Part 4

VJASEMSKI. Sua tervehdimme, tsarevitsh Aleksei Petrovitsh. Kauan tsarevitsh eläköön! ("Eläköön"-huutoja.) Suvaitse ottaa käsistä Afrosinjan malja tää, tsarevitsh! Tytär mulle, leskelle, lapsettomalle on hän. Rakkahani vieraalle rakkaimmalle taloni parasta tarjoo.

ALEKSEI (ottaa maljan). Kiitän sua, Nikifor Kondratjevitsh! Ja kiitos, Afrosinja! Juon teidän terveydeksenne, ja teidän, te ystäväni, ruhtinaat, bojaarit! (Juo.) Niin, nyt oon seurassanne, -- nyt oon teidän. Niin olen onnellinen, että teidät saan nähdä nyt, ja sinut, Afrosinja!

AFROSINJA (luo katseensa maahan).

ALEKSEI. Panitko ovet lukkoon, isä Jakov?

IGNATJEV. Tsarevitsh, kyllä.

ALEKSEI. Katsohan, Nikifor Kondratjevitsh, ett' ovet kaikki hyvin on teljetyt.

VJASEMSKI. Saat olla huoleti, tsarevitsh! Kenkään meitä häiritä ei uskalla.

(Poistuu ja palaa hetkisen kuluttua.)

LOPUHIN. Voit meihin luottaa aina.

DOLGORUKI. Henkemme uhraamme sun puolestasi.

MUUT. Niin, henkemme sun puolestasi aina!

ALEKSEI. Sen tiedän, rakkahani. Kiitän teitä, te, ystäväni! Tekin tiedätte jo, miksi olen tullut. Rikkonut, näät, olen välit isäni ma kanssa ja teihin liittynyt.

IGNATJEV. Tsarevitsh, meidän olethan -- koko maamme -- ainut toivo.

S. NARYSHKIN. Sua kauan olemme jo kaivanneet.

DOLGORUKI. Niin, äskenkin jo neuvoteltiin siitä, mit' oisi tehtävä.

LOPUHIN. Vaan päätökseen ei päästy.

GLJEBIN. Johtajaks, tsarevitsh, meille rupea sinä!

MUUT. Johtajaksemme! Niin, johtajaksemme!

DUBROVSKI. Ja tsaariksemme!

STSHERBATI. Eläköön tsaari Aleksei Petrovitsh!

("Eläköön"-huutoja.)

ALEKSEI. Ei, kuulkaa!... Sallikaa mun!... Johtajaksi en kelpaa, kykene... Te neuvotelkaa ja päättäkää, niin päätöksenne kyllä mä sitte hyväksyn.

DOLGORUKI. Tsarevitsh, turhaan sä kieltäydyt! Sä olet viisaampi kuin isäsi, ja ihmistuntemusta sinull' on enemmän kuin koskaan hällä.

IGNATJEV. Niin minäkin oon aina sanonut.

I. NARYSHKIN. Tsarevitsh, niin, et epäröidä saa!

LOPUHIN. Ja toimeen, toimeen ruveta sun täytyy.

DUBROVSKI. Ja tsaariksemme!

MUUT. Tsaariksemme, niin!

ALEKSEI. No, hyvä, hyvä! Tsaariksenne kyllä rupean sitte. Minä lupaan sen. Ja sitte, kun ma tsaariks' olen tullut, niin kaikki teen mä, mitä tahdotten. Tai ei, te kaikki tehdä saatte, kaikki, mit' itse tahdotte. Mä, nähkääs, en rakasta käskeä ja hallita, en touhua ja puuhaa rakasta; asua kaupungissakaan en tahdo, vaan maalla, maalla. Sinne muuttaakin ma tahdon. Tuonne Kurovitskajaan -- omalle tilalleni siirryn. Minä ja Afrosinja sinne muutamme, me yhdessä. Ja yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa me siellä sitte elämme yhdessä. Niin, Afrosinja?

AFROSINJA. Tsarevitsh, niinkuin tahdot sa.

ALEKSEI. No, niin. Mut nyt, mun rakkaat ystäväni, nyt, kun minä jo oon päätökseni tehnyt ja teihin liittynyt, niin toimiminen on teidän puolestanne. Teidän nyt on päätettävä, miten tsaariksenne ma tulla voin. Siis menkää, neuvotelkaa ja päättäkää, ja päätöksenne sitte kun olen hyväksynyt, toimikaa! Niin, tuonne sivuhuoneeseen te menkää ja neuvotelkaa! Sillä aikaa täällä me Afrosinjan kanssa neuvotellaan.

LOPUHIN. Mut näinhän koko tästä asiasta ei tule mitään.

ALEKSEI. Tulee kyllä, eno, jos te vain päätätte. Te älkää olko niin kovin saamattomia. Ja tehkää nyt niin, kuin pyydän. Tehän sanoitten, ett' teihin luottaa voin. No?!

S. NARYSHKIN. Mitäs meidän on muuta tehtävä?...

VJASEMSKI. No, ruhtinaat, bojaarit, ehkä mennään?...

DOLGORUKI. Kun tsarevitsh niin käskee, niin...

ALEKSEI. Ei, ruhtinas Vasili Vladimiritsh, en minä käske; minä vain pyydän teitä.

I. NARYSHKIN. Parasta on sitte...

LOPUHIN. No, mennään, mennään!

MUUT. Mennään, mennään sitten!

(Menevät sisälle.)

ALEKSEI (heidän jälkeensä). Mut rakkaat ystäväni, päättäkää ja välttämättä! -- No, nyt, Afrosinja, me ollaan kahdenkesken taas ja nyt me saamme neuvotella. Näetkös, ma tahdoin sulle kertoa, ett' isäin vihittää munkiks tahtoo minut, mutta ma sit' en tahdo. Niin, en tahdo -- koskaan. Sinuthan juuri olen löytänyt, sydämes' saanut. Nytkö pitäis jo sinusta erota? Ma siksi, näet, isääni vastaan noussut olen, siksi nyt päätettäv' on, mit' on tehtävä. Näät, tyytymättömiä kaikki ovat isäni hallitukseen. Kaikki hänet pois saada tahtovat ja minut tsaariks. Ja sitte onnellisna elää saamme. Mut miten on se tehtävä? Niin, miten sa luulet heidän tuolla päättävän? Sa luuletko, ett' on hän murhattava? Niin päättävätkö, Afrosinjushkani? Sen luuletko sa myös?

AFROSINJA. Oi, en mä tiedä, tsarevitsh.

ALEKSEI. Niin. Ei auta enää muu. Sen täytyy tapahtua. Sitte tulen ma tsaariksi ja sitte, sitte sinut saan omakseni -- (Kolkutusta ulko-ovella.) -- omakseni... Hä?! (Hypähtää ylös.) Sa kuulitko?!

AFROSINJA. Niin, tuolla kolkutettiin.

(Toinen kovempi kolkutus.)

ALEKSEI. Mit' on se?!

AFROSINJA. Kuka siellä lie? (Huutaa ovesta vasemmalle.) Nikifor Kondratjevitsh! Bojaarit, ruhtinaat!

KAIKKI (rientävät esille, heidän jälessään viimeiseksi myöskin Kikin ikäänkuin typerryksissä).

AFROSINJA. Ovella kolkutetaan. (Kolmas vieläkin kovempi kolkutus.) -- Kuuletteko?!

ALEKSEI (asettuen suojelevasti Afrosinjan eteen). Niin, kuulitteko, kuulitteko nyt?

(Kaikki paljastavat aseensa.)

VJASEMSKI (ovelta oikealle). Ken siellä? Kuka taloani häirii?

ÄÄNI (ulkoa). Avatkaa! Tsaarin nimessä! Tsarevitsh tääll' onko? Etsitään tsarevitshia!

VJASEMSKI. Ei ole täällä -- ei.

ÄÄNI (ulkoa). Ei ole totta.

(Ikkunaluukku reväistään auki ja ikkunaan ilmestyy upseerin pukuun puettuna:)

BAHMEOTOV. Nimessä tsaarin! Kruununprinsessa on kuollut.

(Kaikki, jotka aikovat hyökätä Bahmeotovia vastaan, vetäytyvät takaisin, panevat aseensa tuppeen ja ristivät silmänsä.)

VJASEMSKI. Mutta kuinka uskallat näin tulla tänne...?

BAHMEOTOV (laskeutuen sisään huoneeseen). Anteeksi, Nikifor Kondratjevitsh, mä pyydän. Mutta tsaarin on käsky etsiä tsarevitshia. Hän onhan täällä?

ALEKSEI (astuen esiin). Mit' on tapahtunut?

BAHMEOTOV. Jumalan tahdosta sun puolisosi, tsarevitsh, heitti henkensä.

ALEKSEI. Charlotte?! Vai kuoli?! Aa! Mä sitä odotinkin. -- Saat mennä. Minä tulen.

BAHMEOTOV. Viipymättä, tsarevitsh, sinut tsaari tulemaan on käskenyt. Sua vaunus' odottavat.

ALEKSEI. No, hyvä! Mene, mene! Tulen oitis.

BAHMEOTOV (luoden tarkastavaisen katseen jokaiseen). Hyvästi, ruhtinaat, bojaarit! Anteeks ma pyydän, että teitä häiritsin. Mut täyttänyt oon käskyn vain. Nikifor Kondratjevitsh, suo anteeks', -- hyvästi! (Merkitsevästi Afrosinjalle.) Näkemään asti! (Menee oikealle.)

ALEKSEI. Ystäväni, nyt ma olen vapaa. Afrosinja, nyt ei munkiks' ehkä tarvitsekaan mennä. Näkemään asti siis! Ja, ystäväni, ma toiste keskustelen kanssanne, mitenkä nyt on tehtävä.

DOLGORUKI. Tsarevitsh, sua emme heitä.

IGNATJEV. Haltuun Jumalan!

KAIKKI. Tsarevitsh, Herran haltuun!

ALEKSEI. Hyvästi!

(Menee.)

AFROSINJA (Vjasemskille). Hukassa ollaan kaikki nyt, Nikifor Kondratjevitsh, ja hukassa tsarevitsh!

VJASEMSKI. Niin, epäiltyjä oomme, ruhtinaat, bojaarit.

KIKIN. Bahmeotov vaarallinen on meille kovin.

IGNATJEV. Ilmiantaa meidät hän voi, ja tuumamme on rauennut.

LOPUHIN. Siks juuri nyt se ei saa raueta.

MUUT (paitsi Dolgorukia). Ei saa, ei saa.

GLJEBIN. Vaan pian pantava on toimeen.

LOPUHIN. Mutta Afrosinja ensin on turvaan saatettava. Meidät yhä tsarevitshiin hän yhdistää ja hän taas taistelumme kilpi on ja määrä.

KIKIN. Mun mielestäni Kurovitskajaan pitäisi Afrosinja viedä.

LOPUHIN. Oikein.

VJASEMSKI (Kikinille). Ja sinä hänet sinne saattaa saat.

DOLGORUKI. Vaan entäs sitte?

GLEBIN. Hirteen taikka voittoon!

MUUT (paitsi Dolgorukia). Niin, hirteen taikka voittoon!

S. NARYSHIN. Keskitielle näin emme jäädä voi.

MUUT (paitsi Dolgorukia). Ei. Emme. Emme.

LOPUHIN. Kapinaan saatava on sotaväki. Kuin kulovalkea siis levitköön miehestä mieheen tuumamme ja sitte... niin -- sittepähän nähdään, mitä tehdään.

MUUT. Niin, oikein. Hyvä.

DOLGORUKI. Koetellaan sitte!

Kolmas näytös.

VI kuvaelma.

Tsaarin huone Oranienbaumissa. Perällä ja vasemmalla ovet. Tsaari kävelee nopeasti edestakaisin. Menshikov seisoo oikealla olevan pöydän ääressä.

MENSHIKOV. Kas siinä kaikki, mit' on ilmisaatu. Ja tiedot nää on tuonut Bahmeotov. Talossa Vjasemskin hän heidät tapas' sin' iltana, kun kruununprinsessa äkisti kuoli. Sillä haavaa en surua surun päälle tahtonut kasata, tsaari, sinullen. Vaan nyt kun vainaja on saatettu jo hautaan, nyt hetkeäkään varaa meill' ei ole hukata enää.

TSAARI (pysähtyen). Afrosinja anna eteeni tuoda! Jonkun selvityksen kai hältä saamme.

MENSHIKOV. Armollinen tsaari! On Bahmeotov, jonka sydän kyllä sen tytön teitä tutkii, juuri tuonut minulle sanan, että Afrosinja on Pietarista kadonnut ja kenkään ei tiedä, minne.

TSAARI. Kuinka?!

MENSHIKOV. Suuri tsaari! Hatarat kovin viel' on liitokset tuon liiton: päivä niistä pilkistää. -- Näät, tuskin puoliso tsarevitshin maan poveen oli kätketty, niin itse hän oitis riensi Kurovitskajaan suruaan siellä, muka, haihduttaakseen.

TSAARI. Siis luulet: sinne myös...?

MENSHIKOV. En erehtyne, ett' Afrosinjakin on korjattu ajoissa sinne.

TSAARI. Mahdollista, että maneetti tuo nyt pojan sinne veti.

MENSHIKOV. Ja mahdollista, että vetovoiman tuon kanssa sinne siirtyneet on muut salaiset voimat.

TSAARI. Ovatko ne kaikki, pidoissa jotka silloin olivat Vjasemskin luonna, muistiin pantu, jotta minäkin vuorostani heidät saisin pitoihin kutsuttaa?

MENSHIKOV. Ei suinkaan sitä oo laiminlyöty. Luettelo täss' on!

(Antaa tsaarille nimiluettelon.)

TSAARI (silmäillen sitä). Lopuhin -- Gljebov -- Kikin -- isä Jakov -- Dubrovski ja Stsherbati -- veljekset Naryshkin -- -- Dolgoruki! Myös Vasili Vladimiritsh?! Se oisko mahdollista?!

MENSHIKOV. Ei ilman aikojaan ois, suuri tsaari, sun suosikkias siihen merkitty. Ja mik' ei ole mahdollista ollut, voi mahdolliseks käydä.

TSAARI. Et siis tunne, mein Freund, tuon seuran keskustelua sen tarkemmin? Ja todisteita sulla ei ole muita?

MENSHIKOV. Valitettavasti ei vielä. Mutta ilmitulleet teot mun mielestäni, tsaari, selvempää puhuvat kieltä aina, kuni puheet, Salaankin jääneet. Sillä selvä kylliks' on, että toimivat tsarevitshin hyväksi he.

TSAARI (miettien). Siis lienee aika tullut, mä että vaatimuksen viimeisen lähetän pojalleni, muuten -- -- muuten -- --

MENSHIKOV. Jo liian kauan, tsaari, on se tässä sun pöydälläsi allekirjoitustas odottamassa virunut.

TSAARI (Pöydän ääressä.) Niin on.

(Lukien ääneen kirjeen lopun).

-- -- -- "Sen tähden, niinkuin sinä haluat, on enää mahdotonta olla kala tai lintu, siis joko elämäsi muuta ja vilpittömästi koeta minulle kelvollinen perillinen olla taikka rupea munkiksi, sillä ilman sitä ei henkeni rauhaa saa, varsinkaan nyt, kun kivulloiseksi käynyt olen. Tämän saatuasi anna viipymättä vastaus joko kirjeellisesti taikka minulle itselleni päätöksesi suullisesti ilmoita. Ja ell'et sitä tee, niin menettelen kanssasi, kuin pahantekijän kanssa."

(Seisoo kotvan aikaa mietteissään).

MENSHIKOV. On Bahmeotov täällä. Kirjees viedä perille voisi oitis hän...

TSAARI (ikäänkuin itsekseen). Jo kauan oon epäröinyt, kauan odottanut ja kauan toivonut. Niin, yksi poika on mulla vain. Ei varaa oisi mulla hukata häntä. Köyhä olen mä. Mut kohta, tänään ehkä vielä, rikas jo olla voin ma. Ratkaiskoon siis taivas!

NARRI (kääpiö, -- kurkistaa ovesta vasemmalta). Isä Pietari! Isä Pietari! Aika on tullut. Päätä vain kaivataan. Tarkoitan sinua -- valtakunnan päätä.

TSAARI. Aa, vai sinä! Tulit parahiksi, päätön houkko. Pidä siis seuraa ruhtinaalle, kunnes palaan.

(Menee vasemmalle.)

NARRI (tsaarin jälkeen). Kiitoksia, Teidän Majesteettinne. Se sattui ihan naulan päähän. Annan panna pääni poikki, että se päätös oli yhtä oikea, kuin armollinen, sillä siihen toimeen ei suinkaan päätä tarvita. (Kumartaen Menshikoville.) Nöyrin palvelijanne, ruhtinas!

MENSHIKOV (kävelee edestakaisin nopein askelin). Mene! En tarvitse sinua.

NARRI (kävellä sipsuttaa Menshikovin rinnalla). Suokaa anteeksi, teidän armonne, mutta minä tarvitsen teitä. Sillä Hänen Majesteettinsa käski, niinkuin teidän ruhtinaalliset korvanne suvaitsivat kuulla, minun pitämään teidän ylhäiselle armollenne minun alhaisen arvoni mukaista seuraa. Minun täytyy siis totella, vaikka se vastenmielistä onkin, -- mi-mi-mi-nulle luonnollisesti. Ja teidän täytyy kuin täytyykin odottaa, vaikka se ei mieluista olekaan, -- mi-mi-minulle luonnollisesti. -- Mutta istukaahan toki, teidän armonne! Kuinka teidän armonne käy, jos te noin armottomasti käytte. Huh! Minä en jaksa enää. Minä istun tähän (istuutuu tsaarin paikalle pöydän ääreen) omalle paikalleni ja istukaa te, teidän armonne, tuohon (osoittaa hänelle tuolia) omalle paikallenne. Pyydän nöyrimmästi!

MEMSHIKOV (ei ole kuulevinaan, vaan kävelee kävelemistään).

NARRI. Vai ei se passaa? Mutta, nähkääs, te saatte odottaa kauan... kauan, ennenkuin, nimittäin, pääsette tälle minun paikalleni istumaan. Sitä taas, mitä nyt ette tahtoisi odottaa, sitä ei teidän tarvitse kauan odottaa. Ei tuuman vertaakaan aikaa enää. Antakaa siis noiden tuumainne marssia matkoihinsa ja istukaa tähän minun kanssani tuumimaan... Vai ei sittenkään?! -- -- Jaa jaa! Tämä on ylen tärkeä hetki, setä Aleksanteri Danilovitsh, -- minulle, teille ja tsaarille. Tsaarittaren jätämme tällä hetkellä syrjään. Sillä nyt syntyy ihminen, -- jaa-a -- ihminen. Vaan mikä on ihminen, setä hyvä? Vastaus: ihminen on ruoho, joka tänäpänä kukoistaa, vaan huomenna lakastuu ja pätsiin heitetään. Niin sitä tosin luultiin ennen muinoin, -- minun nuoruuteni aikaan, -- kuningas Taavetin hovissa, mutta nyt, tähän aikaan ja tässä hovissa, on yksi, joka arvelee, että ihminen on pölkky, joka taivaasta tipahtaa toisen ihmisen tien poikki, ett'ei hän pääse vapaasti, omin valloin, eteenpäin kulkemaan. Ajatteleppa, että tuossa, esimerkiksi, marssii mies ja miettii, että niin ja niin on minun marssittava, että pääsen tuon pöydän ääreen istumaan, vaan juuri kuin hän marssii ja miettii, niin tipahtaakin taivaasta pikkarainen pölkky tielle ihan hänen nokkansa eteen.

MENSHIKOV (uhaten lyödä narria). Vait loruinesi, senkin pölkkypää!

NARRI (sukkelasti iskua väistäen, pujahtaa toiselle puolen pöytää). Ai-ai-ai-ai! Taisipa sattua ihan silmään, vaikka silmäkulmaan vain sihtasinkin.

MENSHIKOV (istuutuu pöydän ääreen). Käy käskemässä luutnantti Bahmeotov oitis puheilleni!

NARRI. Teidän Majesteettinne käskyä oitis noudatan, vaan uskallanko ensin alamaisimmasti pyytää Teidän Majesteettianne kaikkein korkeimmasti allekirjoittamaan tuon tärkeän paperin, joka tuossa pöydällä lepää.

MENSHIKOV (hypähtää istualtaan lyöden kämmenensä pöytään). Varo, epäsikiö, etten luitas ruhjo!

TSAARI (palaa ja rientää syleilemään Menshikovia). Mein lieber Freund! Suo tykkein paukkua ja soida kellojen ja ilotulten nyt räiskyä! On toivo täyttynyt: mun rakas puolisoni Katarina minulle pojan lahjoittanut on.

NARRI. Hurraa!

(Syleilee takaapäin Menshikovia.)

MENSHIKOV. Suvaitse, tsaari, vastaan ottaa mun alamaisin onnentoivotukset tään riemutapahtuman johdosta!

NARRI (suudellen tsaarin kättä). Ja minun myöskin.

TSAARI (narrille). Ilo suurin riennä kaikille iloisesti ilmoittamaan!

NARRI. Iloni on se, armollinen tsaari.

(Juoksee pois.)

TSAARI (mennen pöydän luo). Niin, taivas ratkaissut on asian tään nyt. (Kirjoittaa nimensä paperiin.) Kas tässä! Toimituta tämä perille nyt, mein Herzchen! Kolmen päivän perästä viimeistään on vastaus oleva mulla! Toivon, että kun on poika ensin taivutettu järki, niin salakiihoittajain taittuu kärki. -- Näkemään asti siis, mein Camerad!

(Menee vasemmalle.)

MENSHIKOV (ottaa paperin ja pitää sitä miettien kädessään). Elämä oikkua on monin hetkin. Välist' on kolkot päivät iloisetkin: Ma surra nyt, vaan riemuita sa saat. -- No! (Avaa oven perälle). Bahmeotov!

BAHMEOTOV (tulee). Ruhtinas, sä käsket?...

MENSHIKOV. Tsarevitshille Kurovitskajaan tää kirje vie! -- Sa kilparatas päähän hyvästi juokse! Palkintosi ottaa saat omin käsin, mistä tapaat sen. Hyvällä sit' et saane. Varustaudu siis hyvin! -- Ohjeeni jo muut sa tunnet.

BAHMEOTOV. Sun armos, kiitän sua! -- Kaikki täytän.

MENSHIKOV (menee perälle).

BAHMEOTOV. Mitä ma voin, -- sen kyllä nyt mä näytän.

(Seuraa.)

VII kuvaelma.

Kurovitskajan tilan puistikko. Vasemmalla asuinrakennus. Perällä aita ja portti. -- Myrskyinen ilta.

AFROSINJA (lyhty kädessä) ja KIKIN (matkapukuun puettuna) tulevat asuinrakennuksesta.

AFROSINJA. Voi, kuin nyt tuulee! Oikea on myrsky. Ja pilkko pimeä.

KIKIN. Se hyvä onkin.

AFROSINJA. Yön selkään näinkö, Aleksanteri Vasiljevitsh, te matkaan lähdette?

KIKIN. Tietysti. Täytyy. Edeltä mä lähden ja kohta kuin vain pääsette, niin te tulette jäljessä.

AFROSINJA. Tsarevitshia ei kuulu vielä. Kun ei tapahtunut hänelle jotain pahaa oisi tiellä!

KIKIN. Huoletta ole, Frosja! Pian palaa. Senaattoreilta, suosijoiltaan hän jäähyväiset nyt läksi ottamaan. Vain läheisimmät saattamassa muut tääll' ovat häntä.

AFROSINJA. Mut se vastaus, sanokaa, Aleksanteri Vasiljitsh, se eihän vielä tsaarillen oo viety?

KIKIM. Jumala varjelkohon! Tänäänhän tsaarinkin vasta saapui vaatimus.

AFROSINJA. Vaan vastaus se onhan kirjoitettu jo kuitenkin?

KIKIM. On kyllä. Mut sen vie tsaarillen Dolgoruki sitte, sitte, -- kun aika on. Sen tautta meidän, näet, käpälämäkeen potkiakin täytyy ajoissa täältä nyt. Ja ennenkuin he sitte käpälilleen kerkiävät, niin ollaan me jo rajan tuolla puolla.

AFROSINJA. Jos onnistuu se ai'e?

KIKIM. Tietysti, -- kun tästä päästä se on kotoisin.

AFROSINJA. Tekö sen kirjeen tsaarillekin siis panitte kokoon?

KIKIM. Sitä varten löimme tsarevitshin kanss' yhteen viisaat päämme ja siitä syntyi se.

AFROSINJA. Mut todellako, tsarevitsh lupas munkiks ruveta?

KIKIN. Mikäs on luvatessa. Eihän lupa taloa hävitä. "Ei munkin myssy oo päähän kiinni naulattu", niin usein tsarevitshillekin oon sanonut. Ja luvata nyt täytyi. Matkalla, näät, tällä pelastettava on kaikki: hän, sinä, minä, koko asiamme. Ja sitte, ken sen vielä tietää, mitä voi maailmassa tapahtua. Näet: "jos niiksi tulee, etanakin juoksee". Näin oli kirjeen sisällys, jos kuulla sen tahdot, -- niin ol' lyhyt, ponteva, ett' ulkoakin hyvin muistan sen:

'Armollisin isäni, hallitsija!

Kirjeenne, tämän kuun 19 päivänä kirjoitetun, sain samana aamuna, ja pitemmältä siihen sairauden takia en jaksa vastata. Haluan munkin säätyyn ruveta ja pyydän siihen armollista suostumustanne.

Orjanne ja kunnoton poikanne

Aleksei.'

No, eikös ole hyvin?

AFROSINJA. Kun ei tosi vain tulis lopuks tästä leikistänne.

KIKIN. Se jäljell' ainoa meill' oli keino ja siksi nyt...

AFROSINJA. Hsh! Ajoa ma kuulen. Tsarevitsh varmaan...

KIKIN. Parahiksi saapuu. (Kuunnellen portilla.) Ivanin äänen kuulin. Ne ne ovat.

TSAREVITSH ja IVAN (tulevat ajaen.)

ALEKSEI. Ken täällä?

KIKIN. Minä.

AFROSINJA. Terve tulemastas'!

ALEKSEI. Aa, Sasha! Sinä -- Afrosinjushkani!

KIKIN. Täss' olen valmis lähtemään. On hyvä viel' että kuulla saan, kuink' onnistui sun matkas.

ALEKSEI. Hyvin. Kaikki olivat niin suosiollisia mua kohtaan ja kannattivat tuumaamme. Senaatti kaks' tuhatt' antoi mulle matkaksi ja enemmän saan kyllä sitte tiellä.

KIKIN. Näkemään siis! Me tiellä Riikaan päin tavataan jälleen. Hevoset on teille myös valmiit.

(Menee.)

ALEKSEI. Näkemään siis asti, Sasha! -- Jumalan kiitos, Afrosinjushkani, ett' olen luonas taas. Et tiedä, kuinka levottomasti syömein sykkinyt sun tähtes on!

AFROSINJA. Kuin sinun tähtes -- mun! Pelon ja toivon vaiheell' odottanut sinua olen. Loppumattomilta nää hetket ovat tuntunehet, jotka olemme eross' olleet.

ALEKSEI. Armahani! Niin minustakin.

AFROSINJA. Voi! Et arvaa, mitä jo kaikkia mun mielein kuvitteli! Jo luulin, että ehkä todellakin sä viety olit luostariin ja että olimme iäksi jo erotetut. Vaan nyt, -- sä ethän mua enää jätä? Me emmehän nyt koskaan, koskaan enää eroa toisistamme?

ALEKSEI. Emme, kultain! Mä henkein alttiiks' annan, että sinut vain pitää saan. Sun tuskin oli nyt syliini suonut suopee sallima, kuin säälimätön ukonnuoli iski ja tyhjäks hajoittaa tään ikionnen tyyssijan tahtoi. Vaan ma sinusta en luovu, en. -- Mut aika rientää nyt. Ja vaara kasvaa hetki hetkeltä.

AFROSINJA. Viel' on siis jotain tapahtunut?

ALEKSEI. Onneks' sen tietää sain. Mun isän' narri, joka puhelun sattumalta oli kuullut, Ivanillen ol' ilmoittanut, että on Bahmeotoville ruhtinas sun kiinni ottaa käskyn antanut.

AFROSINJA. Jumala! -- -- Sittenkin!

ALEKSEI. Siis nyt ei muuta, kuin matkaan oitis.

AFROSINJA. Vie, tsarevitsh, vaikka maailman ääriin minut! Vieressäsi vain tahdon elää i'äti, -- ja kuolla.

ALEKSEI. Nyt ystäville hyvästit ja sitte... -- Ivan!

IVAN (joka sillävälin on odottanut ulkopuolella porttia, tulee esiin). Tsarevitsh?

ALEKSEI. Meitä vuota tässä! Palaamme kohta matkaan lähtemään.

IVAN. Ma tottelen, tsarevitsh!

ALEKSEI ja AFROSINJA (menevät sisälle. -- Näyttämö pimenee aivan. Myrsky ulvoo).

IVAN. Huh! Onpas tämä kamala yö! Joll'ei nyt tsarevitsh olisi hankkeessa pakomatkalle ja joll'en minä tietäisi, että taivas, joka häntä suosii, tahtoo häntä pimeyden vaippaan verhota, niin, saakeli vieköön, voisi luulla, että kaikki pimeyden vallat ovat taivaan järjen pimittäneet voidakseen tässä haudan pimennossa oikein pimeyden töitään harjoittaa. -- Kah! Mikä siellä? Oli ihan, kuin joku olisi aidalle aikonut kavuta. Vai joko tässä todellakin kummittelee?!

MUUAN MIES (on noussut aidalle oikealla puolen porttia ja hyppää alas puistikkoon).

IVAN. Hoi! Kuka siellä? Vastaa, jos ihminen olet!

MIES (hiipii aitaa pitkin asuinrakennusta kohti, mutta sattuu portin kohdalla vasten Ivania).

IVAN (iskien kiinni häneen). Seis! Ken olet? Mitä tahdot täältä?

MIES (peittää kasvojaan). Kuka kysyy?

IVAN. Tsarevitshin palvelija olen. Vaan vastaa sinä kysymyksiini.

MIES. Vai sinä se olet, Ivan. -- Kuulehan, sano onko se Frosja täällä?

IVAN. Älä koukuttele, vaan vastaa kysymyksiini!

MIES. Tsarevitshin ystävä olen, -- tietysti, vaikka sinä et minua tunne. Olen tullut...

IVAN. Pois, pois täältä!

MIES. Kuule! Afrosinjaa vainotaan! Kutsu hänet oitis tänne puheilleni! Sillä täällä hän on.

IVAN. Afrosinja? Mikä Afrosinja? Ei täällä mitään Afrosinjaa ole.

MIES. Sinä se koukuttelet, kettu. Sanotko, taikka... (Tempaa esiin tikarinsa, jonka kohottaa Ivania vastaan.)

IVAN (tarttuu hänen käsivarteensa). Älähän, susi! Kyllä minä sinulle sanon. (Painiskelevat.) Avuksi! Ulos! Tulkaa avuksi! Otuksen sain kiinni! (Portaille ilmestyy bojaareja, soihdut käsissä.) Auttakaa! (Mies tempautuu irti ja pujahtaa ulos portista.) Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni!