan siitä päivin, kun me kävimme ne tilaamassa. Meidän muori vannoi, ettei hän hevillä enää tule teiltä mitään tilaamaan.

GESKE. Kuules, hyvä poika, kun te vasta tilaatte jotakin, niin tilatkaa minulta. Mieheni käy välisti metsässä sikoja paimentamassa, niin ettei maksa vaivaa mennä hänelle puhumaan. Usko minua, talrikit valmistuvat lauantaiksi. Hyvästi. -- Tästä näette, rakas Antonius, miten meidän talossa eletään. Mieheni huolimattomuuden tähden me menetämme tilauksen toisensa jälkeen.

ANTONIUS. Eikö hän koskaan ole kotona?

GESKE. Harvoin, ja kun hän on kotona, rakentaa hän ilmalinnoja, niin ettei hän voi ajatella mitään työtä. Minä en vaadi häneltä enää mitään muuta kuin että hän pitäisi työväkeä silmällä, sillä jos hän itse tekee jonkin työn, saavat oppipojat tehdä sen uudestaan. Kas tuossa on Henrik, hän voi todistaa sanani tosiksi.

KUUDES KOHTAUS.

HENRIK. Muori, ulkona on mies, hän vaatii maksua niistä kahdeksasta tynnyristä hiiliä, jotka saimme eilen.

GESKE. Mistä minä ne rahat hankin? Hän saa odottaa, kunnes mieheni tulee kotiin. Etkö sinä tiedä sanoa, missä minun mieheni oleskelee päivällä?

HENRIK. Jos muori pitää suunsa kiinni, niin minä kyllä sanon sen.

GESKE. Minä vannon, Henrik, etten puhu mitään.

HENRIK. Joka päivä pidetään, nähkääs, semmoinen collegium, se on nimeltään collegium polemiticum, johon kokoontuu kaksitoista henkilöä juttelemaan valtioasioista.

GESKE. Missä se kokous pidetään?

HENRIK. Ei se ole kokous, vaan collegium.

GESKE. Missä se collegium sitten pidetään?

HENRIK. Vuoroin toisen, vuoroin toisen luona, tänään älkää vain sanoko minun sanoneeni -- se pidetään täällä meillä.

GESKE. Haha, nyt minä ymmärrän, miksi hän pyysi minua menemään vieraisille Arianken, sepänvaimon luo.

HENRIK. Voihan muori mennä ulos, mutta tulla takaisin tunnin päästä ja yllättää heidät yht'äkkiä. Eilen pidettiin samainen collegium Jens oluenlaskijan luona, siellä minä näin niiden kaikkien istuvan pöydän ääressä, ja meidän mestari istui pöydän päässä.

GESKE. Tunsitko sinä keitään muita?

HENRIK. Tunsin kyllä, kaikki minä tunsin; antaas olla: meidän mestari ja talon haltija tekee kaksi, veitsiseppä Frans kolme, maalari Kristoffer neljä, tapettimaakari Kilpertti viisi, värjäri Kristian kuusi, turkkuri Gert seitsemän, oluenpanija Henning kahdeksan, tullivartija Siivert yhdeksän, kirjurimestari Niilo kymmenen, koulumestari Taavetti yksitoista, harjantekijä Riku kaksitoista.

ANTONIUS. Olipa siinä pönäkät pojat koolla pohtimassa valtioasioita. Ettekö kuullut, mitä he puhuivat?

HENRIK. Kuulinhan minä, mutta en puoliakaan ymmärtänyt; kuulinhan minä, että he panivat viralta keisareita, kuninkaita ja vaaliruhtinaita ja asettivat toisia heidän sijaansa. Milloin he puhuivat tullista, milloin aksiisista ja kulutusveroista, milloin haukkuivat nykyisiä raadin jäseniä kelvottomiksi, milloin pohtivat Hampurin vaurastumista ja kaupan edistämistä, milloin tonkivat kirjoja, milloin tähystelivät maankarttaa. Harjantekijä Riku istui ällätikku kädessä, niin että minä jo luulin häntä neuvoskunnan sihteeriksi.

ANTONIUS. Hahahaa! Kun minä hänet ensikerran tapaan, niin sanonpa totta vie: hyvää päivää, herra sihteeri.

HENRIK. Niin, mutta älkää kertoko minun sanojani; pentele olkoon tekemisissä ihmisten kanssa, jotka noin vaan panevat viralta kuninkaita ja ruhtinaita, vieläpä pormestarin ja raadin.

GESKE. Puhuuko minun mieheni myös?

HENRIK. Hän puhuu hyvin vähän, hän istuu vain, miettii ja nuuskaa, sillä aikaa kuin muut keskustelevat, ja kun muut ovat puhuneet suunsa puhtaaksi, sanelee hän päätöksen.

GESKE. Eikö hän tuntenut sinua?

HENRIK. Hän ei nähnyt minua, sillä minä olin toisessa huoneessa, ja vaikka hän olisi nähnytkin minut, niin ei hänen korkeutensa olisi suvainnut minua tuntea, sillä hänellä oli naama niin juhlallinen kuin piiripäälliköllä tai ylipormestarilla, joka päästää ministerin puheilleen. Niin pian kuin ihmiset pääsevät collegiumiin, nousee heille kuin sumua silmiin, niin etteivät he näe kuin lähimpiä ystäviänsä.

GESKE. Voi minua ihmisraukkaa! Se mies syöksee minut vielä onnettomuuteen, jos vaan pormestari ja raati saavat tietää jotain sellaista, että hän aikoo mullistaa valtiota. Ne kunnon miehet eivät tahdo tänne Hampuriin mitään mullistuksia. Saas nähdä vaan, niin seisoo ennen pitkää vartija meidän talomme edessä ja mieheni Herman viedään vankeuteen.

HENRIK. Niin saattaa kyllä tapahtua, sillä raadilla on entistä suurempi valta sen jälkeen kuin piirisotajoukot sijoitettiin Hampuriin. Koko porvaristo ei ole kyllin mahtava häntä suojelemaan.

ANTONIUS. Loruja! Sellaisille miehille täytyy vain nauraa. Mitä joku kannunvalaja, maalari tai harjantekijä tietää valtioasioista? Raatia se enemmän huvittaa kuin peloittaa.

GESKE. Tahdonpa äkkiä yllättää heidät. Menkäämme huoneeseen siksi aikaa.

TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HERMAN. Henrik! Laita nyt kaikki kuntoon, piiput ja haarikat pöydälle. Tuossa paikassa vieraat tulevat.

(Henrik laittaa kaikki kuntoon. Toinen vieras toisensa jälkeen tulee huoneeseen, he istuutuvat pöydän ympärille, Herman Bremeniläinen pöydän päähän.)

HERMAN. Terve tuloa kaikki! Hyvät miehiset miehet, mihin jäimmekään viime kerralla?

RIKU HARJANTEKIJÄ. Puhuimme Saksan eduista.

TURKKURI GERT. Totta tosiaan, nyt minä sen muistan. Se asia tulee esille ensi valtiopäivillä. Olisinpa minä siellä mukana edes tunninkaan, niin kuiskaisin jotakin Mainzin vaaliruhtinaan korvaan ja hän kiittäisi minua. Ne kelpo ihmiset eivät tiedä, mitä Saksan edut vaativat. Onko missään ikinä kuultu mistään keisarillisesta hallituskaupungista sellaisesta kuin Wien, jossa ei olisi laivastoa tai edes kaleijoja? Voisivathan he kyllä ylläpitää sotalaivaston valtakunnan puolustukseksi, sitä varten on kyllä varoja ja sotaveroja. Eiköhän vaan turkkilainen ole viisaampi. Keltään emme opi paremmin sodankäyntiä kuin häneltä. Onhan sekä Itävallassa että Pragissa metsiä, jos niistä vaan tehtäisiin laivoja tai mastoja. Jos meillä olisi laivasto Itävallassa tai Pragissa, niin eipäs silloin turkki eikä ranskalainen ryhtyisi piirittämään Wieniä, ja me voisimme purjehtia suoraan Konstantinopoliin. Mutta kukaan ei sitä ajattele.

TULLIVARTIJA SIIVERT. Ei yksikään ristin sielu! Esi-isämme olivat paljon viisaampia. Kaikki riippuu varustuksista. Saksanmaa ei ole nykyisin suurempi kuin ennen vanhaan, jolloin emme ainoastaan puolustautuneet kunniakkaasti kaikkia naapureitamme vastaan, vaan vieläpä kiskoimme isoja paloja Ranskasta ja piiritimme itse Pariisia sekä maan että meren puolelta.

FRANS VEITSISEPPÄ. Mutta eihän Pariisi ole mikään merikaupunki.

SIIVERT. Sitten minä mahtanen tuntea karttani kovin huonosti. Kyllä minä tiedän kartalla missä Pariisi on, Englantihan on ihan tuossa, mihin minä painan sormeni, tästä kulkee kanalja, tässä on Bordeus ja tuossa Pariisi.

FRANS. Jopa joutavia, veliseni! Tässähän on Saksa ja tässä ihan vieressä on Ranska, joka on samaa mannerta kuin Saksa; ergo, Pariisi ei voi olla mikään merikaupunki.

SIIVERT. Eikös Ranskan lähellä ole mitään merta?

FRANS. Eipä tietenkään. Ranskalainen, joka ei ole matkustanut ulkomailla, ei tiedä mitä laivat ja veneet ovatkaan. Kysy vaan mestari Hermanilta. Enkö puhu totta, mestari Herman?

HERMAN. Minä ratkaisen heti riidan. Henrik, tuo meille Euroopan kartta, Danckwartin kartta.

HENRIK. Tässä se on, mutta se on hiukan hajalla.

HERMAN. Ei se mitään tee. Kyllä minä tiedän missä Pariisi on, minä tahdon vain näyttää kartasta, että muutkin uskovat. Katsokaas nyt, Siivert tullivartija, tässä on Saksa!

SIIVERT. Aivan oikein. Minä tunnen sen Tonavan virrasta, joka kulkee tuossa.

(Osoittaen sormellaan Tonavan virtaa työntää hän kyynärpäällään haarikan kumoon, niin että kartta pilaantuu.)

FRANS. Se Tonavan virta tulvi liian rajusti.

KAIKKI (nauravat). Hahahaa!

HERMAN. Kuulkaas, hyvät vieraat, me puhumme niin paljon muukalaisten asioista, puhukaamme hiukan Hampurista, siinähän meillä on kylliksi puheen aihetta. Minä olen miettinyt, että mistähän se johtuu, ettei meillä ole yhtään kaupunkia Intiassa, vaan että meidän täytyy ostaa tavaramme muilta. Sitä asiaa sietäisi pormestarin ja raadin punnita.

RIKU. Älkää puhuko pormestarista ja raadista! Jos me odotamme, kunnes he rupeavat sitä ajattelemaan, niin saamme odottaa kauan. Täällä Hampurissa kiitetään pormestaria ainoastaan siitä, että hän voi pitää arvoisaa porvaristoa kurissa.

HERMAN. Kunnioitettavat vieraat, minä olen sitä mieltä, ettei kaikki vielä ole myöhäistä, sillä miks'ei Intian kuningas antaisi kauppaoikeuksia yhtä hyvin meille kuin hollantilaisille, joilla ei ole muuta vietävää kuin juustoa ja voita, mikä tavallisesti pilaantuu matkalla. Minä olen sitä mielipidettä, että tekisimme viisaasti, jos me raadille lähettäisimme ehdotuksen tästä asiasta. Kuinka monta täällä on koossa?

JENS OLUENLASKIJA. Vain kuusi, sillä minä luulen, etteivät ne muut kuusi jäsentä enää tule.

HERMAN. Kyllä riittää. Mikä on teidän mielipiteenne, herra oluenlaskija? Äänestäkäämme?

JENS. Minä en ole ollenkaan sen ehdotuksen puolella. Sillä sellaiset kauppamatkat houkuttelevat kaupungistamme pois monta ihmistä, joilta minä saan jokapäiväisen tuloni.

SIIVERT. Minä tahtoisin huomauttaa, että meidän pitää enemmän pitää silmällä kaupungin vaurastumista kuin omia etujamme ja että mestari Hermanin ehdotus on paras, mitä ikinä voi tehdä. Kuta enemmän me käymme kauppaa, sitä enemmän tietysti kaupunki vaurastuu, kuta enemmän laivoja tänne seilaa, sitä suurempaa hyötyä on siitä meille _pikkuvirkamiehille_. Tämä viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan ole suurin syy, miksi minä kehoitan kannattamaan tätä ehdotusta, vaan yksinomaan kaupungin tarve ja menestys pakottavat minut suosittelemaan sellaista.

GERT. Minä en voi lainkaan yhtyä tähän ehdotukseen, vaan kehoitan mieluummin perustamaan yhtiöitä Grönlantiin ja Strat Davids-saarelle, sillä sellainen kauppa on kaupungille hyödyllisempi ja parempi.

FRANS. Minä huomaan, että Gert äänestää katsoen enemmän omaa kuin valtion hyötyä, sillä turkkuri ei hyödy niin paljon Intian kuin Jäämeren matkoista. Minä puolestani olen sitä mieltä, että Intian kauppa voittaa kaikki muut, sillä Intiassa voi villien kanssa vaihtaa veitsen, kahvelin tai sakset samanpainoiseen kultakappaleeseen. Meidän täytyy laittaa niin, ettei ehdotus, minkä me jätämme raadille, haiskahda omanvoiton pyynnölle, sillä muuten emme pääse puusta pitemmälle.

RIKU. Minä olen samaa mieltä kuin Niilo kirjuri.

HERMAN. Sinä äänestät niinkuin harjantekijä ainakin. Eihän Niilo kirjuri edes ole saapuvillakaan. Mutta mitäs tuo naikkonen täällä tekee? Voi pakana, sehän on minun eukkoni.

TOINEN KOHTAUS.

GESKE. Vai täällä sinä olet, senkin tyhjäntoimittaja? Hyvä olisi, jos tekisit jotain työtäkin tai pitäisit edes hiukkasenkaan silmällä työväkeä; sinun huolimattomuutesi takia menetämme tilauksen toisensa jälkeen.

HERMAN. Suu kiinni, vaimo, sinusta tulee pormestarinna, ennenkuin aavistatkaan. Luuletko sinä, että minä vietän täällä laiskanpäiviä? Kyllä kai! Minulla on kymmenen kertaa enemmän työtä kuin teillä kaikilla yhteensä koko talossa. Te muut työskentelette vain käsillänne, mutta minä aivoillani.

GESKE. Kaikki pähkähullut tekevät samalla lailla; ne rakentavat linnoja pilviin ja hautovat päässään hassutuksia ja narrintuumia ja luulottelevat toimittavansa hyvin tärkeitä töitä, vaikk'eivät itse asiassa toimita mitään.

GERT. Jos se olisi minun vaimoni, ei hän totisesti puhuisi tuolla tavalla monta kertaa.

HERMAN. Ei niin, Gert. Politikoitsija ei saa välittää siitä. Vuosi tai kolme vuotta sitten olisin minä sellaisten sanojen tähden pehmittänyt vaimoni selkänahan, mutta sen jälkeen kuin minä aloin tutkiskella poliittisia kirjoja, olen oppinut halveksimaan semmoista. _Qui nescit simulare, nescit regnare_, sanoo eräs vanha valtiomies, joka ei ollut mikään hupsu, minä luulen, että hänen nimensä oli Agrippa tai Albertus Magnus; se on kaiken maailman politiikan pohja ja perustus, sillä joka ei kärsi kuulla pahaa sanaa kiivaan ja hullun vaimon suusta, se ei kelpaa korkeaan virkaan. Nähkääs kylmäverisyys on suurin hyve ja se jalokivi, joka parhaiten koristaa hallitsijoita ja esivaltaa. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei kenenkään tässä kaupungissa pitäisi päästä raatiin, ennenkuin on pannut kylmäverisyytensä koetukselle ja huomannut, että hän voi ottaa vastaan haukkumasanoja, iskuja ja korvapuusteja. Minä olen luonnostani kiivas, mutta minä koetan mietiskelemällä hillitä itseäni. Minä olen erään kirjan esipuheesta lukenut, -- sen nimi on "Poliittinen lipeäkala", -- että jos jonkun valtaa viha, tulee hänen laskea kahteenkymmeneen, niin viha lauhtuu.

GERT. Ei se minua auttaisi, vaikka minä laskisin sataan.

HERMAN. Sitten sinä et kelpaakaan muuksi kuin toisten komennettavaksi. Henrik, anna vaimolleni sarkka olutta tuonne pikkupöydälle.

GESKE. Senkin lurjus. Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne juomaan?

HERMAN. Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, ykstoista, kakstoista, kolmetoista. Nyt meni kaikki ohi. Kuules, muori, älä puhu niin rumasti miehellesi, se kuuluu niin kauhean moukkamaiselta.

GESKE. Onko kerjääminen sitten hienompaa? Eikö jokaisella vaimolla ole oikeus torua, kun hänellä on miehenä tuollainen tyhjäntoimittaja, joka laiminlyö kotinsa ja antaa vaimonsa ja lastensa kärsiä nälkää?

HERMAN. Henrik, anna vaimolleni sitten lasi viinaa, sillä hän on kiivastunut.