Part 5

(Ivan juoksee perästä. Kotvan kuluttua kuuluu laukaus.)

(Bojaarit ja sitte Aleksei ja Afrosinja, -- matkatamineissa, -- tulevat alas puistikkoon.)

GLJEBIN. Mikä melu täällä oli?

LOPUHIN. Mitä on tekeillä?

DOLGORUKI. Ei ketään näy, ei kuulu.

ALEKSEI. Ivan! Missä on Ivan? Hän jäi äsken tänne odottamaan meitä.

IVAN (palaa.) Äh, senkin pakana kun pääsi karkuun. Ratsunsa tuonne aidan kolkkaan jättänyt oli ja sillä kiiti tiehensä.

LOPUHIN. Ken oli se?

ALEKSEI. Ja mitä tahtoi hän?

IVAN. Lie ollut joku salaurkkija. Minulta Afrosinjaa tiedusteli.

AFROSINJA. Ken muu, kuin Bahmeotov itse. Hän se mua vainoo.

ALEKSEI. Narrin puheessa siis oli perää. Ethän ilmaissut vain mitään?

IVAN. Varoitusta tuota jos en tänään oisi kuullut, vahingossa ma oisin jotain ilmaisseeksi tullut, niin ovelasti puheensa hän käänsi.

DOLGORUKI. Tsarevitsh, matkaan nopeasti siis!

LOPUHIN. Niin, viipymättä!

MUUT. Henkes pelasta sä meidän tähden!

ALEKSEI. Lähden, ystäväni. Hyvästi, kaikki! Avustanne kiitän. Jumala teitä aina siunatkoon!

(Hyvästeltyään ja suudeltuaan heitä, lähtee ajaen Afrosinjan ja Ivanin kanssa portista vasemmalle.)

KAIKKI (portilla). Jumala sua varjelkoon, tsarevitsh! Toivomme onnellista matkaa sulle!

(Sulkevat portin.)

LOPUHIN. No, taivaan kiitos, että heidät tielle ajoissa saimme.

GLJEBIN. Puoleks' asiamme näin pelastettu on.

STSHERBATI. Ken aikaa voittaa, se voittaa kaikki.

DUBROVSKI. Kiirettä ei siis tsarevitshin oo kirjeen viemisellä.

DOLGORUKI. Se säilyssä on täällä povellani.

S. NARYSHKIN. Ei yli määräajan viivytellä saa kuitenkaan. Se epäluulon oitis herättää vois ja pulaan kaikki saattais.

I. NARYSHKIN. Jumalan tähden, ei!

DUBROVSKI. Ei suinkaan. Sitä en tarkoittanut.

DOLGORUKI. Viimehetkell' aivan vien, tietysti, ma vastuun tsaarille.

STSHERBATI. Ja silloin, etsimään jos ryhtyvätkin, niin kultalintumme on ulkomailla.

LOPUHIN. Vaan meist' ei silloin tiedä yksikään, mihin ja milloin se on lentänyt.

MUUT. Ei kukaan mitään. Luonnollisest' ei.

GLJEBIN. Kuin taivaasta me pudonnehet ollaan.

(Naurua.)

DUBROVSKI. Ja tahtoisinpa nähdä, kuinka pitkäks käy tsaarin naama silloin, kun saa kuulla ett' onkin luostaria pötkinyt pakohon poikansa ja toivehet isänsä kaikki tyhjäksi on tehnyt.

DOLGORUKI. Sen ilon kyllä sitte kuulla saamme.

S. NARYSHKIN. Niin kyllä. Turhat puheet pois! On aika jo hajaantua.

LOPUHIN. Taivaan rantakin idässä vaalastaa jo. Kallistanut yö kylkeään on aamun puoleen. Tuntuu kuin tyyntynyt ois hieman tuulikin.

I. NARYSHKIN. Näin helpommaks käy meille paluumatka.

(Aikovat mennä sisään. Samalla astuu sisältä portaille:)

BAHMEOTOV. On huoneet kaikki tyhjät. Mutta täältä ma kuulin ääniä.

BOJAARIT (peräytyvät ensin takaisin puistikkoon, kuiskaten keskenään. Muutamat sammuttavat soihtunsa).

BAHMEOTOV. Ken täällä, ken?

DUBROVSKI (vetäen tikarinsa esille; puoliääneen). Nyt kuoliaaksi isken mä sen konnan.

DOLGORUKI. Tikaris tuppeen! Avokasvoin esiin, kuin rehelliset miehet ainakin! (Astuu esiin muiden seuraamana.) Sä mitä tahdot täältä? Oikeudella sä millä tulet tänne tähän aikaan?

BAHMEOTOV. Käskystä käskijäni, ruhtinas, ma olen täällä. Yllättänyt teitä, bojaarit, ruhtinaat, ett' toistamiseen näin olen, sen mä pyydän anteeks. Minun ei syyni se. Mun käsky etsiä täält' on ja kiinni ottaa Afrosinja, Vjasemskin orjatar, mi karannut tsarevitshin on luokse. Ilmaisemaan mä pyydän nöyrimmästi, missä on hän.

KAIKKI. Sit' emme tiedä -- emme tiedä.

LOPUHIN. Enkä sitäkään tiedä, mikä oikeus sinull' on meiltä sitä tiedustella. Käy etsimässä häntä muualta, jos täält' et ole löytänyt.

BAHMEOTOV. Mä pyydän siis saada tavata tsarevitshia. Ilmaisematta sitä ettehän voi olla, missä on hän.

GLJEBIN. Röyhkeytesi käy yli rajojensa, mies. Sa olet nyt tilalla tsarevitshin. Hän itse ei ole kotona, kuin hyvin näet. Jos hänelle on sulia asiata, niin tule toiste -- sopivampaan aikaan.

LOPUHIN. Tai odota, kuin mekin odotamme!

(Kovaäänistä puhelua bojaarien kesken.)

BAHMEOTOV. En usko verukkeita. Tietää tahdon miss' on tsarevitsh.

DUBROVSKI (ja muut astuvat ylös rappusille). Käypä sisään sitte, niin keskustellaan! Liian suuri sulle on kunnia, ett' istua sa hetken saat meidän seurassamme.

STSHERBATI (tarttuen Bahmeotovia käsivarteen). Sisään, sisään! Kai kuulla saamme, mik' oot miehiäsi.

GLJEBIN (samoin). Ehk' opit seurassamme toiseks kertaa parempiin tapoihin, sen urkkija!

BAHMEOTOV. On siinä tapauksessa, hyvät herrat, minulla teille parempata seuraa.

(Viheltää. Huoneista ja aidan takaa ilmestyy joka taholta sotamiehiä.)

Pois! Päästäkää!

(Irtautuu Stsherbatin ja Gljebovin käsistä.)

Nimessä tsaarin minä vangitsen teidät. Vastarintaan käykää, Jos syytä teill' on siihen.

(Kaikki jäävät hievahtamatta paikoilleen).

Minä siis nyt vuorostani pyydän teidät sisään. Kai suvaitsette vastaukset nyt äskeisiin kysymyksihini antaa?

DOLGORUKI. Sinulle vastaust' ei olla velkaa. Tsaarillen annamme sen suorastaan.

(Menee sisään muiden liittolaisten seuraamana.)

BAHMEOTOV. Mut täällä kuitenkin nyt odotelkaa, teit' että tsaarin luokse saattaa saan.

(Tekee merkin sotamiehille, joista osa jääpi vartioimaan puutarhan porttia ja rakennuksen ovea, osa seuraa häntä sisään.)

Neljäs näytös.

VIII kuvaelma.

Tsaarin huone Oranienbaumissa. (Sama kuin kuudennessa kuvaelmassa.)

Tsaari ja Menshikov.

TSAARI. Kuukaudet kuluvat. Jo toista vuotta on siitä aikaa nyt, kuin karkulaiset katosi täältä, mutta varmoja ei tietoja oo heistä vieläkään. Apua siitä onko, että yksi on heidät Libauissa nähnyt, toinen taas Breslauissa, kolmas Wienissä? Apua onko siitäkään, ett' yhä jos jotain tarinoita Veselovski minulle sepittelee matkasta everstiluutnantti Kohanskin, jolle on, muka, turvaa Kaarle keisari suvainnut suoda valtakunnassansa? Ei. Arveluihin nyt en tyydy enää. Varmuutta tahdon -- millä keinoin hyvään. Niin, millä keinoin hyvään! Tämä on jo liikaa!

MENSHIKOV. Tsaari, eipä enää liene epäilemistä, mitä Veselovski, sun residenttis, kertoo Wienistä. Niin todenmukaiselta näyttää, että Kohanskin salanimen takana tsarevitsh piilee. Nainen, jonka häntä paashiksi puettuna seuraavan on nähty, varmaan Afrosinja on. Luutnantti Kremenetskin nimellinen, mi heidän parissaan on, tietenkin on Kikin. Kaarle keisarihan, tsaari, tsarevitshin on lanko. Syytä siinä hänellä suojella on lankoansa sun vainoelemistas, muka, vastaan.

TSAARI. Kaarlelle vietävä on ultimatam! Jos todellakin valtakunnassansa hän uppiniskaiselle pojalleni on suojaa suonut, oitis ilmaiskoon, miss' oleksii hän, taivuttakoon hänet palaamaan heti luoksein, taikka -- -- taikka -- --

MENSHIKOV. Oon sitä varten juuri neuvotteluun nyt tänne kutsuttanut Pietari Andrejevitsh Tolstoin ja myös Boris Petrovitsh Sheremetjevin. Mut kuulla sa ensin tahdoit, mitä tietoja kapteeni Bahmeotovilla on. Hän täällä vartoo.

TSAARI. Hyvä. Tulkoon sisään!

MENSHIKOV (avaten peräoven). Jakov Hrisantovitsh!

BAHMEOTOV (tulee).

TSAARI. No, haukka, onko viel' useampaan kyyhkyläiseen kyntes sun onnistunut iskeä?

BAHMEOTOV. On, tsaari, nyt ruhtinas Boris Kurakin myös liitetty muiden joukkoon. Ruhtinatar Anastasia Trojekurova epäilty kirjeenvaihdost' entisen on tsaarittaren kanssa. Myös Grigori Sobakin, samaten kuin myös Varvara Golovina siit' ovat epäiltyjä. Kirjeiden viemisestä Susdaliin taas epäiltyjä ovat Matjushkin, -- Kirill -- ja Bosov, -- Mihail. He vieneet olivat niitä sinne ruhtinas Stsherbatilta, Lopuhinilta ynnä myös muilta.

TSAARI. Eikös sitä tietä sitte, -- Susdalin kautta, -- tietoja oo saatu tsarevitshista?

BAHMEOTOV. Piispa Dossifein ma luulen kirjeen saaneen, Gljeboville kun terveiset hän lähettänyt on tsarevitshilta. Mutta varmaa mitään ei, valitettavasti, ilmisaatu viel' ole.

TSAARI. Varmuutt' ei siis sieltäkään! -- Mut mitä sanovat nuo läheisimmät, jotk' oivasti sa silloin ansaan sait? Ne kieltävätkö yhä vain? Vai etkö kysellyt, kidutellut heit' oo kylliks?

BAHMEOTOV. Parastain, armollinen tsaari, kyllä ma olen koetellut, mutta yhä vain mitään tietävänsä kieltävät. Suruissaan näyttävät he olevan.

TSAARI. Vai suruissansa?! Sen ma arvaan hyvin, kun kesken raukesivat kaikki tuumat! No, istukoothan, miettikööthän vielä! Paremman selon saadaksemme, mitä epäilty kirjeenvaihto tietää tuo, Pietari-Paavalin nyt linnassa he kaikki vuottakoot tsarevitshin paluuta! Pidettävä on se lauma kovassa kytkyessä, nään mä. Vielä siis heitä tutkistele! Tietämään enemmän ehkä tulevat ja ehkä käy iloisemmiks heidän kasvonsakin. Ma garnisoonin komendantiks sinut nimitän, Bahmeotov; samalla, sun uutten ansioittes tähden, sinut ylennän everstiksi. Toivon, että myös vasta yhtä hyvin toimes täytät.

BAHMEOTOV. Ylevä tsaari, suurest' armostasi sinua kiitän. Tahtos täyttäminen on mulle pyhä aina.

TSAARI. Toimeen käy!

BAHMEOTOV (poistuu).

TSAARI. Tolstoi ja Sheremetjev tulkoot sisään!

MENSHIKOV (viittaa ovelta).

Tolstoi ja Sheremetjev (tulevat).

TSAARI. Te hyvin tunnette ne selkkaannukset, jotk' on mun poikani nyt matkaan saanut. Etsinnän pitkän jälkeen arvellaan, ett' turviss' on hän Kaarle keisarin. Jos niin on todellakin laita, en sit' enää sietää voi. Ja tästä siis on keisarille tieto saatettava. -- Pietar' Andrejitsh! Hyvin tuntien sun valtioviisautesi, nerosi ja lujuutesi, sinut valinnut oon Wieniin lähtemään tään ylen tärkeen asian vuoksi. Viestin arvoinen on viejä oleva, tää ettei matka olisi turhaan tehty.

PALVELIJA (ilmoittaa). Kapteeni Rjumjantsov Wienistä on saapunut ja pyytää, tsaari, puheellesi päästä.

TSAARI. Parhaaksi! Laske sisään!

PALVELIJA (poistuu).

RJUMJANTSOV (astuu sisään). Suuri tsaari, sun residenttis Veselovski tämän raportin nöyrimmästi lähettää.

TSAARI (ottamatta vastaan sitä). Jos loruja se sisältää, kuin ennen, saat suoraa päätä takaisin sen viedä.

RJUMJANTSOV. On, tsaari, vihdoinkin nyt tullut ilmi, ett' epäluulonalainen Kohanski, jost' ennen kertonut on residentti, tsarevitsh todellakin on. Jo kauan on häntä sekä seuralaisiansa salannut keisar: Weierburgiss' ensin ja viimeks' Ehrenbergin linnassa Tyrolissa. Mä siellä residenttis käskystä kävin salaisesti itse ja omin silmin vakuutetuks tulin tsarevitshin nyt vihdoin löytäneeni. Asian oitis Veselovskille ma ilmoitin ja sillä välin tarkkaan silmällä pidin löytöäni. Eipä kulunut monta päivää siitä, niin näin pakolaisten sieltä siirrettävän. He eri puvuiss' aina kulkivat ja samaa keinoa myös minä käytin, minuhun ett'ei huomionsa kääntyis. Näin heidän jälkiänsä seuraamalla perille pääsin, että matkan määrä heill' oli Sant-Elmó, -- tuo luja linna ihanan Neapelin lähitteellä. Mikäli päättää voin ma, sinnekin nyt suostumuksell' ovat keisarin he kätköön viedyt. Tästä kaikesta vein sanan Veselovskille niin pian kuin mahdollista, hän taas, suuri tsaari, sinulle oitis minut, nöyrimmän sun palvelijas, viestin siitä tuomaan ja käskyäsi kuulemahan laittoi. -- Raportin sisällys se lyhyesti.

TSAARI (ottaen raportin). Olipa aika jo tuon viestin tulla. Täss' on jo käskyt valmihina mulla: Sä, eversti Rjumjantsov --

RJUMJANTSOV (kumartaa kiitokseksi ylennyksestään).

TSAARI. -- oitis palaat Neapeliin ja siellä edelleenkin silmällä pidät tarkkaan löytöäsi, siks kunnes sinne saapuu Pietari Andrejevitsh (-- Tolstoin puoleen kääntyen --), mi tässä asiassa nyt heti Wieniin lähtee. Kuinka siell' on sun meneteltävä, sen itse tiedät. Tää tahtoni on ydin: mielipahan minulle menettely keisarin on tuottanut; se kovin nurjaa mieltä mua vastaan osoittaa; jos verukkeita hän löytää, poikani jos turvaa sanoo häneltä, minun vainoomistein tähden, siell' etsineen, jos sanoo, ett'ei voi hän poikaa, vastoin hänen tahtoansa, käsiini jättää, silloin tietäköön, ett' tuomar' ei hän mulle, isälle ja itsevaltiaalle tsaarill' ole. Ja joll'ei poikaani hän taivuttaa palaamaan tahdo, suokoon edes hänen puheilleen minun lähettini päästä. Vaan joll'ei siihen suostu, tietäköön, ett' ilmeisenä rauhan rikkomisen pidämme sitä merkkinä ja silloin "armata mana" -- asevoimin -- käymme poikaamme kiinni ottamaan. -- Sa mukaas minulta sitä paitsi kirjeen saat viedäkses keisarille sekä toisen -- tsarevitshille, siltä varalt', että sä hänen puheellensa päästetään. -- (Kääntyen Sheremetjevin puoleen.) Boris Petrovitsh, sotamarskini sa uljas! Sinä huolta pidä siitä, ett' Itävallan rajamailla kylliks on tästä lähin sotavoimaa meillä, jos kaipais sitä siellä tämä juttu.

SHEREMETJEV. Saat huolett' olla, tsaari! Pidän huolen.

TSAARI. Se käskyni on teille, ystäväni!

TOLSTOI, SHEREMETJEV ja RJUMJANTSOV (poistuvat).

Tsaari (Menshikoville). Ja me, mein lieber Freund, me sinun kanssas kotona täällä vyyhden selvitämme. Kun tiedossain tuo pahan ilman lintu, mi mulle yhä moista huolta tuottaa, häpeää suurta silmiss' Euroopan, nyt vihdoin on, niin häkkiin takaisin mä kyllä osaan ajaa sen. Ja sitte se jahka käsissäni jälleen on, niin rautakourin kimppuhun mä käyn salaisen myyrälauman tuon. No, silloin he nähdä saavat, ettei maksa vaivaa minulle ennen aikaa kuoppaa kaivaa.

IX kuvaelma.

Tsarevitshin asunto S:t Elmón linnassa. Perällä terassi, jonka avonaisesta ovesta ihana näky Neapelin yli. Kummallakin sivulla ovet.

KIKIN (loikoo sohvalla vihellellen. Pöydällä hänen vieressään viinipullo. Hän kaataa lasiin ja juo). Ivan! -- Ivan hoi!

Ivan (tulee vasemmalta). Mitä, Aleksanteri Vasiljevitsh?

KIKIN. Laulahan, hyvä mies, edes jotakin! Muuten tässä, perhana vie, ihan ikävään kuolen.

IVAN. Mitäpä laulaisin? Itsenikin on niin ikävä, että olen valmis hirteen menemään.

KIKIN. Mitä osaat. (Kaataa hänelle viiniä.) Tuossa on sinulle! Juo ja laula sitten!

IVAN (juo ja alkaa laulaa alakuloista, kotikaihoa ilmaisevaa laulua).

KIKIN (juo taaskin). Saakeli! Hirteen tässä minutkin saat. Ei se passaa. Laula jotakin iloista, repäisevää! Ja tanssi! Kas tässä: juo vielä! Juo ja laula! Ja trepakkaa tanssi!

IVAN (juotuaan laulaa hurjan iloisen laulun ja alkaa lopulta tanssia. Siihen yhtyy sitte myöskin):

KIKIN. Hei! Kas näin! Hih!

ALEKSEI ja AFROSINJA (jälkimäinen paashiksi puettuna -- tulevat terassin kautta).

ALEKSEI. Kas tääll' on ilot! -- Iloitkaahan vain!

IVAN (juoksee ulos).

KIKIN. Vai niin! Vai palasitte kävelyltä? -- Täss' ikävääni vähän tanssitin Ivania.

ALEKSEI. Sa, Sasha, ikävöitset, ja minä riemuitsen, oon ihastunut. Hurmaava seutu! Tyyntä kaipaavalle mi luonto leppoisa! Tää on se rauhan sopukka suloinen, jot' etsinyt ma olen aina. Täällä tahtoisin iäti elää. -- Afrosinjushkani, tää, eikö totta, onnemme on Eden?

AFROSINJA. On, rakkanani! Suokoon taivas vain, ett' edes täällä rauhass' oleskella nyt saisimme. -- (Kikinille) Kuin sillä aikaa poikain on nukkunut?

KIKIN. Kuin helmass' Abrahamin. Mua, lapsenhoitajataan, kaivannut ei ole kertaakaan.

AFROSINJA. Siis kiitos! Nyt me oomme vuorostamme kotosalla.

ALEKSEI. Niin, Sasha, mene vuorostas sa nyt Neapelia ihaelemaan!

KIKIN. Äh, kunpa haihtuis siitä kolkko kaiho! Mut venäläinen ain' on venäläinen ja siksi jää, hän joutukoonpa mihin maailman ääriin tahaan. Olkoon vain Neapel' ihana, mut Venäjällä on ihanampaa viina sittenkin, kuin Italian rypäleiden neste. Maistapas tätä vettä! (Kaataa viiniä lasiin ja juo.) Tuhat kertaa on makeampaa musta leipämmekin, kuin ikuiset maan tämän makaroonit. Äh, jospa aimo viinakulauksen taas sais ja kelpo leipäkyörän poskeen!

(Menee perälle.)

ALEKSEI. Todella ikävöi hän, Sasha parka! Sen käsitän. Hän yksin aivan on. Ei niinkuin minä. Mulla olet sinä. Sa, Afrosinja, olet kaikki mulle. (Vie hänet rinnalleen istumaan sohvaan.) Sa olet minun maailmani -- sinä ja pikku poikasemme. Täällä olen sen valtakunnan, jossa valtias ma olla voin, nyt löytänyt. Näin minä kykenen hallitsemaan, sillä täällä vain rauha vallitsee ja sota täältä maanpakoon ajettu on ainiaaksi. Aseita tääll' ei tarvita, ei täällä tapella, vert' ei vuodateta, ketään ei pakoiteta, omaatuntoa kenenkään loukata ei, oikeutta kenenkään sorreta ei. Rakkauden tää valtakunta on. On rakkaus sisällys aina ajatustemme. Ja vapahasti vain on syntynyt sovintokirjamme tää ihana, lakimme loukkaamaton laadittu. Sinetti pyhä siihen suudelmalla on sulavalla painettu ja meidän nimemme kultakirjaimilla ovat sen alle lemmettäret sisätysten ikuiseks vahvikkeeksi kutoneet. -- Yks vain on vielä mulla toivomus: oi, jospa jatkuis kuolemaamme asti näin rakkautemme retki! Jospa se joluisi hiljaa näin, kuin tyyni joki välitse kukkarantain, päilyessä kesäisen päivän sinitaivahalta, livertäessä lintuin lehtoloissa! Oi, eikö totta, Afrosinjushkani, ei silloin meidän surku saapua lopulta ikionnen valtameren rajattomille rantamille oisi?!

AFROSINJA. Ihana kyllä haave, armahain, mut pian haihtuvainen on se vain.

ALEKSEI. Miks', omani? Ei saa se sitä olla. Se meidän toteuttaa täytyy. Vaiko jo jotain aavistat, taas pahaa tiedät?

AFROSINJA. Ei tyyntä tuot' oo meille taivas suonut. Vaellus tää kun päättynyt on vihdoin, -- niin onnellinen, vaikka onnetonkin, -- jo toimet toiset sua kotiin kaipaa. Sielt' ystävies' äänen kuulen jo, jo näen laajenevan heidän luvun, kapina leimahtaa jo ilmituleen, ei aikaakaan -- on tsaari tieltä poissa ja hallitsijaks' itsevaltiaaksi oot julistettu sinä -- Aleksei! Ja silloin siellä rakentamaan sinä käyt sitä rakkauden valtakuntaa, jot' uneksit nyt täällä. Näet, siellä pysyä voi se pystyssä, ei täällä. Kun siellä maahas palautat rauhan ja mielet tyynnytät, niin kiitollisna käsillään sitte sua kantavat alati alamaises. Tyytymyksen kovalla kivijalalla kun seisoo näin valtakuntas, järkyttää ei mikään voi valta sitä. Silloin myöskään mikään ei voima järkyttää voi lempeämme. Kun tsaariks' olet noussut, Aleksei, ja puolisonas rinnallas ma seison, niin silloin vasta varmat olla voimme ett' eroittamaan meit' ei maailmassa kykene enää muu, kuin kuolo yksin!

ALEKSEI. Ajatus outo! Afrosinjushkani, sen kuulen sulta nyt?! Sä tiedäthän, sit' että vieron ma.

AFROSINJA. Sä näet, armas: pakomme kestää yhä, -- kauemmaksi meit' yhä viedään. Mitä tietää se? Suo lankos' suopee yhä suojaa meille. Isäsi käsiin sua jättämään ei suostu konsaan hän. Ja sinun tähtes, niin sanotaan, hän liitonkin on tehnyt Englannin Yrjön kanssa, asevoimin jos häntä uhkaamahan kävis tsaari. Näin kaikki sua kannattavat. Mutta kaikk' oisko turhaan sinun tähtes tehty? Olisko turhat toimet ystävies, jotk' eläneet vain sun on hyväksesi, sun puolestasi henkens' uhraten? Olisko turha munkin lempeni?

ALEKSEI. Mit', Afrosinja, multa vaadit siis?

AFROSINJA. Olethan itse kirjoittanut ennen senaattoreille, yli-isällen ja pyytänyt, he että suosiossaan sun pitäisivät, muistaisivat sua avullaan, kun sa kerran kotiin palaat.

ALEKSEI. Vaan heilt' en tietoja oo saanut mitään He elävätkökään? Ja hankkeens' ehkä on mennyt kumoon? Unhottaneet ehkä jo ovat mun?

AFROSINJA. Sun tehtäväsi siksi on heitä muistaa, muistutella nyt. -- Tää kirje kirjoittamas, jota kannan jo kauan povellani, lähettää on aika vihdoin. Tietä taattua, sun äitis kautta, perille sen saamme. Sa, niinkuin muistat, tässä ilmoitat palata pian tahtovasi, käsiis avulla liittolaistes ottaa vallan, ja toimiansa riennättämään pyydät. Tää sana heitä jälleen innostuttaa, kehoitus työhön yhä kiihoittaa. Tää lupaus siis heille lähetä! On aika jo. Sen teet sä, Aleksei, jos mua lemmit.

ALEKSEI. Josko sua lemmin?! Sun tahtos täytän, Afrosinjushkani, ma vaikka tiedän, ett'en lupaustain kykene täyttämäänkään. Tiedäthän...

AFROSINJA. Mä tiedän vain: se Luojan tahto on. Hän sulle kyllä kykyä ja voimaa ajallaan antaa, suuremmaksi vielä, kuin isäs on, sun hallitsijaks tekee. Se ennustus on toteutuva varmaan. Visusti uskon sen. -- Sun nimes vain ja lähetämme tämän.

ALEKSEI (kirjoittaa alle). Afrosinja! Sun tähtes, lempemme ja uskos tähden! Lähetä sitte! Onnemme ett' ehjä alati oisi, sitä pyydän vain.

AFROSINJA. Sit', Aleksei, en epäile nyt lain. Se kasvaa hetkin yhä ehjemmäksi, kuin honka, ylenee se yleväksi; sen hurmaavan ma riemuhuminan jo tuolta kaukaa kuulen korvissan', kun tsaarin olet valtaistuimella ja rinnallas saan sua ihaella.

(Lyö kämmeniinsä.)

IVAN (tulee).

AFROSINJA. Ivan! Tää kirje Venäjälle oiti sa toimita. Tien itse kyllä tiedät.

IVAN. Sen tiedän. Hyvä. (Alekseille.) Teidän Korkeutenne! Luoksenne pyytää päästä kreivi Daun.

ALEKSEI. Kai jotain uutta kuulla saamme hältä.

AFROSINJA. Ma poistun siksi aikaa.

(Menee oikealle.)

ALEKSEI (Ivanille). Pyydä sisään!

IVAN (avaa oven kreiville ja poistuu).

KREIVI DAUN (tulee). Mä häiritsenkö, Teidän Korkeutenne?

ALEKSEI. Mä pyydän, rakas kreivi, ette suinkaan. Olette aina tervetullut. Hyvä on mieleni, kun luonani te käytte puhelemassa. Kenties uutisia minulle joitakin te vihdoin tuotte?

DAUN. Sen arvasitte.

ALEKSEI. Mieluisia vaiko...?

DAUN. Halusti Teidän Korkeudellenne sen soisin, vaan...

ALEKSEI (huolestuen). Siis ei? -- -- Päinvastoin siis?

DAUN. Rauhoittukaatte, Teidän Korkeutenne! Ei vaaraa vielä. Keisariltahan olette täällä turvan saanut. Hänen luvattaan, teidän suostumuksettanne ei tänne kenkään tunkeutua tohdi.

ALEKSEI. Mut mitä merkitsee tää, rakas kreivi? Kuink' ymmärrettävä on puheenne? Tekeillä kuitenkin on jotain jälleen? Jo tunnen -- -- aavistan sen. Mitä, kreivi?

DAUN. Kun Teidän Korkeutenne tänne tuotiin, pakosta tapahtui se. Oli tullut isänne tietoon teidän keisarimme olevan valtakunnan piirissä.

ALEKSEI. Ja nyt? Hän ehkä paikankin jo tietää?

DAUN. Se luultavaa on.

ALEKSEI. Miten te sen, kreivi, nyt tiedätte?

DAUN. On kirje keisarilta minulle tullut.

ALEKSEI. Mik' on käsky siis? On ehkä lähdettävä meidän jälleen?

DAUN. Se vallassa on Teidän Korkeutenne. Ilmoittaa Teille käskenyt on tsaari, kaikk' että Teille anteeksi hän antaa, jos kotihinne kohta palajatte. Asua siellä saatte, missä itse vain tahdotte. Mun hallitsijain Teille viel' lupaa takuun, ettei pahaa mitään oo Teille tapahtuva.

ALEKSEI. Ei, -- ei koskaan. En tahdo palata. Mä tiedän kyllä: ei odotettavissa siellä hyvää minulla mitään. Isäni ma tunnen. En häntä usko. Lupaustaan hän ei pidä, luvatkoonpa mitä tahaan, ja sanastaan ei välitä hän lainkaan. Paeta täältä meidän täytyy siis. Ja keisar' ell'ei mulle turvaa suo, ma paavin luokse lähden. Suojeleva hän mua varmaan on. Kuin isänikin, hän itsevaltias on, mutta häneen enemmän luotan ma, kuin isääni. Siis, rakas kreivi, meidän sallikaa täält' oitis lähteä. Mä pyydän teitä.

DAUN. Ma valitettavasti siihen lupaa en ole saanut enkä suostua siis voi ma.

ALEKSEI. Kuinka? Eikö lupaa? Mitä siis tehtävä on, kreivi, rakas kreivi?!

DAUN. Voi Teidän Korkeutenne keskustella isänne lähettilään kanssa, joka...

ALEKSEI. ... jo tänne saapunut on, niinkö vai?

DAUN. Niin, Teidän Korkeutenne. Salaneuvos Tolstoi on täällä, -- puheillenne pyrkii.

ALEKSEI. Hänelle, kreivi, vastatkaa, mä etten hänt' ota vastaan.

DAUN. Anteeksi mä pyydän, mut hallitsijaltain on mulla käsky lähetti tsaarin puheillenne päästää.

ALEKSEI. Asiat näinkö nyt on, kreivi hyvä?! Tämäkö suoja satimeksi onkin otuksen turvattoman muuttuva?

DAUN. On tähän keskusteluun keisari nyt myöntymähän ollut pakoitettu. -- Jos, Teidän Korkeutenne, Venäjälle palata itse haluatte, Teitä pidätä, tietysti, ei keisari, -- jos ette, -- väkisinkään ei hän laita. Se käsketty on Teille ilmoittamaan, kuin myöskin, että minun oltava on läsnä keskustelussanne täällä. Siis -- -- vastausta suosiollista mä pyydän.