Part 17

Nuorimmat ja innokkaimmat herroista olivat kokoontuneet höyryävän maljan ympärille ravintolan saliin, jossa savu viidestäkymmenestä savipiipusta tupruili kattoa kohden; hienommat herrat, jotka inhosivat tupakansavua, väittelivät päivän kysymyksistä reininviinin tai limonaatilasien ääressä sivuhuoneissa. Aika oli täynnä tulenarkoja aineksia, jotka pieninkin kipinä voi sytyttää, ja semmoisia ei suinkaan puuttunut tässä nuoressa ja kuumaverisessä kerhossa, jonka tarkoitus oli tehokkaasti ja, jos tarve vaati, väkivaltaisestikin sekaantua päivän valtiollisiin kysymyksiin.

Vilkkaasta, joskus kiivaastakin sananvaihdosta päättäen oli nyt maljan ääressä jotakin tärkeää keskusteltavana. Aluksi luettiin sanomalehden _Svenska Uppsyningsmannen_ uusin numero, jossa aatelisia varsin peittelemättä nimitettiin maankavaltajiksi, ryöväreiksi, tuhlareiksi, ja Ruotsin kansaa neuvottiin niin pian kuin mahdollista seuraamaan Sveitsin esimerkkiä ja luomaan niskoiltaan tuo maanvaiva.

Vihan ja ivan sekainen nauru, johon sekaantui uhkauksia, kaikui äänekkäästä seurasta.

-- _Vapaasyntyisillä_ on nyt sananvuoro! -- puhkesi eräs nuori luutnantti puhumaan, heittäen halveksivasti lehden luotaan. Kuului nimittäin aatelittomain tapoihin sanoa itseään vapaasyntyisiksi erotukseksi _vapaasukuisista_.

-- Varo itseäsi, Pfeiff, -- virkkoi eräs toinen, -- kosiskelemasta rikasta porvaristytön tallukkaa Skeppsbron luona. Muista pormestari Sundbladin esitystä, että semmoinen on hyvin sopimatonta; porvarisveri on pysytettävä puhtaana.

-- Ja sinä, Gripenmark, -- huusi kolmas, -- varo hakemasta tuomarinvirkaa Göingeen; talonpojat tahtovat, että heidän vertaisensa tuomitsevat heille 40 paria.

-- Minä esittelen, -- lausui neljäs -- että me tästä puoleen heitämme pois miekan ja ripustamme kyynäräkepin vyöllemme. Se on uudenaikaista, ja voihan sitä käyttää ainakin koirien kolhimiseen.

-- Ja minä, -- virkkoi eräs vänrikki, joka turhaan oli kahdesti viikossa ajanut partansa, saamatta sittenkään hanhenhaiveniaan versomaan maidonkarvaisilla poskillaan, -- minä ehdotan, että koristaudumme puukengillä kannusten asemesta ja ripustamme papinkauluksen viiriksi selkään.

-- Ja yömyssyn peruukin päälle! -- lisäsi sotaoikeuden auditööri, jolla oli irtotukka niin tuuhea, että se olisi sopinut malliksi Göötan jalopeuran harjalle.

-- Lempo vieköön kaikki myssyt! -- huusi muuan punaverinen kapteeni, joka oli tottunut käymään suoraan asiaan. -- Menkäämme huomenna suoraan kuninkaan luo ja pyytäkäämme tekemään loppu akkain loruille! Jos se ei auta, tiedän keinon, jota meidän sopii käyttää myssyjä vastaan.

-- Olkaa hyvä ja saattakaa meidät osallisiksi viisaudestanne, Mihin toimiin meidän on ryhtyminen myssyjen suhteen? -- kysyi eräs pisteliäs asessori, joka enemmän harrasti mutkateitä.

-- Tämmöisiin! -- virkkoi kapteeni, veti esiin taskustaan sinisen nuuskanenäliinan ja solmisi sen nurkat kiinni, niin että siitä tuli myssy, teki sillä sitten liikkeen, jota ei voi kuvata, ja heitti sitten tuon tekaistun myssyn suureen avonaiseen uuniin, jossa liekit sen tuossa tuokiossa nielivät.

Äänekkäillä hyvä-huudoilla vastasi osa seurueesta tähän temppuun, joka liiankin hyvin sopi kiihtyneeseen mielialaan, jotavastoin toiset menivät päällikön luo pyytämään, että hän estäisi ajattelemattomien päätöksien tekemistä.

Eversti Sprengtporten istui sivuhuoneessa kiintyneenä tuttavalliseen keskusteluun kreivi Bernhard Bertelsköldin kanssa, joka -- ollen rikas, korkeasukuinen ja älykäs -- heti ensi esiintymisellään oli kohonnut huomattavaan asemaan hattujen johtajien joukossa.

-- Olkoon niin, -- sanoi eversti matalalla äänellä ranskaksi. -- Te teette ensi aluksi parastanne pappien suhteen. Jos onnistumme erottamaan heidät toisista, on meillä kaksi säätyä kahta vastaan, ja voitto on meidän. Jos se ei onnistu, niin koetatte talonpoikia; jos ei sekään onnistu, on asemamme epätoivoinen, ja meidän täytyy ryhtyä muihin keinoihin.

-- Unohdatte, hyvä parooni, että käytettävänämme on vielä kolmaskin sääty, jota raha vallitsee ja hallitsee, virkkoi Bertelsköld.

-- Älkää toivokokaan voivanne vaikuttaa porvareihin, -- virkkoi taas olkapäitään kohauttaen Sprengtporten. -- Porvarissäädyssä on kansanvallan varsinainen ahjo, se ei koskaan ole tyytyvä vähempään kuin koko valtaan ja se tahtoo yksin nauttia koko voitosta. Mitä teihin itseenne, hyvä kreivi, tulee, niin voitte olla varma neuvoksen paikasta, mutta _ei vielä!_

-- Niinkuin suvaitsette. Olen nöyrin palvelijanne.

Herrojen puhelu keskeytyi tähän, kun muutamat maltillisemmat tulivat pyytämään puheenjohtajaa tyynnyttämään salissa syntynyttä myrskyä. Sprengtporten meni sinne. Hänen kotkansilmänsä kiiti yli aaltoilevan väkijoukon ja oivalsi heti aseman vaarallisuuden.

-- Hyvät herrat, -- sanoi hän tyynesti, mutta voimakkaalla äänellä, jonka kuuluessa hälinä vaikeni, -- olemme täällä keskustelemassa isänmaan pelastuksesta emmekä puolueriidoista. Tahdotaan panna koko neuvoskunta viralta, ja me olemme siitä yksimielisiä, että se on vievä koko valtakunnan häviöön.

-- Ynnä aatelin, -- murahtivat muutamat.

-- Ynnä aatelin, se on totta. Ja sen vuoksi valtakunta on pelastettava, _ynnä aateli_; eikö se ole kaikkien meidän ajatuksemme?

-- Niin on! -- huudettiin joka taholta.

-- Huhtikuun 11. p. on asia käsiteltävänä aatelittomissa säädyissä ja meillä on nyt jo 8. p. Jos herrat tahtovat syistä, joita en nyt voi ilmoittaa, mutta jotka kohta tulevat kaikille tunnetuiksi, myöntää minulle kolmen päivän lisäajan järjestääkseni asian, niin lupaan, että, ellemme silloin ole onnistuneet, kaikki menemme lähetystönä kuninkaan luo ja pyydämme valtiopäiväin lakkauttamista.

-- Kolmen päivän kuluttua se on liian myöhäistä, -- väittivät moniaat.

-- Kolmen päivän kuluttua on kerho ehkä lakkautettu, -- nurisivat toiset.

-- Päinvastoin -- hymyili johtaja -- on minulla varma tieto siitä, että kerhon kannatusrahat, jotka on uhattu pidättää, maksetaan taas ylihuomenna.

-- Olkoon menneeksi, me odotamme! -- oli vastaus, sillä iloinen uutinen kerhon kannatuksesta oli yht'äkkiä tehnyt merkillisen rauhoittavan vaikutuksen mieliin.

-- Eläköön kuningas! -- huusi johtaja.

-- Eläköön kuningas! -- kaikui kohta kaikkien huulilta.

19. VEHKEILIJÄ VEHKEILIJÄÄ VASTAAN.

-- Neuvoksen paikka! Voitte olla varma neuvoksen paikasta, mutta _ei vielä!_ -- virkkoi kreivi Bernhard Bertelsköld, huulilla tuo ivallinen hymy, joka hänelle sopi niin oivallisesti hänen omasta mielestään ja jota hänellä nyt ei ollut vähintäkään syytä peitellä, sillä hän istui yksin työhuoneessaan, silmäillen muutamia kirjeitä, jotka hänen palvelijansa José juuri oli hänelle tuonut. -- Ei vielä? Olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa, hyvä parooni Sprengtporten. Olette epäilemättä viisaimpia miehiä ja, jos itseänne saa uskoa, paras vehkeilijä koko Ruotsissa. Mutta te unohdatte, että teille mahdollisesti voisi löytyä kilpailijakin. Pidätte itseänne niin voittamatonna ja meitä muita vähäisiä kuolevaisia niin vartavasten kuonokoppaa varten luotuina, että luulette voivanne heittää meille muille tuommoisia pieniä sokeripaloja, tuommoisia _jos_ ja _koska_, niinkuin on tavallista, kun tahdotaan rakkikoiria istumaan. Minua todellakin haluttaa vähän kujeilla kanssanne, jos ei muuta varten, niin pitääkseni teille tarpeellisen luennon kainoudesta... Neuvoksen paikka! Sepä on, kautta kunniani, _pauvre offert_ näihin aikoihin, ilman välipuheitakin. Puuttui vain tuo _ei vielä_, joka teki suorastaan naurettavan vaikutuksen. Ja kuinka erinomaisen maltillisesti minä vastasinkaan, koettaessani pysyä totisena: "Niinkuin suvaitsette; olen nöyrin palvelijanne!" Olisipa voinut luulla minua Espanjan grandiksi, joka pitää jalustinta tyhmälle infantille. Minun täytyy tosiaankin ihmetellä itseäni.

-- Mutta katsokaamme, -- jatkoi hän, avaten keveällä kädellä kirjeen toisensa perästä. -- Isältäni? Tietysti taaskin nuo vanhat valitusvirret... Oikein. Hän on sairas surusta ja ikävästä. Madame on tietysti korvaamaton, kuka nyt katsoisi karjaa ja hoitaisi kanoja ja lukisi illalla ääneen _mon cher papalle_. Hän on ottanut kotiopettajan Veralle -- erään neiti Sjöbladin. No, siinä nimessähän on toki hiukan sointua. Saadaanpa nähdä, että vanha Celadonimme rakastuu häneen ja vielä naipi hänet. Enhän juuri ole, _par hasard_, ihastunut emintimiin, mutta jos ei Pohjanmaan tervanhajua saa muuten haihdutetuksi talosta, niin _à la bonheur!_... Paul on Upsalassa ja harrastaa tieteitä erään nuoren, Thorild-nimisen miehen kanssa...

Kreivi Bernhardin katsanto synkistyi. Hän sytytti yht'äkkiä kirjeen väkiviinalampusta, joka tätä varten aina paloi hänen pöydällään. Kirjeessä oli sana, joka poltti hänen kättänsä. Hän ei saattanut lukea veljensä nimeä.

-- Mitä näen? -- jatkoi hän avaten uusia kirjeitä. -- Rakastettavalta markiisittareltani! Ja niin tuoksuva! Hän kutsuu minua huomenillalla _soirée en familleen_. Olisi sydämetöntä loukata häntä _refusellä_. -- Lejonramilta! Hän pyytää viittäsataa riksiä. Hyvä! Hän saa sata. Minä ehkä tarvitsen häntä... Hägerflychtiltä? Hän lähettää minulle miekkailuhaasteen pienen Lisetten vuoksi. Tyhjää touhua, me syömme päivällistä yhdessä ja lasi tokaijia on ainoa hyvitys, minkä hän vaatii... Asessori Mannelinilta. Hän pyytää puoltolausettani hovioikeudenneuvoksen virkaan. Hyvä on! Aletaan jo aavistaa vaikutusvaltaani. Voisimmepa tehdä poikkeuksen tuon aatelittoman suhteen, jos ei muuta varten, niin tehdäksemme kiusaa. Aha, rovasti Larsson! Hän on yksi niitä kaloja, joiden eteen nerokas esimieheni on kehoittanut minua nuottaani potkemaan... Arvasinhan sen: kokonainen saarna neljällä neljännessivulla. Jättäkäämme lukematta kolme ja puoli sivua ja ottakaamme selko lopussa olevasta _sens moralista_...

-- Aika liukasta semmoisen paksun lihamakkaran puheeksi! -- jatkoi kreivi silmäiltyään viimeisiä rivejä. -- Hurskas mies antaa kaikkein nöyrimmästi kumartaen tietää, että hän on valmis julistamaan pirun pyhimykseksi, kunhan vain uskollisesta palveluksestaan aikoinaan saa piispan hiipan palkakseen. Mutta _tätä nykyä_ ei voida mitään tehdä; sääty on rutihullu ... ei, kuules kuinka hän ylistelee arvoisia virkaveljiään!... Ja hänen itsensä täytyy _tätä nykyä_ ulvoa susien kanssa -- hän tarkoittanee paimenia -- kunnes hän korkeasukuisen herra kreivin y.m. eteen voi laskea alamaisen kunnioituksensa kiitosuhrina uskollisuuden alttarille... Oivallista! Mies on saanut myssyiltä paremman maksun, mutta tahtoo pitää paluumatkan avoinna siinä tapauksessa, että vielä sattuisimme pääsemään rahoihin. _C'est fini_, hyvä Svenska Bottenin parooni! _Sitä_ porttia ette korupuheilla murra. Mitä minun on tekeminen? Minä panen eteenne tämän kallisarvoisen, dogmaattisen mestariteoksen, ja te tulette ymmärtämään, että pappien suhteen emme voi muuta kuin pyytää heiltä rippiä ja synninpäästöä.

-- Tahdon kuitenkin, niin paljon kuin mahdollista, totella käskyä, -- mietti kreivi edelleen. -- Nyt on siis tullut talonpoikain vuoro... José!

Kamaripalvelija tuli.

-- Oletko kutsuttanut tänne sen miehen sieltä Saunakadulta?

-- Hän odottaa tuolla ulkona teidän armonne käskyjä.

-- Tuo hänet sisään.

José meni ja palasi kohta tuoden muassaan nuoren talonpojan, hyvän, rehellisen ja päättäväisen näköisen. Kreivi loi häneen huolettoman katseen ja näytti kummastuvan hänen nuoruuttaan.

-- Nimesi? -- kysyi hän.

-- Joonas Perttilä, valtiopäivämies Isokyröstä, -- vastasi talonpoika hämmästymättä.

-- Olette jotenkin nuori hoitamaan noin tärkeää luottamustointa, -- virkkoi kreivi hiukan kohteliaammin.

-- Pitäjäläisteni mielestä olin tarpeeksi vanha, -- vastasi talonpoika.

-- Hyvä. Tiedättekö, mistä on kysymys. On henkilöitä, jotka tarkoittavat talonpoikain parasta ja arvelevat, että he ovat aivan liiaksi verotettuja. Kunnes kruununmaksut vähenevät, johon ei liene enää pitkää aikaa, on tärkeätä estää papiston suunnattomia vaatimuksia. Nykyisten olojen vallitessa paimenet keritsevät paljaiksi lampaansa. Nuo vastikejyvät, ymmärrättehän...

-- Siitä oli eilen puhe. Mutta me talonpojat kynnämme ja kylvämme mieluummin omia peltojamme.

-- Tietysti. Mutta jos joku hyvä ystävä osoittaa teille paremman auran, joka kyntää syvemmän vaon, niin sehän on teidän omaksi eduksenne.

-- Onpa se niin ja näin. Meillä on tätä nykyä niin monta hyvää ystävää, eikä ole koiraa karvoihin katsominen.

-- Vai niin. Olette myssy?

-- En. Hattu olen, jos välttämättömästi tarvitaan päähinettä.

-- Sen parempi. Silloin olemme samaa mieltä. Perttilä? Muistelen joskus kuulleeni tuon nimen.

-- Olettepa saattanut kuullakin, koska omistan sen maatilan, josta teidän armonne suku polveutuu kuudennessa polvessa ja josta se on saanut nimensä, -- vastasi talonpoika häikäilemättä.

Kreivi puri huultaan. -- Se on mahdollista -- lausui hän välinpitämättömällä äänellä -- ja sitä enemmän meillä on syytä vetää samaa köyttä. Talonpojat eivät suostu esitykseen, sanoitte?

-- Eivät.

-- Sanon teille jotakin näin meidän kesken, ystäväni. Siinä talonpojat tekevät _varsin oikein_. He ovat niin kauan tanssineet herrojen pillin mukaan, että he nyt vihdoin voivat ruveta itse soittamaan.

Perttilän viekkaasta ilmeestä saattoi nähdä, että hän pidätti itselleen oikeuden uskoa kreivin sanoista sen verran kuin itse tahtoi.

-- Kummastuttaako tämä teitä? -- jatkoi Bertelsköld. -- Osoittaisitte minulle enemmän luottamusta, jos tietäisitte, että olen elänyt ulkomailla vapaiden kansojen keskuudessa, jotka ovat hävittäneet kaiken aatelin ja ovat siitä hyvin hyötyneet. Niiksi meilläkin menee, rakas Perttilä. Kunhan aluksi saamme aatelisen neuvoskunnan tieltä pois ja aatelittomia heidän sijaansa, niin käy loppu kuin tanssi; vai mitä luulette?

-- En luule mitään, -- virkkoi talonpoika.

-- Voinko luottaa vaitioloonne?

Perttilä nyökäytti päätään.

-- Kuulkaa siis. Osoittaakseni, kuinka totta tarkoitan, tahdon kuiskata teille jotakin korvaan. Kuningas on puoltavinaan neuvoskuntaa, mutta hiljaisuudessa hän ei toivo mitään sen hartaammin kuin että koko neuvoskunta joutuu viralta. Käyttäytykää sen mukaan, hyvät maamiehet, älkääkä osoittako sääliä, mitä ikinä herrat tahtovat teille uskotellakin! Ymmärrättekö nyt minua?

-- Ehkä. Ääni on Jaakopin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet.

-- Hyvästi. Jos jotakin tarvitsette, kääntykää minun puoleeni. Ja muistakaa, mitä olen sanonut: jos talonpojat yhtyvät pappeihin ja porvareihin, niin neuvoskunta pistää pian pillit pussiin, ja valta on teidän!

Talonpoika raapaisi jalallaan ja meni tiehensä, hämillään ja epätietoisena siitä, mitä hänen oli ajatteleminen tuosta noin odottamattomasta kehoituksesta. Bertelsköld puolestaan heittäytyi selkäkenoon sohvaan ja nauroi niin sydämellisesti kuin hänen oli mahdollista nauraa.

-- Kauniita opetuksia -- ajatteli hän itsekseen. -- Olisinpa, kautta kunniani, maksanut tynnyrin kultaa saadakseni koko _Svenska Bottenin_ kuulijaksi ja nähdäkseni noiden kunnon isänmaanystäväin hämmästyksen. Vakoillessani pappeja ja talonpoikia olen mainiosti onnistunut. Osasin panna niin kömpelön syötin, että kalat tunsivat ongen. Nyt ovat porvarit vielä jäljellä; esimieheni tulee kyllä olemaan tyytyväinen. Tahdomme pyöritellä heitä niin, etteivät ainoastaan he, vaan koko neuvoskuntakin joutuu ymmälle. José!

Kamaripalvelija tuli.

-- Nämä piletit sinä viet heti pormestarien Sebaldtin ja Sundbladin rouville sekä kauppias Larssonin rouvalle. Mutta varo tarkoin antamasta heidän tietää, kuka sinut on lähettänyt. Uskottele heille, että tulit suoraan piispa Forsseniuksen tai jonkun muun myssyjen johtajan luota. Sen jälkeen viet tämän piletin Suurkirkon ensimmäiselle vahtimestarille ja annat hänen tietää, että parooni Höpken tai joku muu hattujen johtajista on sinut lähettänyt. Muista tarkoin, että ensimmäiset kolme pilettiä tulevat myssyiltä, mutta viimeinen hatuilta. Ei haittaa, jos virkat sanasen kuninkaasta vahtimestari Östergrenille; hän on hattu, siis nykyisin kuningasmielinen. Ymmärrätkö?

-- Sennor tulee olemaan tyytyväinen.

-- Hyvä. Myöskin _Svenska Bottenin_ parooni tulee olemaan tyytyväinen.

20. PORVARINROUVAT.

Voisi suuresti erehtyä, jos luulisi, että siihen aikaan, kun niin tärkeitä asioita oli tekeillä, naiset olisivat olleet välinpitämättömiä miestensä keskusteluista. Päinvastoin he seurasivat puolueiden voittoja ja tappioita miltei yhtä tarkkaavasti kuin päivän näytelmän varsinaisetkin näyttelijät ja varmaankin usein vielä kiihkoisemmasti. Ainakin sanottiin, että moni myssyrouva oli riitaantunut entisen ystävättärensä kanssa, joka oli joutunut naimisiin jonkun hatun kanssa ja päinvastoin taas kerrottiin, että moni armollinen hatutar piikaa pestatessaan tarkoin kuulusteli, oliko kysymyksessäoleva henkilö palvellut oikeauskoisissa taloissa, vai voiko hänen epäillä nielleen huonoja mielipiteitä edellisessä palveluspaikassaan jonkun hänen armonsa myssyttären luona.

Ei ollut juuri tavallista, että maalta kotoisin olevat valtiopäivämiehet toivat rouvansa Tukholmaan, kun nämä monessa suhteessa ehkä olisivat voineet olla haitaksi valtion asioita käsiteltäessä tai vähemmän luotettavia tärkeitä valtiosalaisuuksia säilytettäessä. Mutta näillä valtiopäivillä oli tästä säännöstä tapahtunut monta poikkeusta sekä valtiopäiväin pituuden vuoksi, joka teki eron arveluttavaksi, että varsinkin sen tähden, että oli odotettavissa kaikenlaisia juhlallisuuksia uuden kuninkaan kohta tapahtuvan kruunauksen yhteydessä. On sentähden ymmärrettävää, että pääkaupunkiin oli saapunut tavaton määrä uteliaita valtiopäivärouvia, ja siinä on ehkä myöskin selitys siihen, ettei valtiopäivistä lainkaan tahtonut tulla loppua ja että väittelyt, joita ehkä jo edeltäkäsin oli harjoitettu pienissä puheliaissa perhekerhoissa, nyt kävivät erittäin kiihkeiksi.

Niiden valtiopäivämiesten joukossa, jotka näin jakoivat huolensa isänmaan onnesta puolisojensa kanssa, oli myöskin kauppias Tuomas Larsson, jonka uskollinen emäntä ei ollut päässyt rauhaan, ennenkuin hän edellisenä syksynä oli saanut jättää taloudenhoidon tyttäriensä huostaan ja itse lähteä Tukholmaan, hajoittaakseen siellä talven kuluessa niitä pilviä, joita huolet maan asioista voisivat koota hänen ukkonsa otsalle. Porvarillinen pariskunta asui pienessä talossa Kungsholmassa, josta mies joka aamu soudatti itsensä virran yli tärkeihin toimiinsa, samalla kun hänen vaimonsa seurasi häntä Punaisten puotien luo tai tallusteli omin päinsä jyvätorille ostaakseen päivän ruokatarpeita.

Kun nyt hänen Tuomaansa usein viipyi ulkona suurimman osan päivää eikä aina illallakaan ollut vapaa kerhoista ja kokouksista, tapahtui niin, että aika kävi kunnon "rouva" Larssonille pitkäksi -- sillä vanha rehellinen "muorikulta", joka oli välttänyt hänelle Vaasassa, ei enää kelvannut hienostuneessa Tukholmassa -- ja silloin hän aina löysi jonkun porvarinrouvan, joka, ollen samassa asemassa, mielellään jaaritteli hetkisen kahden äyrin piparikakun ääressä tai, kun piti hienosti elettämän, arboganrinkeliä pureskellen inkiväärihillon ja sokerijuoman kanssa. Ja kun kunnon porvarinrouvat ensi viattomuudessaan tuskin tiesivät erotusta hattujen ja myssyjen välillä, muodostuivat heidän aamupäiväkokouksensa ensi alussa puolueettomaksi alueeksi, jossa politiikka sai väistyä tärkeämpien, voin ja lihan hintaa, parasta palttinaa, huolimattomimpia piikoja tai edullisinta kunkin läheisyydessä olevaa maustepuotia koskevien kysymysten tieltä.

Tämä ihana aika päättyi kuitenkin talven kuluessa, kun aatelittomat säädyt alkoivat päästä valtaan. Heidän rouvansa saivat nyt joka päivä kuulla niin paljon miestensä, ja siis omastakin merkityksestään valtiossa, että itsekin pian tulivat aivan vakuutetuiksi siitä, että valtakunnan kohtalo riippui heidän arvokkaasta käytöksestään. Porvarinrouvat eivät enää tahtoneet väistyä kenenkään tieltä ja alkoivat ylhäisten tavoin käyttää pitkää triumfanttiröijyä, punakahtaisia kenkiä ja leveitä myssynnauhoja, ja kun he, ajaen vaunupahasissaan niinkuin muutkin, kohtasivat Humlegårdin tiellä jonkun aatelisista armoista kaikessa heidän komeudessaan, oli vaikea sanoa, kumpiko osoitti itsetietoisempaa oman arvon tuntoa tai kumpiko alentuvammin ja suojelevammin toista tervehti. Jos sattui, että porvarinrouvan pysty pää tavallista enemmän kumartui, niin se tapahtui vain piispan rouvan edessä, jolla oli kunnia olla aateliton, tai puhemiehen rouvan, pormestarinna Sebaldtin edessä, joka oli pieni ja palleroinen pikkukaupungin kuningatar ja verrattoman itseensätyytyväisesti esiintyi koko säädyn puolesta semmoisissa tilaisuuksissa.

Nyt istui hyväluontoinen ja pohjaltaan siivo, mutta uudesta merkityksestään mahtava Larssonin rouva eräänä yksinäisenä lauantai-iltapäivänä rinkelinsä ja sokerijuomansa ääressä, kiintyneenä hartaaseen keskusteluun erään hyvän ystävän kanssa siitä, mitenkä neuvoskunnan odotettu viraltapano mahdollisesti vaikuttaisi norrlanninpalttinoihin ja tanskannisujauhoihin, kun hänelle jätettiin ruusunpunaiselle paperille kirjoitettu kirje, jonka palvelustytön puheen mukaan oli tuonut pappissäädyn puhemiehen, piispa Forsseniuksen kamaripalvelija. Kummastellen, mitä tällä myssypuolueen korkeasti kunnioitetulla johtajalla oli hänelle kirjoittamista, avasi Larssonin rouva hyvälle hajahtavan kirjeen ja luki:

"Kunnioitettu ja Hyvinarvoisa Rouva!

"Kun Rouvani huomenna epäilemättä ei _absenteeraa_ Suurkirkosta _profiteeratakseen_ rovasti Wijkmanin _edifiantista_ saarnasta, olisi isänmaan _conditioneille_ ja aatelittomain säätyjen _reputationille_ erittäin _encourageraavaa_, jos arvokas Rouva ynnä Pormestari Sebaldtin rouva sekä moniaat muut Porvarissäädyn _precieusit_ rouvat tahtoisivat olla niin _gratieusit_, etteivät _placeeraisi_ itseään Säädyn tavallisiin penkkeihin, vaan Valtion Neuvoskunnan jäsenten rouvain penkkiin, joka on sitä varten _disponible_, ja joka, niinkuin toivotaan, kohta luovutetaan kunnioitettujen Rouvain ja heidän hyvin arvokkaiden vertaistensa _continuerliseen dispositioniin_".

Piste eikä mitään allekirjoitusta. Rouva Larsson luki ja luki uudelleen tämän erittäin huvittavan kirjeen, mutta ei voinut oikein ymmärtää sen sisältöä noiden monien ja koreiden ranskankielisten sanojen vuoksi. Sen hän kyllä oivalsi, että siinä oli kuin jotakin valtiollisen inkiväärin makua, samoin kuin senkin, että porvarinrouvat täst'edes pääsisivät neuvoksien arvoon, mikä oli tavallaan kuin sokeria pohjalla ja mikä ei suinkaan tuntunut hänestä mahdottomalta. Mutta kun hänen Tuomaansa oli poissa, ja niin tärkeä asia vaati perinpohjaista keskustelua, katsoi eukko parhaaksi pukeutua kaikkein koreimpaan pyhämyssyynsä ja lähteä pormestari Sebaldtin rouvan luo pyytämään hyviä neuvoja.

Sinne saavuttuaan hän tapasi pormestari Sundbladin ja pormestari Haeggströmin rouvat aivan samalla asialla. Kun sitten rouvat suuresti kursaillen olivat asettuneet istumaan, kävi ilmi, että puhemiehen rouva oli saanut muutoin aivan samanlaiset kutsut, paitsi että lopussa oli ollut viekas valtiorouvain penkkilisäys, että "jos Kunnioitettu Rouva _dependeeraisi_ Hyvinarvoisan Pormestarin _consentementistä_, tahdotaan täten ainoastaan suurimmassa _confidencessä_ esiintuoda se _obligeanti propos_, että Kunnioitettu Rouva ja muut suurimmasti _precieusit_ Säätyrouvat tulisivat _animeeratuiksi occupeeraamaan_ sen arvon ja paikan kirkossa, joka oikeuden mukaan on heille _cedeerettava_".