Part 6

ALEKSEI. Ennenkuin sen annan, tahdon vain neuvotella Afrosinjain kanssa. Se lienee mulle vielä sallittu? Hänelle tahdon kaikki kertoa, -- häneltä kysyä. Mä, nähkääs, mitään en ilman häntä tee. Me kaksi ollaan eroamattomia aina, aina. Odottakaa siis hetki vielä, kreivi!

(Poistuu oikealle.)

DAUN (ovesta vasemmalle). Mä pyydän, Teidän Ylhäisyytenne.

TOLSTOI (tulee). Vaan missä on tsarevitsh?

DAUN. Hyvällä, näköjään, Teit' ei tahdo luokseen päästää.

TOLSTOI. Sen arvasin.

DAUN. Siks hallitsijani mä käskyn mukaan, ilman suostumusta tsarevitshin nyt Teidät laskin tänne. Hän kohta palaa. Vartokaamme kotva.

TOLSTOI. Mä kiitän, kreivi hyvä. Kerran kun näin pitkälle on päästy, niin -- sen toivon -- nyt hänen kanssaan kyllä toimeen tullaan.

DAUN. Tuoss' ovatkin.

ALEKSEI ja AFROSINJA (-- nyt naisen pukuun puettuna -- tulevat ja seisattuvat hämmästyneinä ovelle).

ALEKSEI (Tolstoille, tylysti.) Jo täällä? -- --. Tahtoani siis vastoin?! -- --

TOLSTOI. Tsaarin käskystä, tsarevitsh. Mun omakätisesti tämä kirje Sinulle annettava oli.

(Antaa kirjeen.)

ALEKSEI (ottaa sen, lukee ja antaa sitte Afrosinjalle). Minä kreiville äsken vastaukseni jo annoin. Ehkä tunnet jo sen? Sama se nytkin on: en palaja.

TOLSTOI. Tsarevitsh, et silloin vielä tsaarin kirjettä sa ollut lukenut. Mut nyt jo tiedät sä hänen mielensä. On vieläkin, kaikesta huolimatta, suopea hän sua kohtaan. Sulle ojentaa kätensä hän ja isän sylin avaa sinulle kerran vieläkin. Hän toivoo siis, että muuttava on mielensä nyt hänen poikansa ja täyttävä myös hänen toivonsa. Ja senpä tähden minäkin tohdin toivoa, tsarevitsh, sun että vastaukses sittenkin nyt toinen on, kuin taannoin.

ALEKSEI. Leppeistä sanoista noista isäni mä äänen jyrinän kuulen jo, jo näen hänen vihansa välähdykset, jopa hänen kätensä rautakouristuksen tunnen ja edessäni ammoittaa jo tuossa sylinsä avoimena hautana. Siihenkö tahdot minun syöksymään? Ei, elää tahdon vielä, kunnes mulle elämä suotu on. Ja elämällein tääll' olen keisarilta turvan saanut; tääll' elää tahdon, tänne minä jään. Se muuttumaton vastauksein on.

TOLSTOI. Näin ollen ilmoitettava, tsarevitsh, on sulle minun, että keisari täss' asiassa luovuttanut on nyt vallan tsaarille.

ALEKSEI. Siis hänelle vie vastaukseni!

TOLSTOI. Ja tsaari mulle soi vallan toimia, kuin asia tää vaatii.

ALEKSEI. Minun puoleltani siis se harkitsemist' ensin vaatii. Toiste lopullisesti vastauksein annan.

TOLSTOI. Ei lykkäystä siedä tsaarin tahdon täytäntöön pano.

ALEKSEI. Päätöksessäni mä pysyn myös.

TOLSTOI. Siis -- tää on tsaarin käsky: ei sinutta, tsarevitsh, täältä mennä, suo seurata ja vartioida sua, siks kunnes vankina sa täältä viedään.

AFROSINJA (heittäytyy Aleksein kaulaan). Oi, taivas!

ALEKSEI (tarttuu kreivi Daunin käteen). Kreivi, puolustakaa edes te mua! Miksi ootte vaiti, kreivi? Miks'ette sano, että mahdotonta väkisin näin on viedä mua täältä? Ei hän, ei tsaari eikä kenkään saa minuhun koskea. Niin! Keisarihan on väkivaltaa vastaan täällä turvan luvannut meille, Afrosinjalleni ja lapselleni, meille kaikille. Vai kuinka, rakas kreivi, niinhän, niinhän?

DAUN. Niin, Teidän Korkeutenne, keisari oli turvan suonut teille vainon tähden. Mut onhan tsaari vakuuttanut nyt, ett'ei oo Teille pahaa tapahtuva, jos palajatte takaisin. Näin ollen mun haltitsijain vihaa synnyttää välill' ei tsaarin tahdo, pojallensa kun sovintoa, armoa hän tarjoo. Siis teidän itsenne on välinne isänne kanssa ratkaistava vain.

TOLSTOI. Otollinen on hetki nyt, tsarevitsh. Sinulle tsaari armon tarjoo, vaikka sun liittolaistes murhan-aikeet ilmi ovatkin tulleet. Armon sittenkin hän tarjoo, vaikka lupauksillasi sä hänet petit sekä loukkasit paollas maasta pois. Ja jos nyt palaat, rankaisematta sinut jättää hän; jos et, niin ainiaaksi sinut kiroo ja kavaltajaks julistaa. Ja silloin sä tiedä, ett'ei käyttämättä jätä hän mitään keinoja sua vangitakseen. Niin, asevoimin sinut täältä noutaa. On sotajoukot sitä varten valmiit, Italiahan tsaari itse saapuu. Valitse siis, mi sulle suotuisampi!

AFROSINJA (Alekseille). Siis kaikk' on ilmi!

ALEKSEI. Afrosinjushkani! Sun neuvos?

AFROSINJA. Armon kerran jos suo tsaari, niin palaa, palatkaamme tietysti! Mut yhdessä, -- ei muuten!

ALEKSEI. Kultaseni! Ei muuten! -- -- Hyvä. No. Me suostumme Mut niin, ett' yhdessä me saamme olla, ma, Afrosinjani ja lapsein, kaikki. Vain sillä ehdolla. Muut' emme pyydä, kuin että saamme kaikki yhdessä asua maalla jossakin ja että ei meitä eroiteta koskaan, koskaan.

TOLSTOI. Se seikka tsaarin ratkaistava on, ei mun. Ja käsky sitä paitsi mulla tsarevitshin vain kanss' on neuvotella tääll', -- eikä muiden. (Afrosinjalle). Siksi aikaa siis sun, Afrosinja, pyydän poistumaan.

AFROSINJA (toivottomana Tolstoille). Eroittaa meitä tahdotteko? Oi! Sit' elkää tehkö, ette tehdä saa! (Alekseille.) Sa ethän salli sitä, armahani?! Oi, ethän, ethän?!!

ALEKSEI. Kultasein! En koskaan! (Toistoille huutaen). En koskaan! Kuuletko?! En koskaan, -- koskaan! Me ennen kuolemme, kuin eroamme.

(Lapsen itkua oikealta.)

TOLSTOI. Lapsenne itkee, kuulkaa!

AFROSINJA. Lapsein! Niin. Ma tulen, nupukkani. -- Hänkin huutaa, rukoilee, pyytää. -- -- Heti, heti, tulen! -- Sun tänne tuon, niin kaikki rukoellaan, meit' ettei eroitettaisi.

(Rientää oikealle).

TOLSTOI. Tsarevitsh! Sua kreivin asuntohon pyydän nyt. On siellä jatkettava tehtävämme.

ALEKSEI. Te menkää! Jäljestä me tullaan kohta, minä ja perheeni, -- kaikk' yhdessä.

(Aikoo mennä oikealle).

TOLSTOI (asettuen oven eteen). Sun edeltä on mentävä. Me muista pidämme huolen sitte.

(Lyö kämmeniinsä. Vasemmalta astuu sisään neljä sotamiestä, joista kaksi asettuu kummallekin puolen ovea.)

ALEKSEI (hämmästyen). Mitä tämä?! Siis kuitenkin?

TOLSTOI (osoittaen vasemmalle). Tsarevitsh, minä pyydän! On käsky minun täytettävä: teidän on erottava naisestanne heti!

ALEKSEI. Nyt täysi kärsimysteni on malja. Siis kuollakaan ei yhdess' ole suotu!

(Purskahtaa itkuun ja peittää kasvonsa käsiinsä.)

Jumala! Miksi minut ylönannoit?!

(Menee hoiperrellen vasemmalle. Kaksi sotamiestä seuraa. Kaksi jää edelleen oven viereen vartioimaan).

TOLSTOI. Mä kiitän, kreivi! Selviytyvän näin näkyvät hallitsijoittemme välit.

(Menee myös vasemmalle.)

DAUN (seuraa).

KIKIN (syöksyy kotvasen kuluttua terassin kautta sisään Rjumjantsovin ja kahden sotamiehen takaa ajamana). Tsarevitsh, paetkaa! Miss' on tsarevitsh?!

RJUMJANTSOV (sotamiehille). Vangitkaa hänet!

(Rjumjantsov ja sotamiehet käyvät Kikinin kimppuun, joka iskee Rjumjantsovia tikarilla).

KIKIN. Tuoss' on sulle, konna!

RJUMJANTSOV. Äh! -- - -- Käsivarteen onneks' osuit, roisto!

(Tikari putoaa Kikinin kädestä ja hän vangitaan.)

AFROSINJA (lapsi käsivarrellaan on syössyt sisään huoneeseen.) Rukoillaan kaikki yhdessä. -- -- -- Oi! Taivas! Haa! Missä?! Missä on tsarevitsh, missä?!

KIKIN. Tää kavallust' on. Petetyt me oomme.

AFROSINJA (aikoo juosta vasemmalle.) Me tullaan, isä, tullaan yhdessä -- --

(Sotamiehet estävät häntä).

RJUMJANTSOV. Nimessä tsaarin pidätän mä teidät. Tsarevitsh itse vangittu jo on.

AFROSINJA (kirkaisee ja vaipuu maahan oven suuhun).

Viides näytös.

X kuvaelma.

Suuri audienssisali Kremlin linnassa Moskovassa, Oikealla valtaistuin. Perällä kahden sotamiehen vartioima ovi. Vasemmalla sisäänkäytäväovi, jonka suussa seisoskelee hovipalvelijoita.

ENSIMÄINEN HOVIPALVELIJA. Tänään, näköjään, tsarevitsh tsaarin eteen tuodaan?

TOINEN. Sitävartenhan ne tänne kokoontuvat.

KOLMAS. Saas nähdä, joko tuomiokin lankeaa?

TOINEN. Eiköhän. Toissapäivänä hän myöhään illalla Moskovaan tuotiin. Eilen aamulla varhain kuuluu jo olleen salainen neuvottelu tsaarin luona ja heti senjälkeen annettiin käsky järjestää täksi päiväksi tämä suuri audienssisali.

ENSIMÄINEN. Varmaanpa se luostariin lähetettäväksi, tsarevitsh, tuomitaan, jonne jo ennen itsekin aikoi, vaikka ei silloin mennyt.

KOLMAS. Ell'ei armahdeta.

TOINEN. Jopa! Tuollahan tuo vielä, kaikkien nähtävänä, "Punaisella torilla" riippuu tsarevitshin ystävän Kikinin ruumis teilillä ja pää riu'un nenässä.

ENSIMÄINEN. Niin, niin. Voi kauhua! Oikein kamalalta tuntui siitä ohi kulkea.

KOLMAS. Eilen oli vielä ollut hengissä. Kovissa tuskissa oli kitunut.

TOINEN. Niin oli, kun tsaari siitä sivu ajoi. Armoa oli rukoillut. Silloin tsaari käski lyödä häneltä pään poikki ja nostaa seipään nenään.

KOLMAS. Monta kertaa, kuulen ma, oli häntä, ennenkuin teloitettiin, kidutuskammiossa kaakkiin vedetty ja piiskattu.

ENSIMÄINEN. Kun ei, raukka, ennen tunnustanut.

TOINEN. Vähäkös niitä on sillä lailla tutkittu, jopa pahemminkin. Gljebovia oli kidutettu kuumalla raudalla ja tulisilla hiilillä; kolme päivää riippui sidottuna terävillä nauloilla varustettuun lautaan; sitte seipääseen pistettiin eikä tunnustanut kuitenkaan. Ja siihen kuoli.

ENSIMÄINEN. Hyi! En minä kestäisi. Kuolisin paikalla.

TOINEN. Vaan kun ei anneta heti kuolla. Se on jo armoa, kun pää oitis poikki lyödään.

KOLMAS. Niin kai se on. Tsarevitshin kamaripalvelija Ivan kuuluu ensin mestatun ja sitte vasta oli pää pantu seipääseen ja ruumis teilille.

ENSIMÄINEN. Entäs ne muut liittolaiset? Kuinkas heidän on käynyt?

TOINEN. Yhdeksän kaikkiaan on heistä jo mestattu. Ruhtinas Stsherbati oli myöskin ensin tuomittu mestattavaksi, mutta sitte oli tullut käsky, että hän on piiskalla rangaistava; sitte reväistiin häneltä kieli suusta, sieraimet leikattiin pois ja vihdoin karkoitettiin hän Pustooseroon. Semeon Naryshkin lähetettiin kaukaisimmalle maatilalleen, josta ei saa koskaan minnekään matkustaa. Ruhtinas Vasili Dolgoruki taas on alennettu kenraaliluutnantista everstiksi ja ajettu Soli-Kamskajaan. Mikä sitte Siperiaan, mikä minnekin viety. Nikifor Vjasemski yksin vain sai rankaisematta lähteä Arkangelskiin.

ENSIMÄINEN. No, mutta entäs se tsarevitshin nainen, Afrosinja?

KOLMAS. Niin. Sitähän ei täällä lainkaan ole tutkittu.

TOINEN. Se onkin ainoa, jota tsaari kuuluu säälineen. Linnaan sanovat ulkomaalta suorastaan viedyn Pietariin.

ENSIMÄINEN. Vähiten lienee ollut syyllinen?

KOLMAS. Tai eniten ehkä tunnustanut?

TOINEN. Ehkäpä onkin. Toiset sitäpaitsi hokevat hänen raskaana olevan. Liekö sitte totta vai ei, -- sitä en osaa sanoa. -- Hss! Tuossapa jo alkavat tullakin.

(Saliin tulee ja asettuu ryhmiin hovikkoja, ministereitä, senaattoreita, hengellisiä ja muita ylhäisiä. Lopulta astuu sisään tsaari ja hänen vieressään Katarina. Jälessä seuraavat ruhtinas Menshikov, varakansleri paroni Shafirov, sotamarski Sheremetjev, salaneuvos Tolstoi ja eversti Rjumjantsov, jotka asettuvat valtaistuimen läheisyyteen, tsaarin istuuduttua siihen. Vasemmalle puolen valtaistuinta on Katarinalle varattu toinen istuin).

TSAARI. Tsarevitsh eteheni tuotakoon!

(Perällä oleva ovi avataan ja yleisön väliin muodostuneen kujan läpitse tulee Aleksei, ilman miekkaa. Alekseita, pitäen hänen miekkaansa kädessään, seuraa Bahmeotov.)

TSAARI. Miekkansa!

BAHMEOTOV (ojentaa, polvistuen, tsarevitshin miekan tsaarille, joka antaa sen Menshikoville).

TSAARI. Uskolliset alamaisein kaikk' kyllä hyvin tietävät, kuink' olen alati suurta huolta pitänyt vanhimman poikain kasvatuksesta jo nuoruudestaan aikaisimmast' asti. Mun hartahin on toiveheni ollut, hänestä että kerran oisi noussut minulle kelvollinen perillinen ja rakkaan maani valtaistuimelle sen arvoinen myös hallitsija. Kaikki mun uskolliset alamaiseni jo senkin tietävät, kuink' ollut turhaa on, valitettavasti, tämä huoli hänestä, kuinka isänsä hän vaivat on palkinnut ja minkä häpeän hän tuottanut on itsellensä, mulle ja koko valtakunnalleni silmäin edessä kaiken maailman. Kun ensin pilannut oli elämänsä aivan parissa tyhmäin, kunnottomain, raakain hän ihmisten, niin tahtoani vastaan nous' sitten röyhkeästi taisteluun ja vainoani, muka, välttääksensä pakeni maasta Rooman keisarin, lankonsa luokse, etsein hältä turvaa itselleen sekä aatalleen, jonk' otti jo puolisonsa eläessä. Kauan, häväisten minua ja tahraten mun nimeäni, piiloitellen siellä hän oleskeli, kunnes vihdoin pitkäin hän niskoittelemisten jälkeen nyt on kiinni saatu, jälleen kotiin tuotu. Ja vihdoinkin hän tässä silmieni edessä seisoo nyt. -- Mä kysyn sulta: sanoa voitko mitään puolustaakses? mill' a'ot puhdistaida?

ALEKSEI. Isä -- tsaari! Ma olen syyllinen sun edessäsi; sen tunnustan. Mut anteeks' antaa oothan jo luvannut.

(Lankeaa polvilleen.)

TSAARI. Siis mitä pyydät multa?

ALEKSEI. Elämää, armoa, mun isäin, tsaari!

TSAARI. Nous' ylös! Armon sinulle mä suon, jos, mitään salaamatta, ilmaiset minulle kaikki ja jos oikeudestas perintöön luovut.

ALEKSEI (nousten ylös.) Suostun siihen kyllä.

TSAARI. Lupaus valallinen annettava sun on. Se täss' on valmis. Varakansler' Shafirov, lue se!

PARONI SHAFIROV (astuu esille ja lukee). "Minä allamainittu lupaan pyhän Evankeliumin edessä, että koska minulta, rikokseni tähden isäni ja tsaarin, hänen majesteettinsa, edessä, on riistetty perintöoikeuteni Venäjän valtaistuimeen, niin minä sen tähden, syyllisyyteni ja arvottomuuteni vuoksi, sen oikeaksi tunnustan, ja lupaan ja vannon Kaikkivaltiaan, Pyhässä kolminaisuudessa ylistetyn Jumalan ja hänen tuomionsa kautta, että tätä isäni tahtoa kaikessa tottelen ja etten sitä perintöoikeutta koskaan minäkään aikana tavoittele ja pyydä enkä sitä milläkään tekosyyllä vastaan ota. Ja oikeaksi perilliseksi tunnustan minä veljeni tsarevitsh Pietari Petrovitshin. Vakuudeksi suutelen minä pyhää ristiä ja allekirjoitan nimeni omakätisesti."

TSAARI (Alekseille). Ja kirkossa nyt juhlallisest' on sun luovuttava oikeudestasi valtaistuimeen ja valallinen tämä lupaus allekirjoitettava. (Menshikoville.) Sen jälkeen ruhtinas, on manifesti julaistava, ett' toinen poikani, jok' aviosta rakkaan Katarinan kanss' syntynyt on, -- Pietari Petrovitsh -- on valtakunnan perillinen nyt. Menkäämme siis!

ALEKSEI. Viel' yksi pyyntöni sa isä-tsaari, kuule!

TSAARI. Mikä on se?

ALEKSEI. Rukoilen, tsaari, sinua ja sua myös, tsaaritar: mun suokaa Afrosinja aviovaimokseni ottaa. Yhden hän lapseni on äiti jo ja toista viel' alla sydämensä kantaa. Isä! Vapauta vankeudesta hänet nyt ja syyttömästä häpeästään myöskin, mun sallimalla hänet naida. Se mun ainoa on, hartain pyyntöni.

TSAARI. Sa mahdotonta pyydät. Linnassa on hänen vielä istuttava, kunnes voi hänen kanssaan alkaa tutkinto osallisuudestansa rikokseesi.

ALEKSEI. Hän syytön aivan on, -- mua usko, isä! -- joll'et vain sitä rikoksena pidä, hän että mua rakastaa, kuin minä myös häntä. Se on syynsä.

TSAARI. Rikokseen on häpeällisehen rakkautenne tuo teidät vienyt. Häpeällinen sekin on rikos siis.

ALEKSEI. Ei pahempi sinunkaan tekoasi, isä, kun mun äitin' hylkäsit ja Katarina Skavronskajan teit lemmitykses' ensin ja sitte puolisokses' otit.

TSAARI (kalveten). Mitä?! Vait, kunnoton! Kuink' uskallatkaan sinä?! Sa unhotat, ett' itsevaltiaan edessä tsaarin tässä seisot nyt!

ALEKSEI (yhä innostuen). Viimeisen kerran ehkä. Siksi tahdon sinulle kaikki lausua. Sä syytät minua, isä-tsaari, siitä, että näin olen huono, rikoksellinen, sinua vastaan että noussut olen ja hyvät aikees häväissyt. Niin olkoon! Vaan en näin huonoks' ole syntynyt, -- semmoiseks' olen minä kasvatettu. Väkisin tahdottu on toisellainen minusta tehdä, kuin miks' olin luotu. Ei rakkaudella koskaan kohdeltu minua ole. Aina kiellettynä vähinkin oma tahto mult' on ollut. Ja oman äidin hellyytt' ollen vailla, kokea emintimän lemmettyyttä oon kylliks' saanut. Kelvottomiin käsiin ma kasvatettavaksi annettiin ja -- kelvottomaks' kasvatettavaksi. Se oli tarkoituskin. Semmoiseksi ma olin saatavakin. Toisten tiellä ma olin, siksi sitä tietä minut tahdottiin tieltä pois. Sun aikees', isä, on ehkä hyvät olleet, mutta toiset on olleet tsaarittaren halut, toiveet ja suosikkisi Menshikovin pyyteet. He sua aina yllyttäneet ovat minua vastaan.

KATARINA. Raukka enää tiedä ei mitä haastaakaan!

ALEKSEI. Ja minkätähden?! Vain vallanhimostaan. Sun sijallesi halunnut aina ruhtinas on päästä. Vaan toivonsa se tyhjiin silloin raukes, kun sulle pojan antoi tsaaritar. Ja hänen (luo katseen Katarinaan) kunniansa himo tänään nyt tyytyväisnä riemujuhlaa viettää.

MENSHIKOV. Hillitse, suuri tsaari, raivoansa!

TSAARI. Ma oonko kaikki kuullut jo vai vielä sinulla jotakin on lisättävää?

ALEKSEI. Minua syytät, tsaari, siitä, että sinua vastaan noussut olen sekä kapinaan muita yllyttänyt myöskin. Vaan valtaahan en himonnut ma koskaan, en koskaan valtaan pyrkinyt. Päinvastoin sit' olen aina kammoksunut, sillä mit' olen valtaa omin silmin nähnyt, se aina vain on väkivaltaa ollut. Siks' olen sitä hylkinyt ja lemmen paennut leppoisien siipein turviin. Niin, toisen valta avionikin minulle valmisti. Siin' onneton ma olin. Silloin löysin yhden, -- yhden jota ma rakastan ja joka mua myös rakastaa. Sen yhden luona vain ma elämäni onnen löysin. Mutta nyt senkin onnen tahdot multa riistää. Sen yhden kanssa elää tahdoin vain, vain elää, mutta senkin rukouksein, sen ainoani, isä-tsaari, hylkäät.

(Polvistuu, heltyen kyyneleihin.)

KATARINA (liikutettuna). Rukoilen hänen puolestansa, tsaari, suo hänen Afrosinja naida! Eihän nyt enää siihen estettä voi olla.

MENSHIKOV. On, suuri tsaari, este vieläkin. Se pyyntönsä on mahdotonta täyttää. Eversti Bahmeotov Susdalista käsiinsä juuri on tsarevitshin salaisen kirjeenvaihdon saanut. Siitä käy selvin sanoin ilmi, että tahtoi tsarevitsh kotiin palata ja omiin käsiinsä, liittolaistens' avulla, tääll' ottaa vallan. Siis päinvastoin aivan, kuin mitä itsestänsä taannoin tässä vakuutti sinun edessäsi, tsaari. Hänelle jalomielisesti armon soit, suuri tsaari, vaan nyt tämän tähden uus tutkinto on hänen kanssaan tarpeen. Kas, tässä todistus! (Antaa tsaarille paperin.) Myös mua syytti hän äsken, että sinun sijallesi ma, suuri tsaari, muka pyrin päästä -- jost' ei oo hällä yhtään todistetta -- vaan tässä näet omin silmin, että se toivo -- kiitos taivaan, turha vain! -- ol' hänen omansa, ei minun lain.

TSAARI. Petosta vielä siis ja kavaluutta! -- Uus tutkinto on toimeenpantava ja oitis! Kaikki, kaikki selville on saatava! Ei jälkeäkään enää oo tuosta joukkiosta jätettävä! Sen sopukat on etsittävät vielä, esille kaikki kaivettavat tyystin ja joka kynsi pinnalta on maan pois pyyhittävä iäksi! Ja sinä, katala Judas, sinut lähetän ma linnaan Pietar'-Paavalin nyt täältä. Siell' Afrosinjasi jo istuu. Siellä, sisällä samain seinäin, sinäkin saat tekojasi mietiskellä, kunnes sun tuomiosi lankee.

ALEKSEI. Omat tekos minussa itse, suuri tsaari, nyt sä tuomitsit.

TSAARI. Pois silmistäni, pois!

ALEKSEI (viedään pois).

BAHMEOTOV (seuraa).

TSAARI. Huomenna itse Pietariin jo muutan. Ylioikeuston siellä asetan. Se tätä asiata tutkikoon! Se langettakoon poikan' tuomion!

(Tarjoo kätensä Katarinalle ja poistuu muiden seuraamana.)

XI kuvaelma.

Tsarevitshin vankila Pietari-Paavalin linnassa. Vasemmalla kidutuskammio. Perällä sisäänkäytävä. Oikealla vuode.

ALEKSEI (makaa vuoteessa. Kuuluu avainten kalinata ovea avattaessa. Hän kohottaa yht'äkkiä päätänsä ja kuroitakse kuuntelemaan, pidellen suonenvedontapaisesti kiinni vuoteen laidasta. Kauhun ilme kuvastaa hänen kalpeista, kuihtuneista kasvoistansa).

BAHMEOTOV (tulee).

ALEKSEI (hypähtää istualleen vuoteessaan). Kiduttamaanko tulet mua jälleen? Sekö on käsky taaskin?

BAHMEOTOV. Kohta saat sen kuulla.

ALEKSEI. Johan olen sanonut ma kaikki, mitä tiedän, tunnustanut jo kaikki olen, kaikkiin kysymyksiin jo vastannut. En enää muista mitään, vaikk' yksinäni pääni halki täällä oon miettinyt.

BAHMEOTOV (osoittaen kidutuskammioon päin). Vaan tuolla kuitenkin jotakin aina lisää johtuu mieleen.

ALEKSEI. Jumala! Vieläkö siis sittenkin?

SHAFIROV, TOLSTOI, RJUMJANTSOV ja LÄÄKÄRI (tulevat).

ALEKSEI (nousten vuoteeltaan). Rukoilen teitä, -- kuulkaa! Älkää enää minua kiduttamaan käskekö! En jaksa minä enää. Säälikää! Mä pyydän: säälikää jo!

SHAFIROV. Rauhoitu! Ei kiduteta sua enää.

ALEKSEI. Onko siis tsaari tulla luvannut? Hän täyttää siis pyyntöni, ett' tänne saapuu vielä?

SHAFIROV. Armossaan on hän luvannut sen täyttää.

TOLSTOI. Vaan meillä toimena on sitä paitsi sun tietohosi saattaa tuomio, min langettanut tsaarin asettama on ylioikeusto.

ALEKSEI. Taivaan kiitos! Vihdoinkin loppuu kärsimykseni.

TOLSTOI. On ilmi tullut tutkinnossa, että hallitsijaasi -- tsaaria -- sa vastaan yritetyllä salaliitolla oot valtaistuintansa tavoitellut, hänelle kuolemata toivonut ja uskottomain alamaisten ynnä alhaisen rahvaan suosiohon olet vedonnut sekä vieraan valtakunnan hallitsijan ja sotajoukkojen apuhun turvannut. Sen takia ja koska hankkeesi ja liittolaises salannut olet viimeisehen asti, -- sittenkin vaikka juhlallisest' olit luvannut kaikki oitis ilmiantaa, -- näin voidaksesi ajan sopivan ja tilaisuuden tullen toteuttaa tuon inhan aikees tsaariasi vastaan, niin ylioikeusto nyt on sinut tuominnut rikoksistas -- kuolemaan.

ALEKSEI (tarttuu molemmin käsin päähänsä, horjahtaa ja on kaatua).

SHAFIROV ja LÄÄKÄRI (tukevat häntä ja auttavat häntä vuoteeseen).

ALEKSEI. Siis kuolla -- -- kuolla! -- -- Niin! Niin, tule, kuolo! Sua kauan, kauan olen kaivannut. Vie tuskat! -- Rauha suo! -- Se iäks tuo!

SHAFIROV. Mitenkä tuomio on täytettävä, on tsaarin ratkaistavaks jätetty. Hänestä vielä kaikki riippuu.

LÄÄKÄRI (joka sillä välin on tarkastanut Aleksein tilaa, Tolstoille). Oitis tsaarille vietävä on sana, että tsarevitsh jo on kovin heikko.

TOLSTOI. Hyvä! Mä lähden!

(Menee.)

LÄÄKÄRI (Alekseille). Niin, tsarevitsh, levätkää! On rauha täydellinen teille juuri nyt tarpeen. (Muille puoliääneen.) Valmistamaan lääkettä mä lähden. Siksi aikaa pyydän teitä ma sairaan luokse jäämään.

(Menee.)

ALEKSEI (ikäänkuin houraillen). Lääkettä?! Miks lääkettä nyt enää? Rauha mulle -- se totta on -- ja rauha ikuinen on tarpeen. Kuollahan mun täytyy? Niinhän? Siis antakaa mun kuollakin! Vai ei? Mun vielä elää täytyy? Tiedän, tiedän. Tää ilonäytelmä ei ole aivan lopussa vielä. Katso: uhriteuras ei ole kuollut vielä! Kas, se elää! Sen tautta mestattavaks vietävä se on. Kas, tuossa pää jo lyödään poikki! Se tsaarin käsky on! Se tsaarin käsky! -- Nyt verisenä tuossa vierähti se jalkojenne juureen! Nyt sen ruumis viimeisen kerran nytkähti! -- Hss! Kuulkaa! -- Ettekö kuule? Tuolla kolkutetaan! Niin, siellä rakennetaan lavaa -- siellä nyt rakennetaan lavaa... mulle, mulle...

(Hyrskähtää itkuun.)

SHAFIROV. Tsarevitsh, rauhoitu! Sa hourailet! Käsissä tsaarin elämäs' on vielä. Rukoile armahdusta häneltä! Hän kohta luokses' saapuu.

ALEKSEI (hetkisen kuluttua tyynemmin). Jumalan käsissä elämäni nyt on. Sieluin Hänelle kohta heitän. Armoa rukoilen Hältä yksin. -- Käskekää mun luokseni nyt rippi-isä Jakov!

SHAFIROV. Hän ammoin on jo pyytänyt sinulle pitkää ikää toivottamaan.

ALEKSEI (tehden ristinmerkin). Hänelle taivaan rauha! Kuollut siis jo ennen minua? Siis mestattu?! -- -- (Vilkkaammin) Ja Afrosinja? Entäs hän? Hän myös jo, vai...?

SHAFIROV. On tsaari armahtanut hänet! Ei syytä häntä vastaan tavattu. Päinvastoin kehoittanut sua oli Italiasta kotiin palaamaan.