Part 7

-- Sen sanon sinulle, -- vastasi kreivi, taaskin hymyillen. Siitä oli kauan, kun hän oli kaksi kertaa peräkkäin hymyillyt. -- Kuningas valmistelee syvimmässä salaisuudessa suuria juhlapitoja kuningattaren nimipäiväksi, ja sentähden on hän yhtä salaisesti rakennuttanut nuo kolme uutta huoneistoa ja tuonut ne lautoilla tänne. Ne ihmiset, jotka tapasivat sinut uudessa teatterissa nukkumassa, ovat hovin teatteritanssijoita ja ilveilijöitä, ranskalaisia ja italialaisia, jotka on tänne lähetetty harjoittelemaan erästä näytelmää tuoksi suureksi päiväksi. He ovat hilpeämpiä, iloisempia ja vallattomampia ihmisiä kuin ne, joihin me olemme tottuneet, he ilkamoivat täällä kuin vasikat laitumella, enkä minä ihmettele, että he valitsivat sinut iloisuutensa esineeksi -- erittäinkin signora Morelli, joka on vallattomin kaikista heistä ja tottunut noudattamaan kaikkia oikkujaan. Mutta pidä varasi Eerikki! Sinä olet jo tätä ennen hankkinut itsellesi vihamiehiä hovissa; nyt olet saanut uuden, joka on muita vaarallisempi, hän kun on kaunis, kaikkien suosikki ja kaikkien hemmoittelema. Hän on nainen ja italialainen: hän ei koskaan anna sinulle anteeksi sitä, että hänelle on naurettu.

11. JUHLAPIDOT KIINASSA.

Jalomielisestä kreivi Bertelsköldistä sai Eerikki Ljung neuvonantajan, jota hän nuorena ja kokemattomana hyvin kyllä tarvitsi. Kuninkaan lausuma toivomus oli käsky, jota Eerikki ei ollut tohtinut vastustaa, jos hänellä olisikin ollut halua siihen. Mutta toisekseen oli Eerikki hyvillään siitä, että näki olevansa noin korkean henkilön huomion esineenä ja että oli sen lisäksi päässyt osalliseksi kuninkaan salaisuuksistakin. Hän tyytyi sitäkin kernaammin kohtaloonsa, kun oli saanut luvan kesemmällä seurata suojelijaansa Suomeen. Hän toimitti tarkasti kaikki hänelle määrätyt tehtävät ja käytti joutohetkiään tutkiakseen niitä kukkia, joita hänen suuri mestarinsa, arkkiaatteri Linnaeus oli kuningattaren pyynnöstä Hollannista tilannut Drottningholman puutarhaa varten. Signora Morellia ja hänen seuralaisiaan Eerikki karttoi niin paljon kuin mahdollista, ja hän teki viisaasti siinä, sillä hän oli signorasta saanut salaisen vihamiehen; hän teki siinä viisaasti vielä toisestakin syystä, sillä vaikka signoran hellyydenosoitukset olivat olleet sekä purevat että kouraantuntuvat, poltti vielä tuon kauniin tanssijattaren suukkonen kuin tuli hänen huuliansa.

Kreivi oli varoittanut häntä menemästä yksinään puiston kaukaisempiin osiin, varsinkin iltasilla. Pari kertaa unohti Eerikki tämän varoituksen ja huomasi epäilyttävän näköisten miesten seurailevan hänen askeliaan. Hän pääsi heistä kyllä lähtemällä pian pakoon, mutta hän ymmärsi, että häntä väijyttiin ja päätti olla varuillaan.

Viimein tuli tuo suuri päivä, kuningattaren nimipäivä.[11]

Aadolf Fredrik oli tehnyt kaiken voitavansa esiintyäkseen kuninkaana ainakin Drottningholmassa -- ja Kiinassa. Valmistuksia oli kestänyt neljä vuotta, ja kolme tynnyriä kultaa oli niihin käytetty. Vasemmalla kädellä puistossa, linnasta tullen, oli siihen aikaan liejuinen suo. Tämä oli suurin kustannuksin täytetty ja teitä oli tehty sinne puistosta. Se leikkikalu, jota vielä tänäkin päivänä sanotaan Kiinan linnaksi, oli rakennettu vanhan asehuoneen pihamaalle ja syyksi siihen oli ilmoitettu, että se oli tilattu Åkeröhön kreivi Tessinille, ja se siirrettiin sitten siihen kuuluvine rakennuksineen siitä pois, niinkuin olemme nähneet. Huonekaluja, kaikki kiinalaista tekoa, tilattiin salaa useilta käsityöläisiltä hoviväen nimissä. Samoin kalleita pukuja kaikille, niin mandariineille kuin kokkipojille. Näyttelijöitä ja teatteritanssijoita lähetettiin edeltäkäsin harjoittamaan osiansa uudessa teatterissa, ja hovi-intendentti Pasch maalasi komeita koristuksia juuri tätä tilaisuutta varten. Paitsi sitä harjoitettiin kolmekymmentä kuusi kadettia äkseeraamaan kiinalaisittain ja kaksitoista pisintä miestä valittiin olemaan statisteina teatterissa.

Kaikki oli valmiina. Räätälit, kokit, puusepät, koneenkäyttäjät ja sadat muut eivät olleet nukkuneet moneen yöhön. Kuninkaalliset henkilöt olivat tulleet nimipäivän edellisenä iltana, mutta kuningatar ei aavistanut mitään, tai ei ainakaan ollut mitään näkevinään. Oli onneksi kaikelle, mikä oli säästetty viimeiseen hetkeen, että hänen majesteettinsa kuningatar valvoi kauan iltasilla ja nousi aamulla myöhään ylös.

Jo päivän koittaessa vilisi puisto Kiinan ympärillä hätiköiviä ja uteliaita ihmisiä. Ensiksikin oli nähtävä, miten kadetit tekivät temppunsa kuninkaan edessä, ja katselijain joukossa oli Eerikki Ljungkin.

Poikaparat oli herätetty jo kello kahden aikaan aamulla ja he seisoivat nyt paraatissa, päässään korkeat krenatöörilakit, joiden hopealevyissä näkyi kuninkaan nimikirjaimet. Kaksi kaunista kanuunaa ajettiin esiin komeutta lisäämään. Kello viiden aikana tuli hänen majesteettinsa kuningas ja äkseerautti poikia. Tämä kävi uljaasti, kuningas oli tyytyväinen, iloinen ja hyvin armollinen kaikille.

Sitten seurasi pitkä loma-aika, jolloin kadetit seisoivat paikoillaan ja söivät nisuleipää ja sokerileivoksia, joita he olivat saaneet luvan ahtaa kaikki taskunsa täyteen, sotaelämän vaivoja paremmin kestääksensä. Vihdoin viimein tulivat heidän majesteettinsa, korkeissa vaunuissa ajaen ja loistavan seurueen saattamana, kello yhdentoista aikana aamupäivällä. Kadetit marssivat esiin paraatiin, tekivät kunniaa ja suorittivat kaikki temppunsa yleiseksi ihastukseksi. Koko puisto kaikui hurraahuudoista, ja Eerikki Ljung mietti jo, eikö hänen pitäisi heittää lukujaan sikseen ja suojelijansa avulla koettaa päästä sotilaaksi ja hämmästyttää Eriikka Lindeliaa korkeaan krenatöörilakkiin puettuna.

Vielä oli kumminkin jäljellä tuon suuren salaisuuden paljastaminen. Sen oli määrä tapahtua vasta illalla, ja varustuksia jatkettiin mitä suurimmalla innolla. Kadetit puettiin nyt kiinalaisiksi, ja suurta huomiota herättivät heidän univormuissaan nuo suuret, nyt viheriäksi maalatut napit, jotka Eerikki Ljungilla oli ollut kunnia tehdä kuninkaan omassa sorvihuoneessa. Kaikki kävi niinkuin pitikin, kunnes puoli tuntia ennen määrättyä kellonlyömää tapahtui pieni häiriö.

Kreivi Bertelsköld käsketti silloin luoksensa Eerikin, joka seisoi katselijain joukossa vähän matkaa Kiinasta. Yön valvonta, liian lihava aamiainen kello puoli neljä aamulla ja koko muun osan päivää kestänyt paasto -- ehkä liiat makeisetkin -- oli liikaa kiinalaispojille. Yksi kadeteista oli juuri ratkaisevalla hetkellä sairastunut, eikä kuitenkaan yksikään heistä saanut olla poissa tuosta juhlallisesta tilaisuudesta.

-- Täällä on puku, -- sanoi kreivi Eerikille, -- pue heti paikalla päällesi!

-- Minäkö? -- kysyi Eerikki ihmeissään.

-- Sinäpä sinä. Ei ole aikaa hukata. Sinun täytyy ruveta kiinalaiseksi.

-- Mutta kuinka pitää minun siis olla? -- kysyi Eerikki.

-- Ei se mitään. Tee niinkuin muutkin.

Ei auttanut tinkiminen. Hetken kuluttua oli Eerik kiinalainen ja seisoi sydän kintaan peukalossa Kiinan portilla.

Hän ei ollut seisonut siinä viittä minuuttia, ennenkuin eräs pienoinen, komeasti koristettu mandariini, seitsemää korttelia pitkä, saapui portille mukanaan koko lauma taivaan valtakunnan ylimyksiä. Tämä pieni mandariini oli uuteen arvoonsa niin ihastunut, ettei hän huomannutkaan, kuinka yksi niistä pitkistä punaisista silkkinauhoista, joilla hänen avarat alusvaatteensa oli sidottu, oli irtautunut ja laahasi pitkin maata -- anteeksiantamaton vika, josta kamaripalvelija olisi voinut virkansa menettää, ellei suuri kiire nyt olisi kelvannut puolustukseksi kaikille.

Eerikki Ljung, joka uudessa asussaan seisoi lähinnä, tunsi kruununprinssin, kumartui maahan ja pyysi saada solmita nauhan kiinni.

Prinssi katseli häntä suurilla, kauneilla silmillään ja sanoi: -- Kiinalainen, sinä löit minua!

Eerikki säpsähti. Niin vilkas oli prinssi Kustaan -- sittemmin Kustaa III:n -- mielikuvitus, että kun hän alinomaa oli kuullut kuningattaren valittavan, kuinka _häntä oli lyöty_, hän viimein itsekin uskoi sen todeksi. Mutta ennenkuin Eerikki ennätti tai rohkeni virkkaa sanaakaan puolustuksekseen, lisäsi prinssi arvokkuudella, joka tosin oli vähän varhaisvanhaa, mutta joka sopi hänelle mainiosti:

-- Tänään on kuningattaren nimipäivä. Ruhtinasten tulee käyttää sellaisia tilaisuuksia anteeksiantoon ja minä annan sinulle anteeksi. Sinulla on lupa solmita nauhani.

Samassa riensi siihen prinssin opettaja, kreivi Bjelke, mutta nauha oli jo solmittu, ja heti sen perästä saapuivat kuninkaalliset henkilöt.

Kuningas ja kuningatar tulivat kello kuuden aikaan iltapäivällä vaunuissa ajaen Kiinaan. Heti kun hänen majesteettinsa kuningatar oli astunut vaunuista, meni kruununprinssi häntä vastaan, tarjoten hänelle linnan kullatut avaimet punaisilla, leveillä kultaripsuilla koristellulta samettityynyltä. Loviisa Ulriika oli -- tai oli olevinaan kovin hämmästynyt ja lisäsi hyvän puolisonsa ihastusta sillä, ettei heti tuntenut tuossa oudossa puvussa olevaa kruununprinssiä. Mutta niin pian kuin prinssi aloitti ulkoa opitun, tätä tilaisuutta varten sepitetyn puheensa, sulki hän hänet äidillisellä ilolla syliinsä, ja tästä nousi semmoinen riemu, että tuo hyvä kuningas unohtaen koko tämän komeuden sen onnen rinnalla, että sai olla puoliso ja isä -- yhtä haavaa nauraen ja vesissä silmin syleili puolisoaan ja pientä pulskaa mandariiniaan, toivottaen kaikki tervetulleiksi tähän hänen itämaiseen palatsiinsa.

Nyt astui esiin koko muukin lauma ylhäisempiä ja alhaisempia kiinalaisia ylimyksiä lausumaan alamaisia tervetulotoivotuksiaan. Kuningatar itse avasi suurimmalla kullatulla avaimella ison käytävän oven ja lausui mitä mielistelevimmällä tavalla ihastuksensa tästä suurenmoisesta ja tietysti aivan odottamattomasta laitoksesta. Kohta istuivat kuningas ja kuningatar kaiken hoviväen kanssa loistavan ateriapöydän ääressä Kiinassa, ja Ruotsin parhaat soittajat soittelivat lehväin taa kätkettyinä koko aterian ajan.

Kello kahdeksan aikaan alkoi näytelmä, jommoista ei oltu nähty Ruotsissa sitten kuningatar Kristiinan aikojen, siinä kun oli kuusitoista näytöstä, ja kun esirippu nousi ja laski kaikkiaan kolmekymmentä kaksi kertaa, kesti näytelmä aina kello kahteen asti aamulla. Kaksi oopperaa esitettiin: toisen nimi oli _Le berger devenu roi_ ja se kuvasi paimenta, josta monen kummallisen seikkailun perästä erään haltiattaren noitasauvan vaikutuksesta tuli kuningas, jolloin hän -- niinkuin kyllä voi arvatakin -- samalla sai hellän paimenettarensa kuningattarekseen. Sankarina toisessa oopperassa sitävastoin oli Aleksanteri suuri, ja hänen osaansa näytteli eräs italialainen nainen, signora Fabrici, jonka ääni ja käytös olivat tämän ylhäisen yleisön ihastukseksi kuin oikean husaarin. Oopperoihin oli sitäpaitsi sovitettu baletteja aivan niinkuin meidän aikanamme, ynnä monta muuta taidetemppua, joista mainioimpana mainittakoon "ilmassa juoksijan" Frossardin ensiluokkaiset esitykset. Italialainen Crotzi ihmetytti naisia kauniilla tenoriäänellään, mutta sitävastoin herätti kuohilas Squalgi heidän nauruansa vihellyspillimäisen hienolla äänellään, jota kapellimestari Buloz säesteli huilunsa sävelillä. Tanssijattarien Decaigen ja Gallodierin rinnalla teki ensimmäinen tanssijatar signora Morelli niin koreita pyörähdyksiä, että mieltymys oli rajaton. Hoviväki oli aivan ihastuksissaan: lähinnä Loviisa Ulriikaa oli Morelli sinä iltana Kiinan kuningatar.

12. KUNINGATTAREN VALTIOVIISAUTTA.

Ooppera oli päättynyt ja loistava seura hajaantunut, mutta ainoastaan muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin taas tanssisalissa yhtyäkseen. Tänne kutsuttiin myös teatteriseurueen etevimmät henkilöt, jotka, kun olivat ehtineet muuttaa vaatteensa, esitettiin heidän majesteeteilleen. Heille lausuttiin armollisimmat ja suosiollisimmat kiitokset ja he saivat vastaanottaa kallisarvoisia lahjoja: herrat kultakelloja ja hohtokivisormuksia, naiset jalokivikoristuksia ja timanttikorvarenkaita. Heidän majesteettinsa alkoivat itse tanssin. Kuningas tanssitti paroonitar von Ungern-Sternbergiä, o.s. kreivitär Mörner, sill'aikaa, kun kuningatar suvaitsi tarjota käsivartensa Ranskan lähettiläälle, kreivi Breteuil'ille. Ei huvitustenkaan pyörteessä unohdettu politiikkaa. Hattupuolueen merkitsevimmät miehet -- paitsi tietysti poismatkustanutta kreivi Tessiniä -- oli näihin juhlapitoihin kutsuttu ja heille osoitettiin kohteliaisuutta, jonka tarkoituksena oli joko heidän voittamisensa tai rauhoittamisensa; molemmissa tapauksissa tuli sen herättää kunnioitusta ja valmistaa tulevia tapauksia.

Oli yö, ja kuitenkin näytti kaikki olevan päivänpaistetta. Pitkiin aikoihin ei ollut Ruotsin hovi ollut noin loistoisa, kruunu kimallellut noin huikaisevasti, eivätkä ne, jotka sitä kantoivat, olleet näyttäneet koskaan ennen niin keveästi sitä kantavan. Olisi luullut, että tulevaisuus, niin paljon vihan ja eripuraisuuden jälkeen, jo viimeinkin oli koittanut ruusunpunaisena, tai ettei tuota tulevaisuutta ollutkaan, vaan että kaikki elivät vain nykyhetkeä varten, joka oli niin lyhyt, mutta näytti niin äärettömältä. _La beauté reprend son empire en Suéde_ -- kauneus pääsee taas valtaansa Ruotsissa -- olisi kreivi Tessin sanonut, jos hän olisi ollut läsnä.[12] -- niin monet lemmettäret kilpailivat tänä yönä kauneuden palkinnosta. Onni ja ilo näyttivät jälleen virkoavan eloon tässä itämaisessa taikalinnassa -- ja jos joku olisi sanonut, että kaikki tämä onni oli hiedalle rakennettu, että tämä ilo oli vain naamari, joka peitti kylmiä itsekkäitä tarkoituksia -- kuka olisi sitä uskonut? Mutta ilman totuutta -- ilman totuutta kaikessa -- ei ole olemassa todellista onnea, ei mitään puhdasta iloa, ei purppurassa eikä sarkatakissa.

Kuningatar Loviisa Ulriikan valtiotaitoon kuului kuninkaallisen huoneen vallan vahvistaminen solmimalla avioliittoja puoluelaistensa ja mahtavimpain perheiden välillä. Niin hyvää tilaisuutta kuin oli tämä, jossa kaikki epäsopu näytti olevan unohtunut, hän ei tahtonut jättää käyttämättä. Hänen tarkat silmänsä keksivät kreivi Bertelsköldin vilkkaassa keskustelussa neiti Palmstjernan kanssa, joka oli samannimisen valtioneuvoksen, erään hattujen johtajan, tytär.

Kuningatar käsketti hänet hetken kuluttua luoksensa.

-- Olette onnistunut mainiosti, kreiviseni, -- sanoi hän. -- Kaikki laitoksenne ovat niin kauniit, että teillä on oikeus vaatia niistä jotakin palkintoa. Anokaa jotakin armonosoitusta minulta!

-- Teidän majesteettinne armo on ollut niin suuri, ettei minulle ole jäänyt enää mitään muuta anottavaa, -- vastasi kreivi.

-- Älkää uskotelko minulle sitä! Totta on, ettette koskaan ole mitään anonut: uusi syy, että sen nyt teette. Mies semmoinen kuin te, joka on ikänsä parhaassa kukoistuksessa, ei saa huokailla kaikkea elämäänsä yksinäisyydessä!

Meidän täytyy tässä ohimennen ilmoittaa jotakin, joka kenties on odottamatonta niille, jotka muistavat edellisen kertomuksen. Kreivi Bertelsköld oli leskimies lyhyen, neiti Stenbockin kanssa solmitun avioliiton jälkeen. Hänen äitinsä oli solminut tämän liiton, johon suostuessaan kreivi uhrasi vanhemman, kauan kaihotun, toivottoman rakkautensa. Avioliitto ei ollut onneton: se perustui keskinäiseen kunnioitukseen, jota molemmat suuressa määrässä ansaitsivat, ja kenties olisi hellempiäkin tunteita ajan ollen versonut tästä juuresta, ellei sallimus olisi toisin päättänyt. Ainoastaan kolmivuotisen yhdessäolon jälkeen oli kreivi menettänyt puolisonsa, joka jätti hänelle yhden pojan ja yhden tyttären. Poika oli syntynyt samana päivänä kuin prinssi Kustaa.

-- Te olette uneksija, rakas Bertelsköld, -- jatkoi kuningatar armollisesti hymyillen. -- Minunko nyt pitää muistuttaa teille, että olette jo kolme vuotta ollut nuorten naisten huomion esineenä? Kuinka miellyttää teitä neiti Palmstjerna?

-- Hän on miellyttävä ja älykäs nuori nainen, -- vastasi kreivi.

-- Ja sen te sanotte semmoisella äänellä kuin arvostelisitte kanuunaa! Ettekö ujostele, herra kreivi, näyttelemästä filosofia, kun teidän tulisi olla ihastuksissanne menestyksestänne. Minä lyön vetoa, että jos olisitte Aleksanteri suuri, nuorella kaunottarella ei olisi mitään vastaan olla teidän Roxolanenne.

-- Valitettavasti, teidän majesteettinne, en ole Aleksanteri suuri, enkä muutenkaan ole yhtä mieltä neiti Palmstjernan kanssa.

-- Ja missä asiassa olette eri mieltä, viisas filosofi?

-- Hän väitti, että Morellilla oli suuret jalat, jonka jälkeen minä vannoin, että luonto oli aikonut Crotzin, hänen pitkään kaulaansa nähden, kurjeksi.

-- En olisi uskonut, että te voitte olla noin häijy, -- sanoi kuningatar. -- Mutta kas tässä, -- jatkoi hän, -- on yksi, joka ehkä paremmin kuin minä voi houkutella teitä perhe-elämän helmaan.

Samassa hän osoitti muutamia pieniä kiinalaisia, jotka naurettavan juhlallisesti samosivat kruununprinssin saattamina salin läpi matkalla sivuhuoneeseen saamaan muutamia kunnon voileipiä paljojen makeisten särpimeksi. Kuningas viittasi yhden pojan luoksensa. Tämä oli valkoverinen, kaunis poika, samanikäinen kuin kruununprinssi, jonka palveluksessa hänellä oli kunnia olla hovipoikana.

-- Kuules, pikku Bernhard! -- sanoi kuningatar, -- sano isällesi, että hän tuo sinulle uuden äidin!

Poika punastui, tuijotti kuningatarta silmiin eikä vastannut mitään.

-- Kai sinä hyvinkin mielelläsi tahtoisit uuden äidin, -- jatkoi kuningatar.

-- Ennemmin tahtoisin hevosen, -- sanoi poika.

-- Mutta jos saat uuden äidin, niin saat joka päivä syödä sokerileivoksia, jotka ovat sinusta niin hyviä.

-- En tahdo syödä sokerileivoksia, -- vastasi pieni Bernhard Bertelsköld.

-- Mene sitten ja ota voileipä, -- sanoi kuningatar, puoleksi naurahtaen, puoleksi närkästyneenä tuosta varhaisesta vastustelemishalusta. Poika teki kaartelevan kumarruksen, jonka oppiminen oli maksanut paljon vaivaa tanssikoulussa, ja meni.

-- Minä näen, hyvä kreivi Bertelsköld, että kaikki ovat liittoutuneet teidän onneanne vastaan, -- lisäsi kuningatar.

-- Teidän majesteettinne armo on runsain korvaus onneni epäsuosiosta, -- vastasi kreivi, joka oli siksi paljon hovimies, ettei voinut toisin vastata, mutta mielessään hän oli varsin tyytyväinen poikansa vastaukseen.

Nyt läheni kuningas, virkaatekevän hovimarsalkan saattamana, jolla oli armo esittää kuningattarelle signora Morelli, joka oli käyttänyt enemmän aikaa kuin muut pukunsa muuttamiseen, mutta joka nyt voittikin kaikki hovineidit kauneutensa loistolla ja pukunsa komeudella. Loviisa Ulriika, joka jo ennestään oli vähän hermostunut, oli liiaksi nainen ollakseen tuota nähdessään tuntematta salaista vastenmielisyyttä, ja tätä tunnetta ei suinkaan vähentänyt se, että hän huomasi siivon ja uskollisen puolisonsa silminnähtävällä mielihyvällä katselevan tuota kaunista tanssijatarta. Hän salasi kuitenkin tunteensa mitä armollisimpaan imarrukseen, josta kuitenkin silloin tällöin pisti esiin tuskin huomattava iva. -- Zefyri itse, -- sanoi hän, -- ei voisi olla huikentelevampi, ei mikään Flora ihastuttavampi. Terpsikore ei voisi paremmin lumota Helikonin yleisöä. Daphne, paimentansa huokaillen, ei voisi miellyttävämmin lampaitansa kaita; ja tuo pieni jalka oli myrkytetty nuoli, joka voi haavoittaa tuhansia sydämiä j.n.e.

-- Eikä kuitenkaan, -- puuttui puheeseen kuningas, joka vain luuli ottavansa osaa puolisonsa ihastukseen, -- eikä kuitenkaan pientä Daphnea saada vastaanottamaan ainoatakaan todistusta kuninkaallisesta suosiostamme muistoksi siitä huvista, jota hän on meille verrattomalla tanssillaan tuottanut.

-- Mitä? -- kysyi kuningatar pilkallisesti, katsahtaen Bertelsköldiin, -- onko täällä vielä toinenkin, joka on niin paljon ylempänä kaikkia kuolevaisia, ettei hänellä enää ole mitään toivottavaa tässä maailmassa? Onko se mahdollista ihana paimentyttö? Eikö yhtään kilpailijaa voitettavana! Eikö edes ketään kostettavaa, olkoon se kuka hyvänsä, joka kovaksi onnekseen on sattunut astumaan tenhotulle jalallenne?

Tanssijatar asettui suloiseen asentoon, loi silmänsä maahan ja anoi, että hänen majesteettinsa kuningatar sallisi hänen pyytää jotakin, kenenkään sitä kuulematta. Hän kyllä luultavasti tiesi, tämä pienoinen Morelli, että hänen pyyntönsä olisi pikemmin otettu huomioon eräällä toisella taholla, mutta hän tiesi myöskin, kuka voi parhaiten pitää lupauksensa.

-- Olen siis oikein arvannut; -- vastasi kuningatar, antaen ympärillä seisoville merkin, että nämä peräytyisivät; -- on siis joku Celadon, joka on ollut ihanalle paimentytölleni uskoton?

-- Ei, teidän majesteettinne, -- sanoi tanssijatar närkästystään hilliten ja posket punaisina, -- minua on inhoittavasti loukattu, ja jos minä vielä olen Drottningholmassa, niin olen täällä vain totellakseni heidän majesteettiensa käskyä ja velvollisuutta täyttääkseni.

-- Mitä kuulen? -- sanoi kuningatar yhä yhtä pilkalliseni. -- Kuka hovin kavaljeeri on rohjennut nostaa ylhäiset silmänsä noin mahtavan ja siveän haltiattaren puoleen, muuttumatta silmänräpäyksessä hänen noitasauvansa voimasta kiveksi? Minä oletan, -- lisäsi hän ylenkatseellisesti, -- ettei yksikään hovin nainen ole rohjennut loukata teitä pukeutumalla lyhyempään hameeseen kuin teidän on.

-- Päinvastoin, -- vastasi ihana Italian nainen, vaivoin hilliten vimmaansa, -- on vika minussa, joka vähäpätöisyydessäni olen rohjennut vaivata teidän majesteettianne ja minä pyydän sentähden alamaisimmasti eroani teatteritanssijain joukosta.

-- Ei, Morelli, -- jatkoi kuningatar, joka ei ollut kyllin julma kiduttaakseen kauemmin pelättyä kilpailijaa, ja luultavasti katsoi häntä jo tarpeeksi nöyryyttäneensä, -- jos tuohon tapaan puhutte, täytyy meidän keksiä hirmuinen kosto sille, joka uhkaa ryöstää meiltä tanssijajoukkomme kevytjalkaisimman kaunistuksen. Puhukaa, armahaiseni. Onko kenties joku rohjennut viheltää teille?

-- Teidän majesteettinne, minulle on taputettu käsiä jo siksi paljon, että vihellyspillit eivät rauhaani häiritse. Mutta minulle on julettu nauraa ja se on tuhatta kertaa pahempi.

Kuningatar hymyili. -- Nauraa teille! Nauraa noin vakavalle ja kunnioitusta herättävälle olennolle! -- Ja samassa hänen majesteettinsa näki hyväksi leyhäyttää viuhkaansa, salatakseen naurua, joka vastustamattomasti pyrki hänen kuninkaallisille huulilleen.

13. VAARALLINEN KIINALAINEN KIINASSA.

Pieni tanssijatar huomasi, ettei hänellä ollut mitään sääliä odotettavana _omain_ kärsimystensä tähden. Mutta hän oli päättänyt kostaa, ja hän oli hankkinut luotettavampia tietoja.

-- Armollinen kuningattareni suvaitkoon antaa anteeksi, -- sanoi hän, -- että olen rohjennut vaivata teidän majesteettianne vähäpätöisillä asioillani, kun minulla kumminkin on paljoa tärkeämpää ilmoitettavaa.

-- Oo, -- sanoi kuningatar, jota suuresti huvitti tämän ihaillun kaunottaren pilkkaaminen ja nöyryyttäminen, -- puuttuu vain, että pieni lumoava haltiattaremme käy antamaan meille neuvoja valtakunnan asioissa. No niin, älkää pelätkö; sanokaa minulle vain vilpittömästi, kaunis Morelli, mitä ajattelette Euroopan nykyisestä tilasta. Tuleeko meidän solmita jokin uusi liitto? Haluaako pieni ystäväni, että nimitämme hänet lähettilääksi Konstantinopoliin? Minä olen varma siitä, että veljemme sulttaani tulisi siitä sekä hyvilleen että liikutetuksi. Mutta puhukaa kaikin mokomin hiljaa, ettei markiisi de Breteuil kuulisi meitä; se voisi synnyttää rettelöitä Ranskan kanssa ja ehkä riistää meiltä koko ranskalaisen teatterimme.

-- Teidän majesteetillanne on liian armollinen ajatus valtiotaidostani, -- sanoi tanssijatar, joka vaivoin sai hillityksi mielensä kuohumasta; -- minun vähäinen kykyni ei ulotu niin pitkälle. Mutta alamainen uskollisuuteni ulottuu pitemmälle, enkä minä voi sentähden nähdä, että ilkeät vehkeilijät käyttävät näin juhlallista tilaisuutta hyväkseen häiritäkseen teidän majesteettinne kallista rauhaa ja uhatakseen valtakunnan turvallisuutta.

-- Tämähän käy yhä paremmaksi; oo, sehän on kerrassaan mainiota! Astukaa lähemmä, kreivi Bertelsköld, me saamme kuulla jotakin uutta. Meidän sukkela Morellimme on solminut salaliiton, saadakseen sitten pelastaa meidät noitasauvallaan. Se tulee meitä suunnattomasti huvittamaan. Mikä tuon näytelmän nimeksi? Nimen pitää olla hauska. _Le roi devenu berger_? -- mitä sanotte siitä?