Chapter 4

Beduinit kuitenkin vakuuttivat, että jo vuorelle nouseminen vaatisi vähintään kaksi tuntia aikaa. Olimme liian väsyneitä uskaltaaksemme ryhtyä tällaiseen yritykseen. Emme saaneet Nebon huipulta katsella Mooseksen näkemiä maisemia -- Pyhää maata yhdessä silmäyksessä, Hebronista alkaen Galileaan ja Tabor-vuorelle saakka!

Joimme itsemme janottomiksi lähteestä ja katselimme vuorenseinämäin suuria, omituisia luolia mahtavine tippukivi-muodostumineen. Teltta pystytettiin rotkelmaan paikalle, jonka osoitin beduineille, ja söimme vaatimattoman puolipäiväisemme.

»No niin, hyvä veli, nyt jaksamme jutella», lausuin Nevankoskelle. »Kuulehan nyt! Tämän rotkelman nimi on Wadi Ajûn Mûsâ, se on Mooseksen lähteiden laakso. Tuossa on Nebo-vuori; sen läntisin pengermä tuossa -- nykyinen Dschebel Sijâra -- oli muinoin nimeltä Pisga, jonka asemahan on vastapäätä Jerichoa. Mooses haudattiin tähän laaksoon, missä nyt olemme. Hauta on, lähemmin määräten, oleva Bit Peorin vastapäätä. Dschebel Sijâran itäisellä kumpareella on komea kirkkoraunio, mutta sen alta voisi mahdollisesti tavata Bit Peorin rauniot. Me olemme nyt vastapäätä sitä paikkaa. Kas tässä: lue viidennen Mooseksenkirjan 34. luvun 1. ja 6. värssy sekä neljännen Mooseksenkirjan 23. luvun 14. ja 28. värssy.»

»Mutta tässä sanotaan nimenomaan, että itse hauta oli jäänyt kokonaan tuntemattomaksi.»

»Viides Mooseksenkirja sai nykyisen muotonsa aikaisintaan vuonna 621 e. Kr. Noin vuodesta 850 e. Kr. alkaen oli tämä rotkelma Moabin aluetta. Olisiko nyt juutalaisten tullut huutaa verivihollisensa korvaan: 'Nouse ja hävitä Mooseksen, Herran palvelijan, hauta!'

»Lisäksi tahdon mainita, että Talmudin kirjoittajat nimenomaan huomauttavat Mooseksen kuolleen samalla tavalla kuin muut ihmiset. Jos Mooses siis ei ole salaperäisesti kuollut, niin hänet välttämättömästi on juhlallisesti haudattu. Vaikka haudan paikkaa sittemmin tahdottiin salata, niin seikkaperäinen tieto siitä oli säilynyt halki vuosisatojen korkeimman papiston keskuudessa. Kun Raamattu kodifioitiin, se vielä tiedettiin, etevimmät talmudistit sen vielä tiesivät: keisari Hadrianuksen vainon ja verituomioiden aikoihin saakka. -- Tuossa vuoressa on suuri määrä luonnollisia luolia sokkelokäytävineen. Jossakin tuon vuoren salaisessa luolassa on Mooseksen hauta.»

»Mistäs sen niin päätät?»

»Minulla on tässä kolme salakirjoitusta, jotka kolme heprealaista kirjantekijää on kätkenyt heprealaiseen tekstiin aivan eri aikoina. Kirjoitusten avoimista teksteistä käy ilmi, että paikkakunta, mihin salakirjoitus liittyy, on Moabin aluetta.»

Jätin Nevankoskelle paperiliuskaleen: »Tässä on suomalainen käännös salakirjoitusten sisällyksestä. Ne ovat merkillisen yhtäpitäviä. Voithan lukea ääneen ensimmäisen niistä. Minä tahdon sitten selittää kirjoituksen hämärimmät kohdat.»

Nevankoski luki:

_Tunkeudu sisään, ympärileikatun poika! Katso, 70 peitsenmittaa virtailee. Rotkelma ylevän ruumiin läheisyydessä. Ja heruu alas 6 peitsenmittaa eriämiskohdalla. Hakatun kivimöhkäleen perusta revi pois, murskaa! Katso, ylävä paikka: toinen Aj!_

_Toimita pois 2 peitsenmittaa! Hävitä siltä kohtaa! Ja huomaa luolakäytävä! Pyri eteenpäin 10! Tyhjennä! Älyllistä vaivaa: Petollista 8! Ja 20! -- 20 peitsenmittaa nielee alas. Ja tiedoksi: Sisin kohta häilyy vapaasti, suojelee._

_Sisäänkäytävä kohisee._

»Tahdon edeltäkäsin huomauttaa», lausuin, »että kaikki välimerkit ovat minun itseni järjestämät. Ja nyt siis selitys!

»Tämän rotkelman muinaisesta päälähteestä, siitä mistä puro sai alkunsa enemmän kuin 3000 vuotta sitten, on mitattava pitkin purovartta pitkin rotkelmaa -- 70 peitsenmittaa. Nykyisestä päälähteestä lukien on meidän telttamme nyt juuri jotenkin sanotun matkan päässä. -- Tein pieniä askelmittauksia, ennenkuin määräsin teltan pystytettäväksi. Askelmitoistani olen kerran saanut palkinnon: leveämahaisen metsästyspullon! -- Jos lähde ei vuosituhansien kuluessa olisi siirtynyt paikaltaan, niin me nyt istuisimme juuri sillä kohdalla. --

»No niin! Tuosta vuorenseinämästä, joka on heti meidän vastassamme, herui muinoin alas 6 peitsenmitan korkeudelta, silloisesta laaksonpohjasta lukien, pieni vesiouru, joka tuli vuoren sisällä olevasta luolakäytävästä. Sen yhteydessä oli toinen, luultavasti isompi luolakäytävä, jossa myös oli vettä. Näiden molempien käytäväin kautta vietiin Mooseksen ruumis 2 + 10 + 8 + 20 = 40 peitsenmittaa eteenpäin ja haudattiin vuoren uumeniin. -- Toisista salakirjoituksista käy ilmi, että ruumis haudattiin erityiseen 'kuivaan' luolaan, jonka pituus on 10 peitsenmittaa. Sisäiset mitat ovat siis yhteensä 50 peitsenmittaa. Ulkonaiset mitat olivat 70 + 6 = 76 peitsenmittaa. -- Luolakäytäväin sisäisistä asioista lähemmin vasta.

»Sen jälkeen kuin ruumis nyt oli haudattu, tukittiin itse ulkoaukon käytävänsuu 2 peitsenmitan vahvuisella kivi- ja soratäytteellä. Päälle päätteeksi hakattiin ja sijoitettiin paikalleen suuri kivimöhkäle, joka täydellisesti sulki ja kätki ulkoaukon laakson puolelta.

»Kun nyt tämä kivimöhkäle 'revitään pois' ja 'murskataan' sekä 'toimitetaan pois' 2 peitsenmitan vahva kivi- ja soratäyte, niin tämän taakse pysähtyneet vedet ryöppyävät esiin! 'Sisäänkäytävä kohisee', kunnes liikavesi on juossut alas laaksoon ja vesi jälleen on alkanut 'herua' vain pienenä ouruna.

»Otahan nyt tästä tämä kiikari! Minä olen puolen tuntia tarkastellut vuorenseinämää joka suuntaan, laajalti ja pitkälti, näkemättä mitään erikoisesti epäilyttävää. Koetahan katsoa sinäkin!»

Ystäväni, joka jo oli innostunut asiaan, antoi vähän ajan perästä kiikarin tyytymättömänä minulle takaisin.

»Ei, en näe mitään! Ei tainnut ollakaan niin helppoa.»

»Teoriassa asia on helppo, toimeenpanossa vaikea. Kaikki riippuu tietysti siitä, missä määrin Mooseksen lähteet ovat aikojen kuluessa muutelleet paikkojaan. Myöskin laaksonpohja voi nyt olla paljoa korkeammalla kuin ennen. Pölisevät tuulet ovat tänne vuosituhansien kuluessa saapuneet erämaasta. -- Emme tällä kertaa voi tehdä enempää. Mutta olemmehan tehneet koko joukon jo näinkin! Tiedämme laakson oikeaksi ja tiedämme, että tuolla vuoren seinämällä on sellaiset ominaisuudet, että salakirjoituksen tiedonannot näkyvät soveltuvan siihen mainion hyvin. Vastainen, tarkka, järjestelmällinen tutkimus, vaikkapa kilometrimääräin mitalta pitkin rotkelman vartta, voisi mahdollisesti johtaa parempiin tuloksiin.

»Mitä muuten niin sanottuun salakirjoitukseen tulee, niin merkillinen seikka antaa tukea luulolleni, että tässä todellinen salakirjoitus on olemassa, ja että olen ratkaissut sen oikein.

»Tässä puhutaan '_toisesta_ Ajsta', joka on jollakin ylävällä paikalla. Lähellä Betheliä on Benjaminin alueella eräs vanhastaan tunnettu Aj. Mutta Jeremia puhuu 46. luvun 3. värssyssä eräästä Ajsta Jordanin-takaisen Hesbonin yhteydessä. Tämän johdosta on jo Nägelsbach arvellut Jordanin takanakin olleen Aj nimisen paikan. Nyt tämä _a priori_-päätelmä saa vahvistuksensa juuri salakirjoituksesta. Hesbon on Mooseksen lähteiltä vain 7 kilometrin päässä. -- Mutta mikä on tämä toinen Aj? -- Emme tiedä! Mahdollisesti se voisi olla Bit Peorin toisintonimi.

»Mutta jatkakaamme lukemista! Lue nyt toinen salakirjoitus!»

Nevankoski luki:

_Ja laaksorotkelman vesijuoksu! Katso Aj! Ja melkoinen luola. Etsi 76 peitsenmittaa! Etene luolakäytävään, tyhjennä ristelmän vedentulva! 6: huomaa aukon kynnys!_

_Ja mene sisään! Hävitä, etsi! Pyri sisimpään paikkaan, etäällä olevaan: 40 peitsenmittaa. Ja katso, mene sisään ikäänkuin kuivaan paikkaan! Ja häilyvä kaltevuus. Ja itke (se: vainajaa) perille tulleena: 10!_

_Ilman kiinteää tukea sisin kohta. Painuu alas 6 ja häilyy ilmassa. Katso, pane säppiin, -- no niin!_

»Minäkin sanon: no niin! Kun tämä verrataan edelliseen, käy selville, että ulkonaiset mitat tässä ovat 76 peitsenmittaa, josta 6 peitsenmittaa osoittaa pystysuoraa matkaa aukon 'kynnykselle'. Sisäinen mitta on 40 peitsenmittaa, johon tulee lisää itse 'kuivan' hautaluolan pituus 10; yhteensä siis 50 peitsenmittaa.

»Huomaa vielä! Jo edellinen salakirjoitus näkyi viittaavan johonkin salaperäiseen vaaraan. Kulkija 'niellään alas' viime 20 peitsenmitan matkalla. Tässä toisessa kirjoituksessa on asia täysin selvästi sanottu. Viime matkan 'kaltevuudessa' oli muinoin keikkuvia porraslaattoja, todellisia salaluukkuja. Näitä näkyi olleen 6 kappaletta.»

»Olisivatko harhailevat paimenheimot osanneet sellaisia laittaa?» kysyi Nevankoski epäilevästi.

»Israelin heimot tulivat Egyptistä. Egyptiläiset käyttivät salaluukkuja. -- Ilmeisestikin viime matkan välillä oli parvekeporras, joka oli tehty sisäisen vuorenrepeämän seinämäin väliin. -- Luultavasti Mooses itse oli jo edeltäkäsin antanut varata tämän lepokammionsa. -- Mooseksen johtamat heimot asuivat lähes vuoden näillä seuduin.

»Ja nyt, ole hyvä ja lue hät'hätää vielä viimeinen salakirjoitus!»

Ystäväni luki:

_Ja uksi: veden reunaa 76 peitsenmittaa. Ja Aj! Herran talletuspaikka vedessä 18. Ja Ajn lähellä. Niinpä käy käsiksi turvapaikkaan, tunkeudu sisään! Sisäänkäytävässä temppuja todellakin! 20 peitsenmittaa sisin kohta._

_No niin! 76 peitsenmittaa: hae esiin olopaikka! 20 peitsenmittaa häilyvää kaltevuutta. No niin! 10 peitsenmittaa, ja itke (se: vainajaa)! Käänny Herran puoleen!_

»Ulkonainen mitta on tässä 76 peitsenmittaa, sisäinen 18 + 20 + 10 = 48 peitsenmittaa. 'Esiin haettavalla' kohdalla on jätetty pois mittailmoitus, 2 peitsenmittaa. Salaluukkuja sisältävän portaan pituus on tässä, samoin kuin ensimmäisessä kirjoituksessa, 20 peitsenmittaa.

»Tämän salakirjoituksen päämerkitys on siinä, että tässä puhutaan '_Herran talletuspaikasta_'. Kun viidennen Mooseksenkirjan 34. luvun 6. värssyn mukaan 'Jumala itse hautasi Mooseksen', niin tuolla lauselmalla on sattuvin sanoin annettu tietää, että tässä selitetty salainen kätköpaikka todella on Mooseksen hautakammio!»

Olimme jo viipyneet Mooseksen haudan laaksossa melkein liiankin kauan. Dragomaanimme selitti, että jos haluamme ennen pimeän tuloa päästä juhtain juottopaikoille Jordanin rannalle, niin meidän on oitis lähdettävä.

Ratsastaessamme takaisin ystäväni oli ääneti. Vasta leiriydyttyämme viime-öiselle paikalle ja katsellessamme, kuinka loimuavat tähdet välkkyilivät syvällä Jordanin vesissä, hän kääntyi minun puoleeni.

»Kuules, hyvä veli, tämänpäiväinen asia on sinun neljäs muinaistieteellinen suunnitelmasi.»

»Niin, siinä voisi olla meidän neljäs työalamme. Tämä on kuitenkin vähemmän tärkeä kuin muut.»

»Sittenhän sinulla on vielä resepti viidentenä juttuna.»

»Reseptin luultavasti jonakin päivänä jätän tiedemiesten kokeilujen alaiseksi. Kenties sillä ei ole mitään merkitystä. Itämaiset kansat olivat kokemusperäisissä tieteissä kovin epäkriitillisiä.»

»Asiasta toiseen: Mooseksen ruumis oli kai balsamoitu?»

»Luultavastikin! Balsamoimiseen tarvittavat ainekset saatiin heti Kuolleen meren rannoilta. -- Ajateltakoon, että Mooseksen hauta joskus läheisemmässä tai kaukaisemmassa tulevaisuudessa löydettäisiin. Siitä olisi oikeastaan vain kaksi ehdonalaista tieteellistä voittoa saavutettavissa.

»Ensiksikin tämän löydön kautta tulisi todistetuksi, että Mooses todella on ollut historiallinen henkilö. Mutta tätä epäilevät ainoastaan eräät ranskalaisen raamatunkritiikin löyhäperäiset edustajat. Sanoohan Maurice Vernes, että 'Mooses syntyi aikoina, jolloin heprealaisissa kirjailijoissa oli niin valtava luomiskyky, että he pystyivät antamaan neronluomalleen sellaisen todellisuuden leiman, jotta kokonainen jälkimaailma on siihen uskonut, kun itse asiassa Mooses ei ole muuta kuin verrattoman runoilun tuote.' -- Mutta tämä on tyhjää puhetta ja pelkkää sanahelinää.

»Toiseksi tämän löydön kautta mahdollisesti tulisi ratkaistuksi kysymys, missä määrin heprealaiset ovat olleet osallisina kirjainkirjoituksen keksimisessä.»

»Mutta sehän on foinikkialainen keksintö», väitti ystäväni.

»Varhaisin näihin saakka tavattu muinaisheprealainen kirjainkirjoitus on se, jonka Moabin kuningas hakkautti muistokiveen noin vuonna 850 e. Kr. Moabin asukkaat eivät koskaan olleet foinikkialaisten suoranaisen vaikutuksen alaisina, mutta olivat jo ammoisista ajoista saakka olleet Israelin ja Juudan kansan kanssa läheisissä tekemisissä. Foinikkialaisia kirjainkirjoituksia ei ole löydetty aikaisempia kuin noin vuodelta 1000 e. Kr. Mehän itse olemme Jerusalemissa löytäneet keramiikkityön, johon piirretty ammatillinen nimikirjoitus on luultavasti yhtä vanha tai vanhempi!»

4.

Olimme jo päässeet lokakuun loppuun. Piakkoin oli sadekausi alkava. Työ oli silloin keskeytettävä seuraavaan kevääseen saakka.

Olin päättänyt jo viikon päästä matkustaa kotiin. Mitään tärkeämpiä tapahtumia ei työssämme ollut pitempään aikaan odotettavissa. Sitä paitsi Oskar Nevankoski oli suostunut jäämään Jerusalemiin minua edustamaan.

Mr Fairholme hyväksyi ehdotukseni, luvattuani laatia ennen lähtöäni kirjallisen työsuunnitelman lähintä kuukautta varten. Mutta samalla hän huomautti, että minun nyt lopultakin tulisi käydä haastattelemassa oppinutta rabbi Jonathan ben Jochaita. Isä Justinus kannatti häntä tarmokkaasti, ja ennenkuin tiesinkään, olin saanut häneltä rabbiinin osoitteen, kirjoitettuna irtireväistylle muistikirjan lehdelle.

Nierot, joka oli saapuvilla, katseli paperilippua hetkisen ja antoi sen minulle kohta takaisin.

Lähteminen rabbiinin luokse ei miellyttänyt minua lainkaan. Haastattelu oli epäviisasta. Mr Fairholmella ei ollut töittemme tähänastisiin kokemuksiin nähden syytä levottomuuteen. Hänen kiihkeä kärkkäilemisensä ei ollut miksikään hyödyksi.

Tultuani hotelliin menin suoraan Nevankosken huoneeseen. »Nyt minulla on pari ikävää asiaa kerrottavana. Tulen mr Fairholmen luota. Siellä oli myös isä Justinus ja Nierot.

»Mr Fairholme pyysi kirjallista esitystä ennen lähtöäni. Se lähetetään sittemmin Lontooseen. Se tulee siis olemaan sisällykseltään verraten seikkaperäinen. Nierot käytti tilaisuutta hyväkseen ja lupasi kääntää sen muutamassa tunnissa. Hän leikillisesti valitti, että olin syrjäyttänyt hänet aikaisemmin, vaikka hän oli retkikunnan virallinen kielenkääntäjä.

»Mr Fairholme lausui: 'Tietysti te voitte kääntää sen.' Hän huomautti minulle: 'Olisikin hyvä, jos saisin kirjoituksen joitakuita päiviä ennen lähtöänne.'»

»Mitä aiot tehdä?» kysyi Nevankoski.

»Me laitamme sen yhdessä, sinä ja minä! Vaikka kirjoittaisin sen kuinka ylimalkaisesti hyvänsä, jäisi siihen kuitenkin yhtä ja toista sellaista, jota en soisi Nierotin karvaisiin käsiin. -- Mutta et ole kaikkein pahinta vielä kuullut. Mr Fairholme vaatii nyt lopultakin minua diplomaattiselle vierailulle rabbi Jonathanin luokse.»

Kun en asiasta nähtävästi voinut päästä erillenikään, päätin heti lähteä rabbiinin puheille. Mutta sitä varten oli mietittävä joku keskusteluohjelma. Tuli koettaa ottaa selkoa, olinko käsittänyt oikein eräitä Talmudin viittauksia; oliko totta, että juutalaisilta hävisi keisari Hadrianuksen vainojen ja rabbiinien joukkomurhain aikana kokonaisia ryhmiä ikivanhoja perintätietoja, jotka olivat olleet vain ani harvain, erityisesti valittujen ankarasti velvoittavana omaisuutena? Olivatko juutalaiset tietoisia tästä asianhaarasta; oliko esi-isäin näitä seikkoja koskevain lausuntojen ja hämmentyneiden kertomusten ohella myöskin säilynyt muistotietoja siitä, millä tavoin kadotettu olisi takaisin voitettavissa, joshan vain avain voitaisiin löytää?

»Mitä arvelet?» kysyin ystävältäni. »Mitä asioita minä koskettelisin?»

»Jos puhuisit reseptistä», hän ehdotti.

»Ei, se on liian yksityisluontoista.»

»Entä juttu numero _kaksi_?»

»Älä nyt ole ihan villissä! Sehän on puhdas korollaario nykyisistä puuhistamme. Isä ja poika! Poika ja isä!»

»Mainitsit kesällä jotakin Lausumattomasta Nimestä.»

»Siinä todella hyvä lähtökohta!»

»En kesällä kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota. Mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?»

»Lausumaton Nimi on ilmaus eräästä panteistisesta, maailmankatsomuksesta, ja sellaisena sen täytyi juutalaisissa pysyä syvänä salaisuutena. Mutta liian kuiva ja persoonaton panteismi toi mukanaan myöskin mietiskelevää allegorista tulkintaa, salaisuus taas mystiikkaa. Lausumattoman Nimen yhteydessä tehdyt varhaisimmat reunamuistutukset juutalaisten maailmansynnyn-oppiin osoittavat suurenmoista filosofiaa. Jollen tietäisi, että Spinozalla tämä nimi ei ollut tiedossa, niin luulisin, että hän siitä ynnä mainituista reunamuistutuksista olisi saanut panteisminsa, vastaanottanut sen valmiina! Mutta Spinozan aivoissa ehkä oli joku atavistinen poimu, hänen aivokuoressaan eräitä atavistisia molekyyliryhmiä.»

»Ihmeellistä, kuinka paljon länsimainen kulttuurimme on kaikilla aloilla velkaa juutalaisille!» huudahti ystäväni.

»Kuulehan vielä! Vilkasilmeisemmän ja sydämellisemmän allegorisen tulkinnan tuloksena oli juutalaisen Philo Aleksandrialaisen filosofia sekä Egyptissä syntynyt uusplatonisuus, joka on vaikuttanut kristinuskon dogmaattiseen rakenteeseen. Mystiikka taas saattoi gnostikot jumalallisten voimain oppiin. On mahdollista, että Lausumaton Nimi ja siihen liittyvä metafysiikka johtaa alkujuurensa Egyptistä. Mutta silloin joutuisimme tätä tietä vielä Pythagoraan kosmogonisiin mietelmiin ja Platonin aatemaailmaan.

»Kuinka hyvänsä, juutalaiset mystikot väittivät, että Lausumaton Nimi oli kaiverrettuna Mooseksen rintakilpeen. -- Kun lähden rabbi Jonathanin luokse, niin tästäpä minä saankin aihetta viitata samalla myöskin Mooseksen hautaa koskeviin seikkoihin. Siitä ei ole suurempaa vaaraa. Tämä kysymys jää kokonaan syrjään nykyisestä asiastamme.»

»Mutta miksi nimi oli 'lausumaton'!» kysyi ystäväni.

»Koska sitä ei _saanut_ lausua, eikä _voinut_ lausua. Sen muoto on perin vanhentunut; nimen loppupuolella on omituinen ääntiöiden ja puoliääntiöiden yhtymä. -- Kaikki tämän nimen käännösyritykset ovat muuten kovin uskallettuja. Luulen, että sen merkitys on '_Maailmankaikkeuden Vaittolija_'. -- Nimeä ei koskaan lausuttu julki. Olikin jäänyt unhoon, miten se oikeastaan oli äännettävä. Mutta Lausumatonta Nimeä käyttivät hyväkseen muutamat -- ani harvat -- valitut tiedonsaaneet. Nimi tuotti jumalallista luomisvoimaa. Tarvitsi vain kirjoittaa nimi papyrokselle, tai vaikkapa maantien multaan, taikka asettaa sen kirjaimia eri tarkoituksia varten eri yhdistelmiin. Silloin saattoi luoda -- saada tyhjästä syntymään -- mitä ikinä halusi.

»Tämän seikan Talmud tietää varsin hyvin. Niinpä rabbi Oshaja ja rabbi Chaneana kerran matkoillaan loivat itselleen vasikan, jonka sittemmin söivät suuhunsa. --

»Mutta kyllin näistä! Minun täytyy kiirehtiä. Menemme ensin alas ruokasaliin ja syömme hät'hätää lunchimme. Tänään on se päivä jälleen, jolloin heillä taas on ruokalistassa hapanta-lihaa, maukasta ja tuoksuvaa. -- Luulen melkein, että minun pitäisi luoda itselleni vasikka syötäväksi!»

Rabbi Jonathan ben Jochai asui Jerusalemin juutalaisköyhälistön korttelissa, kaupungin ahtaimmassa, likaisimmassa ja sokkeloisimmassa osassa. Täällä minulla ei olisi ollut suurta hyötyä pelkästä kirjoitetusta osoitteesta. Hotellin tallirenki komennettiin näyttämään tietä.

Ystäväni Nevankoski vaati välttämättömästi päästäkseen matkalle mukaan. Hän tahtoi jäädä portille odottamaan, ja jos luulee syytä olevan, hän lyö säpäleiksi portit ja ovet.

»Älä nyt turhia! Rabbiini on sivistynyt mies.»

»Mutta ennen kaikkea itämaalainen. Heissä aina syvimmin piilee hurjaa intohimoa. Katsos tätä pientä naarmunjälkeä oikeassa ohimossani. Olin kahdeksanvuotias koulupoika-nulikka ja kävelin kadunsyrjää. Toista puolta katua tuli juutalaisäijä vastaan. Kouraisin takinlievettä ja muodostin siitä 'siankorvan', jota näyttelin äijälle. Hän kahmasi irtonaisen katukiven, ja viskasi sen tappamisen aikeella päätäni kohti. En ole ikinä nähnyt niin julmistunutta muotoa. Jos hän olisi osannut hiukan paremmin, niin kalloni olisi murskautunut kuin munankuori.»

»Pilkatessasi Mooseksen lakia pilkkasit Jumalaa. Äijän suoranainen velvollisuus oli kivittää sinut kuoliaaksi. -- Mutta leikki sikseen! -- Minä tulen puhumaan siellä vain vakavista, kulttuurihistoriallisista asioista.»

»Tulet puhumaan seikoista, joita sinulla ei ole _oikeus_ tietää», väitti ystäväni.

Hymähdin, ja Nevankoski tuli myötä.

Kuljimme yleistä basaarikatua, läpi kansanjoukkojen kirjavan vilinän, sivu vihannes- ja lihatavarain haisevan kulmauksen, josta Nevankoski ei koskaan voinut kulkea puoleksi juoksematta ja pitelemättä nenäliinaansa painettuna sieraimiaan ja suutansa vasten. Oppaamme johtamina poikkesimme pian sen jälkeen ahtaille, monimutkaisille kujanteille. Ryysyiset, pitkäpartaiset, käyränenäiset ukot istuivat solien sivustoihin nojautuneina, likaiset, karkeaihoiset, puolisokeat akat ojensivat käsiään, ropoa anoen. Pienet, puolialastomat lapset ryömivät päivänpaahteessa kiehkura liikkumattomia kärpäsiä silmäluomiensa ympärillä; varttuneemmat, jo kynnelle kykenevät tenavat, tummaihoiset ja kiharatukkaiset, patikoivat puettuina lyhyeen paitaan, käsi ojossa meidän perässämme, huutaen: bakshiish! bakshiish!

Tiemme kulki solasta solaan, harppasimme yli inhoittavan, vereksen raavaanvuodan, joka oli kadulle pingoitettu levälleen päivänpaisteeseen kuivamaan ja kärpäslaumojen puhdistettavaksi. Kuuma, saastainen tuuli löyhkäsi vastaamme joka komerosta.

Tulimme umpikujan suuhun. Oppaamme viittasi sen viime perukkaan. »Tuossa asuu se juutalaiskoira!» Hän sylkäisi ja meni kiireesti tiehensä.

»Ei näy asuvan ylenmäärin komeasti», tuumasi Nevankoski pysähtyessämme rappeutuneen muurinseinämän luokse, jossa nähtiin soukka, matala lautaportti. Siitä ei voinut kumartumatta kulkea.

En ymmärtänyt, miten pääsisin suljetusta portista sisään, mutta koetellessani sitä nytkyttää huomasin, että se ei ollutkaan lukossa.

»Älä viivy kauan!» huusi ystäväni jälkeeni.

5.

Rabbiinin asunnossa oli kaksi ahdasta pihaa. Etumaista reunusti ryhmä irtonaisista mukulakivistä latomalla rakennettuja, matalia koppeja, jotka olivat seipäillä, risuilla ja savella peitetyt. Oli vaikea tietää, olivatko nämä karsinoita ja aasein-talleja vai todella aiotut ihmisten majoiksi. Peräpihasta tuli nuori, kelmeä, suurisilmäinen juutalaisvaimo rintalapsi sylissä. Nähtävästi rabbiini harjoitti armeliaisuutta tähän aikaan päivää. Nainen ryömi sisään yhden koppelin oviaukosta. -- Varmaan kaukaa tulleita matkustajia!

Toisen pihamaan perällä oli yksinkertainen rakennuskuutio, jonka avoimesta ovesta tuli pihalle saakka vastaani kaunis, tummatukkainen, puoleksi itämaiseen tapaan, melkein hienostikin puettu nuorukainen. Juutalaiseksi saattoi häntä tuskin muusta tuntea kuin korvien sivulla riippuvista kähäristä.

Olin päättänyt käyttää saksankieltä, puhellessani rabbiinin kanssa, mutta varmuuden vuoksi koetin nyt pistää jiddishiä. Jätin korttini ja kysyin, voiko rabbi ottaa minut vastaan.

Varsin lyhyen ajan kuluttua sain astua sisään. Rakennuksessa oli yksi ainoa suurempi huone, jonka permanto oli hienon, tiiviiksi tallautuneen hiekan peittämä. Ikkunain asemesta oli kummassakin sivustaseinässä kaksi pitkää ja kapeaa rinnakkaisaukkoa. Seinämuurien komeroissa näin muutamia kaappeja. Myös peräseinällä näkyi olevan kaappi. Avoimen oven puolella ja toisella sivustalla oli pitkät seinäpenkit, toisella sivustalla ahtaiden ikkuna-aukkojen alla suurempi pöytä ynnä muutamia jakkaratuoleja, joiden istuimina oli kaislakudos.

Näinkö vaatimattomasti asui kuuluisa juutalainen oppinut?

Pöydän ääressä rabbiini itse istui yksinkertaisella jakkaratuolilla. Hän työnsi syrjään pitkän, mustakantisen tilikirjan ja otti minut vastaan hiukan häiriytyneen näköisenä.

Tervehtiessäni lausuin hartaan haluni saada puhutella kuuluisaa kirjanoppinutta ja Talmudin tuntijaa, mainiten samalla muinaisajan kulttuurihistoriaa koskevia harrastuksiani. Hän osoitti minut jakkaratuolille istumaan.