Part 27

-- Koettakaa? Enhän saa häntä käsiini. Ei kukaan tiedä, missä hän on; ainakaan ei minulla ole siitä mitään aavistusta. Tahdon tunnustaa teille, muori, että oli hetkiä, jolloin luulin teitä äitipuolekseni. On jotakin teidän äänessänne ja olennossanne, joka muistuttaa häntä. Mutta samassa nauroin hullunkuriselle luulolleni. Ei, muuta en voi vaatia emintimältä kuin ettei hän minua kiroa. En voi toivoa, että hän koskaan tulee sietämään minua ja senvuoksi olen ajatellut ostaa itselleni maatilan Suomesta, jättääkseni hänet rauhaan Falkbyhyn. Hän on levollisempi, kun meri on välillämme.

-- Hyväksyn teidän tarkoituksenne, mutta sen toteuttaminen on jätettävä Jumalan ja tulevaisuuden varaan. Tahdotteko, että luen teille jotakin?

-- Tehkää niin. Tarvitsen valoa, sillä haparoin suuressa pimeydessä.

Ja muori luki taas tuosta lohduttavasta kirjasta, jossa puhuttiin korkeimmasta hyvästä, rauhasta ja sovusta, itsensäkieltämisestä ja täydellisestä antautumisesta Jumalalle, jota ilman ei mitään vakavaa perustusta ole tässä maailmassa. Hänen vielä lukiessaan ilmoitettiin tulleiksi kreivit Bertelsköld, isä ja poika.

-- Kas, -- sanoi muori, vetäytyen varjostimen taa, -- nyt lähenee ensimmäinen koettelemuksenne. Rakkaus kolkuttaa suljetulle ovellenne, ja teidän vallassanne on avata tai sulkea se.

Tuskin oli hän lausunut nämä sanat, kun Paul astui sisään ja nopein askelin meni veljeänsä kohti, ikäänkuin heittäytyäkseen hänen syliinsä. Mutta niin voimakas oli kalpean, pöydän luona olevan laihan miehen vaikutus häneen ja niin suuri se pelon ja vastenmielisyyden tunne, jota Paul aina lapsuudestaan asti oli tuntenut vanhempaa veljeänsä kohtaan, että hän jäi liikkumatonna ja epäilevänä seisomaan keskelle lattiaa.

Bernhard huomasi sen, nousi ylös ja astui pari askelta Paulia vastaan. Mutta häneenkin vaikutti piintyneen vihan muisto niin voimakkaasti, että jo ojennettu käsi vaipui alas ja hän pysähtyi epäilevänä ja liikkumatonna Paulin eteen.

Tässä oli kaksi ylpeää, voimakasta virtaa, joiden tuli toisiinsa sekoittaa kuohuvat aaltonsa; tässä oli kaksi vinhaa myrskyä, joiden tuli kohdattuaan toisensa kulkea samaan suuntaan. Hetki oli ratkaiseva; varomaton sana, epäiltävä silmäys olisi voinut kaikki turmella. Vielä ei kukaan voinut varmuudella sanoa, tuntisivatko veljet toisensa veljikseen vai kääntyisivätkö he toisistaan verivihollisina.

Silloin vanha kreivi, heidän isänsä, astui heidän luoksensa ja sanoi totisesti:

-- Bernhard Bertelsköld, tuossa on veljesi Paul! Paul Bertelsköld, tuossa on veljesi Bernhard! Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

Enempää ei tarvittu sulattamaan jäätä veljien sydämistä -- olihan sitä jo kauan kaivertanut se lämmin aurinko, joka valaisi heitä molempia. Nyt avasivat he yht'aikaa sylinsä ja seuraavalla hetkellä sykki rinta rintaa vasten.

Kolmas, joka sulki heidät syliinsä, oli heidän isänsä.

-- En häpeä itkeä, -- virkkoi harmaapäinen, jalo vanhus, -- kun taivaan enkelitkin nyt ilosta itkenevät.

Neljäs -- hän istui äänetönnä, tuntematonna ja piiloutuneena niinkuin yksi noita näkymättömiä enkeleitä, jotka seuraavat iankaikkisen rakkauden voittoja maan päällä, mutta hänen riemunsa oli nöyrin ja sen vuoksi kaikista puhtain.

Hänen aikansa ei vielä ollut tullut.

-- Ja nyt, -- virkkoi Paul reippaasti, pyyhkiessään kirkkaita kyynelhelmiä kauneista, tummista silmistään -- nyt on kaikki taas tuleva hyväksi jälleen, nyt ja'amme toistemme kanssa kaiken elämän ilot ja surut ja uuden liittomme vahvistaa...

Hän keskeytti lauseensa hämilleen mennen. Hän ei vielä tiennyt, mitä kaikkea uskaltaisi ajatella veljestään.

-- Äitimme! -- sanoi Bernhard reippaasti.

Ensi kerran kuuli Paul hänen sanovan: _äitimme_.

-- Kiitän sinua, -- sanoi hän lämpimästi veljensä kättä puristaen.

-- Ja minä siunaan sinua, poikani, suurimman voiton johdosta, jonka kuolevainen voi voittaa: kun voittaa itsensä.

-- Isäni, -- virkkoi Paul, jonka oli mahdoton enää tunteitaan hillitä, -- en voi teille vielä kaikkea sanoa, mutta sen tiedän, että äitimme ei poissaolonsa aikana ole ollut meistä välittämättä ja toivon, että sovintomme on saava hänet taas palaamaan.

-- Se toivo on minuakin ylläpitänyt kaikissa huolissani, -- sanoi vanha kreivi, -- ja minä olen lakkauttanut kaikki kuulustelemiseni, antaakseni hänen palata silloin, kun hän itse sen sopivaksi katsoo.

-- Jospa olisin sittenkin oikein arvannut! -- virkkoi Bernhard miettien. -- Jospa mieletön aavistukseni ei sittenkään olisi minua pettänyt! Ehkä jälleennäkemisen ilo on lähempänä kuin luulemmekaan. Östanlidin muori, pyydän teiltä jotakin.

Vanha nainen astui vavisten esiin.

-- Muistatteko, mitä minulle lupasitte? Kun olen teoin enkä vain sanoin todistanut, etten enää ole sama kuin ennen, silloin lupasitte paljastaa kasvonne. Katsotteko minun nyt täyttäneeni ne ehdot, jotka minulle määräsitte?

-- Olette hyvällä alulla, -- kuiskasi vanha nainen.

-- On siis teidän vallassanne täyttää minulle antamanne lupaus.

Ainoastaan kirjoituspöydällä oleva yksinäinen lamppu valaisi heikosti huonetta, sillä Bernhardin silmä ei vielä sietänyt voimakkaampaa valoa. Östanlidin muori astui esiin ja nosti pois huivin, joka peitti hänen päänsä. Paul vapisi, sillä hän tunsi puvun; Bernhardin paha omatunto puistatti häntä, ja vanha kreivi katseli tätä kohtausta äänettömästi kummastellen.

Mutta kun päähine oli poissa, näkivät kaikki sen alla kahdeksankymmenvuotiaan vaimon, jonka hiukset olivat lumivalkeat, otsa ryppyinen, kasvot lakastuneet ja silmät maahan luodut.

Pettymys valtasi kaikkien mielen, ja herännyt toivo oli muuttunut alakuloisuudeksi. -- Olin hullu, kun luulin saavani nähdä hänet! En ole sitä ansainnut! -- huudahti Bernhard Bertelsköld. -- Mutta kuka lienettekin, tuntematon, salaperäinen olento, niin olen teille ikuisesti kiitollinen ja ihailen teitä koko elinaikani!

Kahdeksankymmenvuotias ei vastannut. Hän peitti pian taas kasvonsa ja riensi ulos itsesoimauksen orjantappuran oka sydämessään. -- Mitä olen tehnyt? -- huokasi hän. -- Jumalani, anna minulle anteeksi, sillä tein ehkä väärin; salainen ääni minussa sen selvästi sanoo. Tiedät, Jumalani, että olen sen hyvässä tarkoituksessa tehnyt, sillä Bernhard seisoo vielä epäröiden valtakuntasi portilla. Mutta olen kuitenkin pettänyt rakkahimpani ... oi, se oli kauhea hetki! En ole syntynyt pettämään...

10. SALAVEHKEILIJÄ JA YKSITYISSIHTEERI.

-- Asia edistyy, teidän majesteettinne, asia edistyy! -- sanoi eversti Jaakko Maunu Sprengtporten eräänä iltana toukokuun keskipalkoilla, kun hänellä oli salainen keskustelu kuninkaan kanssa. -- Veljeni matkustaa näinä päivinä meritse Suomeen valmistaakseen keikausta ja vähän myöhemmin seuraan minä jäljessä. Viaporin linnaväen upseerit ovat suurimmaksi osaksi hattuja, siis tyytymättömiä ja valmiita mihin muutokseen tahansa. Luulen heidän avullaan voivani saada vartioväen kapinaan, ja kun asia kerran on alulla, toivon voivani vastata myöskin Porvoon keveästä ratsuväestä.

-- Onko niin helppoa saada suomalaiset kapinaan? -- kysyi kuningas. -- Olen kuullut sanottavan, että se kansa on itsepäinen kaikessa, jopa uskollisuudessaankin.

-- Juuri sen vuoksi, teidän majesteettinne. Nuo karhut tuolla meren takana ovat kuningasmielisempiä kuin ruotsalaiset itse. Uskottomuus hallitusmuodolle merkitsee tätä nykyä uskollisuutta kuninkaalle. Ja jos on kysymys pienestä vehkeestä, on kyllä keinoja, joilla tuokin kansa saadaan liikkeelle. Sen valtioneuvos Reuterholm parhaiten tietää. Hän on tehnyt ihmetyön, hän on yllyttänyt siivot ja uneliaat rusthollarini Gammelbackassa nostamaan jutun minua vastaan säätyjen edessä, ja hän on siinä niin hyvin onnistunut, että olen hukassa, jos ei teidän majesteettinne suvaitse vastaanottaa mahtavampaa kruunua. Kas siinä syy, -- lisäsi eversti hienosti -- miksi minun jo pelkästä epätoivosta täytyy olla kuningasmielinen, ellen olisi sellainen jo vakaumuksesta ja miksi teidän majesteettinne voi luottaa minuun kuin miekan kahva terään.

-- Ja sitten on ajatuksenne...

-- Sitten on ajatukseni viedä luotettava sotaväki meren yli muutamilla armeijan laivaston laivoilla, jotka ovat Viaporin luona. Suomalaiset nousevat maihin Erstanlahden luona täällä lähellä. Minulla on vartijani valmiina, laivoille annetaan merkki, joukko luotettavia valtiopäivämiehiä ja upseereja kiiruhtaa suomalaisia vastaan...

-- Mutta silloinhan heittäytyisimme _à tout prix_ suomalaisten syliin! Ei, hyvä parooni, ruotsalainen sotaväkeni pitäisi sitä epäluottamuksen osoituksena.

-- Suomalaiset, teidän majesteettinne, ovat juuri luodut käytettäviksi kiiloina, joita ajetaan sisään honkaa halkaisemaan, ja sitten täydentää kirves työn. Sen vuoksi täytyy ruotsalaiselle sotaväelle jättää varsinainen _coup de main_. Tukholman vartioväkeä on varovasti edeltäpäin valmistettu ja se marssii yöllä vastaanottamaan suomalaisia.

-- Mutta yöt ovat valoisat.

-- Se kirottu valo, -- pyydän anteeksi, -- teen vain tyhmyyksiä. Mutta onneksi ei ole muilla kuin Pechlinillä silmiä päässä ja häntä varten kyllä keinot keksitään. Muut eivät ole vaarallisia, he vetävät yömyssyt korvilleen ja aina nenään saakka.

-- Jatkakaa!

-- Sittenkun vartijaväki on liittynyt suomalaisiin, on pöytä katettu ja teidän majesteettinne käsketään alamaisimmasti aterialle. Se on: teidän majesteettinne on armollinen ja saapuu maallenousupaikalle ja pitää puheen sotaväelle, sitten heidän etunenässään marssiakseen pääkaupunkiin. Täällä teidän majesteettinne asettuu kaartin etupäähän. Neuvoskunta ja myssyjen johtajat vangitaan, kuuluttajat kutsuvat säädyt valtiosaliin ja uusi hallitusmuoto esitetään heidän vahvistettavakseen. Se käy kuin huvinäytelmä. Loppukohtauksena tulee, niinkuin kohtuullista on, häät vallan ja kruunun välillä, ja katsojat taputtavat käsiään.

-- Tiedättekö, parooni, että semmoiset huvinäytelmät joskus muuttuvat murhenäytelmiksi. Olen lasna ollessani semmoisiakin nähnyt.

-- Oh, teidän majesteettinne, kaikki riippuu siitä, etteivät näyttelijät joudu hämilleen, ja täytyy pitää huolta siitä, että kuiskaaja tekee hyvin tehtävänsä. Muuten ei aikomukseni suinkaan ole jättää kaikkea yhden yrityksen varaan. Täytyy ottaa haltuunsa jokin eteläisistä linnoista, esim. Kristianstad. Kukistaakseen tämän vaarallisen kapinan, kokoaa teidän majesteettinne armeijan; ja armeijan etupäässä olevalla kuninkaalla on ihmeellinen valta saada kansa uskomaan hänen isänmaalliseen ajatuskantaansa.

Kuningas Kustaan suuret siniset silmät katselivat omituisella varovaisen älykkäällä ilmeellä uskaliasta vehkeilijää. Vielä hän ei ollut mihinkään suostunut, vielä hän ei ollut laskenut kruunuansa ja mainettaan alamaisen käsiin.

-- Tahdon ajatella esitystänne, -- sanoi hän.

-- Suokaa anteeksi, sire, puutarhurin nukkuessa rikkaruoho kasvaa. Teidän majesteettinne ajatellessa toimivat muut. Nyt tai ei milloinkaan.

-- Ja kuka vastaa siitä, ettette syökse valtakuntaa kansalaissotaan ja saata itseänne ja uskollisimpia alamaisiani onnettomuuteen?

-- Kuka? Caesarin onni ja raha, teidän majesteettinne. Minä tarvitsen paljon rahaa.

-- No hyvä, tahdotteko rehellisten kasvojeni takuuta vastaan lainata minulle sata tukaattia.

-- Vaikka satatuhatta, teidän majesteettinne, -- jos minulla vain olisi! Mutta vallankumouksissa samoinkuin sodissakin tarvitaan ensiksi rahaa, toiseksi rahaa ja kolmanneksi vielä sittenkin rahaa. Rahaa täytyy hankkia, vaikkapa kuutamoa pitäisi rahaksi lyödä. Eikö teidän majesteetillanne ole semmoista silmänkääntäjää? Olen kuullut kerrottavan, että ranskalaiset samoinkuin suomalaisetkin osaavat loihtia.

-- _Voyons_. Tahdon koettaa muuatta loihtua.

-- Teidän majesteettinne siis suostuu?

-- Mihin sitten?

-- Alamaiseen ehdotukseeni.

Kuningas Kustaa hymyili. -- Minä suostun, -- sanoi hän, -- olemaan seuraamatta rusthollarienne esimerkkiä ja nostamatta juttua teitä vastaan säätyjen edessä. Muutoin voitte olla vakuutettu kuninkaallisesta suosiostani.

-- Ja valtakirja?

-- Niin, saatte valtakirjan matkustaa Suomeen ostamaan hevosia tykistölle.

-- Kiitän nöyrimmästi ja olen seuraava teidän armollista tahtoanne.

Keskustelu oli päättynyt.

-- Hän on kunnianhimoinen kuin äitinsä ja pelkuri kuin isänsä, mutta minä ajan häntä edelläni kuin kanuunasta ampuen, -- ajatteli Sprengtporten mennessään.

-- Hän on sytytyslanka, joka johtaa ruutitynnyriin, mutta pitää varoa, ettei kaikki räjähdä ilmaan, -- ajatteli kuningas heittäessään hyvästiä rohkealle ja vaaralliselle alamaiselleen.

Kello soi, ja vartiovuorossa oleva adjutantti astui sisään.

-- Kutsu tänne se nuori mies, joka odottaa päästäkseen puheilleni.

Kohta sen jälkeen tuli Paul Bertelsköld, vielä kalpeana haavastaan.

-- Nimenne on Bertelsköld, Falkbyn kreivin poika?

-- Niin on, teidän majesteettinne.

-- Ylioppilas?

Paul kumarsi myöntäen.

-- Mitä olette lukenut?

-- Luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa.

-- Siinä tapauksessa ette liene harrastanut vieraita kieliä?

-- Jossakin määrin, teidän majesteettinne.

-- Mitä kieliä?

-- Ranskan, saksan, englannin, italian ja venäjän kieliä.

-- _En effet_, onhan siinä aluksi. Kuinka on päähänne pistänyt lukea venäjää?

-- Tutustuin Turussa erääseen venäläiseen karkuriin.

-- Hyvä. Kas tässä erään venäläisen ritarikunnan diploomi, joka on minulle lähetetty. Kääntäkää se.

Paul käänsi sen sujuvasti.

-- Hyvä on, -- sanoi kuningas hymyillen. -- Minulle on sanottu, että tietonne ovat erinomaiset, enkä ole teitä kutsunutkaan tänne suorittamaan tutkintoa. Oletteko luotettava?

-- Jos teidän majesteettinne tahtoo minua koettaa, niin en aio nimeäni pilata.

-- Ah, on monenlaisia aatelismiehiä. Veljenne esimerkiksi. Mutta voitteko säilyttää salaisuuksia, joista riippuu henkenne ja vielä enemmänkin?

-- Voin mennä kuolemaan sen puolesta, jota pidän oikeana.

Kuningas katsoi häneen terävästi. -- Ja jos ette pidä jotakin oikeana, mitä silloin teette?

-- Minä kieltäydyn luottamuksesta, jota en voi vastaanottaa.

-- Kuinka? Olette suorasukainen, nuori herrani!

-- En voi tinkiä omatuntoni kanssa, mutta en myöskään pettää kuninkaani tai jonkun toisen luottamusta.

-- Tiedättekö ystäväni, että kuninkaan palveluksessa ei aprikoida, vaan totellaan.

-- Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne! En voi muilla ehdoilla palvella.

-- _Au diable_, semmoisilla palvelijoilla en tee mitään! Menkää tiehenne! Teistä voi tulla lavertelija valtiopäivillä niinkuin kaikista muistakin, mutta minun palvelukseeni ette kelpaa.

Paul kumarsi aikoen mennä.

-- Odottakaa, -- sanoi kuningas rypistäen kulmiaan. -- Osaatte venäjää ja siitä voi ehkä olla hyötyä. Tiedättekö, että teitä on suositettu yksityissihteerikseni Gyllengahmin jälkeen, jota en voi käyttää.

-- En uskaltanut sitä enää toivoa.

-- No miksi, taivaan nimessä, sitten turmelette tulevaisuutenne puhumalla tyhmyyksiä?

-- En koskaan sano teidän majesteetillenne muuta kuin totuuden.

-- _Foi de gentilhomme_, -- sanoi helposti lepytettävä kuningas nauraen, -- jos aiotte esiintyä semmoisena kummana hovissani, niin tekee todellakin mieleni koettaa, mihin kelpaatte. Mutta varokaa, nuori mies, minä varoitan teitä muista _messieurs et mesdames de la cour_. Ne tulevat vähintäänkin repimään silmät päästänne. _Enfin_, saavutte huomenna klo 10 kreivi Schefferin luo saadaksenne määräyksiä ja sitten tahdomme pitää teitä armollisessa muistissamme.

Paul luuli nyt käyntinsä päättyneen ja aikoi taas poistua. Mutta kuningas viittasi häntä jäämään.

-- Johtuu mieleeni jotakin, -- sanoi hän. -- Voitteko virheettömästi kirjoittaa äidinkieltänne?

Paul luuli osaavansa tuon merkillisen taidon, johon, niinkuin kaikki tiesivät, kuningas ei ollut täysin perehtynyt.

-- No, kai piirtelette variksenvarpaita paperille niinkuin kaikki muutkin nuoret maisterit? Kirjoittakaa jotakin; tahdon nähdä käsialanne.

Paul tarttui kynään ja kirjoitti loistavan kauniilla käsialalla säkeen Henriadista:

_La verité seule est grande, la vertu seule est aimable_.[20]

-- Hm, -- sanoi kuningas nähtävästi tyytyväisenä, -- saatte alkaa virkanne varsin tärkeällä luottamustoimella. Saatte kirjoittaa puhtaaksi "Thetis ja Peléen" vuorosanat.

11. SUURI NÄYTTELIJÄ.

Eräänä aamuna tahi oikeammin eräänä päivänä, sillä kello oli lähes kaksitoista, istui kuningas Kustaa sinisilkkisessä aamutakissaan kirjoituspöytänsä ääressä, lukien kirjettä, jonka oli sepittänyt unettoman yön aikana. Parin tunnin lepo aamuyöstä ei ollut voinut kohottaa punaa hänen poskilleen. Hän oli kalpea ja alakuloinen; mutta hänen nuoren puolisonsa pehmeä käsi ei saanut tasoittaa hänen otsansa ryppyjä. Vaarat uhkasivat joka taholta; mistä saisi hän sen voiman, joka ne torjuisi? Tässä ei auttanut usko sallimukseen eivätkä Voltairen mietelmät. Todellisuus oli hänen edessään kuin uhkaava peikko; hän tiesi vihollistensa hierovan liittoa Venäjän ja Englannin kanssa ja tämä liitto tulisi olemaan kaikkien hänen ylpeitten toiveittensa hauta, ehkä hänen omansakin. Toiminnan hetki oli tullut ja kuitenkin oli toimiminen uhkapeliä, joka pani kaiken alttiiksi.

Se kirje, jota kuningas vastoin tavallisuutta niin huolellisesti luki, ennenkuin se oli lähetettävä, oli salakirjaimilla osoitettu Ranskan kuninkaalle ja sisälsi epäselvin sanoin kirjoitetun ilmoituksen tärkeästä muutoksesta, joka oli tapahtuva Ruotsissa ja jota varten kuningas pyysi Ranskan ystävyyden tukea.

Hetken aikaa vaiti oltuaan taittoi kuningas Kustaa paperin kokoon, pani sen erinomaisen huolellisesti kuoreen, sulki kuoren omakätisesti ja antoi sen sitten sihteerilleen, joka oli valvonut hänen kanssaan koko yön kirjeitä laatien.

-- Kreivi Creutzille Parisiin, -- sanoi hän.

Sihteeri otti kirjeen ja kirjoitti siihen osoitteen.

-- Oletteko muistanut kreivin kaikki arvonimet? -- kysyi kuningas.

-- Olen, teidän majesteettinne, -- vastasi Paul Bertelsköld.

-- Hyvä. Onko sanansaattaja valmis?

-- Hän odottaa eteisessä.

-- Katso, että hän lähtee heti, ketään puhuttelematta.

-- Se tapahtuu, teidän majesteettinne.

Kuningas heittäytyi väsyneenä sohvaan ja hänen muutoin eloisat kasvonsa osoittivat miltei epätoivoista alakuloisuutta. -- Ollapa minulla yksikään lauta, yksi ainoakaan lauta, jolle voisin huoleti astua! -- huokasi hän miltei kuulumattomasti.

Ilmoitettiin, että kanslianpresidentti, parooni Düben, eräs myssyjen johtajista, pyysi päästä puheille.

-- Kähertäjäni! -- huudahti kuningas, sillä hän ei ollut vielä pukeutunut ja näin aamuasussaan hän ei voinut vastaanottaa kanslianpresidenttiä.

Kähertäjä teki tehtävänsä taitavasti, ja kamaripalvelija osoitti yhtä suurta intoa. Hienoa, tuskin huomattavaa ihomaalia pantiin hänen kalpeille poskilleen ja kohta astui kuningas loistavin kasvoin vastaanottohuoneeseen.

-- On mieluista nähdä teidät, hyvä parooni, -- sanoi hän. -- Toivon että voitte hyvin ja että rakastettavat naapurimme, Venäjän ja Tanskan majesteetit, suovat meidän nukkua rauhassa. Mitä arvelette, olen tänä yönä nähnyt unta keisarinnasta.

-- Pelkäisikö teidän majesteettinne mitään? -- kysyi parooni Düben levottomasti. Hänen olivat miehet viisaammat kuin hän itse lähettäneet nuuskimaan kuninkaan hankkeita ja saamaan selkoa, vehkeilikö valtion majesteetti vapautta vastaan.

-- Pelkäisinkö? Ah, hyvä parooni, mitä ajattelette minusta? -- sanoi kuningas keveästi. -- Olen nainut mies; luuletteko minun voivan olla mustasukkainen kreivi Orloville? Ei; tahdon uskoa teille asian, joka toistaiseksi jääköön _entre nous_. Mitä sanotte, jos lähettäisimme hänen majesteetillensa kuninkaallisen serafiimitähtemme?

-- Olisihan se eräs keino tuon mahtavan naapurin kiinnittämiseksi itseemme, vastasi kanslianpresidentti hyvin tyyntyneenä.

-- Kiinnittäisimme hänet kultaketjuihin, se on minunkin ajatukseni. Mutta tämä asia on antanut minulle paljon päänvaivaa. Jos lähetämme serafiimiketjun naiselle, -- joka on tavatonta, vaikkei se tapahdukaan nyt ensi kertaa -- niin seuraa kysymys: kuinka hänen tsaarillinen majesteettinsa kantaa tähteämme! Pitääkö hän sitä ritarikunnan puvun kanssa vai ilman sitä, mitä arvelette? Kantaako hän ketjua paljaalla kaulallaan vai olkapäillä ja kureliivin päällä? Eikö olisi syytä kysyä neuvoston mieltä näin tärkeässä asiassa. Olisi valtion arvoa loukkaavaa, jos meidän ensimmäistä ritarimerkkiämme kannettaisiin huolimattomasti.

-- Teidän majesteettinne on aivan oikeassa, se on varsin tärkeä kysymys, -- virkkoi parooni Düben hyvin totisena, mutta itsekseen hymyillen kuninkaalle, joka lapsellisesti haaveili tuommoisia asioita silloin, kun hänen kruunuansa tavoiteltiin.

-- _N'est ce pas?_ -- jatkoi kuningas hyvin vilkkaasti.

-- Meidän tulee hankkia tarkat tiedot sukkanauhatähdistön ja kultaisen taljan ritarikunnan säännöistä. En voi ymmärtää, miksi ei keisarinna voisi sovittaa pukuaan ritarikunnan puvun mukaan, varsinkin jos me lähettäisimme kaavakuvan väreineen. Hänen majesteettinsa saisi silloin tilaisuuden nähdä näytteen meidän erinomaisesta aististamme.

-- No, Jumalalle kiitos, _tuo ei ole vaarallinen!_ -- ajatteli kanslianpresidentti, ja poistui hetken kuluttua esitettyään kuninkaalle näön vuoksi muutamia nimitysasioita.

Hänen mentyään antoi kuningas käskyn, ettei ketään olisi päästettävä hänen puheilleen. Hän heittäysi vielä enemmän väsyneenä sohvaan, hänen ulkomuotonsa eloisuus raukeni ja hän vaipui synkkänä miettimään onnetonta asemaansa.

-- Se voi maksaa verta, paljon verta! -- kuiskasi hän, ja hänen hellä sydämensä vapisi seurauksia ajatellessa.

-- Mutta minun täytyy päästä puheille, minulla on hyvin tärkeitä asioita ilmoitettavana! -- kuului pirteä naisääni eteisestä, ja kuningas tunsi markiisitar Egmontin äänen.

-- Markiisitar saa tulla sisään, -- sanoi kuningas hämillään olevalle kamaripalvelijalle.

Ja katso, kun rakastettava ranskatar tanssi sisään niin keveästi ja veitikkamaisesti kuin olisi hän ollut täällä kuin kotonaan, tapasi hän, samoin kuin presidenttikin, kuninkaan, joka loisti nuoruuden viehätystä: tasainen otsa oli taas kirkas, ja veitikkamaisuus leikki hänen suurissa, kauneissa silmissään.

-- Teidän majesteettinne suvaitkoon suoda anteeksi rohkeuteni, -- virkkoi markiisitar niin välinpitämättömästi kuin olisi astunut kadetin varpaille. -- En tule suotta, minulla on siihen hyvin tärkeitä syitä.

-- Käyntinne, madame, on jo semmoisenaankin tärkeä syy, -- vastasi kuningas kohteliaasti hymyillen, vaikka äänessä olikin kätkettynä tyytymättömyyden kärki, sillä hän oli erittäin arka kuninkaallisesta arvostaan. -- Onko _sitäpaitsi_ jotakin, joka on suonut minulle ilon saada nähdä teidät?

Markiisitar niiasi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja vastasi pelkäämättä:

-- Ei mitään muuta kuin Venäjän sodanjulistus.

-- Kuinka! -- huudahti kuningas vasten tahtoaan kavahtaen, sillä ilma oli täynnä kummallisia huhuja, ja korkeimman ylimystön naiset olivat siihen aikaan politiikan parhaimmat ilmapuntarit.

-- Venäjän, Englannin, Ranskan...

-- Silloin voin olla levollinen.

-- Sanalla sanoen: koko Euroopan. Ollaan erittäin kiukustuneita teidän majesteettiinne. Väitetään teidän majesteettinne tahtovan muuttaa valoisan kevään talveksi, vetäytymällä pois maailmasta ja rupeamalla taas uudelleen erakoksi Chaussée d'Antinin varrelle. Kahdeksan päivää ilman vastaanottoa hovissa -- maailman loppu on käsissä! Tuskin kurjaa paraatiakaan, eikä mitään huvimatkaa Drottningholmaan tai Ulriksdaliin: -- uskallanpa sanoa sitä täydelliseksi auringonpimennykseksi! Ministerit napisevat, runoilijat kietovat kantelensa suruverhoon, koko Ruotsi on epätoivoissaan. Mitä minun sukupuoleeni tulee, niin sillä on kunnia kulkea kapinoitsijain etupäässä lähestyvän vallankumouksen aikana.

-- Sukupuolenne, madame, ei vältä ansaittua rangaistustaan, ja te itse saatte aluksi suorittaa Calypson osan tulevissa iltahuveissa, edellyttäen kuitenkin, että tyydytte siihen Telemakhokseen, jonka olen teille aikonut.

-- Kuka hän on, jos uskallan kysyä?

-- Uusi sihteerini. Muistelen teidän puoltaneen häntä virkaansa kaunopuheisuudella, joka erinomaisesti teitä kaunisti.

-- Eikö teidän majesteettinne ole tyytyväinen suosikkiini? -- kysyi markiisitar levähyttäen keveällä kädellä auki erinomaisen kauniin merihelmillä koristetun viuhkansa.