Part 20

-- Niinkö luulette? Mutta Parisi on kuitenkin aina Parisi. Minä näytän teille mitä viehättävimpiä kirjailukaavoja, jotka juuri sain postista. Muistatteko nuorta Vestristä, tuota kaunissääristä tanssijaa, isänsä poikaa? Hän kirjoittaa ja ehdottelee minulle toden teolla, että tilaisin balettiseuran Tukholmaan. Ja pieni, sievä Morelli -- kuningasvainajan ensimmäisen tanssijattaren tytär, sen, joka oli mukana Kiinaa vihkimässä ja jonka hänen kilpailijansa sitten myrkytti Bolognassa -- mitä luulette hänen haluavan? Hän tahtoo kaikin mokomin tulla tänne ja tanssia kruunausjuhlassa.

-- Eipä haittaisi, jos teidän majesteettinne tilaisi hänet tanssin opettajattareksi esim. porvarissäädylle. Mutta haluaako teidän majesteettinne istua? Meillä on pieni, hyvin vaatimaton _pas de printemps_. Se on vanha _nouveauté_, jota kuulemma tanssittiin Tukholmassa kolmekymmentä vuotta sitten kreivi Tessinin luona.

-- Kreivi Tessinin luona? Ah! Minä muistelen kuulleeni siitä puhuttavan. Se oli silloin, kun kuningatarvainaja meni tainnoksiin tuntiessaan neiti Tauben. Silloin tanssi kevään osaa eräs pieni, suloinen _parvenue_, eräs _bourgeoisien_ tytär, joka kuuluu _escamoleeranneen_ neiti Stenbockin puvun. Hänet sitten nai kreivi Bertelsköld, meidän espanjalaisen _chevalierimme_ isä. Kreivi Tessin kertoi minulle siitä kerran siihen aikaan, kun minä ja hän vielä olimme hyvät ystävät.

-- Ah! -- huudahti markiisitar, ilmeisesti hämmästyen. -- Aioin juuri pyytää saada teidän kuninkaalliselle majesteetillenne esittää nuoren henkilön, joka, ellen erehdy, on saman kreivi Bertelsköldin poika hänen toisesta naimisestaan mainitun henkilön kanssa.

-- Ai, ai, hyvä markiisittareni, kun teidän ikäisenne nainen suosittelee nuorta miestä, niin voi vannoa, että hänellä on siihen hyvin vaikuttavia syitä. Toivon ainakin hänen olevan ruman, yksisilmäisen, köyryselkäisen tai ainakin maisterin, sillä silloin voivat muut ihailijanne olla huoleti.

-- Teidän majesteettinne suvaitsee tehdä hyvin ja arvostella itse. Tässä hän on... Kreivi Paul Bertelsköld...

Kuningas katseli mielihyvin solakkaa, kaunista nuorukaista, jonka yksinkertainen musta puku, kaino puna ja mustat, surulliset haaveksivat silmät enemmän muistuttivat jonkin murhenäytelmän päähenkilöä kuin sitä kohteliasta ja keikaroivaa kaartinupseeria, jonka kuningas luultavasti oli odottanut näkevänsä.

-- Madame, -- sanoi Kustaa III hymyillen ja sanomattoman viehättävästi, -- minä surkuttelen teidän ihailijoitanne!

-- Uskallan uskoa, että teidän majesteettinne erehtyy ensi kerran elämässään, -- virkkoi kaunis markiisitar peittäen viuhkallaan osan kasvoistaan, jotka eivät vielä olleet unohtaneet punastumisen taitoa.

Kuningas katseli katselemistaan nuorta miestä. Hän ihaili kaikkea kaunista, ja onhan huomautettu, että kaikki Kustaa III:n suosikit olivat komeita miehiä. -- Onko teillä mitään toivomusta, jonka voisin toteuttaa? -- kysyi hän Paulilta. -- Tunnen isänne ja veljenne. -- Iloitsen saadessani nähdä teidät hovin palveluksessa.

-- Kiitän teidän majesteettianne, -- vastasi Paul. -- Mitä tätä nykyä toivon, sitä ei teidän majesteettinne voi täyttää.

-- Mitä se on?

-- Etsin äitiäni.

-- Ken tietää? Kertokaa minulle tuo asia. Minäkin tavallani tunnen äitinne.

26. KIRJEITÄ JA VAROITUKSIA.

Kolmantena päivänä niiden tapausten jälkeen, joista edellisessä luvussa on kerrottu, istui Paul Bertelsköld varhain aamulla yksinkertaisessa huoneessaan Pienen Uudenkadun varrella Tukholmassa, kun hänelle tuotiin kirje, joka oli tullut postissa Upsalasta edellisenä iltana. Hän tunsi isänsä käsialan, mursi sinetin ja luki kirjeen sekavin tuntein. Se sisälsi, paitsi ilmoituksia yksitoikkoisesta elämästä Falkbyssä, joukon isällisiä neuvoja, muun muassa sen, että Paulin heti kohta pitäisi sopia veljensä Bernhardin kanssa, koska muussa tapauksessa veljesten eripuraisuus oli vievä heidän isänsä hautaan.

-- Ei sanaakaan äidistäni! -- huokasi nuorukainen synkästi.

Mutta hän erehtyi. Kirjeen kolmannella sivulla oli jälkikirjoitus, jota hän ei heti ollut huomannut.

-- "Rakas poikani", -- kirjoitti kreivi neuvottomuuden ja liikutuksen sekaisin tuntein, minkä helposti voi lukea jokaisen rivin välistä. -- "En tahdo jättää sinua tietämättömäksi siitä, että me olemme saaneet kirjeen kreivittäreltä, äidiltäsi. Se tuli postissa Tukholmasta ja kertoi, että hän on terve ja joka päivä sulkee meidät kaikki rukouksiinsa. Meidän ei pidä, kirjoittaa hän, koettaa saada selkoa hänen asuinpaikastaan: hän asuu hyvien ihmisten luona eikä kaipaa mitään muuta kuin sitä onnea, että vielä kerran elämässä saisi syleillä meitä, minkä kaiken hän jättää Jumalan kaikkivaltiaan käteen. Hän sanoo usein saavansa tietoja meistä, vaikken tosiaankaan ymmärrä, miten se on mahdollista. Sinun suhteesi näyttää hän olevan hyvin huolissaan, mutta ilmaisee tyytyväisyytensä neiti Sjöbladin tapaan kasvattaa Veraa ja antaa siinä asiassa tarkkoja määräyksiä. Neiti Sjöblad onkin varsin rakastettava ja älykäs ihminen, johon voi kaikessa luottaa. Voi hyvin, rakas poikani! Uskollinen isäsi K.V.B."

Lopussa oli jotakin, josta Paul ei oikein pitänyt. Mutta mitäpä tämä merkitsi tuon suuren häntä niin syvästi liikuttavan uutisen rinnalla, että hänen äidiltään oli tullut kirje! Äiti siis eli vielä! Varmuutta siitä ei olisi voinut maksaa kullalla millään. Hän eli alistuen kohtaloonsa, hän eli muistoistaan, hän ajatteli lapsiaan. Oi, missä, missä hän sitten eli ja miksi hän ei tullut pyyhkimään poikansa kyyneliä, ainoan maan päällä, joka hänen edestään oli valmis kaiken uhraamaan?

Pieni lapsellisella ranskankielellä kirjoitettu kirjelippu seurasi Veralta...

"Sachez, mon tres cher frère, que notre mère nous à écrit et qu'elle se porte bien, quoiqu'elle pleure tous les jours notre absence et prie le bon Dieu de nous garder. C'est que j'avais parfaitement raison, n'est-ce pas, qu'elle n'était nullement partie, qu'elle reste encore pres de nous, et qu'elle reviendra un jour nous embrasser, si nous sommes très sages et très obéissants. Quant à moi, je ferai mon possible, et vous le ferez mille fois mieux que moi. Sachez aussi, que mon père m'a donné, le jour de ma naissance, un autre petit agneau, qui se nom me Bibi, au lieu de mon pauvre Bijou, qu'on m'a si affreusement fué, et il est tout blanc, c'est à dire que la tête seule est toute noire comme le pot de Pitkä Kaarina, vous vous en souvenez. Adieu, mon plus cher ami, je vous baise soixante-dix fois les moustaches, si vous en avez quelques-unes, et je suis votre très petite, très sotte et très obéissante soeur

"Vera Bertelsköld."

Paul suuteli kirjettä. -- Onhan meitä toki kaksi, jotka elämässä ja kuolemassa pidämme yhtä puolta -- sanoi hän itsekseen. Mutta kuinka hänen olisi käytettävä niitä viittauksia, joita nämä kirjeet sisälsivät hänen äitinsä olinpaikasta?

Joku tarttui hänen ovensa lukkoon. Se aukeni, ja sisään astui yksi noita repaleisia kerjäläislapsia, joita joukoittain parveili Tukholman kaduilla. Se oli Veran ikäinen tyttö ja tämä yhdennäköisyys liikutti Paulin herkkätuntoista sydäntä. Ennenkuin tyttö vielä oli ehtinyt ruveta lanttilahjaa ruikuttamaan, oli Paul jo antanut hänelle hopearahan, joka hänen varoihinsa nähden oli melkoinen uhraus.

Tyttö niiasi ja ojensi hänelle äänetönnä palasen karkeaa paperia. Hän kehitti sen auki ja luki suurimmaksi kummastuksekseen:

-- "Joutukaa heti Solnan metsään. Veljenne henki on vaarassa."

Ei mitään allekirjoitusta, ja käsiala tuntematon. -- Kuka sinut on lähettänyt? -- kysyi Paul.

Tyttö viittasi, ettei hän voinut vastata. Hän oli kuuromykkä.

-- Siinä tapauksessa jäät tänne huoneeseeni, kunnes palajan, -- viittasi Paul ja tarttui heti hattuunsa, mennäkseen Solnaan. Tulipa kehoitus keneltä tahansa, hänen täytyi sitä noudattaa, hänellä oli siihen kaksi voimakasta syytä: kysymys oli hänen veljestänsä ja tämä veli oli hänen katkerin vihollisensa.

Mutta ovessa tuli häntä vastaan markiisitar Egmontin ranskalainen kamarineitsyt, pieni Babette, josta huhu kertoi, että hän tiesi rouvansa salaisuuksia enemmän kuin kamarineitsyen oikeastaan tulee tietää. Hän asettui rohkeasti poisrientävän Paulin tielle. -- Sananen vain, monsieur! -- virkkoi hän varmasti kuin suosikki, joka ei mitään esteitä häikäile.

Paul pysähtyi.

-- Madame pyytää, että monsieur olisi hyvä ja heti tulisi hänen luokseen. Hänen vaununsa odottavat tuolla alhaalla.

-- Tulen tunnin tai kahden kuluttua; tällä hetkellä se on mahdotonta, -- vastasi Paul.

-- Suokaa anteeksi, madame käskee minun lisätä, että monsieurin ei pidä menettää hetkeäkään. -- Asia on hyvin tärkeä.

-- Onko Babettella mitään aavistusta siitä, mitä asia koskee? -- Ja kultaraha, ainoa mikä hänellä oli, solahti mahtavan kamarineitsyen tällaisiin tottuneeseen käteen.

-- En tiedä. Luultavasti jokin kirjausmalli, josta madame haluaa neuvotella, -- vastasi Babette viisastelevin ilmein.

Paul epäili. Hän katsahti taakseen kuuromykkää tyttöä etsiäkseen: tämä oli kadonnut. Hän tarttui toisen kerran hattuunsa ja kiiruhti ulos.

-- Mitä monsieur tekee kahdella hatulla? -- kysyi nenäkäs sanansaattaja.

Muutamain minuuttien kuluttua istui Paul vaunuissa, jotka kiitivät ensin Norrbrota ja sitten Kuningattarenkatua kohden, niin että katukivet tulta iskivät.

-- Odota ulkona! -- sanoi Paul ajajalle, kun he pysähtyivät hotellin eteen.

Kello oli juuri lyönyt 9. Tämä oli tavattoman varhainen aika markiisitar Egmontin luona, joka ei koskaan ottanut vastaan vieraita ennen klo 12:ta. Hän oli kuitenkin jo pukeutunut, mihin toimitukseen meni ainakin tunnin aika, kun tukan laittaminen siihen aikaan oli niin ylen mutkallista. Hänellä oli keveä, mutta huolellisesti tehty aamupuku. Hän näytti erinomaisen totiselta eikä häntä kuitenkaan koskaan oltu nähty viehättävämpänä.

Hän istui suklaansa ääressä Paulin sisään astuessa ja näytti kärsimättömästi häntä odottaneen.

-- Suokaa anteeksi itsepäisyyteni, -- sanoi hän, -- en ole vaivannut teitä tänne itseni vuoksi, vaan teidän tähtenne. Olkaa hyvä ja istukaa. Minun täytyy tehdä teille hiukan arkaluontoinen kysymys. Onko teillä ketään vihollista täällä Tukholmassa?

-- Ehkä -- vastasi Paul.

-- Siinä tapauksessa on niinkuin olen aavistanut. Se ei voi olla kukaan muu kuin veljenne.

-- Ah, madame. Minun täytyy tunnustaa teille että olen kovin levoton. Olen juuri saanut nimettömän kehoituksen heti kiiruhtaa Solnan metsään, koska veljeni henki on vaarassa.

-- Mitä sanotte? Nimettömän?... Näyttäkää, se ei voi olla muuta kuin silmukka siinä vehkeiden verkossa, johon teitä näytään ruvetun kietomaan. Kuulkaa, miksi olen pyytänyt teitä tänne. Niinkuin muistatte, oli hänen majesteettinsa toissapäivänä hyvin armollinen. Kun olitte mennyt, suvaitsi hän kysyä minulta paljon teistä, ja minä -- minä en kuvaillut teitä aivan villipedoksi, sen voitte ymmärtää. Mitä voin tehdä nuoren miehen eduksi? -- hänen majesteettinsa vihdoin kysyi. Sire, sanoin minä, antakaa hänelle tilaisuutta osoittaa, mihin hän kelpaa. Antakaa hänelle jokin pieni toimi teidän majesteettinne läheisyydessä... _Mats si_, sanoi kuningas hienosti hymyillen, luuletteko, että häntä voisi miellyttää kamarijunkkarin arvo? Sitä rohkenen epäillä, vastasin minä, mutta pieni yksityissihteerin virka, luulen ma, sopisi hänelle paremmin, vaikkei hän saisikaan muuta tehtävää kuin kirjoittaa osoitteita teidän majesteettinne kirjeisiin.... Hän saapi sen, virkkoi kuningas, ja teidän edesvastuullanne, madame, sillä ainoa paikka, mikä minulla on avoinna, on juuri salaista kirjeenvaihtoani varten. Onko hän _fidéle_ ja _discret_?... Niinkuin hauta, vastasin niinä. Hyvä on, sanoi kuningas.

-- Mutta, madame...

-- Ei mitään muttia. Teidän tulee tietää, hyvä Bertelsköld, että semmoisesta paikasta on tie aina avoinna mihin muuhun paikkaan tahansa. Ei mikään estä teitä muutamain kuukausien kuluttua pyytämästä kaartinupseerin valtakirjaa, ja se sopii teille paremmin. Minä ajattelin sitä heti, mutta katsoin paremmaksi, että saatte miettimisen aikaa.

-- Kuinka voin kiittää teitä niin paljosta hyvyydestä?

-- Siten, että kuulette, mitä sanon teille, ettekä näytä siltä kuin olisitte ajatuksinenne kuussa. Lyhyesti sanoen: paikka oli jo melkein teidän, kun minä tanssiaisissa leskikuningattaren luona sain kuulla jonkun panetelleen teitä hänen majesteetilleen. Oli kerrottu kuninkaalle, että olitte jonkin sanomattoman ilkeän kujeen vuoksi ajettu pois yliopistosta jossakin Liivinmaalla tai Suomessa, en muista oikein missä; sanalla sanoen, että olette hyvin _indiscret_ ja epäluotettava henkilö. Onnettomuudeksi ei hänen majesteettinsa enää ollut tanssiaisissa ja tänään puolenpäivän aikana hän matkusti Ekolsundiin. Teidän tulee siis hetimmiten rientää hoviin ja pyytää yksityistä puheillepääsyä; olen toiminut niin, että saatte sen. Siellä selitätte peittelemättä karkoituksenne syyn, joka _ei voi_ olla häpeällinen. Hänen majesteettiansa on ennakolta valmistettu, hän on kuuleva teitä lempeästi, hän on antava teille tämän luottamustoimen, joka kiinnittää teidät joka päivä hänen seuraansa, ja onnenne on valmis.

-- Mutta minä en voi mennä hoviin nyt. Unhotatte veljeni...

-- Ah, veljenne! Ja millä hän on ansainnut sen, että häntä nyt muistatte?

27. JUONIA JA HÄMÄHÄKINVERKKOJA.

-- Jos olisitte minun asemassani, -- virkkoi Paul, -- olen varma siitä, että sydämenne heti sanoisi teille, mitä teidän olisi tekeminen. Isäni kärsii onnettomasta eripuraisuudestamme ja käskee minua sopimaan. Äitini ... niin, miksi salaisin teiltä aavistukseni? Nimetön kehoitus tulee ehkä äidiltäni.

-- Ja te luulette, että äitinne käskisi teidän pelastaa verivihollisensa!

-- Juuri siitä hänet tunnen, madame. Falkbyhyn on tullut kirje äidiltäni. Joko hän on täällä tai on hänellä täällä joku tuttava.

-- Ei, hyvä kreivi, -- jatkoi markiisitar hetken mietittyään, -- olette kovin tottumaton vehkeilijäin korttikonsteihin. Se henkilö, joka on kehoituksen kirjoittanut, tietää luultavasti varsin hyvin, että hänen majesteettinsa puolen päivän aikana lähtee kaupungista, ettei teille tule tilaisuutta puolustaa itseänne ja että kadehdittava paikka, joka oli teille aiottu, sill'aikaa annetaan toiselle. Ehtiäksenne Solnaan, jossa teitä kyllä osataan viivyttää, ja sieltä takaisin tarvitsette vähintään kaksi tuntia. Kun palaatte, on kuningas poissa ja onnenne mennyt. Kas, siinä syy, miksi teille on lähetetty tuo kavala kirje.

-- Suotteko minun käyttää vaunujanne ja hevosianne?

-- Mielelläni. Mutta minä vakuutan, että todella pahastun teihin, jos olette niin itsepäinen, että ylenkatsotte hyvän neuvon. Älkää menkö Solnaan, vaan suoraan hoviin, ja sitten vasta, kun olette paljastanut sen hävyttömän parjauksen, joka on laskettu kuin ruutimiinaksi onnenne alle, voitte matkustaa, mihin tahdotte.

Ja markiisitar tarttui häntä käteen ja katseli häntä niin rukoilevasti, niin hurmaavasti, että se olisi voinut saada kardinaalinkin luopioksi.

-- Ei, madame, -- vastasi Paul. Lisätkää hyvyyttänne antamalla anteeksi tottelemattomuuteni. Koetan sovittaa sitä koko elinaikani.

-- Bertelsköld, minä pyydän teitä kaiken pyhän nimessä, tehkää se _minun tähteni_, jos ette itsenne -- älkää menkö Solnaan! Menkää hoviin!

-- Onko teillä muuta käskettävää?

-- Kuinka? Te menette?

-- Jos viivyn kauemmin, en täytä velvollisuuttani. Te, joka niin hyvin ymmärrätte naisen sydämen, oppikaa, madame, myös ymmärtämään miehen sydän.

Paul syöksyi ulos. Markiisitar Egmont nousi ylös kalpeana vihasta ja soitti kamarineitsyttänsä. -- Babette, -- sanoi hän, -- kun kreivi palaa, en ota häntä vastaan.

-- Mutta jos hän tulee pieniä portaita? ... kysyi tyttö, vetäen huulensa kurttuun.

-- Ei, ei, ei, sanon minä. Häntä ei millään ehdolla oteta vastaan. Hän on kiittämätön...

-- Mutta jos hän katuu?... Jos hän ampuu itsensä kuoliaaksi? Hän voi tehdä vaikka mitä ... ja hän on kaunis silloin, kun hän on raju, -- jatkoi Babette, johon kauniit miehet vaikuttivat yhtä paljon kuin kauniit kultarahat.

-- Mene, minä tahdon olla yksin!

Babette meni. -- Sieltäpäinkö nyt tuuli puhaltaa? -- mutisi hän mennessään. -- No, pieni riita silloin tällöin tuottaa vain vaihtelua. Mutta olenpa talonpoikaispiika, ellen saa vastakäskyä tunnin kuluessa... Nyt jo? Vai niin.

Kello soi.

-- Babette, ottiko kreivi vaununi?

-- Otti, teidän armonne. Hän oli tosiaankin siksi hävytön.

-- Minä hänelle ne _tarjosin_. Hän tulee varmaan takaisin, mutta sinä voit sanoa hänelle, että juuri läksin ratsastamaan.

-- Ja jos hän tulee illalla?

-- Niin en ole kotona.

-- Mutta jos hän tulee huomenna?

-- Olet sietämätön. Huomenna saamme nähdä.

Babette meni, mutta ei ollut vielä ehtinyt sulkea ovea, kun kello soi kolmannen kerran.

-- Olen tänä iltana kotona. Mutta voit sanoa hänelle, että olen hyvin pahoillani.

-- Pitääkö minun palauttaa hänet, jos hän tulee jo aamupäivällä?

-- Sinä sen takiainen! No, tulkoon hän sitten. Mutta isoja portaita, ymmärräthän?

-- Tapahtukoon niin, teidän armonne.

-- Odota... En ota vastaan ketään muita tänään. Pääni on kipeä.

-- Minusta ei teidän armonne koskaan ole ollut niin kukoistavan näköinen kuin nyt.

-- Totteletko?

-- Teidän armonne käsky täytetään täsmälleen.

-- Mene tiehesi.

Babette katosi. -- No, tiesinhän sen, -- napisi vallaton palvelija, nyrpistäen nykeröä nenäänsä. Se oli yhtä varmaa kuin päivänpaiste ukkossateen jäljestä.

Meidän tulee nyt kuitenkin hetkeksi jättää markiisitar Egmont yksin rakastettavien oikkujensa kanssa, astuaksemme erääseen toiseen muhkeaan Kuningattarenkadun varrella olevaan huoneistoon, jossa kreivi Bernhard Bertelsköld samana aamuna istui silmäillen kirjeitä, jotka näyttivät erityisesti herättävän hänen huomiotaan.

-- _Asia numero yksi_, -- puheli hän itsekseen järjestäessään kirjeitä. -- Kuta enemmän sitä ajattelen, sitä luonnollisemmalta, sitä välttämättömämmältä minusta tuntuu, että isäni nai neiti Sjöbladin. Ainoastaan siten saadaan madamen kaikki toiveet ainaiseksi raukeamaan. Hän pitää itseänsä välttämättömästi tarpeellisena, hän odottaa, että polvillamme pyydämme häntä palaamaan. Tietysti hän odottaa, että hänet silloin kutsutaan takaisin niin loistavasti, että se antaa hänelle täyden tyydytyksen. Mutta hän pettyy. Pidämme huolta siitä, että heidän välinsä rikotaan niin, ettei sitä enää voida korjata, ja se tapahtuu parhaiten kuuluttamalla häntä Posttidningissä. Eihän ole hauskaa julkaista nimeämme lehdissä, mutta mitäpä emme tekisi isämme onnen vuoksi. Tullaan vielä ihmettelemäänkin uhrautuvaisuuttani. Vaikeaa, ehkä mahdotontakin on saada _mon cher papa_ niin ratkaisevaan tekoon. Minä tunnen hänet; ei tarvita muuta, kuin että Vera vetistelee tai Paul deklamoi, niin hän jo heltyy. Sentähden on parasta, että minä astun ratkaisevan askelen. Hän on nostava melun, se on selvä asia, mutta hän on mukautuva siihen, mitä ei enää voida muuttaa. Siis tämmöinen ilmoitus:

"Koska vaimoni Ester, syntyisin Larsson", -- täytyy panna: vaimoni, -- "tuntemattomalla tavalla on lähtenyt asunnostani eikä ole tunnettua, missä hän nykyjään oleilee" -- oleilee, se on hyvä! -- "niin häntä, Ester Larssonia, täten laillisesti kehoitetaan vuoden ja yön kuluessa saapumaan luokseni yhdyselämään, muussa tapauksessa", -- muussa tapauksessa olisi harmillista, jos hän palaisi näin tilattaessa, -- "muussa tapauksessa menen minä uusiin naimisiin. Falkby 6 p:nä huhtikuuta 1772. Kaarle Viktor Bertel..." kynä ei anna mustetta! -- "Bertelsköld; kreivi, kenraalimajuri ja Kunink. Miekka-ritarikunnan, Kunink. Tanskan Dannebrogin ritarikunnan ja Keis. Venäjän Pyhän Annan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritari."

-- Kas niin, nyt on kaikki järjestetty. _Avis au lecteur_. Niinkuin kaikissa hyvissä ilveilyissä, on toisen näytöksen lopussa alku seuraavan sisällykseen. José!

-- Sennor!

-- Tämän paperin viet tänään Posttidningin painoon ja sanot, että se otetaan huomispäivän numeroon.

-- Se tapahtuu, sennor.

-- _Asia numero kaksi_, -- jatkoi kreivi Bertelsköld. -- Siinä tapauksessa, että herra veljeni voisi tunkeutua hänen majesteettinsa suosioon sittenkin, vaikka olen levitellyt huhuja hänen arvokkaasta entisyydestään, on tarpeellista kreivi Schefferin välityksellä antaa ajoissa hänen majesteetillensa tieto huomispäivän ilmoituksesta. Armollisella kuninkaallamme on, vaikkakin hän teeskentelee paljon aatelittomien edessä, hyvin hieno nenä vainutessaan puhdasveristä aatelia ja vielä suurempi kauhu kaikkea julkista häväistystä kohtaan. _Merci, mon genie!_ Tämä ilmoitus on kuin hevonen shakkilaudalla: se lyö vinoon, mutta se lyö joka haaralle ja hyppää, jos tarvitaan, itse kuninkaankin yli... José!

-- Sennor!

-- Tämän kirjeen viet valtioneuvoston jäsenelle, Schefferille.

-- Se tapahtuu, sennor!

-- _Asia numero kolme_. Nyt on teidän vuoronne, armollinen markiisittareni! Minulla on tässä suunnitelma, joka toivoakseni on tuottava teille odottamatonta huvia. Kas näin: "Kuinka kauan pitää rehellisten ruotsalaisten antaa ulkomaalaisten Tartuffien", -- ei, se ei kelpaa, kielen tulee olla lukijain mukaan, siis törkeää kuin teurastajan koiran haukunta. -- "Kuinka kauan pitää rehellisten ruotsalaisten sietää, että ulkomaalaiset konnat, kujeilijat ja irstas roskaväki, joka lihottaa itseään rehellisen kansan hiellä ja verellä, hutiloivat maan onnen kanssa? Hyvin tunnetaan eräs K----kadun varrella oleva huonomaineinen talo, jossa joka ilta häpeämättömyys levittelee riikinkukon pyrstöään kuninkaallisen armon päiväpaisteessa ja jossa pahe herkuttelee itkevän hyveen verisillä kyynelillä". -- Hyvä, tuota lukiessaan roskaväki varmaankin alkaa nyyhkiä. -- "Tunnetaan myös eräs ylevä patarouva, joka nimittää itseään Mark----r E----t ja joka kertoo jokaiselle, joka vain viitsii kuunnella, että kaikki ruotsalaiset ovat tyhmempiä kuin teurassonnit, minkä hän sitovasti todistaa sillä, että hän nyt yli puolen vuotta on heitä niin sanoaksemme potkinut portaista alas. Tiedetään myös, että mainittu patarouva, jolla on hyvä silmä ruutukuninkaaseen, ennen tänne tuloaan on ollut kehruuhuoneen prinsessana ja antanut houkutella itsensä kunnioittamaan" -- kunnioittamaan se on makkarantekijäin kirjoitustapaa -- "Ruotsia läsnäolollaan sillä ehdolla, että hän täällä saa kantaa kolmenkymmenentuhannen riksin suuruisen" -- se on liian vähän -- "viidenkymmenen tuhannen riksin suuruisen eläkkeen, opettaaksensa meitä, tyhmiä koneja, tekemään askeltemppuja uusimman muodin mukaan. Hänellä on nykyjään kaksikymmentäneljä -- olkoon kaksikymmentäyhdeksän -- tiettyä rakastajaa, jotka vehkeilevät hänen puolestaan ritarihuoneessa kukistaakseen aatelittomat säädyt, jonka jälkeen mainittu patarouva koroitetaan valttiässäksi ja hallitsee valtakuntaa Nälkäisen Revon kanssa. Kuinka kauan pitää rehellisten ruotsalaisten" jne. -- Lisätkäämme loppuun hieno kehoitus, että kansa itse kostakoon hyveittensä ja oikeuksiensa puolesta, joita niin hävyttömästi tallataan. José!

-- Sennor!

-- Tämän paperin sinä viet sanomalehti Riksfiskalenin toimittajalle ja sanot terveisiä minulta, että hän julkaisee sen nimettömänä ja ensi tilassa. Sano hänelle, että sovittu summa tulee tällä kertaa olemaan kaksinkertainen.

-- Se tapahtuu, sennor.

28. ASIA NUMERO VIISI.