Chapter 7

Tällä välin Turkin entinen ministeristö oli kukistunut. On epätietoista, mitä päteviä taivutuskeinoja lienee käytetty uutta ministeristöä kohtaan, mutta varmaa on, että tämä oli ottanut kiertääkseen niitä myönnytyksiä, jotka me jo olimme hallitukselta itseltään saaneet täydellä yksinoikeudella kymmeneksi vuodeksi. Niinpä sattuikin, että jälleen ryhtyessämme kaivaustöihin oli meille likimpään naapuristoon ilmestynyt kilpailija -- parooni Emile Rothschild.

Hänen miehensä avasivat kaksi pystysuoraa kaivosta varsin lyhyen matkan päähän meidän kaivauksistamme. Kuten muinoin Ilvolan taustan eläjät, parooni Rothschildin sekä englantilaisten ylimysten retkikunnat keittivät jauhopuuroaan eri padoissa, mutta samalla tulella! --

Tämä työ kuitenkin pian keskeytyi kummaltakin. Balkanin sota tuli väliin, ja vähän myöhemmin sodan ukkonen jyrisi yli Euroopan. Tutkimusten jatkaminen jäi tulevaisuuden varaan.

Viimeksi tavatessani Nevankosken tuli puheeksi parooni Rothschildin pohjattomat pääomat ja ne edut, jotka hänellä näiden johdosta oli meihin nähden. Tulin siinä lausuneeksi: »Voisin vielä sulattaa sen, että nykyiset kaivaustyömme keskeytyisivät vaikkapa miespolvien ajaksi, kunhan tietäisin, että meidän tarkoittamamme vuori kerran on tuleva perinpohjin tutkituksi, ja että tutkimusten kaikki tulokset vastaisuudessa todella joutuvat vapaasti tieteen käytettäviksi.

»Mutta se vaara, jota alusta alkaen olen pelännyt, on nyt edessä. Jos juutalainen retkikunta tekee täällä menestyksellisiä kaivaustöitä, niin heti sen jälkeen koko vuoremme piiri joutuu ainaisiksi ajoiksi kaikilta arkeologeilta eristetyksi alueeksi. Juutalaiset pitäisivät kaivaustöittensä todelliset tulokset länsimaiselta tieteeltä iäti salassa. Seikat, joiden merkitys voisi olla arvaamattoman suuri koko maailmankatsomuksemme muodostumiselle, jäisivät hermeettisesti suljetun vuoren kätköön. -- Pahin, mikä olisi voinut tapahtua, on nyt tapahtumaisillaan.»

Nevankoski virkkoi: »Emme hätäile! Parooni Rothschild on kuin muurahainen, joka koettaa pistää tuntosarviaan granaattiomenan kovaan kuoreen, silloin kuin me olemme itse granaattiomenan sisällä. Ja vaikka hän räjähdyttäisi kahtia vuoret ja laaksot Öljyvuoresta hamaan Azaliin, niin että toinen puoli vuorta lähtisi kulkemaan pohjoiseen ja toinen etelään, voimme kuitenkin aina järjestää niin, että olemme kaivaustöissämme hänestä kukonaskelta edellä.»

KARMEL-VUOREN PROFEETTA

Pienehkössä, mutta mukavassa ja siistissä »Bianca» laivassa, joka kulki Levantin satamain välillä Port Saidista pitkin rannikkoa Beirutiin, Smyrnaan ja Konstantinopoliin, olin ateriain ajaksi saanut istuinpaikan, yhdessä englantilaisen lääkärin, mr Brookin kanssa, norjalais-amerikkalaisen monimiljoonikon ja hänen perheensä pöytään.

Laivamatkoilla tuttavuuksien teko käy kuin itsestään, ja H. N. Norman Esq., toiminimeä Skram & Norman, Boston, ei ollut niitä miehiä, jotka panevat kynttilänsä vakan alle. H. N. Norman Esq:llä oli kaksi omaa valtameren laivalinjaa, joissa hänellä oli osakkeiden enemmistö. Hän oli sekä Skram että Norman. Hän oli mies, jonka jokaista liikettä pidettiin silmällä Wall Streetillä. Hän katsoi kunniakseen, että oli _a selvmade man_, oman tarmonsa tekemä mies.

Hänen puolisonsa, mrs Norman, syntyjään amerikkalainen, oli hiljainen, hyväntahtoinen ihminen, joka näkyi elävän kokonaan tyttärensä hyväksi.

Miss Gundy Norman -- hän oli kaikkien matkustajain ja koko laivapäällystön ihailun esineenä. Tyytymättömänä päänahkoihin, joita oli koonnut vyöhönsä Bostonissa, New Yorkissa ja Washingtonissa, hän nyt oli lähtenyt eräretkelle vanhaan maailmaan.

Viimemainitun seikan H. N. Norman Esq. kuiski äänekkäällä tavallaan korvaani baaripöydän ääressä, tilatessaan kahta cocktailia.

Päästäkseen Parisiin ja Lontooseen oli miss Gundy uskotellut isälleen, että tätä vaivasi koti-ikävä, halu saada jälleen nähdä viidenkolmatta vuoden perästä vanhaa Norjaa. Norja oli tyttärellä verukkeena. Vain Ranska ja Englanti olivat hänellä mielessä. Ja sen oli isä oitis ymmärtänyt. -- Mitäpä miss Gundy välittäisi syrjäisestä Norjasta? Hän oli syntynyt Bostonissa aikoina, jolloin toiminimi Skram & Norman ensin alkoi saada tuulta purjeisiinsa.

»Älykäs tyttö, mutta vietävän kunnianhimoinen! Tuskin tyytynee vähempään kuin duke'iin tai countiin -- herttuaan tai kreiviin! -- No niin, siihen rahat kyllä riittävät!»

Totta puhuen, heti samalla kuin Norja tuli puheeksi, oli mr Normanissa herännyt vastustamaton halu käväistä entisessä kotimaassaan. -- Hänen isänsä oli ollut vanhan, puolilahon parkkilaivan omistaja Bergenissä. Laivan haaksirikon ja heti sen jälkeen tapahtuneen liikkeen vararikon johdosta oli poika lähtenyt Amerikkaan. -- Kaikki nuoruudentunnelmat olivat jälleen kohisseet täysi-ikäisen miehen mielessä. Muistiin oli palautunut kaikki tuo vanha, sen sydämellinen yksinkertaisuus, syntymäkoti ja lapsuudenajan uskonnollinen elämä. -- Isäukko oli ollut Sanaa rakastava mies, joka kurissa ja Herran nuhteessa oli kasvattanut lapsiaan. Kotona luettiin vain Hans Nielsen Haugen hengellisiä kirjoja. Mr Norman osasi vielä tänä päivänä kannesta kanteen ulkoa »_H. N. Hauges testament til sine venner_.

Kertoessaan näitä miljoonamies oli alkanut käyttää omaa äidinkieltään. Hän piteli minua takinnapista kiinni ja lausui ilonsa siitä, että suomalaisena ymmärsin norjankieltä. Hänellä itsellään oli serkkuja Suomessa.

»Jobbaavat tukkiasioilla ja kultalöytöjen valtauksilla Suomen Lapissa. -- Loistavia prospekteja! -- Olisivat tyrkyttäneet osakkeitaan minullekin Amerikkaan, mutta olin liian vanha repo mennäkseni satimeen.»

No niin, kun H. N. Norman Esq. oli suostunut matkustamaan Eurooppaan, oli hän päättänyt, että jos hän kerran riistää itsensä irti kaikista suurista liikeasioistaan Bostonissa ja New Yorkin pörssissä sekä lähtee näyttelemään tytärtään herttuoille ja kreiveille, niin hän samalla matkalla tahtoo nähdä, paitsi Norjaa, myöskin kaikki ne Raamatun pyhät paikat, joista oli lapsena haaveksinut.

Hän oli siis esittänyt perheelleen matkasuunnitelman, mihin ensi aluksi kuului Egypti ja Niilinvirta -- jonka Mooses oli muuttanut vereksi --; Jerusalem ja Betlehem ynnä Jordani -- jonka rannalla Johannes Kastaja oli saarnannut; Efesos, Tessalonika ja Korintti -- joissa apostoli Paavali oli perustanut seurakuntia --, sekä vihdoin Rooma -- marttyyrien pyhä Rooma ja paavilaisten turmelema Rooma. Heti hänen puolisonsa olikin innostunut matkaan. Ja kerran ihmeeksi tytär oli antanut vanhempainsa määrätä, vaikka miss Gundyssä kyllä oli temperamenttia -- olipa, peijakas vieköön!

Tässä miljoonamiehessä ja nousukkaassa ilmeni omituinen luonteen kahtiajako. Liikemies ja pörssihuijari, joka amerikkalaisilla keinoilla oli hankkinut itselleen suunnattoman omaisuuden, oli toiselta puolen naiivin avomielinen ja herkkätunteinen, lapsellisen yksinkertainen tietämättömässä typeryydessään. Lapseen juurrutettu uskonnollisuus ja entisen satamakeinottelijan kiroilemistavat viihtyivät sulassa sovussa rinnatuksin hänessä. Ristiriitaisuudet yhdisti persoonallinen itseluottamus, tieto, että hän ymmärsi kaikki asiat paremmin kuin muut ja oli täysipätöinen kaikkialla. Rikastuessaan Amerikassa hän oli pysynyt luonteeltaan aito norjalaisena, mahtailevana suupalttina. -- Hän oli todellakin merkillinen tuttavuus!

Perhe tuli nyt Jerusalemista ja oli laivaan astunut Jaffan satamassa, josta tohtori Brook ja minäkin olimme tulleet laivaan. Mr Brook oli aikaisemmin ollut Intiassa, tutkimassa koleraa ja paiseruttoa, ja oli viimeksi käynyt Jerusalemissa pitaalitaudin ilmiöitä tarkastamassa. Hän oli vakaa tiedemies, käsityskannaltaan materialisti. Puhuessaan hän ei katsonut tarpeelliseksi säästää kuulijaa, vaan käytti sulaa laiskuuttaan jyrkkiä, vähemmän valittuja sanoja.

Laivan tupakkasalissa mr Norman tiedusteli meiltä lähemmin »Jerusalemin hengellisiä virtauksia» -- kuten hänen sanansa kuuluivat. -- Hän näkyi tällä haavaa olevan kokonaan uskonnollisiin seikkoihin kiintynyt. Nykyajan Palestina ei ollut tuottanut hänelle mielenpettymystä.

Mr Brook painoi peukalollaan Virginia-tupakkaa puiseen piippunysäänsä ja lausui:

»Länsimailla uskonto on ihmisten ulkonaisena pukuna. Toisin itämailla! Intiassa, Persiassa, Arabiassa, Syriassa ja Palestinassa uskonnollinen mieli ja uskonto on itse elämään liittynyt. Jerusalem on kolmen maailmanuskonnon yhtymäpaikka. Kaikki uskonnot ja uskonlahkot ovat siellä julkitaistelussa keskenään.

»Jerusalemin asukkaat ovat uskontonsa mukaan luokitetut. Siellä ei ole arabialaisia, syrialaisia, kreikkalaisia, italialaisia, saksalaisia, englantilaisia, vaan muslimeita, kreikan- ja roomankatolisia, armenialaisen ja koptilaisen kirkon tunnustajia, protestantteja, reformeerattuja ynnä lisäksi lukemattomia kristittyjä lahkolaisia. Vain juutalainen on aina juutalainen. Kastettunakin hän on vain kääntynyt juutalainen. Sen sijaan kastettua arabialaista katsotaan kristityksi.

»Yhteiskunnallisen aseman Jerusalemissa määrää papillinen arvo. Ylimandriitti on Jumalan asettama ruhtinas, likainen munkki taivaallinen kenraalikonsuli. Tiedemiehellä ei Jerusalemissa ole mitään arvoa. -- Sitä paitsihan on aina syytä epäillä hänen kuuluvan paholaisen joukkioihin!

»Entä Jerusalemin uskonnolliset kiistat? -- Islamin maailmassa on seitsemänkymmentäkaksi uskonlahkoa. Kristittyjen lahkot noussevat satamäärään. -- No niin, menkäähän pääsiäisyönä Pyhän Haudan kirkkoon! Siellä itse pääpyhäkössä rooman- ja kreikankatoliset, armenialaiset ja koptilaiset tappelevat keskenään. Lyövät nyrkeillään, repivät ja kynsivät silmät päästä toisiltaan. -- Turkkilaiset ovat lopen harmittomia filosofeja. He pitävät mellakkain varalta pyhäkön eteisessä vakinaisen muhammedilaisen sotilasvartioston. Siellä se istuu yötä päivää tupakoiden ja kahvia juoden.»

Kun näin miss Gundy Normanin kävelevän kannella, jätin herrat jatkamaan juttujaan ja lyöttäydyin hänen seuraansa. Hän oli häikäisevä nuori nainen, tuhatilmeinen impi, huvitteluhaluinen ja intomielinen, äkkipikainen ja oikullinen, puoleensa vetävä ja luotaan torjuva. Muodoltaan ja ryhdiltään kuin Artemis-Diana, viinellä ja jousella varustettuna! Mielihyvällä olisin tälle metsästäjättärelle luovuttanut päänahkani -- minkä verran sitä lienee minulla enää jäljellä! -- Sanoinkin sen hänelle, nostaen lakkiani.

Miss Norman purskahti nauruun ja vakuutti ilkamoiden, että sileät päänahkat ovatkin tätä nykyä Amerikassa hänen ystävättäriensä parissa suuremmassa arvossa kuin muut.

»Toden totta! Vain sileistä päänahkoista välitetään.»

»Mutta isänne puheen mukaan teidän voitonmerkkivalikoimanne on jo niin monipuolinen, että olettekin kyllästynyt entisiin eräretkiinne. Te olette nyt teroittanut tomahawkinne Euroopan herttuoita ja kreivejä varten.»

»Vannotteko silmäänne? Niinkö hän sanoi? No mutta! -- Oh, onpa hän vaatimaton kunnianhimossaan. -- Minä tahdon _vallita_! En suostu olemaan kenenkään liitteenä! -- Kyllä minä hänelle vielä näytän. -- Isä on hyvä isäukko, mutta kyllä minä hänelle vielä näytän.»

Mr Norman ja tohtori Brook olivat tulleet kannelle istumaan, ja nyt tytär avasi isänsä nähden kokonaisen ilotulituksen patterin minua, poloista vastaan.

Ah, ne ovat vaarallisia, amerikkalaiset naiset! Voi meitä, Aatamin lapsia!

Laiva läheni Haifaa, jonka yläpuolella kohoaa korkeana karjunselän muotoisena harjanteena Karmel-vuori, syöksyen kärsällään päistikkaa Välimereen.

Miljoonamies rohkaisi luontoaan ja tuli meidän väliimme. Hän tahtoi kysellä, oliko tämä paikka raamatunhistoriallisesti merkillinen. -- Tytär loi minuun ilkkuvan katseen, ikäänkuin lausuakseen: »Enkö osaakin kostaa?»

Selitin mr Normanille, että edessämme oli Karmel-vuori, jossa profeetta Elia taisteli Baalin pappeja vastaan. Sen huipulta voi nähdä koko Galilean kunnaineen ja laaksoineen.

Osasin lisätä: »Kapteeni sanoi laivan viipyvän neljä tuntia Haifassa.»

»Elian vuori! Alttari polttouhrirovioineen!» huudahti norjalainen innoissaan. »Ja Galilea!»

Miss Gundyn pää oli juonikkaan veitikkamaisesti kallellaan. Jättäen isänsä käsivarren hän lausui minulle: »Ja teistä me saamme hyvän oppaan ylös vuorelle. Jos minä väsyn, niin saan tukea teistä.»

Isä kääntyi nopeasti mr Brookin puoleen: »Tottahan te tulette mukaan?»

»Ei kiitoksia! Kuumassa ilmastossa en liiku askeltakaan klo 12:n ja 5:n välillä.»

H. N. Norman Esq. alistui voimattomana ja nöyrästi tyttärensä tahdon alle, kuten nähtävästi tuhat kertaa aikaisemmin.

Pieni Haifa satamineen on itämaan ani harvoja siistejä kaupunkeja. Täällä on vuoren alla heti niemen kainalossa saksalainen siirtokunta huvilarakennuksineen, puutarhoineen ja viinimäkineen. Toiselle puolen kaupunkia sionistit, joiden tarkoituksena on vähitellen kansoittaa Palestina juutalaisilla uutisasukkailla, ovat perustaneet oman siirtolansa vuorenrinteen lappeelle, lähelle komeaa palmupuistikkoa.

Mr Normania ja hänen tytärtään ohjasin läpi Haifan katujen. Nousimme erästä vuorelle johtavaa tietä ja olimme pian keskellä viiniviljelyksiä, joiden köynnökset jo olivat rypäleistään riistetyt, mutta joiden lehviköt säleistöjen kannattamina hohtivat mehevän vihreinä, kellervinä ja hehkuvan punaisina värilautumina.

Itämaita olin aina ennen luullut väikkyvän ulkoilman, loistavain värien, kirjavain pukujen ja silmänilojen maaksi. Kaikkea tuota näin vasta täällä ensi kerran. Sinisenä kyllä taivas aina kaartuu yli näiden seutujen. Mutta kaikkialla muualla olin nähnyt martoaan myöten raastettuja maita, harmaita, puuttomia vuoria tai ruskeankeltaisia kivikkoerämaita, pukujen likaa, saastaa ja räikeää kurjuutta.

»Katsokaas tuonne! Katsokaas!» huudahti miss Norman. Pysähdyimme puolivälissä rinnettä.

Karmel-vuori kohosi vihreänä vastassamme. Keskellä viinimäkiä nähtiin aprikoosi- ja granaattiomenapuistikkoja. Ylempänä versoivat manteli- ja luumulehviköt villeinä; tummat myrttiviidakot muodostivat syviä tiheikköjä. Harjanteita reunustivat äreät, itsepäiset tammet, ja vuorenhuippua kruunasivat juhlalliset pinjat.

»Ei -- tuonne! Katsokaa tuonne!»

Pengermällä heti vasemmalla meistä, keskellä luonnon ihanuutta ja yltäkylläisyyttä, seisoi, istui tai lepäili juhlapukuinen kansa, tarkkaavasti kuunnellen pitkään, valkoiseen viittaan puettua miestä, joka näkyi puhuvan tai saarnaavan heille. Hänen liikkeensä olivat tyvenet ja hillityt; puhe oli mukaansa tempaava, ääni kantava ja pehmeän soinnukas. Hän puhui jotakin paikalliskieltä, nähtävästi syriaa, jota en ymmärtänyt, vaikka saatoimme selvästi erottaa yksityisiä sanojakin. Kuulijoina oli miehiä, naisia ja lapsia -- syrialaisia, arabialaisia, joitakuita turkkilaisia, vieläpä eurooppalaisiakin. Heidän pukunsa olivat hohtavan puhtaat; läsnäolijat näkyivät suosivan iloisia värejä. Huomasin, että turkkilaiset ja arabialaiset naiset esiintyivät hunnuttomina.

»Mikä siellä on? Kuka hän on?»

»Nähtävästi '_Karmel-vuoren profeetta_'», vastasin. »Uskontofilosofi, joka opettaa kansaa. Hän asuu täällä Elian vuoren rinteellä.»

Karmel-vuoren uskontofilosofista olin aikaisemmin kuullut Jerusalemissa paljonkin puhuttavan. Syntyjään hän kuului olevan itämaan muinaisia hellenistejä, joihin oli sekaantunut syrialais-aramealaista ja mahdollisesti myöskin persialaista verta. Merkillisintä oli, että hän itse luki polveutuvansa kirkkoisä Origeneen lähimmästä suvusta. Hänen muinaiset esi-isänsä olivat muuten olleet läheisessä yhteydessä myöskin juutalaisen essealais-veljeskunnan kanssa ja olivat myöhemmin kuuluneet monoteleettein kristilliseen uskonlahkoon. Libanonin ja Hermon-vuoren seuduilla nämä alkuperäiset hellenistit olivat aikakausien kitistessä saranoillaan pysyneet verraten puhdasverisinä sekä säilyttäneet sukunsa ikivanhoja katsantokantoja ja uskonnollisia käsityksiä.

Jo pari miespolvea sitten oli Persiassa syntynyt eräs uskonnollinen liike, joka on tunnettu Bahaismina ja johon kuuluu kolme miljoonaa tunnustajaa kaikkialla itämailla Välimeren rantoja myöten. Tämän liikkeen nykyinen johtaja, vanha, harmaapäinen Abdul Baha, joka on toiminut myöskin Palestinassa, on alkujaan ollut Karmel-vuoren profeetan opettajana ja näkeekin hänessä bahaismin kehittäjän ja täydentäjän.

Karmel-vuoren profeetan käytännöllinen siveysoppi lienee pääasiassa sama kuin bahaistisen liikkeen. Kuitenkin hän näkyy omaperäisesti muodostaneen maailmankatsomuksensa, sulattaen siihen länsimaisia käsityskantoja. Hän on eurooppalaiseen tieteeseen tutustunut, lukee ja puhuu englanninkieltä.

Jerusalemissa kuulin, että tämä filosofi vaeltaa opettaen Samariassa, Galileassa ja pohjoisella rannikkoalueella Libanonia, Hermon-vuorta ja Jordanin-takaisia seutuja myöten. Hänen oppilaansa kulkevat laajalti itämailla, Persiassa saakka. Kaikkialla bahaismi sulautuu tähän uuteen liikkeeseen. Uskontofilosofin saapumisesta Jerusalemiin oli paljon puhuttu. Toistaiseksi hän näkyy vältelleen tätä uskonnollisten kiistain pesäpaikkaa.

Muuten hän oli aikaisemmin kärsinyt vainoa turkkilaisten viranomaisten puolelta, vieläpä istunut kuusi vuotta vangittuna Akkossa. Mutta mikään ei ole häntä lannistanut. Opettajana hän on innokkaampi kuin koskaan ennen, ja on vielä parhaissa miehuutensa voimissa.

Selitin lyhyesti näitä seikkoja mr Normanille ja hänen tyttärelleen.

»Onko hän kristitty?» kysyi mr Norman.

»Hän on kastettu maroniitti ja siis kristitty. Ajattelijana hän on dogmiton. Mutta siveysoppi, jota hän opettaa, on täysin kristillistä. Uskonnollisten eripuraisuuksien raastamilla itämailla hän julistaa rakkauden Jumalaa, kaikkien ihmisten veljeyttä, rauhaa ja suvaitsevaisuutta. Naista hän tahtoo kohottaa alennustilastaan. Aviollista puhtautta, naisen täydellistä tasa-arvoa miehen rinnalla --»

»Niinkö? -- Mutta silloinhan --.» Miss Norman katkaisi äkkiä puheensa. Hän katseli vilkkaalla asianharrastuksella filosofia ja opettajaa, jonka lämpimästi vakuuttava ääni kuului meidän luoksemme.

Myös mr Normanin mieli oli kiintynyt. Jatkaessamme matkaa vuorenhuipulle päin hän pitkän vaitiolon jälkeen virkkoi:

»Ymmärtääkseni hänen uskonnossaan ei kuitenkaan ole mitään uutta.»

»Eipä tietenkään», vastasin, »mutta meidän aikana se voisi länsimaillakin vaikuttaa uutena. Luullakseni hän muuten esiintyykin vain siveydenopettajana. Keskeistä hänen ajattelussaan kuuluu olevan ihmisen suhde Jumalaan, joka hänestä ei ole mikään epämääräinen abstraktsioni, kuten niin usein länsimaisessa filosofiassa. Hänen siveysoppinsa perustelu lienee laatuaan aivan erikoinen. Näistä seikoista en ole kuitenkaan onnistunut saamaan selväpiirteistä esitystä.»

»Mikä hänen nimensä on?» kysyi miss Norman.

»Itämaiseen tapaan hän on omaksunut ajattelijanimen Pandoros, mutta on yleisemmin tunnettu 'Karmel-vuoren profeettana'. Hänen vaikutuksensa näillä seuduin kuuluu olevan varsin suuri. Monet itämaan naiset näkevät hänessä henkisen ja siveellisen pelastajansa. Kaikkialla, missä hänen oppiaan on levitetty, riistävät muhammedilaiset naiset hunnut kasvoiltaan. Hän opettaa ehdotonta yksiavioisuutta, sopusointuista, luonnonmukaista eloa, puhtautta, viatonta elämäniloa. Mitään askeettisuutta ei ole hänen opissaan.»

»Eikö hän ole saarnannut Euroopassa?» kysyi miss Norman innokkaasti.

»Kuulin mainittavan, että hän on aikonut pitää esitelmiä Lontoossa.»

»Ja Bostonissa? New Yorkissa? Washingtonissa? -- Oi, meidän maassa hän herättäisi myrskyisää riemastusta! Saapuisimme kaikki häntä kuulemaan.» Miss Normanin suuret, ilmeikkäät silmät säteilivät.

Hehkuvassa päivänpaahteessa olimme nousseet Karmel-vuoren harjanteelle. Tapasimme kunnaan, mistä oli avoin näköala kahden puolen. Vasemmalla kädellä levisi allamme aava, välkkyvä meri. En koskaan ollut nähnyt Välimerta niin tummansinisenä kuin täältä ylhäältä, kuudenkymmenen asteen näkökulmasta katsottuna.

Toisella puolen aukenivat eteemme vihanta Esdralonin laakso ja Galilean maisemain loivat kunnaat valkoisine kylineen ja kaupunkeineen ynnä Taborin komea kukkula päivänsäteiden helossa. Kauempana hälvenivät Genetsaret-järveä ympäröivät vuoret vaaleaan sinipunervaan. Autereinen ilma saattoi kaikki ääriviivat pehmeän utuisiksi ja loi maisemat salaperäisen tenhoisaan valaistukseen.

Osoitin seuralaisilleni: Kaana -- Nain -- Natsaret -- Tabor-vuori!

Mr Norman oli ääneti. Miljoonamies tarvitsi tavantakaa nenäliinaansa. Miss Normanin silmäripsissä näin kyynelen kiiltävän. -- Oliko tämä näennäisesti niin ilkamoiva, tyhjänpäiväisiä huvituksia ja kevyitä voittoja tavoitteleva, itsekäs nuori tyttö syvällisempi luonne, kuin olin osannut arvostellakaan?

Sanaakaan puhumatta palasimme verkalleen vuorenrinnettä alas.

Eräässä kulmauksessa, saavuttuamme keskelle viiniviljelysten pengermiä, tapahtui meille äkkiyllätys. Jäimme tiepuoleen seisomaan.

Syrjäpolkua tullen astui ohitsemme luontevan arvokkaana ja plastillisen tyynin elein Karmel-vuoren profeetta. Hänen sivullaan kulki nuori eurooppalainen, valkoinen kypärähattu päässä. Lähinnä seurasivat muutamat nuoret miehet valkoisiin viittoihin puettuina ja heidän jäljessään pitkänä jonona juhlapukuinen kansa, hilpeästi hälisten.

Filosofin profiili oli säännöllinen; pää kohosi pystyyn suorakaiteen asennossa, ja kaula muodosti keveän kaaren harteiden viivaan nähden. Koko hänen olennossaan oli jotakin helleeniläistä, sopusuhtaista ja miehekästä. Seemiläistä vinokulmaisuutta ja kiihkojen tuottamaa velttoutta ei ollut hänen piirteissään. Huoliteltu, pehmeä parta oli tummahko, hiukan ruskeaan vivahtava, helakka iho päivänpaahtama.

»Ah, näittekö?» huudahti miss Norman. »Näittekö?» Hän lähti kiireesti seuraamaan saattuetta, kiskoen väsynyttä ja hengästynyttä isäänsä perässään.

Kansanjoukolla oli sama matka kuin meilläkin. Filosofi saattueineen pysähtyi laivalaiturille. Huomasimme pian, että yhdyskunta oli jättämässä hyvästit eurooppalaiselle herralle, joka oli kävellyt Karmel-vuoren profeetan rinnalla.

Odottaessamme purtta, joka oli vievä meidät hiukan ulompana ankkuroituun laivaamme, sain tilaisuuden lähemmin tarkastella matkaan lähtevää. Hienopiirteinen, uljas nuori mies, germaanilaista tyyppiä. Hänen älykkäissä kasvoissaan ilmeni hengen terveys ja tasapaino. Kaikki eleet osoittivat, että hän oli hienosti sivistynyt.

Kysyin miss Gundyltä, mitä hän arveli: »Eivätkö tuollaiset Schillerin-kiharat ole kurssissa Bostonissa?»

Neidin katseet, jotka olivat olleet profeettaan kiintyneinä, nyt saivat toisen suunnan. -- Näinkö oikein? Säpsähtikö miss Gundy? -- Huulet avautuivat, ja helakka väri kohosi hänen poskilleen. Hänen silmänsä eivät enää erinneet nuoresta eurooppalaisesta.

Veneeseemme tuli Haifasta eräs herra, joka kohteliaasti pyysi esittää itsensä. Nimikortissa oli tohtori Levi Moritz, Wien. Hän oli juutalainen ja mainitsi olleensa Haifassa järjestämässä sionistien siirtokunnan asioita. Karmel-vuoren profeetan kanssa vilkkaasti keskusteleva eurooppalainen jäi vielä laiturille seisomaan. Nähtävästi hän tahtoi tulla laivaan vasta viime tingassa.

Kysyin tohtori Moritzilta, tiesikö hän, kuka tämä herra oli?

»Berliniläinen tohtori ja ylimääräinen professori, Paul von Felseneck. -- Fysiikka ja kokeellinen sielutiede. -- Mutta nyt on miehestä tullut narri. Puolen vuotta hän on maannut Haifassa ja juossut erään hurmahengen perässä. Aikoo kirjoittaa muka filosofista teosta.» Hra Moritz äyhkäsi ylenkatseellisesti.

»Hän on siis Karmel-vuoren profeetan oppilas?» tiedusti miss Norman heräten ajatuksistaan.

»Mokomakin profeetta -- mutta se sikseen! -- Luulen, neiti, että teidän kielellänne voisimme sanoa: 'opetuslapsi'!» Hra Moritzin lauseessa piili kaksinkertaista ironiaa. Juutalaisena hän vihasi uskontofilosofia, joka esiintyi heidän oman siirtokuntansa alueella.

»von Felseneck? Vanhaa aatelia -- vai?» tokaisi miljoonamies väliin. »Mahdollisesti count?»

»Kreivi ei kylläkään. -- Parooni kuitenkin. Vanhaa soturisukua. Hänen isänsä on aatelislinnan omistaja ja kamariherra.»

»Ah, Berlinin hovipiireihin kuuluva! Keisarin tuttu!» -- H. N. Norman Esq. loi tarkoittavan katseen tyttäreensä.

Miss Gundy Norman nykäytti niskaansa harmistuneesti. Tultuamme laivaan hän lähti suoraa päätä kojuunsa.

»Bianca» puhalsi. Viimeinen vene toi aatelisen professorin laivaan. Heti sen jälkeen ankkuri nostettiin ja lähdimme jälleen kyntämään Välimerta.