Part 2

ELVIRA (itsekseen). Mutta mitäs tänään laitan puolipäiväiseksi, entäs huomenna? Voi kuinka tämä elämä on hirveän raskasta (laittelee kahvikattilata tulelle). En tahtoisi jaksaa aamulla nousta ylös vuoteeltani, niin minua suru painaa. Hyyrikin pitää maksaa heti joulun jälkeen. Ihan on kumma kuinka ihminen on luotu sitkeähenkiseksi: saa kärsiä niin hirveästi, vaan ei sittenkään lähde kurja henki riutuvasta. Kukas olisi voinut aavistaa tätä, kun minäkin olen rikkaan perheen lapsi. Mahtavan Tuorlan-tilan ilo ja ylpeys! (itkee). Ja nyt! Teofiluskin on niin kamalan häijy vielä! -- Mutta suru lannistaa parhaimmankin mielen ja tällainen taistelu olemassaolosta katkeroittaa rohkeimmankin sydämen. (Itkee).

STELLA (tulee). Äitikulta, nyt minä lähden puita hakemaan, Hessu muille ostoksille. Älkäätte nyt enään itkekö. Kaikki menee hyvin.

ELVIRA (syleilee häntä). Menee, menee mukiin, niinkauan kun sinä vielä kotona olet, mutta sitte? Mihin joudun minä?

STELLA. Ei kaikki kypsy, mitä kauan keitetään, äitiseni. Kuka ties mitä sulhoni meidän köyhyydestämme arvelee nyt kun tänne tulee? Voipi olla, jäänkin kotiin -- älkäätte siis sitä surko yhtään että minä menen ja teidät jätän yksin.

ELVIRA (kiljahtaa). Mitä sinä lapseni puhut? Ettäkö hän olisi semmoinen sulhanen kun tusina muita? Ei, hän ei kysele rikkautta, eikä komeutta etsi -- vaan sydämen puhdasta kultaa hän etsii. Tätä maailman kuonaa on kyllä Airiston hovin rikkaalla perillisellä! Hän on jalomielinen ihan kun Hynnis-vainaja -- -- -- joka -- -- --

STELLA (suruisena). Ei sitä tiedä! Kuka sitä olisi luullut Anshelmistakaan semmoista, jota sittemmin sain kokea.

ELVIRA. Kiitä Luojaasi kun niin kävi! Katsos tämä sulhanen on nyt ihan toista! Koettele häntä kuinka hyvään, ole äreä hänelle, epäystävällinen -- ei hän mieltänsä muuta. Hän on oikea mies, vakava, ei mikään tuulihattu! Ei nauti viinan tilkkaakaan, ei polta, ei räyhää! Ihan olisit onneton, jos tähän elämään jäisit, itsesi uhraamaan vanhana piikana ikäsi kaiken.

STELLA. Älkäätte sitä valittako äiti kulta! Tulee päivä, tulee neuvo!

HESSU (tuo pöllyrättiä). So-o, nyt se työ loppui niin lyhyeen kun kanan laulu. Nyt ne kukat seisovat siellä lehdet siirollaan kun kunniavahdit linnan portilla ennen aikaan. Ne ovat valmiit huutamaan: tervetuloa herra Airisto! Kaikki on valmiina -- -- --

STELLA (pukeutuu). Ja sinä ole valmis ostoksille!

HESSU (liehuu sinne tänne). Niinkuin tuulessa ja tuiskussa lennän paikalla! Kunhan vaan kaikki muistaisin, äijä niitä oli! Tuhannen nysäkkätä ja salkkaretta! Vaan kyllä se kauppias itse arvaa, jos eivät minun päänyörini kaikkia muistaisikaan.

ELVIRA. Menehän jo, mene, mokomakin tuulimylly tuosta pauhaamasta.

HESSU (ovessa). A milloin se etana reissuun lähtee? (menee ja pistää päänsä oven raosta). A silloin kun se sieltä palaa. Mitäs mummoa se nyt taas olikaan?

STELLA. Kardemummaa ja safraamia! No, mene joutuin jo!

HESSU. Kartat ja mummot ja Sohvin Aaro, jonka kanssa lapsena tappelin. Kyll' nyt muistan. (Menee).

STELLA. Millä ihmeen aikana minä nyt ehdin ne pitsit sille insenöörskälle lopettaa? Yö tunnitkaan eivät enään riittäisi. Jos jättäisimme ne leipomiset äitikulta?

ELVIRA. Mitä nyt? jottako jaksaisimme jouluna ostaa vehnästä joka kerran? Eihän toki; se nyt tulisi hirveän kalliiksi. Vielähän pyhinä pistäytyy muitakin vieraita. Kuivalaiska tietenki. Kuules Stella! käy hänenki luonansa nyt, kysy jos häneltä lainatut sohva ja pesukaappi vielä saisivat seista luonamme edes joulu-pyhäin yli. Eilen hän lähetti sanomaan että ne pitäisi kotiin lähettää.

STELLA (masentuneena). No, sitten olisivat paljaat seinät jälellä. Äiti, lähetetään vaan kumminkin pois vieraat kapineet kaikki. Antaa sulhoni nähdä kaikki peittelemättä, ei häntä huoli pettää lainatuilla kapusilla.

ELVIRA (kiljahtaa). Stella! Mitä sinä puhut? Ei, älä ole noin tuhma! Paikalla hän sinulle antaa korin!

STELLA. Ei hän suinkaan meidän kapusia, sohvia ja pöytiä tule katselemaan, eikä hän oikeana miehenä niitä kosioinutkaan. Äiti-kulta, äskenhän sitä itse vakuutit. Jos laitamme avioliittomme petokselle, tulemme aivan onnettomiksi. Minä hänelle kaikki kerron ihan suoraan, peittelemättä, todenmukaisesti! Köyhyys ei ole vika.

ELVIRA. Ole hiljaa siinä! Olet ihan kun isäsi! Hänkin aikoo ruveta kielikontiksi, lupasi kaikki selvittää perinpohjin, juurtajaksain!

STELLA. Aitikulta, jos tekin olisitte olleet rehellinen isääni kohtaan, silloin kun hän kulki sulhassaappaissa, olisitte itseltänne monta katkerata hetkeä säästäneet. Petokselle rakennetussa avioliitossa on jotakin alentavaista, halpamaista, epäjaloa. Onhan isä sitä monta kertaa minunkin kuulteni vakuuttanut. -- Enkä minä ymmärrä äitikulta, miksi te köyhyyttämme niin pelkäätte ja häpeätte! Köyhyys ei ole vika, jos ei se ole laiskuuden ja pahain tapain synnyttämä.

ELVIRA. Et sinä tietenki ymmärrä sitä! Sinä, joka olet ollut köyhä, onneton ikäsi kaiken, mutta minä olen ollut rikas, hyvin rikas! Tuorlan komean tilani lapsi ja perillinen! Katsos, se Hynnis vainaja -- (itkee).

STELLA. Hyvä. Käykää te itse Kuivalaiskan kanssa keskustelemassa. (Antaa rahaa). Maksakaatte hänelle hyyriä kapusistaan, koska se asia teitä niin näkyy liikuttavan. -- Minä käyn valokuvaajan luona selvittämässä asiani. Siinäkin perheessä on niin sanomatoin surkeus ja köyhyys: äiti vuoteen omana, lapset nälkiintyneinä, mies rukka masentuneena kovan kohtalonsa alle! Onpa vielä surkeampi kun meillä onkaan! Vien heille muutaman markan, saatan joulu-iloa heidänkin kotiinsa. Älkäätte surko äitiseni! me emme ole onnettomimpia, olemme, Luojan kiitos, terveitä koko perhe. Jos rupeamme vertaamaan itseämme ja muita, huomaamme kyllä että meillä on kiitollisuuden aihetta yllinkyllä, vaikka olemme aina valmiit valittamaan kovaa kohtaloamme!

ELVIRA. Tuossa on raha kutouksistasi. Luoja sinua siunatkoon lapseni! Aina sinä osaat lohduttaa ja surun kodistamme etemmäksi poistaa.

STELLA (ovessa). Tyytyväisyys on suurin onni, muistakaa se äitikulta. (Menee).

ELVIRA. Kumma lapsi, ei häntä masennakaan mikään. Nuorena ihminen aina katsoo kirkkaasen peiliin -- mutta kun elämän koulu oikein aikalailla parkitsee, saattaa sydämen nahkaa kovemmaksi -- silloin katsomme maailmata ihan toisilla silmillä. (Ulkoa kuuluu Teofiluksen laulunhyräily, joka vähitellen paisuu kovemmaksi). Ruusunpunaiset romantilliset silmälasit silloin särkyvät ihan itsestään ja myrskyn kylmä vihuri ei päätä lämmitä! Voi jos Stella edes tulisi onnelliseksi maailmassa! Sen hän kyllä ansaitsisi!

TEOFILUS (kantaa ankkaa sorkista, hyräilee tullessansa tavallisen hölläkässä). Hei saakuri kuinka lysti on elämä! Tuoss' on sulle, Viira, ankka joulupaistiksi! Sen sain vedonlyönnillä ansainneeksi. Näes, minä sanoin että kaikki selät jouluksi jäätyyvät -- ja kauppias Kuivalainen pauhasi vastaan! Nyt ovat kaikki selät jäässä ja ankka pöydälläsi jouluruokana! Hei kuinka elämä on hauska! Hei! (laulaa ja polkee jalkaansa).

ELVIRA (itsekseen). Mokomia vetoja! Vielä sekin maksu, jos olisi vedon hävittänyt!

TEOFILUS (ottaa kiinni Elviraa). No sinä olet aina samanlainen! Et edes kiittääkään osaa! Aina sama vihanen naama, punaset itkeneet silmät! Ihan on inhotttava tähän kotiin tulla. Sapperment, siellä oli niin hemmetin hauska, siellä ravintolassa, iloisten kumppanein seurassa! Oikein sydän riemusta sykkii, kun sitä elämätä muistelee! (lyö jalkaansa ja laulaa).

ELVIRA. Älä nyt edes noin loilota. Ihan korvat halkeaa!

TEOFILUS. Sielläpä ravintolassa saa huutaakin, ei siellä kukaan estä. Kotona ei saa olla "oma itsensä" ensinkään. Vaan tässä (kiivaammasti ja kiivaammasti aina raivoon saakka) ei nyt olekkaan mikään tohveliritari, joka tanssii eukkoin soiton ja piiskan sivallusten mukaan! En pelkää niitä, saan ilmoittaa. En ole mikään Hynnis-vainaja -- -- --

ELVIRA (keskeyttää). -- Jo piisaa! Älä mainitse saastaisilla huulillasi sitä jaloa nimeä! Mahdoit jäädä ravintolaan, kun siellä niin hauska oli.

TEOFILUS (rauhoittuu). Tahdoin sulle ankan tuoda. Ja nyt taaskin lähden. Otan vaan Kuivalaisen kauppakirjat laatikosta ja menen paikalla. (Etsii). No mikäs saakuri ne on täältä vienyt? Häh! kysyn minä! Kuka ne vei? (katselee ympärilleen ja viimein hyppää pystyyn tasahypyssä). Noh sukkelaan paperit tänne, taikka -- --

ELVIRA. Mihin ne panit eilen?

TEOFILUS. Tietysti tuohon laatikkoon. Ja missäs ne nyt ovat? Oletko ne polttanut puiden asemesta, vai!

ELVIRA (itsekseen katselee sanomalehtiä, joita taannoin sytytti). Olisikohan kauppakirjat olleet siinä sanomalehtien joukossa! Ei, kaikeksi onneksi! (Kovasti). Etsi vaan. Mihin olet pannut, sieltä nyt otakkin kauppakirjat!

TEOFILUS (huutaa). Laatikkoon ne panin! Anna tänne kirjat kiiruumman kaupassa! Älyätkö?

ELVIRA. Katso ruokasalista, jos olisivat siellä.

TEOFILUS (karkaa hänen kimppuunsa). Anna paperit sukkelasti tänne, sinä ne poltit! En ollenkaan usko sinua! En vesi-saavinkaan vartiaksi! Niin olet minua petellyt pitkin matkaa! -- Nyt onkin toinen mies kimpussasi, kun Hynnis-vainaja -- -- -- (pusertaa hänet seinään ja nostaa vyötäisistä ylös. Elvira huutaa).

HESSU (tulee ja viskaa ostokset ympäriinsä). Kah sota! nyrkkiritarit taistelussa! Tulkaa, tulkaa hätään! Voi, voivoi! Kyllä nyt passaa, jouluvieraita tulee ja joulu joutuu, ja täällä on itse pelsepupin päämies valloillaan! Voi, voi tokkiisa! Kyll' on leipää niukalta, vaan sotaa viljalta! (viskelee käsiään ja pyörii taistelijain ympärillä).

TEOFILUS (häpeissään). Oletkos nähnyt niitä Kuivalaisen kauppakirjoja, sinä? Mitä siinä töllistelet! Sano joutuin!

HESSU. Ei ole kiirettä kivellä, eikä huolta huhmarilla!

TEOFILUS. No, saatko paperit tänne. Oletteko niillä kahvia keittäneet? Kyllä minä tässä näytän, minä.

HESSU. Mitäs se Tella-ryökkinä eilen kirjoitti, jos ei Kuivalaisen kirjoja. Itse herra käski viedä ruokasaliin tuonne -- --

TEOFILUS (nolona). No sapperment tokkiisa. Ihan näet unohdin järkinään. Sieliähän ne ovat Stellan puhdistettavina! Voi sitä huonoa muistia. (Menee kamariin).

ELVIRA (laittaa pukuansa). No hyvä kun tulit ja hätään jouduit! Ties mimmoinen olisi ollut joulu! Voi voi voi! kun tuo herrakin on aina hölläkässä.

HESSU. Kyllä olisi vainenkin ollut! Jo ne nyt olisivat itkeneet Lonkankin lapset! (söpöttää). Kuivalaiskakin sitä valitti: herra otti heidän puodistansa eilen kolmen markan punssi-putelin ja näki ikkunasta kuinka rouva ja minä jyrrättiin pyykkisaavia rantaan ja sieltä kotiin! Ihan surkutteli sekin, puolet putelin hinnasta olisi riitänyt hyvin hyvästi apulaisnaiselle maksaa, niin ei rouvan olisi itsensä tarvinnut mennä rantaan pyykkiä sotkemaan, niin pakisi Kuivalaiska ja sen hän sanoi oikein niinkuin minun suustani ikään.

ELVIRA (nolona). Kyllä tästä pian kurjuus loppuu, kuhan saan kankaan valmiiksi. Sitten panen huivia ja ne kulkevat kaupaksi ikään kuin siivillä! Ajattele markka kappale! Ei sitten ole mitään hätää!

HESSU (iloisena). Ei ole hätää! huusi timpermanni putosi telineiltä alas!

ELVIRA. Tuo nyt ne tähde-laudanpalaset sieltä liiteristä, että kahvi kiehuisi! Pian tulee Stella ryökkinä kotia ja tuopi tullessaan kaikenlaista kapusta ja ainetta kotiin, joten todellakaan ei ole mitään hätää nyt enään!

HESSU (lyö käsiään yhteen). Voi riemun päivää tätä, ei nyt ole mitään hätää! (juoksee ovesta ulos ja tulee rientäen lyöden käsiään yhteen). Valoherran hevonen on pihamaalla. Voi sinun tokkiisa. Se Tella-ryökkinän sulho! Nyt se jo tuli kun tulitin Valoherra!

ELVIRA (korjailee hapuillen ympäri huonetta hätääntyneenä mitä käsiin sattuu). Mene kiiruusti auttamaan! Tuo matkakapineita! kanna, kanna! (juoksee kamarin ovelle, huutaa) Teffi! Teffi! Valo tulee! Riennä nyt jo auttamaan! Valo tulee! (Ovessa kantaa Hessu matkalaukkua ja eräs matkustavainen herrasmies remmissä pienempää matkapakkaa. Teofilus juoksee kantaen paperikääröä, huutaa:) Valo tulee! Voi, Valo tosiaankin tulee! --