Part 4

Komeassa asunnossansa vastaanotti hän nyt onnentoivotuksia ylhäisiltä sekä alhaisilta, joilla ainakin oli joitakuita toimia annettavina hänen haltuunsa. Pappi tahtoi kirkkoherran paikkaa, lukkari palkan korotusta, suntio kaksi kolehtia vuotisesti, lapsen-muori eläke-rahaa, Pekka Kettunen mieluistansa maamittaria, Kakkuri kalastusoikeuden kaikissa vesissä y.m. Mutta usiammat tahtoivat mielensä mukaista päätöstä riita-asioissa, jotka olivat ylioikeudessa. Koponen teki muistokirjoituksen, luvaten laittaa kaikkien toivon mukaan, sillä hän muka nyt oli se mies jonka kädessä valta oli.

Vaimonsa varustamana saattoivat hänen Kakkuri, Kettunen ja Sammaltaja-Jukka ensimäiseen kestikiivariin, jossa eromalja hurra-huudoilla tyhjennettiin ja Koponen matkusti pääkaupunkiin.

Omistamatta syvempiä tietoja kunnallisasioissa, miten talonpoikaissäädyn esimiehet tavallisesti, arveli Koponen ensin täällä olevan saman kun kotona pitäjän kokouksissa, joissa rovastin siipein varjon alla voi ladella mitä pilaa hyvänsä. Hän siis rupesi haastelemaan yhtätoista vaikka ei ensinkään puhelias ollut, josta syystä siitä syntyi loru, joka suuresti nauratti toisia, mutta toisia, jotka säädyn arvosta huolta pitivät, suututti ja saatti hänelle kiivaita muistutuksia. Hän siis arveli vaiti-olemisen vastaseksi olevan parhaan. Mutta jollakin tavoin tahtoi hän vetää huomiota puoleensa, jonka vuoksi hänen keskustelujen aikana nähtiin liikkuvan istuimien välillä perustuslait kädessä kumppaniansa neuvomassa, siksi kunnes eräs vapaamielinen kumppani tästä häntä hyvästi niisti, käskien hänen perustuslakinensa mennä hiiteen. Nyt oli toivonsa kahdessa vapaamielisessä ehdotuksessa, jotka ystävänsä Kela nerokkaasti oli kokoonpannut. Nämä luki hän äänin ja ne voittivat vapaamielisten suosion; mutta vanhalla-olijoita oli säädyssä enemmän, josta syystä ehdottajan mielestä oli paras yhtyä heihin, jos mainetta olisi saavutettava.

Ollen kavala-luontoinen, huomasi lahkokunnan johdattaja helposti tämän omaisuutensa ja käytti siis häntä kumppaniensa luona tiedusteliana. Tässäpä oli Koponen mies kohdallansa. Hänen sukkeluutensa ymmärsi johtaja ansion mukaan arvata, jonka vuoksi hän valittiin moniaan erityisen toimikunnan jäseneksi. Tämäpä kutkutti turhamielisyyttänsä ja sitä soittivat ystävänsä kotipaikalla kummalliseksi ja suuriarvoseksi.

Valtiopäivätoimensa olivat siis halpa-arvoiset, eivätkä juuri kunnialliset, mutta se ei estänyt häntä kotona toimistaan hävyttömästi kehumaan. Eräässä tärkeässä asiassa tuli onni tässä kohden hänelle avuksi.

Raivolan kihlakunta oli kauan ollut epätasaisesti rasitettu sotamies-ja'on suhteen, jota jo monet herrainpäivät oli koetettu parantaa. Ollin toimista oli ojennus päätetty, mutta ei toimeenpantu ennenkuin nyt, jonka tähden asiasta tietämättöminä luettiin tämä Koposen ansioksi, vaikka hän siinä oli ihan osaton. Samoin pari muutakin paikkakuntaa koskevaa asiaa.

Mutta tätäpä Koponen ei huolinut ilmoittaa. Pääkaupungista tultuaan olivat käytöksensä ja tapansa entistä vieläkin ylpeemmät. Näistä asioista saneli hän kerran eräässä seurassa ilkkuen ja kerskuen näin:

"Veikot! Siitä saatatte olla vakuutetut että tämä asia maksoi mulle sekä vaivaa että työtä. Se oli papiston ja vapasukusten juonien kautta menemisillään vallan mitättömiin. Mutta minäpä kävin kunnioitettuin veikkoini reivi P:n ja pispa H:n luokse, joita rääväsin niin jäykästi ett'eivät tohtineet vastustaa asiaa. Kun asia tuli päätettäväksi, nousin minä pitämään pitkää puhetta, jossa julkisesti näytin minun väitösteni totuuden, niin että kaikki huusivat 'hyvä'. Ruhtinas nyökäytti päätään sanoen: 'Jussi Koponen puhui totta;' ja sepä naula veti. Sen sanon teille kunnon veljet, että pääkaupungissa ei kelpaa ujosteleminen. Kerran pyysi Ruhtinas neljäsataatuhatta markkaa palkanlisäystä. Kaikki olivat vaiti aivan kun olisivat saaneet suunsa vettä täyteen; sillä ei kukaan muka tahtonut Ruhtinasta vastustaa. Minäpä mietiskelin vähän asiaa, nousin ja vastustelin sellaista pyyntöä, joka mielestäni oli hävytön. En nyt itsekään muista mitä silloin sanoin, sillä olinpa hyvin kiivastunut, mutta sen selvästi muistan, että kun pitkä puheeni oli loppunut, huusivat melkein kaikki läsnä-olijat 'hurraa' ja Ruhtinas vaalistui nähtävästi. Illalla tuli perintö-ruhtinas minun luokseni, pyytäen minua ei olemaan niin jyrkkä sanoissani, mutta minäpä sanoin hänelle päin silmiä olevani todenpuhuva kansan-mies. Myöskin annoin hänen ymmärtää olevani sen verran varallinen, etten lahjoja tarvitse. Alussa näkyi hän vähän häpeävän, mutta sittepä antoi mulle kättä sanoen harvoin kohdanneensa niin rehellistä miestä. Nyt me ollaan parhaimmat ystävät mailmassa, sillä suuret toisenaan pitävät paljon siitä, joka hirviää rehellisesti puhua suunsa puhtaaksi."

Tälläisiä tarinoita tarjoi Koponen kotomiehille kaikissa kokouksissa, jossa tuhmimpia oli saatavilla. Pekka Kettunen seisoi aina sivullansa kopasten "amen" suurilla saappaillansa. Sammaltaja-Jukka huusi: hy-hy-hy-hyvä.

Moni uskoi Koposta niinkuin Isämeitää ja piti häntä kunnon miehenä, mutta nerokkaammat talonpojat pilkkasivat häntä. Sellaisten läsnäollessa käyttikin hän toista lausetapaa, sillä olihan se kavala koiransilmä, joka kyllä tiesi kenen kanssa hänen oli tekemistä.

Kuitenkin pääsi Koponen vielä monet valtiopäivät edusmieheksi. Mutta jo varhain huomasivat kotomiehet hänen oikean arvonsa olevan: Kotona suupaltti, herrainpäivillä hylky; sillä kansa ei kauan pety.

Eikä Koposesta milloinkaan muuta tullut kun halveksittu hylky, sillä toimiensa perustussyy oli kunnianhimo. Avullisen hyvä pää hänellä tosin oli, mutta kahta valtiopäivämiehen omaisuutta häneltä puuttui, nimittäin: _rehellisyys ja taito_. Hän kyllä yritti olla kansan mies, mutta unohti aina yhteisen hyvän, jos odotettavana oli valoa armon auringosta ylhäisiltä istuimilta. Ollen hallituksen nöyrä renki muistettiin häntä usein palveluksistansa toimikuntia asettaissa. Tämä oli sulonen voide kunnianhimollensa, joka usein pääsi näkyviin. Rikasten sukulaistensa kera oli käytöksensä kotipaikalla kärsimätön. Hän vaati vertaisiltansa täydellistä alamaisuutta ja muistutti joka tilassa oman itsensä olevan sen kultasen vasikan, jota tulisi kumartaa. Onneton se, joka rohkeni vastustaa hänen ylpeyttä, sillä miehellä oli nyt pitkät kostoa vaativat kädet, jotka laittoivat vähemmän varallisen vaivoihin ja lopulliseen perikatoon.

Koponen sanotusta syystä ei milloinkaan olisi tullut valtiopäivämieheksi, jos joka mies olisi saanut huutaa, mitenkä jo ennen olemme muistuttaneet. Nyt se seikka oli helppo, koska asia oli muutamain mahtavain hallussa. Että hän aina vast'uudesta valittiin, vaikutti monessa, joka ei tarkemmin tietänyt asiaa, vaan piti häntä kunnon miehenä, jolla muka olisi yleisön yhteinen luottamus.

Mahtavain ystäviensä kautta teki Koponen mahdollisensa vahvistaen tätä luuloa yleisössä. Lähimpäin ystäviensä antoi hän salaisesti ymmärtää, että se muka korottaisi arvoansa, jos koti-miehiltänsä saisi sopivan kunnia-lahjan. Kulungista vastaisi hän kyllä itse, kun vaan kaikki kävisi salassa.

Puoleksi lausutut sanat ymmärsivät ystävät. Jonkun ajan kuluttua luettiin julkisessa sanomalehdessä seuraava:

"Raivolan käräjäpaikassa vietettiin tämänkuun 4:nä päivänä kaunis kansanjuhla, sillä kihlakunnan yleisö oli kutsunut arvostetun ja kuuluisan edusmiehensä, Jussi Koposen, yhteisillä varoilla toimitetuille pidoille, jolloin tuomari kunnan puolesta kunnioitetulle edusmiehelle lahjoitti kalliit hopeaiset teekalut. Tämä piti pidemmän kiitospuheen, joka osoitti todellista puheliaisuutta, joka on kunniallisen talonpojan syntymä-lahja. Pitoja kesti kappaleen yötä ja niissä oli paikkakunnan vallasväkeäkin, jotka kyllä kauvan muistavat tämän sivistyneen ja vapaamielisen rahvaan kauniin työn".

Luettuansa tämän uutisen, nauroivat Koposen säätykumppanit kaikissa maan äärissä, mutta suurin yleisö ajatteli ja sanoi: Jussi Koponen lienee kunnon mies; sellaisiahan ne kaikki valtiopäivämiehet pitäisi olla.

Vähittäin rupesi Koposen arvo kotopaikalla nähtävästi halvenemaan, sillä valitukset, että hän tuhlasi yhteisiä varoja, kävivät aina julkisemmiksi.

Mies näkyi kaikkein silmissä oikeassa muodossaan; tämä häntä huoletti. Hän siis päätti heittää valtiopäivämiehen raskaan takan, josta samoin kuin vaivoistansa oli saanut kiittämättömyyttä ja mielipahaa, mutta se heittäminen oli tehtävä loistavalla tavalla.

Täksi tarpeeksi otti hän pääkaupungista kaksi suurta hopea pikaria mukaansa kotia. Nämät antoi hän ystävillensä, joitten oli niihin toimittaminen sopiva kirjoitus, jonka tehtyä pikarit hyvin täytetyistä velvollisuuksista yleisön kiitollisuuden osoitteeksi toimitettavissa loppu-pidoissa annettaisiin Koposelle. Kunnia-lahjan syntymä oli pidettävä salassa.

Nyt lähetti Koponen kutsumuksia Koivulaan, jossa soisi näkevänsä ystäviänsä ja saavansa kiittää heitä yleisestä luottamuksesta, jota kauan oli nauttinut, mutta josta nyt sanoi tahtovansa luopua, sillä aikomuksensa muka oli vast'edes elää yksinäisyydessä ja rauhassa.

Tullut oli juhlallinen päivä. Vieraita täynnä olivat Koposen komean talon kaikki suojat. Hyväin kestien pitäjällä aina on paljon ystäviä ja siihen saa lukia luottaa, että kestit kaikin tavoin olivat oivat. Kaikissa kulmissa juotiin ja iloisesti tarinoittiin. Isäntä nosti lasinsa pitäen kiitospuheen ennen sanottuun suuntaan. Siihen vastasi rovasti antaen suuret hopeapikarit, joka antoi syytä pitää pitkän ylistyspuheen Koposen kunnallis-avuista ja luonteista, jotka hän asetti maan parhaimpien rinnalle.

Koponen nousi, otti toisen pikarin, aikoen vieläkin vastata kiitos-lauseilla; mutta yht'äkkiä lankesi hän ta'apäin ja oli -- kivi-kuollut. Lääkäri sanoi hänen kuolleen verihalvaukseen ylenpalttisen kunnianhimon seurauksesta.

X.

Talonpoikaisille lukioilleni.

Veikot, ystävät! Edellisessä on kuvattu henkilöitä ja tapauksia, joilla varmaankin on vertaisiansa rakkaassa kotimaassamme. Tästä näemme että rehellisyys kestää kauvimman ja myöskin, miten tarpeellista maamiehelle on, hankkia valistusta ja tietoja kaikissa, kuntaa ja valtiota koskevissa asioissa. Syystä me valitamme herrojen rasitusta, mutta suureksi osaksi se on oma vikamme, jos vaan rehellisesti tahdomme itsiämme koetella. Me pidämme murhetta moninaisista, mutta unohdamme yhden tarpeellisen: toimittaa itsiämme kunnollisiksi kansalaisiksi. Talonpojan ollessa nykyisellä halvalla valistuksen kannalla, pysyy hän aina mahtavien käsissä rättinä, jota mielin mukaan pusertavat. Tästä syystä meidän valtiopäivillä talonpoikais-sääty, verrattuna toisiin, on niin halpa-arvoinen, että sen oppimattomuutensa vuoksi on antauminen taitavampien herrojen käsiin, jotka johdattavat heitä sivupoluille, jota eivät huomaa ennenkuin on myöhä. Aivan samasta syystä pappi ja vallesmanni maalla tekevät ympäristönsä kanssa melkein oman mielensä mukaan. Siis heittäkäämme niskoiltamme tuo hengellinen ja maallinen rasitus; mutta jos sen tehdä tahdomme, niin suosikaamme hellästi ja lemmellä _kansakoulua_. Se on kunnallisruumiin hengellisesti ja maallisesti hyvin-jaksamisen ensimäinen ehto. Tätä todella muistakaamme ja kasvattakaamme lapsiamme selvästi tietämään vapaan kansalaisen oikeudet sekä velvollisuudet, sillä

Tieto, taito yksinään Miehen miehistyttää, Milloin sotia pitää. Taidoton ei milloinkaa Pysty maataan puolustamaan. Valistus tuo jalon mielen, Miehestä saa kunnon miehen.

End of Project Gutenberg's Valtiopäivämies eli Kunnianhimo, by Pehr Thomasson