Chapter 8

* * * * *

H. N. Norman Esq. osasi toimia tarmokkaasti ja määräperäisesti. Ilmankos hänestä oli tullutkin mies, jonka jokaista liikettä seurattiin Wall Streetillä! Muutamia kiiltäviä, ensi kerran pyöriviä kultarahoja stewardille, ja paroonin istuinpaikka oli illalliseksi varattu miss Gundyn viereen.

Itse hän otti paroonin hoteisiinsa, kohta kun tämä oli laivaan astunut.

»Filosofi? Kun on oma aatelislinna, niin on oikeutettu noudattamaan vaikka kuinka kalliita mielihaluja!» -- Omia samantapaisia oikeuksiaan H. N. Norman Esq. ei suinkaan kätkenyt lukittuun lippaaseen. Puhuiko hän parooni Felseneckille myöskin kaikkea muuta, mitä hän oli minulle kertonut, en todella tiedä. Tyttären vuoksi toivoin, että hän älyäisi hiukan hillitä avomielisyyttään. Joka tapauksessa huomasin, että hänessä oli sen verran hienotunteisuutta, ettei hän vienyt uskontofilosofin ihailijaa baaripöydän ääreen, cocktailia saamaan.

Minun oli ollut helppo tehdä tuttavuutta professorin kanssa. Hänen puheensa oli asiallista ja vilkasta, usein säkenöivääkin. Ääni oli sointuvan väririkas. Varmaankin hän oli harjaantunut puhuja. Muuten hän esiintyi luontevasti ja teeskentelemättömästi. Hieno, miellyttävä mies.

Hän kertoi fysiologisissa ja sielutieteellisissä kokeiluissaan tehneensä eräitä havaintoja, jotka näkyivät saattavan häntä lähemmäksi materian ja psyken välistä arvoitusta. Lisäksi hän, tutkiessaan katodisäteitä, oli johtunut hämmästyttäviin tuloksiin, mitä materiaan tulee.

»Mitä oikeastaan on materia? Atomitkin purkautuvat. Kemiallisten ilmiöiden alaiset atomit jäävät, hajonneina viimeisiin osiinsa, kemiasta riippumattomiksi! Mutta niin sanottuun sieluunkaan kemialliset toiminnat eivät vaikuta.»

Jo aikaisemmin hän oli vakaantunut siitä, että pelkkä materialismi on väärä maailmankatsomus. Luonnontieteellinen tarmokäsite ei riitä selittämään tietoisuuselämän syntyä. Samoin tarmon pysyväisyyden laki kumoaa ilman muuta kaikki kaksiaiheiset metafysiikat, joiden mukaan vuorovaikutus tapahtuu hengen ja aineen välillä. Taas yksiaiheinen »monismi», josta niin paljon puhutaan, on nykyisessä muodossaan milloin toisnimistä materialismia, milloin on siihen näön vuoksi yhdistetty Spinozan abstraktista panteismiä, ilman että siitä edes pidetään johdonmukaisesti kiinni. Tämä on esimerkiksi Hæckelin monismi.

»Meillähän on vielä Höffdingin yksiaiheinen maailmankatsomus», huomautin. »Hänen identtisyyshypoteesinsa. Materia ja psyke -- aine ja 'sielu' -- ovat kaksi saman olemuksen yht'aikaista ilmenemismuotoa.»

»Aivan oikein, mutta tämä on puhdas harkintapäätelmä, hypoteesi, jonka pätevyyttä ei ole tutkittu. Ellen erehdy, Höffding sanoo, että 'sielu' ja ruumis eivät ole erinäisiä substansseja. Aivoissa ja hermostossa tapahtuu yht'aikaa sekä ulkonainen että sisäinen vaikutelma. Syntyy tietoisuuden ilmiö. Vuorovaikutus, joka tässä esiintyy, tapahtuu alkeispolvissa, jotka kukin erikseen ovat sekä aineellisia että sielullisia. Yksi olemus vaikuttaa kahden ilmenemismuodon alaisena.

»On huomattava, että Höffding ei yritäkään selittää, mikä tämä yksi 'olemus' on, ja mitä hermostossa tapahtuu sen toimiessa, tai mikä välittää jännitysvoiman jatkuvaa siirtymystä hermostossa. Minusta Höffdingin mukaan itse sielullinen yksilöllisyyskin jää yhä edelleen arvoitukseksi.

»Kuinka hyvänsä, hänen hypoteesinsa antaa aihetta sekä fysiologisiin että psykologisiin kokeiluihin.»

Nyt hra Felseneck luuli kokeittensa kautta saaneensa eräitä uusia lähtökohtia. Huimaavia näköaloja oli avautunut! Hänen kykynsä oli kuitenkin pääasiallisesti kokeellinen. Mutta kokeilujen suuntaamiseen jonkin tarkoituksen saavuttamiseksi vaadittiin deduktiivista kykyä, taitoa tehdä otaksumisia ja harkintapäätelmiä.

Hän oli silloin lukenut lyhyen selostuksen Karmel-vuorella esiintyvän uskontofilosofin maailmankatsomuksesta. Hän näki siinä eräitä yhtymäkohtia omien herääväin ajatelmiensa kanssa ja päätti lähemmin tutustua tämän uskontofilosofin näkökantoihin. Tätä varten hän oli ollut Haifassa kuusi kuukautta. Hänellä oli siellä ollut kokeitaan varten oma laboratorio. Hra Felseneck oli ahkerasti seurustellut filosofin kanssa ja tehnyt alkutöitä laajempaan tieteelliseen teokseen.

»Deduktiivinen kyky on vanhastaan ollut suuri itämaisissa kansoissa, samoin kuin muinaisissa kreikkalaisissa. Valtavia deduktiivisia neroja olivat esimerkiksi Amos, Jesaia sekä myöhäissyntyinen juutalainen, Spinoza. Hellaassa oli loistava sarja puhtaasti johtoperäisesti mietiskeleviä ajattelijoita.

»Karmel-vuoren filosofissa yhtyy muinaisten helleenien ja itämaalaisten veri. Sukutiedot ja ulkomuoto viittaavat rotusekoitukseen, jossa on lähemmin kreikkalaista kuin itämaista perintöä. -- Välimeren itärannoilla Cæsareasta Antiokiaan asti oli vielä ristiretkien aikana vahva hellenistinen asutus. -- Tämä filosofi on englanninkielen välityksellä hankkinut itselleen laajat tiedot nykyajan länsimaisesta tutkimuksesta. Hän on itsetakeinen ajattelija. Varsin mielenkiintoinen on hänen jumalakäsitteensä ja siveysoppinsa.»

Olimme istuneet korituoleissamme kannella. Välimeren pinta liikkui tuskin huomattavin mainingein; lännestä käyvä lauhkea henkäys toi sen verran vilpoisuutta, että iltapäivän lämpö ei rasittanut. Häikäisevänä helotti lännen taivas, meri kimmelsi, soilui ja siinsi. Laivan pärskyvässä keulavedessä delfiinit kellahtelivat kuppuroiden, ja vanaveden yläpuolella valkoiset lokit parveilivat.

Professorin selostus oli juuri saamaisillaan mielenkiintoisen käänteen, kun mr Norman häikäilemättömään tapaansa keskeytti meidän puhelumme. Hän oli muuttanut pukuaan ja esiintyi kiireestä kantapäähän gentlemannin asussa. Kaulustinneulassa säkenöivä mahdottoman suuri timantti ilmaisi, mikä hän oli miehiään.

»Parooni von Felseneck -- herra parooni! -- Mutta näitä sikareita teidän pitäisi koettaa.» Hän vei professorin puoliväkisin tupakkasaliin.

Jäin kannelle kävelemään. Alkoi olla paras ja miellyttävin aika vuorokautta. -- Mitä miss Norman viipyikään tukahduttavassa kojussaan? -- Hän ilmeisestikin tuntee isänsä liian hyvin eikä tahdo nähdä tämän hienoa seurustelutapaa tai joutua hänen etevän diplomatiansa esineeksi. Miss Gundy ei tiedä, että isä on jo aikaa sitten järjestänyt paroonilleen istumapaikan tyttärensä viereen!

Hra Moritz teki minulle seuraa ja alkoi puhua sionistien asutuspuuhista. Odottaessani miss Normania näyttäyväksi olisin mieluummin kävellyt yksin. Päästäkseni irti tohtorista, jossa ilmeni melkoinen määrä kiihkomielisyyttä, ehdotin, että lähtisimme tupakkasaliin.

Siellä englantilainen lääkäri oli joutunut väittelyyn professorin kanssa. Astuessani sisään kuulin mr Brookin lausuvan:

»Aine ja siihen liittyvä voima on itsessään kaikki kaikessa. Maailma on ikiliikkuja.»

Hra Felseneck vastasi: »Tämä on varsin johdonmukainen näkökanta, mutta sen aluepiiri on suppea. Yli määrättyjen, ahtaiden rajojen se ei ulotu. Kokonaiskäsitystä kaikkeudesta se ei anna.

»Tiedämme, että näkyvä materia ei ole yhtenäinen. Ainemolekyylit jakautuvat atomeihin. Jokaisessa atomissa on tarmo, jonka mekaaninen voima voi muuntua valoksi, lämmöksi, sähköksi, magneettisuudeksi, tai aikaansaada kemiallisia ilmiöitä. Fyysillisen tarmon loppusumma on alati muuttumaton. -- Entä sielulliset tietoisuusilmiöt? Tässä esiintyy tarmoa, joka jää ulkopuolelle muunnosten sarjaa, -- tarmoa, joka ei ole joutunut kirjoihin! -- Mistä tämä uusi, tämä lisä, tämä _plus_?

»Siihen seikkaan teidän materialisminne ei voi antaa mitään vastausta.

»Itse atomit ovat näkymättömät. Me tunnemme ne ainoastaan kemiallisista ominaisuuksistaan. Mutta atomitkin ovat jaolliset. Hittorf, Thomson, Crookes, Perrin, Kauffmann, Lodge ovat saaneet ulottuvilleen vieläkin pienempiä aineosia, joita katodisäteet sinkovat ulos. Näitä on nimitetty elektroneiksi. Lodge lausuu, että elektronit ovat jonkinlaisia eetterin pyörteitä, eetterin staattisia tai hypoteettisia muodostumia.

»Omat kokeiluni ovat osoittaneet, että nämä eetterin hypoteettiset muodostumat eivät ole kemiallisten muutosten alaisia.

»Mikä siis on materia itsessään, jos se lopulta välttyy kemialtakin? Elektroneja, jotka sinkoutuvat lukemattomin sarjoin, emme semmoisinaan saa punnituksi.

»Entä mikä on eetteri? On lausuttu: punnitsematonta materiaa, joka ei synnytä kitkaa, joka on kimmoista ja yhtenäistä, joka tunkeutuu kaikkien atomien väliin ja täyttää kaikki avaruudet. Mutta nämä ominaisuudet ovat suoranaisia vastakohtia sen materian ominaisuuksille, jonka otamme kouraamme ja tunnemme kemiasta. Jos minä vielä lisään, että eetteri on kemiatonta, niin voitte itse nähdä, mihin olemme johtumassa. -- Voidaan syystä kysyä: onko eetteri kaikki kaikessa?»

Tohtori Brook kivahti: »Atomit ja elektronit myönnän todellisiksi, mutta kiellän eetterin olemassaolon. Elektronit ovat alkeisia voimakeskustoja?»

Professori hymyili: »Voimakeskustoja tyhjyydessä? -- Valon ja lämmön säteily, sähkön ja magneettisuuden ilmiöt todistavat eetterin olemassaolon positiiviseksi tosiasiaksi. Yhtä hyvällä syyllä voisimme epäillä punnittavan materian olemassaoloa.

»On merkillistä, että niin pian kuin materia ohentuu siinä määrin, ettemme saa sitä punnituksi, se samalla osoittautuu kemiallisista muutoksista vapaaksi. -- Kuinka paljon itse asiassa tunnemme materiasta? Vähimmän osan maailmaa näemme silmillämme. Maailmankaikkeuden täyttävä, yhtenäinen eetteri on kokonaan näkymätön. Itse näkyvästä maailmasta, noista valtavista materian patoutumista, nebuloosoista, lukemattomista auringoista ja aurinkokunnista, on tietomme mitättömän pieni.

»Mikä materia on itsessään, jää arvoitukseksi. -- Elektronit voinemme myöntää voimakeskustoiksi, se on: eetterin voimakeskustoiksi! -- Kuinka hyvänsä, materian saamme varustaa kysymysmerkillä. Yhtä vähän tiedämme, mikä materiassa esiintyvä tarmo on. Vetovoiman ominaisuudet tunnemme, mutta arvoitukseksi jää, mikä se on itsessään.

»Te lausuitte äsken, että maailma on ikiliikkuja, -- Mehän tiedämme, että kaikki on kehityksenalaista. Kehitys käy kaikilla aloilla yksinkertaisesta ja yhtäläisestä yhdistettyä ja monimutkaista kohti. Eläviin olioihin nähden johtaa kehitys yhä korkeampaan itsetietoisuuteen ja yksilöllisyyteen.

»Mikä on syy tähän yleiseen lakiin, jonka päämäärä näyttää tietoiselta?»

Mr Brook naurahti: »Elimellisessä maailmassa kehitys on riippuva olemassaolon taistelusta.»

»Aivan oikein, elimellisessä maailmassa. Mutta tämä taistelu ei ole vaikuttamassa taivaankappaleiden kehitykseen nähden. Olemassaolon taistelu tulee kysymykseen vain ahtaalla erikoisalalla. Se määrää eräänlaisen kehityksen suunnan. Se ei ole itse kehityksen perussyy.

»Materiassa oleva liike tapahtuu pienimmän vastuksen suuntaan, sanoo Spencer. Toisin sanoen, atomit mahdollisimman mukaan välttävät taistelua. Tässä siis jälleen eräs kehityksen kulkulinja! Itse kehityksen perussyytä emme tunne.»

Mr Brook pisti uutta tupakkaa piippuunsa ja lausui halveksivasti: »Onkin hullutusta kysyä muka 'äärimmäisiä syitä'. Riittää, kun toteamme olevan maailman tosiasiat.»

Professori alleviivasi sormellaan lausuttavansa pöydän vihreään verkaan: »Äärimmäinen syy, joka itsessään sisältää kaikki, jää kyllä Suureksi Käsittämättömäksi. Mutta puhuessamme aineesta, voimasta ja ikiliikkujasta olemme äärimmäisestä syystä vielä kaukana. Positiivinen tiede on pysähtynyt varsin hajanaiseen, suppeaan maailmankatsomukseen.

»Kemia jakaantuu elimettömään ja elimelliseen kemiaan. -- Eräänlaisen materian molekyylit ja atomit eivät ole yhtenäisiä ja ovat kemiallisten vaikutusten alaisia. Toisenlainen materia -- eetteri -- on yhtenäinen ja kemiaton.

»Olevassa maailmassa tunnetaan kaksi erisuuntaista kehityslinjaa.

»Näihin tietoihin materialismi tyytyy. Tieteellisen tutkimuksen olemukseen kuuluu kuitenkin pyrkimys päästä kokonaiskäsitykseen, joka itseensä yhdistää kaikki hajalliset tietomme todellisuudesta. Tähän ovat tuhannet järkevät ihmiset kaikkina aikoina pyrkineet; tämä pyrkimys on luopumaton. Tiede tajuaa jättäneensä probleemit ratkaisematta ja jääneensä puolitiehen, kunnes kokonaiskäsitys on saavutettu.

»Materialismi on itse materian alalla pysähtynyt kaksiaiheisuuteen. Iäti selittämättömäksi siltä lisäksi jää itsetietoisuuden synty.»

Hra Felseneck nousi pöydän takaa ja istahti vapaaseen asentoon peräseinän sohvalle.

»No niin, minä tahdon pitää kiinni sielullisesta yksilöllisyydestä. Sielunelämämme on kehityksenalainen, mutta kaikissa vaiheissa pysymme samana, jakaumattomana yksilönä. Tietoisuuden sisällys ei ole liittyneenä fyysillisiin tai kemiallisiin prosesseihin. Niin sanottu 'sielu' on kemiaton eikä siis saata olla kemiallisten vaikutelmain tulos.

»Nyt eräät viime vuosina tekemäni fysiologiset kokeet näkyvät viittaavan siihen, että aivojen ja hermoston salaperäinen toiminta, jännitysvoiman siirtyessä jatkuvasti hermostossa, tapahtuu eetterin värähdyksinä. Syntyy tietoisuuden ilmiö. Mutta mikä siinä tapauksessa on eetterin oma sisin olemus?

»Muistelkaamme, mitä vanhastaan tiedämme eetteristä! Eetteri täyttää kaikki avaruudet; se sulkee itseensä jokaisen atomin, on yhtenäinen ja kemiaton. Vetovoiman kaukovaikutus on eetterin välityksestä riippuva. Eetteri siis esiintyy maailmankaikkeuden rakenteen ylläpitäjänä. -- Valon ja lämmön säteily tapahtuu eetterin värähtelyinä. Eetteri siis tekee elämän mahdolliseksi maailmankaikkeudessa. -- Sähköilmiöt ja yleensä kaiken fyysillisen tarmon aiheuttamat liikkeet esiintyvät eetterin värähtelyinä.

»Voimme mennä pitemmälle! Jaollisen, kemiallisen materian molekyylit ja atomit purkautuvat jakaumattomiksi, kemiattomiksi elektroneiksi. Toistaiseksi olen Lodgen kanssa sitä mieltä, että elektronit ovat eetterin staattisia muodostumia -- tai puhuakseni Kauffmannin sanoin -- voimakeskustoja eetterissä. Jos niin on asianlaita, silloinhan eetteri lienee katsottava koko näkyvän maailman rakentajaksi, itse kaikkeuden _substanssiksi_.

»Mutta jos myöskin sielulliset ilmiöt ovat saman eetterin aikaansaamat, niin on selvää, että tässä substanssissa ei ole ainoastaan _extensio_ -- ulottuvaisuus --, vaan myöskin _cogitatio_ -- tajunta --.»

Professori oli puhuessaan kääntynyt yksinomaan mr Brookin puoleen, mutta me muutkin olimme tarkkaavasti seuranneet hänen esitystään.

Tohtori Moritz nyt iski puheeseen kiinni: »Huomaan, että te tahdotte tulla Spinozan panteismiin. Mooseksen lain tunnustajain jyrkkä yksijumalaisuus ei voi tyytyä persoonattomaan jumalakäsitteeseen. -- Sanotaan, että suku on pahin! No niin, Spinoza muinoin erotettiinkin meidän yhteydestämme. -- Jo Schopenhauer huomauttaa, että panteismin lause: 'Jumala ja maailma ovat yhtä', on vain kohtelias sanontatapa, jolla Herra Jumala pannaan viralta.»

»Spinoza on kaikkien aikain valtavimpia ajattelijoita», lausui hra Felseneck. »Mutta häneltä puuttui nykyajan luonnontieteen saavutukset ja kokeellisen tutkimuksen apuneuvot. Spinoza pysähtyi abstraktiseen ylimalkaisuuteen; hänellä ei ollut tilaisuutta sovelluttaa ajatuksiaan konkreettisiin todellisuusilmiöihin.

»Näyttää todella siltä, kuin eetteri -- josta jo Lorentz sanoo, että se on ominaisuuksiensa puolesta luonnontieteen suurimpia arvoituksia, -- olisi itsessään kaikki kaikessa, ja kuin sen olemuksen ilmenemismuodot olisivat yht'aikaa sekä aineellisia että sielullisia. Kun pidetään kiinni tästä ajatuskannasta, sivuutetaan Spinoza.

»Jos jakaumattomat elektronit ovat voimakeskustoja, joissa on aineellista tarmoa ynnä häipyvän vähäisen psyykillistä tarmoa, voimme sanoa jo edeltäkäsin tuntevamme toisia voimakeskustoja, joissa on psyykillistä tarmoa ynnä häipyvän vähän aineellista tarmoa. Näkyy voitavan olettaa, että kummatkin muodot ilmenevät eetterissä. Edellisistä rakentuvat aineelliset atomit ja koko mekaaninen maailma; jälkimmäiset olisivat -- joko uinuvassa tai toimivassa tilassa olevain -- jakaumattomain itselöllisten olioiden keskiöitä. Leibnizin _monadit_ saisivat uuden kantavuuden. Sielullinen yksilöllisyys saisi selityksensä, ja edessämme olisi -- ei abstraktinen, vaan konkreettinen -- tahtova, ajatteleva, tunteva, persoonallinen Jumala.»

»Jos ymmärrän oikein», lausuin, puuttuen keskusteluun, »olette tässä itse asiassa esittänyt Karmel-vuoren profeetan jumalakäsitteen?»

»Tämä on hänen uskontofilosofiansa perusta. Hänestä Jumala on maailmankaikkeuden täyttävä, persoonallinen olio, jonka ulottuville positiivinen tiede voi päästä, jonka voimme tuntea, joka on meissä ja jossa elämme.»

»Entä Karmel-vuoren profeetan siveysoppi?» kysyin.

»Ennenkuin ryhdymme siihen», lausui professori, »pyydän esittää eräitä fysiologis-psykologisia tosiasioita.

»Yksilöllisessä persoonassa, ihmisessä, jossa on itsenäinen psyykillinen voima, syntyy joka hetki henkisiä vaikuttimia, tahdon, ajatuksen ja tunteen ilmauksia, joiden tehoa voidaan erityisillä apukeinoilla saada mitatuksi. Nyt luulen voivani todistaa, että nämä voimanilmaukset esiintyvät eetterin värähtelyinä. Koska eetteri on kitkatonta, niin täten syntyneet eetterin värähtelyt jatkuvat aivoista ja hermostosta yhä edelleen äärettömiin ja iankaikkisiin. Nämä puolestaan vaikuttavat toisiin yksilöihin ja aikaansaavat heidän hermostossaan ja aivoissaan vastaavia eetterin värähtelyjä. -- Tässä selitys eräisiin sielunelämän ilmiöihin, kuten aavistuksiin, kaukoviesteihin, seikkaan, että samat aatteet eri aikoina uusiutuvat tai että samoja tieteellisiä ja käytännöllisiä keksintöjä useat henkilöt voivat tehdä eri paikoissa samaan aikaan. -- Sivumennen mainittakoon, että kaikki liike koko maailmankaikkeudessa tapahtunee väreilevässä kierrelinjassa, silloinkin kun sen kaari on niin pieni, että se näyttää suoralta linjalta. --

»No niin! Jos eetterin oma olemus on itsetietoinen, niin silloinhan tahtomme, ajatuksemme, tunteemme ilmaukset aiheuttavat vaikutelmia myöskin eetterin tietoisuuteen.

»Palatkaamme nyt Karmel-vuoren filosofiin ja hänen jumalkäsitteeseensä! Samoin kuin kristinuskon mukaan, hänestä elämän korkein voima on rakkaus. Tämän johdosta -- koska Jumala on meissä ja me elämme Jumalassa -- hän päättää, että rakkaus on Jumalan sisin olemus. Edellisestä käy vielä ilmi, että ihmisen kaikki henkiset vaikuttimet aiheuttavat vaikutelmia Jumalan tietoisuuteen.

»Jos tästä pidetään kiinni, on uutta tietä johduttu tuohon, jota ihmishenki juuri kaihoaa: kaikkialla läsnäolevaan Jumalaan, joka on meidän välittömässä yhteydessämme. Ei viileänä, uinuvana oliona, johon Spinoza pääsi ajatuksissaan kohoamaan, vain iäisyyden näkökannalta katsoen, vaan elävänä Jumalana, joka joka hetki tuntee meidän kanssamme.»

Hra Moritz lausui ivallisesti: »Kärsivä Jumala!»

»Myötätuntoinen, rakkauden Jumala!» oikaisi hra Felseneck.

Hra Moritz nousi paikaltaan: »Jumalan kärsimyksistä haetaan yhä edelleen hengellistä ravintoa. -- Pfui!» Hän jätti seuramme mielenosoituksellisella tavalla.

»Entäs kuinka _tämän_ asian laita on?» lausui hra Brook. Hän puhui kiusallisen flegmaattisesti: »Elämän korkein voima on rakkaus -- mutta olemassaolon taistelussa, joka määrää kehityksen kulun, voittaa väkevin!»

»Väkevin on korkeimmin kehittynyt», vastasi professori. »Korkeimmin kehittynyt on rakkaudesta rikkain. -- Olevan maailman kumpaisetkin erisuuntaiset kehityslinjat huomaamme täten lopulta yhtyviksi! Itsekkyyden laki muuttuu vähitellen rakkauden laiksi. Saman lain näemme vallitsevan atomien vaaliheimolaisuudessa.

»Mutta tarkastakaamme muistutusta 'kärsivästä Jumalasta'.

»Jumala tuntee kaikki sisimmät vaikuttimemme itsessään. Tähän seikkaan filosofimme perustaa siveysoppinsa. Meidän kannaltamme katsoen ihmisen henkiset vaikuttimet, mikäli ovat ristiriidassa ikuisen tahdon kanssa, näkyvät tuottavan Jumalalle kärsimystä. Mutta ääretöntä Jumalaa, joka itsessään on rakkaus, ei voida mitata äärellisin mitoin eikä inhimillisen rakkauden vajavuuksien mukaan.

»Siitä huolimatta juuri meidän oman luontomme näkökanta on siveellisen velvoituksemme määrääjänä. Välitön yhteytemme Jumalan kanssa ja rakkauden laki vaativat meiltä -- riippumatta hänen mahdollisesta mielihyvästään tai mielipahastaan -- sitä rakkautta Jumalaan, että koetamme saattaa tahtomme, ajatuksemme, tunteemme sopusointuun ikuisen tahdon kanssa. -- Silloin elämme Jumalassa oikein. -- Meidän tulee pyrkiä tajuamaan Jumalan maailmanajatusta ja toimia sen mukaan. Tämä on hyvä; sen vastakohta on paha.

»Näistä lähtökohdista Karmel-vuoren filosofi kehittää siveysoppiaan edelleen ja johtuu yleiseen ihmisrakkauteen, rauhaan ja suvaitsevaisuuteen. Koko hänen maailmankatsomuksensa on hilpeän valoisa. Itse hän on herttaisimpia ihmisiä. Mitään hempeämielisyyttä tai velttoa lepoa ei ole hänen opissaan.»

Mr Norman, joka oli koko tämän selostuksen ajan istunut nyrpeänä ja ääneti, tunsi nyt olevansa omalla pohjallaan. Hän huudahti ihastuneena: »Nyt vasta alan ymmärtää jotakin kaikesta tästä! Herra parooni onkin täällä puhunut liian kauan pelkkää sekamelskaa. -- Ei mitään vihaa silti! Meidän oman hallitsijahuoneemme prinssi entisessä Norja-Ruotsissa kulki minun nuoruudessani samalla tavoin jaaritellen. -- Teidän viimeiset opetuksenne voin hyvin ymmärtää. Mutta sallikaa minun sanoa: samaa rakkaudenuskontoa opetettiin minulle jo lapsena, kun tuskin olin alkanut jokeltaa ensimmäisiä sanojani.»

Hra Felseneck hymyili: »Karmel-vuoren filosofi pyytääkin vain olla vaatimaton siveydenopettaja ajan ristiriitaisuuksissa. Luonnontieteiden loistavain voittojen jälkeen monen mielestä Jumalalla ei enää ollut tilaa maailmassa. Hän tahtoo, turvautumatta dogmeihin, puhdistaa siveyskäsitteitämme ja luulee voitavan aistiperäistä tietä saattaa Jumala jälleen lähemmäksi meitä.

»Karmel-vuoren filosofin merkitystä on muuten vaikea arvostella, jollei itse ole kuullut hänen opettavan kansaa. Hänen puheessaan on jotakin innostavaa, mieltä jalostavaa. Hän on antautunut kaikkien hyväin tajujemme ja korkeiden aatteittemme -- puhtauden, totuuden, oikeuden, vapauden ja edistyksen palvelukseen. Yksinkertaisin sanoin hän johtaa ajatuksia ylemmäksi maata ja antaa kuulijoilleen yhteenkuuluvaisuuden tunteen rakkauden Jumalan kanssa.»

Mr Norman alkoi innokkaasti tiedustella professorilta elämäntakaisia asioita. Mr Brook oli jo hetken istunut torkuksissa, sammunut piippu kädessä. Ilta oli jo ehtinyt, ja jätin seuran. Astuessani tupakkasalin kynnyksen yli laivankannelle kuulin hra Felseneckin lausuvan:

»Yksilöllisyytemme on jakaumaton. Ruumiimme molekyylien hävitessä ja vaihtuessa elämämme pitkään jää kuitenkin se, mikä meissä on sielullista, pysyväisesti jäljelle.»

* * * * *

Miss Gundy Norman istui korituolissa, jonka hän oli nostanut ihan tupakkasalin oven viereen. Ovi oli ollut auki, ja hän oli nähtävästi kuunnellut keskustelua.

Hän nousi ja sanoi hymyillen: »Omatuntoni on tässä asiassa täysin puhdas. Mr Felseneckin selostus oli laatuaan julkinen esitys. On tapauksia, joissa omaatuntoani ei ole vaivannut, jäädessäni oven taakse kuuntelemaan vaikkapa parhaiden ystävieni salaisuuksia.»

Astuimme peräkannelle, ja miss Norman nojautui yli parraskaiteen, katsoen vaiti illan hämyiseen mereen. Hänen hieno profiilinsa itsepäisine leukoineen kuvastui sähkölampun valaisemana selväpiirteisesti meren tummaa taustaa vastaan. Kasvoissa oli omituinen, kaihoisa, haaveellinen ilme.

Äkkiä hän kääntyi puoleeni ja lausui: »Arvatkaas, mitä minä ajattelen?»

»Te ajattelette Karmel-vuoren profeettaa, johon olette äärettömän ihastunut.»

»Ei, mutta vakavasti! -- Minä en jää tänne laivaan. Aion palata takaisin Haifaan.»

»Te aiotte ruveta Karmel-vuoren profeetan oppilaaksi ja sitten, palattuanne takaisin Amerikkaan -- --. Ymmärrän varsin hyvin teidän kunnianhimoisia ja vallanhimoisia tuumianne! Entä mitä vanhempanne sanovat siitä?»

»Oh, he tietysti tulevat minun kanssani Haifaan. He tekevät, mitä ikinä minä tahdon.»

Ajattelin itsekseni, että sellainen järjestelmä on sangen edullinen miss Gundylle, ja huomautin laivan saapuvan aamulla Beirutiin, josta aina on tilaisuus päästä Haifaan.

»Ei, minä aion heti kohta palata takaisin. Menen sanomaan kapteenille, että hän oitis kääntää laivan.»

Hän lähti nopeasti astumaan komentosillalle johtavia portaita kohti.

»No mutta, miss Norman!» lausuin, kokien häntä pidättää.